Back to the Future -trilogia (jota sitäkin luultavasti kohta kaivellaan haudastaan) on tunnetusti väärällään kaikenlaisia nokkelia viittauksia tositapahtumiin. Tämän bongasin ihan itse kakkososan äärellä istuessani. Kulttuuriset ja elokuvien väliset viitteet lienevätkin oikeastaan leffan parasta antia, sillä muuten osa 2 on aikamoista tötteröä. Tänä vuonna koittaakin muuten hetki, johon tulevaisuudessa lennetään – hoverboardeja ja lentoautoja odotellessa. Kohdassa, jossa Lorraine kurkkii komerosta luuseri-Martyä nähdään seuraavaa satojen tv-kanavien joukossa:
Alakulmassa vilahtaa Sorayaman artsulta vaikuttava robottinaisen pää. Kyseessä on itse asiassa pätkä Abel & Associatesin vuonna 1985 tekemästä Brilliance-mainoksesta, joka myös Sexy Robotina tunnetaan:
Brilliance oli epäilemättä vaikuttava teos aikanaan uskottavine ihmishahmoineen, heijastuksineen ja liikkeenkaappaukseen perustuvine animaatioineeen. Sikäli onkin hieman huvittavaa, että mainostuksen kohteena oli jotain niinkin arkista kuin säilykeruoka. 1985 laitteistot ja ohjelmat olivat jotain hieman muuta kuin nykyään, joten tekninen toteutus vaati mekoisesti pioneerityötä, kuten making of -videosta näkyy:
Skrollin tämän vuoden ensimmäinen numero ilmestyi juuri, ja mukana on taas omaakin tekstiäni: Maisemia Perlin-kohinalla. Kuten nimikin vihjaa, artikkelissa tehdään Processingilla pieni reaaliaikainen 3D-maasto käyttäen Perlin-kohinaa muodon laskentaan. Teron piirtämä takakannen PETSCII-kuva on sekin tutulla edikalla tehty.
Here’s a little map I made with Tero H. It’s about the opening scene of Leone’s Classic Once upon a Time in the West. A few hours of sketching and viewing the shots lead to this:
And a high resolution pdf version. Plenty of little details missing here and there, and some distances are probably a bit skewed. However, it’s a good start and helps to place the events in their respective places. We tried to figure out the directions too, but they seem rather impossible to decipher, as the sun jumps multiple times during the scene (check for example what happens when Harmonica talks for the first time). Feel free to use the piccy as you see fit.
Kirjoitin johdatuksen dynaamiseen visualisointiin viime syksynä Kuluttajatutkimuksen vuosikirjaa varten. Jonkun töpin takia artikkeli ei kirjaan kuitenkaan ikinä päätynyt, joten pistetään se näytille nyt edes näin, kun ei aiheesta etenkään suomeksi oikein mitään ole kirjoitettu. Teksti on käytettävissä vapaasti CC-lisenssin mukaisesti. Ja itse filu: dynaaminen-final
And the same introduction to dynamic visualization in English: dynamic-english
Ok, I got interested in the keyboard membrane issue: which wires are actually the columns and which are the rows? If a row or column of keys doesn’t work, which wire is to blame? To help the debugging process I made a quick visualization (hey, don’t be too harsh on the aesthetics, I only teach at a design school) showing the traces and the corresponding keys.
Some curious things popped up immediately. First of all, the columns are symmetric: the leftmost column continues to the right end and so on. Another interesting finding was that the rows are not in a very logical order if you consider the wires going to the motherboard. The first three are nicely mapped but then there’s a sudden jump to the first row of the right side. The maximum amount of combinations possible with 5 by 8 traces is 40, which is exactly the number of keys on the keyboard.
Some of the riddles were in English, too. Here’s a few of them. Not quite as innovative as the Finnish ones, which just highlights how difficult wordplay is in a non-native language.
Keväällä 2009 tuli työstettyä lisurin lisäksi ahkerasti kuva-arvoituksia Facebookin ryhmään Ismon kuva-arvoitukset sekä spin-offeihin Charade kids ja Musakuvavisa. Tässä joitakin – mielestäni – onnistuneimpia tekeleitäni kootusti. Vastaukset postauksen lopussa piilossa (valkoista tekstiä valkoisella pohjalla).
Näin peruskoulun kasvatille ei ole oikein tähän päivään mennessä auennut se aiempi versio eli kansakoulujärjestelmä. Tuskin olen edes ainoa, jolle kansa-, oppi-, keski- ja kansalaiskoulut eivät sano juuri mitään. Niinpä oli jo korkea aika korjata tämä aukko yleissivistyksessä, ja mikäs sen parempi lähestymistapa kuin pikku infografiikka aiheesta:
Opintielle lähdettiin siis liikkeelle kansakoulusta, jonka neljännen vuoden jälkeen oli mahdollista hakea oppikouluun, jos lukuintoa sekä -päätä ja vanhemmilla rahaa riitti. Toinen vaihtoehto oli jatkaa kansakoulun jatkokurssi loppuun eli kaksi vuotta lisää, minkä jälkeen oli edelleen mahdollista hakea oppikouluun. Vuonna 1958 lisättiin kansakoulun jatkoksi vielä kaksi (tai jossain tapauksissa kolmekin) vuotta kestänyt, käytännöllisiä taitoja opettanut kansalaiskoulu eli jatkokoulu. Kansalaiskouluja ei ehtinyt olla pitkään, sillä peruskoulujärjestelmään siirryttiin vaiheittain jo vuosina 1972–1978. Osa oppikouluista oli yksityisiä, osa valtion kouluja, siinä missä kansakoulut olivat kunnallisia.
Oppikoulu koostui kahdesta osasta: viisivuotisesta keskikoulusta ja kolmivuotisesta lukiosta. Valtion oppikouluja kutsuttiin lyseoiksi, minkä nimen jotkin lukiot ovat edelleen säilyttäneet. Lukioon meneminen oli vapaaehtoista, joten moni lopettikin oppikoulun saatuaan keskikoulun käytyä, jatkaakseen joko ammatilliseen koulutukseen tai mennäkseen töihin. Yhteiskoulu ja –lyseo olivat kouluja, joissa opiskelivat sekä pojat että tytöt. Nämä termit opittuani ymmärsin pykälän paremmin vanhan kotilukioni, Vammalan lukion, historiaa: oppilaitoksen aiempi nimi, Tyrvään yhteislyseo, kertoo kyseessä olleen valtion oppikoulu ja vieläpä sekakoulu. Alkujaan yksityinen koulu perustettiin nimellä Tyrvään yhteiskoulu.
Tässä käsitelty pitää paikkansa lähinnä yleisen oppivelvollisuuden säätämisestä eli vuodesta 1921 alkaen. Myös sitä ennen oli olemassa kaksi- ja nelivuotisia kansakouluja, yksityisiä kouluja ja lyseoita. Vielä tarkastellun ajanjakson sisälläkin on vaihtelua, sillä esim. kansakoulu on voinut kestää seitsemän vuotta ja sitä myöden kansalaiskoulu vain yhden. Keskikoulutkin ovat voineet olla kuusivuotisia viiden sijasta, joten paikallista liikkumavaraa on jätetty.
90-luvulla puhuttiin kovalevyjen hintojen yhteydessä markkaa/mega-suhteesta. Tätä nykyä mennään aika lailla isommissa lukemissa, joten jopa euroa/giga alkaa käydä pieneksi, pl. SSD-levyjen kohdalla. En ole seuraillut hintatietoja muutamaan vuoteen, joten päätin päivittää tietämykseni ja tehdä sen samaan syssyyn visuaalisesti:
Mukaan vertailuun päätyivät “tavalliset” 2,5″ läppärilevyt, uusimmat tulokkaat SSD-levyt sekä perinteisesti hintatehokkaimmat pöytäkoneiden 3,5″ kiintarit. Hinnat on poimittu verkkokauppa.comin sivuilta sillä periaatteella, että joka kokoluokasta valittiin halvin mahdollinen levy.
Käyristä paljastuu välittömästi joitakin seikkoja hinnan, koon ja levytyypin suhteesta. SSD-levyt ovat toistaiseksi pieniä ja kalliita. Hintatehokkain koko on noin 100 gigatavua, sillä sitä suurempien levyjen kohdalla euroa/giga-lukema lähtee jälleen kasvuun, luultavasti vähäisestä kysynnästä johtuen. Suurimmat ja hintatehokkaimmat kiintarit ovat edelleen niitä 3,5″ mötköjä, mutta ero 2,5″ levyihin on kaventunut pieneksi, siinä missä takavuosina puhuttiin helposti vähintään kaksinkertaisesta hinnasta. Kuvaajasta näkee myös sen, mitä kokoluokkia kukin levytyyppi kattaa.
Silmämääräisesti arvioiden magneettilevyjen hinta kasvaa hyvinkin lineaarisesti suhteessa kokoon. Voisi jopa sanoa, että laitteilla on tietty perushinta, joka koostuu rungosta, elektroniikasta, katteista ja monesta muusta seikasta, joiden päälle maksetaan varsinaisesta kiintolevytilasta lineaarisesti. Näin ollen kuvaaja olisi muotoa y=kx+c, missä c on perushinta, x koko ja k hinnan kasvua kuvaava kulmakerroin. Euroa/giga on tähän kääntäen verrannollinen, joten sen osalta y=k+c/x. Jälkimmäinen käyrä tasoittuu loppua kohti niin, että on melko sama, ostaako kaksi kolmegigaista vai kolme kaksigigaista levyä.
SSD:t käyttäytyvät kuvaajassa aivan eri tavalla. Silmämääräisesti käyrä on pikemminkin paraabeli kuin lineaarinen: y=ax^2+bx+c, missä c on jälleen perushinta, (sivistyneen arvaukseni mukaan) b muistipiirien hintaa kuvaava kulmakerroin ja a markkinamiesten hattuvakio, jolla kompensoidaan isojen levyjen vähäistä myyntiä 🙂 Euroa/giga on siten muotoa y=ax+b+c/x, jolloin minimi löytyy optimoimalla ax+c/x. Silmämääräisesti tämä piste on, kuten jo yllä totesin, sadan gigatavun kohdalla.
This time in English, again, to serve the international readers 🙂 I wrote some scripts to leech the pouet.net database of productions (over 55000 of them!), after which I wrote a Processing sketch to count the statistics, and finally exported the output to NeoOffice to produce some graphs. The following visualizations should be taken with a grain of salt for a number of reasons, but nevertheless, they reveal some interesting developments.
