Kosteita suorituksia

June 14th, 2011

Tänään ansaittu kaiken jahkailun jälkeen lopulta uimakandidaatin tutkinto. Tarkoitus oli tehdä se itse asiassa jo 20 vuotta sitten, mutta Vammalassa oli hankala suorittaa mitään uimakoulujen ulkopuolella. Kanditaso ei vaadi vielä kovin suuria ponnistuksia: 100 metriä kolmeen minuuttiin rintaa, vaparia ja selkää kutakin, pää edellä hyppy metristä, kuljetus pelastusrenkaalla, 12 metriä pituussukellusta ja kaksi esinettä kahdesta metristä (ks. tavoitetaulukko). Uimamaisterikin menisi luultavasti jo saman tien, mutta palannen sen pariin vasta syksymmällä. Ainoa kammotus on näin korkeanpaikankammoiselle kolmesta metristä hyppääminen, edes jalat edellä. Sivussa on tullut tehtyä myös matkamerkkejä 100 m – 2 km, mutta niiden osalta kyse on lähinnä viitseliäisyydestä, kun suorituksia ei tarvi tehdä kerralla. Jos ei muuta, niin tästä merkkien suorittamisesta on tullut viihdyttävää pikku vipinää uintiharrastukseen, joka muuten on varsin toisteista altaan päästä päähän kauhomista.

Filed under: sportti

Kommentin kirjoitus

You must be logged in to post a comment.

RSS feed for comments on this post.


Kommenttien virta

Aiheet