.Markku Reunanen.

Stårgate SG-1

September 14th, 2026

Tykitimme keväästä syksyyn Stargåtea eli tuttavallisemmin Stargate SG-1:tä Netflixistä tasaisen tappavalla parin jakson päivätahdilla. Projektiin sekosi kunnolla aikaa, sillä kymmeneen kauteen mahtui hulppeat 214 jaksoa. Alkuperäisen leffan olin nähnyt tornifirman leivissä joskus ysärin puolivälissä, mutta tv-sarjaa en jaksoakaan, vaikka sitä täälläkin aikanaan näytettiin. En muistanut elokuvasta juuri mitään, mikä ei menoa haitannut, sillä samat käänteet selitettiin juurta jaksain myös sarjassa.

Perusasetelma lienee kaikille tuttu: tähtiportilla teleportataan planeetalta toiselle ja taist… kohdataan vieraita kulttuureja, joista suurin osa puhuu kätevästi modernia amerikanenglantia. Muutenkin lajien ja maisemien kirjo muistuttaa hämmästyttävän paljon maapallon vastaavaa, mihin toki on olemassa sarjan logiikan mukainen selitys. 214 jakson kaikkia kuvioita on tässä turha yrittää selittää, mutta suuri osa ajasta sekoaa goa’uldien kanssa sotimiseen. Käärmemäinen loislaji on orjuuttanut aikanaan maan ihmisiäkin, ja monet sen johtohahmoista tunnetaan täällä entisaikojen jumalina. Ihan niin progressiivinen Stargåte ei sentään ole, että Jeesus tai Buddha paljastuisi goa’uldiksi 🙂 Vihollisia löytyy myös ihan omalta pallolta, kiitos erinäisten julkisen ja yksityisen sektorin toimijoiden.

Suurimman osan ajasta toiminnasta vastaa ydinjoukko eversti Jack O’Neill, arkeologi Daniel Jackson, sotilas/tieteilijä Samantha Carter ja hyvien puolelle loikannut jaffa Teal’c. Kasarin lapselle tulee Richard Dean Andersonista alati mieleen legendaarinen MacGyver, vaikka hahmo sinänsä varsin erilainen onkin. Carter ratkoo mahdottoman vaikeat tieteelliset ongelmat käden käänteessä, Jackson tulkkaa vanhoja kieliä ja toimii porukan omatuntona, kun taas vähäpuheinen voimamies Teal’c on ihmisyyden peili Datan sekä Spockin tapaan. Muita keskeisiä hahmoja ovat ainakin kenraali Hammond ja jaffakapinallinen Bra’tac. Kymmenen kauden aikana rosteri elää jonkun verran, ja käytännössä aina huonompaan suuntaan, mutta enpä spoilaa sitä sen enempää.

Kuten usein tuppaa olemaan, sarjalla kestää jonkin aikaa löytää oma äänensä. Ensimmäinen kausi on hiukan mitäänsanomatonta planeetoilla ryynäämistä, mutta kyllä se siitä. Star Trek ei ole mikään kaukainen esikuva, ja loppupuolella lennellään hyvin tutunoloisesti avaruudessa laserit ja torpedot tanassa. Viihdearvot ovat yleensä kohdallaan ja porukan henkilökemia pelaa, vaikka väliin mahtuukin jokunen suoranaisen tylsä jakso – pahimpia ovat historiapläjäykset, jotka koostuvat lähinnä vanhojen jaksojen pätkistä. Pari kertaa meininki lähtee rehellisesti tangentille farssin hengessä, jos onneksi ei kohtuuttoman usein. Jatko-osaleffat on vielä tarkoitus katsoa, mutta spinoff-sarjat jäänevät näkemättä, sillä ne ovat nykytyylin mukaisesti tietysti katsottavissa ihan muissa palveluissa.

Filed under: leffat