Sound Blaster Z Linux-pikatestissä

September 25th, 2023

Ikävänä yllätyksenä tyllerön koneenvaihdon jälkeen tuli se, että näytönohjain (Asus TUF Gaming GTX 1660 Super) tuotti korkeilla päivitystaajuuksilla rahinaa ja sirinää emolevyn integroidun äänipiirin ulostuloon. Ongelma ei ollut suuri ja olin luultavasti ainoa, jota se edes häiritsi, mutta kun ruvetaan tekemään, niin tehdään saman tien kunnolla. Itse olen käyttänyt jo vuosikaudet ulkoista USB-äänikorttia, mutta tässä tapauksessa se ei olisi ollut ihan optimaalinen valinta. Hetki googletusta ja Torin selailua, ja tilaukseen lähti kolmella kybällä käytetty PCIe-väyläinen Sound Blaster Z, jonka pitäisi toimiman Linuxissa ihan hyvin – foorumeilla tuli myös ongelmia vastaan, joten täysin luottavaisin mielin en ollut.

Punainen paholainen käyttöpaikassaan (jooh, unohdin ottaa kuvan ennen asennusta).

Kortissa olisi ominaisuuksia joka lähtöön, kuten optista ulostuloa, taajuuskorjausta ja tilaääntä, mutta nyt ainoa tarve oli saada kunnollista ääntä 3,5-millisestä liittimestä telkkariin sekä kuulokkeisiin. Äänärin piirilevy on peitetty sähäkän punaisella metallikuorella, minkä pitäisi estää sähkömagneettisia häiriöitä. Syytä onkin, sillä häiriköivä graffis on aivan vieressä. Erittäin tervetulleena ominaisuutena kortin perässä on standardiliitin etupaneelin äänille, jolloin kuulokkeita ei tarvi kurkotella aina koneen taakse, kuten vanhoina hyvinä aikoina. Tässä ensimmäisessä versiossa mukana seurasi myös mikrofoni, jos sellaiselle tarvetta on.

Kortti kiinni ja… ei pihahdustakaan. ALSA kyllä tunnisti Saunaplasterin auliisti, joten vähintään jotain lupausta leijui ilmassa. Ääniulostuloja valitsemalla tuli ensin linjalähtöön ääntä ja lopulta kuulokeliittimeenkin. Haluttu toimintatapa oli kuitenkin se, että linjalähdöstä menisi vakiona ääni telsuun ja kuulokkeet kytkettäessä automaattisesti jälkimmäisiin ilman eri räpelllystä. Toinen ongelma oli äänen omituisen huono laatu: sointi oli kova ja luonnoton. Tällä hetkellä taloudessa ei ole Windows-pönttöpeeseetä kortin konffaamiseen, minkä lisäksi on suuri kysymysmerkki, tallentuvatko ääniasetukset kortin muistiin vai pelkästään ajuriin.

Täällähän niitä asetuksia on!

Pienen tuumailun jälkeen päätin kurkistaa Alsamixerin puolelle ja solmut rupesivat aukenemaan. Creativen äänenparannukset (eli -paskannukset) pois päältä, äänenvärisäädöksi flat ja punaisella loimottavia volumesäätöjä alaspäin, ja johan koheni äänenlaatu hurjin askelin. Oikeasta laidasta löytyi vielä kuulokkeiden automaattitunnistuksen asetus, joka oli oletuksena pois päältä. En tosin heti keksinyt, että millä sen saisi päällekään, mutta m-kirjaimella eli mutella sekin kytkin meni oikeaan asentoonsa ja äänäri alkoi vaihtaa ulostuloa omatoimisesti. Tämän rumban jälkeen asetukset olivat riittävän kohdallaan, joten kansi päälle ja kone käyttöön.

Näin lyhyen kokeilun perusteella on vaikea sanoa ratkaisun luotettavuudesta vielä mitään, mutta ainakaan parin pelin, leffan ja YouTube-videon perusteella mitään pätkimistä ei ilmennyt. Graffis ei enää häiritse ääniä, joten hankkeen alkuperäinen tavoite toteutui. Parin sleepissä käynnin perusteella Saunaplasteri herää muun koneen mukana asiallisesti. Päivitän postausta, jos jotain ilmenee: joillakin käyttäjillä äänet ovat katoilleet, minkä lisäksi on aina mahdollista, että Pulseaudio hämmentyy ja vaihtaa omatoimisesti väärän kortin käyttöön, tai joku käpy nollaa kortin hyviksi ruuvatut asetukset.

edit: Ongelmat olivat jo nurkan takana. Niin hyvältä kuin kaikki ehti vaikuttaakin, niin kortti ei aina herännyt sleepistä – kaikille tämä ei välttämättä ole toki ongelma. Edes PCI-laitteen resetointi ei aina palauttanut Plasteria henkiin.

edit2: Ratkaisu saattoi sittenkin löytyä. Kirjoittelin aiheesta lisää tänne.


And a short English summary: my daughter’s GTX 1660 Super caused noise on the integrated audio output, and I switched the machine to a cheap second hand PCIe-based Sound Blaster Z, which should work ok in Linux. Initially there was no sound output at all or bad audio quality, but after trying Alsamixer things started running smoothly. Just scroll far enough to the right. The setting to autodetect headphones can be turned on by pressing ‘m’. Removing all the awful effects and setting a “flat” profile fixed the audio quality too. Now there’s no noise from the videocard either, so it looks like a success!

edit: Meh. Otherwise the card worked fine, but it doesn’t always wake up from sleep. Not even resetting the PCI device helps each time.

edit2: There might be a solution after all, see here.

Filed under: laitteet,linux

Kommentin kirjoitus

You must be logged in to post a comment.

RSS feed for comments on this post.


Kommenttien virta

Aiheet