Posts filed under 'sekalaista'

Ja vielä lisää halpaa pöhinää

Blogi alkaa olla tuuletinarvosteluineen kohta kuin Verkkokauppa tai mB-lehti, mutta pistetäänpä tästäkin kummajaisesta vielä maininta, kun en moisia muista Suomessa nähneeni – ja helteetkin taas palasivat. Korean paketissa saapui akkukäyttöinen kädessä tai pöydällä pidettävä tuuletin, jonka hinta oli lähtömaassa edukkaat 4,50 euroa:

Hunajakennoa, propelli ja hunajakennoa.

Irrotettava alusta on vähän heppoisen oloinen, mutta kyllä vispilä sillä ihan pystyssä pysyy. Napista painelemalla voi valita kolmen eri nopeuden väliltä tai sammuttaa tuulettimen. Nopeudesta riippuen akulle luvataan kahdesta kuuteen tuntiin kestoa, ja lataus onnistuu normaalilla micro-USB-nartsalla kolmessa tunnissa. Laite toimii johdossa ollessaankin, mutten tiedä, latautuuko akku ollenkaan kovimmalla nopeudella. Tuuletustehoa irtoaa yllättävän paljon kokoon nähden, mutta suunnilleen 85-millinen propelli alkaa pitää epämukavan kovaa pörinää jo toiseksi suurimmalla nopeudella, joten ainakaan sitä ei viitsi ihan korvan juuressa pitää.

Add comment July 25th, 2021

Antikorona – taas uusi vitsaus

Tarkkasilmäiset lukijat ovat esim. Ylen verkkosivua seuratessaan varmasti huomanneet toisinaan seuraavanlaisia, ensinnä oudoilta vaikuttavia lukemia:

Vantaan tämänpäiväiset lukemat ovat jo todella pahoja.

Miten ihmeessä tartuntamäärä voi olla negatiivinen, sillä eihän parantuneita kirjata näihin tilastoihin? Lääketieteeseen perehtymättömille kerrottakoon lyhyesti, että kyse on Vantaalla riehuvasta pahasta antikoronaepidemiasta. Siinä, missä jo toista vuotta riesanamme ollut COVID-19 lähti liikkeelle Wuhanista, COVID+19 on peräisin täsmälleen toiselta puolelta maapalloa, Argentiinan La Riojasta. Tyypilliset oireet ovat juuri päinvastaisia kuin tutummassa koronassa:

  • Pirteys
  • Hyvinvointi
  • Normaali ruumiinlämpö
  • Vatsan mainio toiminta
  • Hengityksen helppous
  • Päänsäryttömyys

Kuten ilmeistä lienee, sairastuneelle antikorona ei ole epämiellyttävä tai vaarallinen sairaus. Todellinen vaara piileekin siinä, jos koronaan ja antikoronaan sairastunut henkilö sattuvat samaan tilaan. Fysiikasta muistamme, miten käy materian ja antimaterian törmätessä. Aivan oikein: valtava räjähdys ja molemmat katoavat.

Add comment June 8th, 2021

20 vuotta ituhippinä

Ihan tarkkaa päivää en taida enää muistaa, mutta suunnilleen tammikuun 2001 lopussa, vielä “teekkarina”, päätin kokeilla kasvissyöntiä yhden viikon verran. Kokeilu alkoi silloisen tyttöystävän innoittamana, mutta kuitenkin puhtaasti ihan omasta kokeilunhalustani — koko yrityshän tuntui tuolloin kiintoisalta haasteelta. Taisin ajatella myös niin, että parempi muodostaa aiheesta näkemys omien kokemusten perusteella eikä pelkästään muiden mielipiteiden pohjalta.

Ensimmäinen viikko meni odottamattoman helposti ja avasi silmiä uusille ruoille, joita en ollut aikaisemmin huomannut. En tiedä, oliko kasvissyönnin terveysvaikutuksista huolissaan ollut äitini tietoinen siitä, että söin sitä ennen vuorotellen lähinnä lihapiirakoita ja -pullia ketsupin kanssa itse kokatessani 🙂 Yksi viikko tuntui hieman lyhyeltä, joten päätin jatkaa kokeilua piruuttaan vielä toisen samanmoisen ennen sen lopettamista, mutta sitten projekti jäikin pysyvästi päälle.

Alkuperäinen motivaatio oli siis aika löyhällä pohjalla, mutta myöhemmin toki mukaan tuli näkökulmia tuotantoeläinten asemasta ja ympäristövaikutuksista. Itsehän olen vain laiska ovo-lakto-vege, vaikka samalla myönnän täyden veganismin olevan eettisesti perustellumpi ratkaisu. Terveysvaikutuksista en ole koskaan juuri piitannut, enkä niitä ole myöskään omalla kohdallani havainnut. Ylipainoa saa myös kasvispöperöillä kasaan, eikä oloni ole sen kevyempi kuin sekasyöntiaikanakaan. Kolesteroli ja verenpaine ovat pysyneet kurissa, mutta niidenkin kohdalla voi olla kyse perintötekijöistä eikä ruokavaliosta.

20 vuoden aikana on kaiken kaikkiaan tapahtunut valtava muutos kasvisruokien saatavuudessa ja laadussa: taannoiset karut vegenakit ja -pihvit ovat korvautuneet monenlaisilla kelpo lihankorvikkeilla, kuten vaikka Hälsans Kökin tekeleillä (pikkuisen toki nyppii se, että niiden takana on Nestlé). Nykyään vegaanituotteitakin saa helposti ihan maitokaupasta, joten niitä tulee toisinaan syötyä. Ja juomathan ovat kasvisperäisiä luonnostaan: kolasta, ölkystä, viinistä tai tequilasta ei ole tarvinnut lähteä tinkimään.

Suomi on kohtuullisen progressiivinen maa kasvissyönnin suhteen, enkä muista juuri kohdanneeni ongelmia esimerkiksi opiskelijaruoan tai työmaalounaiden kanssa. Taiwanissa ja Koreassa vegeily kytkeytyy buddhalaisuuteen, joten ongelmana oli lähinnä kielimuuri. Meksikossa monet sapuskat olivat sinältään sopivia ovo-lakto-vegelle, minkä lisäksi yleisen joustavuuden vuoksi liharuokia pystyi tilaamaan tarvittaessa omilla täytteillä. Kaikkein synkeintä on ollut Tsekissä ja Venäjällä, joissa laadukkaissakin paikoissa ruoka saattoi olla hieman masentavaa. Nämä kokemukset ovat jo vuosien takaa, joten tilanne saattaa olla sielläkin puolessa muuttunut.

Taitaa olla enchiladas de mole con arroz siinä

Mikä sitten on saanut jatkamaan kokonaiset 20 vuotta, lähes puolet elämästäni? Jo aiemmin mainittu eettinen näkökulma on epäilemättä kannatellut jonkin verran, mutta toisaalta voi ajatella myös niin, että nykyään kasvissyönti on yksinkertaisesti ennennäkemättömän helppoa ja jossain mielessä jopa arkista. Tyypillinen suomalainen kasvissyöjä on teininä aloittanut tyttö, joka sitten esimerkiksi perheen perustettuaan saattaa jättää moiset haihattelut taakseen. Itse taas tein päätökseni ihan aikuisella iällä 25-vuotiaana, joten siitä ei ole tullut kasvettua ulos. Näillä puheilla viikon teekkariprojekti saa siis jatkua hamaan tulevaisuuteen, kun riittäviä perusteita lopettamiseen on mahdoton keksiä.

Add comment February 23rd, 2021

Katsaus vuoteen 2020

Sellainen oli 2020. Kuvittelin viime vuoden olleen jotenkin poikkeuksellisen raskas, mutta tähän loppuvaan verrattuna ei se sitä tainnut ollakaan. Koronavirus vaikutti tietysti melkein kaikkeen tänä vuonna, kuten varmasti muillakin, mutta ehkäpä aiheesta ei nyt jaksa jauhaa juuri nyt paljon enempää – muistelmia etäkoulusta kirjoittelin jo keväämmällä. Yleensähän nämä pandemiat ovat “siellä jossain” eivätkä kosketa lintukotoamme, mutta tämänkertainen tuli ihan kotiovelle asti.

Töitä ja tutkimusta

Aallossa ryhdyttiin etätöihin suunnilleen ensimmäisten joukossa keväällä, mistä seurasi yllätys ja toinenkin, kun lähiopetukseen suunnitellut kurssit piti pikaisesti siirtää verkkoon. Osa opetuksesta, kuten opinnäyteseminaari, teki digiloikan odottamattoman helposti, siinä missä studiokurssit olivat paljon kinkkisempi tapaus. Eipä juuri käy kateeksi syksyllä aloittaneita uusia opiskelijoita, jotka eivät ole välttämättä nähneet luokkakavereitaan fyysisesti ollenkaan – toisaalta jotkut sanoivat opintojensa sujuneen nyt jopa paremmin, kun kursseihin pystyi osallistumaan kotoa käsin.

Videopuheluihin ei ole valitettavasti oikein standardia, ja vaikka suurin osa omista duuneista on hoitunutkin Zoomilla, on taloudessa eri tarkoituksiin käytetty myös ainakin Teamsia, TeamWieweriä, Google Meetiä ja Facebook Messengeriä. Suurin osa toimii Linuxissakin hyvin, mutta toisinaan on tarvinnut kaivaa vanha MBP kaapista.

2019 kypsyi poikkeuksellisen mukava artikkelisato, joten tänä vuonna on ollut sitten vastaavasti hiljaisempaa. Tapani Joelssonin kanssa kirjoitettu ”Another visitor!” – kun puhuvat koneet tulivat kotiin taisi jäädä ainoaksi vertaisarvioiduksi julkaisuksi. Populaaripätkiä tuli sentään työstettyä Skrolliin tavallista enemmän, vaikka niistä ei paljon akateemista glooriaa kerrykään. Hartaasti kokoon kursittu WiderScreenin tietokonekulttuuriaiheinen erikoisnumerokin saatiin lopulta kunnialla pihalle.

Vuoden akateeminen kohokohta osui elokuulle, kun Turun yliopiston humanistinen tiedekunta myönsi allekirjoittaneelle digitaalisen kulttuurin dosentuurin. Juuri mihinkään se ei ole vielä ehtinyt vaikuttaa (eikä välttämättä vaikutakaan), mutta oli silti mukavaa saada jotain tunnustusta vuosien rehkimisestä. Samalla karistin henkisesti viimeisetkin pitkän jatko-opiskelulimbon tomut jaloistani.

Skenetyksiä

Ensi hätään tuntui siltä, että eipä tänäkään vuonna paljon mitään tullut tehtyä, mutta ei tilanne aivan niin synkeältä näytä lähemmässä tarkastelussa. Muutama PETSCII-kuva tuli jälleen väkästettyä joko kilpailuihin tai omaksi huviksi, ja pariin niistä olen jopa näin jälkikäteenkin ihan tyytyväinen. Pariin kertaan laitoin merkistön myös opetuskäyttöön, kun havainnekuvia oli nopeaa tehdä petskarina. Vastoin odotuksiani koodasin jopa yhden ruudun minimalistisen pikku Processing-demon (Naien) Vammala Partyille. Ensi vuonna täytyy luultavasti aktivoitua hieman enemmän, sillä Fit täyttää pyöreät 30 vuotta.

Pitkään ja hartaasti väsätyt Marq’s PETSCII Editor ja Pixel Polizei saivat molemmat ison päivityksen. Merkittävin sisäinen muutos oli loikka Processingin versiosta 2 versioon 3, mutta ujutin kaikenlaista muutakin pikku lisätoimintoa ja bugikorjausta mukaan, kuten vaikkapa paremmat tiedostovalitsimet Linuxille ja Macille. Polliisi on näistä kahdesta se sivuraiteelle joutunut projekti, jolla ei liene paljonkaan aktiivikäyttäjiä, siinä missä PETSCII-editorilla niitä on varmasti ainakin useita kymmeniä ulkomaita myöten.

Virustilanne vaikutti myös skeneen, ja niinpä vain katkesi ’94 alkanut Assembly-putkeni (jos tätä katkoa voi laskea), kun kesäassyt peruttiin. Vammala Party saatiin sentään pidettyä melko normaalisti. Synkkyyden keskellä valopilkkuna loisti läpi mennyt hakemus, jonka myötä demoskene lisättiin kansallisen elävän perinnön luetteloon, mahdollisesti jopa ensimmäisenä digitaalisena kulttuurina maailmassa. 2021 alussa saanemme kuulla, miten kävi saksalaisten hakemukselle.

Tietotekniikkaa

Isot konepäivitykset tuli tehtyä pitkälti viime vuonna, mutta toki viime aikoinakin on tullut räpellettyä tietotekniikan äärellä varsin ahkerasti (jo etätöidenkin takia). Edelleen fokus on ollut siellä tuoreemman tekniikan puolella tyyliin peesee-Raspi-verkkolaitteet, joten retrokokoelma on saanut enimmäkseen odottaa aikaa parempaa. Linux-osaamista on karttunut vapaaehtoisesti ja hieman pakollakin, että videoneuvottelut ym. on saanut pyörimään.

Alla on nyt varsin pelikelpoinen peesee, mutta itse pelaamiselle ei ole oikein riittänyt aikaa, eikä jonossa ole ollut järin montaa kuumottavaa teostakaan, joita olisi ollut pakko päästä hakkaamaan. Proton on ollut jälleen ystävä, ja sen avustuksella tuli tahkottua läpi ainakin näyttävä Gris ja viihdyttävä Creaks. Inside taisi tulla pelattua taas ainakin kolme kertaa läpi pikku palasissa, mutta mihinkään speedrun-yritykseen en ole ainakaan vielä uskaltautunut. Steam-kirjastossani olisi varmaan toistasataa täysin kokeilematonta tekelettä – koskahan noidenkin äärelle ehtinee?

Shakkia

Korona puraisi shakkikerhoja pahasti, ja suuri(n) osa tämän vuoden kilpailuista on jouduttu peruuttamaan. Parit nappulaturnaukset sentään ehdittiin koluta ja puistoshakin kovatasoinen HM. Linjoilla on toki voinut pelata yllin kyllin, mutta hyppy takaisin oikealle laudalle ei ole aina ihan helppo, kun tilanteita hahmottaa oikeilla pelivälineillä heikommin. Nappuloita ja lautoja tuli kokoelmaan vain muutamat uudet, mutta sentään onnistuin parin vuoden etsimisen jälkeen lopulta hankkimaan aidot Tannit, joita on tehty Vammalassa.

Uskaltauduin helmikuussa kokeilemaan pikashakkia Lichessissä, vaikka olinkin jo ennalta tuominnut sen itselleni liian kiivastahtiseksi ja mahdottomaksi. Ennustukset näyttivät käyvän toteen, kun alkuunsa tuli takkiin melkein järjestään. Kaikkeen tottuu ja nyt joulukuun lopussa vertailulukuni on noussut pohjamudista jo melkein 500 pistettä, eikä 3+2 tunnu enää ollenkaan niin hätäiseltä huiskimiselta kuin aluksi. Noin kaikkiaan alan huomata omassa pelaamisessani näin kolmen vuoden jälkeen jotain tiettyä rutinoitumista ja kokemusta, kun kuvioita alkaa tunnistaa helpommin ja törkeiden munausten määrä on hiljalleen pienentynyt.

Leffoja ja sarjoja

Taloyhtiö laittoi kerhohuoneen oven säppiin – tämäkin taas koronan vuoksi – joten vuoden molemmat länkkärimaratonit oli harmillisesti pakko perua. Toivottavasti edes ensi keväänä tärppää, koska pitäisi jo päästä näkemään sinne jyvitetty The Ballad of Buster Scruggs. Noin muuten olen jatkanut länkkäreiden kuluttamista, mutta selvästi enemmän vanhoja laatufilkkoja uudelleen katsellen kuin aiemmin näkemätöntä bulkkia haalien. Eräänä aluevaltauksena oli sentään ehta 3D-länkkäri, vaikka kokemusta ei voi kovin nautinnolliseksi luonnehtiakaan.

Yhtenä kartoitusprojektina katsoin läpi puukkojunkkarileffat, missä ei juuri aikaa vierähtänyt “genren” niukkuuden takia. Täysmittaisille filkoille on usein vaikea löytää aikaa, kun taas sarjoja on helpompi koluta, joten ysärin vanha suosikki Kyllä Jeeves hoitaa sai uuden kierroksen. Muuten työn alla on ollut ainakin Star Trekiä, useampi kausi Merilinjaa sekä aivan hiljattain korealaista zombidraamaa Kingdom.

Muita puuhia

JavaScript on kökköyksistään huolimatta nykyään tärkeä työkalu, joten opettelin sitä sen verran kuin oli tarpeen omien interaktiivisten kikkareiden saamiseksi verkkoon. Tyypitettyjen perinteisten kielten suunnasta tulevalta “kaikki käy” -mentaliteetti ei irtoa noin vain, mutta on sitä kaikenlaista muutakin tullut neppailtua, joten miksipä ei tuota. Mihinkään loputtomaan frameworkkien suohon en ajatellut sukeltaa, vaan pitäydyn näillä näkymin tutunoloisessa P5.js:ssä, jota voi kirjoittaa vaikkapa Processingin editorilla suoraan. Pistin linjoille pari ensimmäistä kokeilua: Frozen ja Jsrokit.

Vuoteen on väsähtänyttä huumoriaan suonut IL-kroppailu, jossa yhdistetään jonkin iltiksen artikkelin otsikko ja seuraavan artikkelin kuva koomiseksi hybridiksi. Näitä on tullut väkästeltyä jo useita satoja ja joukossa on jokunen helmikin. Olen postaillut silloin tällöin best of -kokkareita Feseen, joten alla olevassa kollaasissa on vain yksi näytteenä.

Iskän vuosikatsaus ei voi tietenkään olla kattava, jos muksuista ei mainita mitään. Ihan hyvin on onneksi mennyt: poitsu selvisi kotikoulusta ilman sanottavia ongelmia (itsestäni en ole niin varma) ja tyllerö on kasvanut jo niin, että vuoden päästä odottaa eskari. Rakkaiden sisarusten rähinä tuntuu loputtomalta, mutta koitan lohduttaa hermojani, että tämä on vain ohimenevä vaihe… Koronaa ei ole perheeseen toistaiseksi tärpännyt, ja tämän vuoden 2020 ikimuistoisen ilmiön sivuutammekin varsin mieluusti.

Add comment December 31st, 2020

Buffalon tie reitittimestä wlan-sovittimeksi

Nurkkiini oli jäänyt aikansa palvellut Buffalo AirStation WHR-HP-G300N (myös lisänimillä High Power N300 tai Nfiniti!), joka alkoi vaikuttaa serrikamalta 100 Mbitin etherneteineen ja 802.11n-wlaneineen, sillä olin jo muutama vuosi sitten siirtynyt gigabitin ja 802.11ac:n aikaan. Eräänä päivänä pälkähti päähäni kuitenkin ajatus siitä, saisiko Buffalosta korvaajan vähän niin ja näin toimiville USB-WLAN-pulikoille. Siispä googlaamaan.

Päässä hetkellisesti lainasojottimet, koska lainasin varsinaiset sojottimet eteenpäin.

Reitittimille vaihtoehtoisia firmiksiä värkkäävä DD-WRT-projekti on iloinen asia, ja AirStationillekin löytyy tukea. Hieman yllättäen myös itse Buffalo on jaellut DD-WRT:tä “Professional”-nimellä – vakkari on nimeltään “User-Friendly”, minkä osuvuudesta voi kyllä olla montaa mieltä. Ajattelin pelata varman päälle ja asensin Buffalon jakelupaketin, vaikka se jo muutaman vuoden vanha onkin. Samalla nimellä on ilmeisesti myyty kahta vähän erilaista purkkia, mikä saattaisi aiheuttaa hankaluuksia, mutta päivitys meni sisään ihan sutjakasti ja käyttöliittymä muutti muotoaan:

Täältähän löytyy kaikenlaista uutta.

Alkuperäinen ajatukseni oli laittaa Buffalo Client Bridge -moodiin, jossa ethernet-nartsan päässä istuva PC pääsisi ulkoverkon IP:llä maailmalle ja purnukka olisi periaatteessa läpinäkyvä. Yhdistelmä omaa osaamattomuuttani, huonoja ohjeita ja sekalaista toimimattomuutta toppasi yrittelyn kuitenkin ennen pitkää. Seuraavaksi sopivin ja luotettavampi vaihtoehto on tavanomaisempi Client-moodi, joka lähtikin odottamattoman helposti tulille.

Tärkeimmät asetukset ovat paikoissa Wireless–Basic Settings ja Wireless–Wireless Security, joihin laitetaan tiedot siitä wlanista, johon Buffalon pitäisi liittymän. Minimissään paljon muuta ei oikeastaan tarvitakaan, paitsi omaan luotavaan lankaverkkoon liittyvät asetukset paikasta Setup–Basic Setup. Monenlaisia säätöjä toki riittää ja langattoman verkon “advanced settings” -täpän takaa löytyy nopeuteen oleellisesti vaikuttavia juttuja, kuten antennien lähetysteho. Täällä ja etenkin täällä lisätietoja aiheesta. Hyödyllinen välilehti on myös Status–Wireless, jolta näkee yhteyden nopeuden ja laadun.

Jäikö projektista mitään oikeasti käteen? Väittäisin, että kyllä. 24/7 toimimaan tarkoitettu reititin on vakaampi laite kuin kyseenalaisen USB-ohjaimen ja hataran portin perässä roikkuva kyseenalainen USB-pulikka kyseenalaisine ajureineen ja virransäästöineen – etenkin Linuxin tapauksessa. Yhteys ei ole katkennut kertaakaan sen enempää kolmen tunnin pingaamisella kuin kymmenien gigojen kopioinnissakaan. Tietokoneen päässä riittää toimiva ethernet-portti ja ylimääräisenä pikku plussana vapaaksi jää yksi USB enemmän.

Sivumennen tuli opittua yhtä sun toista langattomista verkoista – ainakin se, kuinka ongelmaisia ne ovat piuhalla kytkemiseen verrattuna. Aikanaan nopeaksi mainostettu 802.11n ei ole välttämättä juuri sen kummempi kuin g-verkkokaan, jollei käytössä ole 40 MHz kaistanleveyttä ja useampia kuin yksi antenni (Buffalossa on sentään molemmat). Lähetystehot, maakohtaiset rajoitukset ja preamblet olivat joskus toki tulleet jo vastaan, mutta tämän säädön myötä niihin tuli tutustuttua paremmin, samoin kuin joihinkin uusiin Linuxin verkkotyökaluihin.

Add comment November 8th, 2020

Metsäkkyys

Metsään on tullut jo syys
Lohduton yön hämäryys
Yks hynää lainaksi pyys
Sellaista on itsekkyys

Metsässä jyllää kylmyys
Pistäppä hanskat händyys
Viima mun kankkuni hyys
Masentaa yrittäjyys

Metsänhoitoon pätevyys
Maatilalla isännyys
Perintönä kömpelyys
Kompastelen taas pyttyys

Add comment November 7th, 2020

GeeHorse NYT

Pikaisesti ensimmäisiä kokemuksia GeForce NOW -palvelun toiminnasta Linuxilla. Lyhyesti ja ytimekkäästi: pientä säätöä vaatii, mutta toimii kyllä. Chrome OS -tuen myötä pelipalveluun ilmaantui samalla vähin äänin myös Linux-tuki, vaikkei sitä missään pahemmin mainostetakaan. Selaimena pitää olla tuoreehko Chrome – yhtä lailla toimi Chromium, joka laitetaan teeskentelemään Chrome OS:ää, mutta sen enempää virittelyä ei sitten tarvitakaan. Ohjeet esimerkiksi täällä. Kirjautuminen tarvitsee tunnarin (FB riittää sekin), minkä jälkeen silmien eteen aukenee tällainen näkymä:

Näkymä selaimessa

Ideahan on siis, että voit pelata omia pelejäsi Steamista, Epic Lames Storesta ym. Renderöinti tapahtuu siellä jossain Nvidian tehoveivillä ja netin yli streamataan videota, joten asiakaspäässä ei tarvita järin kummoista rautaa. Tuettuja pelejä onkin jo paljon, mutta omassa Steam-kirjastossani osumia oli silti harmillisen vähän; kokeiluun lähti Nex Machina, joka toimi ihan mukavasti, vaikka tällaiseen peliin verkon tuoma pikku lägi ei olekaan järin tervetullut.

Ilmaisella tunnarilla saa tunnin pelisessioita ja joutuu mahdollisesti jonottamaan, siinä missä 5,49€ kuussa sijoittamalla saa nopeammat aksut, pidemmät sessiot ja RTX-tuen. Tämän perusteella en ole vielä latomassa taaloja tiskiin, mutta katsotaan tilannetta pidemmän päälle. Saisihan tällä ainakin joitakin Windows-pelejä toimimaan, jos pakottava tarve olisi. Ihan tasainen GeForce NOW:n tie ei ole ollut, sillä keväällä osa mukana olleista julkaisijoista, Activision Blizzard ja 2K Games, lähtivät lätkimään palvelusta peleineen.

Add comment August 26th, 2020

Kaiken maailman päivystävä MS-DOSetti-kohudesantti

Päätös oli tehty jo viime viikolla, mutta sain vasta eilen virallisen vahvistuksen sille, että hakemukseni digitaalisen kulttuurin dosentuuriin Turun yliopistolle hyväksyttiin. Ihan tervetullut valopilkku tähän ryydyttävään koronavuoteen sekä samalla merkki akateemisesta aikuistumisesta loputtomalta tuntuneen jatko-opiskelu- ja postdoc-limbon jälkeen. Vaikka dosentin titteliä onkin vedetty lokaan yhtäällä pääministerien ja toisaalla “kohudosentin” toimesta, on sillä vielä ainakin asiaa tuntevien parissa positiivinen merkitys.

Mitä tästä sitten seuraa? Eipä välittömästi juuri mitään, sillä dosentuurin mukana ei tule automaattisesti sen enempää palkkaa kuin velvoitteitakaan. Muodollisesti dosentuuri pätevöittää joihinkin väitöskirjoihin liittyviin tehtäviin, kuten ohjaajana, esitarkastajana tai vastaväittäjänä toimimiseen (käytännöt vaihtelevat hieman eri paikoissa), ja muuta hyötyä siitä saattaa olla virantäytöissä ja arvioinneissa. Ulkomailla dosentti merkitsee usein jotain aivan muuta – kuten myös lisensiaatti – joten maailman turuilla joutunee taas selittelemään, mistä on kyse. Keskieurooppalaisten maiden habilitaatio on suunnilleen vastaava prosessi, mutta esimerkiksi Jenkkilässä moisia ei harrasteta.

Seitsemän kuukautta tähänkin sekosi.

Add comment August 21st, 2020

Ko-ko-ko, Koronakoululainen kotona

Näin koronakevään jälkeen on ihan hyvä hieman reflektoida, miten etäkoulusta selvittiin ja miksi. Oma kakkosluokkalainen oli siis tämän kevään lähinnä kotosalla, kuten olin itsekin. Aika moni on sitä mieltä, että etäkoulu on lasten suhteen eriarvoistavaa, ja samaan lopputulemaan päädyin kevään kuluessa nopeasti itsekin:

  • Vanhempien läsnäolo kotona – kaikkihan eivät suinkaan etätöihin voineet jäädä – on eräs merkittävimmistä tekijöistä, sillä etenkään näin pieniltä ei voi vielä odottaa kovin suurta omatoimisuutta. Ja vaikka vanhempi tai kaksi kotona olisikin, on heidän kyvykkyydessään ja halukkuudessaan auttaa koululaista epäilemättä isoja eroja.
  • Etäkouluun tarvitaan pelit ja vehkeet. Näin geekkiperheessä tämä ei toki ollut ongelma 🙂 Poitsunkin luokalla jotkut yrittivät tehdä kouluhommia kännykkää tai tablettia käyttämällä, mikä menee etenkin kirjoitustehtävien kohdalla nysväilyksi. Vaikka tietokone olisikin käytössä, niin sen käyttöaika voi olla jaettu sisarusten tai vanhempien kanssa. Omalta koululta oli lainattavissa läppäreitä, mutten tiedä, kuinka paljon tai mikä oli tilanne muualla.
  • Opettajien digitaidoissa on suuria eroja. Meillä tilanne oli onnekas nuoren progressiivisen open johdosta, siinä missä vanhan polven edustajilla on voinut hyvin olla suuria ongelmia järjestelmien käytössä sekä oppimateriaalin jakamisessa/tuottamisessa verkkoon. Päivittäinen nettikokous vaikutti hyvältä idealta, joka palveli niin sosiaalisia kuin käytännöllisiäkin tarpeita.
  • Lasten persoonan ja oppimistyylin erot korostuvat etänä. Joillekin saattoi olla helpotus, kun ei tarvitse mennä kouluun, siinä missä toiset olivat yksinäisiä kaverien puutteessa. Lähiopetuksesta riippuvaisien koululaisten oppiminen on puolestaan ollut vaikeampaa kuin niiden, jotka opettelevat asioita muutenkin omin päin.

Näin postuumisti tuntuu siltä, että poikkeustilanteesta selvittiin meidän kohdallamme ihan kunnialla. Monet asiat sattuivat onnekkaasti kohdilleen: pystyin itse olemaan etätöissä (työtehoni toki romahti koululaista ohjatessa ja tilanne aiheutti ylimääräistä stressiä), poitsulla oli tietokone koko ajan käytössä, opettaja hallitsi digitaidot, eikä viikkojen varrella juuri ilmennyt oppimis- tai asenneongelmia. Kaikkien kohdalla näin tuskin oli, joten toivon mukaan syksyllä etäkouluun ei tarvi jälleen lähteä.

Add comment August 7th, 2020

Disneyllä työhaastattelussa

– Onko teillä tähän johtotehtävään sopivaa koulutusta?

– Ei oikeastaan, mutta olen hyväsydäminen luonnonlapsi.

– Ahaa… No, entäpä jotain alan työkokemusta?

– Ei sitäkään, mutta olen voittanut vastaan tulleet vaikeudet sinnikkyydelläni, vaikka toisinaan olinkin vähällä luovuttaa.

– Vai niin… No onko teillä jotain muita vahvuuksia?

– Tottahan toki. Minulla on veikeitä eläinystäviä, jotka lohduttavat, kun olen alla päin.

– Kiitoksia. Vaikuttaa siltä, että teillä on edessänne loistava ura. Tervetuloa Disneylle!

Add comment June 24th, 2020

Previous Posts


Kommenttien virta

Aiheet