Kerta kiellon päälle: Raspille pelejä

October 19th, 2025

Kun noita kokeilemattomia bundle-pelejä kerran vielä oli sekä Linuxille että Windowsille, niin käytin taas parisen tuntia testailuun. Pelkän Steamin kautta ajelun sijasta ajelin Linux-natiiveja pelejä toisinaan myös suoraan komentoriviltä Box64:n voimin. Tuttuun tapaan mukana oli sekä onnistumisia että pettymyksiä, joista ensin mainittuja tässä:

Minit

Tästä mainitsin jo viime postauksessakin, mutta pistetään tähän vielä oikein kuvan kanssa. Steam-puolella ei tunnu enää futaavan sen enempää Linux- kuin Windows-versiokaan – peli on valitettavasti hylätty sinne ilman päivityksiä. Onneksi itch.io:sta oli joskus tarttunut mukaan erillinen Windows-zippi, joka lähti Steamiin lisättynä toimimaan hienosti.

Hollow Knight

Alkuperäinen Hollow Knight olisi varsin mukava lisä Raspin pelivalikoimaan; tuoreesta Silksongistahan tuli hiljattain oikein indie-hitti. Peli käynnistyy ja kaikki sinänsä toimii, mutta ikävä kyllä pienellä resolla ja huonoimmilla asetuksillakaan meno ei ole tarpeeksi responsiivista.

Islands

Taidepeli/kokemus-osastolle sijoittuva Islands vaatii sekin reson pudotusta, minkä jälkeen vauhti on näin verkkaiselle pelille aivan riittävä. Muutaman ruudun perusteella ongelmia ei ilmennyt. Tässä ajossa ei-Steam-versio.

Celeste

Näin palikkaisen retrotyylisen hyppelön voisi olettaa pyörivän hyvin, eikä asia toisin olekaan. Tässäkin ajossa natiivi erikseen hankittu Linux-verssu. On tätä kehuttu, vaikken itse oikein vielä mukaan päässytkään. Ainakin muutama ruutu toimi kaatumatta.

Voxatron

Aikanaan vokseligrafiikoillaan hurmannut vaikeanpuoleinen räiskintä Voxatron on muuttunut sittemmin hieman hankalaksi ajettavaksi Linuxin puolella. Niinpä olinkin lievästi yllättynyt, kun erillisversio lähti suorilta käyntiin. Tällainen äksöni vaatii hyvää vasteaikaa, joten pudotin tarkkuuden 1280×720-tasolle ja vaihdoin varjot yksinkertaisempiin.

Diaries of a Spaceport Janitor

Viimeisenä vielä Avaruustalkkarin päiväkirjat, joka on puolestaan Windows-peli. Täysi full hd -tarkkuus oli liikaa, mutta onneksi resoja on tarjolla joka lähtöön, jolloin Raspikin jaksaa. Tätäkin on kovasti kehuttu siellä täällä – itse en kenties jaksanut kokeilla tarpeeksi pitkään päästäkseni juoneen.

Pettymykseksi jäi mm. Bonfire Peaks, joka lähti käyntiin, mutta oli pelikelvottoman hidas. Overland antoi menut ja alkuruudut lupaavasti, minkä jälkeen varsinaisessa pelissä mustan ruudun. Roto Force luovutti heti käynnistyksessä, Nuclear Throne ei sen parempi, ja Windows-pelien kanssa vielä sitäkin synkeämpää Talkkaria ja Minitiä lukuun ottamatta. Steamin puolella olisi vielä vaikka kuinka paljon ei-niin-kiinnostavaa pikkupeliä tarjolla, joten ehkäpä joku päivä. Seuraavaksi kuitenkin jotain muuta.

Filed under: linux,pelit,softat

Kommentin kirjoitus

You must be logged in to post a comment.

RSS feed for comments on this post.


Kommenttien virta

Aiheet