Olen taas ruvennut haalimaan yhtä sun toista retrolaitetta, että saan katseltua skenetuotoksia aidoilla laitteilla. Sinänsä hankkeessa ei ole järkeä, että emulaattorit ovat nykyään varsin hyviä ja kaapitkin ovat jo tupaten täynnä, mutta… On joka tapauksessa eri asia katsella tuotoksia oikealla koneella ja videomonitorilla, juuri sellaisina kuin miksi ne on tarkoitettu. Lisäksi vanhan raudan haasteita ratkoessaan pääsee lähemmäs harrastajayhteisöjä, joita on edelleen lähes kaikille missään määrin suosituille laitteille. Uusimpia tulokkaita omassa pikku kokoelmassani ovat Plus/4, erinäiset Spectrumit ja Atari 65Xe. Uuteen alustaan tutustumisesta alkaa hahmottua seuraavanlainen kaava — eli mitä tarvitaan?
- Itse laite. Ulkomaiden eBayltähän niitä saa verrattain helposti vielä (riippuen toki paljon siitä, mitä havittelee).
- Virtalähde. Jos koneen mukana ei tule jo valmiina, niin eBayltä tärppää yleensä. Jossain tapauksissa kelpaa myös riittävän jämäkkä yleismuuntaja tai PC-poweri, johon modaa sopivan pistokkeen.
- AV-piuhat. Useimmat retrokoneet antavat pihalle vanhaan analogi-TV:hen sopivaa RF-signaalia, joka onkin helppo vetää normaalilla antennipiuhalla. Samassa menee kätevästi sekä kuva että ääni. Kuvanlaatu on kuitenkin huonoin mahdollinen, eikä sovellu esimerkiksi (video)monitorille tai edes tuoreelle digitelkulle. Valmiita RGB- ja compositekaapeleita saa eBayltä, tai sitten sellaisen voi kolvata itse helpohkosti kasaan muutaman euron osista. Yleensä koneen takana töröttää DIN-liitin, joka on tietenkin vähän erilainen joka laitteessa.
- Levykkeet ja kasetit. Jos hakee aidointa käyttökokemusta, niin täytyy toki käyttää alkuperäisiä kasetti- tai levyasemia. 3,5″ DD-korppuja sekä 5,25″ lerppuja saa vielä kohtuullisesti netistä ja C-kasetteja vaikka kaupasta, mutta esim. Amstradeissa käytetyt 3″ korput tai Sinclair QL:n mikrokasetit ovat jo harvinaisia. Ulkoisen levyaseman hankkiminen retrokoneeseen, kuten MSX:ään tai Dragoniin, voi olla erittäin työlästä. Levykkeille kirjoittaminen ei ole kirjavien formaattien takia mikään itsestäänselvyys: joskus tarvitaan siirtopiuha, joskus riittää erillinen ohjelma ja viime kädessä voi joutua turvautumaan vaikkapa Catweaseliin. Uudempi tulokas samaan tarkoitukseen on Kryoflux.
- Kortinlukija. Vaihtoehtona edelliselle voi hankkia kortinlukijan, joita on saatavissa suosituimmille alustoille. Esimerkkeinä vaikkapa C64:n 1541 Ultimate ja Spectrumin divIDE. Ei ehkä täysin “aitoa”, mutta nopeaa ja näppärää kasetteihin ja lerppuihin verrattuna. Ihan halpoja nämä eivät ole, hinta nousee helposti sataan euroon.
- Siirtopiuha. Vielä yhtenä vaihtoehtona voi pelit ja demot siirtää piuhaa pitkin PC:ltä suoraan koneelle. Yksinkertaisimmillaan ohjelmat voi pöristellä äänikortilta kasettiaseman liittimeen tai käyttää kasettiadapteria. Skaalan toisessa päässä on edistyneitä laitteita, jotka osaavat mm. emuloida levyasemaa usb-piuhan yli. PC-puolen kehitys on hävittänyt vanhanmalliset rinnakkais- ja sarjaportit, joten kaikki vanhat ratkaisut eivät enää toimi.
- Flash-moduuli. Joillekin retrokoneille pelit myytiin lähinnä moduuleina, joten netistä ladattujen rommien pelaamiseksi on hankittava flash-moduuli, jonne niitä voi tallentaa.
- Joystickit ja hiiret. Atari-yhteensopivilla joystickeilla pärjää pitkälle, ehkä pikku adapterin kanssa. Joillakin koneilla, etenkin konsoleilla, on sitten omat standardinsa. Hiiret tulivat toden teolla kuvaan vasta Amigan, Mäkin ja ST:n myötä. Niille hiiriä on vielä hyvin tarjollakin (toisinaan Amiga-hiiruissa on kytkin, jolla ne toimivat ST:llä), jopa uusina.
- Lisämuisti. Pelit on tehty useimmiten peruskokoonpanolle myynnin vuoksi, mutta demot ja hyötyohjelmat saattavat vaatia ylimääräistä muistia, eikä laajentaminen ole aina heikkohermoisen hommaa.
- Varaosat. Näistä on vaikea sanoa mitään yleispätevää, kun kirjo on niin valtava. Selvää on kuitenkin se, että 25-vuotiaista laitteista lävähtää välillä jotain. Jotkin komponentit ovat hyllytavaraa joka elektroniikkakaupassa, kun taas toiset kiven alla ja törkeän kalliita. Kouluesimerkkinä tästä kuusnelosen herkästi hajoava SID-piiri, joka maksaa jo helposti 20 euroa (eikä sittenkään ole takeita, että saa kunnolla toimivan).
- Ohjelmat. Harrastajasivuilla on pelejä ja hyötyohjelmiakin paljon saatavissa, mutta kaivelua haittaa usein se, että kaupallisten ohjelmien levitys on periaatteessa edelleen laitonta. Demojen suhteen ongelmia on paljon vähemmän.
- Dokumentit. Harrastajat ovat skannanneet ja kirjoittaneet yhtä sun toista, mutta löytäminen voi vaatia välillä pitkää googletusta. Piirikaavioita ei välttämättä ole netissä ollenkaan.
Romuja voi haalia nurkkiinsa monessa mielessä: käyttöön, nostalgiahengessä tai muuten vaan kokoelman täytteeksi. Näistä etenkin aktiivikäyttöön tarkoitetut koneet vaativat helposti lisähankintoja, jotta esimerkiksi uudet tuotokset saa toimimaan. Nopeasti tulee vastaan sekin tilanne, jossa toteaa monen minuutin kasetilta latailun olevan oikeasti sietämätöntä, verrattuna kortinlukijan muutamaan sekuntiin. Ei ole mitenkään tavatonta, että itse laitteen hankkiminen on vain murto-osa kustannuksista, kun lisälaitteisiin ja varaosiin sekoaa rahaa moninkertaisesti.
November 14th, 2011
Muutaman sadan produn katsomisen jälkeen alkaa hahmottua Spectrum-skenen todellisuus. Oikeasti hienoja tuotoksia on ehkä muutama kymmenen ja sitten vastapainoksi aivan riittävästi vanhaa kökköä. Etenkin 90-luvun kama on usein todella simppeliä — demoksi on riittänyt kuva, biisi ja skrolleri. Musiikkikokoelmia tuntuu olleen varsin paljon suhteessa produjen kokonaismäärään. Skene on ollut myös pitkään jakautunut lännen ja idän välillä: Länsi-Euroopassa on tehty 128-kiloisille Sinclairin ja Amstradin laitteille tap-muotoisia “kasetteja” (eihän noita hullukaan oikeasti tietenkään kasetilta lataa, käytännössä on tarvittu divIDE), siinä missä Venäjällä koneena on ollut Pentagon ja formaattina scl-levyketiedosto. Viime vuosina on tapahtunut lähentymistä molemmilla alustoilla toimivien “eurodemojen” muodossa. Seuraavassa pieni katsaus Spectrumin kärkinimikkeisiin osapuilleen Pouetin mukaan sekä niiden toimivuuteen.
- Mescaline Synesthesia (Demarche). Pari osaa sekoaa +2A:lla, vaikka ajaisi erillisen +2A/+3-version. +2:lla ok.
- Aeon (Triebkraft & 4th Dimension). Erikseen Pentagon- ja länsiversiot. Tilttaa puolivälissä +2A:lla, +2:lla toimii.
- Ahh… The Tape loading Era! (Ate Bit). Ei toimi divIDE:llä, vaan pitää ajaa kasetilta.
- Your Song Is Quiet, Pt. 2 (Inward, TPOLM & CPU). Vain neuvostokoneille.
- Machined (Triebkraft & 4th Dimension). Futaa +2/+2A.
- Bomb (Ate Bit). Skulaa +2/+2A.
- Your Song Is Quiet (Inward & CPU). Vain neuvostokoneille.
- Weed (Triebkraft & 4th Dimension). Vain neuvostokoneille.
- Paralacktica (Demarche). Vaatii 128-firmwaren divIDE:lle, minkä jälkeen toimii +2/+2A.
- Justin Beeper (Hooy-Program). Spectrum +16:lle, futaa +2/+2A.
- Goa 4k (Extreme Entertainment). Käytännössä neuvostokoneille, sillä tökkii ja roskaa +2:lla.
- MCMXCVII (Thesuper). Vain neuvostokoneille.
- Nyantro (Hooy-Program). Ok +2/+2A.
- I’am the Seed (CPU & Inward). Vain neuvostokoneille.
- Traumwerk (Triebkraft & 4th Dimension). Vain neuvostokoneille.
- Electrogodzilla & Pink Socks (Triebkraft & 4th Dimension). Vain neuvostokoneille.
- Melange (4th Dimension & Light Future). Sekä Pentagon- että länsiversiot. Hidastelee hivenen länsikoneilla, +2A:lla pahemmin.
- Hackerz Top 2010 Invitation (Target Team). Skulaa +2/+2A.
- Koopaville (UKscene Allstars). Futaa +2:lla täysin, +2A:lla rasteriefekti pielessä.
- Brightpast (Thesuper). Periaatteessa Pentagon-tekele, mutta toimii pikku bugailun kera +2/+2A:lla.
- Kkolor (Triebkraft & 4th Dimension). Pentagonille ja länsikoneille. Tilttaa +2A:lla, +2 ok.
- Detroyt (Triebkraft & 4th Dimension). Käytännössä neuvostokoneille, sillä kilahtaa +2/+2A:lla alun jälkeen.
- Scroller (Demarche). Vain neuvostokoneille.
- 40% (Mr. Plop & Dr. Kvetch). Vain neuvostokoneille.
- Reliable Fraud. Viimeisin fiksattu versio ok +2/+2A.
- <3 Krunk (Ate Bit). Toimii +2 sekä +2A.
- Ugly Kid, Magic Star (Triebkraft & 4th Dimension). Vain neuvostokoneille.
Listassa neuvostokoneiden piikkiin on laitettu kaikki scl– ja trd-tiedostot, sillä ne vaativat levarin, joka ei ollut lännessä mitenkään tavallinen laite. Osa noista saattaisi toimia eurokoneillakin, jos ohjain olisi. En omista vielä aitoa 128:aa, joten sen osalta toimivuus menee arvailuksi. +2 on kuitenkin sisuksiltaan lähes identtinen, joten sanottavaa eroa tuskin tulee. +2A:n ajastukset aiheuttavat ongelmia kohtuullisen monen tekeleen kanssa, mikä on sikäli harmi, että kone on muuten +2:ta paremmin rakennettu. Aidot Pentagonit ovat kiven alla, mutta ZX Evolutionin pitäisi olla sen moderni korvike.
Lisään produja muutaman vielä myöhemmin, kunhan saan ne testattua molemmilla Spekuillani. Tulossa myös: +2:n korjausvinkkejä.
November 10th, 2011
On 8-bit ‘puters we often face the problem of transferring files to and from modern day machines. I had already hacked together MZduino, which is comfortably fast, but might not be for everyone. On Sharp MZ (and several other retro computers) you also have the option of playing back files as audio to the cassette port. Here’s another option from DealExtreme: Cassette adapter. That ridiculously low price includes shipping, so money should be no issue. After this all you need to do is to convert your mzf files into wavs and play them back through your sound card using your favorite piece of software. I used J.F.J Laros’ mzf2wav together with Audacity. You might need to crank the volume rather high, disable all audio filtering and experiment a bit with mzf2wav’s parameters. I needed to use the -c option. If the tape drive seems to have a hard time rotating the cassette, open the thing and throw away the cogs — they’re not used for anything in this case anyway.
By tweaking mzf2wav’s parameters you might be able to reduce the loading times considerably, but I didn’t have much luck with them so far.
October 31st, 2011
Poika syntyi 23.10. kello 19:01. Olisi kiva kirjoittaa aiheesta jotenkin tuoreesta näkökulmasta, mutta voin vain toistella sitä samaa, mitä kaikki muutkin ovat sanoneet: että synnytykseen osallistuminen oli ainutlaatuinen (joskaan ei kaikin ajoin mukava) kokemus, arkielämä on muuttunut, yöllä ei paljon nukuta, vaippoja vaihdetaan, ja että juniori on hämmästyttävä olento.
Kun aiheesta muualta lueskelee, niin monet vanhemmat — etenkin äidit — muistelevat näitä ensimetrejä suurella lämmöllä. Ajan myötä nämä huuruiset hetket varmaan sellaisina näyttäytyvätkin, mutta juuri nyt tunnelmat vaihtelevat laidasta laitaan ja suurin osa energiasta menee ihan käytännön asioista huolehtimiseen. Ylitsevuotavasta onnentunteesta kuuleminen lataa vanhempien niskaan odotuksia siitä, mitä pitäisi tuntea, ja jos tositilanne ei sitä vastaakaan, niin on helppo kokea huonommuutta: miksi tämä ei olekaan niin auvoisaa kuin kaikilla muilla näyttää olevan?
Tähän asti olen saanut olla vastuussa lähinnä itsestäni, joten vanhoihin kuvioihin on pakko ottaa uutta näkökulmaa. Kepeys taitaa olla sekin taakse jäänyttä, sillä lapsesta voi olla loputtomasti huolissaan. Pysyykö se terveenä? Pärjääkö se koulussa? Saako se kavereita? Onnistunko kasvattajana?
Kunpa hymyilisi näin paljon aina:
October 30th, 2011
Tämän vuoden Alternative Party on näillä näkymin jäämässä lajinsa viimeiseksi. Jatkossa on ilmeisesti tarkoitus järjestää jotain pienempiä Alt-henkisiä tapahtumia, mutta tiedä sitten, mitä ne voisivat olla ja nähdäänkö mitään käytännössä. Ensimmäisiä mieleen tulevia syitä lopahdukseen ovat rahoitusvaikeudet ja järjestäjien yleinen leipääntyminen raatamiseen.
Itse tuli käytyä Alteilla joka kerta, myös ensimmäisillä partyillä Turussa vuonna 1998, joten käänteet ovat tuttuja. Alkujaanhan tapahtuma lähti liikkeelle erityisesti vaihtoehtoisten koneiden ja käyttöjärjestelmien tiimoilta — Assemblyssä kun ei ollut niille vielä tuolloin sopivia sarjoja. Samoin taustalla voi nähdä tyytymättömyyttä Assemblyjen kaupallistumista kohtaan. Itse pidin selvästi eniten kahdesta ensimmäisestä Altista, koska paikalla oli lähinnä samanhenkisiä vaihtoehtoplattisharrastajia. Myöhemmin ryhdyttiin julistamaan suureen ääneen, että kyse on vaihtoehtoisista produista eikä alustoista. Perinteisen demopartyn rajojen venyttäminen on sinänsä hyvä juttu, mutta virkkaus- ja striptease-kompojen kohdalla alettiin mennä jo lujaa metsään ja samalla etäännyttiin aiemmasta ydinporukasta. Loppujen viimeksi partyä vietiin enemmän ja enemmän suureellisen mediafestivaalin suuntaan, mikä räjäytti työmäärän ja budjetin eri kertaluokkaan. Pieni retrohihhulitapaaminen olisi saanut paljon vähemmän näkyvyyttä, mutta jatkuvuus olisi luultavasti ollut myös parempi.
Parhaiden muistojen joukossa ovat nimekkäät vierailijat, kuten Jeff Minter, Al Lowe, Sophie Wilson sekä RJ Mical, joita tuskin olisi tullut muutoin nähtyä livenä. Alkupäässä tuli osallistuttua kompoihin ja tekeminenhän on aina kivaa, etenkin innostuneella porukalla. 1998 julkaistiin Avaakkus (MSX), 2000 Manschester Schwartzwurst (Atari Falcon) ja 2004 vielä Micery (multiplattis). Hauskaa on ollut ja vaikka olen usein ollutkin eri mieltä tapahtuman suunnasta, niin: Hyviä eläkevuosia, Altparty! 🙂
October 23rd, 2011
Pitkään ja hartaasti työstetty Joystickit kuumina — varhaista erotiikkaa kotitietokoneilla on tulossa julkaisuun ihan näinä päivinä Turun yliopiston Digirakkaus 2.0 -kokoelmateoksessa. Lankosken Petrin ja Heinosen Mikon kanssa kirjoitettu artikkeli käsittelee nostalgista teemaa: 80-luvun ja 90-luvun alkupuoliskon digitaalista erotiikkaa. Aihetta lähestytään yhtäältä sisältöjen kautta ja toisaalta etsitään niitä merkityksiä, joita pornolla oli aikakauden nuorille tietokoneharrastajille. Mukana menossa mm. Sex Games, Samanta Fox Strip Poker, Larry ja Stoker. Tarkempia tietoja kirjasta sen kotisivulla.
October 22nd, 2011
Parin viikon Spectrumin kanssa tusaamisen jälkeen on pakko päästää vähän höyryä ulos. Kaikki kunnia Sir Clive Sinclairille edullisten tietokoneiden pioneerityöstä ja popularisoinnista, mutta herranen aika, millaisia ohareitakin siinä sivussa tehtiin. Syyttävä sormi osoittaa monessa kohtaa myös “vendor lock-in” Amstradin suuntaan. En edes puutu tässä Spekun grafiikka- tai ääniominaisuuksiin — ne piti tehdä halvalla ja riittiväthän ne monenlaiseen.
- Pelikone, johon ei saa vakiona joystickiä kiinni? Yhdessäkään Sinclairin aikana tehdyssä Spekussa ei ollut valmiina niin oleellista asiaa kuin ohjainporttia. Ammu ne sitten lisäsi +2:een, mutta tavoilleen uskollisena sentään sekoitti pinnijärjestyksen, joten standardi Atari-joystick vaatii adapterin. QL:ään ohjainportit laitettiin, mutta täysin absurdilla BT 630W-liittimellä, jota ei saa tätä nykyä yhtään mistään.
- Laajennettavuus. Alkuperäisen Spekun takaa pilkistää liitäntä TV:lle ja kasettiasemalle sekä pätkä kortinreunaa. 128:n myötä ilmaantuivat sarjaportti sekä monitoriliitin, josta lisää alla. +2A:han lisättiin vielä “printterille” pätkä kortinreunaa.
- Täysin sattumanvaraisesti vaihdellut näyttöliittimet. 128:ssa, +2A:ssa ja QL:ssä on kaikissa samannäköinen 8-piikkinen DIN monitoriin kytkemistä varten. Ja jokaisessa näistä arvatenkin eri pinnijärjestys ja signaalit. Espanjassa myydyssä 128:ssa oli myös eri pinnit. Osassa koneista on composite, osassa pelkkä RGB. Niissäkään ei voitu käyttää standardeja jännitteitä, vaan väliin tarvii vastukset. Alkuperäinen 16k puolestaan osaa konepellin alla tuottaa compositea, mutta sille ei ole mitään liitintä.
- +2:ssa on vielä sama virtaliitin kuin aiemmissa malleissa, mutta vanha muuntaja saattaa kyykätä kuorman alla. +2A:sta eteenpäin laitettiinkin (yllätys yllätys) täysin erilainen liitin.
- +2A, +2B ja +3 pilattiin pienellä, nimittäin muuttamalla näytön ajastuksia. Niinpä ruudunpiirtoon tarkasti synkronoidut pelit ja demot eivät toimi välttämättä kunnolla. Uudet rommitkin tuottivat lisäksi omia ongelmiaan.
- Kaameat näppäimistöt. Alkuperäisestä kuminäppiksestä ei tarvinne sanoa sen enempää, mutta vielä Plussassa, 128:ssa ja QL:ssä ollut parannettukin versio on tuntumaltaan surkea. Nappeja pitää pikemminkin työnnellä kuin näpytellä. Ammun yritelmät +2:sta eteenpäin ovat jo siedettäviä, jos nyt eivät loistavia nekään.
- Yhdessäkään Spekussa ei ole virtakytkintä sen enempää muuntajassa kuin koneessakaan. Siinähän revit töpseliä seinästä.
QL:n kohdalla voisi vielä halutessaan kirota kummallista microdriveä ja koneen nopeuden tukehduttamista 8-bittisellä väylällä, mutta olkoon 🙂
October 16th, 2011
Another project leaves the nest: Joyduino. Lets you use an Arduino board as a joystick for most retro computers. Tested with Linux and Mac hosts with MSX and C64. Not awfully complex soldering involved. Let me know if you happen to use Joyduino for something and I might find the motivation to improve it at some point. Surely a lot more could be done.
October 15th, 2011
Kyllä on ajat muuttuneet, kun naisetkin voivat laulaa tällaista: Kitkerät Neitsyet — Hei poika. Biisihän on vetävä ja leikittelee hauskasti puumanaisen ja sukupuoliroolien teemoilla. Katsotaanpa säilyykö sävy vielä, kun vaihdetaan sukupuolet:
Hei tyttö
Lakkaat sinäkin epäröimästä
kun vertailet tytärtä ja äitiä
eivät vanhat nuorene tästä
mutta uusia, uusia tulee vain lisää…
Kauan suutelin vain ryppyisiä suita
muut olivat vain kersoja
silloin näin vain metsän enkä puita
niitä nuoria versoja
kerto:
Hei, tyttö (hei tyttö)
Hei, nuori ja kaunis tyttö (hei tyttö)
Tule meille (hei tyttö)
Kun olet vielä nuori!
Jos en saa nuorta naista
niin olen sitten nuoretta
mutta minut saa vaikka piestä
jos vain liha on tuoretta
En halveksi vanhoja luita
vaikka kauan niitä kalusinkin
silloin saanut en tyttöjä muita
vaikka niitä kovin halusinkin
Kun turvautuu tottuneen troppiin
alkaa klopit riittämään
laitan liikettä ketteriin kroppiin
ja tytöt palaavat kiittämään
En pelkää mä yhteiskunnan vihaa
en kyseenalaista mainetta
kas, olen minäkin verta ja lihaa
en ota tästä painetta
[kerto]
Mä pukeudun luonnonsilkkiin
ja lähden tytönpoimintaan
painan leimani jokaiseen horoon
näin otan osaa nuorisotoimintaan
Heitä parhaissa housuissa seuraan
puen tukisukat pitävät
pian saan heistä varman teuraan
kunhan naisenalut itävät
No, on tässä se pieni vamma
että appiukot karsastaa
muttei hätää, olen vain orhi
joka hiukkasen varsastaa
Nämä tytöt ei hassista mieli
ei kaduilla mölyä
vaan rauhassa ahkera kieli
pyyhkii sedästä pölyä
[kerto]
October 12th, 2011
Parin viikon aktiivisen näpellyksen perusteella Arduino tuntuu olevan varsin näppärä laite. Vanhalle C- ja Processing-koodarille oli helppoa ruveta käyttämään hyvin tutunoloista ympäristöä, eikä itse laitteen käyttöönotossa kauan nokka tuhissut. Duemilanove olisi vaatinut vielä eri ajurit, mutta kiinakaupasta hankittu 20 dollarin Uno ei tarvinnut edes sitä. Hämmentävintä Arduinossa on ollut se yksinkertaisuus, jolla asioita saa tapahtumaan: itse rajapinta on varsin suppea ja piikkirimasta on suoraviivaista vedellä johtoja porteille ja piireille. Toistaiseksi kokeiluni ovat suuntautuneet kasibittisten tietokoneiden kanssa neuvotteluun, mutta tekisihän tuolla vaikka mitä, jos osaisi. Laitteen ympärillä on maailmalla kovasti kuhinaa ja erilaisia versioita sekä lisäosia saatavilla monenlaiseen käyttöön, kuten vaikkapa Lilypad puettavaan elektroniikkaan. Itselläni korkein kynnys on tällä hetkellä se, että viidentoista vuoden takaiset vastenmieliset sähkötekniikan opinnot eivät riitä kovin pitkälle, eikä edes kunnolla juottaminen ollut aluksi helppoa. Softapuolella asiat ovat tutumpia ja yleensä vähemmän dramaattisia — virheellisen koodin voi aina korjata, mutta väärä kytkentä käräyttää helposti jotain pysyvästi. Kotimaisia kuluttajia palvelevat ainakin Månsteri sekä Paeae.
October 9th, 2011
Next Posts
Previous Posts
