Posts filed under 'shakki'

Vuosikatsaus 2019

Olipa siinäkin taas vuosi. Päällimmäisenä mieleen ovat jääneet monenlaiset velvoitteet, kahden työn välillä pomppiminen sekä lähes krooniseksi kääntyvä uupumus. Muuttaminen on aina raskasta puuhaa, ja vaikka vaihdoimme vain kämppää samassa talossa, niin melkoinen huhkiminen siihenkin tarvittiin. Ei vuosi toki mitään pelkkää kurjuutta ollut: muksuista on alati iloa – jos sitten lisästressiäkin – ja tutkimuksen saralla monenlaista tuli valmiiksi. Harrastuksille on jäänyt aikaa vaihtelevasti, mutta näistä kaikista tarkemmin sitten omissa kohdissaan.

Töiden paiskintaa

Kahden vuoden puolipäiväinen postdoccini pelikulttuurien tutkimuksen akatemiahankkeessa tuli juuri loppuunsa, joten nyt on palattava täysipäiväisesti opetushommiin Aallossa. En toki ole lopettamassa tutkimuksen tekemistä mihinkään ja pysyn hankkeessa roikkumassa edelleen jollain nimikkeellä, vaikka palkka lakkaakin juoksemasta. Ajan jakaminen kahden työpaikan välillä ei ole ollut mitenkään helppoa, ja opetustehtävien pakottavan luonteen vuoksi tutkimus on usein joutunut väistämään. 2018 oli aika kuiva julkaisujen suhteen, mutta viime vuonna pitkään limbossa roikkuneita papruja tuli pihalle peräti oikein mukavasti. Tässä näitä tärkeimpiä:

Olen laiska kirjoittelemaan mitään yksinäni, joten suurin osa on yhteisjulkaisuja muiden kanssa. Musiikissa julkaistun träkkeripläjäyksen tein kuitenkin ihan peräti itse. Yksin kirjoittamisessa on joitakin selviä etuja, kun muutoksia voi tehdä nopeasti, eikä erilaisia tyylejä tarvi sovitella yhteen. Toisaalta motivaatiota on vaikeampi pitää yllä, kun kaikesta on vastuussa lähinnä itselleen.

Skenepuuhat

Tämä puoli oli jälleen hieman paitsiossa, mutta eipä sentään kokonaan. Suurin osa skenetyksestäni keskittyi jälleen PETSCII-grafiikan ympärille muodossa tai toisessa: sain aikaiseksi jokusen kuvan ja pitkästä aikaa myös entistä ehomman version editoristani. Samoille “markkinoille” tuntuu olevan jo kovasti tunkua, mutta ainakin toistaiseksi näkisin, että omassa kikkaleessani on sujuvin työnkulku, kunhan vaan jaksaa opetella niitä pikanäppäimiä. Ainoa varsinainen koodaamani demo oli Vammala Partyille Processingilla väsätty Machine Make Machine, jota ei tosin sen virallisemmin julkaistu.

Hieman meta-skenetyksen puolelle menee vuoden toinen merkkipaalu, demoskenen hakemus kotimaiseen elävän kulttuuriperinnön luetteloon. Suomen hanke on osa isompaa kokonaisuutta, jonka tavoitteena on saada demoskene UNESCO:n aineettoman kulttuuriperinnön listalle. Oman osuuteni työryhmässä piti alkujaan olla pieni, mutta lopulta päädyin kirjoittamaan lähes koko hakemuksen ja hankkimaan sille tukijatkin. Katsotaan, miten käy!

Shakkivuosi

Innostus ja omat kyvyt ovat aaltoilleet stressitason mukaan, mutta shakkia tuli harjoiteltua ja pelattua jälleen verrattain ahkerasti. Osallistuin laskujeni mukaan ainakin neljään viralliseen kilpailuun ja päälle vielä puistoshakin Helsingin mestaruuskisoihin. Mitään sanottavaa menestystä ei edelleenkään herunut, mutta vahvuuslukuni (Selo) lipsahti sentään 1400:n päälle ja pari kertaa voitin jopa selvästi vahvempia pelaajia. Nurkissa alkaa olla jo sen verran paljon välineistöä, että koitan hillitä enimpiä hankintoja – toki perheeseen silti ilmaantui taas muutamat uudet napit sekä laudat, ja vissiin pari shakkikelloakin.

Tärkeämmässä roolissa olen joka tapauksessa ollut perheen varsinaisen lahjakkuuden huoltajana. Poitsu kuskasi tänä vuonna kotiin peräti kolme SM-mitalia, joista viimeinen oli se pitkään odotettu kulta koululaisten SM-kisoista Espoosta. Lisäksi pikashakista hopeaa keväällä ja nuorten SM:istä pronssia. Näiden ansiosta aukesi samalla mahdollisuus osallistua kansainvälisiin kisoihin, joihin ei vielä kuitenkaan pystytty repeämään aikataulujen takia. Vuosi loppui vielä mukavasti pääkaupunkiseudun tokaluokkalaisten jaettuun koululaismestaruuteen. 2020 tulee olemaan jälleen se vaikeampi joka toinen vuosi, kun samassa sarjassa ovat vastassa vuotta vanhemmat pelaajat.

Koneiden koppulointia ja hieman käyttöäkin

Huomattavan suuri osa vapaa-ajasta on seonnut tietokoneiden ja niiden ohjelmien säätämiseen. Tällä erää ei niinkään retroraudan äärellä kuten yleensä, vaan pikemminkin kohtuullisen tuoreiden PC-koneiden. Satunnaisesta päähänpistosta keväällä alkanut koneprojekti kasvoi lumipallon lailla, ja lopulta kaikki perheen käyttökoneet menivät vaihtoon. Osa virittelystä on ollut hieman tuskallista (ja kallista) kantapään kautta opettelua, mutta suurelta osin ihan hauskaakin, ja tunnen nyt olevani paremmin kartalla muisteista, näyttiksistä, prosuista ja muista nykytekniikan ihmeistä kuin pitkään aikaan.

Käytettyjen bisneskoneiden kunnostus ja myynti nousi 2019 entistä näkyvämmäksi kotimaisen tietoteollisuuden haaraksi, ja samoista markkinoista kamppailevat jo varmaankin kymmenet yrittelijät; katsotaan nyt sitten, alkavatko jossain vaiheessa pudotuspelit. HP:n raatoja meillekin hankittiin edullisuuden ja luotettavuuden nimissä, vaikka näin jälkiviisaana olisin ehkä tehnyt toisin, sillä merkkikoneiden laajennettavuus on vähän niin ja näin.

Alati kehittyvä Proton osoittautui isoksi jutuksi Linux-pelaajalle, kun ennen hankalan tunkkauksen takana olleet tuhannet Windows-pelit tulivat helposti saataville Steamin kautta. Vuoden merkittävimpiä kokemuksia olivat etenkin Inside sekä joskus ammoin hankkimani Tales of Monkey Island -sarja. Samalla vauhdilla rupesin hakkaamaan läpi muitakin Mankeja, eikä jäljellä ole enää kuin Escape, jonka karu 3D-grafiikka ja etenkin kankea ohjaus ovat toistaiseksi onnistuneet viivyttämään maaliin pääsyä.

Leffat: sitä sun tätä

Shakki- ja lännenelokuvien vahtaaminen on jatkunut yhä, tosin aiempaan verrattuna jokseenkin säästöliekillä. Näistä saattaa taas joskus päätyä jotain julkaisuksi asti, kunhan sopiva tilaisuus tarjoutuu. Noin muuten ruudulla on pyörinyt jälleen paljon scifiä ja ihan vuoden loppua kohti hieman pukudraamaakin (Ylpeys ja ennakkoluulo -BD on tulossa postissa). Uusien sisältöjen haalimisen sijasta olen palaillut jälleen myös vanhojen klassikoiden äärelle: Alien toimi edelleen kuin häkä, vaikka Scottin myöhemmät yritelmät kuinka hyvänsä ovatkin yrittäneet paskoa sarjan maineen 🙂

Länkkärivuoden parhaita aiemmin näkemättömiä teoksia oli tuoreehko The Sisters Brothers. Pitkään odottanut The Ballad of Buster Scruggs pitää nähdä viimeistään tänä vuonna – sopiva tilaisuus voisi olla vaikkapa kevään länkkärimaraton. Maratonit pyörivät vanhaan malliinsa ja katsojamäärä oli sikäli korkea, että eiköhän tuokin perinne tule hengissä pidettyä. Scifin puolella Aniara oli vaikuttavan kyyninen kuvaus ihmismielestä, ja jostain syystä aikanaan täysin ohi mennyt Moon sekin vuoden parhaita kokemuksia. Eräänä sivujuonteena katsastin vielä rillumarei-elokuvat.

Semmosta. 2020 pitää yrittää huolehtia hieman paremmin niin fyysisestä kuin psyykkisestäkin terveydestä – enemmän lepoa, jos vain suinkin mahdollista ja vähemmän stressaavaa silppua. Parempaa vuotta ja jaksamista kaikille muillekin ryytyneille!

Add comment January 1st, 2020

Sharp MZ goes chess

If you’ve ever looked into the second character set available on non-Japanese versions of Sharp MZ computers, such as the MZ-700, you’ve probably noticed how there’s an absurd collection of various game characters, such as smiling and grumpy faces consisting of four blocks. Since you couldn’t display pixel graphics before the PCG extension or the MZ-800, the engineers tried to soften the blow by offering some possibly useful bits and pieces for games. Among the curious mess there’s also a full 2×2 chess set. Here’s a quick mockup of how the board would have looked like (thanks to Tero for finding the combinations and the tip about Tiled).

One possible set of colors, Sharp has as many as eight to choose from(!).

The queen has a weird look on her face, so using the pedestal from the king would probably look better. Likewise, there are prettier combinations for the pawns if you make the knob out of two filled half-circles. Some of the pieces could accommodate stretching to 2×3 blocks, but probably not all of them.

Add comment December 31st, 2019

ZMF-II, tuo Ameriikan shakkikello

Kotimaan ja FIDE:n tantereilla DGT on kova sana, mutta Amerikassa pelataan usein myös hiukan erilaisilla kelloilla, kuten Chronoksen, VisualTekin ja ZMF:n eri malleilla. Euro- ja kiinakelloja on kertynyt nurkkiin hyvinkin riittävästi, mutta jenkkijärkäleistä ei ollut aiempaa kokemusta, joten nyt tilaisuuden tarjoutuessa tulin hankkineeksi ZMF-II:n (ZMart Fun II), joka on aika tyypillinen lajinsa edustaja. Värivaihtoehtoja on useampia niin kuorelle kuin ledeillekin – itse päädyin retrohtavaan musta-viher-komboon:

ZMF-II ja ledien loimotus

Tutumpiin digikelloihin verrattuna ZMF on varsin painava: syy selviää, kun kurkistaa pohjaluukkuun, jossa on peräti neljä isoa paristoa. Ilmeisesti segmenttinäyttö vie paljon virtaa. Painosta on ainakin se ilo, että kello istuu tukevasti pöydällä. Tämä kello on muovikuorinen halvemman pään malli, siinä missä kalliimmissa on jämäkkä teräskuori. Tavanomaisemman kiikkuratkaisun sijasta napit ovat tukevia hipaisukytkimiä, ja siirtovuoroa ilmaisee vähintäänkin tarpeeksi kirkas erillinen ledi (sen saa kytkettyä poiskin).

Toimintoja on tarjolla melko runsaasti, kuten odottaa sopii. Perusajan lisäksi voi valita viipeen tai aikabonuksen, minkä lisäksi mukana on muihin peleihin kuin shakkiin liittyviä säätöjä, kuten go:ssa tarvittava byo-yomi ja jotain Scrabbleen liittyvää. Ledit sekä piippaukset saa halutessaan pois päältä ja kellon voi pysäyttää FIDE:n mukaisesti ajan loppuessa. Mitenkään hirveän intuitiivisiksi säätöjä ei voi sanoa, sillä ne tehdään kolmea nappia vuorotellen takomalla, mutta pikku harjoittelulla ja ohjekirjaa tavaamalla rupesi onnistumaan. Itse pelin aikana ZMF tuntui toimivan kuten pitääkin, eikä hipaisukytkimistä koitunut erityisiä ongelmia.

Add comment October 13th, 2019

Crystal Dream 2: Chess Scene

Ever wondered how the chess game at the end of Triton’s old MS-DOS demo Crystal Dream 2 goes? If yes, I’m here to help! Can’t say for sure if the chessboard colors and orientation are right, but assuming they’re correct, here’s my best bet:

Black wins.

White has a losing position, with a rook against a queen and a piece down. The only hope of winning or even drawing is lost on the first move, when black captures the passed pawn with the knight and forks the rooks at the same time. White tries to pin the knight in front of the queen to save the other rook, but an in-between check breaks the pin. After losing the rook for a knight White’s position is hopeless, and he/she just aimlessly walks around with the king to avoid constant checks, until checkmated.

In glorious real-time flatshaded 3D here.

Add comment October 1st, 2019

Tappioita ja hiukan voittojakin

Tänään olin neljännessä “oikeassa” ts. selo-kelpoisessa shakkikilpailussani. Kuusi nopean shakin (20 min + 10 s siirtobonus) peliä on päivässä todella paljon, ja stressaavan kevään takia olen kroonisesti hiukan väsynyt, mutta jaksoin silti yllättävän hyvin loppuun asti. Oma tulos neljä tappiota ja kaksi voittoa – kaikki tappiot selvästi korkeamman vertailuluvun pelaajia vastaan. Räpiköin aika hyvinkin yhtä 1800 pisteen vastustajaa vastaan, mutta loppupelissä kamelin selkä lopulta katkesi. Välillä meni hieman sankaroinniksi, mikä ei tällaisissa kisoissa toimi läheskään niin hyvin kuin Lichessin online-peleissä. Poitsulle 2,5 pistettä, joten ensi viikon nuorten SM-kisoja ajatellen näyttää aika lupaavalta. Tämän päivän kisojen tulokset täällä.

Add comment May 30th, 2019

Chessboard Size Sampler

A little project that could be of use for someone else (as OCD about these things as me) too. A printable A4-size pdf that lets you try chess pieces on different common square sizes – 30, 40, 50 and 57 mm – before shelling out for a board. Comes in two versions: with alignment markers and without them. Printing in the right size might be painful, but at least on a Mac it turned out fine by selecting “100%” as the size.

40 mm a bit on the tight side, 50 definitely too large. 42 or 45 would be my best bet.

Add comment March 28th, 2019

Iso-neukku tuli taloon

Taloudessa oli jo yksi neuvostoliittolainen shakkilauta nappeineen – ei ihan samaa paria, koska hankin ne erikseen ja haluan mieluummin väljän pelikelpoisen setin ahtaan alkuperäisen sijasta. Neukkusetin täydensi Jantar-shakkikello. Viime viikolla tärppäsi puolestaan Huudosta kunnolla suuret (kurko 11 cm korkea) CCCP-napit kahdeksalla eurolla ja postituskuluilla, joten kokoelma karttui jälleen hieman. Mitään varsinaista tarvetta ei kenties näille ollut, mutta hinta oli hyvä ja toisaalta kiinnosti nähdä useampien pienten nappien jälkeen isommat nuijat.

Kuten kuvista näkyy, veli venäläisen työnlaatu ei ollut kaikin osin kovin hääviä, mikä sinänsä ei ole yllätys vanhojen halpojen puunappien tapauksessa. Aika karskia jälkeä on tavattu kotimaisissakin vastaavissa. Pahimpia kipukohtia olivat siellä täällä kuplinut musta maali, huono puutyön viimeistely (etenkin yhden hepan kohdalla), repsottavat pohjakankaat, sekä vinkuraan asennetut kuninkaan ja daamin kruunut … noh, pallot ja tapit. Musta tappi oli matkan varrella katkennut ja kadonnut, joten se piti veistää itse uusiksi syömäpuikosta.

Parin kolmen tunnin tunkkaamisen jälkeen napit alkoivat olla jo tyydyttävässä kunnossa, ehkä lukuun ottamatta yhtä oikein rumasti sorvattua lähettiä, jonka äärelle saatan palata myöhemmin ajan kanssa, jos pakkomielle iskee. Kuninkaan pohja on peräti 4 cm leveä, joten ihan pienelle laudalle neukut eivät sovi – vaikka toisaalta veikkaukseni on, että noita on pidetty aikanaan ahtaasti jollain 45 mm ruudulla. Oma iso 58 mm puulautani oli neukuille varsin sopiva, jos nyt sitten piirun verran tyylirikko. Isot, melko leveäpohjaiset napit ovat tukevia ilman painotustakin, toisin kuin omistamani pienemmät vastaavat.

Add comment March 13th, 2019

Aloittelijatur(n)aus, osa 2

Ja ei kun yrittelemään uudestaan, kun kerran LauttSSK järjesti jälleen puolivuosittaisen aloittelijaturnauksensa. Viimeksi osallistujia oli huomattavasti enemmän, mutta sentään 16 tälläkin kertaa – ja taso selvästi kovempi. Osa taannoisista pelaajista oli jo varmaankin samaan aikaan järjestetyn Selo-kelpoisen kisan puolella, ja muksuja taas oli vähän sen vuoksi, että heti ensi viikonloppuna on vuoden toinen nappulaturnaus.

Vastustaja jatkoi Txf7, mikä ratkaisi pelin viimeistään (näyttävä kuningataruhraus!)

Omat viisi peliäni menivät aika bipolaarisesti: kevyemmät kaksi vastustajaa voitin, paremmille kahdelle hävisin, ja suunnilleen tasavahvan kanssa sain punnerrettua voiton. Loppusijoitus kolmella pisteellä oli jaettu viides tila, mihin voi olla jokseenkin tyytyväinen. Valkoisilla pelasin tuttuuden vuoksi ihan e4-avauksia pyrkien italialaiseen peliin ja mahdollisesti käristettyyn maksaan, kun taas mustilla yrittelin venäläistä peliä e4-avauksia vastaan; kerran toimi hienosti, toisen kerran huonommin. Parissa pelissä tuli jopa näppäriä oivalluksia, joita näkyy kuvissa.

Venäläisen pelin avausansa on vaarallinen

Add comment March 10th, 2019

Vuosi shakkia

Poitsu sai jouluna 2017 kohtalokkaasti lahjaksi shakkilaudan, kun päiväkodissakin olivat hiukan pelailleet, ja peli tuntui hauskalta. Itse tiesin suurimman osan säännöistä, lukuun ottamatta joitakin tasapelitilanteita, tornituksen reunaehtoja ja ohestalyönnin tarkkaa toteutusta. Netistä kaivetusta pdf:stä löytyivät tammikuussa nekin hienoudet, joten ajattelin, että juniorinkin on hyvä oppia alusta asti asiat oikein: muksuilla kun on tapana pelailla hiukan omilla säännöillään – perinteisin esimerkki lienee vastustajan kuninkaan syöminen, jos toinen ei huomaa shakkia.

Vuotta myöhemmin tilanne on se, että olen lukenut shakista useita kirjoja, pelannut satoja pelejä tietokoneella ja IRL, ratkonut tuhansia tehtäviä, osallistunut kolme kertaa kisoihin, liittynyt seuraan (HSK), haalinut toistakymmentä lautaa nappeineen sekä jokusen shakkikellon, tutustunut lajin historiaan ja ties mitä muuta. Oikein kunnollista, autismia hipovaa äijäharrastamista, kuten tapana on. Vuoden lopulla onneksi sentään osteluvimma laantui, niin joutilaita välineitä ei ole enää kertynyt lisää (lahjoitin jotain jopa eteenpäin).

Poitsu on epäilemättä perheen lahjakkuus, joka etenkin ensimmäisten kuukausien aikana otti hulvattoman kasvupyrähdyksen ummikosta kelpo pelaajaksi, jolle tutut sunnuntaipelailijat tai kaverit lakkasivat pian pärjäämästä. Nyt ekaluokkalaisella on jo kisakokemusta, mitaleita ja terävä taktinen silmä, joka parhaimmillaan tuottaa vaikeuksia harrastuneemmillekin vastustajille. Aina muistetaan sanoa, että lapset oppivat nopeasti, mutta onpa tässä aikuinenkin venynyt odottamattoman pitkälle – vuoden alussa pelasin vielä itsekin kuin nöösi ja olen yhä onnistunut pysyttelemään hiukan Emilin edellä. Lapset ainakin oppivat eri tavalla: jään laudan nopeassa hahmotuksessa armottomasti jälkeen, mutta ehkäpä aikuisen rauhallisempi harkinta antaa vielä kilpailuetua.

Vuoden varrella on tullut todettua ainakin se, että opettelu ei tule koskaan lähellekään loppuaan. Avauksia ja puolustuksia lukuisine jatkoineen on enemmän kuin pystynen koskaan oppimaan, strategiasta en ymmärrä vielä paljoakaan, eikä kisakokemusta ole kertynyt kuin niukasti. Tällä tasolla strategian puutteet eivät onneksi ole vielä kovin tärkeitä, kun pelit tuppaavat ratkeamaan virheillä ja taktisella pyörittelyllä. HSK:n peli-illoissa kyyti on ollut kylmää, vaikka aika hyvin olenkin toisinaan sinnitellyt pitkän linjan harrastajia vastaan. Motivaatio on toistaiseksi säilynyt korkeana, joten jatkan tätä punnertamista; omat rajat tunnustaen, mutta positiivisesti omastakin oppimisesta yllättyneenä.

Lammiokin arvostaa jaloa peliä, Tuntematon sotilas (2017)
Lammiokin arvostaa jaloa peliä, Tuntematon sotilas (2017)

Add comment February 6th, 2019

Kaksi kelloa

Perheessä on ilmeisesti oltu kiltteinä tänä vuonna, kun Joulupukki kuskasi reessään peräti kaksi digitaalista shakkikelloa: itselleni DGT 3000 LE:n ja poitsulle Leap KK9908:n. Aiemmin hihaan oli jo tarttunut kolme analogiveiviä sekä Leap PQ9907S, joten eiköhän näitä ala olla jo ihan riittävästi tämän talouden tarpeisiin. Noh, ainakin tuli nyt sanottua ääneen tällainen hurskas toive.

Kansainvälinen shakkiliitto FIDE on näyttänyt olevan jokseenkin naimisissa DGT:n kanssa, sillä käytetäänhän kaikissa huippukisoissa käytännössä DGT:n digilautoja sekä kelloja. Lisäksi virallisesti hyväksyttyjen kellojen luettelo on ollut perinteisesti saman firman dominoima. Nyt kuitenkin puhaltavat uudet tuulet, kun halpiskellojen valmistajaksi profiloitunut kiinalainen Leap on saanut listalle tuoreimman yritelmänsä, KK9908:n, jossa on kaikki FIDE:n viralliset pelimuodot tuettuna.

DGT 3000 on lippulaivamalli, jolla on sen mukainen hinta. Itse sain tämän kappaleen poikkeuksellisen edullisesti 60 eurolla, vaikka puunvärinen “Limited Edition” on yleensä vähän kalliimpi kuin tavallinen punainen. Huomattavasti vanhempi DGT 2010 maksaa vain kympin vähemmän, joten sen hankkimiseen ei ole oikein perusteita. Leapia myydään hyvinkin vaihtelevin hinnoin siellä täällä, mutta yleensä se jää alle puoleen kolmetonnisen hinnasta. Kiinalainen myi Leapia eBayllä posteineen noin 23 euroon, mikä on erittäin hyvä hinta (suunnilleen kaksinkertainen PQ9907S:ään verrattuna).

Ulkoasultaan kellot ovat varsin erilaiset: Leap aavistuksen lelumainen ja kooltaan pieni, DGT laatikkomaisen jyhkeä, tosin sittenkin muovisen kevyt. Kummatkin istuvat pöydällä kumijaloillaan tukevasti, DGT jämäkämmin. Leapin näyttö on pienempi ja sisältää huomattavasti vähemmän tietoa, kun taas DGT:ssä on yhtä sun toista laskuria, moodinumeroa ja lumihiutaletta(!). Hieman yllättäen kiinakellon (noh, Kiinassahan nämä molemmat toki on valmistettu) näyttö on selvästi kontrastisempi ja erottuvampi etenkin hämärässä valaistuksessa. DGT:n keinu on tarkempi eikä jää vahingossa keskiasentoon, mutta vaikuttaa olevan hiukan ohutta muovia. KK9908:n keinu on parempi kuin PQ9907S:ssä ja varsin tukeva. Mukavana yksityiskohtana kiikun punainen “kaulus”, josta näkee siirtovuorossa olevan pelaajan kaukaakin.

Asetusten osalta DGT:ssä on huomattavasti enemmän säätöjä ja muistipaikkoja itse asetetuille ajoille. Harrastumattomalle kirjo on ensi alkuunsa jopa hämmentävä, siinä missä Leapin vähät asetukset omaksuu nopeasti. Hieman yllättäen DGT:ssä ei ole suoraan valmista asetusta FIDE:n 15 min + 10 s -ajastukselle, kun taas Leapissa se on, sekä mukavana ekstrana Suomessa tyypillinen 20 min + 10 s. Kyseessä saattaa olla kellon ilmestymisen jälkeen tullut sääntömuutos, mene ja tiedä. Halvempi Leap osasi piipata, mutta KK9908:sta en sellaista säätöä löytänyt – ajan loppuminen näytetään lipulla. Kolmetonnisen saa piippaamaan, mutta se piippailee ehkä liiankin innokkaasti jo viimeisillä sekunneilla eikä vasta ajan kokonaan loputtua.

Kumpi parempi? Säätäjälle DGT tarjoaa enemmän viriteltävää, minkä lisäksi se soveltuu muihinkin peleihin kuin shakkiin, ja onhan sillä hyvää auraa huippukilpailujen vakiokellona. Kolmetonninen toimii DGT:n kalliiden digilautojen kanssa, minkä lisäksi sille on saatavissa “digiperä”, jolla purkki muuttuu itsenäiseksi shakkitietokoneeksi. Massiivinen hintaero puhuu kuitenkin Leapin puolesta, eikä selkeämpi näyttökään mikään merkityksetön juttu ole. Tavalliseen kotipelailuun riittää käytännössä hyvin jopa paljon edullisempi PQ9907S, joka osaa viipeen ja inkrementin eli bonuksen.

Add comment December 25th, 2018

Previous Posts


Kommenttien virta

Aiheet