Posts filed under 'reissut'

Metsä-hotpot

Vähään aikaan ei olekaan ollut ruoka-aiheisia postauksia, mutta nyt on sellaisen aika. Antin kanssa suunniteltiin ja toteutettiin Trangian voimin kokeellinen metsä-hotpot Kumpulan kallioilla. Trangiaahan saa käyttää metsäpalovaroituksen aikanakin, koska siitä ei jää kyteviä hiiliä ja liekki on muutenkin niin suojassa, ettei se leviä tuulen myötä. Tässä tapauksessa käytössä oli 27-kokoinen pieni malli, jossa on vain litran kippo – jollain logiikalla isompi keitin on tyyppinumeroltaan 25. Esiin käännettävien tukien avulla isommankin mallin kattilan saisi käyttöön, vaikka se on ilmeisesti aika tehoton ratkaisu. Tässä tapauksessa syöjiä oli vain kaksi, joten pienelläkin pärjäsi.

Monenlaista tarvitaan.

Kotosalla laitellessa hotpotiin tarvittavat ainekset ja astiat ovat helposti käsillä, mutta metsäversiota varten kaikki pitää tietysti raahata mukana. Trangia menee pieneen tilaan taiteltuna eikä pieni kaasupullokaan ole mikään hankala kannettava. Keittelimme noin kaksi ja puoli tuntia yhtä soittoa, mihin kului noin puolikas pikkupullo kaasua. Vettä varattiin isoihin kolapulloihin varmuuden vuoksi neljä ja puoli litraa, mutta lopulta tarve oli vain pari litraa, joten vähemmälläkin olisi pärjännyt. Ainekset pilkottiin ja huuhdottiin ennen lähtöä Tupperware-kippoihin, jotka toimivat ihan riittävästi myös syömäastioina. Muuten ei tarvittu kuin kauha sekoitteluun ja syömäpuikot skruudaamiseen.

Ruoka-aineista tingittiin hieman prototyypin nimissä, tosin mukaan tuli silti varsin mukava kirjo erilaisia sieniä, nuudelia, parsakaalia, papunahkaa, perunoita, friteerattua tofua ja Quornia. Kokonainen liemiainespussi olisi ollut vähän liikaa tai ainakin sitä olisi pitänyt annostella hankalasti, joten sopivaksi korvaajaksi otettiin jauheet pikanuudelipussista ja lisäksi pari valkosipulinkynttä. Vielä dippaamiseen HP- sekä soijakastiketta, ja setti alkoi olla valmis. Tarpeellinen juomapuoli kulki tietysti pienessä kylmälaukussa kylmäkallen seurana.

Yhden kokeilun perusteella konsepti oli menestys: valmisteluun tarvittiin toki aika paljon työtä, mutta metsässä syömisessä oli omaa kiistatonta hohtoaan. Seuraavat iteraatiot ovat epäilemättä jo helpompia kokemuksen turvin. Kaasupoltin on sikäli kätevä, että sillä saa padan lämpötilaa säädeltyä nopeasti. Taitettavat pikku retkijakkarat osoittautuivat hyviksi, sillä yli kahden tunnin kökkiminen pelkällä istuinalustalla käy selälle raskaaksi. Painavimpia raahattavia olivat vesi ja juotavat, kaikki muu suhteellisen kevyttä. Roskaakaan ei paljon tullut esivalmistelujen ansiosta. Toinen kokeilemisen arvoinen olisi raclette (tai ehkä fondue), jonka pitäisi onnistua Trangian teflonipannulla sujuvasti.

Add comment June 1st, 2024

Vuosikatsaus 2023

2023 jää mieleen kaksijakoisena: alkupuoli oli hyvä, mutta loppua kohti lysähti. Vuoden merkittävin juttu eli kolmen kuukauden tutkimusvapaa huhti–kesäkuussa oli monessa suhteessa parasta, mitä tarjolla oli – tarkemmin tästä omassa kohdassaan. Valitettavasti syyskuusta jouluun olikin sitten huomattavasti heikompaa: ensinnä kiireinen ja stressaava akateemisen vuoden alku, sitten toista kuukautta melkein yhtä soittoa sairaana marraskuussa, sitä seurannut lievä ääniyliherkkyys ja kirsikkana kakun päällä yläkerran asuntoon muuttanut HopLop ts. lattiaa jytistävä ruokakunta, joka toi yhden stressilähteen lisää. Taustalla ankeutta lisäsi tietysti sotaisa maailmantilanne, joka ei näytä tänäkään vuonna hellittävän.

Töitä ja tutkimusta

Aloitetaan vaikka tällä. Aivan loistavana mahdollisuutena tarjoutui keväällä olla kolme kuukautta Pelikulttuurien tutkimuksen huippuyksikön leivissä erikoistutkijana. Aika tulikin käytettyä tehokkaasti hyväksi artikkeleita edistäen ja kaikenlaisissa asiaankuuluvissa kissanristiäisissä hypäten. Kävin ensimmäistä kertaa oikein konferenssissakin pitkään aikaan, Puolan Varsovassa. Toinen keikka suuntautui Tampereelle(!), jossa pidin johdannon demoskeneen osana Pelimuseon demopajoja. Aiheen tiimoilta ilmestyi myöhemmin myös lehdykkä, jossa on niin ikään pikku johdantolukuni.

Millipilleri

Valmiiksi asti ehti Terpan kanssa kirjoitettu Sorakuoppien sankarit – suomalaisia lännenelokuvia laajalla otannalla. Kaikenlaista uutta asian tiimoilta taas löytyikin, kuten amerikansuomalainen Kuparimaa (1961), Studio Majakan harrastajapläjäykset ja musiikkivideoita ym. Ennen kaikkea aiheen penkominen oli hauskaa, ja sivumennen itselleni rakentui taas asteen avarampi kuva suomalaisesta elokuvateollisuudesta. Jos suunnitellusti menee, niin tänä vuonna julki tai vähintään vertaisarviointiin ehtii tracker-, peli- ja kotitietokoneaiheisia tekstejä. Siinä missä 2022 oli harvinaisen touhukas julkaisuvuosi, jäi 2023 jäi puolestaan hiljaisemmaksi.

Skenetykset ja retrot

Voi kunpa näistä olisi enemmän kerrottavaa, mutta aikaa ja motivaatiota ei taaskaan riittänyt ihan kaikkeen niin paljon kuin piti. Mainitsin jo yllä Demopajat, minkä lisäksi pidin perinteisen Introduction to Media Art and Culture -kurssin vierailuluennon demoskenestä sekä uutuutena TY:llä vierailuluennon träkkereistä. COST GRADE -hankkeen puitteissa olin mukana myös demoskenepaneelissa ja kokoamassa luovan tietojenkäsittelyn jaettua bibliografiaa, johon lisäilin tietysti suomalaisia ja skeneä käsitteleviä julkaisuja. Enemmän tällaista metaskenetystä siis, vaikka onhan silläkin oma arvonsa.

Mörk Bench

PETSCII-editori täytti jo peräti kymmenen vuotta. Aktiivisia käyttäjiä sille löytyy ilmeisesti edelleen pitkin Eurooppaa. Itse en juuri mitään piirtänyt, lukuun ottamatta yllä näkyvää Vammala Party -kilpailukuvaa Mörk Bench ja opetukseen tekemääni muutamaa kaaviota. Juhlavuoden kunniaksi oli tarkoitus tehdä ohjelmasta uusi versiokin muutaman hyödyllisen lisäfeetsun kera, mutta loppuvuoden yleinen lamaannus ei sitä oikein mahdollistanut. Yritän ainakin sen verran ryhdistäytyä 2024, että saisin juhlaversion aikaiseksi – sehän on Zoo-vuosikin jälleen. Retrolaitteistoa en taaskaan hankkinut, kun ei sitä edelleenkään nurkkiin enempää mahdu.

Pelejä ruudulla ja laudalla

Alkuvuodesta sain viimeisetkin Monkey Islandit loppuun, vaikka Escapen kurjuuden äärellä meinasi usko loppua. Loppuvuodesta sairastellessa löytyi yllättävää intoa koluta erilaisista bundleista kertyneitä tekeleitä, joista monet tuli hakattua loppuun asti. Listalle pääsivät mm. Turnip Boy Commits Tax Evasion, Pikuniku, Minit, The Whispered World, Night in the Woods, Cocoon ja ennen kaikkea Hidden Folks, joka iski jotenkin tosi hyvin makuhermoon ja on tullut pelattua läpi ainakin seitsemän kertaa. Kokoelma kasvoi kyllä toisesta päästä tätä selvästi nopeammin, joten kaikkien Steamiin kertyneiden pelien kokeilu on silkkaa utopiaa. Proton oli jälleen ystävä ja kun se tuntuu alati edelleen paranevan, niin kyllä Linux-pelaajan kelpaa.

Hidden Folksin merellistä tunnelmaa

Shakkia tuli yriteltyä jälleen vuoden läpi, vaikka tässä vaiheessa olen entistä enemmän siirtynyt huolto- ja valmennustehtäviin. Omat pelit olivat aika heikkoja koko vuoden läpi, etenkin loppuvuoden koomassa. Pikashakin pelaamisen lisäksi olen tehnyt ja kerännyt melkoisen määrän taktiikkatehtäviä tyllerölle, sekä tietysti kuskannut natiaisia kilpailuihin. Muksuille tulikin mukavasti menestystä nuorten SM-mitaleista aktiivisuuspalkintoihin ja pääkaupunkiseudun nappulamestaruuksiin.

Eläviä kuvia

Länkkärit pysyivät 2023 edelleen ykkösgenrenä, johtuen jo yllä mainitusta tutkimusartikkelistakin. Eräänlainen “kohokohta” oli sekava uusioversio Hirttämättömistä, joka käytiin Terpan kanssa katsomassa Tennarin muuten tyhjässä salissa. Tutkija ei saa vältellä mitään ponnistuksia, joten syksyllä vielä perään Spede-elämänkerta, joka ei juuri sen parempi ollut. Muutama onnistunut roolitus sentään pelasti jotain. Kertausmielessä tuli suomilänkkäreistä silmäiltyä läpi jälleen Herra ja ylhäisyys sekä KAVI:lla Villin Pohjolan salattu laakso.

Hehhehhee, ehhehhee… ehheh… eh… äh.

Vuoden sessioissa osansa saivat muutkin sekalaiset jenkki- ja europätkät. Mitään varsinaisia uusia löytöjä en muista vastaan tulleen, mutta pieniä positiivisia yllätyksiä edes. Old Henry, The Secret of Convict Lake ja The Law and Jake Wade olivat näitä parempia. Esimerkinomaisesti puolestaan ranskalainen Dynamite Jack oli heikko esitys, samoin kuin Hallelujah Trail (miksi Lancaster edes lähti tämmöiseen?) ja Skinwalker. Länkkärimaratoni pidettiin tuttuun tapaan kahteen kertaan ja tänä vuonna keväällä perinne täyttää jo pyöreät kymmenen vuotta – pitänee juhlistaa merkkipaalua jotenkin erityisesti.

Lopuksi

Mihinkään muuhun kohtaan ei oikein sopinut kesää ja alkusyksyä värittänyt massiivinen konesäätö niin PC-pönttöjen, läppärien kuin Mäkkienkin äärellä. Oma kone rupesi rasittavasti prakaamaan jo keväällä ja sitten heinäkuun tullen kusahti käytännössä kokonaan. Lukuisten osien vaihtelun jälkeen syylliseksi paljastui lopulta risa emppa, jonka vaihdon jälkeen sain taas vakaan koneen alle. Lienee helppo arvata, että räpellykseen kului hermojen lisäksi huomattavasti sekä aikaa että pelimerkkejä. Tutuille ja sukulaisille tuli kasailtua ja kierrätettyä niin ikään useita koneita, joten rutiinia alkoi jo kertyä. Jälleen tuli ainakin todistettua se, että nippa nappa riittäviksi mitoitetut komponentit täytyy vaihtaa sen useammin, joten hetkellinen rahansäästö muuttuu pidemmän päälle herkästi lisäkuluiksi.

Alkanut vuosi tuonee mukanaan aika lailla samaa mitä edellinenkin. Duuni, tietotekniikan neppailu, shakinpeluu ja tutkimus jatkunevat todennäköisesti vanhaan malliin. Hermojen lepuuttamiseen ja kunnolla nukkumiseen pitää panostaa – valon lisääntyminen tammikuulta on perinteisesti tupannut mielialaa kohentamaan. Jos jotain uskaltaisi toivoa, niin maailmantilanteen kohentumista sekä fyysisen kunnon palautumista normaaliksi (ja vielä bonuksena yläkerran jumppasalin rauhoittumista).

Add comment January 1st, 2024

Vammala Party 2023 -tuotokset

Poikkeuksellisen sateinen Vammala Party 2023 pidettiin jälleen Ikaalisissa, ja perhe toki osallistui kompoihin. Tänä vuonna itselläni oli niskassa jonkinlainen lysähdys raskaan kevään jäljiltä, joten ihan hirveän paljon aikaa en jaksanut tai pystynyt uhraamaan entryille. Demoa en jaksanut edes yritellä, mutta pari kuvaa edes ja Tuplaimeen kolme tekelettä. Tässäpä näitä.

Ensimmäisenä Idan Dead Flowers, joka on tyllerön ensimmäinen julkaistu kuva ja muutenkin ensimmäisiä PETSCII-kokeiluja.

Emilin PETSCII oli Cuphead, joka luotti peli/animaatiohahmon tunnistettavuuteen.

Ja kolmantena vielä itse piirtämäni tai ainakin käsin konvertoimani Mörk Bench. Vaihtoehtohistoriaa: entäpä jos Amigan WorkBench olisi tehty kuusnelosen merkkimoodille?

Valokuvakilpaan meni Ensiasunto, kävelylenkillä Ikaalisissa näpsäisty kännykkäkuva, jonka aihe vetosi itseeni rähjäisessä surkeudessaan. Lopuksi vielä kolme tuplainta:

Levykkeenheitossa voitin karsintakierroksen selvästi, mutta valitettavasti finaaliin sattui sitten huonompi tulosvire enkä ollut enää kärkikahinoissa. Vammala Partyn brändäys otti ison askeleen, kun jakoon saatiin edesmenneen Vammalan vaakunalla koristeltuja avaimenperiä ja tarroja. Ensi vuosi on jo peräti 30-vuotisjuhla ja samalla 30. party.

Add comment July 30th, 2023

Puolasza konffasza

Noin viiteen vuoteen en ole lentänyt mihinkään ja passikin ehti jo kätevästi vanhentua korona-aikana, mutta nyt tuli lopulta pakollinen keikka. Sekaannuin EU:n COST-hankkeeseen nimeltä Grade eli Grassroots of Digital Europe. Hirveän paljon en EU-byrokratiasta tiedä, mutta COST-hankkeet eivät sisällä varsinaista tutkimusrahaa, vaan ne on tarkoitettu lähinnä verkostoitumiseen ja matkakulujen kattamiseen. Oli miten oli, mukana on omien tutkimusaiheitteni kannalta useita oleellisia tyyppejä, joiden kanssa on mielellään tekemisissä, joten Puolaa kohti muutamaksi päiväksi, mars.

Otin reissussa peräti yhden kuvan. Tässä SWPS:n sisäänkäynti.

Tutkijatapaaminen järjestettiin Varsovassa, tarkemmin ottaen SWPS-yliopistolla, joka näyttää hieman yllättäen olevan yksityinen. Suora lento Helsinki–Varsova ei kestänyt kuin puolitoista tuntia, mikä olikin hyvä, huomioiden Finskin epämukavat penkit. Puolassa on tullut poikettua kerran aiemminkin, suunnilleen Helsingin kokoisessa Lodzissa, kun kävin puhumassa demoskenen grafiikkaohjelmoinnista ja PETSCII-grafiikasta Kultura Gier Komputerowych 3 -seminaarissa. Enpä tosin paljon ehtinyt kumpaankaan kaupunkiin tutustua, kiitos tiukan aikataulun – etenkin EU-miittarissa oli ohjelmaa aamusta iltaan ja sitten vielä enemmän ja vähemmän pakollista sosiaalista ohjelmaa myöhemmin illalla.

Varsinaisia konffapäiviä oli kaksi, joista ensimmäinen keskittyi lähinnä kaikenlaisiin hallinnollisiin seikkoihin ja vasta toisena alettiin päästä käsiksi itse sisältöihin. Oman työryhmäni aihe on luova tietotekniikan käyttö, mitä myötä päädyin perjantaina paneelikeskusteluun aiheesta The European Demoscene and the Grassroots of Digital Europe Gleb Albertin ja Andrada Fiscuteanin kanssa. En yleensä ole kotonani tällaisissa paneeleissa, mutta tällä kertaa se tuntui menneen ihan mukavasti, varsinkin kun aihe oli näin tuttu. Aluksi epäilytti, saadaanko reilua tuntia mitenkään käytettyä, mutta lopulta kävi niin, että aiheita jäi jopa yli. Hieman yllättävää oli havaita, kuinka moni digitaalisen kulttuurin tutkija ei tuntenut skeneä juuri lainkaan.

Rankka reissu tuo oli, kun päivät olivat niin täysiä ja hotellissa nukkuminen ei tunnu tällä iällä luonnistuvan enää kovin hyvin. Vaikkei nähtävyyksien koluamiselle ollutkaan aikaa, niin ehdin sentään maistaa puolalaista ruokaa ja olutta. Vanhaan malliin vaihdoin edelleen euroja zlotyiksi, mutta jälkiviisautena sille ei ollut sanottavaa tarvetta, kun kotimainen pankkikortti kelpasi kaikkialla. Näitä keikkoja on jatkossa tiedossa lisää – seuraava heti syksyllä, jos ehdin lähteä. Kohde ei ole vielä varma, mutta jossain Etelä-Euroopassa se lienee.

Add comment April 25th, 2023

Zoo 2022:n jälkipuinti

Viikonloppuna oli jälleen Zoon aika ja tällä erää tuli vaihteeksi vääntäydyttyä oikein paikalle asti. Ensimmäistä kertaa olen käynyt Zoolla 1998 Tampereella TTKK:n pommisuojassa, minkä jälkeen silloin tällöin hieman satunnaisesti, riippuen majoituksesta ja muista lähtijöistä. Viialan seurahuoneen sijasta tällä erää partypaikkana oli ensimmäistä kertaa vanha Oriveden opisto. Tilaa ja etenkin majoitusmahdollisuuksia oli aivan eri lailla kuin Viialassa, eikä vähistä hotellihuoneista tarvinnut tapella verissä päin, vaan asuntolasta löytyi katto pään päälle kohtuuhintaan. Sponsorituen ansiosta – erinäisiä kotimaisia IT-firmoja – lipun hintaan oltiin saatu mahdutettua aamiaista, iltapalaa ja lauantaille kelpo päivällinen.

Where Did He Go? (oma petskari)

Paikan päälle kuskasi Helsingistä Hämeenlinnan kautta jälleen kätevästi järkihintainen partybussi, joka olikin melkein täynnä. Junalla pääsee Orivedelle myös hyvin ja jopa hiukan bussia nopeammin. Junassa olisi kätevämpi näpytellä läppäriä, mutta toki silloin jäisi kokematta matkan sosiaalinen puoli eikä omia juomia voisi tissutella matkaviihteenä. Omat viunat olivat periaatteessa kiellossa partypaikallakin, mikä ei kuitenkaan ollut varsinainen ongelma, sillä ovisuussa sijainnut baari palveli janoisia.

Kilpailuihin osallistuminen jäi tänä vuonna omalta kohdaltani vaisuksi: sain sentään väkerrettyä edes rupisen PETSCII-kuvan (ks. yllä), minkä lisäksi jeesasin hieman junioria kuvanteossa (ks. alla). Tärkein kontribuutioni oli epäilemättä edikka, jolla oli taas tehty monenlaista kuvista demoihin. Kaikenlaisia feetsupyyntöjä sateli tietysti läpi kolmen päivän 🙂 Zoolla on perinteisesti ollut hyvä taso grafiikka- ja musiikkikompoissa, mutta nyt nähtiin myös poikkeuksellisen kova demokompo, joka ylitti varmasti kaikkien odotukset. Uutuutena kompokavalkadissa oli Zoo Kids, jossa 12-vuotiaat ja sitä nuoremmat saivat mitellä omassa sarjassaan. Useimmat työt olivat pikselikuvia tai petskareita, mikä kertoo omalta osaltaan siitä, kuinka vaikeasti lähestyttäviä SID-sävellys ja nepakoodaus edelleen ovat.

Kurpitsa (poitsun petskari)

Kenties korona-ajan aiheuttaman partynälän tai sitten isompien puitteiden ansiosta paikalla oli enemmän porukkaa kuin muistan koskaan Zoolla nähneeni. Osaa kävijöistä voisi luonnehtia geneeriseksi skenejengiksi, joka koluaa kaikki partyt läpi, vaikka suurin osa lieni edelleen jonkun sortin nepa-aktiiveja. Jokunen vierailija oli saapunut oikein ulkomailta asti. Vuonna 2022 Suomen nepaskene ei ole enää se 90-luvun ru******rinki, vaan mukaan on huomattavasti helpompi päästä, vaikkei olisikaan mikään alusta asti mukana hengaillut legendaarinen legenda.

Ohjelmaa oli joka lähtöön: tuttujen kompojen lisäksi nähtiin jälleen presiksiä ja myyntipöytiä, joissa oli tarjolla kaikenlaista peleistä piireihin ja t-paitoihin. Järjestelyt onnistuivat kokonaisuutena hyvin – kiitos siitä – paria pikku poikkeusta lukuun ottamatta. Seuraavalle kerralle salin äänentoistoa testataan toivottavasti vähän lisää, sillä nyt yläbassot peittivät kaiken alleen ja diskantit katoilivat pahasti. Demokompon viivästyminen ja venähdys kolmeen yöllä oli toinen kipukohta, joka lopulta pakotti keski-ikäisen skenerin vetäytymään kämpille katsomaan streamia sängystä käsin. En vaan yksinkertaisesti jaksanut enää kykkiä tuolissa odottamassa. Kompuroinneista huolimatta Zoo’22 jää mieleen onnistumisena ja näillä puheilla 2024 mennään taas.

Add comment November 3rd, 2022

20 vuotta ituhippinä

Ihan tarkkaa päivää en taida enää muistaa, mutta suunnilleen tammikuun 2001 lopussa, vielä “teekkarina”, päätin kokeilla kasvissyöntiä yhden viikon verran. Kokeilu alkoi silloisen tyttöystävän innoittamana, mutta kuitenkin puhtaasti ihan omasta kokeilunhalustani — koko yrityshän tuntui tuolloin kiintoisalta haasteelta. Taisin ajatella myös niin, että parempi muodostaa aiheesta näkemys omien kokemusten perusteella eikä pelkästään muiden mielipiteiden pohjalta.

Ensimmäinen viikko meni odottamattoman helposti ja avasi silmiä uusille ruoille, joita en ollut aikaisemmin huomannut. En tiedä, oliko kasvissyönnin terveysvaikutuksista huolissaan ollut äitini tietoinen siitä, että söin sitä ennen vuorotellen lähinnä lihapiirakoita ja -pullia ketsupin kanssa itse kokatessani 🙂 Yksi viikko tuntui hieman lyhyeltä, joten päätin jatkaa kokeilua piruuttaan vielä toisen samanmoisen ennen sen lopettamista, mutta sitten projekti jäikin pysyvästi päälle.

Alkuperäinen motivaatio oli siis aika löyhällä pohjalla, mutta myöhemmin toki mukaan tuli näkökulmia tuotantoeläinten asemasta ja ympäristövaikutuksista. Itsehän olen vain laiska ovo-lakto-vege, vaikka samalla myönnän täyden veganismin olevan eettisesti perustellumpi ratkaisu. Terveysvaikutuksista en ole koskaan juuri piitannut, enkä niitä ole myöskään omalla kohdallani havainnut. Ylipainoa saa myös kasvispöperöillä kasaan, eikä oloni ole sen kevyempi kuin sekasyöntiaikanakaan. Kolesteroli ja verenpaine ovat pysyneet kurissa, mutta niidenkin kohdalla voi olla kyse perintötekijöistä eikä ruokavaliosta.

20 vuoden aikana on kaiken kaikkiaan tapahtunut valtava muutos kasvisruokien saatavuudessa ja laadussa: taannoiset karut vegenakit ja -pihvit ovat korvautuneet monenlaisilla kelpo lihankorvikkeilla, kuten vaikka Hälsans Kökin tekeleillä (pikkuisen toki nyppii se, että niiden takana on Nestlé). Nykyään vegaanituotteitakin saa helposti ihan maitokaupasta, joten niitä tulee toisinaan syötyä. Ja juomathan ovat kasvisperäisiä luonnostaan: kolasta, ölkystä, viinistä tai tequilasta ei ole tarvinnut lähteä tinkimään.

Suomi on kohtuullisen progressiivinen maa kasvissyönnin suhteen, enkä muista juuri kohdanneeni ongelmia esimerkiksi opiskelijaruoan tai työmaalounaiden kanssa. Taiwanissa ja Koreassa vegeily kytkeytyy buddhalaisuuteen, joten ongelmana oli lähinnä kielimuuri. Meksikossa monet sapuskat olivat sinältään sopivia ovo-lakto-vegelle, minkä lisäksi yleisen joustavuuden vuoksi liharuokia pystyi tilaamaan tarvittaessa omilla täytteillä. Kaikkein synkeintä on ollut Tsekissä ja Venäjällä, joissa laadukkaissakin paikoissa ruoka saattoi olla hieman masentavaa. Nämä kokemukset ovat jo vuosien takaa, joten tilanne saattaa olla sielläkin puolessa muuttunut.

Taitaa olla enchiladas de mole con arroz siinä

Mikä sitten on saanut jatkamaan kokonaiset 20 vuotta, lähes puolet elämästäni? Jo aiemmin mainittu eettinen näkökulma on epäilemättä kannatellut jonkin verran, mutta toisaalta voi ajatella myös niin, että nykyään kasvissyönti on yksinkertaisesti ennennäkemättömän helppoa ja jossain mielessä jopa arkista. Tyypillinen suomalainen kasvissyöjä on teininä aloittanut tyttö, joka sitten esimerkiksi perheen perustettuaan saattaa jättää moiset haihattelut taakseen. Itse taas tein päätökseni ihan aikuisella iällä 25-vuotiaana, joten siitä ei ole tullut kasvettua ulos. Näillä puheilla viikon teekkariprojekti saa siis jatkua hamaan tulevaisuuteen, kun riittäviä perusteita lopettamiseen on mahdoton keksiä.

Add comment February 23rd, 2021

Vammala Party 2020

Vammala Party – jolla on taas kotisivutkin – saapui vääjäämättä, mutta koronatilanteen vuoksi osallistuminen oli tällä kertaa mahdollista myös streamin välityksellä. Entryjä tuli taas tehtyä muutamaan kompoon enemmän ja vähemmän onnistuneesti: hutaistut tuplainvideot menestyivät mainiosti, samoin kuin satunnainen kännykkäkuva, siinä missä omalaatuinen Processing-demo ja teknisesti edistynyt petskari jäivät kompon hännille. Levykkeenheitossa jäin niukasti toiseksi, mikä kertonee ainakin vuodesta toiseen tasaisesta tuloskunnosta 🙂

Tuplaimet:

edit: Päivitin viimevuotisen tuplainentryn paremmalle tuplaimelle: Slapsticksucker

edit2: Demon voi nyt katsoa videonakin.

Add comment July 19th, 2020

Zoo 2017

Tällä kertaa innostus ja hotellihuoneen kilpavaraus (sekä valitettavasti myös flunssa) osuivat yhteen, joten lähdin jokusen tutun kanssa jälleen Suomen ainoalle nepapartylle, Zoolle, käymään. 1998 oli jäänyt mieleen sisäänlämpiävänä ja 2013 puolestaan varsin mukavana tilaisuutena. Viimeksi (2015) oli meneillään lievä sotaväsymys, emmekä saaneet paikalle vääntäydyttyä. Paikka oli jälleen sama kuin kahdella edelliselläkin kerralla eli Viialan nuhju, mutta partylle hyvin sopiva seurahuone nykyisessä Akaan kunnassa. Partybussi kuskasi pk-seudulta paikalle ja takaisin, joten romujen kanssa ei tarvinnut tällä kertaa ryytyä täpötäydessä paikallisjunassa.

Omat kompoentryni jäivät harmillisen minimaalisiksi tällä erää, sillä en saanut aikaiseksi kuin hätäisen PETSCII-kuvan lauantaiaamusta. Kilpailussa oli poikkeuksellisesti suorastaan kahta sukupolvea edustettuna, sillä poikani piirsi koodaamallani editorilla myös oman teoksensa. Oma tekeleeni oli stereokuva, mikä ensinnäkin meni yleisöltä ohi, ja toisekseen sitä ei olisi voinut valkokankaalta oikein muutenkaan nähdä. Grafiikka- ja musiikkikilpailut olivat tasokkaita, mutta demojen puolella vaivasi tuttu krooninen niukkuus – nepademoja on työlästä koodata.

Uutena ilmiönä lauantaille oli buukattu useampia esitelmiä. Oma pläjäykseni käsitteli, kuinkas muuten, PETSCII-taidetta. Yleisjorinan ja esimerkkien lisäksi kerroin lopuksi oman editorini synnystä sekä näytin sen perustoimintoja; toivottavasti video tulee johonkin saataville, koska tutoriaalille olisi kysyntää. En nimittäin usko, että edes harrastuneimmat käyttäjät ovat löytäneet kaikkia hyödyllisiä toimintoja. Työkalu oli taas laitettu ahkeraan käyttöön partyproduja tehdessä: paitsi PETSCII-kompossa, myös demoissa näkyi runsaasti petskaria. Moni kävi jopa kiittelemässä edikkaa, mikä toki kaiken vaivannäön jälkeen lämmittää.

Muita esiintyjiä olivat Pasi Hytönen, Juho Kuorikoski ja Gideon Zweijtzer. Hytönen kertoi taustastaan ja peliprojekteistaan, joita oli paljon muitakin kuin pelkkä Uuno Turhapuro muuttaa maalle. Kuorikosken aiheena oli tietenkin Zoolla virallisesti julkaistu Commodore 64 -kirja. Olin itsekin haastateltavana kirjaan, mutta en tyytynyt ihan pelkkään hymistelyyn, joten joku saattaa hyvin saada närästystä skeneä koskevista väitteistäni 🙂 Ultimate-mies Gideon kertoi uusimmasta projektistaan, Ultimate64:stä, eli uudesta kokonaisesta C-64:n emolevystä, johon on integroitu runsaasti toiminnallisuutta. Sain samalla signeerauksen omaan alkuperäiseen malliini. Paikalla oli myös Yle, joten hieman tokkurainen naamani saattaa vilahtaa telsussa jossain vaiheessa.

Hyvä tapahtuma jälleen, ja tällä erää suuri osa porukasta alkoi olla edes ulkonäöltä tuttuja. 64-puristien sekaan näyttää hiljalleen lipuvan myös geneerisempää suomiskeneporukkaa (mitä itsekin viime kädessä edustan) ja retroharrastajia. Kahden vuoden päästä paikalle taas, jollei mahdottomia esteitä ilmaannu. Vertailun vuoksi vielä Teron raportti.

edit: PETSCII-presikseni tutoriaaliosuus täällä.

edit2: Ylen C-64-skenedokumentti täällä.

Add comment October 9th, 2017

Ars Electronicassa

Viikonlopun viihteestä sekä työstä vastasi tällä erää Itävallan Linzissä järjestettävä Ars Electronica. Vuosittainen (uus)mediataiteen festivaali on maailman tärkeimpien joukossa, ja vaikka ajoitus olikin huono lukuvuoden alun vuoksi, niin sain käynnin joten kuten soviteltua kalenteriin kotiväen suosiollisella avulla. Reissun tarkoitus oli yhtäältä haistella alan virtauksia, mutta olin myös osallisena tutkimusryhmän Rembrandt-aiheisessa keinotodellisuusinstallaatiossa. Niinpä aika jakautui suunnilleen puoliksi näyttelyiden koluamisen ja teoksen esittelyn välillä (HTC Vivejä ihmisille päähän ja käytön opastusta).

Festarin pääasiallinen tapahtumapaikka oli rautatieaseman vieressä sijaitseva Postcity, joka lienee entinen postin lajittelukeskus tms. Tilaa oli runsaasti, kuten myös nähtävää ja kävijöitä. Paikan yleisilme oli nuhjuinen, mikä ei suurelti haitannut muuten kuin siltä osin, että vessoja oli aivan liian vähän ja niistäkin puolet kroonisesti rikki. Kellarissa sijainnut pimeä bunkkeri oli vaikuttava pitkine kolkkoine käytävineen – merkittävimmät installaatiot olikin sijoitettu juuri sinne hieman kokonaistaideteoksen hengessä.

Käynnistä jäi suorastaan voimaantunut fiilis, sillä useimmat näyttelyissä nähdyt työt eivät olleet tasoltaan kotoisen Media Labimme tuotoksien yläpuolella. Itselleni merkittävimpiä kokemuksia olivat verkosta tuttujen Tangible Media Gropin projektien käytännössä kokeileminen, muutamat installaatiot, Aibo-kokoelma, sekä sattumalta bongaamieni Christa Sommererin ja Laurent Mignonneaun tapaaminen.

Itävalta ei ollut paikkana järin eksoottinen, etenkään verrattuna muihin aiemmin nähtyihin Keski-Euroopan maihin. Linz on hiukan Tamperetta pienempi, hiukan syrjäinenkin kaupunki – Wienissä meno olisi epäilemättä erilaista. Tuttuuden vastapainoksi jäi hieman kummastuttamaan muutama takaperoinen seikka: käteisen käyttö oli yhä voimissaan, eikä pankki- tai luottokorttia suinkaan voinut käyttää kaikkialla maksamiseen (vaihdoin sveitsin- ja tanskanmatkoja varten aivan turhaan tukun käteistä). Pahemmin rasitti paikallinen tupakointikulttuuri, kun savulta ei tuntunut pääsevän karkuun missään; esimerkiksi muuan leidi veti rauhassa röökiä näyttelyhallin sisällä lasten työpajan vieressä. Kasvissyönti tuntui sekin olevan vielä hieman tuntematon käsite, vaikka onnistuin jotain apetta aina lopulta löytämäänkin.

Add comment September 13th, 2017

Sveitsinkeikka

Pitkään valmisteltu pikku konferenssimme, Home Computer Subcultures and Society Before the Internet Age, saatiin kunnialla päätökseen viime viikonloppuna Zürichissä. Heiluin mukana järjestelyissä sen verran kuin pystyin, mutta suurin osa käytännön työstä jäi kuitenkin Glebin niskoille. Ohjelma oli sikäli tiukka aamusta iltaan kahtena päivänä, että turismille ei jäänyt ollenkaan aikaa. Mäkiä ja portaita tuli ainakin nähtyä, jos ei paljon muuta. Tapahtumapaikka oli arvoisa vanha tähtitorni, Collegium Helveticum, joka tarjosi komeat, jos sitten teknisesti jokseenkin vanhahtavat puitteet.

Koskaan aiemmin ei ole tuntunut näin paljon siltä, että nyt olen oikeassa konffassa. Paikalle oli saatu – kiitos SNF:n ja ZZF:n myöntämän rahoituksen – varsin kansainvälinen tutkijaporukka, jonka aiheet olivat hyvin lähellä omiani: demoja, piraatteja, peliteollisuuden historiaa, purkkikulttuuria ja paikallista tietotekniikan historiaa mm. Puolasta ja Tsekkoslovakiasta. Kirjoista, lehdistä ja sähköposteista tuttuja nimiä, jotka muuttuivat näin oikeiksi ihmisiksi. Vaikka verkostoituminen onkin hieman kulahtanut bisnestermi, niin uskon kolleegion kesken syntyneen uusia hyödyllisiä yhteyksiä, jotka johtavat myöhemmin konkreettiseen yhteistyöhön. Perjantai-illalla oli virallisen ohjelman lisäksi Konstantin Stürzin kräkkeriaiheisen lyhytelokuvan ensiesitys.

Oma esitykseni käsitteli metatasolla sitä, ketkä ovat tehneet demo- ja kräkkeritutkimusta. Printtasin kotona Demoscene Researchin bibliografian, leikkasin paperin paloiksi ja tein lappusille erilaisia ryhmittelyjä. En ole lopputulokseen loputtoman tyytyväinen, mutta olipa edes jotain tuoretta esitettävää, jota saatan myöhemmin tunkata julkaistavaksikin asti. Presiksen lisäksi olin kahden paneelin puheenjohtajana – uusi kokemus sekin, vaikka muistuttaakin vahvasti opiskelijoiden kurssiesitysten kommentointia ja aikataulussa pitämistä. Paneelikeskustelu oli eloisaa ja aika loppui aina kesken, mikä oli varsin hyvä merkki aiheiden kiinnostavuudesta. Perjantaihin ajoittui vielä ylimääräisenä bonuksena tohtorintutkintoni hyväksyminen, vaikka kuulinkin siitä itse vasta muutaman päivän päästä.

Kuva: Esther Laurencikova

Add comment March 30th, 2017

Previous Posts


Kommenttien virta

Aiheet