Posts filed under 'linux'

Proton töihin: Lumino City

Humble Bundlesta tärppäsi taas Steamiin täytettä (en enää kuvittelekaan saavani kaikkia pelejä edes kokeiltua). Tällä erää kasassa oli aidosti kiinnostavakin tekele, nimittäin Lumino City vuodelta 2014. Pelin edeltäjä, Lume, oli aikanaan hieman tapetilla, sillä olihan sen grafiikat tehty – enimmäkseen – oikeista esineistä rakentelemalla. Lumino City jatkaa samoilla linjoilla, eli tilpehööriä on saksittu ja liimailtu olan takaa realistisen lopputuloksen saamiseksi:

Leikkaa ja liimaa.

Persoonallisen kuorensa alla Kitu on viime kädessä hyvinkin tavallinen point’n’click-seikkailu, jossa ratkotaan pikku pulmia ja kuskataan roinaa paikasta toiseen. Päähenkilö, Lumi-niminen tyllerö, on kadottanut faarinsa, jota tietysti pitää lähteä etsimään. Rattaita asetellaan, piuhoja kytketään, avaimia etsitään ja sen sellaista tuttua peruskauraa. Jumiin jäänyt seikkailija voi hakea apuja Lumin mukanaan kuskaamasta vinkkikirjasta. Eräs hauskimpia tehtäviä oli vanhan tietokoneen käyttö reikäkorteilla, vaikka se ei ehkä temaattisesti täysin luontevasti peliin istunutkaan.

Laserleikkuri on huhkinut, mutta mikä tuo metallipurkki lienee?

Olihan tuosta lomalaisen yhdeksi iltapäiväksi viihdettä, mutta kovin suurta innostusta en kokenut missään vaiheessa. Pulmien vaikeustaso on viilattu kohtuullisen järkeväksi, joten ainoastaan yhdessä kohdassa piti turvautua oppaan vinkkeihin. Jokunen tehtävä lipsahti muista syistä tuskallisen puolelle: vaikka idea olikin jo selvillä, tarvittiin joko pikkutarkkaa nyherrystä tai puhdasta raatamista hiiren varressa (näitä olivat esimerkiksi morsetus, postien lajittelu ja flipperin räpellys). Lievää bugitusta näkyi silloin tällöin ja yhden kerran peli kosahti kokonaan. En usko, että kyse oli tässä tapauksessa edes Protonista, vaan jotain oikeita bugeja on jäänyt sekaan. Kontrollitkaan eivät ole kaikin ajoin kovin tiukat, vaan klikkailu on turhan tarkkaa ja harvakseltaan jopa lägistä. Ei Lumino City mikään ryppyotsainen tekele ole, mutta huumori olisi – onnistuessaan – piristänyt muuten hieman kuivaksi jäävää haahuilua. 3/5.

Add comment June 24th, 2021

DDC:n äärellä

Jälleen aivan sattumalta tuli vastaan perusjuttu, josta olen ollut lähes tietämätön, nimittäin että DDC-protokollan ansiosta tietskari voi lukea näytöltä tietoja ja myös säätää monenlaisia asetuksia — käytännössä kaikkea, mitä näytön menustakin. Linuxissa tarvitaan ddcutil, joka löytyy valmiina paketinhallinnasta. Ensimmäisenä etsitään näytön I2C-väylänumero:

sudo ddcutil detect

Omalla koneellani HP:n littu on jostain syystä numerolla 7, kun taas kahdessa muussa talouden pöntössä näytöt ovat 3 ja 0. En tiedä, miten nämä numerot määräytyvät, mutta ainakin niitä tarvitaan ohjailuun eikä voi olettaa, että näyttö löytyy eri koneilla samasta kiinteästä osoitteesta. Tarkastellaan seuraavaksi, mitä kaikkea on tarjolla:

sudo ddcutil capabilities --bus=7

HP antaa melkoisen luettelon kaikenlaista, Lenovon vähän vanhempi näyttökin yhtä sun toista, mutta Samsungin telsu vain hyvin vähän valintoja. Sen verran järkeä DDC:n suunnittelussa on ilmeisesti käytetty, että tietyt ominaisuudet ovat standardeilla numeroilla, kuten vaikkapa AE (Vertical Frequency). Luettelon loppupäästä löytyy myös valmistajan omia lisäyksiä, joista työkalu ei osaa kertoa tarkemmin. Kaiken varalta jättänen niiden kokeilun sikseen ikävien yllätysten välttämiseksi. Komennot getvcp ja setvcp mahdollistavat asetusten lukemisen ja myös säätämisen:

sudo ddcutil --bus=7 getvcp C0

Yllä oleva rimpsu näyttää ominaisuuden C0 (Display usage time) arvon eli käyttötunnit. Komennosta ehti olla jo ihan käytännön hyötyäkin, sillä juniorin Lenovo ei näytä käyttötunteja menussaan, mutta DDC:n kautta ne sai näkyviin näin helposti. Näytön asetusten säätämistä en ehkä haluaisi tehdä näin komentoriviltä, mutta toisaalta voin kuvitella tilanteita, jossa siitäkin voisi olla iloa, kuten vaikkapa automatisoitu kirkkaussäätö tai näytön sammuttelu kellonajan mukaan.

edit: Asetusten säätö on hieman hidasta, joten skriptillä tehty näytön kirkkautta pehmeästi muutteleva viritelmä jäi pettymykseksi. Mieleen tuli myös yksi realistinen käyttökohde lisää: jostain syystä väärällä kielellä olevat näytön menut voi käydä resetoimassa vaikkapa enkuksi DDC:llä, jos asetusta ei menusta navigoimalla löydä.

Add comment March 18th, 2021

Runollista Protonin tunkkaamista

Tällä erää taas uusi aluevaltaus Protonin kanssa. Kalevalaisesta kansantarustosta ammentava kotimainen Runo ilmestyi hiljattain virallisesti. Peli on ladattavissa ilmaiseksi, mutta se toimii “tietysti” vain Windowsilla, eli ainakin jonkinlaista säätöä on odotettavissa, jos sitä mielii Mäkillä tai Linuxissa ajaa. Hätäinen kokeilu perus-Winellä johti — jokseenkin odotetusti — vain pelin kaatumiseen, joten suuntasin seuraavaksi katseeni Steam-pelien kanssa hyväksi havaitun Protonin suuntaan.

Protonissa on ollut jo kautta maailman sivu mahdollisuus ajaa muitakin kuin Steamin kautta asennettuja Windows-pelejä, mutta koska minulla ei sellaisia juuri ole, niin en ollut toimintoa koskaan kokeillut. Erityisen vaikea toimenpide se ei ole: alareunan kohdasta Add a game — Add a Non-Steam Game… — Browse (File type: All files) kaivellaan pelin exe-tiedosto, jonka jälkeen se ilmestyy kirjastoon. Oikealla napilla saa sitten esiin seuraavan näkymän:

Asetusten asetusta

Oleellinen säätö Runon tapauksessa löytyi Compatibility-välilehdeltä. Viimeisimmällä tai kokeellisella Protonin versiolla sai nimittäin aikaiseksi vain jumin tai alkuruudun, jossa ei voi klikata hiirellä. Vaan laitetaanpa 5.0-10 asialle ja johan soi:

alt=”Hohtava lintu nokkii kannelta pimeässä metsässä”

Järin paljon en peliä vielä ehtinyt testailla, mutta ainakin alkuruudusta pääsee eteenpäin, soitto soi ja asetuksetkin toimivat. Oletuksena oli käytössä 1080p-tarkkuus, jonka ruuvasin onnistuneesti 1440p:ksi. Päivitän alle, jos pidemmän päälle ilmenee jotain kompurointeja tai kaatumisia. Ihan avaimet käteen -ratkaisu tämä ei ollut, mutta ei paljon puutu, joten taas pisteet Protonille. Ehkäpä joku päivä pitää yritellä jotain hieman mutkikkaampaa tekelettä, vaikka olenkin aika skeptinen erillistä asennusta vaativien pelien suhteen (Runohan ei vaadi kuin zipin purkamisen).

Add comment March 8th, 2021

Kun Zoomi ei aukea selaimesta / When Zoom doesn’t start from a browser

Pari kertaa on käynyt niin, että kun olen päivittänyt Zoomin Linux-koneella, niin se on lakannut aukeamasta suoraan selaimesta. Ongelma liittyy jotenkin xdg-openiin ja siihen, mitä tehdään zoommtg-tyyppisille osoitteille. Netistä löytyi onneksi kätevä rimpsu, joka ongelman korjaa:

xdg-settings set default-url-scheme-handler zoommtg Zoom.desktop

A couple of times it has happened that after updating Zoom on Linux, online meetings won’t start any more from a browser. The issue has to do with xdg-open and its URL handling. The above blurb, conveniently found online, will fix the issue.

Add comment January 29th, 2021

Eroon usbipulikasta

Päivän säätöprojektina laittelin HP EliteDesk USDT -sohvakoneeseen sisäisen Mini-PCIe-kortin korvaamaan tähän asti käytössä olleen USB-väyläisen WLANin. Poistuva laite oli Pandan PAU09 N600, paremmasta päästä Linuxissa toimivia kalikoita, mutta silti USB:n ongelmien jossain määrin vaivaama – toisinaan tuntuu kyse olevan lähinnä koneen päässä olevasta USB-ohjaimesta, koska toisessa koneessa Panda toimi lähes virheettömästi. Tilalle tuli waka wanha Intel 3160, joka on todettu hyväksi jo pariinkin otteeseen. Läppäreissä on välillä ikäviä rajoituksia sen suhteen, mitä sisälle voi tarkalleen laittaa, mutta ainakaan tässä pöytäpurnukassa ei ollut mitään estoja.

Periaatteessa ja käytännössä. Punaisella ympyröity holetsi on virallinen toisen antennin paikka, mutta johto ei yltänyt sinne.

EliteDeskissä ei ole valmiina WLAN-antenneja, mutta siihen on saanut sisäisen oman antennihäkkyrän, joiden saatavuus ja hinta kuitenkin pisti miettimään vaihtoehtoja. 802.11ac-verkkoon sopivia antenneja oli jo valmiina nurkissa, joten tilasin verkkokortin lisäksi kiinalaiselta halvat antennikaapelit. Kannattaa olla näiden kanssa tarkkana, sillä antennijohtoja on olemassa myös mikroskooppisella pienemmällä liittimellä, joka menee uudempiin kortteihin. Kokonaishinta uusille osille jäi reiluun kymppiin, tosin samalla piti ottaa se pikku riski, etteivät ne toimi tässä käytössä alkuunkaan.

Olin alkujaan suunnitellut nävertäväni etupaneeliin reiät antenneille sopivaan kohtaan, mutta sellaista ei oikein tuntunut löytyvän tuulettimen ja optisen aseman vuoksi. Takapaneelista löytyi kuitenkin – hieman yllättäen – valmiit reiät, jotka on selvästi tarkoitettu juuri antenneille. Kaikki näytti hetken valoisalta ja lähes liian helpolta siihen saakka, kunnes totesin johtojeni olevan hieman liian lyhyet: kauempana olevasta rööristä tuleva kaapeli jäi ärsyttävästi muutaman millimetrin vajaaksi. Onneksi takapaneelissa on muitakin aukkoja, ja kuten kuvasta näkyy, prikkojen avulla sain toisenkin liittimen vedettyä sopivasti pihalle. Edes koppaa kiinni pitävä sormiruuvi ei tullut tielle, vaikka siltä hetken näytti.

Kyllä nyt kelpaa! Kotiin tuleva yhteys on maksimissaan 100/100.

Pikaisten testailujeni perusteella vaihtoon käytetty vaiva kannatti: pingi reitittimelle pysyy vakaasti 3–5 millisekunnissa ilman USB-värkeistä tuttuja satunnaisia nykäisyjä. Omien kokemusteni mukaan näin asiat Linuxissa ovatkin: sisäiset WLAN-verkkikset toimivat käytännössä aina paremmin. Pikku yllätyksenä totesin myös, että Intelin kortissa on Bluetooth-tuki, joten sohvakoneesta vapautui näppiksen vaatima USB-dongeli siten muuhun käyttöön. TV-tasollakaan ei tarvitse pitää enää erillistä antennihärpätintä kaatuilemassa ja pölyyntymässä, kun sojottimet mahtuivat koneen kanssa samaan syvennykseen.

Add comment January 23rd, 2021

Katsaus vuoteen 2020

Sellainen oli 2020. Kuvittelin viime vuoden olleen jotenkin poikkeuksellisen raskas, mutta tähän loppuvaan verrattuna ei se sitä tainnut ollakaan. Koronavirus vaikutti tietysti melkein kaikkeen tänä vuonna, kuten varmasti muillakin, mutta ehkäpä aiheesta ei nyt jaksa jauhaa juuri nyt paljon enempää – muistelmia etäkoulusta kirjoittelin jo keväämmällä. Yleensähän nämä pandemiat ovat “siellä jossain” eivätkä kosketa lintukotoamme, mutta tämänkertainen tuli ihan kotiovelle asti.

Töitä ja tutkimusta

Aallossa ryhdyttiin etätöihin suunnilleen ensimmäisten joukossa keväällä, mistä seurasi yllätys ja toinenkin, kun lähiopetukseen suunnitellut kurssit piti pikaisesti siirtää verkkoon. Osa opetuksesta, kuten opinnäyteseminaari, teki digiloikan odottamattoman helposti, siinä missä studiokurssit olivat paljon kinkkisempi tapaus. Eipä juuri käy kateeksi syksyllä aloittaneita uusia opiskelijoita, jotka eivät ole välttämättä nähneet luokkakavereitaan fyysisesti ollenkaan – toisaalta jotkut sanoivat opintojensa sujuneen nyt jopa paremmin, kun kursseihin pystyi osallistumaan kotoa käsin.

Videopuheluihin ei ole valitettavasti oikein standardia, ja vaikka suurin osa omista duuneista on hoitunutkin Zoomilla, on taloudessa eri tarkoituksiin käytetty myös ainakin Teamsia, TeamWieweriä, Google Meetiä ja Facebook Messengeriä. Suurin osa toimii Linuxissakin hyvin, mutta toisinaan on tarvinnut kaivaa vanha MBP kaapista.

2019 kypsyi poikkeuksellisen mukava artikkelisato, joten tänä vuonna on ollut sitten vastaavasti hiljaisempaa. Tapani Joelssonin kanssa kirjoitettu ”Another visitor!” – kun puhuvat koneet tulivat kotiin taisi jäädä ainoaksi vertaisarvioiduksi julkaisuksi. Populaaripätkiä tuli sentään työstettyä Skrolliin tavallista enemmän, vaikka niistä ei paljon akateemista glooriaa kerrykään. Hartaasti kokoon kursittu WiderScreenin tietokonekulttuuriaiheinen erikoisnumerokin saatiin lopulta kunnialla pihalle.

Vuoden akateeminen kohokohta osui elokuulle, kun Turun yliopiston humanistinen tiedekunta myönsi allekirjoittaneelle digitaalisen kulttuurin dosentuurin. Juuri mihinkään se ei ole vielä ehtinyt vaikuttaa (eikä välttämättä vaikutakaan), mutta oli silti mukavaa saada jotain tunnustusta vuosien rehkimisestä. Samalla karistin henkisesti viimeisetkin pitkän jatko-opiskelulimbon tomut jaloistani.

Skenetyksiä

Ensi hätään tuntui siltä, että eipä tänäkään vuonna paljon mitään tullut tehtyä, mutta ei tilanne aivan niin synkeältä näytä lähemmässä tarkastelussa. Muutama PETSCII-kuva tuli jälleen väkästettyä joko kilpailuihin tai omaksi huviksi, ja pariin niistä olen jopa näin jälkikäteenkin ihan tyytyväinen. Pariin kertaan laitoin merkistön myös opetuskäyttöön, kun havainnekuvia oli nopeaa tehdä petskarina. Vastoin odotuksiani koodasin jopa yhden ruudun minimalistisen pikku Processing-demon (Naien) Vammala Partyille. Ensi vuonna täytyy luultavasti aktivoitua hieman enemmän, sillä Fit täyttää pyöreät 30 vuotta.

Pitkään ja hartaasti väsätyt Marq’s PETSCII Editor ja Pixel Polizei saivat molemmat ison päivityksen. Merkittävin sisäinen muutos oli loikka Processingin versiosta 2 versioon 3, mutta ujutin kaikenlaista muutakin pikku lisätoimintoa ja bugikorjausta mukaan, kuten vaikkapa paremmat tiedostovalitsimet Linuxille ja Macille. Polliisi on näistä kahdesta se sivuraiteelle joutunut projekti, jolla ei liene paljonkaan aktiivikäyttäjiä, siinä missä PETSCII-editorilla niitä on varmasti ainakin useita kymmeniä ulkomaita myöten.

Virustilanne vaikutti myös skeneen, ja niinpä vain katkesi ’94 alkanut Assembly-putkeni (jos tätä katkoa voi laskea), kun kesäassyt peruttiin. Vammala Party saatiin sentään pidettyä melko normaalisti. Synkkyyden keskellä valopilkkuna loisti läpi mennyt hakemus, jonka myötä demoskene lisättiin kansallisen elävän perinnön luetteloon, mahdollisesti jopa ensimmäisenä digitaalisena kulttuurina maailmassa. 2021 alussa saanemme kuulla, miten kävi saksalaisten hakemukselle.

Tietotekniikkaa

Isot konepäivitykset tuli tehtyä pitkälti viime vuonna, mutta toki viime aikoinakin on tullut räpellettyä tietotekniikan äärellä varsin ahkerasti (jo etätöidenkin takia). Edelleen fokus on ollut siellä tuoreemman tekniikan puolella tyyliin peesee-Raspi-verkkolaitteet, joten retrokokoelma on saanut enimmäkseen odottaa aikaa parempaa. Linux-osaamista on karttunut vapaaehtoisesti ja hieman pakollakin, että videoneuvottelut ym. on saanut pyörimään.

Alla on nyt varsin pelikelpoinen peesee, mutta itse pelaamiselle ei ole oikein riittänyt aikaa, eikä jonossa ole ollut järin montaa kuumottavaa teostakaan, joita olisi ollut pakko päästä hakkaamaan. Proton on ollut jälleen ystävä, ja sen avustuksella tuli tahkottua läpi ainakin näyttävä Gris ja viihdyttävä Creaks. Inside taisi tulla pelattua taas ainakin kolme kertaa läpi pikku palasissa, mutta mihinkään speedrun-yritykseen en ole ainakaan vielä uskaltautunut. Steam-kirjastossani olisi varmaan toistasataa täysin kokeilematonta tekelettä – koskahan noidenkin äärelle ehtinee?

Shakkia

Korona puraisi shakkikerhoja pahasti, ja suuri(n) osa tämän vuoden kilpailuista on jouduttu peruuttamaan. Parit nappulaturnaukset sentään ehdittiin koluta ja puistoshakin kovatasoinen HM. Linjoilla on toki voinut pelata yllin kyllin, mutta hyppy takaisin oikealle laudalle ei ole aina ihan helppo, kun tilanteita hahmottaa oikeilla pelivälineillä heikommin. Nappuloita ja lautoja tuli kokoelmaan vain muutamat uudet, mutta sentään onnistuin parin vuoden etsimisen jälkeen lopulta hankkimaan aidot Tannit, joita on tehty Vammalassa.

Uskaltauduin helmikuussa kokeilemaan pikashakkia Lichessissä, vaikka olinkin jo ennalta tuominnut sen itselleni liian kiivastahtiseksi ja mahdottomaksi. Ennustukset näyttivät käyvän toteen, kun alkuunsa tuli takkiin melkein järjestään. Kaikkeen tottuu ja nyt joulukuun lopussa vertailulukuni on noussut pohjamudista jo melkein 500 pistettä, eikä 3+2 tunnu enää ollenkaan niin hätäiseltä huiskimiselta kuin aluksi. Noin kaikkiaan alan huomata omassa pelaamisessani näin kolmen vuoden jälkeen jotain tiettyä rutinoitumista ja kokemusta, kun kuvioita alkaa tunnistaa helpommin ja törkeiden munausten määrä on hiljalleen pienentynyt.

Leffoja ja sarjoja

Taloyhtiö laittoi kerhohuoneen oven säppiin – tämäkin taas koronan vuoksi – joten vuoden molemmat länkkärimaratonit oli harmillisesti pakko perua. Toivottavasti edes ensi keväänä tärppää, koska pitäisi jo päästä näkemään sinne jyvitetty The Ballad of Buster Scruggs. Noin muuten olen jatkanut länkkäreiden kuluttamista, mutta selvästi enemmän vanhoja laatufilkkoja uudelleen katsellen kuin aiemmin näkemätöntä bulkkia haalien. Eräänä aluevaltauksena oli sentään ehta 3D-länkkäri, vaikka kokemusta ei voi kovin nautinnolliseksi luonnehtiakaan.

Yhtenä kartoitusprojektina katsoin läpi puukkojunkkarileffat, missä ei juuri aikaa vierähtänyt “genren” niukkuuden takia. Täysmittaisille filkoille on usein vaikea löytää aikaa, kun taas sarjoja on helpompi koluta, joten ysärin vanha suosikki Kyllä Jeeves hoitaa sai uuden kierroksen. Muuten työn alla on ollut ainakin Star Trekiä, useampi kausi Merilinjaa sekä aivan hiljattain korealaista zombidraamaa Kingdom.

Muita puuhia

JavaScript on kökköyksistään huolimatta nykyään tärkeä työkalu, joten opettelin sitä sen verran kuin oli tarpeen omien interaktiivisten kikkareiden saamiseksi verkkoon. Tyypitettyjen perinteisten kielten suunnasta tulevalta “kaikki käy” -mentaliteetti ei irtoa noin vain, mutta on sitä kaikenlaista muutakin tullut neppailtua, joten miksipä ei tuota. Mihinkään loputtomaan frameworkkien suohon en ajatellut sukeltaa, vaan pitäydyn näillä näkymin tutunoloisessa P5.js:ssä, jota voi kirjoittaa vaikkapa Processingin editorilla suoraan. Pistin linjoille pari ensimmäistä kokeilua: Frozen ja Jsrokit.

Vuoteen on väsähtänyttä huumoriaan suonut IL-kroppailu, jossa yhdistetään jonkin iltiksen artikkelin otsikko ja seuraavan artikkelin kuva koomiseksi hybridiksi. Näitä on tullut väkästeltyä jo useita satoja ja joukossa on jokunen helmikin. Olen postaillut silloin tällöin best of -kokkareita Feseen, joten alla olevassa kollaasissa on vain yksi näytteenä.

Iskän vuosikatsaus ei voi tietenkään olla kattava, jos muksuista ei mainita mitään. Ihan hyvin on onneksi mennyt: poitsu selvisi kotikoulusta ilman sanottavia ongelmia (itsestäni en ole niin varma) ja tyllerö on kasvanut jo niin, että vuoden päästä odottaa eskari. Rakkaiden sisarusten rähinä tuntuu loputtomalta, mutta koitan lohduttaa hermojani, että tämä on vain ohimenevä vaihe… Koronaa ei ole perheeseen toistaiseksi tärpännyt, ja tämän vuoden 2020 ikimuistoisen ilmiön sivuutammekin varsin mieluusti.

Add comment December 31st, 2020

Revisiting the compositor script

After some recent updates it seems my old compositor toggle script may not work on all setups – for example two of mine. Marco doesn’t react to the compositor setting change or even the graphical Window Settings preference. Need to do things a bit more complicated way then:

#!/bin/sh

case $1 in
on)
	gsettings set org.mate.Marco.general compositing-manager true
	gsettings set com.linuxmint.desktop mate-window-manager marco-composite
	marco --replace &
	nvidia-settings --assign CurrentMetaMode="nvidia-auto-select +0+0 { ForceCompositionPipeline=On }"
	;;
off)
	gsettings set org.mate.Marco.general compositing-manager false
	gsettings set com.linuxmint.desktop mate-window-manager marco
	marco --replace &
	nvidia-settings --assign CurrentMetaMode="nvidia-auto-select +0+0 { ForceCompositionPipeline=Off }"
	;;
esac

Again, call it something like compositor.sh, copy it to /usr/local/bin and chmod a+x compositor.sh as root. The parameters on and off will toggle the compositing.

As a sidenote, the compositor started getting stuck in several situations on my main machine: turning the screen off and on would make the GUI get stuck, and likewise for display sleep. Updating to a newer driver version (455.23.04) seems to have remedied the situation.

Add comment October 29th, 2020

Kromikirja palaa juurilleen

Hankin Acer C710 -Chromebookin muistaakseni 2013 ja se palveli kohtuullisen hyvin kevyessä käytössä jokusen vuoden. Isona plussana mallissa olivat kohtuullisen täysi näppis (myöhempiä karsittiin), vaihdettavat muistit ja normaali 2,5″ kiintolevy, joka oli helppo vaihtaa SSD:hen. Kehittäjämoodi ja Crouton kohensivat kummasti elämänlaatua, kun Chrome OS:n rinnalle sai pyörimään Linux-softat, jotka täydensivät rajallista ohjelmavalkoimaa. Jossain vaiheessa totesin, ettei Chrome OS oikeastaan tehnyt mitään itselleni hyödyllistä, joten asentelin koneeseen SeaBIOSin ja normaalin Mintin, joka toimikin kelpo lailla lukuun ottamatta valmiustilaa.

Aika ajoi kuitenkin lopulta Chromebookin ohi, kun tehot alkoivat käydä riittämättömiksi ja akkukin hiljalleen lerpahti. Kone oli käytännössä joutilaana kaapissa muutaman vuoden, kunnes päätin entisöidä sen alkuperäiseen asuunsa: tarrat vek (tunnin kihnutus) ja Mintin tilalle takaisin Chrome OS. Jälkimmäinen tehtävä vaikutti lähes toivottomalta, koska olin joko tuhonnut tai hukannut järjestelmän palautusimagen, eikä laitetta periaatteessa palauteta ilman sitä luonnontilaan. Ohjeiden avulla sain kuitenkin firmiksen takaisin, sillä asennusskripti osasi ladata ja modifioida alkuperäisen tiedoston – ainakin C710:lle.

Ihan helposti palautus ei sittenkään tapahtunut, sillä käyttis palautetaan vielä erikseen ja siihen tarvittava työkalu ei toiminut Linuxilla. Googlaus auttoi jälleen ja sain tehtyä palautustikun onnistuneesti … paitsi että kaksi ensinnä kokeilemaani tikkua eivät toimineet syystä tai toisesta. Lopulta sentään Kingstonin vanha rähjäinen DataTraveler osoittautui toimivaksi.

Näin vanhat Chromebookit eivät ole enää päivitysten piirissä, vaikka rauta sinänsä ei olekaan juuri heikompaa kuin huonoimmissa uusissa ‘bookeissa. Chrome OS jää niin ollen versioon 65.x, joka ei valitettavasti riitä uusiin kiinnostaviin ominaisuuksiin, kuten Android- ja Linux-softien ajamiseen. Ikä painaa konetta muutenkin pahasti, joten se luultavasti pääsee jo viettämään eläkepäiviään kaapin nurkkaan ilman työvelvoitteita.

Luonnontilainen Acer C710 “Parrot”.

Add comment October 16th, 2020

Sound Blaster Play! 3 pikaisessa Linux-testissä

Hankinpa tuollaisenkin kalikan mielenkiinnosta ja kaiken varalta, kun 23 euron hinta ei päätä huimannut. Kiinnosti myös se, kuinka hyvin tai huonosti hän on tuettu Linuxissa. Siispä tärkein alta pois: toimii ihan hyvin. Mitään massiivista testailua en parin tunnin aikana ehtinyt tehdä, mutta ainakin videoiden, ämppärien ja pelien äänet toimivat kakomatta niin kuulokkeilla kuin kajarillakin. Luurini ovat 120-ohmiset, mikä on monille pikkulaitteille, kuten kännyköille liian paljon, mutta Creative jaksoi noitakin riittävästi puskea – kovin paljon kankeammalla kuormalla välttämättä ei.

Windowsille ja Mäkeille on softa, jolla voi säätää pulikan asetuksia, joista merkittävä olisi lähinnä kuulokkeiden impedanssin valinta (ajureita on sen puoleen parjattukin ja sekalaisiin ongelmiin on ehdotettu ratkaisuksi geneerisen USB-ääniajurin käyttöä). Oletuksena käytössä on äänekkäämpi moodi, mikä omille luureilleni hyvin sopikin, mutta joka voisi olla liikaa vaikkapa korvanapeille. Joissakin arvioissa on valitettu suhinasta, jota ainakaan omassa Plasterissani ei ilmennyt. Aivan täysiä pisteitä kalikka ei saa äänenlaadusta, sillä jotain pikku rohinoita hiljaisissa äänissä erotti jopa minun puukorvani; näyttökortti ja prosessori eivät sentään kuuluneet läpi. 3,5 mm ulostulon lisäksi mukana on samanlainen liitäntä mikrofonille, josta voin yksittäisen kokeilun perusteella sanoa lähinnä, että toimii: ääntä tallentuu.

Itselläni ei tälle ole juuri välitöntä käyttöä, mutta ei sellaisia tarvitse sentään väkisin keksiä: häiriöisen tai huonosti tuetun sisäisen äänipiirin korvaaja, mikkisisäänmeno laitteeseen, josta se puuttuu, tai pelastaja siihen kammottavaan hetkeen, kun läppärin hentoinen kuulokeliitin tärvääntyy. Kokonsa puolesta Play kulkee kätevästi mukana eikä vie pöydältä juuri tilaa. Liittimen ja Blasterin välissä oleva johdonpätkä helpottaa sijoittelua ja tarjoaa hieman turvaa USB-portille. Tähän hintaan ei ihan ihmeitä voi kuvitella saavansa, joten kunnollista USB-äänäriä halajavan kannattaa suosiolla pulittaa se muutama kymppi enemmän.

Eipä ole paljon nähtävää.

Add comment October 1st, 2020

Another VLC blanking issue

I’ve addressed VLC+screen blanking issues (screen blanks even if VLC should keep the screensaver off) before, but this time the old trick didn’t work. The “disable screensaver” setting was on as it is by default, but still the video started turning black after a while. After some googling it seems someone somewhere has broken VLC default settings and commented out the following line in the settings file, .config/vlc/vlcrc:

disable-screensaver=1

Removing the hash (#) sign seems to remedy the situation and the screen stays on as it should. Curiously, the setting is commented out on another computer too, but the blanking doesn’t kick in there. Curiously, saving the prefs from the GUI comments the line out again. I’ll get back to this if I find out anything.


VLC pimentää ruudun, vaikka “disable screensaver” on päällä asetuksista. Mitäs tämä on? Kyse voi olla tästä, mutta jos ei, niin kannattaa tsekata asetustiedosto .config/vlc/vlcrc ja poistaa risuaita seuraavalta riviltä:

disable-screensaver=1

Tämä ei taida olla valitettavasti kovin pysyvä ratkaisu, sillä asetusten tallentaminen käyttöliittymästä laittaa kommenttimerkin takaisin. Kerron, jos jotain uutta ilmenee.

Mockup of the issue / Havainnollistava kuva ongelmasta

Add comment September 26th, 2020

Previous Posts


Kommenttien virta

Aiheet