Posts filed under 'shakki'

Eväitä engineä vastaan

Terpan postauksesta innoittuneena päätin itsekin kirjoittaa jotain kokemuksiani The Kilobyte’s Gambitia vastaan mittelystä. Pienestä kilotavun koostaan huolimatta engine ei ole ihan helppo voitettava, etenkin kun se pelaa aika kummallisesti useimpiin ihmisiin verrattuna. Viimeisimmistä viidestätoista pelistä olen voittanut kolmetoista ja tasapelejä on tullut kaksi, joten uskoisin, että aika varma resepti alkaa olla kasassa. Toki edelleen on tarpeen pelata tarkasti, sillä Beth rokottaa kyllä ainakin pahimmista virheistä vääjäämättä. Perusveivini lähtee liikkeelle tukevalla Lontoon systeemillä, jota pelaan muutenkin valkoisilla. Seuraavaksi odotellaan, sössiikö kone heti avauksessa yhden kuningaslaidan sotilaan, kuten tässä on käynyt:

“CGA”-palikkamössöstä on välillä hieman vaikea erottaa nappeja toisistaan (kuningas/daami ja lähetti/sotilas etenkin).

Kuten kuvasta näkyy, keskelle (e5) on jäänyt hyödyllinen reikä, johon voi läntätä ratsun. Ratsun voi tarvittaessa vaihtaa pois puolustuksen heikentämiseksi ja kierrättää toisen samaan ruutuun. Kuningas on lähtenyt seilaamaan keskelle lautaa, jolloin Amerikan päihdeongelmainen ihmelapsi on menettänyt samalla tornitusoikeutensa. Oma kuningasasema näyttää turvalliselta, etenkin kun Bethin lähetti on omien sotilaiden takana jumissa eikä kuningatarkaan hetkeen hyökkäämään pääse. Toisinaan laidasta pääsee vaihtamaan lisäksi lähettinsä shakilla torniin, mutta ei enää tässä tapauksessa. Seuraavaksi yritän avata kuningatarlaidan, mihin engine aina suostuukin ja vaihtaa samalla tornit, mikä puolestaan päästää valkean kuningattaren laitaa pitkin hyökkäämään.

Vielä kootusti joitakin Kilotavun gambiitin heikkouksia, joista olen onnistunut saamaan pientä tai jopa ratkaisevaa etua:

  • Beth ei näe kovin monen siirron päähän, joten se ei lähde ajoissa pysäyttämään korottujia tai osaa varoa muutaman siirron sommitelmia
  • Jos lyönnin voi tehdä usealla eri napilla, Beth lyö ensisijaisesti kuninkaalla, mikä ajaa kurkon huonompaan paikkaan
  • Beth ei pelaa kovin hyökkäävästi, esim. kuningashyökkäykset ovat harvinaisia
  • Sotilaita saa usein ilmaiseksi ainakin yhden Lontoon systeemillä – en ole juuri muita avauksia kokeillutkaan
  • Bethin avauspeli on pääosin sotilaantyöntelyä, jolloin asemaan jää reikiä etenkin ratsuille
  • Beth ei juuri koskaan tornita (ainakaan itse en ole nähnyt moista kertaakaan)
  • Häviöksi kääntyneessäkin pelissä saattaa vielä löytyä tilanne, jossa Beth ryhtyy toistamaan samoja siirtoja loputtomasti, millä saa aikaan yhden sortin “tasapelin”

Toisaalta Neuvostoliiton shakkikoneiston kukistajalla on joitakin ominaisuuksia, jotka tekevät siitä virheistä huolimatta hankalan vastustajan: jos tarjolla on haarukoita tai roikkuvia nappeja, niin ne kyllä huomataan armottomasti. Sotilaantyöntelyä vastaan pitää pelata huolellisesti tai huomaa pian olevansa selkä seinää vasten ahtaassa asemassa. Roikkuvia upseereja pääsee harvoin lyömään ilmaiseksi, sillä engine osaa pitää puolustuksesta kohtuullisesti huolta. Loppupeleissä avoimella laudalla 1k-shakki sommittelee joskus turhauttavankin tarkasti, jolloin omat sotilaat katoavat yksi toisensa jälkeen. Lisäksi etenkin mustan nappeja oli vaikea erottaa toisistaan aluksi, minkä vuoksi välillä tuli törttöiltyä; sittemin silmä näyttää teroittuneen eikä samanlaisia huomiovirheitä tule ainakaan yhtä usein.

Add comment May 4th, 2021

Natiaiselle shakkiharjoitteita, osa 3

Onpas näitä nyt syntynyt viime aikoina. Tällä erää peräti kahdeksantoista yhden siirron shakkitehtävää, joita olen yleensä printannut kuusi per arkki paperin ja värijauheen säästämiseksi. Pienemmässä koossa kuvat menevät jo hieman turhan kikerrykseksi.

Joissakin tehtävissä toistuu sama teema ja muutenkin lienee ilmeistä, kuinka en jaksa keksiä loputtoman vaihtelevia asemia, vaan laudalla on jokseenkin samanlaisia tilanteita. Toisaalta asemat ovat silti uskoakseni realistisia ja ainakin erilaisia klassisia mattikuvioita on mukana laajalti (takarivin matti, pääskysenpyrstö, kyyhkysenpyrstö, telaketjumatti, arabialainen matti, Anastasian matti, pussimatti ym.).

Add comment April 13th, 2021

Natiaiselle shakkiharjoitteita, osa 2

Printteri on taas pistetty töihin tyllerön väritystehtävien parissa. Tällä erää olen laatinut hieman vaikeampia tilanteita, jotka muistuttavat jo enemmän oikeita pelejä. Ensinnä kaksi puolustustehtävää, eli väritä viisi omaa uhattua nappia, joita ei suojata:

Ja loput neljä samalla teemalla, mutta pikemminkin hyökkääjän näkökulmasta, eli väritä viisi vastustajan uhattua nappia, joita ei suojata:

Add comment April 1st, 2021

Natiaiselle shakkiharjoitteita

Olen hiljalleen johdatellut tylleröä, 5 vuotta, shakin saloihin, mutta toki tuossa iässä on vielä aika vaikea hahmottaa monia mutkikkaampia asioita. Askartelun ja shakin kätevästi yhdistäväksi harjoitteeksi ovat osoittautuneet väritystehtävät, joita olen sittemmin värkkäillyt eri aiheista, kuten nappien perusliikkeistä. Eli väritä kaikki ruudut, joihin napit pääsevät:

Toinen aihe on ollut sotilaiden suojaaminen. Näissä on taustalla jokunen eri teema, kuten takasotilaat, sotilas suojaajana, upseeri suojaajana, kaksoissotilas sekä linjankatkaisu. Väritä kaikki suojaamattomat sotilaat (mieluummin jokainen eri värillä!):

Viimeisenä tulostettavana virikkeenä vielä nappien pistearvojen laskentaa – pikku harjoittelulla viisivuotiaskin sai nämä tehtyä oikein ihan omin nokkineen. Sivumennen tulee samalla tietysti opittua myös matematiikkaa: Shakkilaskuja.pdf.

Add comment March 3rd, 2021

Korotusneliön visualisointia

Pikaisena petskarina luonnos shakin korotusneliöstä eli siitä alueesta, johon tässä tapauksessa mustan kuninkaan pitää ehtiä pysäyttääkseen valkoisen korottujan. Ei mitään mystiikkaa, neliö ulottuu vasemmalle ja oikealle yhtä monta ruutua kuin sotilaalla on matkaa jäljellä, joten alue kapenee vauhdilla korottujan edetessä.

KorotuSCII

Add comment January 12th, 2021

Katsaus vuoteen 2020

Sellainen oli 2020. Kuvittelin viime vuoden olleen jotenkin poikkeuksellisen raskas, mutta tähän loppuvaan verrattuna ei se sitä tainnut ollakaan. Koronavirus vaikutti tietysti melkein kaikkeen tänä vuonna, kuten varmasti muillakin, mutta ehkäpä aiheesta ei nyt jaksa jauhaa juuri nyt paljon enempää – muistelmia etäkoulusta kirjoittelin jo keväämmällä. Yleensähän nämä pandemiat ovat “siellä jossain” eivätkä kosketa lintukotoamme, mutta tämänkertainen tuli ihan kotiovelle asti.

Töitä ja tutkimusta

Aallossa ryhdyttiin etätöihin suunnilleen ensimmäisten joukossa keväällä, mistä seurasi yllätys ja toinenkin, kun lähiopetukseen suunnitellut kurssit piti pikaisesti siirtää verkkoon. Osa opetuksesta, kuten opinnäyteseminaari, teki digiloikan odottamattoman helposti, siinä missä studiokurssit olivat paljon kinkkisempi tapaus. Eipä juuri käy kateeksi syksyllä aloittaneita uusia opiskelijoita, jotka eivät ole välttämättä nähneet luokkakavereitaan fyysisesti ollenkaan – toisaalta jotkut sanoivat opintojensa sujuneen nyt jopa paremmin, kun kursseihin pystyi osallistumaan kotoa käsin.

Videopuheluihin ei ole valitettavasti oikein standardia, ja vaikka suurin osa omista duuneista on hoitunutkin Zoomilla, on taloudessa eri tarkoituksiin käytetty myös ainakin Teamsia, TeamWieweriä, Google Meetiä ja Facebook Messengeriä. Suurin osa toimii Linuxissakin hyvin, mutta toisinaan on tarvinnut kaivaa vanha MBP kaapista.

2019 kypsyi poikkeuksellisen mukava artikkelisato, joten tänä vuonna on ollut sitten vastaavasti hiljaisempaa. Tapani Joelssonin kanssa kirjoitettu ”Another visitor!” – kun puhuvat koneet tulivat kotiin taisi jäädä ainoaksi vertaisarvioiduksi julkaisuksi. Populaaripätkiä tuli sentään työstettyä Skrolliin tavallista enemmän, vaikka niistä ei paljon akateemista glooriaa kerrykään. Hartaasti kokoon kursittu WiderScreenin tietokonekulttuuriaiheinen erikoisnumerokin saatiin lopulta kunnialla pihalle.

Vuoden akateeminen kohokohta osui elokuulle, kun Turun yliopiston humanistinen tiedekunta myönsi allekirjoittaneelle digitaalisen kulttuurin dosentuurin. Juuri mihinkään se ei ole vielä ehtinyt vaikuttaa (eikä välttämättä vaikutakaan), mutta oli silti mukavaa saada jotain tunnustusta vuosien rehkimisestä. Samalla karistin henkisesti viimeisetkin pitkän jatko-opiskelulimbon tomut jaloistani.

Skenetyksiä

Ensi hätään tuntui siltä, että eipä tänäkään vuonna paljon mitään tullut tehtyä, mutta ei tilanne aivan niin synkeältä näytä lähemmässä tarkastelussa. Muutama PETSCII-kuva tuli jälleen väkästettyä joko kilpailuihin tai omaksi huviksi, ja pariin niistä olen jopa näin jälkikäteenkin ihan tyytyväinen. Pariin kertaan laitoin merkistön myös opetuskäyttöön, kun havainnekuvia oli nopeaa tehdä petskarina. Vastoin odotuksiani koodasin jopa yhden ruudun minimalistisen pikku Processing-demon (Naien) Vammala Partyille. Ensi vuonna täytyy luultavasti aktivoitua hieman enemmän, sillä Fit täyttää pyöreät 30 vuotta.

Pitkään ja hartaasti väsätyt Marq’s PETSCII Editor ja Pixel Polizei saivat molemmat ison päivityksen. Merkittävin sisäinen muutos oli loikka Processingin versiosta 2 versioon 3, mutta ujutin kaikenlaista muutakin pikku lisätoimintoa ja bugikorjausta mukaan, kuten vaikkapa paremmat tiedostovalitsimet Linuxille ja Macille. Polliisi on näistä kahdesta se sivuraiteelle joutunut projekti, jolla ei liene paljonkaan aktiivikäyttäjiä, siinä missä PETSCII-editorilla niitä on varmasti ainakin useita kymmeniä ulkomaita myöten.

Virustilanne vaikutti myös skeneen, ja niinpä vain katkesi ’94 alkanut Assembly-putkeni (jos tätä katkoa voi laskea), kun kesäassyt peruttiin. Vammala Party saatiin sentään pidettyä melko normaalisti. Synkkyyden keskellä valopilkkuna loisti läpi mennyt hakemus, jonka myötä demoskene lisättiin kansallisen elävän perinnön luetteloon, mahdollisesti jopa ensimmäisenä digitaalisena kulttuurina maailmassa. 2021 alussa saanemme kuulla, miten kävi saksalaisten hakemukselle.

Tietotekniikkaa

Isot konepäivitykset tuli tehtyä pitkälti viime vuonna, mutta toki viime aikoinakin on tullut räpellettyä tietotekniikan äärellä varsin ahkerasti (jo etätöidenkin takia). Edelleen fokus on ollut siellä tuoreemman tekniikan puolella tyyliin peesee-Raspi-verkkolaitteet, joten retrokokoelma on saanut enimmäkseen odottaa aikaa parempaa. Linux-osaamista on karttunut vapaaehtoisesti ja hieman pakollakin, että videoneuvottelut ym. on saanut pyörimään.

Alla on nyt varsin pelikelpoinen peesee, mutta itse pelaamiselle ei ole oikein riittänyt aikaa, eikä jonossa ole ollut järin montaa kuumottavaa teostakaan, joita olisi ollut pakko päästä hakkaamaan. Proton on ollut jälleen ystävä, ja sen avustuksella tuli tahkottua läpi ainakin näyttävä Gris ja viihdyttävä Creaks. Inside taisi tulla pelattua taas ainakin kolme kertaa läpi pikku palasissa, mutta mihinkään speedrun-yritykseen en ole ainakaan vielä uskaltautunut. Steam-kirjastossani olisi varmaan toistasataa täysin kokeilematonta tekelettä – koskahan noidenkin äärelle ehtinee?

Shakkia

Korona puraisi shakkikerhoja pahasti, ja suuri(n) osa tämän vuoden kilpailuista on jouduttu peruuttamaan. Parit nappulaturnaukset sentään ehdittiin koluta ja puistoshakin kovatasoinen HM. Linjoilla on toki voinut pelata yllin kyllin, mutta hyppy takaisin oikealle laudalle ei ole aina ihan helppo, kun tilanteita hahmottaa oikeilla pelivälineillä heikommin. Nappuloita ja lautoja tuli kokoelmaan vain muutamat uudet, mutta sentään onnistuin parin vuoden etsimisen jälkeen lopulta hankkimaan aidot Tannit, joita on tehty Vammalassa.

Uskaltauduin helmikuussa kokeilemaan pikashakkia Lichessissä, vaikka olinkin jo ennalta tuominnut sen itselleni liian kiivastahtiseksi ja mahdottomaksi. Ennustukset näyttivät käyvän toteen, kun alkuunsa tuli takkiin melkein järjestään. Kaikkeen tottuu ja nyt joulukuun lopussa vertailulukuni on noussut pohjamudista jo melkein 500 pistettä, eikä 3+2 tunnu enää ollenkaan niin hätäiseltä huiskimiselta kuin aluksi. Noin kaikkiaan alan huomata omassa pelaamisessani näin kolmen vuoden jälkeen jotain tiettyä rutinoitumista ja kokemusta, kun kuvioita alkaa tunnistaa helpommin ja törkeiden munausten määrä on hiljalleen pienentynyt.

Leffoja ja sarjoja

Taloyhtiö laittoi kerhohuoneen oven säppiin – tämäkin taas koronan vuoksi – joten vuoden molemmat länkkärimaratonit oli harmillisesti pakko perua. Toivottavasti edes ensi keväänä tärppää, koska pitäisi jo päästä näkemään sinne jyvitetty The Ballad of Buster Scruggs. Noin muuten olen jatkanut länkkäreiden kuluttamista, mutta selvästi enemmän vanhoja laatufilkkoja uudelleen katsellen kuin aiemmin näkemätöntä bulkkia haalien. Eräänä aluevaltauksena oli sentään ehta 3D-länkkäri, vaikka kokemusta ei voi kovin nautinnolliseksi luonnehtiakaan.

Yhtenä kartoitusprojektina katsoin läpi puukkojunkkarileffat, missä ei juuri aikaa vierähtänyt “genren” niukkuuden takia. Täysmittaisille filkoille on usein vaikea löytää aikaa, kun taas sarjoja on helpompi koluta, joten ysärin vanha suosikki Kyllä Jeeves hoitaa sai uuden kierroksen. Muuten työn alla on ollut ainakin Star Trekiä, useampi kausi Merilinjaa sekä aivan hiljattain korealaista zombidraamaa Kingdom.

Muita puuhia

JavaScript on kökköyksistään huolimatta nykyään tärkeä työkalu, joten opettelin sitä sen verran kuin oli tarpeen omien interaktiivisten kikkareiden saamiseksi verkkoon. Tyypitettyjen perinteisten kielten suunnasta tulevalta “kaikki käy” -mentaliteetti ei irtoa noin vain, mutta on sitä kaikenlaista muutakin tullut neppailtua, joten miksipä ei tuota. Mihinkään loputtomaan frameworkkien suohon en ajatellut sukeltaa, vaan pitäydyn näillä näkymin tutunoloisessa P5.js:ssä, jota voi kirjoittaa vaikkapa Processingin editorilla suoraan. Pistin linjoille pari ensimmäistä kokeilua: Frozen ja Jsrokit.

Vuoteen on väsähtänyttä huumoriaan suonut IL-kroppailu, jossa yhdistetään jonkin iltiksen artikkelin otsikko ja seuraavan artikkelin kuva koomiseksi hybridiksi. Näitä on tullut väkästeltyä jo useita satoja ja joukossa on jokunen helmikin. Olen postaillut silloin tällöin best of -kokkareita Feseen, joten alla olevassa kollaasissa on vain yksi näytteenä.

Iskän vuosikatsaus ei voi tietenkään olla kattava, jos muksuista ei mainita mitään. Ihan hyvin on onneksi mennyt: poitsu selvisi kotikoulusta ilman sanottavia ongelmia (itsestäni en ole niin varma) ja tyllerö on kasvanut jo niin, että vuoden päästä odottaa eskari. Rakkaiden sisarusten rähinä tuntuu loputtomalta, mutta koitan lohduttaa hermojani, että tämä on vain ohimenevä vaihe… Koronaa ei ole perheeseen toistaiseksi tärpännyt, ja tämän vuoden 2020 ikimuistoisen ilmiön sivuutammekin varsin mieluusti.

Add comment December 31st, 2020

Pikashakin äärellä

Yrittelin helmikuussa ensimmäistä kertaa pikashakkia Lichessissä, ja kankea alku tuntui todistavan sen, mitä olin jo odottanutkin: ei ole minun lajini. Sitkeä yrittely on kuitenkin parantanut vahvuuslukua tuhannen pisteen pohjamudista 1400:n pintaan, eikä aikapulakaan ole enää yhtä krooninen kuin ensi metreillä. Ilmeinen syy pitkien pelien vaihtamisessa pikashakkiin (blitziin/blixtiin) on ainakin siinä, ettei peleille tarvi varata kokonaista tuntia aikaa, mutta onhan adrenaliininhuuruisessa kamppailussa kellon tikittäessä kieltämättä muutenkin omaa viehätystään.

Aikavaihtoehtoja on tarjolla monenlaisia, esim. 3+0, 3+2, 5+0 ja 5+3. Näistä olen selvästi eniten pelannut 3+2:ta, sillä se on myös oikeiden kilpailujen yleisin pelimuoto nykyään digikellojen aikana – takavuosien kampiaivoilla siirtobonusta ei tietenkään ollut, jolloin 5+0 oli se tavallisin. Itse pidän inkrementistä, koska niskan päälle päässyt pelaaja ei häviä ajalla siksi, ettei ehtinyt paketoida yksinkertaista mattikuviota. Tietokoneella pelaaminen on jonkun verran armeliaampaa kuin laudalla, kun napit eivät kaatuile ja siirtoja voi kiireessä tykittää menemään jopa selvästi alle sekunnissa, mikä ei tosimaailmassa onnistuisi mitenkään.

Pikapeleissä on dramatiikkaa, ja moni voitetulta tai hävityltä näyttävä asema on kääntynyt aikapulassa sählätessä päälaelleen. Liian aikaisessa luovuttamisessa ei ole siis järkeä. En ole kovin vakuuttunut siitä, kehittääkö blitzin takominen pidemmissä peleissä tarpeellisia taitoja, mutta ainakin erilaisia avauksia ja niiden tavallisimpia jatkoja on tullut toistettua paljon. Hienostuneet pitkän tähtäimen strategiset hyödyt saa ainakin tällä tasolla vielä unohtaa, joten yrittelen häpeilemättä kaikenlaisia jekkuja, jotka toisinaan jopa toimivat: venäläisen pelin tuttuun avausansaan ei moni ole enää langennut, mutta Englund-gambiitin komplikaatioista ei ihan jokainen selviä. Vastaavasti kompuroin itse edelleen kuningasgambiittia vastaan.

Virheitä tulee edelleen paljon, enkä oikein tiedä, miten niitä voisi huomattavasti vähentääkään – ehkäpä tämän ikäisen aivot eivät enää mukaudu kovin nopeasti. Vertailukohtana 8-vuotiaan poitsuni vahvuusluku on tällä hetkellä 1563, ja jään yleensä auttamatta jalkoihin laudalla pelatessa. Jatketaan silti harjoituksia ja katsotaan, voiko keski-ikäinenkin vielä kehittyä 🙂

Törtömpikin ansa voi mennä läpi.

Add comment May 14th, 2020

No jos vielä yhdet napit

Kaapit alkavat jo tursuilla kaikenlaisia shakkinappeja, joista osalle ei ole olemassa edes kuvitteellista käyttöä. Niinpä en ollut varsinaisesti ostohousut jalassa eBayllä surffaillessani, kun vastaan tulivat mukavannäköiset pelkistetyt, “modernit” nappulat. Hinta reilu 40 euroa posteineen, joten menköön nyt nämä yhdet vielä. Kuvista oli hieman vaikea sanoa, kuinka isot pöllit olivat kyseessä, eikä googlauskaan tuonut vastaan juuri samanlaisia.

Espanjalainen peli käynnissä.

Odotukset eivät olleet kovin korkealla, joten tiedossa oli iloinen yllätys, kun pöntöllinen nappuloita tuli postista. Napit ovat hyvin viimeistellyt ja vieläpä painotetut. Kunto on sen verran hyvä, että veikkaan niiden olevan täysin iskemättömät, etenkin kun joka nappi oli vielä kääritty erikseen kuplamuoviin. Mukana seurasi vielä ylimääräiset kuningattaretkin, mikä on puunapeissa yleensä hiukan kalliimpien settien piirre. Kaiken valossa lienee aika turvallista veikata, että kyseessä ovat tuotannosta poistuneet intialaiset, ehkäpä Chessbazaarin nappulat, jotka ovat voineet aikanaan hyvinkin maksaa sadan euron päälle.

Lähikuvatunnelmointia. Suuri 58 mm ruutukaan ei ole liikaa.

Tuttuun tapaan muutamassa pelivälineessä oli pohjassa pullotusta, mikä sai ne hieman vaappumaan, mutta näitähän on jo nähty. Onneksi pullotus oli ainoastaan täytemassaa eikä varsinainen paino – muhmua on paljon helpompi tasoittaa kuin terästä. Pari peliäkin ehdittiin näillä jo kokeilla ja kyllähän ne hyvin palvelevat, mitä nyt havaintovirheiden todennäköisyys on olemassa, koska kurko, daami ja lähetti ovat muodoltaan niin lähellä toisiaan. Summa summarum: enemmän koristeet kuin kovaan pelaamiseen.

Add comment February 25th, 2020

Zagreb, Dubrovnik, mitä?

Netissä tuntuu vallitsevan yllättävän suuri hämmennys Zagreb- ja Dubrovnik-tyylisten shakkinappien välillä. Välillä nimet menevät miten sattuu tai sitten puhutaan “Zagreb Dubrovnik” -napeista – toisinaan piirteitä on tosiaan poimittu ja sekoiteltu molemmista. Maakin vaihtuu Jugoslaviasta toisaalle, kun mukaan vedetään Venäjä. Otetaanpa nämä kaksi lähempään tarkasteluun.

Zagrebin tunnistaa etenkin mutkalla olevasta ratsun niskasta. Slaavityyliin kurko, daami ja lähetit on kaikki koristettu vastapuolen värillä. Nykyään myytävissä versioissa kuninkaalla on joko risti tai liekki, mutta on edelleen epäselvää, mikä orkkiksia koristi, kun niistä ei löydy edes kunnon kuvaa. Vuoden 1959 ehdokasturnaus pelattiin Jugoslavian kolmessa kaupungissa (Bled, Zagreb ja Belgrad), mutta ainakin osassa valokuvista näkyy Dubrovnikit, joten veikkaan näillä pelatun korkeintaan nimikkokaupungissa.

Zagreb-kloonit (Catawiki).

Dubrovnikin leimallisia piirteitä ovat isoposkiset litteät ratsut vookeineen sekä daamin ja kurkon päässä olevat pallot, jotka ovat poikkeuksellisesti samaa väriä kuin nappula itse, kun taas lähetissä on tyypillisemmin eri värinen koriste. Näillä pelattiin vuoden 1950 shakkiolympialaisissa Jugoslaviassa. Itse Bobby Fischer sanoi näiden olleen parhaat shakkinapit ikinä.

Dubrovnik-kloonit (Wikimedia Commons).

Nykyään myytävissä klooneissa on usein huomattavia eroja alkuperäisiin verrattuna. Esimerkiksi joidenkin “Zagrebien” ratsut ovat todella ruipeloita, siinä missä itselleni sattui hieman liiankin massiivinen versio leveine naamoineen – kun alkuperäisiä ei tunnu missään olevan, kloonit perustunevat House of Stauntonin näkemykseen. Arvokkaiden puisten Dubrovnikien lisäksi myynnissä on myös muovisia karuja nappeja, joista etenkin halvimmat ovat aika masentavia tapauksia väärine yksityiskohtineen ja ankeine väreineen. Ilmeisesti kummatkin napit olivat aikanaan painottamattomia, mutta joissakin nykyversioissa painoja toki on.

Add comment February 19th, 2020

Vuosikatsaus 2019

Olipa siinäkin taas vuosi. Päällimmäisenä mieleen ovat jääneet monenlaiset velvoitteet, kahden työn välillä pomppiminen sekä lähes krooniseksi kääntyvä uupumus. Muuttaminen on aina raskasta puuhaa, ja vaikka vaihdoimme vain kämppää samassa talossa, niin melkoinen huhkiminen siihenkin tarvittiin. Ei vuosi toki mitään pelkkää kurjuutta ollut: muksuista on alati iloa – jos sitten lisästressiäkin – ja tutkimuksen saralla monenlaista tuli valmiiksi. Harrastuksille on jäänyt aikaa vaihtelevasti, mutta näistä kaikista tarkemmin sitten omissa kohdissaan.

Töiden paiskintaa

Kahden vuoden puolipäiväinen postdoccini pelikulttuurien tutkimuksen akatemiahankkeessa tuli juuri loppuunsa, joten nyt on palattava täysipäiväisesti opetushommiin Aallossa. En toki ole lopettamassa tutkimuksen tekemistä mihinkään ja pysyn hankkeessa roikkumassa edelleen jollain nimikkeellä, vaikka palkka lakkaakin juoksemasta. Ajan jakaminen kahden työpaikan välillä ei ole ollut mitenkään helppoa, ja opetustehtävien pakottavan luonteen vuoksi tutkimus on usein joutunut väistämään. 2018 oli aika kuiva julkaisujen suhteen, mutta viime vuonna pitkään limbossa roikkuneita papruja tuli pihalle peräti oikein mukavasti. Tässä näitä tärkeimpiä:

Olen laiska kirjoittelemaan mitään yksinäni, joten suurin osa on yhteisjulkaisuja muiden kanssa. Musiikissa julkaistun träkkeripläjäyksen tein kuitenkin ihan peräti itse. Yksin kirjoittamisessa on joitakin selviä etuja, kun muutoksia voi tehdä nopeasti, eikä erilaisia tyylejä tarvi sovitella yhteen. Toisaalta motivaatiota on vaikeampi pitää yllä, kun kaikesta on vastuussa lähinnä itselleen.

Skenepuuhat

Tämä puoli oli jälleen hieman paitsiossa, mutta eipä sentään kokonaan. Suurin osa skenetyksestäni keskittyi jälleen PETSCII-grafiikan ympärille muodossa tai toisessa: sain aikaiseksi jokusen kuvan ja pitkästä aikaa myös entistä ehomman version editoristani. Samoille “markkinoille” tuntuu olevan jo kovasti tunkua, mutta ainakin toistaiseksi näkisin, että omassa kikkaleessani on sujuvin työnkulku, kunhan vaan jaksaa opetella niitä pikanäppäimiä. Ainoa varsinainen koodaamani demo oli Vammala Partyille Processingilla väsätty Machine Make Machine, jota ei tosin sen virallisemmin julkaistu.

Hieman meta-skenetyksen puolelle menee vuoden toinen merkkipaalu, demoskenen hakemus kotimaiseen elävän kulttuuriperinnön luetteloon. Suomen hanke on osa isompaa kokonaisuutta, jonka tavoitteena on saada demoskene UNESCO:n aineettoman kulttuuriperinnön listalle. Oman osuuteni työryhmässä piti alkujaan olla pieni, mutta lopulta päädyin kirjoittamaan lähes koko hakemuksen ja hankkimaan sille tukijatkin. Katsotaan, miten käy!

Shakkivuosi

Innostus ja omat kyvyt ovat aaltoilleet stressitason mukaan, mutta shakkia tuli harjoiteltua ja pelattua jälleen verrattain ahkerasti. Osallistuin laskujeni mukaan ainakin neljään viralliseen kilpailuun ja päälle vielä puistoshakin Helsingin mestaruuskisoihin. Mitään sanottavaa menestystä ei edelleenkään herunut, mutta vahvuuslukuni (Selo) lipsahti sentään 1400:n päälle ja pari kertaa voitin jopa selvästi vahvempia pelaajia. Nurkissa alkaa olla jo sen verran paljon välineistöä, että koitan hillitä enimpiä hankintoja – toki perheeseen silti ilmaantui taas muutamat uudet napit sekä laudat, ja vissiin pari shakkikelloakin.

Tärkeämmässä roolissa olen joka tapauksessa ollut perheen varsinaisen lahjakkuuden huoltajana. Poitsu kuskasi tänä vuonna kotiin peräti kolme SM-mitalia, joista viimeinen oli se pitkään odotettu kulta koululaisten SM-kisoista Espoosta. Lisäksi pikashakista hopeaa keväällä ja nuorten SM:istä pronssia. Näiden ansiosta aukesi samalla mahdollisuus osallistua kansainvälisiin kisoihin, joihin ei vielä kuitenkaan pystytty repeämään aikataulujen takia. Vuosi loppui vielä mukavasti pääkaupunkiseudun tokaluokkalaisten jaettuun koululaismestaruuteen. 2020 tulee olemaan jälleen se vaikeampi joka toinen vuosi, kun samassa sarjassa ovat vastassa vuotta vanhemmat pelaajat.

Koneiden koppulointia ja hieman käyttöäkin

Huomattavan suuri osa vapaa-ajasta on seonnut tietokoneiden ja niiden ohjelmien säätämiseen. Tällä erää ei niinkään retroraudan äärellä kuten yleensä, vaan pikemminkin kohtuullisen tuoreiden PC-koneiden. Satunnaisesta päähänpistosta keväällä alkanut koneprojekti kasvoi lumipallon lailla, ja lopulta kaikki perheen käyttökoneet menivät vaihtoon. Osa virittelystä on ollut hieman tuskallista (ja kallista) kantapään kautta opettelua, mutta suurelta osin ihan hauskaakin, ja tunnen nyt olevani paremmin kartalla muisteista, näyttiksistä, prosuista ja muista nykytekniikan ihmeistä kuin pitkään aikaan.

Käytettyjen bisneskoneiden kunnostus ja myynti nousi 2019 entistä näkyvämmäksi kotimaisen tietoteollisuuden haaraksi, ja samoista markkinoista kamppailevat jo varmaankin kymmenet yrittelijät; katsotaan nyt sitten, alkavatko jossain vaiheessa pudotuspelit. HP:n raatoja meillekin hankittiin edullisuuden ja luotettavuuden nimissä, vaikka näin jälkiviisaana olisin ehkä tehnyt toisin, sillä merkkikoneiden laajennettavuus on vähän niin ja näin.

Alati kehittyvä Proton osoittautui isoksi jutuksi Linux-pelaajalle, kun ennen hankalan tunkkauksen takana olleet tuhannet Windows-pelit tulivat helposti saataville Steamin kautta. Vuoden merkittävimpiä kokemuksia olivat etenkin Inside sekä joskus ammoin hankkimani Tales of Monkey Island -sarja. Samalla vauhdilla rupesin hakkaamaan läpi muitakin Mankeja, eikä jäljellä ole enää kuin Escape, jonka karu 3D-grafiikka ja etenkin kankea ohjaus ovat toistaiseksi onnistuneet viivyttämään maaliin pääsyä.

Leffat: sitä sun tätä

Shakki- ja lännenelokuvien vahtaaminen on jatkunut yhä, tosin aiempaan verrattuna jokseenkin säästöliekillä. Näistä saattaa taas joskus päätyä jotain julkaisuksi asti, kunhan sopiva tilaisuus tarjoutuu. Noin muuten ruudulla on pyörinyt jälleen paljon scifiä ja ihan vuoden loppua kohti hieman pukudraamaakin (Ylpeys ja ennakkoluulo -BD on tulossa postissa). Uusien sisältöjen haalimisen sijasta olen palaillut jälleen myös vanhojen klassikoiden äärelle: Alien toimi edelleen kuin häkä, vaikka Scottin myöhemmät yritelmät kuinka hyvänsä ovatkin yrittäneet paskoa sarjan maineen 🙂

Länkkärivuoden parhaita aiemmin näkemättömiä teoksia oli tuoreehko The Sisters Brothers. Pitkään odottanut The Ballad of Buster Scruggs pitää nähdä viimeistään tänä vuonna – sopiva tilaisuus voisi olla vaikkapa kevään länkkärimaraton. Maratonit pyörivät vanhaan malliinsa ja katsojamäärä oli sikäli korkea, että eiköhän tuokin perinne tule hengissä pidettyä. Scifin puolella Aniara oli vaikuttavan kyyninen kuvaus ihmismielestä, ja jostain syystä aikanaan täysin ohi mennyt Moon sekin vuoden parhaita kokemuksia. Eräänä sivujuonteena katsastin vielä rillumarei-elokuvat.

Semmosta. 2020 pitää yrittää huolehtia hieman paremmin niin fyysisestä kuin psyykkisestäkin terveydestä – enemmän lepoa, jos vain suinkin mahdollista ja vähemmän stressaavaa silppua. Parempaa vuotta ja jaksamista kaikille muillekin ryytyneille!

Add comment January 1st, 2020

Previous Posts


Kommenttien virta

Aiheet