Elvis-länkkärit

July 24th, 2015

Elviksen jokseenkin mittava ura valkokankaalla oli tasoltaan vaihteleva: joskus tuli ihan kohtuullista yritelmää, kuten King Creole, ja usein mentiin puolestaan lujaa metsään höpökomedioilla. 31 leffan sekaan mahtuu myös kuusi länkkäriä/post-westerniä, jotka sain juuri koluttua loppuun. Tässä objektiivinen paremmuusjärjestys ja jokunen kommentti:

  1. Flaming Star (1960). Yllättävän karu, vakava ja rotutietoinen pätkä, jossa ei juuri lanne vipata eikä kitaraa rämpytellä (pl. ihan alussa). Leffan tunnistettava nimikkobiisi levytettiin suomeksikin nimellä Kohtalon tähti.
  2. Charro! (1969). Jälleen jokseenkin karu ja ilmeisen spagettivaikutteinen länkkäri. Jo hieman ikääntynyt Ellu ei ole roolissa todellakaan mikään kiiltokuvapoika, mitä korostaa harvinainen sänkiparta.
  3. Love Me Tender (1956). Nuori Elvis ei ole tässä oikeastaan edes pääosassa. Muuten mukiinmenevän sisällissotapätkän ja sukudraaman arvoa pudottavat mukaan väkinäisesti ängetyt anakronistiset rokkipätkät ja junnaava loppu.
  4. Stay away, Joe (1968). Tässä post-westernissä ollaan taas inkkariteeman äärellä ja onnistutaan sanomaan jotain reservaattielämän toivottomuudesta. Suurin osa ajasta kuluu kuitenkin puuduttavan kreisikomedian merkeissä.
  5. Frankie and Johnny (1966). Jokilaivalle sijoitettu iso klisekasa, komediallinen musikaali.
  6. Tickle Me (1965). Siinä-ja-siinä-western. Elvis-elokuvaa pahimmillaan: hassutellaan, loilotetaan ja iso lauma tyttöjä jahtaa sankariamme.

Vaikka näyttäisi ensi hätään siltä, että etenkin musiikki ja komediallisuus pilaavat nuo huonommat pätkät, ei asia ole sentään aivan niin yksinkertainen. Pikemminkin voisi sanoa, että paremmat leffat toimisivat millä hyvänsä näyttelijällä, ja heikommat on puolestaan rakennettu höttöisesti Elviksen hahmon sekä lavakarisman varaan lähinnä kaupallisilla motiiveilla. Tiukalla ohjauksella, harjaantumisella ja maneerien karsimisella Iso E olisi varmaan venynyt melko hyviinkin suorituksiin – eivät nuo listan paremmat tekeleet mitenkään noloja ole – mutta spekuloinniksihan tämä toki jää.

Filed under: leffat,tutkimus

2 Comments Add your own

  • 1. Tero Heikkinen  |  July 25th, 2015 at 3:32 pm

    Järjestyksestä aika lailla samaa mieltä, 1-2 on ihan katsottavia elokuvia eikä Love Me Tenderistäkään nyt ihan hirveä muisto jäänyt.

    Voi olla että järjestys 4-6 menisi omalla kohdalla toisin, mutta eipä kökköleffojen keskinäistä paremmuutta jaksa kauaa pohtia. Vaikka Stay Away Joe onkin tuosta surkukolmikosta virkein ja reservaattiympäristö on omaperäinen, vitsin varjolla tehtyä reservaattikuvausta ja inkkarien loputonta Tupelointia voi pitää myös etovan halventavana ja rasistisena.

  • 2. marq  |  July 26th, 2015 at 1:23 pm

    On tuossa Satay-Jopessa ainakin sellainen oivallus, että perheen inkkarit edustavat kolmea eri sukupolvea, joista kukin on sopeutunut eri tavalla. Vanha gubbe elää tukevasti menneisyydessä mutta tietää kuka on, keski-ikäinen on hukassa ja luuseri, ja Ellu sitten taas jo osaa pelata länkkärien peliä ja porskuttaa.

Kommentin kirjoitus

You must be logged in to post a comment.

RSS feed for comments on this post.


Kommenttien virta

Aiheet