Salos Elektroniikkamuseos

October 18th, 2026

Olin kuullut Salon elektroniikkamuseosta monen monta kertaa ja ollut kanssakirjoittajana muutamassa artikkeleissa, joissa oli hyödynnetty museon kokoelmia, mutta paikan päällä en ollut koskaan käynyt, koska Saloon nyt ei keskimäärin ole paljon asiaa. Salon shakkikerhon viikonlopputurnaus tarjosi lopulta sopivan mahdollisuuden, kun pojan pelatessa kisassa piti keksiä itselleni jotain viihdettä. Museolle on noin kilometrin kävelymatka asemalta, joten se on helposti saavutettavissa. Sisäänpääsymaksu on aikuisilta kohtuulliset kuusi eukkia, opiskelijoilta viisi ja alaikäiset pääsevät sisään suorastaan ilmaiseksi.

Noksun kummajaisia 2000-luvun alusta

Salon elektroniikkateollisuuden menneiden suuruuksien nimissä kokoelmissa on tietysti runsaasti vanhoja radioita ja televisioita – muutakin kuin Saloraa toki. Näyttelysuunnittelu noudattelee “enempi parempi” -periaatetta, ja aparaatteja on leveissä varastohyllyissä lattiasta monen metrin korkeuteen. Ylimmillä hyllyillä olevia esineitä ei edes näe kovin hyvin. Nykymuseoille tyypillisesti seassa on myös videoita ja jokunen vuorovaikutteinen installaatio. Lapsiperheitä ja retrohenkisiä ilahduttanevat yhdelle käytävälle sijoitetut pelikonsolit, joilla pääsee kokeilemaan muutamaa vanhaa peliä ihan itse. Nokian kännyköitä valmistettiin tunnetusti Salossa, joten niitä on vitriineissä esillä erilaisten oheismateriaalien kanssa. Onpa museoon lavastettu jopa pieni kännyköiden kokoonpanolinja.

Saloran tai ainakin “Saloran” MSX-prototyyppi

Valtaosa näyttelyesineistä edustaa aikansa tavallisia kuluttajatuotteita, mutta on seassa myös todellisia harvinaisuuksia, kuten Nokia 8800:n luksusversio, johon on upotettu rubiini. Itselleni eräs huippukohta oli “Salora MSX” -prototyyppi, joita tuskin on maailmassa montaa kappaletta tehty. Firma hieroi diiliä useammankin eri firman kanssa Japanissa, mutta lopulta Suomi-MSX kuopattiin vähin äänin, oletettavasti kotimikrojen ankaran kilpailutilanteen ja Fellow/Manager-seikkailun huonon menestyksen vuoksi. Ulkoisesti proto on lähes identtinen Toshiba HX-10:n kanssa, lukuun ottamatta yläkulman logoa ja näppäimistön taustaväriä, joten valmistajaa ei ole vaikea arvata.

Käymisen arvoinen paikka siis ehdottomasti, vaikka suurista radio- ja televisioseinistä maallikko ei kenties saakaan paljon irti. Jonkinlaista päällekkäisyyttä Rupriikin kanssa väistämättä on, mutta molemmilla on silti selvä oma fokuksensa. Pikku näyttelykaupasta lähti mukaan postikortti ja kangasmerkki. Jääkaappimagneettikin olisi ollut kiva kotiinvietävä, mutta niiden 15 euron hinta karkotti valitettavasti ostohalut.

Filed under: laitteet,reissut,retro,tutkimus

Kommentin kirjoitus

You must be logged in to post a comment.

RSS feed for comments on this post.


Kommenttien virta

Aiheet