Posts filed under 'shakki'

Vammala Party’22 -tuotokset

Partyiltä on taas jokseenkin ryytyneenä palattu, mutta on sitä pahempaakin nähty. Osallistuin jälleen sekalaisiin kompoihin, joten tässä näytille tekeleitä ja hiukan niiden taustatarinaa. Ensimmäisenä Tuplaimet, jotka eivät tällä erää olleet ehkä ihan nokkelimpia keksimiäni, vaikka kakkossija heltisikin. Välillä aika vaikea ennustaa yleisön äänestyskäyttäytymistä, kun oma suosikkini sijoittui huonommin:

Valokuvasompoon näpsäisin simppelin shakkikuvan Shah Mat, joka toimii aiheen luontaisen kuvauksellisuuden takia. Linssivääristymä teki kuvaan aikamoisen kalansilmämuljahduksen, jota en ruvennut suuremmin korjailemaan, vaan säädin lähinnä hiukan kontrastia, rajausta ja väritasapainoa.

Nappuloiden siirtelyn jälkeen laudalla ei näytä edes olevan matti

Toinen valokuva oli Kimmon kanssa työstetty Jorma lepää, osa suurempaa Ryönämestari-konseptia, josta kirjoitan tarkemmin ihan oman postauksensa. Kuvaan tavoitettiin suomalaisen miehen lepohetki maaseudulla rankan työpäivän päätteeksi.

Kuvattu Pakarajärven maitolaiturilla

Jos juuri muuta en ehtisikään, niin petskari sentään on yleensä nopea tehdä. Tällä kertaa ensimmäinen kahdesta duunista on optikkokäynnistä ja siellä nähdyistä hienoista laitteista innoittunut OC-125:

A largely* non-intrusive and pain-free optical device for measuring human visual acuity

Toinen petskari oli osa Ryönämestari-tuotesarjaa, tekstigraffaksi muokattu, Kimmon alkujaan piirtämä logo. Tämä kuva julkaistiin nimellä Laatu ruokaa.

Puhtaasta luonnosta lapioitu

Kaikkein eniten vaivaa meni Ryönämestari-videoon, jonka ideointi ja tekeminen alkoivat jo tasan vuosi sitten. Kirjoitan siitä tosiaan ihan oman postauksensa hiukan myöhemmin, koska sanottavaa on paljon ja projektin aikana tuli opittua yhtä sun toista – enimmäkseen tietysti kantapään kautta. Oli samalla ensimmäinen oikea wild compo -entryni, vaikka joihinkin olen hiukan osallistunut vuosien varrella.

Add comment July 17th, 2022

Lootaa napeille

Tavallisia halpoja shakkinappeja voi säilyttää hyvin sekalaisissa pusseissa tai pahvirasioissa, mutta siinä vaiheessa, kun pelivälineisiin on satsattu kunnolla rahaa tai ne menevät lahjaksi, ei nuhju Minigrip enää ole oikein arvoisa ratkaisu. Halpoja puisia rasioita myydään askarteluliikkeissä, monet ulkomaiset shakkiliikkeetkin lodjuja kaupittelevat, ja vielä yhtenä vaihtoehtona on hankkia sopiva nätti korurasia tai vastaava (ne tosin tuppaavat olemaan usein aika pieniä).

Kiinni.

Itse olen ostanut halpoja pikku puulippaita, jotka käyvät jo ihan sinältäänkin, jos tavoitteet eivät ole korkealla. Pikku tuunaamisella niistä saa kuitenkin paljon nätimpiä. Ainakin lakkaaminen tai pellavaöljyllä käsittely olisi hyvä idea, ettei käsittelemättömään pintaan tartu mähmää. Itse olen sekä maalannut että petsannut rasioita, ja joskus olisi hauska kokeilla puhalluslampulla tmv. polttamista – voi tosin olla, ettei tuo höttöinen puu ja viilu kovin kauniiksi kärvenny. Akryylimaalit ja -lakka mahdollistavat nopean työskentelyn, mutta ainakin tuo itse käyttämäni lakka vaatii lopulta pitkän kuivumisen, että viimeinenkin tahmeus katoaa.

Auki.

Sisäpuolelle ei välttämättä tarvitse tehdä mitään, mutta säätäjähän toki säätää. Yllä näkyy yksi mahdollinen pehmustusratkaisu, jossa olen liimannut huopaa kattoon ja lattiaan, sekä asentanut väliseinän pohjalle, jotta napit pysyvät erillään eivätkä hölsky ihan yhtä paljon. Huopa on armelias materiaali, sillä sitä voi vähän venyttää tai painaa kasaan, eikä palasten leikkauksen tarvi onnistua ihan puolen millin tarkkuudella. Ohuempaa kangasta olisi melko mahdotonta saada yhtä siistiksi. Etu- ja takaseinä ovat tässä jääneet peittämättä, eikä erillisistä paloista näpertämällä saisi kovin helposti siistiä lopputulosta (tämäkin oli jo aikamoisen tuskan takana). Materiaalien yhteishinta lienee reilun kympin, mikä on vielä jonkun verran halvempi kuin ulkomailta tilattu valmis pehmustamaton boksi.

Add comment July 3rd, 2022

Natiaiselle shakkiharjoitteita, osa 6

Taktiikkatehtävien tekeminen ja ratkominen jatkuu edelleen: kohta kasassa on jo 500 erilaista tehtävää. Uutuutena rupesin ottamaan tilanteet ihan oikeista omista tai poitsun peleistä, niin niihin tulee erilaista realismia. Keinotekoisissa tehtävissä asemista tulee helposti hieman kliinisiä ja ilmeisiä, ja hämäykseksi laitetut lisänapit ovat siististi tai niitä ei jaksa laittaa kovin montaa. Oikeissa peleissä toki on se varjopuoli, että tietyt teemat ja taktiikat voivat esiintyä niissä hyvin harvoin ja tehtävät jäävät yksipuolisiksi. Tässä joka tapauksessa tuoreimpia tulokkaita, etsi valkoisen paras siirto:

As real as it gets.

Add comment May 26th, 2022

Natiaiselle shakkiharjoitteita, osa 5

Varovaisenkin arvion mukaan olen väkästellyt näitä tehtäviä vähintään kolmesataa. Natiaisen taitojen kasvamisen huomaa siitä, kuinka ennen mahdottomat tehtävät alkavat nykyään jo onnistua. Kyse tuntuu olevan aika pitkälti pelkästä iästä – kahden ennakkotapauksen perusteella eskari-ikäinen alkaa ymmärtää pelin logiikkaa aivan eri tavalla kuin vaikka viisivuotias. Teen nykyään enimmäkseen “etsi paras siirto” -tyylisiä yleistehtäviä, mutta välillä nostan esiin myös yhden erityisen teeman, kuten asema-analyysin. Tällä erää ensimmäistä kertaa teemana on tasapeli, eli kuinka pelastetaan häviöltä vaikuttava tilanne puolikkaaksi pisteeksi. Samalla debyyttinsä tekee tuore ImageMagick-skripti, joka yhdistää kätevästi kuusi kuvaa yhteen printtaamisen helpottamiseksi.

Valkoisen vuoro: keksi pelastus, jolla saadaan tasapeli.

Add comment April 4th, 2022

Shakkinapin pohja suoraksi

Hienoista puisista shakkinapeista saa helposti maksaa itsensä kipeäksi, ja kun arvoisat pelivälineet lopulta saapuvat, niin tiedossa voi olla ikävä yllätys: osa napeista vaappuu ja keikkuu käytössä. Näin on etenkin painotettujen nappuloiden kanssa, sillä joko kiinnitykseen käytetty massa tai itse teräspaino pullottavat helposti pohjassa. Tavallisempienkaan puunappuloiden kanssa tilanne ei ole tavaton, sillä pohja voi olla sorvattu/katkaistu punkeaksi.

Pullotusta väärässä paikassa.

Tiedostava kuluttaja saattaa tehdä aiheesta valituksen ja saada joskus myöhemmin postissa paremman napin, mutta siihen ei aina voi luottaa, minkä lisäksi korjauksen voi tehdä itsekin pienellä vaivalla kotikonstein. Ensimmäinen vinkki on kuitenkin: älä hätäile. Sähläröimällä saa aikaan epätoivottua tuhoa liian helposti. Jos pullotus ei ole paha, voi ensinnä koittaa koputella ja hieroa napin pohjaa pöytää vasten, mikä usein riittää pienen kiikkeryyden kitkemiseksi. Vasaralla nakuttelua on jossain foorumeilla ehdotettu, mutta sillä saa lähinnä napit halki (köh köh).

Huonosti ajoitettu massakausi.

Vakavissa tapauksissa tarvitaan reippaampia konsteja. Terävällä puukolla tai vaikkapa kirurginveitsellä saa pohjahuovan yleensä helposti irti – pientä röpöä voi tulla reunoihin ja pyöreä muoto kärsiä, mutta tarkalla saksityöskentelyllä kangas palaa muotoonsa. Pullottava kiinnitysmassa on helpompi tapaus, sillä möhmöä voi vaikka veistää tasaiseksi. Joskus syypää on puolestaan itse teräspaino, jolloin on parempi turvautua pöydälle asetettuun hiekkapaperiin. Napin jalustasta tasaisesti painamalla ja yhteen suuntaan vetelemällä ovat lopulta oienneet vaikeatkin pullotukset, paitsi yksi tapaus, jossa päädyin lopulta korottamaan painoa ympäröivää pohjaa.

Lupaan olla keikkumatta!

Viimeisenä askeleena pohjahuopa liimataan takaisin; ensin on hyvä rapsutella siitä vanhat liimat ja massanjämät pois. Pikaliima on tähän tarkoitukseen liian äreää kamaa, sillä sitä tarttuu helposti vääriin paikkoihin ja pikaliimatusta pohjasta haihtuu pitkän aikaa tahraavaa höyryä, jolla voi pilata vaikkapa shakkilautansa. Siispä vanha kunnon Erikeepperi käyttöön, niin säästytään tahroilta ja sormien liimailulta. Liimaa ei kannata pohjaan laittaa kuin ohut kerros vaikkapa siveltimellä, sillä liiallinen läträäminen kovettaa ja tummentaa kankaan. Puuliimakin vaatii kuivuakseen parisen päivää, mutta siitä haihtuu lähinnä vettä. Tasaiseksi kuivumista edistää nappulan sijoittaminen paperin päälle, jolloin painovoima pitää pohjan suorana.

Add comment March 24th, 2022

Natiaiselle shakkiharjoitteita, osa 4

Viime aikoina en ole väsännyt shakkitehtäviä natiaiselle enää ihan entistä tahtia, koska pääpaino on ollut ihan oikeassa pelaamisessa ja tilanteiden hahmottamisessa laudalla. Kierrätin myös läpi vanhat tehtävät uudestaan, mikä ainakin osoitti, kuinka ne ratkesivat jo paljon sujuvammin kuin viime vuonna. Yhden siirron mattien ja “väritä uhatut napit” -tyylisten pulmien hyöty alkaa olla jo tässä vaiheessa vähäinen, joten olen väkästellyt tarpeen vaatiessa erilaisia temaattisia pläjäyksiä, kuten asema-arvioita, uhattujen nappien pelastamista tai, kuten tässä, shakkien ratkaisuja eri tavoin (lyödään uhkaava nappula, laitetaan jotain tielle tai siirretään kuningasta):

Add comment February 16th, 2022

Katsaus vuoteen 2021

Siinä meni toinen koronavuosi, eikä loppua näy. Päällimmäinen tunnelma on yleinen ryytymys, joka on näkynyt kaikessa tekemisessä: tuottavuus on ollut pohjalukemissa ihan joka saralla ja innostuksen hetket vähissä. Kyse on tuskin pelkästä koronakaranteenista ja Zoomissa kykkimisestäkään, sillä onhan ruuhkavuotisella niskassaan yhtä sun toista velvoitetta, jotka ajan oloon saattavat alkaa nakertaa voimia. Osansa hajoiluun on tuonut painostava työelämä, mutta siitä alempana omassa kohdassaan. Ei tämä nyt mikään täysin kurja vuosi sentään ollut, mutta aika vähiin jäivät huippuhetket urautuneen puurtamisen seassa.

Töitä ja tutkimusta

En kaunistele tätä liiemmin: vuosi 2021 töissä ei ollut motivoiva. Parhaita hetkiä olivat ne, kun vedin omia maisterikurssejani, mikä on kuitenkin valitettavasti vain pieni osa kaikista hommista. Hallinto, huonojen tietojärjestelmien kanssa taistelu ja tietysti lähes kirosananomainen organisaatiouudistus. Taiteen ja median laitokset yhdistyvät koulutusohjelmineen, minkä lisäksi maisteriopetuksen resursseja kuristetaan ja sitä myötä kurssitarjonta menee uusiksi. En ole ollut mitenkään “pahimmissa paikoissa”, mutta joka tapauksessa turhalta tuntuva puuhastelu, joka kaikkea muuta kuin edistää normaaleja päivätöitä, lisää stressiä. Olen jo itsekin joutunut kandiopetukseen, ja vaikken sitä vähempiarvoisena duunina pidäkään, niin olen sittenkin puolipakolla rekrytty väärä tyyppi kyseistä kurssia vetämään – joku joutilas piti nakittaa.

Syksyn alussa tuli sentään onnelliseen loppuunsa iän kaiken kestänyt arviointiprosessi, jonka myötä nimikkeeni on nyttemmin vanhempi yliopistonlehtori. Postuumisti näyttää tosin siltä, että olisin voinut hakea ylennystä jo paljon aikaisemmin sen sijaan, että tein kuuliaisesti pedaopinnot ja postdocin loppuun. Pian valtaosa laitoksen opettajista lienee näitä senioripehtooreja, joten lehtorien urapolkuun iskee tietty inflaatio. Tutkimuksen osalta vuosi jäi surkeaksi, mutta ehkäpä ensi vuonna niitä arvoisia vertaisarvioituja julkaisuja taas nähdään. Jotain on ainakin työn alla. Jatkoin edelleen huippuyksikön nimellisenä jäsenenä, mutta osallistuminen oli lähinnä kokouksissa harvakseltaan istumista.

Eräänä elämänmuutoksena jätin taakseni Alasin Media oy:n, jota olin perustamassa niinkin kaukana kuin 2004. Alkuinnostuksen jälkeen kontribuutioni jäi lähinnä kokouksissa istumiseksi, joten nyt tarjouksen tullessa hyväksyin sen, että myyn osakkeeni takaisin ja aktiiviset jampat jatkavat omillaan. Rahallisesti tässä “yrittäjyydessäni” ei ollut paljon järkeä, mutta näköalapaikka kotimaisen uusmediatoimiston arkeen oli toki kokemuksena arvokas.

Skenetystä

Valitettavan vähän kerrottavaa tältä saralta, mutta tokihan armaan tiimimme 30-vuotisjuhla oli eräs vuoden kohokohta saunomisineen, yhteislauluineen, kilpailuineen, demokatselmuksineen, muisteloineen ja kaljoitteluineen. Jokin gravitaatio on porukkaa yhdessä pitänyt jo kolmen vuosikymmenen ajan. Suunnitelmissa oli tietysti synttäriprodukin, mutta sellaista ei tältä ryytymykseltä lopulta irronnut. Onneksi Yzi sentään kantoi lippua parissa pikkuintrossa. Omat tuotokset jäivät muutamaan petskariin ja Vammala Partyillä näytettyyn Processing-pätkään. Pariin kuvaan olin jopa ihan itsekin tyytyväinen. Ja niin tosiaan, opetin demokoodausta opiskelijoille yhden viikon Alive Dead Media -kurssillani 🙂

Tietotekniikkaa

2021 oli tekniikkaharrastajalle poikkeuksellisen hankala vuosi, kun komponenttipula piti laitteiston hintoja koholla. Näytönohjaimet ovat toki se ilmeisin voivottelun aihe, mutta lievempää hintojen turpoamista ja pahoja saatavuusongelmia näkyi monissa muissakin osissa. Media tarttui aiheeseen hanakasti ja toitotti vuoden varrella Taiwanin vesipulaa, rahtiongelmia, tehtaiden tulipaloja jne. siinä määrin, että hetkittäin alkoi iskeä jo hieman foliohattufiilis: ovatko nämä kaikki “valtaisat vastoinkäymiset” oikeastaan vain kätevä tekosyy pumpata hintoja? Ongelma on monimutkainen eikä varmasti ratkea hetkessä, joten 2022 tuskin palauttaa hintoja ennalleen – voi olla, etteivät ne ikinä enää palaakaan. Konepäivitysprojektit saivat siis olla tämän vuoden suosiolla jäissä, vaikka muutama välttämätön palanen toki piti hankkia hajonneiden tilalle. Ajoitus oli kerrankin hyvä, sillä päivitin perheen konekannan sopivasti toissa vuonna ennen komponenttipulaa, joten näillä pärjäilee tarvittaessa vielä mukavasti vähintään vuoden.

Joitakin pikku laitteisto- ja softaviritysprojekteja tuli sentään tehtyä. Eräs hauskimmista oli perheen uuden sähköurun kytkeminen USB-MIDI:n kautta ScummVM:ään. Vuoden lopulla piti tutustua Linuxin ACPI:n ihmeisiin ja vuoden alussa asentaa hieman kotipolttoisesti WLAN-korttia sohvakoneeseen. Ikuisuusprojekti Appen USB-näppiksen näppiskartan kanssa koheni pykälän ja vähemmän hauskana puhteena jouduin tappelemaan melkoisesti saadakseni Ryzen+RTX 2080 -kokoonpanoni toimimaan vakaasti, kiitos Nvidian ajuribugien (tämä ongelma sentään jo onnellisesti takana).

Steam-kirjasto paisuu toisesta päästä nopeammin kuin ehdin toisesta edes kokeilla, mutta se lienee perin normaali ilmiö. Uusiin tekeleisiin tutustumisen sijasta kävi usein niin, että käynnistin sen saman Gnogin, Insiden tai Grisin ja hakkasin ne vielä kerran läpi. Vuoden uusista löydöistä parhaita oli luotetun Amanitan Happy Game, vaikka sen äärelle ei varmaan suurta tarvetta ole enää palatakaan uudelleen. Lumino City viihdytti pienen hetken, samoin kuin kotimainen Runo.

Shakki

Vuoden loppua kohti myös jalon pelin äärellä vaivasi pieni sotaväsymys, mutta se tuppaa olemaan ohimenevää sorttia. Syksyllä ja alkutalvesta olen lähinnä yrittänyt pitää jonkinlaista rutiinia yllä, etteivät taidot sentään kääntyisi laskuun. Kesällä meni suorastaan mukavasti, kun Lichess-vahvuuslukuni nousivat uusiin huippulukemiin. Ei noita millään säkällä nosteta, joten uskoisin kyseessä olevan ihan oikean tason kohenemisen (joka tosin syksyn uupumuksen myötä näyttää tuttuun tapaan lysähtäneen). Kilpailuihin tuli osallistuttua jälleen koronan vuoksi harmillisen vähän: itse pelasin yhdessä turnauksessa ja lisäksi kuskasin poikaa muutamaan lastenturnaukseen. Tyllerökin alkaa jo ymmärtää peliä paremmin kuuden vuoden iässä, mutta jokin palanen ei ole vielä loksahtanut paikoilleen niin, että osaisi oikeassa pelitilanteessa hahmottaa tehtävistä tuttuja kuvioita.

Nappeja ja lautoja ei ole juuri tullut enää haalittua, kun niitä on sekä pelaamiseen että koristeeksi moninkertaisesti yli oman tarpeen. Poikkeuksen tähän sääntöön tekevät kotopuolesta Vammalasta peräisin olevat Tannin nappulat, jotka ostan kaikki vastaan tulevat. Ensimmäisten löytämiseen meni peräti kaksi vuotta ja viime vuonna tärppäsi edullisesti toiset hieman vanhemman mallin edustajat. Arkipelailussa käytössä ovat useimmiten ihan tavalliset muoviset painotetut klubinapit, jotka eivät loista niinkään ulkonäöllään kuin selkeydellään ja toimivuudellaan.

Leffoja ja sarjoja

Länkkäreitä tuli katseltua edelleen verrattain ahkerasti, mutta tilanne on sama kuin jo aika pitkään, eli uusia kiintoisia löytöjä tulee tehtyä harvakseltaan. Erityisesti uudemman pään bulkkiwesternit jättivät kylmiksi – en tiedä, miten tuollaisia lähinnä väkivaltaisia kotivideoita päätyy ihan Suomessakin myyntiin. Hyllystä yllättäen löytynyt Westworldin ykköskausi jaksoi pitää otteessaan loppuun asti, vaikka seuraavat kaudet tuskin kiinnostavat enää. Toinen onnistunut lännensarja oli Wheelerin suvun vaiheista kertova Into the West; ihan loppuun asti käsis ei kantanut, mutta kelpo viihdettä yhtä kaikki. Korona-aika haittasi jälleen länkkärimaratonien pitämistä ja nyt kerhohuone on taas kiinni hamaan tulevaisuuteen. Kevään maratoni saatiin sentään pidettyä kesäkuussa hikisissä Arizona-fiiliksissä ja syksyn vastaava marraskuulla.

Varsin jälkijunassa hankimme lopulta Netflixinkin. Takavuosina, kun kiinnostusta viimeksi oli, tarjolla oli vain oma toisto-ohjelma Windowsille ja Mäkille, mutta nyttemmin katselu onnistuu sentään ihan selaimella, joten myös Linux-käyttäjä on lähes tasaveroinen asiakas. Ruuhkavuotisen pariskunnan on yleensä paljon helpompi katsella sarjoja kuin kokonaisia leffoja, etenkin kun klassikot tuppaavat olemaan kolmen tunnin pläjäyksiä. Edellä mainitun Westworldin lisäksi projektoriaikaa saivat Queen’s Gambit, Squid Game ja viimeisimpänä Downton Abbey. Näyttää uhkaavasti siltä, että flixi on jäänyt talouteen pysyäkseen. Kuten hieman ennalta arvelinkin, suoratoistopalvelusta löytyy kyllä katsottavaa, mutta harvemmin juuri vaikkapa sitä elokuvaa, jonka haluaisit nähdä. Tilannetta ei sanottavasti auta sisältöjen pirstoutuminen lukuisiin kilpaileviin palveluihin. Nostalgisena paluuna lapsuuteen tuli kaluttua läpi myös Blackadderin kaikki kaudet.

Pikku sivuraiteena sivistin (ja toivottavasti viihdytin) vielä jälkikasvua kasaritoiminnalla/skifillä. Nähtyinä ovat nyt ainakin Predator, pari Terminatoria, muutama Rambo, kaksi ekaa Alienia sekä muutama Robocop. Valikoimaa on pitänyt kuratoida lähinnä liian väkivaltaisuuden tai pelottavuuden takia – Rambo 4 tosin lipsahti katseluun vahingossa – ja toisaalta laatukriteerien nojalla, joiden vuoksi karsiutuivat tuoreemmat Aloenit ja Termarit. Lisämausteena soppaan vielä jokunen wire-fu-klassikko.

Muita puuhia

Oma pikku virstanpylväänsä oli kaksikymmentä vuotta kasvissyöntiä. “Kokeilenpa tuota piruuttaan viikon” -projekti lipsahti elämäntavaksi ja muutaman vuoden päästä kääntyy jo ns. siviilijuna, kun olen ehtinyt olla vegenä puolet elämästäni. Mitään erityistä syytä tai tarvetta ei ole ilmennyt palata entiseen, joten projekti jatkukoon. 20 vuoden aikana kauppojen valikoima on monipuolistunut hurjasti eikä ravintoloissakaan ole enää ilmennyt sanottavia vaikeuksia tällaisen erikoisruokavalion kanssa. Pikkupaikkakunnalla tilanne toki saattaisi olla vielä toinen.

Odotuksia vuodelta 2022? No ainakin toivon, että löydän uutta intoa tutkimuksen ja luovien hankkeiden edistämiseen, tosin tällä hetkellä en odota kovin säkenöivää suoriutumista. Korona tuskin mihinkään katoaa, joten voi olla yksi etävuosi jälleen tiedossa (ei sillä, että rakastaisin Otaniemeen raahautumistakaan). Kolmas rokotus pitäisi käydä ottamassa tammikuulla, mutta vahvasti vaikuttaa jo siltä, että se ei jää viimeiseksi.

Add comment January 2nd, 2022

Shakkinappeja kotopuolesta

Viimeiset Suomessa valmistetut shakkinappulat tulivat kotipuolesta, Vammalan Stormista. Vuodesta 1993 suunnilleen 2010-luvun puoliväliin asti toiminut Shakkitarvike Tanni oli pieni perheyritys, sivubisnes maanviljelyn ohella. Koivuiset napit tehtiin oman metsän puusta, joten paikallisuusaste oli korkea. Lautoja Tanni ei tietääkseni koskaan valmistanut, mutta voin hyvin olla väärässäkin. Nappien lisäksi yrityksen verkkokaupassa oli myynnissä kaikenlaista muutakin shakkiin liittyvää. Lisää luettavaa aiheesta löytyy Koulushakin teemavuoden erikoislehdestä.

Kiiltävä malli tärppäsi vuonna 2021.

Vaikka pelailin shakkia pariin otteeseen kaverien kanssa joskus lapsena ja teininä, varsinaisesti intouduin lajiin vasta 2018 alussa, minkä jälkeen onkin ehtinyt tapahtua yhtä sun toista. Aluksi päätin, että keskityn pelaamiseen ja välttelen tällä kertaa välineurheilua. Ajatus oli tietysti harhainen ja sittemmin nappeja, lautoja ja kelloja on kertynyt joka lähtöön. Pahaksi onneksi sain vähän hitaan startin haalinnassa, sillä Shakkitarvike Tanni oli juuri ehtinyt lopettaa toimintansa. Niinpä vammalalaisten nappien hankinta jäi nettihuutokauppojen varaan. Kahden vuoden päästä odotus lopulta palkittiin:

Mattapintainen malli, joka löytyi nettihuutokaupasta 2020.

Omien ja kilpailuissa nähtyjen nappuloiden, verkosta löytyneiden kuvien, firman vanhojen webbisivujen ja Vammalan tuttujen tietojen perusteella olen tunnistanut peräti viisi erilaista mallia — ja voihan niitä olla toki vielä enemmänkin. Luettelo on karkeasti aikajärjestyksessä:

  1. Alkuperäiset kiiltävät maalatut Tannit, joissa ratsu muistuttaa erästä vanhempaa suomalaista mallia.
  2. Virtaviivaistetut kiiltävät maalatut Tannit. Veikkaan valmistusteknisten syiden johtaneen ratsun pään yksinkertaistettuun muotoon.
  3. Mattapintaiset Tannit, jotka eivät muodoltaan poikkea edellisistä. Shakin kilpailusäännöthän edellyttävät nappien olevan mattapintaisia eikä kiiltäviä.
  4. Ruskeaksi petsatut Tannit. Viimeisinä vuosina maali vaihtui petsiin ja väri ruskeaan.
  5. Ruskeaksi petsatut painotetut Tannit. Viimeistä mallia myytiin myös painotettuna hieman kalliimmalla. Näitä en ole edes nähnyt ikinä.

Näin puutteellisten tietojen varassa on vaikea sanoa, onko eri nappuloita esimerkiksi valmistettu ja myyty rinnakkain. Toisissa Tanneissani on pohjassa pehmikkeet ja toisissa ei, joten ainakaan säännönmukaisesti niitä ei ole laitettu. Kaikkein vanhimmissa napeissa on mustia huopia pohjassa ja joissakin ruskeissa petsatuissa niitä saattoi myös olla hataran muistikuvani perusteella. Eräs mahdollisuus on, että seurakäyttöön on myyty vähän eri versiota, koska kilpailuissa en muista huopia nähneeni. Kaikenlaisia tarkennuksia ja lisäyksiä otetaan mieluusti vastaan!

Add comment November 9th, 2021

Eväitä engineä vastaan

Terpan postauksesta innoittuneena päätin itsekin kirjoittaa jotain kokemuksiani The Kilobyte’s Gambitia vastaan mittelystä. Pienestä kilotavun koostaan huolimatta engine ei ole ihan helppo voitettava, etenkin kun se pelaa aika kummallisesti useimpiin ihmisiin verrattuna. Viimeisimmistä viidestätoista pelistä olen voittanut kolmetoista ja tasapelejä on tullut kaksi, joten uskoisin, että aika varma resepti alkaa olla kasassa. Toki edelleen on tarpeen pelata tarkasti, sillä Beth rokottaa kyllä ainakin pahimmista virheistä vääjäämättä. Perusveivini lähtee liikkeelle tukevalla Lontoon systeemillä, jota pelaan muutenkin valkoisilla. Seuraavaksi odotellaan, sössiikö kone heti avauksessa yhden kuningaslaidan sotilaan, kuten tässä on käynyt:

“CGA”-palikkamössöstä on välillä hieman vaikea erottaa nappeja toisistaan (kuningas/daami ja lähetti/sotilas etenkin).

Kuten kuvasta näkyy, keskelle (e5) on jäänyt hyödyllinen reikä, johon voi läntätä ratsun. Ratsun voi tarvittaessa vaihtaa pois puolustuksen heikentämiseksi ja kierrättää toisen samaan ruutuun. Kuningas on lähtenyt seilaamaan keskelle lautaa, jolloin Amerikan päihdeongelmainen ihmelapsi on menettänyt samalla tornitusoikeutensa. Oma kuningasasema näyttää turvalliselta, etenkin kun Bethin lähetti on omien sotilaiden takana jumissa eikä kuningatarkaan hetkeen hyökkäämään pääse. Toisinaan laidasta pääsee vaihtamaan lisäksi lähettinsä shakilla torniin, mutta ei enää tässä tapauksessa. Seuraavaksi yritän avata kuningatarlaidan, mihin engine aina suostuukin ja vaihtaa samalla tornit, mikä puolestaan päästää valkean kuningattaren laitaa pitkin hyökkäämään.

Vielä kootusti joitakin Kilotavun gambiitin heikkouksia, joista olen onnistunut saamaan pientä tai jopa ratkaisevaa etua:

  • Beth ei näe kovin monen siirron päähän, joten se ei lähde ajoissa pysäyttämään korottujia tai osaa varoa muutaman siirron sommitelmia
  • Jos lyönnin voi tehdä usealla eri napilla, Beth lyö ensisijaisesti kuninkaalla, mikä ajaa kurkon huonompaan paikkaan
  • Beth ei pelaa kovin hyökkäävästi, esim. kuningashyökkäykset ovat harvinaisia
  • Sotilaita saa usein ilmaiseksi ainakin yhden Lontoon systeemillä – en ole juuri muita avauksia kokeillutkaan
  • Bethin avauspeli on pääosin sotilaantyöntelyä, jolloin asemaan jää reikiä etenkin ratsuille
  • Beth ei juuri koskaan tornita (ainakaan itse en ole nähnyt moista kertaakaan)
  • Häviöksi kääntyneessäkin pelissä saattaa vielä löytyä tilanne, jossa Beth ryhtyy toistamaan samoja siirtoja loputtomasti, millä saa aikaan yhden sortin “tasapelin”

Toisaalta Neuvostoliiton shakkikoneiston kukistajalla on joitakin ominaisuuksia, jotka tekevät siitä virheistä huolimatta hankalan vastustajan: jos tarjolla on haarukoita tai roikkuvia nappeja, niin ne kyllä huomataan armottomasti. Sotilaantyöntelyä vastaan pitää pelata huolellisesti tai huomaa pian olevansa selkä seinää vasten ahtaassa asemassa. Roikkuvia upseereja pääsee harvoin lyömään ilmaiseksi, sillä engine osaa pitää puolustuksesta kohtuullisesti huolta. Loppupeleissä avoimella laudalla 1k-shakki sommittelee joskus turhauttavankin tarkasti, jolloin omat sotilaat katoavat yksi toisensa jälkeen. Lisäksi etenkin mustan nappeja oli vaikea erottaa toisistaan aluksi, minkä vuoksi välillä tuli törttöiltyä; sittemin silmä näyttää teroittuneen eikä samanlaisia huomiovirheitä tule ainakaan yhtä usein.

Add comment May 4th, 2021

Natiaiselle shakkiharjoitteita, osa 3

Onpas näitä nyt syntynyt viime aikoina. Tällä erää peräti kahdeksantoista yhden siirron shakkitehtävää, joita olen yleensä printannut kuusi per arkki paperin ja värijauheen säästämiseksi. Pienemmässä koossa kuvat menevät jo hieman turhan kikerrykseksi.

Joissakin tehtävissä toistuu sama teema ja muutenkin lienee ilmeistä, kuinka en jaksa keksiä loputtoman vaihtelevia asemia, vaan laudalla on jokseenkin samanlaisia tilanteita. Toisaalta asemat ovat silti uskoakseni realistisia ja ainakin erilaisia klassisia mattikuvioita on mukana laajalti (takarivin matti, pääskysenpyrstö, kyyhkysenpyrstö, telaketjumatti, arabialainen matti, Anastasian matti, pussimatti ym.).

Add comment April 13th, 2021

Previous Posts


Kommenttien virta

Aiheet