Turnipsi Poika verosuunnittelee

November 9th, 2023

Epic Games Storen ilmaisjakelusta tarttui vaihteeksi jotain kiinnostavaakin, Snoozy Kazoon kehittämä Turnip Boy Commits Tax Evasion. Steamissa pelillä on edelleen hintaa 12,49 €, joten päätin kokeilla vaihteeksi Lutriksen voimin suoraan Epiciltä – oikeasti tärkeät tuotokset olen usein lopulta ostanut myös Steamiin, että ne ovat hyvin Linux-tuetusti yhdessä paikkaa “tallessa”. Peli on graafisesti kevyt ja käytännössä 2D, joten ei mikään suuri ihme, että se lähti sujuvasti käyntiin. Hakkasin saman tien perustarinan läpi asti muutaman illan kuluessa, eikä koko aikana ilmennyt mitään kaatuilua tai tökkimistä.

Metsä- ja puutarhamaisemaa

Päähenkilö, Turnipsipoika, on nimensä mukaisesti vihannes, kuten useimmat muutkin vastaantulijat. Meno on vahvasti indie/retrohenkistä: graffat ovat palikkaa ja paikkojen koluaminen, roinan etsintä ja satunnainen taistelu tuovat mieleen vanhan koulun Zeldat. Tarinan lähtökohta on se, että paha Pormestari Sipuli on lähettänyt Turnipsipojalle mahdottomat veromätkyt, joiden korvaamiseksi pitää noutaa sieltä täältä erilaisia esineitä, kuten laserpointteri tai radioaktiivista smörjaa. Mihinkähän niitä on tarkoitus käyttää? Matkan varrella mukaan tarttuu lisäkykyjä antavaa roinaa ja … hattuja? Hatuille en oikein keksinyt mitään oikeaa käyttöä, joten oletan niiden olevan vain koriste.

Interiööri

Ohjaaminen sujui riittävästi näppäimistöltä, vaikka peliohjain voisi olla se parempi vaihtoehto (eri asia sitten miten Lutris sen kanssa pärjäisi). Tuttuun tapaan pulmien ratkonnan välissä vastaan tulee isompi loppumonsteri, joita vastaan pätee yleensä joku tietty taktiikka. Vaikeustaso on sovitettu aika sopivaksi, ja tällainen vanhempi kankea pelaajakin selvisi bosseista kohtuullisella vaivalla, vaikka aluksi vastus saattoikin tuntua aivan toivottomalta. Pääpahiksen pieksämisen jälkeen peli “loppui” ja näytti lopputekstit, mutta itse asiassa tarina ei loppunut siihen, vaan lisähaasteita ilmaantui, kun peliä jatkoi alkuruudusta.

Hilpeän värikkään ulkokuoren alta paljastuu polveileva tarina vihannesmafioineen, petoksineen ja ydintuhoineen; vihannekset eivät olekaan pääosassa ihan sattumalta. Sekä kasvit että eläimet ovat kärsineet ydinjätteestä, joka on tuottanut vaarallisia mutantteja. En väitä osaavani lukea pelin aatemaailmaa ristiriidattomasti: mukana on environmentalismia, liberalismia ja rauhanaatetta, mutta verojen ja hallinnon innokas vastustaminen lyö sanomaan oman jenkkihenkisen leimansa. Eri asia sitten, viekö tämä analyysi mihinkään, tai onko tekijöillä edes ollut mitään varsinaista filosofiaa tekeleen takana, mutta onhan tällainen poliittisuus kepeässä pulmaseikkailussa hieman yllättävää. Pelinä Turnipsi Poika verosuunnittelee on joka tapauksessa kelpo viihdettä varmalla kaavalla – jatko-osakin on ilmeisesti jo tekeillä.

Filed under: linux,pelit

Kommentin kirjoitus

You must be logged in to post a comment.

RSS feed for comments on this post.


Kommenttien virta

Aiheet