Piku sekä Niku

December 10th, 2023

Indiepläjäys Pikuniku (2019) on lierannut sen verran monessa bundlessa ynnä muussa jakelussa, että omistan sen jo paitsi Steamissa ja Epic Störessä, myös Itch.io:sta erillisversiona. Kyseessä on värikäs 2D-pulmahyppely, josta on myös natiivi Linux-versio. Yksinkertaisen 2D-vektorigrafiikan minimivaatimukset ovat vaatimattomat, joten loikkimaan pääsee hyvin vaikka ihan läppärillä, jossa ei ole erillisnäytönohjainta, kunhan ottaa antialiasoinnin pois. Tässä pelasin kokeilumielessä Itch.io:n versiota, joka saattaa olla jo hivenen vanha ja päivittämätön verrattuna vaikkapa Steamissa olevaan. Itse asiassa kokeilin Pikunikua jo pari vuotta sitten, mutta kyllästyin melkein ensimetreillä joutavalta tuntuvaan haahuiluun. Uudella yrityksellä pääsin kynnyksen yli ja sitten pelin jaksoi tykittää läpi asti.

Luolia riittää.

Päähahmo Piku on punainen pastilli, jolla on jalat. Liikkuminen on suoraviivaista: pallero osaa kävellä, hypätä, kyykistyä, mennä pieneksi ja potkaista. Käsien puuttuessa potkimista riittääkin kuin savate-ottelussa. Tarinavetoisen yksinpelin lisäksi tarjolla on kahden pelaajan moodi, jossa mukaan tulee myös oranssi Niku ja pulmia ratkotaan yhdessä – tätä en vielä tosin kokeillut. Peliohjain voisi olla se oikea valinta tälle teokselle, sillä näppikseltä jonglööraus sai sormet väsähtämään aika pahasti muutaman tunnin jälkeen.

Tarina kuskaa Pikua värikkäistä maisemista toisiin. Aivan aluksi ollaan luolassa – niitä nähdään runsaasti muutenkin – minkä jälkeen matka jatkuu kylään, metsään, kaivokseen, tehtaaseen ja niin pois päin. Mukaan kertyy tarpeellista ja tarpeetonta krääsää, joilla Piku saa käyttöönsä lisätaitoja, eli hyvin varmalla perusreseptillähän tässä mennään. Taustalla rallattaa tyyliin sopiva letkeä musiikki, joka alkaa tosin nopeasti toistaa itseään. Hiljalleen aukeavassa tarinassa pahikseksi paljastuu megakapitalisti Mr. Sunshine robotteineen. Kepeä kulutus- ja kapitalismikritiikki naureskelee sille, kuinka kyläläiset auliisti luovuttavat luonnonvaransa korporaation haltuun ja saavat vastineeksi kolikoita, joilla ei oikein edes tee mitään.

Mr. Sunshinen mainostaulu kylässä.

Läpipeluuseen meni karkeasti arvioiden ehkä viitisen tuntia, mutta lisäviihdettä saa halutessaan kaksinpelistä ja vanhojen paikkojen uudelleen kaluamisesta uusin kyvyin saavutusten toivossa. Vaikeustaso on jopa helpon puolella, lukuun ottamatta korismatsia ja yhtä luolaa. Mielenkiintoista kyllä, aika moni luolasto on vapaaehtoinen, joten ne voi jättää väliin ja silti päästä tarinan loppuun. Pari kertaa fysiikkamoottorin bugi toppasi etenemisen (pahikset tunkivat tarpeellisen laatikon seinästä läpi ja NPC-hahmo jäi propelliin jumiin), mutta edelliseen tallennukseen palaamalla tilanne palautui taas normaaliksi. Steamissa palaute on ollut varsin positiivista, joten maksava yleisö tuntuu tästä tykänneen. Itselleni kokemus oli luokkaa “ihan jees”, vekkuli varma peruspaketti, jonka saattaa tilaisuuden tullen pelata joskus uudestaankin läpi.

Filed under: linux,pelit

Kommentin kirjoitus

You must be logged in to post a comment.

RSS feed for comments on this post.


Kommenttien virta

Aiheet