Posts filed under 'laitteet'

Vielä kerran Applen mininäppis ja Linux

En ole vieläkään jaksanut ratkoa aivan kunnolla Applen pikkunäppiksen ja oman Mac-henkisen näppäinkartan ongelmia, mutta tässä ainakin vähän parannettu versio, joka on luotettavampi ja huomattavasti nopeampi kuin vanha xmodmap-pohjainen ratkaisu. Näppäinkartan saa ladattua seuraavasti:

xkbcomp apple-fin-small.xkm :0

Tämän jälkeen altin kanssa saa Mac-tyylisesti erikoismerkit, kuten {}[]\|. Päällekkäisyyden välttämiseksi PC-alt taas on mäpätty command-nappiin. Euron saa alt-e:llä ja omana pikku lisäyksenä alt-miinuksella n-dashin (–) sekä alt-shift-miinuksella m-dashin (—). Keskeisin tiedosto on apple-fin-small.xkm, ja omia muutoksia voi puolestaan tehdä tekstimuotoiseen versioon apple-fin-small.dump, jonka xkbcomp kääntää jälleen xkm:ksi.

Applen paras näppäimistö ikinä. Piste. Apple’s best keyboard ever. Period.

Apple’s mini keyboards (A1242/A1314/A1255) and the Finnish keymap once more

I can’t say that I’ve yet completely solved the challenges of the Apple mini keyboard and a custom Mac-style Finnish layout, but at least this new solution works more reliably and much faster than the old xmodmap-based one. See the commands and files above. The most evident change is that you get special characters, such as {}[]\|, using the alt key, and the PC style alt is mapped to the command key.

Add comment September 8th, 2021

ScummVM ja Casio CT-S100

Perheeseen tuli kesällä hankittua satunnaista soittelutreeniä varten edullisemman pään Casion CT-S100-urku, jolla on rääkätty korvia jo parin kuukauden ajan ihan onnistuneesti — onneksi laitteessa on myös kuulokemahdollisuus. Kotikotona 1990-luvulla olleeseen Casion urkuun verrattuna nämä nykyvärkit ovat varsin käteviä ja monipuolisia: instrumentteja on toistasataa, asetuksia voi säätää monipuolisesti, mukana tulee nuottiteline ja saapa laudan kiinni jopa tietokoneeseen USB-MIDIn kautta.

Simppeli ulkonäkö pettää.

MIDI-mahdollisuus oli jäänyt kutkuttamaan mieltäni, ja tänään lopulta löytyi sopiva hetki räpeltää sen äärellä. Casio ei ominaisuutta juuri mainosta, eikä CT-S100 ole periaatteessa General MIDI -yhteensopivakaan, mutta “mitäs jos?” -hengessä päätin silti kokeilla, mitä ScummVM:n MIDI-ulostus sanoisi. Micro-USB-kaapeli tietokoneeseen kiinni ja kokeilemaan. Säätöjä ei paljon tarvittu:

Näinkin mutkikasta!

The Secret of Monkey Island mainioine biiseinen oli luonteva testikohde. Alun perin peli on tukenut Rolandin MT-32:ta, joka ei sekään ole General MIDI -laite, mutta ilmeisesti riittävän lähellä, jotta ScummVM pystyy mäppäämään instrumentit suunnilleen oikeiksi. Suuri oli hämmästykseni, kun Mankin tunnari kajahti soimaan urusta ilman sen suurempia ongelmia 🙂 CT-S100 siis lienee käytännössä oikeasti pitkälti GM-kykyinen — varmaankin jotain efektejä tai instrumentteja puuttuu. Midi-biisejä voi soitella helposti asentamalla pmidin:

pmidi -p 28:0 barimyst.mid

Yllä olevat numerot saa selville ajamalla komennon aconnect -i. Näpellän Casion äärellä varmaan jatkossa lisääkin, sillä ainakaan toistaiseksi ZynAddSubFX ja MilkyTracker eivät suostuneet ottamaan nuotteja vastaan kiipparilta. Ratkaisu olisi luultavasti JACK, jonka kanssa taannoiset kokemukset ovat olleet hieman sekalaisia. Toinen kokeilemisen arvoinen viritys olisi kytkeä urku USB-pulikan kautta iPadiin ja GarageBandiin. Postailen lisää, jos jotain uutta ilmenee.

Add comment September 4th, 2021

Ja vielä lisää halpaa pöhinää

Blogi alkaa olla tuuletinarvosteluineen kohta kuin Verkkokauppa tai mB-lehti, mutta pistetäänpä tästäkin kummajaisesta vielä maininta, kun en moisia muista Suomessa nähneeni – ja helteetkin taas palasivat. Korean paketissa saapui akkukäyttöinen kädessä tai pöydällä pidettävä tuuletin, jonka hinta oli lähtömaassa edukkaat 4,50 euroa:

Hunajakennoa, propelli ja hunajakennoa.

Irrotettava alusta on vähän heppoisen oloinen, mutta kyllä vispilä sillä ihan pystyssä pysyy. Napista painelemalla voi valita kolmen eri nopeuden väliltä tai sammuttaa tuulettimen. Nopeudesta riippuen akulle luvataan kahdesta kuuteen tuntiin kestoa, ja lataus onnistuu normaalilla micro-USB-nartsalla kolmessa tunnissa. Laite toimii johdossa ollessaankin, mutten tiedä, latautuuko akku ollenkaan kovimmalla nopeudella. Tuuletustehoa irtoaa yllättävän paljon kokoon nähden, mutta suunnilleen 85-millinen propelli alkaa pitää epämukavan kovaa pörinää jo toiseksi suurimmalla nopeudella, joten ainakaan sitä ei viitsi ihan korvan juuressa pitää.

Add comment July 25th, 2021

USB:stä pöhinää

Kesän lämmöt alkavat taas hiipiä sisälle kämppään, ja siten oli aika kaivella+putsailla tuulettimet käyttökuntoon. Todelliseen käyttöön on taloudessa toki ihan kunnollisia pöytätuulettimia, mutta muksujen pöydälle ja mukana kuskattavaksi myös pari USB-rimpulaa mallia “muutaman euron kiinaräpsä”. Ensimmäisen sähköpiuhasta ehti jo katketa johdin, mutta sen sain korjattua, kun taas toinen oli alkujaankin haluton käynnistymään ja nyt talven jälkeen kieltäytyi kieppumasta kokonaan. Hankin levinneen tilalle Jimpalta kokeeksi hivenen kalliimman Arctic Breezen, joka on ainakin ihan oikean tuuletinvalmistajan nimellä myynnissä:

Pieni ja pippuriton.

Aloitetaan hyvistä puolista: jalusta on painava sekä tukeva, nopeutta voi säätää potikalla (josta tuulari myös sammuu), varren voi käännellä haluamaansa asentoon ja käyntiääni on miellyttävän hiljainen. Valitettavasti se tärkein ominaisuus eli tuuletusteho on hieman niin ja näin – ainakin Arcticia täytyy pitää todella lähellä, että ilmavirran huomaa ja silloinkin se riittää suunnilleen naaman jäähdyttämiseen. Toinen lievä miinuspuoli on se, että suojaamattomaan propelliin on helppo törkkiä sormella tai muulla satunnaisella esineellä. Eipä siis kovin kaksoinen laite tämäkään, mutta uskallan tässä vaiheessa ainakin odottaa sille hiukan pidempää elinikää kuin aiemmille USB-vispilöille (korjaan alle, jos niin ei käy).

Add comment June 12th, 2021

Logitech – mitä teille tapahtui?

Yli 20 vuotta olen luottanut Logitechiin ainakin hiirivalmistajana – näppiksistä en ole juuri välittänyt ja kaiuttimet ovat halvinta kökköä – mutta nyt luottamus on ruvennut horjumaan toden teolla. Vielä hiljattain käytössä ollut bulkkihiiri kesti kymmenisen vuotta, mikä on varsin kunnioitettava saavutus. Sen jälkeen hankitut ohjausrasiat ovatkin olleet toista maata:

  • M330 olisi periaatteessa ihan mukava kapine, jollei sen langaton vastaanotin ottaisi niin herkästi häiriötä. Hiiri toimii ok läheltä, mutta sohvakoneessa parin kolmen metrin päästä liike on välillä hyppivää.
  • M500S ei ollut mikään aivan halpis, vaan siitä sai pulittaa muutaman kympin. Omaan käteeni sämpylä oli liian iso ja painava, mutta ne ovat lähinnä makuasioita verrattuna laitteen yleiseen surkeuteen. Hiiren paikannus sekoilee toisinaan, vasen nappi hajosi alta vuoden käytöllä ja keskinappia on vaikea klikata ilman, että tulee vahingossa vierittäneeksi sivusuunnassa. Takuuta olisi varmaan ollut vielä jäljellä, mutten halua toista samanlaista hermorassia enää elämääni.
  • M105 ehti palvella poitsulla parisen vuotta, ennen kuin siitäkin lävähti vasen nappi hetken aikaa lonksuttuaan.
  • M110 Silent on tavallaan hiljaisempi kuin tavallinen naksuva hiiri, mutta vasen nappi kehitti pian ärsyttävän narinan, jonka luulin ensin tulevan muoviosista. Syypää on kuitenkin itse kytkin, joten asialle ei voi oikein mitään. Ei jatkoon.

Kytkimiä on toki hajonnut myös muista Logeista, mutta yleensä vasta pitkän työuran päätteeksi. Joskus olen niitä jaksanut vaihtaa, vaikka korjailua haittaavat pahasti erilaiset kytkinmallit. Toinen perinteinen vika on se, että kytkintä painavaan muovitappiin kuluu kolo, mitä voi puolestaan yrittää fiksailla vaikka huonolla kolvilla kaapimalla ympäriltä muovia tilalle. Klönttiä joutuu yleensä vielä hieman siistimään hiekkapaperilla, mutta mitenkään vaikeasta DIY-operaatiosta ei tosiaan ole kyse.

Tällä hetkellä käytössä on halvoista halvin B100, joka ei ainakaan viikossa ole vielä levinnyt – tuohon hintaan voi jo hiukan antaa anteeksikin. Jos vaikuttaa kummalliselta, että ostin näiden vastoinkäymisten jälkeen vielä yhden, niin kyse oli kaapissa toista vuotta lojuneesta varahiirestä. Seuraavien hiiriostosten koittaessa tutustun joka tapauksessa muihin merkkeihin, kun Logitecheista on tullut tällaista noloa roskaa, piste.

Add comment April 17th, 2021

PS3 puhtaaksi!

Hankin muistaakseni 2014 käytetyn Pleikkari kolmosen sillä ajatuksella, että käyttäisin sitä BD-leffojen toistoon. Lopulta aiottu skenaario ei toteutunut, kun totesin MakeMKV+VLC-yhdistelmän paljon kätevämmäksi monestakin syystä. Pelejä tuli hankittua tasan yksi, Red Dead Redemption, joka ei sekään jostain syystä onnistunut koukuttamaan tarpeeksi, joten voileipägrilli jäi muutamaksi vuodeksi vaille käyttöä. Kaappeja tonkiessani huomasin, että olin jossain vaiheessa ostanut myös Rezin jatko-osan, Child of Edenin, jota en tainnut ikinä edes käynnistää.

Pari vuotta sitten PS3 meni lainaan tuttavaperheelle, jonka PS3 Slim ei jostain syystä toiminut Minecraftin kanssa. Viime vuonna purtilo palasi takaisin, mutta jäi jälleen odottelemaan aikaa parempaa. Tällä viikolla päätin sitten kokeilla, lähteekö vanhus enää edes käyntiin, ja toden totta: toimihan se, vaikka välillä kovalevystä ja BD-asemasta kuului hieman epäilyttäviä ääniä. Pahin ongelma oli kuitenkin tuulettimen äänekkyys, joka haittaisi luultavasti paljon vähemmän, jos Pleikka sijaitsisi kotialttarilla tai jos pelien kanssa käyttäisi kuulokkeita.

Ehkäpä piirien lämpötahna on kuivahtanut tai sitä on alkujaankin laitettu liian vähän? Ehkäpä vuosien varrella masiina on niellyt valtavan määrän pölyä, joka tukkii ilmankierron? Eli eipä muuta kuin koteloa aukomaan. Youtubesta löytyi ohje, jota seuraamalla kansi lähti auki, mutta seuraavaksi iski hieman tenkkapoo, kun oma koneeni olikin sisuksiltaan erilainen kuin videon. Ruuvit ovat silti ruuveja, joten pikku tuumailun päälle osat lähtivät kohtuullisen helposti irti ja esiin kuoriutui emolevy supertehokkaine Cell-piireineen. Tahnat eivät olleet kuivuneet ja pölyä oli odottamattoman vähän, mutta vaihdoin silti tilalle Arctic MX-2:ta ja siivoilin vastaan tulleet pölyt. Koneen takaisin kokoaminen nosti hetkittäin kylmän hien otsalle, vaan onnistuipa sekin lopulta.

Pyhistä pyhin.

Tässä vaiheessa olisi mukava päättää postaus siihen, kuinka Pleikka käy nyt selvästi kylmempänä eikä tuuletinkaan enää puhalla. Tiedemiehen on kuitenkin pysyttävä faktoissa ja valitettavasti kävi niin, että melu on aivan ennallaan. Jostain syystä tuuletinkontrolli ei koskaan tunnu edes hiljentävän kierroksia, kun kerran on vauhtiin päästy, vaikka laitteella ei edes tekisi mitään kuormittavaa. Ilmeisesti on vain niin, että tämän mallin PS3:t käyvät kuumina, eikä pieni ihminen loputtomasti mahda asialle mitään. Olkoon, perkele.

Add comment March 23rd, 2021

Eroon usbipulikasta

Päivän säätöprojektina laittelin HP EliteDesk USDT -sohvakoneeseen sisäisen Mini-PCIe-kortin korvaamaan tähän asti käytössä olleen USB-väyläisen WLANin. Poistuva laite oli Pandan PAU09 N600, paremmasta päästä Linuxissa toimivia kalikoita, mutta silti USB:n ongelmien jossain määrin vaivaama – toisinaan tuntuu kyse olevan lähinnä koneen päässä olevasta USB-ohjaimesta, koska toisessa koneessa Panda toimi lähes virheettömästi. Tilalle tuli waka wanha Intel 3160, joka on todettu hyväksi jo pariinkin otteeseen. Läppäreissä on välillä ikäviä rajoituksia sen suhteen, mitä sisälle voi tarkalleen laittaa, mutta ainakaan tässä pöytäpurnukassa ei ollut mitään estoja.

Periaatteessa ja käytännössä. Punaisella ympyröity holetsi on virallinen toisen antennin paikka, mutta johto ei yltänyt sinne.

EliteDeskissä ei ole valmiina WLAN-antenneja, mutta siihen on saanut sisäisen oman antennihäkkyrän, joiden saatavuus ja hinta kuitenkin pisti miettimään vaihtoehtoja. 802.11ac-verkkoon sopivia antenneja oli jo valmiina nurkissa, joten tilasin verkkokortin lisäksi kiinalaiselta halvat antennikaapelit. Kannattaa olla näiden kanssa tarkkana, sillä antennijohtoja on olemassa myös mikroskooppisella pienemmällä liittimellä, joka menee uudempiin kortteihin. Kokonaishinta uusille osille jäi reiluun kymppiin, tosin samalla piti ottaa se pikku riski, etteivät ne toimi tässä käytössä alkuunkaan.

Olin alkujaan suunnitellut nävertäväni etupaneeliin reiät antenneille sopivaan kohtaan, mutta sellaista ei oikein tuntunut löytyvän tuulettimen ja optisen aseman vuoksi. Takapaneelista löytyi kuitenkin – hieman yllättäen – valmiit reiät, jotka on selvästi tarkoitettu juuri antenneille. Kaikki näytti hetken valoisalta ja lähes liian helpolta siihen saakka, kunnes totesin johtojeni olevan hieman liian lyhyet: kauempana olevasta rööristä tuleva kaapeli jäi ärsyttävästi muutaman millimetrin vajaaksi. Onneksi takapaneelissa on muitakin aukkoja, ja kuten kuvasta näkyy, prikkojen avulla sain toisenkin liittimen vedettyä sopivasti pihalle. Edes koppaa kiinni pitävä sormiruuvi ei tullut tielle, vaikka siltä hetken näytti.

Kyllä nyt kelpaa! Kotiin tuleva yhteys on maksimissaan 100/100.

Pikaisten testailujeni perusteella vaihtoon käytetty vaiva kannatti: pingi reitittimelle pysyy vakaasti 3–5 millisekunnissa ilman USB-värkeistä tuttuja satunnaisia nykäisyjä. Omien kokemusteni mukaan näin asiat Linuxissa ovatkin: sisäiset WLAN-verkkikset toimivat käytännössä aina paremmin. Pikku yllätyksenä totesin myös, että Intelin kortissa on Bluetooth-tuki, joten sohvakoneesta vapautui näppiksen vaatima USB-dongeli siten muuhun käyttöön. TV-tasollakaan ei tarvitse pitää enää erillistä antennihärpätintä kaatuilemassa ja pölyyntymässä, kun sojottimet mahtuivat koneen kanssa samaan syvennykseen.

Add comment January 23rd, 2021

Samson Meteor Mic – äänitä se ääni

Pikatestissä USB-väyläinen Samson Meteor Mic, jonka sain hankittua firman piikkiin, sillä keväällä on taas runsaasti etäopetusta tiedossa. 80 euroa ei ole mikrofonista periaatteessa summa eikä mikään, mutta omista rahoista hinta olisi ollut jo kivuliaan puolella, kun en ole perustamassa äänitysstudiota. Etätyöaika on tunnetusti lisännyt tiettyjen laitteiden, kuten webbikameroiden, kysyntää, ja Samsoniakin piti odotella useampi viikko.

Mikki näkyy kuvassa

Retrohenkisen pötikän kuori on hieman yllättäen kokonaan metallia, joten ainakin siinä suhteessa uskoisin Samsonin kestävän monenlaista murjontaa. Jalkoja vääntelemällä mikin saa eri asentoihin ja kuljetusta varten ne voi taittaa runkoa vasten. Jalkojen pohjissa on pikku kumit, jotka ainakin leikisti estävät tärinöiden siirtymistä pöydästä. Pohjassa on vielä standardi ruuvikierre erilliselle jalustalle. Kiiltävä metallipinta kerää herkästi sormenjälkiä, joten yleisvaikutelma ei pysy kovin siistinä arkikäytössä – musta mattaversio olisi armeliaampi vaihtoehto.

Nippeleitä ei ole paljon. Taakse liitetään mini-USB-kaapeli ja haluttaessa 3,5 millin liittimellä kuulokkeet. Edessä loimottaa tyypillinen ylikirkas moniväriledi, jonka olen kuvassa (ks. kuva) jo teipannut hämärämmäksi. Lisäksi edessä on virtakytkin sekä kuulokkeiden äänenvoimakkuuden säätö. Pelkän mikin lisäksi möllikkä toimii siis myös äänikorttina, sillä tietokoneelle kuulokeliitin näkyy aivan tavallisena ulostulona. Itse en kyseistä ominaisuutta juuri tarvinne, mutta kyllä sieltä ääntä tuli ja aivan välttävän lujaa 120-ohmisille luureilleni, jotka toki ovat jo tanakasti suositusarvojen yli.

Vaan entäpä se äänenlaatu? Ensivaikutelma on, että Samson on varsin herkkä: kaikki tuolin kolinat, vaatteiden kahinat ja naapurihuoneen yskimiset tallentuvat uskollisesti – en odottanut ihan näin mittamikrofonimaista käytöstä. Vaikka suuntakuvio on periaatteessa kardioidi, niin ääntä tallentuu hanakasti ihan joka suunnasta, vaikka takaapäin sentään hieman heikommin.

Parin päivän käytön jälkeen en ole ihan vakuuttunut, paransiko tämä hankinta elämänlaatuani merkittävästi. Äänenlaatu on toki selvästi parempi kuin vaikkapa läppärillä tai webbikameralla, mutta myös väärällä tavalla, kun kaikki talouden muutkin äänet lähetetään eetteriin pulinoitteni mukana. Lisäksi aloin tajuta, kuinka suuri osa videopuheluiden huonosta äänenlaadusta johtuu pikemminkin työhuoneeni kehnosta akustiikasta kuin mistään mikrofonista. Toistaiseksi olen käyttänyt Samsonia vain Linux-pöytäkoneessa, jossa se on ainakin nämä pari päivää toiminut täysin ongelmitta ilman mitään virittelyä.

Add comment January 20th, 2021

Katsaus vuoteen 2020

Sellainen oli 2020. Kuvittelin viime vuoden olleen jotenkin poikkeuksellisen raskas, mutta tähän loppuvaan verrattuna ei se sitä tainnut ollakaan. Koronavirus vaikutti tietysti melkein kaikkeen tänä vuonna, kuten varmasti muillakin, mutta ehkäpä aiheesta ei nyt jaksa jauhaa juuri nyt paljon enempää – muistelmia etäkoulusta kirjoittelin jo keväämmällä. Yleensähän nämä pandemiat ovat “siellä jossain” eivätkä kosketa lintukotoamme, mutta tämänkertainen tuli ihan kotiovelle asti.

Töitä ja tutkimusta

Aallossa ryhdyttiin etätöihin suunnilleen ensimmäisten joukossa keväällä, mistä seurasi yllätys ja toinenkin, kun lähiopetukseen suunnitellut kurssit piti pikaisesti siirtää verkkoon. Osa opetuksesta, kuten opinnäyteseminaari, teki digiloikan odottamattoman helposti, siinä missä studiokurssit olivat paljon kinkkisempi tapaus. Eipä juuri käy kateeksi syksyllä aloittaneita uusia opiskelijoita, jotka eivät ole välttämättä nähneet luokkakavereitaan fyysisesti ollenkaan – toisaalta jotkut sanoivat opintojensa sujuneen nyt jopa paremmin, kun kursseihin pystyi osallistumaan kotoa käsin.

Videopuheluihin ei ole valitettavasti oikein standardia, ja vaikka suurin osa omista duuneista on hoitunutkin Zoomilla, on taloudessa eri tarkoituksiin käytetty myös ainakin Teamsia, TeamWieweriä, Google Meetiä ja Facebook Messengeriä. Suurin osa toimii Linuxissakin hyvin, mutta toisinaan on tarvinnut kaivaa vanha MBP kaapista.

2019 kypsyi poikkeuksellisen mukava artikkelisato, joten tänä vuonna on ollut sitten vastaavasti hiljaisempaa. Tapani Joelssonin kanssa kirjoitettu ”Another visitor!” – kun puhuvat koneet tulivat kotiin taisi jäädä ainoaksi vertaisarvioiduksi julkaisuksi. Populaaripätkiä tuli sentään työstettyä Skrolliin tavallista enemmän, vaikka niistä ei paljon akateemista glooriaa kerrykään. Hartaasti kokoon kursittu WiderScreenin tietokonekulttuuriaiheinen erikoisnumerokin saatiin lopulta kunnialla pihalle.

Vuoden akateeminen kohokohta osui elokuulle, kun Turun yliopiston humanistinen tiedekunta myönsi allekirjoittaneelle digitaalisen kulttuurin dosentuurin. Juuri mihinkään se ei ole vielä ehtinyt vaikuttaa (eikä välttämättä vaikutakaan), mutta oli silti mukavaa saada jotain tunnustusta vuosien rehkimisestä. Samalla karistin henkisesti viimeisetkin pitkän jatko-opiskelulimbon tomut jaloistani.

Skenetyksiä

Ensi hätään tuntui siltä, että eipä tänäkään vuonna paljon mitään tullut tehtyä, mutta ei tilanne aivan niin synkeältä näytä lähemmässä tarkastelussa. Muutama PETSCII-kuva tuli jälleen väkästettyä joko kilpailuihin tai omaksi huviksi, ja pariin niistä olen jopa näin jälkikäteenkin ihan tyytyväinen. Pariin kertaan laitoin merkistön myös opetuskäyttöön, kun havainnekuvia oli nopeaa tehdä petskarina. Vastoin odotuksiani koodasin jopa yhden ruudun minimalistisen pikku Processing-demon (Naien) Vammala Partyille. Ensi vuonna täytyy luultavasti aktivoitua hieman enemmän, sillä Fit täyttää pyöreät 30 vuotta.

Pitkään ja hartaasti väsätyt Marq’s PETSCII Editor ja Pixel Polizei saivat molemmat ison päivityksen. Merkittävin sisäinen muutos oli loikka Processingin versiosta 2 versioon 3, mutta ujutin kaikenlaista muutakin pikku lisätoimintoa ja bugikorjausta mukaan, kuten vaikkapa paremmat tiedostovalitsimet Linuxille ja Macille. Polliisi on näistä kahdesta se sivuraiteelle joutunut projekti, jolla ei liene paljonkaan aktiivikäyttäjiä, siinä missä PETSCII-editorilla niitä on varmasti ainakin useita kymmeniä ulkomaita myöten.

Virustilanne vaikutti myös skeneen, ja niinpä vain katkesi ’94 alkanut Assembly-putkeni (jos tätä katkoa voi laskea), kun kesäassyt peruttiin. Vammala Party saatiin sentään pidettyä melko normaalisti. Synkkyyden keskellä valopilkkuna loisti läpi mennyt hakemus, jonka myötä demoskene lisättiin kansallisen elävän perinnön luetteloon, mahdollisesti jopa ensimmäisenä digitaalisena kulttuurina maailmassa. 2021 alussa saanemme kuulla, miten kävi saksalaisten hakemukselle.

Tietotekniikkaa

Isot konepäivitykset tuli tehtyä pitkälti viime vuonna, mutta toki viime aikoinakin on tullut räpellettyä tietotekniikan äärellä varsin ahkerasti (jo etätöidenkin takia). Edelleen fokus on ollut siellä tuoreemman tekniikan puolella tyyliin peesee-Raspi-verkkolaitteet, joten retrokokoelma on saanut enimmäkseen odottaa aikaa parempaa. Linux-osaamista on karttunut vapaaehtoisesti ja hieman pakollakin, että videoneuvottelut ym. on saanut pyörimään.

Alla on nyt varsin pelikelpoinen peesee, mutta itse pelaamiselle ei ole oikein riittänyt aikaa, eikä jonossa ole ollut järin montaa kuumottavaa teostakaan, joita olisi ollut pakko päästä hakkaamaan. Proton on ollut jälleen ystävä, ja sen avustuksella tuli tahkottua läpi ainakin näyttävä Gris ja viihdyttävä Creaks. Inside taisi tulla pelattua taas ainakin kolme kertaa läpi pikku palasissa, mutta mihinkään speedrun-yritykseen en ole ainakaan vielä uskaltautunut. Steam-kirjastossani olisi varmaan toistasataa täysin kokeilematonta tekelettä – koskahan noidenkin äärelle ehtinee?

Shakkia

Korona puraisi shakkikerhoja pahasti, ja suuri(n) osa tämän vuoden kilpailuista on jouduttu peruuttamaan. Parit nappulaturnaukset sentään ehdittiin koluta ja puistoshakin kovatasoinen HM. Linjoilla on toki voinut pelata yllin kyllin, mutta hyppy takaisin oikealle laudalle ei ole aina ihan helppo, kun tilanteita hahmottaa oikeilla pelivälineillä heikommin. Nappuloita ja lautoja tuli kokoelmaan vain muutamat uudet, mutta sentään onnistuin parin vuoden etsimisen jälkeen lopulta hankkimaan aidot Tannit, joita on tehty Vammalassa.

Uskaltauduin helmikuussa kokeilemaan pikashakkia Lichessissä, vaikka olinkin jo ennalta tuominnut sen itselleni liian kiivastahtiseksi ja mahdottomaksi. Ennustukset näyttivät käyvän toteen, kun alkuunsa tuli takkiin melkein järjestään. Kaikkeen tottuu ja nyt joulukuun lopussa vertailulukuni on noussut pohjamudista jo melkein 500 pistettä, eikä 3+2 tunnu enää ollenkaan niin hätäiseltä huiskimiselta kuin aluksi. Noin kaikkiaan alan huomata omassa pelaamisessani näin kolmen vuoden jälkeen jotain tiettyä rutinoitumista ja kokemusta, kun kuvioita alkaa tunnistaa helpommin ja törkeiden munausten määrä on hiljalleen pienentynyt.

Leffoja ja sarjoja

Taloyhtiö laittoi kerhohuoneen oven säppiin – tämäkin taas koronan vuoksi – joten vuoden molemmat länkkärimaratonit oli harmillisesti pakko perua. Toivottavasti edes ensi keväänä tärppää, koska pitäisi jo päästä näkemään sinne jyvitetty The Ballad of Buster Scruggs. Noin muuten olen jatkanut länkkäreiden kuluttamista, mutta selvästi enemmän vanhoja laatufilkkoja uudelleen katsellen kuin aiemmin näkemätöntä bulkkia haalien. Eräänä aluevaltauksena oli sentään ehta 3D-länkkäri, vaikka kokemusta ei voi kovin nautinnolliseksi luonnehtiakaan.

Yhtenä kartoitusprojektina katsoin läpi puukkojunkkarileffat, missä ei juuri aikaa vierähtänyt “genren” niukkuuden takia. Täysmittaisille filkoille on usein vaikea löytää aikaa, kun taas sarjoja on helpompi koluta, joten ysärin vanha suosikki Kyllä Jeeves hoitaa sai uuden kierroksen. Muuten työn alla on ollut ainakin Star Trekiä, useampi kausi Merilinjaa sekä aivan hiljattain korealaista zombidraamaa Kingdom.

Muita puuhia

JavaScript on kökköyksistään huolimatta nykyään tärkeä työkalu, joten opettelin sitä sen verran kuin oli tarpeen omien interaktiivisten kikkareiden saamiseksi verkkoon. Tyypitettyjen perinteisten kielten suunnasta tulevalta “kaikki käy” -mentaliteetti ei irtoa noin vain, mutta on sitä kaikenlaista muutakin tullut neppailtua, joten miksipä ei tuota. Mihinkään loputtomaan frameworkkien suohon en ajatellut sukeltaa, vaan pitäydyn näillä näkymin tutunoloisessa P5.js:ssä, jota voi kirjoittaa vaikkapa Processingin editorilla suoraan. Pistin linjoille pari ensimmäistä kokeilua: Frozen ja Jsrokit.

Vuoteen on väsähtänyttä huumoriaan suonut IL-kroppailu, jossa yhdistetään jonkin iltiksen artikkelin otsikko ja seuraavan artikkelin kuva koomiseksi hybridiksi. Näitä on tullut väkästeltyä jo useita satoja ja joukossa on jokunen helmikin. Olen postaillut silloin tällöin best of -kokkareita Feseen, joten alla olevassa kollaasissa on vain yksi näytteenä.

Iskän vuosikatsaus ei voi tietenkään olla kattava, jos muksuista ei mainita mitään. Ihan hyvin on onneksi mennyt: poitsu selvisi kotikoulusta ilman sanottavia ongelmia (itsestäni en ole niin varma) ja tyllerö on kasvanut jo niin, että vuoden päästä odottaa eskari. Rakkaiden sisarusten rähinä tuntuu loputtomalta, mutta koitan lohduttaa hermojani, että tämä on vain ohimenevä vaihe… Koronaa ei ole perheeseen toistaiseksi tärpännyt, ja tämän vuoden 2020 ikimuistoisen ilmiön sivuutammekin varsin mieluusti.

Add comment December 31st, 2020

MSI:n päristimet vaihtoon

Tyllerön videokone on pelikelpoiseksi tuunattu HP ProDesk 600 G1 SFF eli käytännössä tukeva, mutta ratkaisuiltaan jokseenkin poropietari yrityskone. Kotelo on low profile -mallinen, mikä asettaa tuulettimille ja laajennuskorteille omat puitteensa. Olen koppuloinut purkin propelleja jo ennenkin ja sain sen lopulta siedettävän hiljaiseksi jokseenkin kotikutoisilla ratkaisuilla. Erinäisten laitteistokierrätysten jälkeen koneeseen päätyi Gigabyten passiivisen GT 1030:n tilalle käytetty MSI:n GTX 1050 Ti, joka on ainakin paperilla suuri parannus yli kaksinkertaisella nopeudellaan ja neljän gigan muistillaan. Edes tehokkain LP-kortti, GTX 1650, ei ole hirveästi nopeampi, joten masiina on monessa suhteessa tappiinsa päivitetty.

Näin postuumisti arvioiden vaikuttaa valitettavasti siltä, että edellinen omistaja on laittanut kortin myyntiin kyllästyttyään sen pahenevaan meluun. Toisen propellin ikävän pärinän rinnalle ilmaantui hiljattain vielä heinäsirkan siritystä muistuttava sivuääni. Zero fan modesta ei ole toivoakaan, vaan pienet tuulettimet jyystävät aina vähintään 40 % nopeudella, oli piiri sitten miten kylmä hyvänsä. Kalliimmista MSI:n korteista on hyviä kokemuksia, mutta tämä ruoja ei totisesti nostanut putiikin arvoa silmissäni.

Eräs ratkaisu olisi purkata tilalle vakionopeudella pyörivä tavallinen propelli, jolle voisi ottaa sähköt jostain sopivasta paikkaa koneen sisältä. Netissä näitä on nähty, mutta halusin itse hieman elegantimman ratkaisun, mikäli mahdollista, etenkin kun koneen prosutuulari on jo oma nipariviritys. Kiinalaiselta eBay-myyjältä löytyi tähänkin edullinen 12 euron ratkaisu, mutta korona-aikana kulku oli entistäkin hitaampaa ja vispilöitä saatiin odotella melkein kaksi kuukautta.

Kyllä siitä vain tuntoo.

En tiedä, onko kyseessä vain tarkasti tehty klooni vai onko alkuperäinen tehdas pukannut pihalle omin nokkineen samoja osia, sillä tuulettimien tarrojen lisäksi häkkyröistä on mahdotonta keksiä mitään eroa. Vaihdossa (neljä ruuvia ja liitin) ei montaa minuuttia mennyt, ja ainakin näin alustavien kokeilujen perusteella pärinä laantui selvästi ja kortti pysyy edelleen kylmänä. Uskoisin koneen saavan tätä myöten lisää käyttöikää ja projektin hinta oli kohtuullinen, joten eiköhän tässä uskalla olla hetken tyytyväinen — jos jompi kumpi korvike alkaa oireilla, niin alkuperäisestä voi vielä vaihtaa sen tilalle hieman ehjemmän yksilön.

Add comment December 19th, 2020

Previous Posts


Kommenttien virta

Aiheet