.Markku Reunanen.

Miekka ja Mwagia Raspi-testissä

Havahduin vasta siihen, etten ikinä blogannut Superbrothers: Sword & Sworcery EP:stä, vaikka se iski aikanaan kuin tuhat skyyttiä. Nyt on aika korjata tuo puute, jos edes sillä verukkeella, että pelasin S&S:n läpi Raspberry Pi 500:lla. ARM-natiivia versiota ei pelistä toki ole olemassa, mutta Box64 palveli jälleen hyvin ja kaikki toimi käytännössä täydellisesti – ehkä yhdessä ruudussa olin huomaavinani tiettyä hidastumista, joka ei kokemusta sanottavasti heikentänyt. Mukavana yllätyksenä kauan sitten ostamani Humble Bundle -latausversio oli päivittynyt hiljattain jopa Linuxille, joten käynnistäminen ei mennyt vanhentuneiden kirjastojen arpomiseksi.

S&S on periaatteessa palikkagrafiikalla toteutettu kliksuseikkailu, mutta äkkiväärä asenne takaa sen, että mitään ihan tavallisia polkuja ei tallata. Alkuperäisen version käyttöliittymä on tehty mobiililaitteiden kosketusnäytölle ja sovitettu vasta myöhemmin tietokoneiden kaksinappiselle hiirelle. Kävelemisen vaatima tuplaklikkaaminen vaikuttaa alkuunsa lievästi ärsyttävältä ja turhalta, vaikka siihen hyvin nopeasti tottuukin. Ensikosketuksella röpöinen pikseligrafiikka vaikutti puolestaan ylimääräiseltä retrokikkailulta, mutta sittemmin olen myöntänyt, että etenkin maisemat on toteutettu hyvällä maulla ja värisilmällä. Erityisen kunniamaininnan ansaitsee Jim Guthrien laadukas sekä tunnelmallinen ääniraita.

Pelin suurimmista ansioista on vaikea kirjoittaa paljastamatta jotain liian oleellista juonesta tai pelimekaniikoista, joten kertoilen tässä aiheesta hieman yleisluontoisemmin. Päähenkilö on nimettömäksi jäävä naispuolinen skyytti, soturi tehtävää suorittamassa. Muuhun keskeiseen hahmokaartiin kuuluvat Samae, puunhakkaaja (Logfella), välillä mukana pyörivä koira (Dogfella) sekä neljättä seinää rikkova kertojaääni, sikaria tuprutteleva porho (Archetype). Päätehtävä on kolmen voimakkaan trigonin kerääminen, minkä lisäksi on tarjolla joitakin sivupolkuja, joita en tainnut edelleenkään kaikkia löytää. Välillä seikkaillaan tavallisessa maailmassa ja välillä unessa, jotka kumpikin toimivat omalla logiikallaan.

Pulmaosasto on vaikeustasoltaan ihmismäinen, ja vinkkejä tarjoillaan yleensä aivan tarpeeksi oikean paikan löytämiseksi. Yksittäisissä ruuduissa riittää yksinkertaisimmillaan klikkailla maastoa tai esineitä oikeassa järjestyksessä, kun taas välillä ratkaisu vaatii pelin luonteelle sopivasti erikoisempaa lähestymistä. Taistelua ei ole paljon, mutta trigonien kanssa saa varautua ottamaan muutaman erän ennen kuin oppii oikeat taktiikat. Tarina etenee episodimaisesti, ja yhden osan läpäisy tuntuu aina pikku saavutukselta – sitten siirrytäänkin pelin alkuruutuun ja kuullaan kommentteja suoriutumisesta. Metailu ja huumori ovat sikäli vaikeita lajeja, että Sword & Sworceryn onnistuminen on hatunnoston arvoinen suoritus.

Add comment November 5th, 2025

Raspimies on palkkansa ansainnut

Viikonloppuna vierähti taas tunti jos toinenkin Raspi-pelitesteissä. Tällä erää ajelin Humble Bundleista ja itch.io:sta tarttuneita Linux-natiiveja pelejä suoraan Box64:n kautta ilman Steamia. Sivumennen sanoen Steam on nykyään melkoinen sika muistin suhteen, sillä tämä nykyinen versio on toteutettu muodikkailla webatekniikoilla, jotka haukkaavat satoja megoja rammia. Joskus aikanaan oli vielä käytettävissä parametri -no-browser, joka kevensi kuormaa huomattavasti, mutta sekin helpotus heivattiin jo vuosia sitten.

Raspi-pelaaja ei saa olla teknisesti aivan kädetön, jos meinaa mitään saada toimimaan – veikkaisin toki käyttäjäkunnan olevan keskimäärin aika harrastunutta. Muutama perusjekku riittää ensi alkuunsa. Selvästi yleisin ongelma on, että ajettavista binääreistä puuttuu suoritusoikeus, mikä johtunee pakettien tekemisestä jollakin ei-Unixilla. Suoraviivainen chmod a+x korjaa tämän vaivan. Puuttuvat kirjastot ovat toinen yleinen kompastuskivi, jota voi yrittää ratkoa asentelemalla. 32-bittiset kirjastoversiot saa muuten asennettua lisäpäätteellä “armhf” eli esim. libglu1-mesa:armhf. Joskus harvoin auttaa käynnistysskriptin ajaminen eksplisiittisesti Box64:n kautta eikä suoraan. Ja sitten niitä pelejä:

Geometrinen puzzlehyppely näyttääkin kevyeltä ja niin ollen pyöri Raspilla oikein sievästi.

Bittitrippirynnijä ei sekään koneelta paljon vaadi. Hermot tähän menee, mutta itse peli toimii kaikin puolin hyvin.

3D-pulma Cogs vaati aika lailla asennusten keventämistä ja jäi lopultakin hivenen lägiseksi, mikä ei kuitenkaan tällaisessa kiireettömässä pelissä pahemmin haittaa.

3D-kostyymiseikkailu on selvästi kohtuullisen kova pala Raspille. Asetuksia ja tarkkuutta rajusti pudottamalla lopputulos oli jokseenkin pelattava.

Moukaritaistelo ei mene ihan pehmeästi, vaikka ikkuna on pieni. Kovin pitkälle en yritellyt, mutta kyllä tämä suunnilleen riittävästi futaa.

HMS on britti-ironialla kyllästetty 3D-klikkailu, joka koettelee Raspin kykyjä kunnolla. Normitemput kehiin: pienempi tarkkuus, antialiasoinnit pois, kaikki minimiin, ja kyllähän tämä pyörii. Päivitystaajuutta ei voi kehua juhlavaksi, mikä kuitenkaan ei paljon häiritse tällaisessa teoksessa.

Onko Breachiin mänijöitä? Onko Breachiin mänijöitä? Mechi män justiinsa. Hyvinhän tuo jauhaa mänemään, kun nuo graffatkaan ei tuota kummemmat liene.

Selviytymiskauhu on ilmeisesti tehty vanhalla “kunnon” Flashilla, mikä ei kuitenkaan tunnu menoa haittaavan.

Kaikkea sitä kokoelmista taas löytyikin. Geometrinen fysiikkapuzzle NightSky ei paljon koneelta vaadi ja rullaa mukavasti.

Kauhistuttava kauhu-3D ei selvästikään ole Raspilla ihan kotonaan. Suunnilleen kaiken minimiin vääntämällä kauhistusta voi auttavasti pelata, vaikka vaikea tätä on sittenkään suositella.

Post-apokalyptinen kliksuseikkailu on hyvin maltillinen laitteistovaatimuksiltaan, joten lupaavalta vaikuttaa – kovin pitkälle en toki testannut.

Jos Nethack, Larn ja kumppanit iskevät, niin tässä samanlaista meininkiä graafisella kuorrutteella. En havainnut mitään ongelmia toimivuudessa.

Kivi lentää avaruudessa ja kasvaa isommaksi. Lyhyen testailun perusteella tämäkin pyörii aivan riittävästi ja sekoilematta.

Tätä on siellä täällä kehuttu, mutta itselleni loputtoman dialogin klikkailu ja mälsänsutki toiminta eivät uponneet. Toimii hyvin sinänsä.

Mainion/raivostuttavan You Have to Win the Gamen työnjatkaja, joka ei tosin ensi istumalta vaikuttanut ihan yhtä hauskalta. Edeltäjänsä tavoin kieppuu oikein hyvin ilman eri säätämistä Raspillakin.

Microsoftin orjat sorron yöstä nouskaa… Tässä toimintapläjäyksessä pikku-ukot tavoittelevat ihanneyhteiskuntaa vallankumouksen keinoin. Kuten kuvasta näkyy, graffapuoli on kepeä, joten työväen tietokonekin jaksaa taistella.

Äkkiväärä seikkailuhyppelö ansaitsisi varmaan vielä uudemman yrityksen, sillä arviot ovat olleet positiivisia. Jotain bugaamista ilmeni liittyen ruutumoodin vaihtoon: pelin mielestä ollaan koko ajan 1920×1080-tarkuudessa, vaikka se silmämääräisesti vaihtuukin. Ihan täydellä resolla Alisankari ei rullaa pehmeästi, mutta pikkuisen pienemmällä ok.

Olipas siinä taas lista. Hyvinä uutisina voin kertoa, että nyt bundlet on aika lailla kaluttu tyhjiksi – Steamissa sen sijaan olisi vielä kaikenlaista… Raadannasta oli ainakin se hyöty, että tuli pitkästä aikaa käytyä läpi pelikirjastoa, josta löytyi kaikenlaista uutta viihdettä ilman rahan tärväämistä. Onnistumisten varjoon jäivät ne kymmenet tekeleet, jotka eivät syystä tai toisesta Raspilla käynnistyneet. Eräs kipukohta, jolle voisi ehkä tehdä jotain, on .NET eli Linuxin puolella Mono, jonka varaan aika moni peli on rakennettu. Tavallisen ja graffamuistin loppumiselle on vaikeampi tehdä mitään, mutta jo ilman Steamia ajaminen vapauttaa rammia hyötykäyttöön jopa gigan.

Add comment October 27th, 2025

Lisää, lisää viihdettä Raspille

Ilmeisesti neljän gigan Raspberry Pi ei ole hyvä valinta pelikäyttöön, nimittäin sellaisella ei Steam ns. lähde eikä ilmeisesti Waydroidkaan kunnolla. Tästä tuli väistämättä mieleen, että osa omalla kasigigaisellani jämähtäneistä teoksista voisi toimia, jos muistia olisi täydet 16 gigatavua. Postauksen varsinainen aihe on kuitenkin taas pelitestien tulosten esittely, joten mennäänpä asiaan:

Tämä kaunis sarjakuvamainen hyppelö tuntui pyörivän oikein hyvin, vaikka onkin Windows-peli. Normaali WINED3D päälle toki ja hiukan asetusten keventelyä. Tästä sakista niitä harvoja, jonka äärelle saatan ihan oikeastikin palata.

Paha hotla on melkein ok, vaikka hieman tahmea. Kokeilussa ehta Linux-versio.

Samaan tapaan pyörii Hyökkäys-Antero-kaktus, pienessä ikkunassa sinänsä toimii, mutta ei kovin tyydyttävällä nopeudella. Pitkään en jaksanut testatakaan.

Crawlin simppelit grafiikat ja natiivi Linux-versio antavat odottaa hyvää lopputulosta ja niinhän se on. En muista ihan varmaksi enää, pudotinko tarkkuutta jossain vaiheessa hivenen.

Laser Squadin perinteenjatkaja Ovenpotkijat kärsii koko ruudun tilassa välillä ikävistä hiiriongelmista. Ikkunassa ajaminen tuntuu toimivan paremmin.

Takavuosina tämä ei toiminut edes PC-Linuxissa äänien kanssa, mutta nyt mentiin jo Raspillakin, kun laittoi Protonin versioksi 9.0-4 ja tutun WINED3D:n päälle.

Näin minimalistisen pelin pitäisi pyöriä vaikka leivänpaahtimella, eikä ongelmia ilmennytkään.

Maaoravat ovat sitä mieltä, että dinosaurukset voisivat oikeastaan painua himaansa grillinryöstelyn sijaan. Tornipuolustus vaati WINED3D-asetuksen ja Protonin vanhennuksen, minkä jälkeen se kieppui jokseenkin ok, kunnes kaatui kolmen kentän jälkeen.

Lähimmäs AAA-luokkaa kurkottaa pulmapeli Hitman GO. Proton 9.0-4:n ja WINED3D:n voimin mennään ihan riittävää tahtia, jos nyt ei täysin sulavasti.

Tätä on mainittu hyväksikin, mutta itselleni ei vaan tunnu väkisinkään yrittämällä uppoavan. Protonin vanhennus, WINED3D ja reson pudotus, niin kaipa tämä oikeaa vauhtia menee.

Tämmöinenkin pulmaloikka oli lierannut vuosia kokeilematta Steamissa, joten kokeillaanpa edes nyt. WINED3D ja Proton 8.0-5 alle ja pyörii ilmeisen virheettömästi.

Vähän kaikenlaista kontrolliongelmaa ja hidastelua tarjoilee meille emuloitu Terraria. Pienessä ikkunassa ja kaikesta karsien ehkä jotenkin siedettävä, jos tällaisesta muuten tykkää. Taisi kaatuakin hetken päästä.

3D-kliksuseikkailu Stacking on kohtuudella pelattavissa, kunhan tinkii resosta ja hienouksista. Proton 8.0-5 antoi äänet ja toki WINED3D tarvittiin tämänkin kanssa.

Toimistorotta toteuttaa haaveensa ja lähtee farmariksi. Linux-versio tuntui lyhyellä testailulla futaavan aivan virheettömästi.

Torille! Tai sitten ei, tämä on oikeastaan aika kuiva pulmapeli. Vika ei ainakaan ole toimivuudessa.

Tämänkertaisen sarjan päättelee Undertale, joka kyseenalaistaa RPG-kliseitä – eri asia sitten, kuinka onnistuneesti. Linux-versio on tämäkin ja pyörii virheettömästi. Sellainen lista tällä erää: onnistumisia, pettymyksiä ja puoliksi onnistumisia. Pelien näkökulmasta olisi mukavaa, jos graffarauta olisi edes hivenen jykevämpää, mutta se on se mikä se on. Bulkin kahlaaminen ei ole järin palkitsevaa, joten en taida jaksaa tällaista listaa ainakaan hetkeen koota. Toisaalta on tässä joukossa jokunen ihan aidostikin onnistunut tekele, joten viihderepertuaari laajeni jälleen inasen.

Add comment October 25th, 2025

Raspi-Antero

Useimmat Android-laitteet, kuten kännykät ja tabletit, ovat ARM-pohjaisia ja kun niidenkin taustalla häärii Linux, ei ole iso ihme, että Raspberry Pi:lle on omia Android-versioitaan. Pelkän Anteron ajaminen on hieman mälsä ajatus, mutta Waydroid lupaa molempien maailmojen hyvät puolet: Raspin normaalin työpöytäympäristön ja siihen päälle kännykkämaailman appiskirjon. Asennus ei ollut vaikeaa Pi-Appsin avulla, sillä se säätää sivukoon itsekseen vaadittuun neljään kiloon ja laittaa päälle tarpeellisen PSI-ominaisuuden. Ylimääräisenä vaiheena täytyy vielä käydä hyväksyttämässä laitteensa Googlelle, että tuiki tarpeellinen Play Store tulee käyttöön. Nimensä mukaisesti Waydroid toimii Waylandin alta.

Käyttöliittymä ei ole täysin sulava, mutta ei erityisen tökkiväkään. Toinen pieni kompastuskivi on hiiren käyttäminen kosketusnäytön sijasta, sillä huitomista tulee aika paljon, ja sormella helposti hoituvat eleet eivät ole hiirellä yhtä luontevia. Monikosketus luonnollisesti puuttuu, mikä tuottaa ongelmia zoomausta vaativissa softissa, kuten Google Mapsissa. Eli vaikka jonkin ohjelman saisi asennettuakin, ei sen täydellinen toimivuus hiiri-näppiskombolla ole mitenkään taattu, kuten kävi esimerkiksi Plants vs. Zombiesin kanssa.

Eräs realistinen käyttökohde Waydroidille ovat hyötyohjelmat ja mediatoistimet, joita ei kaikkia saa Linuxin puolelle. Näissä riittäisi varsin runsaasti testattavaa, joten tyydyin kokeilemaan Mapsin lisäksi YouTubea, joka tuntui futaavan kaikin puolin hyvin, kenties jopa paremmin kuin selaimessa työpöydän puolella. Speedtest oli niin ikään positiivinen kokemus, jota varten toki riittää ihan se selainkin. Google Docs, Ohvike, Zoom ja sen sellaista “vakavaa” softaa aukenee saataville Anteron kautta, kiitos mobiilimaailman valtavan momentin. Eri asia sitten, onko tällaisen hauskan harrastetietokoneen luonteen mukaista olla toimiston työväline 🙂

Ja sitten toki ne pelit. Tarjontaa on niin runsaasti, että timanttien löytäminen p*skan seasta on loputon sarka. Kuten yltä näkyy, vaakanäyttö ei ole aina järin hyvässä käytössä kännykkäpelien kanssa. Monument Valley, Geometry Dash ja Cut the Rope latautuivat ja toimivat sinänsä ongelmitta, vaikka hiiri ei ole minkään niistä kanssa paras mahdollinen ohjaustapa. Jos peli vaatii mutkikkaampia eleitä, niin seinä voi nousta vastaan. Joka tapauksessa on selvä, kuinka tätä kautta Raspin pelivalikoima jälleen laajenee moneen suuntaan (etenkin jos tykkää pikku pulmapeleistä ja mainosten katselusta).

“Kokeilinpahan tuatakin” -osastolla mennään, sillä en usko Androidin saavan jatkossa paljonkaan prosessoriaikaa Piilläni. En kaipaa mitään työsoftia, selaimella hoituu suurin osa virallisista asioista, ja pelejä on omiin tarpeisiini jo ihan riittävästi. Eipä tuosta toisaalta haittaakaan ole, sillä voihan joskus tulla tilanne, että pitäisi ajaa juuri tiettyä appista, jota ei muuten ole saatavilla. Kyllähän tämä toimii, mutta rajoitteet kannattaa taas tiedostaa. Waydroidin sammuttamisen jälkeen on muuten syytä ajaa seuraava komento tai uusi sessio ei aukea:

waydroid session stop

Add comment October 20th, 2025

Kerta kiellon päälle: Raspille pelejä

Kun noita kokeilemattomia bundle-pelejä kerran vielä oli sekä Linuxille että Windowsille, niin käytin taas parisen tuntia testailuun. Pelkän Steamin kautta ajelun sijasta ajelin Linux-natiiveja pelejä toisinaan myös suoraan komentoriviltä Box64:n voimin. Tuttuun tapaan mukana oli sekä onnistumisia että pettymyksiä, joista ensin mainittuja tässä:

Tästä mainitsin jo viime postauksessakin, mutta pistetään tähän vielä oikein kuvan kanssa. Steam-puolella ei tunnu enää futaavan sen enempää Linux- kuin Windows-versiokaan – peli on valitettavasti hylätty sinne ilman päivityksiä. Onneksi itch.io:sta oli joskus tarttunut mukaan erillinen Windows-zippi, joka lähti Steamiin lisättynä toimimaan hienosti.

Alkuperäinen Hollow Knight olisi varsin mukava lisä Raspin pelivalikoimaan; tuoreesta Silksongistahan tuli hiljattain oikein indie-hitti. Peli käynnistyy ja kaikki sinänsä toimii, mutta ikävä kyllä pienellä resolla ja huonoimmilla asetuksillakaan meno ei ole tarpeeksi responsiivista.

Taidepeli/kokemus-osastolle sijoittuva Islands vaatii sekin reson pudotusta, minkä jälkeen vauhti on näin verkkaiselle pelille aivan riittävä. Muutaman ruudun perusteella ongelmia ei ilmennyt. Tässä ajossa ei-Steam-versio.

Näin palikkaisen retrotyylisen hyppelön voisi olettaa pyörivän hyvin, eikä asia toisin olekaan. Tässäkin ajossa natiivi erikseen hankittu Linux-verssu. On tätä kehuttu, vaikken itse oikein vielä mukaan päässytkään. Ainakin muutama ruutu toimi kaatumatta.

Aikanaan vokseligrafiikoillaan hurmannut vaikeanpuoleinen räiskintä Voxatron on muuttunut sittemmin hieman hankalaksi ajettavaksi Linuxin puolella. Niinpä olinkin lievästi yllättynyt, kun erillisversio lähti suorilta käyntiin. Tällainen äksöni vaatii hyvää vasteaikaa, joten pudotin tarkkuuden 1280×720-tasolle ja vaihdoin varjot yksinkertaisempiin.

Viimeisenä vielä Avaruustalkkarin päiväkirjat, joka on puolestaan Windows-peli. Täysi full hd -tarkkuus oli liikaa, mutta onneksi resoja on tarjolla joka lähtöön, jolloin Raspikin jaksaa. Tätäkin on kovasti kehuttu siellä täällä – itse en kenties jaksanut kokeilla tarpeeksi pitkään päästäkseni juoneen.

Pettymykseksi jäi mm. Bonfire Peaks, joka lähti käyntiin, mutta oli pelikelvottoman hidas. Overland antoi menut ja alkuruudut lupaavasti, minkä jälkeen varsinaisessa pelissä mustan ruudun. Roto Force luovutti heti käynnistyksessä, Nuclear Throne ei sen parempi, ja Windows-pelien kanssa vielä sitäkin synkeämpää Talkkaria ja Minitiä lukuun ottamatta. Steamin puolella olisi vielä vaikka kuinka paljon ei-niin-kiinnostavaa pikkupeliä tarjolla, joten ehkäpä joku päivä. Seuraavaksi kuitenkin jotain muuta.

Add comment October 19th, 2025

Lisää Raspi-Protonia

Viime satsissa jäi kokeilematta vielä useita mahdollisia Steam-pelejä, joten tässä lisää niitä onnistumisia – tai ainakin rajatapauksia. Laajensin skaalaa tällä kertaa myös Steamin ulkopuolisiin peleihin, joita voi asentaa paikasta Add a Game – Add a Non-Steam Game. Samasta paikkaa voi lisätä niin x86-Linuxin kuin Windowsinkin pelejä, vaikka jälkimmäisiä en saanut pikku testailulla käyntiin yhtään kappaletta. Kyse oli kuitenkin lähinnä siitä, että yrittelin liian haastavia tekeleitä, eikä niinkään homman täydestä mahdottomuudesta.

Läpsyt ja pavut on elokuvateemaisen kuorensa alla varsin perinteinen arcade-mätkintä, mikä toki Italian vekkulien tyyliin sopiikin. Toimiessaan peli pyörii nopeasti ja virheettömästi, mutta uutta kenttää ladattaessa tuntuu iskevän jumahdus – kenties (graffa)muistin loppuessa. Ongelmaa voi kiertää sulkemalla ohjelman välillä, vaikka se hieman työlääksi meneekin.

Vaikken hirveän pitkälle ehtinytkään Pikunikua hakata, tuntui se futaavan oikein hyvin. Antialiasoinnista tinkimällä vauhti parani vielä lisää.

Korona-ajasta muistuttava Pläägä oy menee valitettavasti kategoriaan “melkein onnistumiset”. Resoa ja graafisia hienouksia karsimalla peli pyöri välttävästi, mutta jonkun ajan päästä alkoi ilmaantua niin pahaa takeltelua, ettei kokemus ollut enää edes siedettävä.

Kaunis ja sympaattinen klikkailu Luna ei ole graafisesti raskas, minkä lisäksi siitä on aito Linux-versio, joten odotukseni olivat korkealla. Vaan eipä toiminut sinältään. Ennen luovuttamista kokelin vielä Legacy runtimeä, joka olikin runtime paikallaan. Äänet, grafiikat, nopeus: kaikki ok!

edit: Löytyikin ärsyttävä graffabugi, jonka takia yhtä kenttää ei voi läpäistä 🙁

Kasvien ja zombien vihanpito on omimmillaan kännykällä tai tabletilla, mutta ei tämä Steam-versiokaan huono ole. Proton 8.0-5 ja WINED3D kehiin, minkä jälkeen peli käynnistyi asiallisesti. Ruutumoodien kanssa oli ongelmaa isolla PC:llä suuremman tarkkuuden vuoksi – Raspin 1080p-näyttö sen sijaan ok suorilta. Välianimaatiot ja kasvien valinta tökkivät (myös tehokoneella), kun taas itse pelimoodi jaksaa onneksi hyvin.

Simppeli geometrinen toimintapläjäys Super Hexagon ei paljon laitteistolta vaadi ja lähti futaamaan ilman eri säätöä.

Hermoja ja jännetuppia rankaiseva Superlihapoika on Linux-natiivi, ja niinpä mitään kummempaa virittelyä ei tarvittu tästäkään “nauttimiseen”. Seuraavaksi siirryin kokeilemaan vielä muutamia Steamiin käsin asennettuja ulkopuolisia Linux-pelejä, joita on tarttunut matkaan sekalaisista bundleista.

Folksin olen hakannut isolla koneella läpi monta kertaa, tosin tällä erää en sentään ihan niin kattavaan testailuun ryhtynyt. Muutaman kentän perusteella en löytänyt mitään valittamisen aihetta sen enempää toimivuudesta kuin nopeudestakaan.

Retrohenkinen, refleksejä ja kekseliäisyyttäkin kysyvä VVVVVV on niin ikään hyvä Raspi-kansalainen, joka pyörähti käyntiin ilman eri vaivaa. Kahlasin läpi toistakymmentä ruutua, enkä huomannut mitään ongelmia.

Näiden hienojen onnistumisten vastapainoksi nähtiin toki niitä pieleen menneitäkin yrityksiä. Esimerkiksi Minit ja Night in the Woods eivät suostu käynnistymään millään asetusten rämppäämisellä sen enempää Linux- kuin Windows-versionakaan. Molemmat olen pelannut Linux-PC:lläni läpi, joten lähtökohtaisesti toivoa pitäisi olla. Mahdollisia kipukohtia on monia: Box64:n puutteellinen x86-emulointi, muistin loppuminen, Raspin graffaraudan riittämättömyys, puuttuvat kirjastot ja niin edespäin. Hain tällä testirundilla enemmän leveyttä kuin syvyyttä, joten osaava ja kärsivällinen säätäjä saisi joitakin ongelmatapauksia luultavasti puukotettua toimimaan. Joka tapauksessa pelikirjasto laajeni mukavasti jo näinkin.

edit: Minit ei ollut ihan helppo tapaus, sillä Steamissa oleva versio ei toimi enää oikein missään. Itch.io:sta joskus ladattu itsenäinen Windows-versio sen sijaan käynnistyi Proton 9.0-4:n ja WINED3D:n voimin.

Add comment October 17th, 2025

Raspi+Steam=mitäh?

Siellä täällä mainittiin, että Raspiin voisi asentaa PC-Steamin, vaikka tulokset aika laihoja saattaisivat ollakin. Helpoin asennus vaati jälleen uuden jakelualustan (Pi-Apps) asentamista, mutta ehkäpä tuosta on jotain muutakin iloa. Steamin normaalin Protonin mukana tulee lisäksi x86-emulaatio, koska ARM ei moisia ohjelmia suoraan aja. Varsin kunnianhimoinen häkkyrä siis: Windows-PC:lle tehtyjä pelejä pyöritetään ARM-Linuxin alla.

Raspin CPU- ja GPU-puoli ovat moderniin pelikoneeseen verrattuna varsin köykäisiä, minkä lisäksi konekieltä pitää vielä tulkita välissä, joten odotukset kannattaa pitää realistisina. Viimeisimmät AAA-pelit eivät tule toimimaan. Poimin testipenkkiin Steam-kirjastostani muutaman kymmentä potentiaalista vanhempaa teosta, vieläpä mieluummin sellaisia, joita haluaisin mahdollisesti joskus jopa pelata. Raspi tukee kyllä jonkun sortin Vulkania, mutta useimmiten oli syytä heittää (Windows-)pelikohtaisiin asetuksiin Intelin integroiduilta tutuksi käynyt rimpsu:

PROTON_USE_WINED3D=1 %command%

Vähääkään raskaammat tai tuoreemmat pelit löivät silti hanskat yleensä tiskiin heti ensimetreillä. Vaikka heti ei onnistaisikaan, kannattaa kokeilla vielä toisella Protonin versiolla. Omissa testeissäni 8.0-5 onnistui toisinaan silloin, kun tuoreempi versio ei. Parissa tapauksessa äänet jäivät kuulumatta ennen vanhemmalla Protonilla kokeilua. Melkoista käsityötä tämä siis vaatii, ja onnistumisprosentti ei ole korkea. Toisaalta Raspille ei ole hirveästi pelejä saatavilla emulaattorien ja selainten ulkopuolella, joten kaikki on kotiin päin – monella epäilemättä lieraa Steamissa kaikenlaista sopivaa jo valmiiksi. Seuraavaksi niitä onnistumisia:

Baba Is You on sen verran pieni, kevyt ja Linux-natiivi, että uskalsin odottaa sen futaavan suorilta. Odotukset täyttyivät, ja oikeastaan ainoa kauneusvirhe on jostain ilmestyvä outo haamuohjain, joka vetää Babaa jatkuvasti vasemmalle. Asetuksista peliohjain pois ja johan soi.

Pataläntti on niin ikään Linux-natiivi, mutta toisaalta se on myös vauhdikas toimintapeli, jossa mikä hyvänsä nykiminen vie äkkiä maun hommasta. Niinpä olinkin varsin vaikuttunut, kun full hd -tarkkuudella mentiin pehmeästi eteenpäin – tämä ei paremmin voisi pyöriä.

Aivot sulattava, aikanaan uraauurtava hyppelö Braid toimi oikein asiallisesti, kunhan asetuksia malttoi hieman keventää (jälkikäsittely pois).

Linux-puolella jatkaa vekkuli FEZ, joka ei jaksanut aivan kieppua (sic) kaikkein vanhimmilla läppärinraadoilla. Meno oli kuitenkin tässä testissä mainiota satunnaisia nykäyksiä lukuun ottamatta. Grafiikan tarkkuutta ja skaalausta voi halutessaan viilata paremman vauhdin toivossa. Täysin pelattavissa siis.

Sir Cliven Amerikan-serkun seikkailut vaikuttivat ensi alkuunsa toivottomilta, kun latausruutu pysyi näkyvillä iän kaiken. WINED3D auttoi jo hivenen ja äänetkin lähtivät raikaamaan Proton-versiota vanhentamalla. Lopputulos säätämisen jälkeen lähes virheetön.

SKIDIT on Linux-natiivi ja lähti käyntiin helposti, äänet ja kaikki. Ikävänä yllätyksenä peli kaatui kroonisesti kahden ruudun jälkeen samaan paikkaan. Ehdin jo tuomita pelin menetetyksi, mutta hätäinen runtimen vaihto auttoi tässäkin tapauksessa (Legacy runtime 1.0).

Kestosuosikkini Limbo on Windows-peli, joka tosin on toiminut luotettavasti Winejen ym. avulla jo vuosia. Ainoaksi ongelmaksi muodostui tässä testissä pelin liiallinen hitaus. En kuitenkaan ollut ensimmäistä kertaa pappia kyydissä ja menin tottuneesti koppuloimaan tiedostoa ~/.steam/steam/steamapps/common/Limbo/settings.txt. Backbufferin tarkkuutta pienentämällä ja 8-bittiseen renderöijään vaihtamalla nopeus koheni asiallisemmalle tasolle.

Jo iäkäs Pikkuinferno ei sen kummempaa virittämistä vaatinut, vaan toimi hyvin suorilta.

Tämä oli heti alkuunsa tuhoon tuomittu yritys, mutta yritin silti edes piruuttani. Graffis ei vaan jaksa, vaikka ottaisi kaikki hienoudet pois ja pudottaisi tarkkuutta. Pitkin hampain tuota ehkä voisi pelata, mutta jätetään Portal kunniamaininnan asteelle.

3D-söpöilyseikkailu A Short Hike ei ole sieltä raskaammasta päästä, minkä lisäksi siitä on aito Linux-versio. Asetuksista on syytä karsia hiukan tarkkuutta ym. hienouksia, minkä jälkeen Hikke muuttuu varsin pelikelpoiseksi – mutkikkailla alueilla päivitystaajuus putoaa selvästi, muttei kohtuuttomasti.

Linux-peli tämäkin, joten VauhtiRynnijöiden käynnistyksessä ei ilmennyt ongelmia. Peli on luonteeltaan vauhdikas ja sulava, mikä asettaa kovat kriteerit sujuvuudelle; pikku testailulla en huomannut havaittavaa hidastelua, sillä grafiikat on tehty keveiksi.

Tales-Manki on sikäli merkittävä peli, että koitin Protonia ensimmäistä kertaa sen kanssa. Grafiikan laadusta ja tarkkuudesta on syytä hieman tinkiä, ettei seikkailu mene hidasteluksi, minkä lisäksi Proton piti vanhentaa 8.0-5:ksi. Lopputulos ei ole äärimmäisen sujuva edelleenkään, mutta aivan välttävä kuitenkin.

Windosill on tehty Windowsill, joten ihan puhtain paperein ei selvitty. Meno on välillä hieman rauhallista, ja ääniä varten piti vaihtaa vanhempaan Protoniin.

Mömmömaailma on vanha ja Linux-natiivi, eli eipä ongelmia.

YHtWtG muistuttaa pitkälti Mustanaamiota, sillä se on kova, mutta oikeudenmukainen. Retrohermoja kutkutteleva ja muita hermoja raastava pikkutarkka hyppelö toimi sinältään virheettömästi – ja miksipä ei, eihän tuossa paljon piirretä. Ruutukaappauksessa näkyvillä myös kuvaputkiemulaatio, jonka saa halutessaan toki veks.

Testituokio venähti jo näin monen tunnin mittaiseksi, enkä edes kokeillut kuin pientä osaa koko Steam-kirjastostani. Uusia löydöksiä olisi varmasti tarjolla, vaikka en toisaalta hirveästi jaksaisi huhkia bulkkikuonan äärellä, kun ei niitä muutenkaan tulisi pelattua. Yllä nähtyjä onnistumisia kohti tuli vähintään sama määrä vesiperiä siitä huolimatta, että valkkasin settiin edes mahdollisesti toimivaa sisältöä. Kaiken kaikkiaan lopputulema on silti positiivinen, kun näinkin moni peli suostui toimimaan. Kun huomioi, miten monimutkaisia kerrostumia ja emulointeja tähän ylipäänsä tarvitaan, täytyy nostaa hattua Raspi-Steamille.

Add comment October 15th, 2025

Tämän päivän viissatanen

Raspberry Pi -aiheinen postailu näemmä jatkuu edelleen sitkeästi, kun kauan sitten tilattu laitteisto alkaa hiljalleen päästä kohteeseen. Tällä erää kävi niin, että alkuperäinen Raspi 500 -tilaukseni oli kaikessa hiljaisuudessa peruutettu saatavuusongelmien takia. Välissä ehti ärsyttävästi ilmestyä jo 500+, jossa olisi kahteensataan euroon isompi muisti, hartaasti odotettu NVMe-paikka ja mekaaninen näppäimistö. Niiden saatavuus oli kuitenkin nolla, joten tilasin reilulla satasella Desktop Kitin ja sepä suostui lopulta jopa saapumaan. Itse lankun lisäksi mukana seuraa ohjekirja, virtalähde, hiiri, HDMI-kaapeli ja valmiiksi asennettu muistikortti.

Koppuloin hiljattain neljäsatasta, joten vertailu näiden kahden mallin välillä on jotakuinkin väistämätöntä. Ulkoisesti eroa ei ole paljon: viissatku on kokonaan valkoinen, portit ovat eri paikoissa ja virtanappi on eriytynyt oikeaan yläkulmaan. Näppäimistön tuntuma on varsin samanlainen – muovinen, muttei toivoton. Väriteema toistuu hiiressä, joka on samanlainen litteä pulikka kuin edellinenkin. Suurimmat erot ovat sisällä: muisti on kasvanut neljästä kahdeksaan gigaan ja prosessori vaihtunut 2–3x nopeampaan versioon. Molemmissa on samanlainen iso pelti sisällä jäähdytysratkaisuna, eikä edes suotta, sillä täysin ilman propellia viissatasen lämmöt jäivät tunnin stressitestissä 60 asteeseen.

Muistikortti olisi kätevän pieni ja kotelon sisään mahtuva ratkaisu, mutta hitaita ja hajoaviahan ne ovat. Olin asennellut jo nelisatkua varten teran vähävirtaisen USB-SSD:n, joka toimi onneksi heittämällä uudessakin koneessa. Ei tuokaan veny kuin SATA2-nopeuksiin (luku 250 Mt/s), mikä on korttiin verrattuna sentään moninkertainen parannus. Tiedostoja on samalla helppo siirtää vaikkapa PC:ltä, varsinkin kun integroidut kortinlukijat ovat katoamaan päin ja luonnostaan aika rähmäisiä laitteita.

Lisääntynyt prosessoriteho ei jää pelkiksi testilukemiksi, vaan tuo koneeseen monessa suhteessa lisää sujuvuutta. Osa nopeutuksesta saattaa toki selittyä myös muistinlisäyksen kautta. Standardina testinä käyttämäni POV-Ray-renderöinti otti suuren harppauksen nelisataseen verrattuna ja saavutti jo kymmenen vuotta vanhan i5-4430:n nopeuden (heh). Ohjelmat aukeavat nopeammin, Google Docs ei lägää enää kuin hivenen, YouTube jaksaa toistaa 1080p-videoitakin jne. Uusina aluevaltauksina testasin myös Yle Areenaa ja Netflixin 720p-toistoa, jotka toimivat kumpikin odottamattoman sutjakkaasti – ilmeisesti purku ei tapahdu selaimessa enää pelkällä softalla.

Vanhat tutut retrokoneiden emulaattorit toimivat jo 400:lla hyvin, joten niiden kanssa ei tullut mitään havaittavaa eroa. Ysärikoneiden ja -konsolien suhteen eroa voisi olla, mutta en ehtinyt sellaisia vielä tähän hätään testata. Pitkäikäinen unelma siitä, että Raspista olisi “oikeaksi” pöytäkoneeksi, on siis jälleen askelta lähempänä. Webaselailu, kirjoittaminen, koodaus, kuvien editointi ja mediakäyttö onnistuvat varsin mallikkaasti, joten Akilleen kantapääksi jää omasta puolestani lähinnä pelaaminen. Pikkupelit, selainpelit ja etenkin emulaattorit helpottavat sitä puolta, ja peeseepuolen AAA-sisältöä voi suoratoistaa GeForce Now!:n kautta.

Wayland on tavallisiin asioihin käyttökelpoinen, mutta jää nopeudessa vanhalle kunnon X:lle, ja onhan tuo Labwc karu vaikkapa Cinnamoniin tottuneelle. Työpöytää voi toki vaihtaa, vaikka se tapahtuu omalla vastuulla ja samalla nopeus sekä integraatio raudan kanssa saattavat heikentyä. Pitäytynen niin ollen jatkossa ihan vakiovaihtoehdoissa, kun niillä saa tarpeelliset asiat riittävästi tehtyä. NVMe-paikan puute on suurin mieleen tuleva puute – tähän kun ei voi ostaa edes hattua – ja 16 gigaa muistia olisi toki mukava lisä, jos ei erityisen tarpeellinen. Erillinen ääniulostulo lienee pysyvästi menetetty. Niin kauan kuin maailmanlaajuiset kännykkämarkkinat pysyvät suurina ja rajusti kilpailtuina, Raspi-maailma hyötyy sivussa parantuneiden järjestelmäpiirien muodossa, kuten tässäkin jälleen nähtiin.

Add comment October 13th, 2025

Kentuckyn köröttelyt

Kun sitä sekä Nordic DiGRA -konferenssissa että Wikipediassa kehuttiin, niin ostin satunnaisesta tarjouksesta Kentucky Route Zeron, jonka pitäisi oleman taiteellinen ja kekseliäs seikkailupeli. Pienenä plussana Kentsusta on jopa ihan virallinen Linux-versio, joka toimikin kaikin puolin ongelmitta läpipeluun verran – yhdessä kohdassa muuan ukkeli tosin jäi portaisiin jumiin, mikä korjaantui pelin uudelleenkäynnistyksellä (tuskin liittyy Linuxiin). Laitteistovaatimukset ovat nykymittapuulla niin vaatimattomat, että melkein mikä hyvänsä peruna riittää. Periaatteessa KRZ on point and click -seikkailu, mutta mukana on sen verran niukasti perinteistä ongelmanratkontaa, että “kävelysimulaattori”-luokittelu ei mene pahasti pieleen.

Tapahtumat sijoittuvat pienelle alueelle Kentuckyyn, parhaat päivänsä nähneeseen kaivoskyläseen. Alussa päähahmona on kuormurikuski Conway, jonka pitäisi toimittaa kanttu vei menneen antiikkiliikkeen viimeinen toimitus mystiseen osoitteeseen, jota ei kartalta niin vain löydykään. Matkan edetessä mukaan tarttuu melkoinen katras muita hahmoja, joiden nimiä aloin jossain vaiheessa jo toisesta päästä unohdella. Meininki menee nopeasti mystiseksi ja surrealistiseksi, kun monenlaiset juonikuviot sekä kohtalot hiljalleen kietoutuvat yhteen. Mitä ovat oudot luurankohahmot? Mistä löytyy 5 Dogwood Drive? Onko sitä edes olemassa?

Otetaanpa ensiksi ne hyvät puolet. Vaikka tällainen retrohko littuvarjostettu grafiikka ei ole enää mikään uusi keksintö, onnistuvat maisemat välillä näyttämään varsin hienoilta. Äänet ovat niin ikään tunnelmallisia ja kuultavat biisit selvästi ammattitaidolla tehtyjä. Pelkän kartalla ajelun ja paikkojen koluamisen lisäksi on mukana myös nokkelia pelillisiä innovaatioita, jotka poikkeavat virkistävästi peruskaurasta. Teemat, hahmot ja tilanteet ovat mukavan “aikuisia”, jos sellaisesta pitää. Läpäisyyn meni noin kahdeksan tuntia, joten rahoille sai sen puolesta vastinetta.

Mitäpä tässä siis valittamaan? Ikävä kyllä välillä Kentsun pelaaminen meni aika väkinäiseksi puurtamiseksi. Julmetun pitkien etäännyttävien dialogien läpi klikkailu hiirikäsi kipeänä ei ollut sitä parasta antia. Välillä pelaaja muuttuu puhtaasti katsojaksi siinä määrin, että toivoisi taas pääsevänsä tekemään jotain. On ilmeistä, että tässä on lähdetty tekemään oikeaa taidepeliä, mikä ajautuu usein ikävään ristiriitaan viihdearvojen kanssa. Osien “ratkaisuun” riittää yleensä sitkeä klikkailu ja kävely, kun mitään erityisiä pähkinöitä ei ole ratkottavana. Suurimmat etenemisen esteet liittyivät lähinnä siihen, kun tiettyä paikkaa ei kohtuudella löytynyt. Onneksi pelin loppu oli jälleen sitä onnistuneempaa sisältöä, jolloin jälkimaku jäi hivenen positiivisen puolelle. Tuppukylän ahdistusta tarjoilee hauskemmin vaikkapa Night in the Woods.

Add comment October 7th, 2025

Raspberry Pi 1/2 uudessa syynissä

Kinnas uhkasi lyödä tyhjää Raspberry Pi viissatasta edelleen odotellessa, joten kaivelin laatikoista esille ensimmäiset Raspini ja koitin, mihin niistä tänä päivänä olisi. Pitkähkön etsinnän tuloksena löytyi kaksi 1B:tä, joista toinen risa, ja ehjä 2B. Lautojen tehot ovat ottaneet suuria harppauksia 13 vuodessa ja samalla laitteiston kirjo on venähtänyt niin suureksi, että kattava yhteensopivuus kumpaankin suuntaan on kaukainen muisto vain – esimerkiksi noiden kahden ensimmäisen sukupolven välissä ydinten määrä nelinkertaistui.

Uusimman Raspberry Pi OS:n (ent. Raspbian) voi kyllä ladata ja asentaa molemmille, mutta aika huumorihommaa käyttö etenkin ykkösellä oli. 2B jaksoi työpöytää jo auttavasti pyörittää, jos nyt ei siinä määrin, että laitteella mitään oikeasti haluaisi tehdä. Rohkeasti etukenossa käyttikseen on vaihdettu oletukseksi Wayland Labwc-kompositorin kanssa, mistä periaatteessa voisi olla jotain hyötyjä. Käytännössä jotkut ohjelmat muuttuvat megatahmeiksi Waylandin alta ajettuina, ja kun samaan aikaan X11-puoli on jätetty retuperälle, ei tilanne näytä tällä hetkellä kovin hyvältä työpöydän puolella, etenkään kämäkoneilla.

Toisena vaihtoehtona yritin ajaa ohjelmia – erityisesti emulaattoreita – konsolin puolelta, mikä onnistui jossain määrin paremmin. Fullscreenin ja äänien kanssa oli silti ongelmia, laitteistokiihdytys jäi käyttämättä, emulaattoreita piti kääntää (toisinaan huonolla menestyksellä) itse ja sen sellaista. Paketinhallinnasta tullut Retroarch oli masentava kokemus, sillä ytimiä ei tullut mukana eikä niitä saanut edes ladattua käyttöliittymästä mitenkään ilmeisesti. Selvästi paras vaihtoehto media- tai emulaatiokäyttöön onkin asentaa kortille dedikoitu jakelu, jossa asiat on laitettu valmiiksi kuntoon. Videotoistoon hyväksi havaittuja ovat Kodi-paketoinnit OSMC ja LibreElec, kun taas emulaattoreille löytyy monenmoista Retroarch-johdannaista, kuten RetroPie, Lakka, Recalbox ja Batocera. En ihan ymmärrä, mikä pakko pyörä on ollut keksiä näin monta kertaa uudestaan, mutta eihän se Linux-maailmassa tunnetusti tavatonta ole.

Aika sokkona valitsin testailuun Lakan, koska se oli kuulemma toiminut hyvin Orange Pi PC:ssä. Waylandin, X:n ja konsolin kanssa tuhertamisen jälkeen oli kieltämättä helpottavaa, kun joku muu oli säätänyt ytimet, laitteistokiihdytyksen ja ruudun skaalauksen jo toimimaan. En mitenkään rakasta noita pleikkarimaisia crossbar-käyttöliittymiä, koska ne vaativat niin paljon turhaa kelailua, mutta samalla toki tunnistan, että sohvalta ohjaimella ne ovat kätevämpiä kuin valikkojen käyttö emuloidulla hiirellä.

Lakassa on valmiiksi asennettuna monenlaista ydintä sekä vanhoista uudehkoihin pelikonsoleihin että kotitietokoneisiin, joten näillä pärjää pitkälle. Samallekin laitteelle on eri emulaattoreita ja toisaalta saman emun eri versioita, mikä yhtäältä lisää sekavuutta sekä kelailua, ja toisaalta tarjoaa laitteiston kyvyille sopivia tarkempia tai nopeampia vaihtoehtoja. Raspi 2B on sen verran iällä, että ihan ihmeitä ei kannata odottaa – löysin kuitenkin nopealla testailulla sekä MegaDrivelle että SNES:lle ihan sopivat asetukset, joten eiköhän ainakin niitä vanhempi rauta ole riittävästi tuettua. Warezien lisäksi voi aikaansa kuluttaa joidenkin mukana seuranneiden ilmaistekeleiden kanssa.

Videomonitorilla pelaaminen oli tietysti eräs taustalla häälynyt tavoite, koska kuvaputken loisteessa retropelit vaan näyttävät oikeammilta. Raspi 1/2 antaa suoraan compositea pihalle RCA-liittimestä, kolmosesta sitä saa vielä ääniliittimestä, ja siitä eteenpäin täytyy jo kikkailla enemmän. Hyväksi havaittu HDMI-composite-kalikka oli tässä tapauksessa helpompi valinta, joka tuotti kuvaa ilman suurta säätämistä (jopa resoa voi vaihtaa melkein lennossa). Sonic 2 oli suunnilleen niin uskottava kuin toivoa sopii, kun taas Yoshi’s Islandin NTSC-versio nyki 50 Hz PAL-näytöllä ikävästi. Käyttöliittymä on hieman hankalalukuinen kohinaisella kuvaputkella, joten ei tämä kokeilu aivan heittämällä onnistunut. Säätämään saa siis varautua myös Lakan kanssa, vaikka kaikkiaan valmis media- tai pelidistro tasoittaakin polkua kiitettävästi.

Add comment September 15th, 2025