Kuten jo todettu, keittimellä höyrytys on hauska seurallinen laji, jonka suuri plussapuoli on hitaus: sapuskan valmistumista joutuu odottelemaan, joten aika ei kulu pelkkään kiireiseen laitteluun ja mättämiseen. Toinen vahvuus on monipuolisuus, koska höyryttämiseen soveltuvat monenlaiset vihannekset perunasta parsakaaliin, quorn, mykyt, sienet sun muut. Suolan, paistamisen ja rasvan puuttuminen tekee hommasta lähtökohtaisesti jopa terveellistä, vaikka soijakastikkeeseen tai HP:hen dippaaminen ne edut voikin nopeasti neutraloida.
HA-rmaa pikku-Trangia testialustana
Täysikokoisella Trangialla höyrytys on suoraviivaista, sillä isoon kattilaan mahtuu normaali teräksinen höyrytyskori ilman sen kummempaa säätämistä. 27-kokoisen pikkumallin litraiset kattilat ovat sen sijaan aivan liian pieniä, joten mikä neuvoksi? Ehdin jo kaavailla DIY-ratkaisua, jossa grillikorista tai teräsverkosta leikattu pyörylä olisi kattiloiden välissä (toinen kattila toimisi kantena), mutta käytännön testit osoittivat idean nopeasti huonoksi. Keittiössä käytettävällä terässiivilällä on ennenkin höyrytetty tavallisen kattilan kanssa, joten valmis häkkyrä alkoi vaikuttaa oikealta suunnalta, kunhan vaan löytyisi sopiva malli. Siispä Clasua, Tokmannia ja Saiturinpörssiä kohti.
Clasun Coline-siivilää löytyy erittäin kätevästi 15 cm koossa. Saiturinpörssilläkin oli melkein samanlainen tarjokas, tosin hivenen pienempi. Pitkä painava teräskahva keikauttaa kattilan jatkuvasti kumoon, joten päädyin kylmästi naksauttamaan sen irti, samoin kuin toisen lenksun, joka tuli kannen tielle. Jäljelle jäivät siis vain kehys ja verkko. Kattilaan pitäisi mahtua kunnolla vettä, joten venyttelin siivilän pohjaa tasaisemmaksi. Kanneksi riitti Trangian oma paistinpannu (teflonpuoli ylöspäin). Ensimmäisen testailun perusteella konsepti toimii suunnitellusti, vaikka noin pieneen koriin ei paljon kerralla mahdukaan. Veden kanssa saa tuttuun tapaan olla tarkkana, ettei se kiehu vallan kuiviin. Oikeastaan ainoa pikku epäkohta on siivilän hankalahko nostaminen kattilan päältä: väliin voi tunkea jotain, jolloin Trangian pihdeillä saa napattua reunasta – lisävettä voi toki kaataa suoraan läpikin.
Alkuperäisen Kahakka 25L -arvioni jälkeen olen saanut reppuun lisää tuntumaa, mikä johti jälleen lisähankintoihin. Niin hyödyllinen kuin lantiovyö onkin, ei se ole aina kovin mukava, sillä leveässä ja jäykässä remmissä on kovat reunat, jotka nävertävät helposti kylkiä tai vatsanahkaa etenkin t-paitakeleillä, jos lantiovyö ajautuu vinoon. Hieman samaa taipumusta on myös olkaimien remmeillä, joten laadukkaiden ja kestävien Savotan reppujen vahvuudeksi ei voi oikein laskea ergonomiaa.
Valjas molemmin puolin
En uskonut ongelman ratkeavan ajan myötä itsestään remmien asettuessa, joten piti mieluummin etsiä ratkaisu. Kaikenlaista pehmusteviritystä voisi kyhätä itsekin, mutta myös Savotta itse myy Valjas-nimistä pehmustetta, jonka toimivuus Kahakka 25L:n kanssa tosin jäi tuotekuvauksen perusteella kysymysmerkiksi. Koteloiden ystävä voi kiinnittää Valjaan päälle kaikenlaista sopivaa MOLLE/PALS-ryjää. 34 euroa plus postit ei ole tällaisesta lärpäkkeestä mitenkään mukava hinta, vaikka toisaalta on tietysti niinkin, että kantomukavuudesta säästäminen on väärästä paikasta säästämistä. Eli eipä auta, nettipankki laulamaan ja toivotaan, että sopii. Hieman nyrpeä olo tästä ostoksesta jäi, kun monessa halpisrepussakin on pehmustettu lantiovyö vakiona.
Pehmuste paikallaan – melkoinen sojotinhan tuo on
Ensi tarkastelussa näytti huojentavasti siltä, että Valjas tosiaan sopisi repun kanssa käytettäväksi. Lantiovyöstä soljet irti, remmi lenksuista läpi ja sitten soljet takaisin paikalleen. Muutaman kilometrin keitinkeikan perusteella ergonomia tosiaankin parani huomattavasti, kun vyö ja repun alareuna eivät enää paina ihoa. Kitkapinnoite pitää repun paremmin paikallaan, mutta on kesällä hieman hiostava. Kuten kuvasta näkyy, uudeksi pikku lisähaasteeksi ilmaantui lantiovyön sojottaminen sivuille silloin, kun reppu ei ole käytössä. Jos pehmuste notkistuu, ongelma on pienempi, mutta jos ei, niin pitää keksiä joku paikka, mihin nuo lipareet sulloo.
Toisen grillauskeikan myötä RitniGrid alkoi osoittaa parempia puoliaan. Melko tuuleton ilma ja Jetboilin tehokaasu siivittivät ritilän hyvään lentoon, ja kaikki kokeiltu kypsyi asianmukaista vauhtia – eiköhän tuolle riittäisi kaasuksi ihan perus-Tarmokin. Esimerkiksi viimeksi hieman haljuksi jäänyt maissi paistui kunnolla kullankeltaiseksi, eikä grilli ollut kuuma pelkästään reunoiltaan. Teräsvillaa ei viitsisi heittää menemään joka pesun jälkeen, joten hankintalistalle meni myös grilliharja. Ja kun ostelun makuun kerran pääsin, niin mukaan tarttui Tokmannilta vielä Nortrekin tornimallinen retkikeitin, jonka tarjoushinta oli laskettu vastustamattoman alas 30 euroon. Mitään todellista tarvetta ei tällä hetkellä ole, joten Nortrek meni avaamattomassa laatikossaan suoraan kaappiin odottelemaan aikaa parempaa.
Mitäs mitäs? Ei kai kukaan sentään kahta Trangiaa oikeasti tarvitse? No enhän minä, se toinen on tietysti vain lahja tyttärelle… Oli miten oli, talouteen ilmaantui ison perinteisen 25-mallin kumppaniksi pienempi ja modernimpi kova-anodisoitu (HA) 27-malli. Otin muksulle tietysti tällaisella materiaalilla, niin ei tarvitse sitten huolehtia alumiinin mahdollisesta liukenemisesta, minkä lisäksi harmaa pinnoite on mukavan näköinen. Kaasukeittimen olisi toki saanut myös valmiina kokonaisuutena, mutta kun aidot polttimet on ylihinnoiteltu niin rajusti, hankin spriiversion ja siihen erikseen Fire-Maplen 25 euron kloonin.
Logokin sattui vahingossa kuvaan
Pikku-Trangiasta oli jo jonkin verran aiempaa kokemusta, joten mitään uutta ja ihmeellistä ei sinänsä ilmennyt. Koko sekä paino ovat huomattavasti isoa protkaletta kätevämmät, ja toisaalta litran kattilat ovat turhan pienet viimeistään kolmen hengen käytössä. Hieman ärsyttävästi kahvalle ei tullut mukana erillistä suojapussia, mihin olin kuitenkin varautunut jo etukäteen ompelemalla harmaasta huovasta vastaavan tuotteen. Tällä erää älysin myös olla heittämättä paistinpannun suojamuovia roskikseen 🙂
Ensimmäinen käyttökokeilu suoritettiin Mustikkamaalla nuudelin voimin, ja hyvinhän se sujui, kuten sopi odottaa. Fire-Maplen brändi ansaitsi jälleen yhden lisätähden, sillä kloonipoltin tuotti tasaista sopivan levyistä liekkiä ilman mitään yskimisiä – tietysti olosuhteetkin olivat helpot näillä keleillä. Lämmityssilmukan puuttuminen on periaatteessa pikku puute, vaikken olekaan tätä nykyä enää kovin vakuuttunut niiden tarpeellisuudesta. HA-pinnoite on tosiaan vain pinnoite, joten kattiloita ja tuulisuojia kolhiessa alta paljastuu tuttu kirkas alumiini; Trangian nopea pärstääntyminen on joka tapauksessa fakta, joten ei näistä koristeiksi ole. Kaiken kaikkiaan 27-3 HA vaikuttaa olevan sitä mitä pitikin, ja nyt taloudessa on myös se tähän asti puuttunut spriikippo, jos nokisempaa keittelyä haluaa kokeilla.
Vaikka burgerit, nakit ja sen sellaiset saa paistettua Trangian pannulla yleensä aivan riittävästi, jää jotain pientä uupumaan oikean grillaamisen tunnelmasta. Funtsin sekalaisia ritiläratkaisuja, mutta DIY-viritelmien ongelmaksi muodostui se, ettei rasvaa ja kastikkeita saisi valua polttimeen. Ritnifjell on kehittänyt juuri tähän tarkoitukseen RitniGrid-nimisen teräshäkkyrän, jossa on mukana ritilän lisäksi lämmönlevitin, joka samalla suojaa kaasupoltinta sotkuilta. Tiesin tästä innovaatiosta kyllä jo vuosi sitten, mutta 70 euron hinta tuntui turhan suolaiselta. Kesäkauden myötä käyttöä varmaan löytyy, ja kerran se vain kirpaisee, joten lopulta pistin pitkän jahkailun jälkeen eurot jonoon.
Paketissa Lapin eksotiikkaa
Ostajan kannattaa olla tarkkana numeroiden kanssa, jottei tule ostettua väärää kokoa – iso Trangia on epäloogisesti 25 ja pieni 27. Olin hieman pettynyt, kun joissakin kuvissa näkyneen ristikon sijasta ritilä koostuikin suorista tikuista. Tämä on ilmeisesti helpompi putsata, vaikka samalla väleistä putoilee ruokaa todennäköisemmin. Käyttö on yksinkertaista: lämmönlevitin tulee Trangian kannakkeiden päälle ja ritilä lepää tuulisuojan yläreunan tasalla. Eipä siis muuta kuin kastikkeet, herkkusieniä, halloumia, vegenakkeja, paprikaa, maissia sekä oman pihan huhtasieniä(!) mukaan ja Kivinokkaa kohti testaamaan. Jo pakatessa kävi ilmeiseksi, kuinka painava pöntöstä tulee kaikkineen, vaikka jättäisi turhia kattiloita poiskin. RitniGrid sentään mahtuu settiin sisälle tarkalla sullomisella, joten sitä ei tarvi pitää repussa lieraamassa muiden tavaroiden seassa.
Ei se kauan siistiltä näyttänyt
Pahaksi onneksi päivä sattui olemaan varsin tuulinen, 8 m/s ja kovia puuskia, mikä ainakin paljasti ritilän tuuliongelmat perusteellisesti. Paistumista tapahtui lähinnä yhdellä laidalla ja se oli pahimmillaan todella hidasta: profiililtaan matalat nakit olivat helppoja, kun taas maissia käristettiin ja käristettiin melko huonolla menestyksellä varmaan parikymmentä minuuttia. Tulosta heikensi entisestään laiska Bilteman butaanikaasu, joten tästä viisastuneena kannattanee käyttää jatkossa jotain tehokkaampaa – ja vältellä tuulikelejä. Trangian paistinpannun käyttö ylösalaisin kantena auttoi kummasti, vaikkei sen alle paljon mahdukaan, ja teflon saattaa kärsiä suorasta kuumuudesta.
Kuten arvata saattaa, marinadi paloi kiinni ritilään, lämmönlevittimeen ja jossain määrin myös tuulisuojan seiniin, joten reissun jälkeen laitehuoltoon kului aikaa. Liotus ja teräsvilla tehosivat sentään, minkä lisäksi grilleihin tarkoitettu teräsharja voisi olla hyvä sijoitus. Lämmönlevitin vääntyi hieman kuumuudessa, joten sitäkin piti väännellä takaisin suoraksi. Kallis sekä hankala turhakeko siis? Onnistuessaan safkasta tuli kyllä hyvää, ja toisaalta grillaus on hitaudessaan samanlainen sopiva seuralaji kuin hotpot tai höyrytys, joten eiköhän tälle sosiaalista tilausta löydy, jos nyt samat sapuskat saisikin kenties paisteltua pannulla pienemmällä vaivalla.
Reilun vuoden käytössä ollut Kahakka 15L palveli sinänsä hyvin, mutta jossain vaiheessa alkoi tuntua siltä, että se oli liian pieni kahdessakin suhteessa. Tilanpuutetta kompensoivat jossain määrin isoiksi aukeavat sivutaskut, joihin saa tungettua vaikkapa pulloja, mistä huolimatta mahtumisen kanssa oli usein pahoja ongelmia. Esimerkiksi iso Trangia haukkaa suuresta taskusta melkein puolet. Toinen pienuusongelma oli se, että reppua ei ole ylipäänsä tarkoitettu 191-senttiselle äijänköriläälle: paino lepää ihan liikaa hartioiden varassa, jolloin selkä kuormittuu. Siispä uutta, isompaa kantovälinettä etsimään.
Reppuja on markkinoilla tunnetusti valtava määrä, joten valinnanvaikeus iski pahemman kerran päälle. Yhtäältä halusin kestävyyttä, vedenpitävyyttä, mukavuutta, tilaa tavaroille, taskuja, lantiovyön ja (MOLLE-)kiinnikkeitä, mutta toisaalta en halunnut maksaa itseäni kipeäksi tai ostaa suoranaista rinkkaa. Savotan Kahakka 25L nakutti takaraivossa ilmeisenä päivityspolkuna, kun tiesin firman laadun olevan hyvä – 200 euron hinta vaan tuntui kohtuuttoman korkealta, kun kilpailevia tuotteita sai selvästi alta satasella. Käyttöä tunnetusti on, joten lopulta annoin periksi ja tilasin isomman Kahakan vihreänä versiona.
Tässä asennettuna jo moraalimerkit, lisätasku sekä pohjaan lisähihnoja
Yhden reissun perusteella en voi sanoa, miten 25L toimii pidemmän päälle, mutta joitakin selviä parannuksia huomasin heti. Roinaa mahtuu ineen selvästi enemmän, minkä lisäksi remmien ansiosta reppua voi myös ylitäyttää jonkin verran. Suurempi koko sekä lantiovyö ovat siunaukseksi selälle ja hartioille, ja vaikka Savotta on tässäkin tapauksessa ollut nuuka taskujen kanssa, on niitä sentään kaksi yhden sijasta. Laitoin silti kiinni yhden lisätaskun tilpehööreille sekä olkaimeen kännykkäkotelon. Pehmuste on kovaa solumuovia, joka tukee selkää, mutta on epämukava (15L:ään laitoin tilalle vaahtomuovia), joten se saattaa mennä vielä vaihtoon.
Säädöt, remmit ja kiinnikkeet olivat jo vanhastaan tuttuja, joten niiden kanssa ei tullut uutta opeteltavaa. Rintaremmi piti jälleen säätää paljon alemmas ja olkaimet päästää mahdollisimman pitkiksi. Ihan pelkkää auvoa päivitys ei toki tuonut mukanaan: reppu on jälleen hiukan painavampi, lisäkoko tuo kömpelyyttä, enkä ole kovin varma, pysyykö 25L pystyssä maassa. Edut ylittävät kuitenkin haitat selvästi, joten isommasta Kahakasta tulee itselleni reissujen vakiovaruste, kun taas vanha siirtyy perheessä eteenpäin .
Annoin jälleen Lidlin retkeilytarvikkeille uuden mahdollisuuden, vaikka esimerkiksi firman kaasukeitin oli rupinen esitys monestakin syystä. Linkkuveitsi, puukko ja leikkuulauta toimivat sen sijaan paremmin, joten positiivisiakin kokemuksia on tullut. Edullinen hinta implikoi toki usein kehnoa laatua, mutta toisinaan Lidl saa isoilla volyymeillään myös painettua käypäisten tuotteiden hinnan alas. Hieman skeptisin mielin sijoitin siis 15 euroa Crivit-kiikareihin ja toivoin jälkimmäistä.
Hihna asennettuna
Tuotetietojen mukaan kiikarin pitäisi oleman 10×26 eli näin maallikon ymmärryksellä kohtuullinen 10-kertainen suurennos ja pienet, valoteholtaan vaatimattomat linssit. Kilometrin päässä näkökentän laajuudeksi ilmoitetaan 101 metriä. Positiivisena yllätyksenä Crivit ei tunnu muoviselta lelulta, vaan metallinen runko on jämäkkä ja käsille on vielä kuminen grippikin. Silmäväliä voi säätää okulaareja leveämmälle tai kapeammalle vääntämällä (sarana on jo valmiiksi melko löysä). Oikealle silmälle löytyy diopterisäätö, joka riitti oman likinäköni korjaukseen. Itse värkin lisäksi mukana seuraa mikrokuituliina, halvanoloinen hihna, karu vyötasku ja käyttöohje.
Viime kädessä tärkein ominaisuus on tietysti itse optiikka. Kyllä noilla valoisissa olosuhteissa näkee kohtuullisen hyvin, mutta aivan puhtaita papereita Crivit ei ansaitse. Keskellä näkyvässä tarkennuspyörässä on klappia, eikä skarpin kuvan saaminen ole ihan helppoa. Toinen heikkous on näkökentän reunoilla ilmenevä sameus, joka selittynee sekin halvalla hinnalla. Lisäksi yläviistosta sopivasti tuleva valo saattaa heijastua okulaarien metallisesta sisäpinnasta ja häiritä katselua. Paremmat nämä silti ovat kuin pelkäsin, ja näppärän koon ansiosta kiikarit kulkevat myös helposti mukana. Paikallisretkeily Vanhankaupunginlahden ympäristössä tarjoaa erinomaisia mahdollisuuksia lintubongaamiseen lukuisine torneineen ja lavoineen, joten kenties tästä tulee harrasteeseen taas uusi ulottuvuus.
edit: Tussasin kokeeksi linssien vieressä olevat kirkkaat metallipinnat heijastuksen vähentämiseksi. Katsotaan tekeekö mitään.
Akateeminen Trangia-seura jatkaa kevään myötä toimintaansa entistäkin ahkerammin – olen viikon sisään tainnut käydä jo neljällä keitinkeikalla. Tällä kertaa suuntana oli vanha tuttu Killingholman saari, johon on Herttoniemen metroasemalta noin kolmen kilometrin tallustus. Viimeksi paikalle mentiin talvella jäitä pitkin kasviskeiton merkeissä, mutta nyt piti valita pidempi reitti. Kunhan Kruunuvuorensilta aukeaa reilun viikon päästä, niin saarelle aukeaa myös toinen, jos kenties pitkä reitti. Kruunuvuorenrannan metsään suunnataan varmasti joka tapauksessa.
Mahtaako tulla mitään? Kuva Antin.
Ruokalajina oli jälleen uutuus, nakkimunakas. Espanjalaistyylistä perunamunakasta kokeiltiin jo toista vuotta sitten, mutta se jäi syystä tai toisesta melko mitäänsanomattomaksi. Mitään erityistä reseptiä näin yksinkertaiseen sapuskaan ei tarvinnut etsiä: paistetaan nakit, lisätään muutama kananmuna, hiukan suolaa sekä pippuria, ja paistetaan molemmin puolin. Periaatteessa helppoa, vaikka huomasinkin jossain vaiheessa unohtaneeni Trangian välikannen, jolla oli tarkoitus kääntää munakas puolivälissä. Vastaavaan tulokseen päästiin onneksi jakamalla mössö neljään osaan ja kääntämällä palaset yksitellen. Nakkeina toimivat tässä tapauksessa onnistuneesti Makukeittiön kasvis-sellaiset.
Viimeksi munakasta yriteltiin Trangialla, joka on toki tukeva ja kätevä. Tällä erää oli käytössä itse modattu paistinpannu ja spider, joka osoittautui yllättävän toimivaksi, sillä pannua ei tarvi pitää jatkuvasti yhdessä paikkaa, vaan kuumimman pisteen paikkaa voi vaihdella ympäriinsä. Trangian kanssa paistaessa reunat jäävät kylmiksi ja sapuska palaa keskeltä, joten tällä kertaa kilpaileva tuote oli jossain parempi. Mikseipä sama onnistuisi ruuvattavalla keittimelläkin, mutta ne ovat paistamiseen muuten tuskaisen huteria. Vitsimielessä otin mukaan myös Tokmannin rupisen pakin, jolla sai edes kuppikeitolle veden kiehumaan. Mukiin kaataminen meni tuttuun tapaan vaarallisesti plörinäksi, joten ei tuosta värkistä oikein ole mihinkään.
Viime kevät oli kylmä ja pitkä, mikä hivenen haittasi keitinkeikkoja, eikä 2026 taida olla kovin erilainen. Lupaavasti maaliskuulla alkanut lämpeneminen ja auringonpaiste on vaihtunut jo tuttuun, pilviseen muutaman plusasteen kituutukseen. Mikään ei toki keittelyä täysin estä, joten tällä erää ATS:n edustajat suuntasivat jälleen kerran siltoja pitkin Mustikkamaalle tavoitteena tehdä vaihteeksi jotain uutta sapuskaa: perunamuusia. Sammalvuorellekin heitettiin hiljattain höyrytyskeikka, joka ei kuitenkaan ollut ihan blogipostauksen arvoinen, vaikka pöntössä kokeiltiinkin paria uutta ainesosaa.
Pohjoismaista yhteistyötä: Suomen muusi ja Ruotsin pullat
Perunamuusi ei ole järin kunnianhimoinen kokattava, vaikka täyttääkin sentään “oikean” ruuanlaiton kriteerit. Reseptinä käytettiin Valion sivuilta löytynyttä versiota. Matkalla iski hieman paniikki, kun maito oli unohtunut kotiin, mutta onneksi Korkeasaaren kahvilasta sai kovaan hintaan kahden desin pillimaidon. Noin muuten kommelluksilta vältyttiin: jauhoiset perunat kuorittiin, pilkottiin, keitettiin suolavedessä ja muusatiin. Sekaan vielä voita ja maitoa, ja siinäpä se. Kylkeen paistettiin Ikea-pullaset, mikä lisäsi roudattavan kaman määrää reippaasti; kaksi kaasupulloa, kaksi keitintä, kattila ja paistinpannu, suttunuija, paistinlasta ja aterimia.
Itselläni ei ole juuri nyt mitään vänkää uutta laitteistoa, mutta pääsin sentään kokeilemaan kahta aiemmin tuntematonta retkeilyvarustetta. Walkstool Basic 50 -retkijakkara edustaa istuimien kalliimpaa päätä. Selkeinä plussapuolina sillä ovat keveys ja pieneen tilaan taittuminen. Istuinosa oli omalle persaukselleni turhan pieni, kun taas huomattavan suuri istumakorkeus on enemmän makuasia. Toisena uutuutena testiin pääsi Bilteman spider-mallinen kaasukeitin, joka palveli asiallisesti pikku tuulessakin. Tuulisuojaa ei tuossa mallissa ole – harvassahan niitä – mutta suunnattu liekki auttoi asiaa. Muihin näkemiini spidereihin verrattuna Biltema on hieman korkeampi sekä kapeampi, ja toisaalta jämäkämpi, koska sen jaloissa ei ole notkuvia taiteltavia osia. Pikku bonuksina mukaan on laitettu myös pietso ja talvella hyödyllinen esilämmityssilmukka.
Tänä talvena on pitkästä aikaa nähty Helsingissäkin kunnon merijäitä, siinä missä vaikkapa viime vuonna aikaikkuna oli vain jokusen päivän. Niinpä Akateeminen Trangia-Seura & co. on käyttänyt tilaisuuden hyväksi, ja jäillä on tullut rampattua pari kolme kertaa viikossa. Kalasatamasta pääsee kätevästi Mustikkamaalle, Kivinokkaan, Lammassaareen ja Kuusiluodolle, joten kyllä kelpaa. Aiemmin olen lähinnä kytännyt merijään paksuutta, mutta tänä vuonna hankin lopulta ylimääräiseksi turvavälineeksi jäänaskalit – olisi pitänyt ostaa jo paljon aiemmin, vaikka eipä niitä tuolla jäällä paljon muillakaan näy.
Naskaleita löytyy alan kaupoista joka lähtöön, kuuden euron hinnat alkaen -malleista useamman kympin monipuolisiin tuotteisiin, joissa on mukana suojia, remmejä ja hälytyspilli. Hieman yllättäen ihan kaikki jäänaskalit eivät ole kelluvia, joten asia kannattaa tarkistaa ennen kuin näkee niiden matkaavan kohti pohjaa. Netistä löytyy toki myös askartelijoille ohjeita omien tekoon, mutta näin vakavaan tarkoitukseen lienee parempi laitella varmasti kestävät. Erään vinkin mukainen “naula kahden viinipullonkorkin läpi” ei ainakaan vakuuta. Kahvaksi muokattu puupulikka ei välttämättä kestä halkeamatta tositilanteessa, minkä lisäksi tavallinen rautanaula vääntyy aika pienessäkin rasituksessa.
Vasemmalla PlastPointin Twistit, oikealla hieman modatut Fishermanit
Tavoilleni uskollisena lähdin jälleen liikkeelle sieltä hintahaitarin alemmasta päästä ja noukin Prismasta kuudella eurolla Fishermanit, joita myydään monessa muussakin paikassa. Hyvinä puolina mainittakoon varsin jämäkät piikit, käteen asiallisesti sopivat kahvat ja joustava kaulanauha. Heikkouksia löytyy vastapainoksi sitten useampia: piikit ovat aika lyhyet, tasainen kahva lyhentää penetraatiota entisestään, kantohihnassa ei ole pituussäätöä, ja naskalit istuvat kuljetusasennossa vähän turhankin tiukasti kiinni toisissaan. Kuskasin näitä ensin takin rintataskuun piilotettuna, mikä on oikeastaan hieman huono idea, joten lopulta päädyin modaamaan lenksusta oman pituussäädön kaulahihnalle, etteivät naskalit heilu mahan tasolla. Oikeasta avannosta en ole sentään pois yrittänyt, mutta jäällä mahallaan maatessa Fishermaneilla sai hyvän pidon ja pääsi etenemään vauhdikkaasti. Kantapään kautta piti oppia se, että ulkoa tullessa naskalit kannattaa jättää kuivumaan rauhassa tai piikit alkavat ruostua.
Iteraation seuraava askel olivat muksuille hankitut, noin kympin arvoiset PlastPointin Twistit, jotka ovat jo pelkän ulkonäkönsä puolesta vakuuttavammat. Muotoillumpi kahva lienee makuasia, sillä pikatilanteessa naskaleita ei ole välttämättä aikaa asetella juuri oikein päin. Ainakin koko sopii isokätiselle. Fisuihin verrattuna pidemmät piikit ovat plussaa, vaikka toisaalta ne ovat samalla selvästi ohuemmat. Värivaihtoehtoja on tarjolla useita, kaulakiikussa tulee valmiina säätörenksu, eivätkä kahvat jumita sisäkkäin – itse asiassa ongelma on melkein päinvastainen, sillä toisessa parissa kiinnitys oli liiankin löysä. Pieni piikkien vääntely tonkien avulla sai puoliskot pysymään halukkaammin yhdessä. Twistejä ei ole vielä jäällä testattu, mutta eivätköhän nuo toimi.
Kaasukeittimiä on hyvä olla mettä-gourmetin ja muihinkin tarpeisiin, joten niitä on sittemmin lipsahtanut kokoelmaan jo kuusi kappaletta. Uusimpana tulokkaana joukkoon liittyi 50-lahjana Jetboil Stash (kiitos Terpan), joka on pikemminkin kokonainen järjestelmä kova-anodisoituine kattiloineen, kansineen, polttimineen ja tukijalkoineen. Kompaktiin pakettiin saa lisäksi sijoitettua 100-grammaisen kaasupullon ja sytkän, joten kokonaisuudessa on selvästi ideaa: keittimen voi heittää helposti reppuun ilman, että tarvii keräillä sekalaisia osia erikseen. Poltin on normaali ruuvattava, eli sitä voi käyttää tarvittaessa minkä hyvänsä kattilan ja EN417-kierteellisen patruunan kanssa.
Paketti kasaan laitettuna. Kaasupullo sojottaa kannesta alaspäin ja sen pohjan päällä on pikkusytkä.
Kahva taittuu kätevästi kannen päälle, mikä pitää koko komeutta kuljetuksen aikana koossa. Käytössä se lukittuu jämäkästi sivulle. Mukavana pikku yksityiskohtana silikonipäällyste estää käsiä palamasta eikä sula liekin kuumuudessa, toisin kuin muoville saattaisi käydä. Kaikissa retkikattiloissa ei ole kantta, mutta Stashissa sekin on onneksi huomioitu – keittoaika lyhenee ja raosta voi kaataa vaikka perunoiden keitinveden veks. Kasailu ei ole erityisen vaikeaa: kaasupullo irti kannesta, poltin pois pussistaan, kannakkeet auki, patruunaan ruuvaus ja tiukahko jalka paikalleen. Kattilan pohjassa oleva lämmönlevitin sujahtaa kätevästi kannakkeissa olevaan uraan, mikä tekee kokonaisuudesta hieman tukevamman. Takaisin kasaan laittelu on huomattavasti hankalampaa, kun poltin mahtuu juuri ja juuri patruunan viereen tietyssä asennossa.
Ja käyttökuntoon koottuna. Sattui olemaan sävyyn sopiva kaasupullokin.
Standardi vedenkeittotestini (puoli litraa kylmää vettä kiehuvaksi ilman kantta) antoi lopputulokseksi kaksi minuuttia kymmenen sekuntia, mikä on varsin hyväksyttävä lukema tällaiselta keittimeltä. Veden kuumennus onkin todennäköisin käyttökohde, sillä 0,8 litran kattilalla ei aivan ihmeitä kokkailla. Ensimmäinen käyttökokeilu tapahtui kotona laboratorio-olosuhteissa, joten toiminta talven hangissa jäi vielä toteamatta. Pikanuudelin keittely onnistui asiallisesti, kunhan vaan halkaisi pöllin kahtia. Erittäin tärkeä Knorrin pussipasta -testi täytyy tehdä ensi tilassa, vaikka pelkään hieman ahdasta tulevan. Kaiken kaikkiaan Stash vaikuttaa joka tapauksessa jo nyt järkevältä sekä kevyeltä soolokeikan kumppanilta, jossa on monia hyvin mietittyjä yksityiskohtia.
edit: Kaasupullon jalusta on kovin tiukka ja pakkasessa se sitten napsahtikin poikki isoa patruunaa poistaessa. Eli jos jalkaa meinaa käyttää, kannattaa sitä hioa hiukan löysemmäksi.
edit2: Vaikka olinkin skeptinen, niin kyllä tuohon juuri ja juuri Knorrin pussipasta mahtui eikä kuplinut edes yli.
