Posts filed under 'filosofointi'

2015 touhut

Mennyt vuosi jää mieleen etenkin stressin vuoksi: monenlaista velvollisuutta, vaatimusta ja haastetta oli niskassa lähes koko ajan niin töiden, opintojen kuin siviilielämänkin taholta. Pitkään jatkunut synkeä sää tekee loppuvuoden tunnelmista ehkä vieläkin lakonisemmat — toivottavasti 2016 jo hieman helpottaa, tosin tuskin ainakaan ennen kesää. Jälleen siis kootusti touhuja vuoden varrelta:

Skenetykset

Vuosi jäi taas kovin epätuotteliaaksi, vaikka jotain sentään tuli tälläkin saralla näppäiltyä. Paybackeille saatiin aikaiseksi pieni yhden osan MSX-intro Suksimme kuuhun, Assemblyille ei mitään, ja Vammala partyille yhden osan demo sekä ihan virallisestikin julkaistu PETSCII-kuva. Zoot jäivät perhe- ja majoitussyistä harmillisesti väliin, mutta tulevathan ne sieltä taas kahden vuoden päästä.

PETSCII-editori palasi reilun vuoden tauon jälkeen elävien kirjoihin, ja tunkkasin mukaan yhtä sun toista pientä parannusta. Bugikorjausten lisäksi tein myös uusia ominaisuuksia, kuten asetustiedoston ja optimoidumman piirtokoodin. Uskollisia käyttäjiä tuntuu edelleen löytyvän, vaikka suurin PETSCII-huuma jo laantuikin. Zoon tekstigrafiikkakompossa kaikki paitsi yksi tekele olivat edikalla tehtyjä, minkä lisäksi loppuvuodesta Debris työsti useita Star Wars -aiheisia kuvia.

Metaskeneilyn puolella tapahtui sentään enemmän: artikkeli kräkki-introista päätyi ihan merkittävälle foorumille ja väitöskirjakin eteni kymmeniä sivuja. Demoscene Researchiin tippui päivityksiä melko tasaisesti ja mukaan saatiin uusi ylläpitäjäkin. Assemblyillä päädyin Ylen haastateltavaksi demojen tiimoilta (pitkät jäykät horinat leikattiin hienosti luontevan näköiseksi pikku pätkäksi).

Kirjoitushommia

Kaikenlainen kirjoittelu vei suuren osan vuoden ajasta. Väitöskirjan raakatekstistä lienee n. 2/3 valmiina, joten tänä vuonna lienee ihan realistista saada se kaavittua kasaan ja sitä myötä lopultakin pois päiväjärjestyksestä. Julki tuli seuraavia:

Tavalla tai toisella eteeni päätyi myös muutama arvioitava artikkeli, ja kun kutsuivat Puolaankin keynote-puhujaksi, niin akateemisten luottamustehtävien osalta 2015 oli oikein huippuvuosi. Vastapainoksi olin kylläkin joutua kilometritehtaalle, kun määräaikainen lehtoraatti loppui ja jouduin hakemaan paikkaani uudestaan.

Virittelyjä

Kaapit ovat sen verran täynnä jo koneenraatoja, että tänä vuonna ei tullut juuri uusia hankintoja — jouluksi sentään Mikolta paketissa oleva Canon X-07. Säätöhommat keskittyivät lähinnä tuoreempaan rautaan ja Linuxiin: Minttiä meni useampaan koneeseen, Mac Minit saivat uutta tekniikkaa sisuksiinsa ja Shuttle-raato palasi elävien kirjoihin.

Vuoden avainsana on Linuxin lisäksi ollut SSD: kaikki vähänkään modernimmat koneet on nyt varustettu sellaisella. Ja miksipä ei, kun nopeusero on parhaimmillaan moninkertainen. Erityisesti Linux tuntuu hyötyvän SSD:stä, sillä ohjelmien käynnistysajat ovat pudonneet sekuntiin pariin, eikä koneen käynnistymistäkään tarvi pitkään odotella. Toki Mäkitkin nopeutuvat, mutta eivät aivan samassa suhteessa.

Eläviä kuvia

Kuten toissa vuonnakin, elokuvia tuli katseltua reippaasti. Mitään tarkkaa laskuria ei ole, mutta lukema lienee pitkällä kahdensadan päällä. Länkkärien osalta pidin oikein kirjaa: 160 aiemmin näkemätöntä, minkä lisäksi jonkin verran klassikkojen uudelleenkatseluja. DVD-hylly tursuaa jo siinä määrin, että pitää ruveta keksimään jotain sijoitusratkaisua tyyliin imaget talteen ja levyt varastoon. Tai vaihtoehtoisesti levyt ja kannet talteen ja kuoret kuuseen.

Ihan tätä tahtia tuskin jatkuu enää 2016, sillä länkkärien osalta merkittävimmät teokset on jo nähty, ja luvassa on enää valtaisaa bulkin kaapimista, harvakseltaan ilmestyviä uusia leffoja sekä HD-julkaisuja klassikoista. Länkkärimaratoneja pitää jatkaa edelleen niiden viihdearvon takia: menneenä vuotena oli kaksi virallista ja yksi epämuodollisempi sessio.

2 comments January 1st, 2016

Nyt hakkeroimaan!

Nähtyäni tämän iski lievä tuskastuminen hakkeroinnin nykyiseen olemukseen. Kun tämä hakkerointi on kerran niin hienoa ja coolia ja uskottavaa ja innovaatiota ja täynnä bisnespotentiaalia, niin eiköhän pistetä oikein työryhmän voimin hakkerointitapahtuma pystyyn. Sponsoreita, bisnesenkeleitä, alustuksia ja tervetuliaissanat Tekesin edustajalta. Ja lehdistö tietysti paikalle! Ihanaa, että meillä Suomessakin on lopulta tällaista hakkeripöhinää.

Ehkäpä näkemykseni ovat romantisoituja ja aikansa eläneitä, mutta todennäköisemmin uskon niiden aitojen hackien syntyvän, kun asialle omistautunut jamppa koodaa ja kolvaa kolmatta päivää putkeen kalsareissaan yksiönsä tai opiskelijasolunsa hämärässä. Hakkeroinnin kotouttaminen ja laitostuminen palvelevat vesittyneisyydessään tuskin edes liike-elämän tarpeita, mutta onhan julkisuudellakin oma arvonsa – tosin tuskin niille itse hakkereille.

edit: selvennyksenä vielä, että minun puolestani on ihan ok, jos joku haluaa järjestää IT-messut. Hakkeroinnin valjastaminen kravattipantterien keppihevoseksi ilmentää kuitenkin sekä tietämättömyyttä että epäkunnioitusta hakkerikulttuuria kohtaan.

Add comment November 6th, 2015

Opettaja, älä opeta!

Käytyäni tänä keväänä läpi stressaavan hakuprosessin ja noin muutenkin silmiteltyäni akateemista maailmaa lehtorin silmin kymmenen vuotta olen tullut siihen johtopäätökseen, ettei opettajan kannata liiemmin huhkia opetuksen parissa. Toki jokin minimitaso pitää hoitaa, mutta yli jäävä aika kannattaa mieluummin käyttää johonkin muuhun. Seuraavassa joitakin syitä, miksi.

Järjestelmä ei arvosta opetuksen laatua. Korupuheista ja opetusportfolioista huolimatta on masentavan selvää, ettei opetustöistä kerry juuri mitään statusta tekijälle. Määrällistä arviointia voidaan toki tehdä vaikkapa ohjattujen opinnäytteiden ja kursseista kertyneiden opintopisteiden mukaan, mutta kumpikaan ei motivoi kehittämään laatua tai sisältöä.

Opetusansiot kumuloituvat heikosti. Jos opetat saman kurssin yhden kerran tai kymmenen kertaa, niin ihan kiva, mutta portfoliossasi on lopulta vain yksi kurssi. Vertailun vuoksi on melkoinen ero siinä, oletko julkaissut yhden vai kymmenen vertaisarvioitua artikkelia – tai näin taidealalla yksi vs. kymmenen yksityisnäyttelyä. Jos tässä suhteessa haluaa taktikoida, niin kannattaa pyrkiä pitämään mieluummin useita eri kursseja kuin toistaa samaa moneen kertaan.

Opetus- ja tutkimuskokemuksen epäsymmetria. Monella tuntemallani opettajalla on tutkimuksellisia ambitioita, mutta jos aikoo siirtyä opettajasta tutkijaksi, niin silloin vaaditaan julkaisuja ja muita vastaavia ansioita (tieteellisiä luottamustehtäviä, konffaesitelmiä ym.), joita ei lehtorille mitenkään automaattisesti kerry. Sen sijaan tutkimusansiot ovat käypää valuuttaa yliopistojen opetustehtäviin hakiessa.

Summa summarum: opettajan kannattaa turvata selustansa ja käyttää kaikki yli jäävä aikansa tutkimuksen/taiteen vääntämiseen (mikä toki hyödyttää myös opetusta) sekä tutkintojen suorittamiseen. Kolmas mahdollinen statuksen hankkimisen keino on erilaisten luottamustointen kerääminen: lautakuntia, komiteoita, työryhmiä ym. riittää, jos sellaisissa toimimiseen on taipumusta ja mielenkiintoa. Tätä kautta voi päästä etenemään akateemisen maailman kirkkaimpaan kärkeen eli hallintoon – samalla saa kylläkin varautua istumaan loputtomasti erilaisissa palavereissa, mikä ei kaikille sovi.

Add comment July 1st, 2015

Tutkimussurffailun ilot ja murheet

Sain juuri lähetettyä arviointiin musiikkia käsittelevän artikkelin ja sitä myötä ryhdyin taas miettimään fokusoitumisen sekä sen puutteen seurauksia. Itse olen tehnyt tutkimusta tekniikan, designin ja digikulttuurin parissa ja skaala tuntuu edelleen vain hajaantuvan. Näistä sivuraiteista on ollut sekä iloa että harmia:

Yhteen aiheeseen syventyminen helpottaa kirjoittamista paljon, kun kentän diskurssi ja klassikot on jotenkin mahdollista hallita. Uuden merkittävän tutkimuksen luominen vaatii vertikaalista otetta, mitä horisontaalinen sieltä täältä poimiminen ei edistä. Keskittyminen tukee myös verkostoitumista, kun on jokin viiteryhmä, jossa voi olla kotonaan ja tuntea alan keskeiset toimijat. Tiettynä potentiaalisena uhkana on sen oman keihäänkärjen muuttuminen irrelevantiksi tai (omasta perspektiivistäni) ryytyminen yhden ja saman aiheen parissa puuhasteluun.

Monialaisuuden puolesta puhuu ainakin se, että on tarvittaessa mahdollista siirtyä suunnitelmaan B – itse voisin edelleen tarvittaessa heittäytyä vaikka koodariksi, jos akateeminen ura syystä tai toisesta lopahtaa. Tutkimuksen näkökulmasta tärkeä motivaattori on aihepiirin tuoreus, hauskuus ja yleissivistävyys: vaikkapa tuon musapätkän kirjoittamisen jälkeen tiedän paljon enemmän musiikintutkimuksesta sekä historiasta. Toisaalta uuden tutkimusalan opettelu ja seuraaminen vaatii melkoista ponnistelua, ja ensimmäisistä yritelmistä tulee helposti sellainen fiilis, että on kulkenut väärästä ovesta ja seikkailee innokkaana amatöörinä pitkän linjan tekijöiden seassa.

Add comment February 16th, 2014

Hollywoodin älyköt

Iltalehti julkaisi jouluaattona artikkelin Hollywoodin älyköt, jossa tuotiin esille “yllättäviä” tietoja julkkisten akateemisesta puolesta. Taustalla on yhtäältä jonkinlainen oletus siitä, että näyttelijät eivät juuri järjellä loista, ja toisaalta siitä, että yliopisto-opiskelu on osoitus sivistyneisyydestä. Vastaavanlaisia listoja on julkaistu tasaisin väliajoin meillä ja maailmalla, joten “yllättävien älykköjen” voisi melkein sanoa vakiintuneen eräänlaiseksi alalajikseen. Tarkistetaan tällä kertaa poikkeuksellisesti faktat:

  • Mayim Bialik. Artikkelin mukaan “neurotieteen tohtori Kalifornian yliopistosta”, minkä vahvistaa myös UCLA:n alumnisivu. Tämä tekee hänestä samalla nörtin.
  • Natalie Portman. Artikkelin mukaan valmistunut 2003 Harvardista pääaineena psykologia. Harvardin alumnisivu vahvistaa, että kandinpaperit ovat tosiaan taskussa.
  • Lisa Kudrow. Artikkelin mukaan “hupsun Phoebe-hahmonsa täysi vastakohta” on biologiasta valmistunut maisteri. Tässä kohtaa alkaa lipsua, sillä Vassarin alumnisivun mukaan tutkinto on kandidaatti. Sekaannus johtunee siitä, että meillä vastaavat loppututkinnot tuppaavat olemaan maistereita.
  • Cindy Crawford. Artikkelin mukaan kemianinsinööri Northwesternistä, mikä todella olisikin yllättävää. Alumnisivu on aiheesta hienotunteisesti hiljaa, mutta muut lähteet ovat sitä mieltä, että Cindyn opinnot jäivät yhteen lukukauteen.
  • Tom Hanks. Hanks on älykkö, sillä hän kuuluu avaruusjärjestöön.
  • Ter[r]ence Howard. Artikkelin mukaan “tutkinto kemiantekniikasta ja tohtorintutkinto fysiikasta”. Tämäkään sankaritarina ei kestä lähempää tarkastelua. SCSU kylläkin myönsi pr-hengessä Howardille kunniatohtorin arvonimen. Humppa näyttää menneen hyvin läpi ainakin hetkeksi joka tapauksessa.

Vastaavien listojen vanha suosikki, Jodie Foster, ei tällä kertaa mahtunut mukaan. Tämän perusteella akateemisessa maailmassa näyttää olevan edelleen sen verran glooriaa (*), että sen eteen kannattaa vaikka valehdella. Toisen puolen voi tosin laittaa median piikkiin, kun lukukauden paikalla pyörähdys tuntuu kelpaavan loppututkinnoksi. Vastaavaa ilmiötä ei tarvitse hakea valtameren tuolta puolen – ihan omankin laitoksemme dropoutit näyttävät Linkedinin perusteella saaneen tutkintonsa kunnialla loppuun 🙂

(*) Sammakkoperspektiivistä tarkastellen tuon “gloorian” saattaa helposti kyseenalaistaa, kun katselee tulosmittareita, hyvä veli -verkostoja, pätkätöitä, byrokratiaa ja tutkintojen liukuhihnatehtailua.

Add comment January 25th, 2014

20 vuotta Assemblyä

Tänä vuonna tuli 20. yhtäjaksoinen kerta täyteen Assemblyillä aka Asmeilla aka Assyillä aka Arsemplyssä. Ensimmäinen käyntini oli 1994, jolloin tapahtuma oli vielä Helsingin vanhalla jäähallilla – tulimme tuolloin paikalle junalla peeseenrotteloiden kanssa Vammalasta asti. Tiesimme jotain tuollaista olevan olemassa jo 1993, mutta party meni sivu suun, kun saimme invitaation käsiimme vasta liian myöhään. Olisihan se ollut hienoa nähdä Extension ja Second Reality livenä paikan päällä, mutta minkäs teet, verkottumaton. 1994 tapahtuma oli jo massiivinen ja paikalla etenkin PC-skenen kaikki suuret nimet. Itsekritiikki iski sen verran pahasti päälle, että kompoon kyhäämäni Vehnä-demo jäi lopulta kokonaan julkaisematta.

Partypaikaksi on vakiintunut sittemmin Hartwall-areena; kaksi kertaa oli muistaakseni Messukeskuksellakin. En ole itse enää ihan se sama lukionörtti, mutta paljon on muuttunut itse tapahtumakin. Pelien roolin kasvu on tietysti se silmiinpistävin seikka: vielä jokunen vuosi sitten profiili oli selvästi matalampi, mutta nyt ei tarvitse enää arvuutella sitä, mikä on tapahtuman pääasia. Pelialan nykyinen noste kontributoi vielä näkyvyyteen omalta osaltaan. Demot ja demoskene ovat hieman orpo lisuke, jota pidettäneen mukana lähinnä joidenkin nokkamiesten henkilökohtaisten sympatioiden nojalla. Boozemblykään ei ole enää pelkästään skenerien omaisuutta, vaan kallioilla oli kännäämässä myös siihen ikään päässeitä pelaajia.

Yllä oleva saattaa kuulostaa kitkerältä papparaisen tilitykseltä, mutta olen itse asiassa jo lakannut aikaa sitten välittämästä siitä, mitä pelipojat hallissa keskenään touhuavat, ja kuinka tapahtuma julkisuuskuvaansa asettelee. “The real party is outside”, kuten on tapana sanoa. Puristien demopartyjä järkätään edelleen toisaalla, joten Assemblyn merkitys onkin itselleni nykyään lähinnä siinä, että tulee nähtyä tuttuja tyyppejä, joita harvemmin missään muuten tapaa. Jopa kompojen seuraaminen alkaa olla toissijaista – demoja sentään vääntäydyimme katsomaan ihan paikan päälle, mutta etenkin musiikki- ja grafiikkakompot jäävät helposti väliin, jos sattuu olemaan tähdellisempää tekemistä.

Pääsarjoista 1k- ja 4k-introt olivat hyvin voimissaan, kun taas demokompo jäi ohueksi ja oldskoolissa kärsittiin niin ikään katovuodesta. Demojen osalta on mahdotonta sanoa mitään tulevaisuudesta, mutta oldskool-kompon riutumista on jatkunut jo iän kaiken. Retrokoneille on houkuttelevampia pikkupartyjä – katsokaa vaikka X2013:n produlistaa, minkä lisäksi Revision haukkaa oman osuutensa pääsiäisenä. Yhtäältä voisi sanoa, että suuret nimet skippasivat Assemblyn tänä vuonna, mutta toisaalta kompoissa oli ainakin itselleni tuntemattomia nimiä, mikä positiivisesti ajatellen kertoo siitä, että tuoreitakin tulokkaita saattaa olla vielä skenen pariin pyrkimässä. Asenneilmapiiri on nykyään aloittelijoille paljon suotuisampi: aikanaan sait lähinnä varautua olemaan säälittävä osaamaton lameri niin pitkään, kunnes tekeminen alkoi sujua.

1 comment August 5th, 2013

CV-sanasto suomi–amerikanenglanti

Suomalaisten kohtuuton vaatimattomuus ja urahenkinen jenkkimeininki kohtaavat hupaisalla tavalla LinkedInin sivuilla. Eri taustoista tulevien työnhakijoiden arvioinnin helpottamiseksi tässä pieni sanasto:

  • alkeet – expert level
  • asiakaspalvelu – service management
  • ei osaa – interested in
  • erinomainen – ei tunnettua käännöstä (oletko nyt ihan varma, että olisi erinomainen?)
  • graafikko – art director
  • heikko – aspiring
  • kesätyö – senior specialist trainee
  • kohtuullinen – extraordinary
  • lukio – college
  • merkonomi – MBA
  • yo-merkonomi – DBA
  • muotoilija/suunnittelija – lead designer
  • myyjä – sales coordinator
  • ohjelmointi – software achitecture design
  • opettaja – associate professor
  • pari kurssia – solid background in
  • normijamppa – dynamic multi-talent
  • sähköposti – business-to-business communication
  • tekstinkäsittely – enterprise software solutions
  • työntekijä – manager
  • välttävä – excellent

Olisi ihan mielenkiintoista kuulla, miten vetäviin myyntipuheisiin tottuneet amerikkalaiset näkevät asian. Kuvaavan anekdootin kertoi Suomessa pitkään asunut ja sittemmin Yhdysvaltoihin palannut tuttuni: jumppatunnin jälkeen personal trainer kyseli, oliko tunti ollut hyvä. Tuttuni vastasi: “It was good.” Valmentaja jo huolestui: “Was there something wrong with it?”, kunnes sai huojentavan oikean vastauksen: “It was excellent.”

edit: Tuli vastaan niin osuva esimerkki, että pistetään oikein näytille.

1 comment July 19th, 2013

Arvokkaita esiintymisiä

Vaikken ole Päivi Räsäsen kanssa monesta asiasta samaa mieltä, niin sinänsä on yksi lysti, mitä hän jossain suviseuroissa samanhenkisille saarnaa. Kansankirkolle nämä konservatiiviset ulostulot, etenkin taannoinen kuuluisa Homoilta, ovat kuitenkin melkoinen pr-ongelma ja taloudellinen rasite. Lasketaanpa viimeisen puheen kustannusten suuruusluokka.

  • Eronneita: 6500 kappaletta (lähde)
  • Suomalaisten keskitulo: 3111 e/kk (vuonna 2011, lähde)
  • Kirkollisvero keskimäärin: 1,33 prosenttia (vuonna 2010, lähde)
  • 6500 * 3111 e/kk * 12 kk x 0,0133 = 3,2 miljoonaa euroa

Lukemassa on varmasti heittoa yläkanttiin, sillä kaikki eronneet eivät ole verovelvollisia ja kannanotot saattavat myös kannustaa ihmisiä liittymään, mutta kyseessä on yhtä kaikki melkoinen summa menetettyinä verotuloina yhdessä vuodessa. Samaa kaavaa käyttäen Homoillan kustannuksiksi saadaan 40000 eronneella lähes 20 miljoonaa euroa. Suhteessa kirkollisverojen kokonaissummaan (pl. yhteisövero), joka oli 856 miljoonaa euroa vuonna 2011, summa on toki pieni, mutta moniko yksityishenkilö kykenee samaan?

edit: Rupesi kiinnostamaan laskelman oikeellisuus siinä määrin, että kokeillaanpa vielä toista laskutapaa. Jos evlut-kirkolla oli 2011 4170748 Suomessa asuvaa jäsentä, tulee yhden hengen kontribuutioksi noin 205 euroa. Suviseurojen vuotuinen kustannus olisi sillä perusteella 1,33 miljoonaa ja Homoillan 8,2 miljoonaa.

Maikkarin artikkelissa on käytetty kuukausipalkkojen keskiarvon sijasta mediaania ja päädytty samansuuntaiseen lukemaan.

2 comments July 18th, 2013

Riparisota

Meillä on käyty kuluneen vuoden verran kovaa tahtojen taistelua. Edessä on siintänyt koko ajan kasvava musta pilvi. Lähestyvä kesä. Riparikesä.

Teini-ikäinen tyttäreni on harannut henkisesti vastaan saman verran kuin ottaisi voimille roikkua sormien ja varpaiden kynsillä ovensuussa estämässä jotakin menemästä siitä läpi. Meillä on keskusteltu ja väitelty, itketty ja huudettu ja lopulta vetäydytty poteroihin. On yritetty lahjontaa, kiristystä, uhkailua ja kaupankäyntiä. Riparille voisin hänet äärimmäisen pakon edessä vielä päästää, mutta teini haluaisi vielä konfirmaatioonkin.

Olen yrittänyt houkutella tytärtä jättämään riparin suosiolla väliin. Jos ei muuten, niin edes kirkollisveron vuoksi. Onko siihen ihan niin vakavasti edes pakko suhtautua? Ei sinne kukaan muukaan mene. Tapakristittyjähän tässä on Suomi pullollaan. Mutta ei. Lapselle asia on ollut, voi kai näin kuitenkin sanoa, pyhä.

Keskeiseksi kysymykseksi nousi, kuka saa päättää? Onko neljätoistavuotias itse valmis ja kypsä ratkaisuun? Tietääkö hän miten tulee asioista ajattelemaan? Itse en ainakaan tiennyt. Olisin mennyt riparille, ellei minua olisi lahjottu matkalla Amerikkaan. Ateistiksi ryhdyin vasta reilusti myöhemmin. Prometeus-leirillä aika kului lähinnä pokeria pelatessa ja tukkalakkaa suihkuttaessa.

Riparisotamme alkoi kevään mittaan tarkoittaa, että annanko tässä tytön tehdä päätöksen liittyä kirkkoon? Sellaiseen ei mielestäni maailman mustavalkoisena hahmottava teini-ikäinen ole valmis. En olisi halunnut myöskään antaa lapselle sitä viestiä, että tahtonsa saa läpi kun yksinkertaisesti haraa vastaan tarpeeksi kauan. Ja kuitenkin tässä on niin käymässä. Äiti on väsytystaktiikalla käännytetty. Rippikoulu on käyty ja rippileirille ilmoittauduttu. Olen hävinnyt tämän erän.

Auktoriteettiani ei ole murrettu, mutta on se kolhuilla. Kirkkoon tytär ei edelleenkään kuulu. Yksi potero on siis pitänyt. Onneksi ateismi on rationaalinen valinta. Uskon, että tyttö tuosta vielä järkiintyy.

(eli miltä näyttäisi tämä artikkeli toiseen suuntaan)

2 comments June 25th, 2013

Poimintoja suomalaisesta orientalismista

Olemme T. Heikkisen kanssa rustanneet artikkelia mätkintäpeleistä ja siinä sivussa on tullut tutustuttua hiukan väkisinkin orientalismiin – aasialaisten vaikutteiden omaksumiseen, esittämiseen ja ihannointiin lännessä. Vastaan on tullut lukuisia yllättäviä löytöjä, joista mielenkiintoisimpien joukossa ovat esimerkit suomalaisesta orientalismista. Etenkin Kiinan ja Japanin teemoja on käsitelty niin populaarimusiikissa kuin kirjoissakin. Aiheeseen tulee tuskin paneuduttua niin paljon, että siitä saisi kunnon artikkelin aikaan, joten pistän tähän aikajanantapaista luetteloa löydöistä (saatan päivittää listaa, kun jotain uutta ilmenee):

  • 1908: V. A. Koskenniemen runo Mun armaani pieni geisha on kokoelmassa Valkeat kaupungit.
  • 1920: Puccinin Madama Butterfly -oopperan ensiesitys Kansallisoopperassa.
  • 1953: Helsingin Hotelli Tornissa avattiin Suomen ensimmäinen kiinalainen ravintola China.
  • 1953: Metro-tyttöjen Geisha teehuoneen tyttö -kappale.
  • 1954: Judo saapui Suomeen (tarkka vuosi määrittelykysymys).
  • 1958: Sullivanin & Gilbertin Mikado-operetin ensiesitys Kansallisoopperassa.
  • 1961: Fazer alkoi valmistaa Kina-suklaata.
  • 1962: Fazer alkoi valmistaa Geisha-suklaata “japonais”-täytteellä.
  • 1963: Brita Koivunen esitti alkup. japanilaisen, Yhdysvalloissa hitiksi nousseen, Sukiyaki-kappaleen kotimaisen version.
  • 1963: Reijo Taipaleen japanihenkinen Humiko-kappale.
  • 1965: Samurai-tango Autokeskuksen mainoslevyn B-puolella.
  • 1967: Karate saapui Suomeen.
  • 1967: Irma Kuusela esitti japanista käännetyn Geishan laulun.
  • 1970: Aikido saapui Suomeen.
  • 1970-luvun alku: Jujutsu saapui Suomeen.
  • 1974: Kung fu -sarjakuvalehti.
  • 1975: Frederikin Kung Fu taistelee -single, käännös Carl Douglasin Kung Fu Fighting -kappaleesta.
  • 1979: Frederikin Tsingis Khan -kappale, käännös Länsi-Saksan euroviisubiisistä.
  • 1979: Taekwondo saapui Suomeen.
  • 1981: Ninja-myymälä avattiin Lahdessa.
  • 1982: Hanoi Rocksin Oriental Beat -kappale ja samanniminen albumi.
  • 1983: Simo Laihon Marco Polo -urkubiisi.
  • 1984: Teinisuosiki Dingon Huumeita Japaniin levyllä Nimeni on Dingo.
  • 1986: Uuno Turhapuro muuttaa maalle -elokuvassa Uunolla “tankaruno”.
  • 1986: Suomen ensimmäinen japanilainen ravintola, Koto, avattiin Helsingissä.
  • 1986: Kendo saapui Suomeen.
  • 1986: Euroviisukarsinnoissa yrittelemässä Danny Ninja-kappaleella.
  • 1987: Anneli Saariston Kirsikankukka -kappale.
  • 1988: Kumikamelin debyyttialbumilla Kumikameli kappale Pieni kiinalainen unilaulu.
  • 1991: Kikan kappale Geisha mä olen sun.
  • 1992: Kiinalainen juttu -lastenohjelma.
  • 1991: Henry Haapalaisen TMNT-vaikutteinen Mitä on olla ninja -kappale.
  • 1993: Matti Nykänen lauloi itsensä suomalaisten sydämiin kappaleellaan Samurai.
  • 2002: Eroottisten puupiirrosten näyttely Kielletyt kuvat Tennispalatsissa.
  • 2004: Vapriikin Samurai-näyttely avattiin.
  • 2006: Jadesoturi-elokuva, harvinainen suomalainen kumarrus kungfu-elokuvien suuntaan.
  • 2006: Ensimmäinen korealainen ravintola, Korea House, avattiin Helsingissä.
  • 2006: Nina von Rüdigerin ja Karim Muammarin mangatyylinen Vesi oli mustaa -sarjakuva.
  • 2008: “Ensimmäinen suomalainen manga”, Heikki Valkaman ja Elli Puukankaan Vartijat.
  • 2008: Tee! Teetä, taidetta ja keramiikkaa Kiinasta -näyttely EMMA:ssa. Sittemmin myös muita Kiina-näyttelyjä.
  • 2010: Kung-Fu Live -peli.
  • 2010: Wax on Wax off -karatepeli.
  • 2011: Kung-Fu High Impact -peli.
  • 2011: Frederikin Thaimaa-aiheinen Ladyboy-kappale. Katsotaan omalla vastuulla.

Tämän perusteella on vielä vaikea vetää mitään kovin suuria johtopäätöksiä kotoisesta orientalismista, mutta ainakin se nousee esiin, miten idän eksotiikka on usein tullut tänne toisen käden kautta jo hiukan valmiiksi pureksittuna. Musiikissa “itämaisuus” on kepeästi päälle liimattua: normisanoituksiin on ujutettu joku geisha taikka samurai ja biisiin pieni pentatoninen riffi sekä gongin kumahdus. Mitään erityistä piikkiä ei juuri erotu, vaan aasialaisia teemoja on ilmeisesti kotoutettu monessa eri vaiheessa, joskin 1980-luvulla näkyy tiettyä piristymistä populaarikulttuurin puolella.

Add comment June 8th, 2013

Next Posts Previous Posts


Kommenttien virta

Aiheet