Posts filed under 'shakki'

Koskien shakkilautojen mittasuhteita

Shakki-innostuksen alkuvaiheessa vajaa vuosi sitten tuumin, etten rupea hankkimaan turhaa krääsää, vaan keskityn itse pelaamiseen: painotetut klubinapit ja niille sopiva lauta. Olisi tietysti pitänyt arvata, ettei päätös kauan pidä, sillä shakkitarvikkeet ovat itsessään mielenkiintoisia erilaisine tyyleineen, väreineen, käyttökohteineen, design-ratkaisuineen jne. Tähän mennessä lautoja ja nappisettejä on jo kumpiakin varmaan kymmenen, joiden lisäksi mukaan on lipsahtanut muutama shakkikello.

Pelattavuuteen vaikuttavat tietysti muotoilun selkeys sekä mahdollinen painotus, mutta ostopuuhissa tärkein parametri on nappuloiden koko suhteessa lautaan. FIDE:n säännöt määräävät virallisten pelivälineiden – joiden pitää olla riittävän Staunton-tyylisiä – korkeudesta seuraavaa (10 % toleransseilla):

  • Kuningas 9,5 cm
  • Daami 8,5 cm
  • Lähetti 7 cm
  • Ratsu 6 cm
  • Torni 5,5 cm
  • Sotilas 5 cm

Pohjan läpimitan tulee lisäksi olla 40–50 % korkeudesta, mikä on hyvä nyrkkisääntö ihan kotipelailuunkin – etenkin halvat kevytpuiset napit ovat raivostuttavan kiikkeriä paitsi materiaalinsa, myös aivan liian korkeiden mittasuhteiden vuoksi. FIDE:n mukaan ruutujen koon pitää olla 5–6 cm, joten minimissäänkin virallinen lauta on vähintään 40 cm leveä. Laudan pitää olla lisäksi jäykkää materiaalia, joten muuten kätevät vinyylilärpät eivät käy, jollei niitä sitten liimaa pöytään. Neljän sotilaan pitäisi mahtua ruutuun, mikä tekee laudasta esteettisesti aika väljän näköisen, mutta toisaalta helpottaa itse pelaamista, kun napit eivät törmäile jatkuvasti toisiinsa.

Harvalla lienee tarvetta noudattaa FIDE:n sääntöjä pilkuntarkasti kotonaan, mutta kuten yltäkin jo ilmenee, niissä on järkevää ajattelua takana: napit eivät saa kaatuilla, niiden pitää olla selkeitä, eikä lauta ei saa olla täyteen ahdettu. Useissa kaupan seteissä ruudut ovat nappuloille turhan pieniä, mikä lisää kaatuilua. Kuninkaan pohjan ja ruutujen keskinäisestä suhteesta FIDE ei sano suoraan mitään, vaikka moisen lukeman voi suuntaa-antavasti toki edellisen perusteella laskeakin. Joidenkin näkemieni nyrkkisääntöjen mukaan kuninkaan pohjan tulisi olla 75 % ruudun leveydestä, mikä kuitenkin käytännössä tuottaa aika ahtaan lopputuloksen, joten sitä voisi pitää pikemminkin ylärajana kuin optimina. Reilu 60 % näyttää omaan silmääni hyvältä, riippuen toki nappuloista.

Mitään yleispäteviä ohjeita on vaikea noudattaa siksikin, että nappien tyylit ovat kovin erilaisia ihan pelkkien Stauntonienkin kesken. Tanakat pelivälineet vaativat enemmän avaruutta ympärilleen kuin sirot: pelailen yleensä muovisilla klubinapeilla (Ikean pahvipöytään teippaamillani) 52 mm ruuduilla, mutta samaisella laudalla punkerot puunapit näyttivät huonoilta. Sikäli kannattaa mennä nappulat edellä ja hankkia lauta vasta eri laudoilla mallaamisen jälkeen; liian pienet tai isot ruudut eivät tee oikeutta kalliille hienoille napeille. Alla (epä)onnistuneita yhdistelmiä omasta kuvakokoelmasta:

Add comment November 8th, 2018

Aloittelijaturnauksen satoa

Tammikuulla alkanut shakin opettelu kumuloitui tietyllä tavalla tänään, kun olin pelaamassa ensimmäisessä oikeassa shakkikilpailussani, Lauttasaaren suomalaisen shakkikerhon aloittelijaturnauksessa. Ilmoittautumisten perusteella näytti pitkään siltä, että skabasta tulee pieni ja kotoisa, mutta viime metreillä mukaan säntäsi iso määrä pelaaja lisää, etenkin kun kävi ilmi, että myös alle 16-vuotiaat saavat osallistua. Otin siten viime hetkellä poitsunkin mukaan harjoitusta saamaan, vaikka kuusivuotiaalle seura olikin vielä melko kovaa.

Oma tulokseni viidestä pelistä oli kaksi voittoa, kaksi tasapeliä (toinen ansaitsematon, toinen taas vähän löysästi tarjoamani) sekä yksi tappio – eikä sekään mikään selkäsauna. Näistä kertyi kolme pistettä, jolla lohkesi jaettu seitsemäs tila 24 pelaajan joukossa. Oikeastaan varsin mukava sijoitus, kun en kärkikahinoissa edes kuvitellut olevani, ja harjoitusta sekä kisakokemusta on plakkarissa vielä niukasti. Ihan kaikkia osallistujia ei voinut hyvällä tahdollakaan tituleerata aloittelijoiksi, vaan pikemminkin pitkään veivanneiksi aktiiviharrastajiksi, joilta kuitenkin puuttui vahvuusluku. Tarkemmat tulokset täällä. Harmillisesti en tullut näpsineeksi kuvia tästä pelaajauran merkkipaalusta, mutta seuran blogin pikku kuvassa sentään satuin etualalle.

Add comment October 20th, 2018

Veistelyhommia

Kalliissa proo-shakkiseteissä tulee yleensä mukana ylimääräiset kuningattaret siltä varalta, että jompi kumpi pelaaja onnistuu korottamaan toisen sellaisen. Jos daamia ei ole, niin ainakin USCF:n mukaan on ok käyttää väärinpäin käännettyä tornia, kun taas FIDE ei moista salli. Kotipeleissä voi laittaa vaikka paremman puutteessa sotilaan kyljelleen, mikä ei kuitenkaan oikein toimi magneettilautojen kanssa. Itselläni on ekstradaamit ainoastaan muovisissa kilpanapeissa, joten rupesin käsityöterapian hengessä veistelemään lisää muihinkin aktiivisessa käytössä oleviin setteihin – oli sitten todellista tarvetta tai ei.

Kunnon työkaluista olisi kovasti hyötyä, mutta kerrostalossa ei oikein voi kohtuudella pitää sorvia sen enempää olohuoneessa kuin parvekkeellakaan. Niinpä nyhertäminen on pitänyt hoitaa työläästi puukon, viilan ja hiekkapaperin voimin. Aikaa menee tuntikausia ja sormet kärsivät, vaan käyhän se jotenkin näinkin. Aloittelin pienistä magneettinapeista (kiinanshakin napit saivat luovuttaa magneettinsa). Kovin pieniä yksityiskohtia on turha edes yritellä, joten tyylitellyt versiot saivat riittää. Mustalle tornille tuli peräti ihan oikeakin tarve, kun muksut hukkasivat hetkeksi tarhassa sellaisen shakkipelistään.

Ruokahalu kasvoi syödessä, joten viimeiseksi väsäilin 50–70-lukulaisiin puunappeihin daamit. Täysikokoisia on paljon kätevämpi tehdä, joten kloonit muistuttavatkin paljon enemmän alkuperäisiä sorvattuja “sähköeristeitä”. Mustat napit ovat kaikkiaan se helpompi tapaus, koska musta on mustaa, kun taas valkoisten kohdalla värisävy on lähes mahdotonta saada täysin oikeaksi. Värityksen olen hoitanut tusseilla, mikä on ainakin nopeaa, mutta etenkin valkoinen maalitussi on aika ongelmainen tapaus. Pintasilaus hoituu kynsilakalla, joka haisee pitkään ja vaatii pientä näpertämistä. Oikeaa puulakkaa myydään isoissa pöntöissä, mikä ei sekään oikein houkuttele – askarteluliikkeestä saattaisi löytyä jotain sopivampaa.

Puulaatu oli tässä askartelussa hyvin keskeinen seikka: mäntyä vuolee kuin voita, mutta se myös murtuu, kun taas koivu ja tammi(?) vaativat tuskaista nävertämistä, mutta kestävät vastaavasti paremmin. Yritin hiukan suoraviivaisempaakin kloonausta askartelumassoilla ja muoteilla, mutta lopputuloksesta tuli aina jokseenkin röhnäinen ja hajoava, joten olkoon. Oikeampi tapa olisi ilmeisesti tehdä muotti silikonista ja valaa sisään muovia.

Viimeiseksi silaukseksi hienostunut peliväline tarvitsee tietysti vielä pohjaan pehmikkeen, ettei pohja kolise tai magneetti raavi lautaa vasten. Tapauksesta riippuen olen käyttänyt joko kartonkia tai netistä ostettuja ohuita huopapaloja. Vaikka huovassa tarra olisikin valmiina, niin käytännössä tarvitaan kuitenkin liimaa. Pikaliima ottaa hyvin kiinni, mutta sen kanssa ei paljon vekslata, vaan (käsin leikelty) pyörylä pitää saada kerralla kohdalle. Kantapään kautta tuli opittua sekin, että nappulaa ei kannata laittaa kuivumaan laudalle, sillä pikaliimasta haihtuu syövyttävää kaasua, josta jää jälkiä alustaan.

Add comment July 6th, 2018

Leap PQ9907S

Tällä erää vähän erilainen tuotearvostelu – ei nimittäin retrorautaa vaan shakkikello. Nämähän ovat aika kalliita laitteita, joten perheessä jo oleva Tornuret on saanut toistaiseksi riittää. Kampiaivo on kuitenkin hieman erilainen kuin kilpailuissa nykyään käytettävät digikellot, minkä lisäksi siltä eivät tietenkään luonnistu aikabonukset. eBayltä tulee muutenkin osteltua kaikenlaista krääsää, joten laitoin sieltä nyt tilaukseen kiinaihmeen Leap PQ9907S hintaan 11 puntaa posteineen (kukahan tuonkin mallinimen on sorvannut…).

Ei liene paljon epäilystä, että Leap on innoittunut DGT:n kalliimmista virallisista kelloista, vaikkei ulkoasu sentään aivan 1:1 olekaan. Kellon olemus on etenkin hintaansa nähden yllättävän laadukas: muovivalu on siistiä, nappi liikkuu sujuvasti, ja runkokin tuntuu jämäkältä. Ajan asetus on suoraviivaista napsuttelua ja lisäaikaa voi antaa sekä bonuksena että viiveenä. Keskellä on taukonappi, kuten näissä kelloissa tapana on. Aikarangaistusta/lisää voi antaa kellon ollessa pysäytettynä, joten kaikki kisoissa normaalisti tarvittava on nähdäkseni mukana. Virta päälle/pois, niin kello palaa viimeksi ohjelmoituun alkutilaansa.

So far so good, mutta päivitän lausuntoa, jos jotain ongelmointia ilmenee. Vaikka tämä nyt olikin halpa heräteostos, niin Leap ei ilmeisesti ole mikään lelu: hiukan äveriäämpi malli on ihan virallisten FIDE:n hyväksymien kellojen listalla.

edit: Leap on käytössä osoittautunut varsin toimivaksi, mutta hiukan painavampi se saisi olla, tai sitten pohjan tassut voisivat olla karheampaa kumia. Kovassa takomisessa kello ei oikein pysy paikallaan lakatulla pöydällä. Itse ratkaisin tämän “ongelman” laittamalla tahmeat silikonijalat alle.

edit2: Meni vähän hienosteluksi ja liimasin kellon sisälle pohjaan lisäpainoksi joutilaan kuusiokoloavaimen ehtaan kiinatyyliin. Tassu- ja painomodauksen jälkeen kello pysyy paikallaan mukavan tukevasti.

Add comment April 18th, 2018

Janggi, tuo Korean shakki

Tutustuin hiljattain hieman sattumalta korealaiseen shakkiin eli Janggiin, johon en ollut Suomessa tai edes netissä koskaan törmännyt. Kiinalainen shakkihan on hyvinkin tunnettu, ja muistan sen joskus olleen hieman muodikas täälläkin (jopa Battlechessistä on xianqgi-versio). Peleissä on paljon samaa, mutta säännöt eivät ole aivan yksi yhteen kaikilta osin. Pelilautoja ja nappeja voi käyttää periaatteessa ristiinkin, mutta janggi-laudasta puuttuu keskellä virtaava joki, ja napit ovat kulmikkaita sekä keskenään eri kokoisia. Omat ei-niin-hienot nappulani hankin eBayltä ja laudan piirsin tussilla surkean klisun shakkilaudan toiselle puolelle. Alla koko komeus ja alkuasetelma, molemmilla puolilla upseerit samoissa kohdissa:

Ruutujen sijasta nappulat sijaitsevat risteyksissä ja molemmilla puolilla on linnake, jossa on normaalien linjojen lisäksi diagonaaleja. Vihreä (tai sininen) pelaaja aloittaa. Ennen aloitusta vierekkäisten norsujen ja hevosten paikkaa voi vaihdella keskenään vapaasti. Kuten kuvasta näkyy, molemmilla puolilla on hieman erinäköiset napit – kenraalia lukuun ottamatta teksti on sama, mutta eri tyylillä. Alkuunsa sekavat symbolit oppii helposti muutaman pelin kuluessa, minkä jälkeen sekaantumista ei juuri enää pitäisi tapahtua. Katsastetaanpa sitten laudalla liikkumista. Käännökset ovat koreasta/englannista itse soveltamiani, joten eri nimiä voi tulla vastaan.

  • Kenraali (kuningas) vastaa suunnilleen shakin kuningasta: se liikkuu yhden askeleen kerrallaan ja yritetään matittaa. Kentsu pysyy aina linnakkeessa ja voi liikkua siellä myös vinottain.
  • Vartija (neuvonantaja) liikkuu kuten kenraali.
  • Vaunu on kaikin puolin kuin shakin torni ja samalla pelin tehokkain nappula. Linnakkeessa se voi liikkua myös vinoon.
  • Hevonen muistuttaa sekin shakin vastaavaa, tosin sillä erolla, ettei se voi hypätä nappien yli. Eli suoraan yksi askel ja sitten yksi etuviistoon.
  • Norsu on kuin hevonen, mutta liikkuu pidemmälle ja aika hankalasti. Suoraan yksi ruutu ja sitten kaksi etuviistoon. Risteyksissä ei saa olla muita nappeja.
  • Sotilas voi liikkua eteen tai sivulle yhden askeleen – ei perääntyä. Se syö kuten liikkuu.
  • Tykki (kanuuna) liikkuu ja lyö hyppäämällä linjalla/rivillä toisen napin yli niin pitkälle kuin tilaa on. Toista tykkiä ei voi lyödä eikä hypätä sen yli.

Sotilaat eivät korotu viimeisellä rivillä. Niillä on muutenkin hieman hankala liikkua toisiaan suojaten, joten shakkityylinen rynnäköinti ei oikein onnistu. Pattia ei tunneta, vaan siirto yksinkertaisesti jätetään tekemättä. Tasapelisääntöjä on ilmeisesti olemassa, mutta niistä ei ole hirveämmin missään näkemässäni materiaalissa puhuttu. Eräänä erikoisuutena kenraalit eivät saa “nähdä” toisiaan: jos ne joutuvat samalle linjalle ilman välissä olevia nappeja, tulkitaan siirto shakkaamiseksi, joka on pakko ratkaista. Moinen shakkaaja ei voi enää tosin voittaa peliä, vaan voittaessaankin saavuttaa vain tasapelin – tämä sääntö on myös hieman epäselvä, eikä esim. parempi puoliskoni ollut koskaan huomioinut sitä Koreassa pelatessaan. Säännöissä lienee myös jotain paikallisia eroja. Wikipediassa on aiheesta hieman lisää selostusta.

Siinä missä shakissa on lukuisia erilaisia avauksia ja puolustuksia, janggissa pelit tuntuvat alkavan aina melkein samalla tavalla. Ensinnä vapautetaan toisen puolen vaunu sotilaan takaa, minkä jälkeen toinen pelaaja tekee saman toiselle puolelle. Sitten hevosta yksi askel eteen ja seuraavaksi tykki kenraalin eteen uhkaamaan vastustajan linnoitusta. Upseereita on shakin tapaan tarkoitus kehittää takariviltä, mutta sotilaat liikkuvat alkuunsa lähinnä sivuttain. Vapaa torni siirtyy kärkkymään sotilaiden edessä olevalle riville. Eniten harjaantumista vaatii tykkien tehokas käyttö, sillä niillä voi tehdä nopeasti yllättäviä suojauksia tai pistohyökkäyksiä. Omassa pelissäni on strategia ja taktiikkakin vielä aika hukassa, koska en tunne hyviä asetelmia.

Netistä löytyy jonkin verran luettavaa englanniksi, mutta veikkaan suurimman osan materiaalista olevan koreaksi, koska peli on sikäli paikallinen. Hieman yllätyksekseni janggista on kuitenkin olemassa ihan käypäisiä digitaaliversioita:

  • Dr. Janggissa (Android) ei voi pelata tietokonetta vastaan, mutta ainakin nappeihin saa tunnistettavammat symbolit kiinan sijasta.
  • Seonin Janggi (Android) on hieman karu ja tunkee kentän päälle mainoksia, mutta siinä on peräti eri tasoja sisältävä tekoäly, jota vastaan voi pelata.
  • Lisäksi Play Storessa tuli vastaan “Modui Zanggi Honzahagi”, josta ei valitettavasti ota länkkäri selvää.
  • Selaimessa toimii ainakin tämä, mutta käyttöliittymästä ei ota taas valitettavasti selvää.

Eiköhän tässä tätä näin aluksi. Korjailen asiavirheitä ja puutteita myöhemmin, kunhan tiedän itsekin enemmän 🙂

Add comment March 4th, 2018

Ratsun liikkeitä

Ratsu eli heppa on shakin kenties mutkikkain nappi, jota ilman peli olisi huomattavasti suoraviivaisempi. Etenkin aloittelijalle ratsun liikkeiden hahmotus on vaikeaa, ja harrastuneempi saa pyöräytettyä sillä lukuisia ikäviä yllätyksiä pussimateista haarukoihin. Seuraavassa lähinnä ääneen ajattelua ja omien ajatusteni kuvallista työstämistä lichess.orgin kenttäeditorin voimin.

Jokaiselle säännöt osaavalle lienee tuttu pyöreä kuvio hepan yhden siirron ruuduista:

Kuten kuvasta näkyy, ruudun väri vaihtuu joka siirrolla. Kahdella loikalla pääsee jo moniin paikkoihin, mutta ihan lähellekin jää vielä sokeita pisteitä:

Ratsua paetessa tai uhatessa pitäisi huomioida etenkin nuo viereiset ruudut. Aivan ilmeistä ei ole, että liikkumiskuviota vastaava kuvio on myös hevosella uhattavien nappien ympärillä:

Erityisen tehokkaita uhkauksia ovat tunnetusti haarukat, jotka sijaitsevat kahden eri napin kuvioiden leikkauspisteissä:

 

Tutut haarukat ovat hyvin ilmeisissä paikoissa, mutta osa niistä on vähemmän intuitiivisia. Seuraavana visualisointina ne ruudut, joista pääsee haarukoimaan yllä olevat tornit yhdellä siirrolla. Aika monta, eikö?

Ja bonusmateriaalina vielä isompi kartta eri ruutuihin pääsemiseen vaadittavista siirroista (tämä piti tehdä jo PETSCIInä):

Add comment March 3rd, 2018

Kolmas aalto shakkia

Ensikosketukseni pelien kuninkaaseen tuli joskus ala-asteiässä, kun pelailimme (hiukan omilla säännöillämme) kaverin kanssa. Sen jälkeen oli hiljaisempaa jonkun aikaa, kunnes taas löysimme shakin teini-iässä – tuolloin shakkia ei pidetty mitenkään poikkeuksellisena harrastuksena. Parin pelikumppanin kanssa tykitellessä ja Vammalan kirjaston tarjontaa lukemalla taidot kehittyivät taas jonkin verran, mutta miksikään hyväksi pelaajaksi en ikinä venynyt. Olisi kaupungissa ollut shakkikerhokin, mutta tietokoneinnostus veti toisaalle, enkä pelannut pariinkymmeneen vuoteen ollenkaan.

Viime vuoden lopulla jälkikasvu sanoi kokeilleensa tarhassa shakkia ja pitäneensä siitä, mikä herätti taas vanhan kipinän itsessänikin. Poitsun joululahjaksi saamalla pikku setillä päästiin pelaamaan, eikä vanhan tason saavuttamisessa mennyt kauaa. 80-lukulainen pikkuruinen magneettinen shakkilautani oli sekin tallessa ja löytyi lopulta kolmannella yrityksellä varaston toiseksi alimmasta laatikosta. Sivumennen olen kokeillut hieman myös korealaista shakkia (janggi), jossa on jotain tuttua, mutta myös paljon erilaista kuin tässä tunnetummassa versiossa. Palannen aiheeseen myöhemmässä postauksessa.

Viimeistään jousiammunnan parissa olin ymmärtänyt right tool for the job -ajatuksen, joten hankin hiljattain muutamalla kympillä täysikokoiset napit ja vinyylilaudan. Pikkuruisilla kevyillä nappuloilla kikerrys sopii ihan hyvin lapsille, muttei raavaalle keski-ikäiselle. Kuten yleensä, oppiminen piti tässäkin suorittaa kantapään kautta; ensimmäisen muovisetin ostamisen jälkeen tajusin, että painotetut napit olisivat mukavammat. Halvalla saa pelaamiseen hyvin sopivia settejä, mutta jos haluaa kaunista jälkeä, niin satanen ei ole kuin nähdä. Uusien vinyylilautojen vahva haju oli odottamaton piirre – auringossa tuulettamalla ja etikalla/saippualla jynssäämällä katku onneksi laantuu nopeasti.

Siinä missä takavuosina opiskelu perustui yritykseen ja erehdykseen sekä satunnaiseen kirjojen lueskeluun, nykyään materiaalia on helposti tarjolla netissä niin paljon kuin suinkin ehtii kahlata läpi. Paljon muitakin sivuja ja softia on toki olemassa, mutta itse olen toistaiseksi käyttänyt lähinnä näitä:

  • Avainsiirto, paljon interaktiivisia tehtäviä (nämä ovat kivoja muksuillekin)
  • Chess (Free), sujuvahko Android-shakki, jossa on sopivasti kohoavat vaikeustasot
  • Chess Puzzles, lisää pähkinöitä
  • Chessgames, massiivinen kokoelma menneitä otteluita, joita voi tarkastella siirto kerrallaan
  • Gnome Chess, paketinhallinnasta löytynyt siisti perusshakki, jolla tulee katseltua etenkin pgn-pelitiedostoja
  • Lichess, mainio verkkoshakki kaverin kanssa pelattavaksi (tai Stockfishiä vastaan)

Itselleni ostin kympillä Paul Keresin ja Aleksander Kotovin klassisen Taito voittaa shakissa, joka vaatisi kuitenkin viereensä aina shakkilaudan tilanteen seuraamiseksi. Muksulle lainasimme kirjastosta Sabrina Chevannesin Shakin kiehtovan maailman, joka johdattaa pelin pariin lapselle ymmärrettävällä tavalla. Samalla on kuitenkin sanottava, että jos säännöt jo osaa, niin ensimmäinen puolisko kirjasta on melko tarpeetonta, pitkällistä kertaamista. Netistä löytyvä Shakin säännöt on hyvä peruspaketti sääntöjen kertaamiseen, jos muisti kaipaa virkistämistä.

Vaikka peleissä tuleekin usein takkiin, niin olen ottanut melkoisen harppauksen pelaajana reilussa kuukaudessa: loppupelin mattiansoista on paljon parempi käsitys, avaukset eivät ole enää täysin satunnaista yrittelyä, puolustus ei vuoda joka kohdasta, vastauhkaukset ovat osa työkalupakkia, hevosen liikuttelu sujuu harkitummin ja shakkitilanteessa ei iske pakokauhu. Strategiassa ja avauksissa on loputtomasti opeteltavaa, mutta luotan siihen, että ajan mittaan nekin aukeavat – on tässä yhtä sun toista tullut opeteltua vuosien varrella onnistuneesti. Varsin hämmästyttävää on vuoden alussa säännöt oppineen kuusivuotiaan junnun suoriutuminen: vaikkei noin nuorella ehkä edes voi olla paljon strategista silmää, niin lyhyen tähtäimen taktiikka luonnistuu ja aikuinenkin saa olla tarkkana nappiensa kanssa. Tätä menoa kesän jälkeen perheen shakkimestari vaihtuu 🙂

Lopuksi Teron kanssa kyhäämämme shakkilauta PETSCII-merkistöllä:

 

Add comment February 23rd, 2018


Kommenttien virta

Aiheet