Posts filed under 'laitteet'

Serveriä pydeen

Kesällä meni lopultakin vaihtoon Kameli, jolla tämäkin sivu sijaitsee. Vuosikaudet kohtuudella palvellut vanha Celeron alkoi käydä jo hitaanpuoleiseksi, minkä lisäksi pahasti ryvettynyttä CentOS:ää (Centosta?) ei voinut päivittää uudempaan. Olen paremmin kotonani Debian-johdannaisten äärellä, joten samalla tarjoutui tilaisuus vaihtaa takaisin niihin, tarkemmin ottaen Ubuntu Serveriin, joka tuki uuden koneen RAIDia suoraan. Rautapäivitys oli melkoinen hyppäys, sillä nyt on alla Quadcore-Xeon ja tällainen Lenovon pöytäpalvelinpönttö (TS140):

Asentelun aloittaminen ei ollut mikään innostava projekti, sillä vuosien varrella koneelle oli kertynyt yhtä sun toista palvelua, webasivua ja tiedostoa, jotka piti tietysti mieluummin saada toimimaan uudellakin pöntöllä. Samalla vaihtui palveluntarjoaja, mistä seurasi vielä omia haasteitaan. Tässä hiukan suuntaa-antavaa työlistan mallia:

  • Käyttiksen asennus ja RAID:n konffaus
  • Käyttäjätunnusten ja -ryhmien luonti
  • Käyttäjien tiedostojen ja asetusten siirto vanhalta koneelta
  • Hakemistojen oikeuksien ja omistajien säätö
  • Julkisten tiedostojen ja webbisivujen siirto vanhalta koneelta
  • Uudelleenohjausten osoittaminen oikeaan paikkaan
  • Nimipalvelujen ja virtuaalihostien osoittaminen uudelle IP:lle
  • Sähköpostipalvelun pystytys
  • Migraatio Apachen, PHP:n ja MySQL:n paljon uudempaan versioon
  • Asetustiedostojen yleinen räpellys CentOS/Ubuntu-erojen vuoksi
  • Tietokantojen siirto
  • Automaattiset varmuuskopiot
  • Palomuuri ja Fail2ban
  • Latin-1:stä UTF-8:aan siirtyminen
  • Lukuisien softien asentelu
  • … ja vielä lisäksi yhtä sun toista, mitä ehdin jo unohtaa.

Eli melkoinen urakka, johon ei viitsi ihan vuosittain lähteä. Nyt, kun tilanne alkaa olla voiton puolella, alkaa huomata niitä hyviäkin puolia: etenkin verkkosivut latautuvat silmänräpäyksessä, siinä missä vanhalla koneella niitä joutui usein odottelemaan sekunnin pari. Uusi letku on vanhaa nopeampi, joten latailu nopeutui senkin vuoksi. Qmailin konffaushelvettiä ei todellakaan tule ikävä, ja Apt on tutumpi kuin Yum. Puhdas asennus on aina puhdas asennus, joten tietoturvakin lienee ainakin hetken paremmassa kuosissa, kun palveluista on käytössä uudemmat versiot ja vanhat lahot WordPressit siivottiin muutossa pois.

Add comment September 17th, 2018

Pikkupurkki kotiserveriksi

Kun sekä Netgearin reitittimen tiedostonjako että pikkupalvelimeksi värvätty Raspberry Pi osoittautuivat epäluotettaviksi, oli pakko ruveta miettimään hieman jämäkämpää ratkaisua. Toisaalta en halunnut mitään isoa pönttöä surisemaan ympäri vuorokauden. Nasseja on nykyään joka lähtöön, mutta pelkän valmiin laatikon ostaminen ei ole projektina kovin mielenkiintoinen (vaikka ehkä järkevä olisikin), minkä lisäksi niissäkin tuppaa olemaan tuulettimia.

Google löysi reilulla satasella ihan Suomesta Gigabyte GB-BXBT-2807:n, joka näytti mukavan pieneltä ja on lisäksi tuulettimeton. Hitaan Celeron N2807:n avuksi latasin koneeseen neljä gigaa muistia – kalliinsutkia DDR3L:ää – sekä puoliteraisen Samsungin 850 Evon. SSD:n järkevyyden tässä käytössä voi hyvin kyseenalaistaa, mutta ainakin vasteaika on mainio piirre samoin kuin äänettömyys. Sisuksissa on ilmeisesti vain SATA2-ohjain, sillä absoluuttinen siirtonopeus jäi käytännössä puoleen maksimista. Hintaa näille hienouksille kertyi, mutta ne eivät ole mitenkään pakollisia; säätäjillä on varmasti vanhoja läppärilevyjä nurkissa, ja muistia riittäisi hyvin vähempikin (mukana ei tule kumpaakaan).

N2807 on vaatimaton prosessori 853 passmarkillaan, eikä purkista niin ollen ole mukavaan työpöytäkäyttöön, vaikka Gigabyte sellaista vihjaileekin. ARM-lautoihin verrattuna nopeus on sen sijaan mainio, ja Linux menee koneeseen helposti. Työpöytäkäytössä olen suosinut jo useamman vuoden ajan Minttiä, mutta tällä kertaa palasin juurilleni Debianiin sen minimalismin vuoksi. Itse asennuksessa ei ollut ongelmia lukuun ottamatta sitä, ettei sisäiselle WLAN-kortille ollut valmiina ajureita. Levypalvelimen laittaminen langattomaan verkkoon on muutenkin hieman huono ajatus, joten kaapelilla mentiin. GRUB ei tykännyt buutata ilman näyttöä (ilmeisesti näyttis ei alustu, jos johto ei ole kiinni), mutta siihenkin löytyi netistä lääke.

Kohtuullisen säätämisen jälkeen sain koneen paikoilleen, pois näkyvistä, ja testit liikkeelle. Parhaimmillaan tiedostoja on langattomaan verkkoon valunut noin 13 Mt/s, mikä on varsin riittävä nopeus useimpiin tarkoituksiini. Raspin ja Netgearin kanssa vaivannut epävarmuus tuntuu kadonneen, joten purkki täyttää ainakin minimitavoitteet. Länttäsin säätökäyttöön koneelle myös Apachen, ja tulevaisuudessa tullee ehkä jotain muutakin. Ihan varauksettomasti en Gigabyteä uskalla suositella, sillä lelumainenhan se on, minkä lisäksi passiivinen jäähdytys ja laitteen yleinen luotettavuus mietityttävät. Kiintolevyn kaapeli on huolestuttavan hatara rimpula, josta uhkasi projektin tuoksinassa ruveta jo murtumaan liitin irti. Yksi 2,5″ levypaikka ei nassia tee, mutta oma käyttöni on sen verran vaatimatonta, että tämä riittää ainakin toistaiseksi.

Add comment January 19th, 2018

Luurit vaihtoon

Äänentoiston parannusprojektin myötä tuli hankittua myös uudet kuulokkeet. AKG K612 Pro:t olivat sopivasti tarjouksessa ja arvostelujen perusteella kelpo kamaa, joten laittelin sellaiset jouluksi. En halua tärvätä näihin projekteihin mitään hirveitä summia, ja toisaalta “hyvä ja halpa” on vaikea yhdistelmä, joten vaihtoehtoja on koluttava tarkkaan netin foorumeilta. Äänilaitteistosta on sen verran vähän kokemusta muutenkin, että en osaa itse sanoa minkään tietyn merkin hyvyydestä tai huonoudesta – AKG:lla on ainakin hyvä maine. Lapsiperheessä kuulokkeiden on parempi olla avoimet käytännön syistä, jotta muksujen avunhuudot kuuluvat vanhemman korviin (avoimuudesta lienee iloa toistonkin kannalta, ainakin netskun tietäjien mukaan).

Vertailukohtia olivat muut taloudesta löytyvät luurit: vanhat ja sinänsä hyvin palvelleet Sony MDR CD380:t, joiden toisto tosin on aika puutteellinen minunkin puukorvaani, etenkin hintaansa nähden mainiot Beyerdynamic DTX 710:t, jotka eivät ole minun käytössäni, ja muksujen halvat korvalappumalliset Philips SBC HL 145:t. Tässä seurassa AKG:t erottuvat etenkin tarkkuutensa ja äänialansa laajuuden vuoksi – kuten studiokuulokkeiden pitäisikin. Monenlaisesta musiikista erottuu uusia yksityiskohtia, ja bassot kuuluvat selkeästi tunkematta kuitenkaan liikaa esille. Beyerdynamicit saattavat lopulta olla mukavammat kuunneltavat pehmeämmän toistonsa vuoksi, sillä näillä uusilla kaikki rohinat, säröt ja naksut kuuluvat samalla armottomalla tarkkuudella kuin itse musakin.

Käyttömukavuus on suoraan paketista mainio: etenkin isopäiselle ja -korvaiselle ja/tai silmälasien käyttäjälle monet kuulokkeet tuppaavat olemaan pidemmän päälle tukalia. AKG:n kupit ovat todella suuret eikä panta purista isompaakaan päätä lyttyyn. Kuulokkeet eivät silti putoile päästä, vaan istuvat riittävän tukevasti paikallaan. Panta saisi ehkä olla vielä pykälän pehmeämpi, mutta hyvin se toimii näinkin (riippuen toki pään muodosta). Suuren kokonsa vuoksi näitä ei voi helposti kanniskella esim. repussa, minkä lisäksi 120 ohmin impedanssi alkaa olla vähän liikaa vaikkapa kännyköille, joten sopivin käyttöpaikka on luontevimmin kiinteästi koti, studio tai kotistudio.

Add comment January 6th, 2018

Steinperkkin Steinpurkki

On se myönnettävä: pöytäkoneiden ja läppärien sisäiset äänikortit eivät ole edelleenkään kovin laadukkaita, vaikka parannusta on tapahtunut. Kiintolevy, näytönohjain ja ties mitkä komponentit tuottavat äänilähtöön sirinää, huminaa ym., jonka kuulee tällainen puukorvakin. Pienien pöytäkaiuttimien kanssa ongelmaa ei juuri huomaa, mutta kuulokkeiden tai parempien kajarien kanssa kyllä. Annoin lopulta periksi ja ostin halvahkon USB-äänikortin hifi-tilanteita silmällä pitäen: kaupasta lähti mukaan hyväksi mainittu Steinberg UR12.

Linuxin äänitukea parjataan usein, eikä ihan syyttä; rajapintoja on pari liikaa ja säätäminen vaatii usein opettelua. Onneksi USB-äänelle on olemassa ns. “class compliant” -standardi, eli perustoiminnot saa käyttöön monimutkaisistakin purkeista. Tässäkin tapauksessa riitti törkätä johto koneeseen ja laite oli heti käytettävissä normaalissa äänipaneelissa sekä sisäänmenona että ulostulona. Virtansa laite ottaa suoraan USB:stä, joten erillistä virtalähdettä ei välttämättä tarvita muuten kuin mobiililaitteiden kanssa. Hienosäätöjä saa tehtyä Steinbergin omalla softalla, joka tukee kuitenkin vain Windowsia tai Mäkkiä. Ainoa vakiona Linuxille näkyvä säätö on äänenvoimakkuus, mikä onneksi riittää arjen tarpeisiin.

Entäpä sitten se tärkein ominaisuus eli äänenlaatu? Omat kuulokkeeni (Sony MDR-CD380) eivät edusta mitään raskainta sarjaa, mutta jopa niillä huomaa kohinan poissaolon. Kuulokevahvistimesta lähtee tarpeeksi kovaa ääntä näille 40 ohmin luureille – mutta ei juuri sen enempää, joten hiukan epäilen riittävyyttä korkeamman impedanssin tapauksessa. Paremmin UR12 pääsi oikeuksiinsa studiomonitorien kanssa: M-Audion keskikokoiset pönttöni soivat linjaulostulosta oikein kauniisti. Steinbergin päässä on RCA:t ja kajareissa isot plugit, joten sain kuluttaa reilun tunnin kaapelien kolvauksen äärellä, mutta nytpä ei tarvi enää menettää hermojaan miniplugirempulan kanssa tapellen.

Käyttötarpeeni eivät ole kovin mutkikkaat, joten UR12 ajaa varsin hyvin asiansa. Jälkiviisautena olisi kenties kannattanut saman tien hankkia muutaman kympin kalliimpi UR22, jossa olisi ollut myös MIDI sekä erillinen äänenvoimakkuus kuulokkeille ja linjalähdölle. Tässä karvalakkimallissa pitäisi muuten olla pitkälti samat sisukset, joten laatueroa varsinaisessa äänessä ei liene. En kokeillut vielä tallentaa ääntä, joten äänitysominaisuuksista en voi sanoa varmaksi mitään. Kaiken kaikkiaan UR12 vaikuttaa olevan juuri sitä mitä hain: Linuxissa toimiva laadukas USB-äänäri. Bonuksena mainittakoon vielä jämerä metallikuori, joka suojaa sisuksia ainakin kiväärinluotia pienemmiltä uhilta.

Add comment October 31st, 2017

Ensimmäinen Retrobright-yritelmä

Jo useampi vuosi sitten säätäjät keksivät vetyperoksidin vaalentavan vaikutuksen – ei hiuksiin, vaan myös vanhoihin tietokoneisiin. Retrobright-nimellä kulkeneet erilaiset litkut palauttivat vanhat muovikotelot vanhaan loistoonsa. Kellastuminen johtuu ilmeisesti palonsuojaamiseen käytetystä bromista, joka ajan mittaan reagoi auringonvaloon tai lämpöön. Itseäni pieni kellastuminen ei ole juuri haitannut, mutta prosessi on kiinnostanut noin muuten, ja kun käsiini päätyi kohtuuttoman kusenvärinen Atari 800XL, ryhdyin lopulta kokeilemaan valkaisua itsekin.

Alkuperäinen resepti vaati hieman erikoisia aineksia, minkä lisäksi osia piti liottaa auringossa tai UV-valon alla isossa puntussa. Upottamisesta on se ilo, että litku löytää tiensä tasaisesti joka puolelle, mutta ainakaan näin kerrostaloasujalle ison peroksidimäärän käsittely ei ole kovin helppoa, eikä nurkissani ole muutenkaan oikein sopivaa astiaa. Uudemmissa versioissa Retrobright on muutettu hyytelömäiseksi, jolloin sitä voi sivellä haluttuun pintaan. Saman vaikutuksen saa kuitenkin aikaan paljon kotoisamminkin konstein, sillä hiusten blondaamiseen käytettävät kampaamotuotteet toimivat siinä missä itse sekoitellut liemetkin. Itse hankin Biozell Classic -vaalennusvoidetta, joka näyttää olevan ihan ok, vaikka hiukan äreämmän aineen kanssa olisikin saattanut säästyä aikaa. Joitakin havaintoja omista kokeiluista:

  • Valkaistavan pinnan pitää olla puhdas. Itse kihnutin pinttyneimpiä kohtia ihmesienellä.
  • Vaalennusvoide koostuu kahdesta komponentista, jotka tarvii sekoittaa keskenään. Sekoitus kannattaa tehdä huolella, sillä muuten vaalennus jää helposti laikukkaaksi.
  • Tökötti kuivuu ja lakkaa toimimasta, jollei sitä suojaa esim. läpinäkyvällä muovipussilla tai tuorekelmulla. Jos kelmuun jää vekkejä tai ilmakuplia, niin ne näkyvät varjoina lopputuloksessa.
  • Smörja kuivaa ja valkaisee myös sormet, joten suojahanskat eivät ole huono idea. Ei myöskään kannata laittaa virittelyyn ykkösiä ylle, sillä roiskeista jää vaatteisiin vaaleita läiskiä.
  • Sivellin tai vaikka vanha hammasharja on tarpeen, jotta möhnän saa tasaisesti pintaan. Atarin tapauksessa yllätyksiä tuotti teksturoitu muovipinta, johon litku piti tosissaan harjata.
  • Prosessi vaatii aikaa. Itse sain tyydyttävän pinnan aikaiseksi vasta noin kahdeksan tunnin auringossa paahtamisen jälkeen, mikä ei ole Suomen kesässä ihan itsestäänselvyys. Valkaistava sivu kannattaa kääntää mahdollisimman kohtisuoraan arskaa kohti.
  • Ensimmäisellä yrittämällä pinnasta tuskin tulee tasainen, mutta jokusen kierroksen jälkeen väri alkaa konvergoitua alkuperäistä kohti.
  • Loppukäsittely vaseliinilla palauttaa pintaan kiillon ja tasoittaa hiukan värierojakin.

Valkaisu siis toimii, eipä siinä mitään, muttei ole aivan ilmeistä eikä hätäisen miehen hommaa. Atari alkaa olla tässä vaiheessa jo hyvässä kunnossa, mutta kyljet vaativat vieläkin uuden satsin, sillä kelmun rypyistä jäi tummempia raitoja pintaan. Alla suuntaa-antava ennen ja jälkeen -kuva, joka tuskin jättää epäilyksiä vetyperoksidin voimasta. Mikään lopullinen ratkaisuhan tämä ei missään tapauksessa ole, sillä muovi alkaa taas ajan myötä kellastua (mikä ei ole välttämättä pelkästään huonokaan asia, sillä se tasoittaa värin epätasaisuuksia).

Add comment September 24th, 2017

Netgear Nighthawk X4 slowdown

To make a long story short: if you have a Netgear Nighthawk X4 router, do not upgrade to firmware 1.0.0.108 – unless you want to ruin your transfer speeds. After the update my 802.11ac (“5 GHz”) compliant devices connected only at 54 Mbit/s. Reverting back to 1.0.0.94 restored their speed back to normal again. In case you made the same mistake already, just download, unzip and reinstall (through Advanced – Administration – Firmware Update) this.

Add comment August 11th, 2017

Android-koppulointia

Kyllästyin vanhaan Samsung Galaxy Trend Plussaani mm. sen tahmailun, pullistuneen akun, rähjääntyneen suojakuoren, vanhan Android-version (4.2.2) ja kaatuvan Facebook-sovelluksen takia. Hajonneen Fairphonen tilalle pikaisesti hankittu halpa teiniluuri palveli sen reilun pari vuotta, kuten pitkin, joten menetys ei ollut suuri. Uuden kalikan saatuani päätin kokeilla CyanogenModia, jolla jokunen tuttu oli onnistunut elävöittämään vanhoja laitteitaan. Sittemmin CM kulkee nimellä LineageOS.

Trend Plus ei ole jostain syystä tuettujen mallien joukossa, mutta onneksi googlaamalla (heh) löytyi “epävirallinen” LineageOS 14.1 ts. Android 7.1.1. Asennus ei tietenkään tapahdu ihan noin vaan paketti lataamalla, vaan ensin puhelin pitää laittaa kehittäjätilaan ja rootata. Tarvittavat askeleet riippuvat pitkälti mallista, mutta tavoitteena on joka tapauksessa saada ineen ensin TWRP, joka mahdollistaa varsinaisen LineageOS:n asennuksen. TWRP:llä asennetaan laitekohtainen … TWRP, jonka saa buutissa esiin laitekohtaisella nappiyhdistelmällä – tässä tapauksessa virtakytkin, kotinappi ja äänenvoimakkuus ylöspäin.

TWRP:ssä mieluusti tyhjennetään kaikki mahdollinen (wipe/factory reset), jotteivät vanhat tiedostot sekoita tulevaa käyttistä. Tätä ennen tietysti kaikki tarpeellinen, kuten valokuvat ja kontaktit, on siirretty turvaan. LineageOS-zippitiedosto kannattaa laittaa SD-kortille, josta sen saa suoraviivaisesti asennettua (install) puhelimen sisäiseen muistiin. Pelkällä Androidilla ei hirveästi tee ilman Googlen moninaisia kikkaleita, jotka saa paikasta OpenGapps. Lukuisten eri versioiden aiheuttamaa hämmennystä helpottaa vertailutaulukko. Oletuksena tuleva “Pico” on ihan riittävä, koska se asentaa Google Play Storen, josta voi sitten latailla loput tarpeen mukaan. OpenGapps fläsätään heti käyttiksen perään buuttaamatta välillä, minkä jälkeen tyhjennetään vielä cache.

Ensimmäinen buutti kesti todella kauan – niin kauan, että uskoin koko homman menneen jo kiville. Pitkällisen odotuksen jälkeen Android kuitenkin nousi pystyyn ja toimi jokseenkin hyvin. Ensimmäinen yritykseni oli ilman Gappseja, mutta nehän toki tarvittiin, joten tein asennuksen (pariinkin kertaan) uusiksi.

Hyvin yksinään toiminut Antero meni kuitenkin säännönmukaisesti joikeliin Google-kamisten kanssa: virtuaalinäppäimistö kaatui jatkuvasti, eivätkä netistä löytyneet vinkit datan ja cachen tyhjentämisestä auttaneet. Ulkoinen BT-näppiskään ei toiminut ilman näppäinsovellusta (AOSP), joten tilanne näytti hetken jo toivottomalta, kun vaihtoehtoista näppäimistöäkään ei voinut asentaa. Asentelin kokeeksi ADB:n, jolla pääsi poistamaan näppäimistön asetustiedostot ja tonkimaan puhelinta muutenkin USB-kaapelin kautta, mutta eipä auttanut sekään. Ratkaisuksi osoittautui Google Keyboardin paketin asentaminen ADB:n avulla, minkä jälkeen AOSP otettiin kiireesti pois asetuksista.

Vaikka Play Store ei ole näin asennettuna Googlen sertifioima, niin tuntui se silti toimivan. Asensin kokeeksi Google Mapsin, Feispuukin+Messengerin sekä Plants vs. Zombiesin, jotka kaikki pyörähtivät käyntiin – siinä määrin kuin hitaalta puhelimelta voi kohtuudella olettaa. Puhtaaseen Androidiin verrattuna vauhti rupesi selvästi jo hidastumaan muistin lopahtaessa, mutta eipä kalikalla paljon tee ilman sovelluksiakaan. SIM-korttini meni uuteen puhelimeen, joten puhelu- ja tekstarikäytöstä en osaa sanoa; kaikki tässä mainittu on hoidettu wlanin kautta.

Kannattiko? Tässä tapauksessa, kun kyseessä oli muutenkin roskiskuntoinen luuri, niin varovasti kyllä. Vaikka 7.1.1 tahmailee paikoitellen, niin sitä teki myös 4.2.2., ja ainakin pahasti tökkinyt kamera lähtee päälle rivakammin. Uusi käyttis on selvästi vähän liian kova pala Trend Plussalle, joten kovin sujuvaa kokemusta ei kannata odottaa. Vanhempaa LineageOS:ää/Androidia ei tälle mallille saa, joten vaihtoehtoja ei siinä suunnassa ole. Näin säätöprojektina asennus oli ainakin opettavainen, vaikka päivittäistä käyttöä ajatellen paras vaihtoehto olisikin kenties ollut vain sen alkuperäisen, virallisen käyttiksen uudelleenasennus.

LineageOS 14.1 + OpenGapps

Add comment May 26th, 2017

MintBook Pro

Kun duunissa koitti taas (lopulta) aika saada uusi kone, niin keksin vielä vanhallekin jotain käyttöä. Serriin eläkkeelle pääsyä odotellut MacBook Pro 6,1 huomasi joutuvansa pidennetylle työuralle, kun länttäsin siihen tuttuun tapaan Mint/Mate-yhdistelmän (18.1) – yhtäältä ihan mielenkiinnosta ja toisaalta siksi, että nuo uusimmat MBP:t eivät ole aivan yksiselitteisen mukavia pääkoneena (adapterikasa, klisu näppis ym.). Akku on vanhassa läppärissä jo sen verran förbii, ettei siitä enää matkaseuraksi ole, mutta kahdeksaan gigaan päivitetty muisti, kieputtimen tilalle vaihdettu SSD sekä aikanaan äveriäs i7-prosessori kohentavat menoa oleellisesti aikalaisrojuun verrattuna. Pidemmittä puheitta itse asiaan, eli mitä toimii ja mitä ei:

Heittämällä

  • Akkukäyttö – latausmittari näkyy ja jopa BT-näppiksen lataus siellä. Tällä akulla ei tosin paljon testailla.
  • Bluetooth – ainakin Applen langaton näppis on palvellut, kunhan sen vaan sai paritettua
  • Erikoisnäppäimet
  • Ethernet – olisin ollut yllättynyt, jos tämä ei olisi toiminut
  • Firewire – ulkoinen levy tuli näkyviin koneeseen kytkettäessä
  • Hiiripädi – niukasti testattu
  • Kortinlukija – laite tunnistuu ja pieni kortti lukeutui, uudemmat isommat SDHC:t ei
  • Näytönohjain – Nouveaulla saa ainakin kuvaa ulos. Syystä tai toisesta Linux käyttää GeForce GT 330M:ää eikä Intelin näyttistä oletuksena.
  • Ulkoinen näyttö – DisplayPortin kautta kytketty HP tunnistui heti
  • Valmiustila – kone menee sleeppiin ja herääkin siitä, tosin sitten se pitää sohia koneen omalta näppikseltä takaisin hereille, koska hiiri tai BT-näppis ei herätä
  • Äänet

Säätämällä

  • Nvidian ajuri – Driver Manager asentaa ajurin, mutta monella tuntuu olevan huonoja kokemuksia, sillä buutissa seuraakin musta ruutu. Linuxin buuttiparametreihin pitää lisätä nomodeset, ja johan soi.
  • Tuulettimet – firmis pyörittelee tuulettimia ihan omatoimisestikin tarpeen mukaan, mutta vanhat propellit olivat matalilla kierroksilla inhottavan äänekkäät. Apuun rientää macfanctld, josta ei tosin löytynyt PPA:ta tälle Mintin versiolle.
  • WLAN – Driver Manager asentaa ajurin ok

Vielä testaamatta

  • Intelin näyttis – säätö on mutkikkaampi kuin pelkkä ajurin vaihto, enkä näin pöytäkoneessa viitsi edes käyttää Intelin tekelettä (joka tosin säästäisi akkua matkakäytössä)

Projektia helpotti merkittävästi se, etten edes yrittänyt mitään tuplabuuttiviritystä, vaan asennusohjelma sai jyrätä koko levyn Linuxin käyttöön. Samoin se, että koneessa sattuu olemaan Nvidian eikä AMD:n näyttis luultavasti oli eduksi; vaikka tilanne on kohentunutkin, niin Nvidian tuki on käytännössä edelleen parempi. Pienenä kauneusvirheenä SSD:n nopeus jäi SATA 1:n mukaiseksi, vaikka Samsung 850 EVO:n ja kiintariohjaimen pitäisi pystyä suurempaan vauhtiin. En ole mitenkään varma, onko ongelma Linuxista vai laitteistosta (tai niiden firmiksistä) kiinni.

Tämän verran ikääntyneen laitteiston Linux-tuki on toki paljon parempi kuin uudempien kotkotusten, vaikka Mäkkien omituisuuksista usein seuraakin omia hankaluuksiaan. Kaikkiaan asennuksesta jäi hyvä jälkimaku, ja MBP saattaa palvella töissä vielä pitkäänkin pöytäkoneena.

Mintti on Mintti

edit: sleeppi, Firewire, akkukäyttö ja kortinlukija pikaisesti testattu.

Add comment May 23rd, 2017

Linux WLAN/WiFi unstable ping

I’ve been experimenting a lot – perhaps a bit more than I ever wanted – with USB WLAN adapters on Linux, trying to get a reliable low-latency connection. Some dongles are just bad and some drivers are undoubtedly bad as well, in addition to which different manufacturers’ implementations don’t always work together. Especially infuriating has been the huge lag in ping, which can jump to a few seconds at its worst. It turns out that the drivers or dongles can’t be blamed for all of this, but Gnome Network Manager (“Network Connections”). See here:

When there is no fixed BSSID set, Network Manager decides to do some occasional background scanning, which seems to slow the connection down to a crawl. Solution: choose a BSSID from the menu and it won’t. All in all I’d recommend steering clear from these USB kludges altogether, but at times you have no alternatives.

Add comment May 8th, 2017

Aldi linssiluteena

Kokoelmissani oleva, nimimerkki Tundrahin alkujaan omistama Commodore 64 “Aldi” sai toimia useissa PR-tarkoituksissa tänä keväänä. Kyseessähän on siis ainoastaan Saksassa myyty halpahalli-nepa, joka oli jotain kautta kulkeentunut Suomeen: germaaneille ei mikään harvinaisuus, mutta muualla vähemmän nähty. “Aldi” ei ole virallinen tyyppinimi ja mallia myytiin muissakin kaupoissa, mutta nimi on vakiintunut harrastajien parissa. Mikään muu C-64 ei näytä aivan samalta, koska kyseisessä koneessa on vanhan leipälaatikon ruskea kuori, mutta kuitenkin 64C:n vaalea näppis, jossa grafiikkamerkit ovat sivussa (samalta näyttäviä on tavattu kahdesta koneesta itse yhdisteltyinäkin, mutta Aldissa on hopeatarra kyljessä ja pohjassa lukee “MADE IN USA”). Sisuksissa on tavanomainen lyhyt emolevy. Tämä kyseinen yksilö ei ole pelkkä koriste, vaan palvelee pääasiallisena demo/pelikoneenani hyvin toimivan näppiksen, 8580:n ja näppärän kokonsa vuoksi.

Add comment April 4th, 2017

Previous Posts


Kommenttien virta

Aiheet