.Markku Reunanen.

Niskasta kiinni ja puukolla nakkipakettiin

August 11th, 2026

Vaikkei tällaisen lähiseuturetkeilijän tarvikaan veistellä kiehisiä tai makkaratikkuja erätulilla, niin jonkunlainen veitsi on usein silti hyvä olla mukana. Tarpeet ovat yleensä pienimuotoisia, kuten raaka-aineiden pilkkomista tai ruokapaketin aukomista, joten mitään isoa ja painavaa lapinleukua on turha kanniskella. Ihan pikku klisullakaan ei silti pärjää, jos tavoitteena on vaikkapa leikkiä risukeittimellä tai katkaista maissi puoliksi. Omana vakiovarusteenani repussa kulkee Prismasta ostettu pieni oranssi kiinalinkkari, jonka sai teroitettua yllättävän hyväksi – 80- ja 90-luvun halpikset olivat tunnetusti aika hirveitä. Ensi alkuunsa kuskasin 40 vuotta piestyä Wengeriäni, mutta ei noin nostalgista esinettä viitsisi hukata metsään.

Viime aikoina isompia tarpeita on palvellut Tokmannilta reilulla kympillä ostettu Tactixin mustanpuhuva kääntöveitsi, joka on ollutkin varsin mainio tuote hintaansa nähden. Vastaavia veitsiä myydään myös monessa muussa paikkaa työkalu- ja retkikäyttöön. Ilmeisesti Tactix on tarkoitettu pelastautumisvälineeksi auton hanskalokeroon, sillä kahvan päässä on turvavyöleikkuri ja ikkunan rikkomiseen sopiva hätävasara. Laakeroidun terän saa heilautettua kätevästi eli näyttävästi yhdellä kädellä auki, kun antaa sille hieman vauhtia kyljessä olevasta nupista. Käyttöasennossa terä lukittuu paikalleen, joten se ei tule linkkarin tavoin sormille. Tarkkaan vuolukäyttöön Tactix ei oikein sovellu, mutta retkeilyyn ihan mukavasti pienen kokonsa ja vyöklipsunsa vuoksi.

Sain lapsena lahjaksi kaikenlaisia hienojakin puukkoja, joista suurimman osan tärväsin tavalla tai toisella roskiskuntoon, esimerkiksi hakkaamalla niitä vasaralla puuta halkaistessa. Jäljelle jäi vain pieni lapinpuukko, jolla näversin monenlaista, kuten muovikoteloita kortinlukijoille ja shakkinappeja. Pahaksi onneksi hukkasin pikkupuukon, joten tilalle piti saada joku askarteluväline, ja niin tilasin saman tien satasella ehdan kotimaisen Roselli Nikkarinpuukon visakoivukahvalla. Projektissa kävi niin kuin arvata saattaa, eli eihän noin hienoa kapistusta viitsi pilata missään arkikäytössä. Lisäksi hiiliteräs on eräilyyn hieman työläs valinta ruostumisvaaran vuoksi, joten halvempi ja vähemmän hieno vaihtoehto hakuun.

Marttiinilla on pitkä perinne ja edelleen hyvä maine, vaikka tuotanto on sittemmin siirretty kustannussyistä Viroon. Viro-Marttiinissa ei ole juuri tunnearvoa, joten tilaukseen lähti neljällä kympillä klassinen Kätevä, jossa on askarteluun sopiva, lyhyt ruostumaton terä. Terä onkin puukon paras puoli, sillä se leikkaa todella hyvin. Tuotekuvissa näkynyt kaunis visakoivukahva osoittautui käytännössä suorasyiseksi koivuhalon pätkäksi (ks. kuva), johon oli uhrattu ehkä mikrogramma vahaa. Kahvan perä oli epämukavan kulmikas, joten hioin sen pyöreämmäksi, siivosin olemattoman pinnoitteen veks ja laitoin tilalle muutaman kerroksen pellavaöljyä, joka toi samalla puun vähät syyt paremmin esille. Höttöisestä “visakoivukahvasta” paljastui helan juuresta vielä reikäkin, jonka täytin koivunpalalla. Ehkä yhden puukon perusteella on kohtuutonta tuomita koko tuotemerkki, mutta melkoisia epäilyjä Marttiinin nykylaadusta tämä kokemus herätti.

Filed under: retkeily