Posts filed under 'filosofointi'

Spirobolic-rakkolevätyyny

Somessa tuli taas vastaan joku terveyttä ja hyvinvointia kohentava höpötuote, joita tuntuu markkinoille ilmaantuvan tasaiseen tahtiin. Tuoreessa muistissa lienevät vielä vaikkapa Skudo-säteilysuojaPower Balance -hologrammiranneke sekä Valkee-korvavalot, eikä homeopatiakaan ole koskaan kartalta kadonnut, vaan tunkee pikemminkin jo apteekkeihinkin. Tästä intoutuneena innovoin puppugeneraattorin, joka soveltuu alan tuotekehitykseen – reloadilla lisää tuotteita: http://www.kameli.net/~marq/energia/

Toteutukseen meni kaikkiaan parisen tuntia PHP:llä. Suurin osa ajasta kului avainsanojen kaiveluun netistä. Tuotemerkki sekä -nimi muodostetaan molemmat satunnaisesti alku- ja loppuosasta (“Bene-“, “Rosa-“, “Vita-” ja sitten “-dol”, “-san” tm. perään), minkä jälkeen arvotaan virkkeeseen loppuosan mainesanat niin ikään taulukoista. Tuotekuvauksen jälkimmäinen puolisko käyttää samoja datoja kuin alkukin, mutta yksinkertainen logiikka varmistaa, ettei mikään aiempi sana toistu. Joitakin hieman kummallisia yhdistelmiä tulee edelleen, mutta se oikeastaan sopii tähän käyttöön.

“Rosasan-pellavalaastari piristää voimakkaasti solujen luonnollista aineenvaihduntaa sekä tukee hermoratojen kokonaisvaltaista ionisaatiota.”

Add comment May 27th, 2016

PETSCII editors – design thoughts

After more than two years of improving and honing my own project, and checking the competition I got the urge to share some of my thoughts on what makes or breaks a PETSCII editor. A lot of this stuff is actually pretty self-evident in the end, but it has taken hours and hours to figure it out. Bear with me 🙂

Not pixels

When comparing a PETSCII editor to a generic paint program there are plenty of similarities, but also notable differences. Instead of tens of thousands of individual pixels we’re dealing with a relatively low-resolution grid consisting of predefined symbols. On the one hand it is easier to deal with text, since tools such as lines, ellipses and curves are rather useless, but on the other hand there is a constant need to effectively choose and alternate between the available symbols, which requires different kind of thinking altogether. In other words, adopting tried and tested methods from paint programs alone will not lead to optimal outcome.

Among the most powerful features of PETSCII (the editor) are smart rotation and flipping of a selected area which take into account the form of the character. I take no credit for these, as it was Tero who came up with the idea in the first place and wrote the remapping tables. Not every character can be rotated or flipped, but even so you’ll save a lot of time when working with symmetric forms. See the following image for an example of how “smart” flipping works as opposed to simply moving the characters:

flippi

Typing vs. drawing

In essence there are two main methods to get characters on the screen. The traditional way, typing, was initially the only possible option and is still heavily present in modern-day editors (for example AAE). A mouse is something of a rarity on C-64s and graphical symbols can be conveniently found on the keys, so on a real machine typing makes all sense – but a lot less so on your PC or Mac which has a different keyboard to begin with.

I’ve included a half-assed typing mode in PETSCII, mostly for the sake of actually writing text, even though all the symbols can be typed too if it’s really necessary. In any case, drawing with a mouse was the preferred metaphor right from the beginning. There are pros and cons to both, but using a mouse definitely makes it quicker to sketch forms in the spirit of direct manipulation. A little but important detail is to show the character before it is actually placed: otherwise you end up constantly undoing the operation.

Character selection

When drawing, a great deal of time is spent on selecting the next character. The first thing to do was to reorganize the otherwise messy character set to group related symbols together (thanks go to Tero again). Jambonbill went even further and repeated the same characters multiple times to create visually continuous groups.

char-charts

A well-organized character selector is a good start, but much more can be done to facilitate an efficient workflow. For example in PETSCII the aforementioned rotate and flip operations work with individual characters as well: press a single key and get the next corner for a window or a box. In the same lines I came up with “smart sets”, predefined sets that you can walk through with a keypress. Another little bit that arose from a real need was to let the user quickly shift stick characters (used for various lines) right/left/up/down.

As a piece of PETSCII art is drawn, you typically start accumulating useful characters and their combinations in the image itself. Instead of always going for the selector – which in Playscii even occludes part of the canvas – it makes sense to quickly pick a character from the surroundings.

Grid

You can get away without a grid if the images are comparably small, but all in all a well-working grid can be of great benefit when selecting regions and aligning symbols with each other. After at least three complete rewrites of the drawing code I’ve eventually come up with the following findings:

  • Don’t make the grid intrusive (thick, contrasty etc.)
  • No single color works for the grid alone. Instead, darken light colors and lighten dark colors to keep it harmonious.
  • It’s useful to have a quick on/off toggle

Below a few real-life examples of how the grid looks like in different editors.

gridit

File formats

The file formats supported by an editor tend to reveal its intended use. Some editors are clearly geared toward actual machines, stick to their limitations and facilitate easy exporting to formats like .prg, which can be run on real hardware. At the other end of the spectrum you might get only PNG files or GIF animations out for easy distribution on the web.

I’ve been balancing between the two extremes myself: initially the idea was to support software development and participate in demoscene competitions. However, it soon became evident that many people needed and wanted to distribute their works online for easy viewing, so I had to give in and add a PNG exporter. Supporting multiple exporters for multiple machines obviously means plenty of error-prone extra work.

Automatically converting existing images to PETSCII is a different discussion altogether. Having said that, many users would welcome such a feature for, say, converting their self-portrait into retro character art. In addition, an artist can benefit from a reference image, as some of them prefer sketching on paper first before firing up the actual editor.

Animation and other fancy features

Creating proper support for animation is probably as big a task as all the others combined. As of now there are animation features in multiple editors, but none of them really go beyond simple copy/paste and playback of the frames. Think of a proper video or animation editor to realize how many possible features there could be.

Undo and redo aren’t exactly “fancy” features from a user perspective, but it takes some effort to include them in your editor. It’s definitely a good idea to implement them early on, as adding them as an afterthought might prove painful – speaking from experience 🙂 There are more and less sophisticated ways to go about undo, but as we’re dealing with quite little data it’s not all that bad to just save the buffers between operations for undoing or repeating the steps. Another welcome safety network comes in the form of automated backups.

There are a couple of editors that support layers, approximately in the lines of your familiar photo editing software. I can definitely see some uses for them, for example for separating the background from foreground figures. Then again, to fully support layers requires considerable effort, and they aren’t quite as useful as in photo editing, as you can’t really have things like translucency or color manipulation.

Accessibility

While some users are after a genuine user experience – tapping away on a real C-64 – most seem to welcome the ease of cross-development. Supporting the three main desktop platforms (plus their different flavors) is tedious at best, and thus some of the editors run on Windows only. Being a Mac/Linux user myself this was, of course, out of the question, but luckily Processing lets you export multiplatform applications with little extra effort. On the downside, Java is required on the target machine, which will turn off some possible users (and rightfully so).

As I see it, the best bet these days would be to develop for the web. In spite of the possible troubles with browser compatibility, web applications tend to be multiplatform by nature. In addition, you don’t need to go through the trouble of installing anything on the local computer. If I were to start from scratch, I’d probably take this route. As of now there are two online editors already, even if neither of them is quite complete yet (see my previous post).

Another angle to accessibility follows from the fact that people use laptops and tablets with a crammed keyboard. Therefore, relying on numpad or function keys beyond F10 is obviously out. Likewise, touch pads (esp. Apple ones) might not have more than one or two mouse buttons available, which requires some thought. Even more so for touch screens, which again introduce a new set of challenges.

Documentation

I can wholeheartedly relate to programmers that want to spend their free time on interesting coding problems instead of writing documentation. Even if it’s not exactly fun, there is a need for at least some product support: be it a manual, online help or a website. A few nice example works done with the editor definitely don’t hurt, as they show what’s possible and spark user interest.

Conclusion

Cross-development tools for PETSCII are a surprisingly new phenomenon. As far as I know, they’ve been around for not much more than five years, after which things have really started picking up speed. The threshold of starting to do character art has probably never been lower, and new authors are popping up every now and then.

All in all, the challenge of programming a PETSCII editor is twofold: there’s the tech and then there are the users. It’s not hard to put together basic minimum functionality, but going beyond that has turned out so laborious that most projects have been abandoned shortly after their initial release. PETSCII too would require quite an overhaul by now to accommodate any new major features – feature requests are, of course, neverending.

Implementing new modes, tools and so on is one thing, but thinking about the workflow and making the features useful is another. If you’re not much of an artist yourself, it’s at least good to have one in the loop: user feedback or even going so far as to observe someone’s work over their shoulder provide valuable insight and motivation. Ok ok, that was the design teacher in me speaking 🙂

2 comments April 6th, 2016

2015 touhut

Mennyt vuosi jää mieleen etenkin stressin vuoksi: monenlaista velvollisuutta, vaatimusta ja haastetta oli niskassa lähes koko ajan niin töiden, opintojen kuin siviilielämänkin taholta. Pitkään jatkunut synkeä sää tekee loppuvuoden tunnelmista ehkä vieläkin lakonisemmat — toivottavasti 2016 jo hieman helpottaa, tosin tuskin ainakaan ennen kesää. Jälleen siis kootusti touhuja vuoden varrelta:

Skenetykset

Vuosi jäi taas kovin epätuotteliaaksi, vaikka jotain sentään tuli tälläkin saralla näppäiltyä. Paybackeille saatiin aikaiseksi pieni yhden osan MSX-intro Suksimme kuuhun, Assemblyille ei mitään, ja Vammala partyille yhden osan demo sekä ihan virallisestikin julkaistu PETSCII-kuva. Zoot jäivät perhe- ja majoitussyistä harmillisesti väliin, mutta tulevathan ne sieltä taas kahden vuoden päästä.

PETSCII-editori palasi reilun vuoden tauon jälkeen elävien kirjoihin, ja tunkkasin mukaan yhtä sun toista pientä parannusta. Bugikorjausten lisäksi tein myös uusia ominaisuuksia, kuten asetustiedoston ja optimoidumman piirtokoodin. Uskollisia käyttäjiä tuntuu edelleen löytyvän, vaikka suurin PETSCII-huuma jo laantuikin. Zoon tekstigrafiikkakompossa kaikki paitsi yksi tekele olivat edikalla tehtyjä, minkä lisäksi loppuvuodesta Debris työsti useita Star Wars -aiheisia kuvia.

Metaskeneilyn puolella tapahtui sentään enemmän: artikkeli kräkki-introista päätyi ihan merkittävälle foorumille ja väitöskirjakin eteni kymmeniä sivuja. Demoscene Researchiin tippui päivityksiä melko tasaisesti ja mukaan saatiin uusi ylläpitäjäkin. Assemblyillä päädyin Ylen haastateltavaksi demojen tiimoilta (pitkät jäykät horinat leikattiin hienosti luontevan näköiseksi pikku pätkäksi).

Kirjoitushommia

Kaikenlainen kirjoittelu vei suuren osan vuoden ajasta. Väitöskirjan raakatekstistä lienee n. 2/3 valmiina, joten tänä vuonna lienee ihan realistista saada se kaavittua kasaan ja sitä myötä lopultakin pois päiväjärjestyksestä. Julki tuli seuraavia:

Tavalla tai toisella eteeni päätyi myös muutama arvioitava artikkeli, ja kun kutsuivat Puolaankin keynote-puhujaksi, niin akateemisten luottamustehtävien osalta 2015 oli oikein huippuvuosi. Vastapainoksi olin kylläkin joutua kilometritehtaalle, kun määräaikainen lehtoraatti loppui ja jouduin hakemaan paikkaani uudestaan.

Virittelyjä

Kaapit ovat sen verran täynnä jo koneenraatoja, että tänä vuonna ei tullut juuri uusia hankintoja — jouluksi sentään Mikolta paketissa oleva Canon X-07. Säätöhommat keskittyivät lähinnä tuoreempaan rautaan ja Linuxiin: Minttiä meni useampaan koneeseen, Mac Minit saivat uutta tekniikkaa sisuksiinsa ja Shuttle-raato palasi elävien kirjoihin.

Vuoden avainsana on Linuxin lisäksi ollut SSD: kaikki vähänkään modernimmat koneet on nyt varustettu sellaisella. Ja miksipä ei, kun nopeusero on parhaimmillaan moninkertainen. Erityisesti Linux tuntuu hyötyvän SSD:stä, sillä ohjelmien käynnistysajat ovat pudonneet sekuntiin pariin, eikä koneen käynnistymistäkään tarvi pitkään odotella. Toki Mäkitkin nopeutuvat, mutta eivät aivan samassa suhteessa.

Eläviä kuvia

Kuten toissa vuonnakin, elokuvia tuli katseltua reippaasti. Mitään tarkkaa laskuria ei ole, mutta lukema lienee pitkällä kahdensadan päällä. Länkkärien osalta pidin oikein kirjaa: 160 aiemmin näkemätöntä, minkä lisäksi jonkin verran klassikkojen uudelleenkatseluja. DVD-hylly tursuaa jo siinä määrin, että pitää ruveta keksimään jotain sijoitusratkaisua tyyliin imaget talteen ja levyt varastoon. Tai vaihtoehtoisesti levyt ja kannet talteen ja kuoret kuuseen.

Ihan tätä tahtia tuskin jatkuu enää 2016, sillä länkkärien osalta merkittävimmät teokset on jo nähty, ja luvassa on enää valtaisaa bulkin kaapimista, harvakseltaan ilmestyviä uusia leffoja sekä HD-julkaisuja klassikoista. Länkkärimaratoneja pitää jatkaa edelleen niiden viihdearvon takia: menneenä vuotena oli kaksi virallista ja yksi epämuodollisempi sessio.

2 comments January 1st, 2016

Nyt hakkeroimaan!

Nähtyäni tämän iski lievä tuskastuminen hakkeroinnin nykyiseen olemukseen. Kun tämä hakkerointi on kerran niin hienoa ja coolia ja uskottavaa ja innovaatiota ja täynnä bisnespotentiaalia, niin eiköhän pistetä oikein työryhmän voimin hakkerointitapahtuma pystyyn. Sponsoreita, bisnesenkeleitä, alustuksia ja tervetuliaissanat Tekesin edustajalta. Ja lehdistö tietysti paikalle! Ihanaa, että meillä Suomessakin on lopulta tällaista hakkeripöhinää.

Ehkäpä näkemykseni ovat romantisoituja ja aikansa eläneitä, mutta todennäköisemmin uskon niiden aitojen hackien syntyvän, kun asialle omistautunut jamppa koodaa ja kolvaa kolmatta päivää putkeen kalsareissaan yksiönsä tai opiskelijasolunsa hämärässä. Hakkeroinnin kotouttaminen ja laitostuminen palvelevat vesittyneisyydessään tuskin edes liike-elämän tarpeita, mutta onhan julkisuudellakin oma arvonsa – tosin tuskin niille itse hakkereille.

edit: selvennyksenä vielä, että minun puolestani on ihan ok, jos joku haluaa järjestää IT-messut. Hakkeroinnin valjastaminen kravattipantterien keppihevoseksi ilmentää kuitenkin sekä tietämättömyyttä että epäkunnioitusta hakkerikulttuuria kohtaan.

Add comment November 6th, 2015

Opettaja, älä opeta!

Käytyäni tänä keväänä läpi stressaavan hakuprosessin ja noin muutenkin silmiteltyäni akateemista maailmaa lehtorin silmin kymmenen vuotta olen tullut siihen johtopäätökseen, ettei opettajan kannata liiemmin huhkia opetuksen parissa. Toki jokin minimitaso pitää hoitaa, mutta yli jäävä aika kannattaa mieluummin käyttää johonkin muuhun. Seuraavassa joitakin syitä, miksi.

Järjestelmä ei arvosta opetuksen laatua. Korupuheista ja opetusportfolioista huolimatta on masentavan selvää, ettei opetustöistä kerry juuri mitään statusta tekijälle. Määrällistä arviointia voidaan toki tehdä vaikkapa ohjattujen opinnäytteiden ja kursseista kertyneiden opintopisteiden mukaan, mutta kumpikaan ei motivoi kehittämään laatua tai sisältöä.

Opetusansiot kumuloituvat heikosti. Jos opetat saman kurssin yhden kerran tai kymmenen kertaa, niin ihan kiva, mutta portfoliossasi on lopulta vain yksi kurssi. Vertailun vuoksi on melkoinen ero siinä, oletko julkaissut yhden vai kymmenen vertaisarvioitua artikkelia – tai näin taidealalla yksi vs. kymmenen yksityisnäyttelyä. Jos tässä suhteessa haluaa taktikoida, niin kannattaa pyrkiä pitämään mieluummin useita eri kursseja kuin toistaa samaa moneen kertaan.

Opetus- ja tutkimuskokemuksen epäsymmetria. Monella tuntemallani opettajalla on tutkimuksellisia ambitioita, mutta jos aikoo siirtyä opettajasta tutkijaksi, niin silloin vaaditaan julkaisuja ja muita vastaavia ansioita (tieteellisiä luottamustehtäviä, konffaesitelmiä ym.), joita ei lehtorille mitenkään automaattisesti kerry. Sen sijaan tutkimusansiot ovat käypää valuuttaa yliopistojen opetustehtäviin hakiessa.

Summa summarum: opettajan kannattaa turvata selustansa ja käyttää kaikki yli jäävä aikansa tutkimuksen/taiteen vääntämiseen (mikä toki hyödyttää myös opetusta) sekä tutkintojen suorittamiseen. Kolmas mahdollinen statuksen hankkimisen keino on erilaisten luottamustointen kerääminen: lautakuntia, komiteoita, työryhmiä ym. riittää, jos sellaisissa toimimiseen on taipumusta ja mielenkiintoa. Tätä kautta voi päästä etenemään akateemisen maailman kirkkaimpaan kärkeen eli hallintoon – samalla saa kylläkin varautua istumaan loputtomasti erilaisissa palavereissa, mikä ei kaikille sovi.

Add comment July 1st, 2015

Tutkimussurffailun ilot ja murheet

Sain juuri lähetettyä arviointiin musiikkia käsittelevän artikkelin ja sitä myötä ryhdyin taas miettimään fokusoitumisen sekä sen puutteen seurauksia. Itse olen tehnyt tutkimusta tekniikan, designin ja digikulttuurin parissa ja skaala tuntuu edelleen vain hajaantuvan. Näistä sivuraiteista on ollut sekä iloa että harmia:

Yhteen aiheeseen syventyminen helpottaa kirjoittamista paljon, kun kentän diskurssi ja klassikot on jotenkin mahdollista hallita. Uuden merkittävän tutkimuksen luominen vaatii vertikaalista otetta, mitä horisontaalinen sieltä täältä poimiminen ei edistä. Keskittyminen tukee myös verkostoitumista, kun on jokin viiteryhmä, jossa voi olla kotonaan ja tuntea alan keskeiset toimijat. Tiettynä potentiaalisena uhkana on sen oman keihäänkärjen muuttuminen irrelevantiksi tai (omasta perspektiivistäni) ryytyminen yhden ja saman aiheen parissa puuhasteluun.

Monialaisuuden puolesta puhuu ainakin se, että on tarvittaessa mahdollista siirtyä suunnitelmaan B – itse voisin edelleen tarvittaessa heittäytyä vaikka koodariksi, jos akateeminen ura syystä tai toisesta lopahtaa. Tutkimuksen näkökulmasta tärkeä motivaattori on aihepiirin tuoreus, hauskuus ja yleissivistävyys: vaikkapa tuon musapätkän kirjoittamisen jälkeen tiedän paljon enemmän musiikintutkimuksesta sekä historiasta. Toisaalta uuden tutkimusalan opettelu ja seuraaminen vaatii melkoista ponnistelua, ja ensimmäisistä yritelmistä tulee helposti sellainen fiilis, että on kulkenut väärästä ovesta ja seikkailee innokkaana amatöörinä pitkän linjan tekijöiden seassa.

Add comment February 16th, 2014

Hollywoodin älyköt

Iltalehti julkaisi jouluaattona artikkelin Hollywoodin älyköt, jossa tuotiin esille “yllättäviä” tietoja julkkisten akateemisesta puolesta. Taustalla on yhtäältä jonkinlainen oletus siitä, että näyttelijät eivät juuri järjellä loista, ja toisaalta siitä, että yliopisto-opiskelu on osoitus sivistyneisyydestä. Vastaavanlaisia listoja on julkaistu tasaisin väliajoin meillä ja maailmalla, joten “yllättävien älykköjen” voisi melkein sanoa vakiintuneen eräänlaiseksi alalajikseen. Tarkistetaan tällä kertaa poikkeuksellisesti faktat:

  • Mayim Bialik. Artikkelin mukaan “neurotieteen tohtori Kalifornian yliopistosta”, minkä vahvistaa myös UCLA:n alumnisivu. Tämä tekee hänestä samalla nörtin.
  • Natalie Portman. Artikkelin mukaan valmistunut 2003 Harvardista pääaineena psykologia. Harvardin alumnisivu vahvistaa, että kandinpaperit ovat tosiaan taskussa.
  • Lisa Kudrow. Artikkelin mukaan “hupsun Phoebe-hahmonsa täysi vastakohta” on biologiasta valmistunut maisteri. Tässä kohtaa alkaa lipsua, sillä Vassarin alumnisivun mukaan tutkinto on kandidaatti. Sekaannus johtunee siitä, että meillä vastaavat loppututkinnot tuppaavat olemaan maistereita.
  • Cindy Crawford. Artikkelin mukaan kemianinsinööri Northwesternistä, mikä todella olisikin yllättävää. Alumnisivu on aiheesta hienotunteisesti hiljaa, mutta muut lähteet ovat sitä mieltä, että Cindyn opinnot jäivät yhteen lukukauteen.
  • Tom Hanks. Hanks on älykkö, sillä hän kuuluu avaruusjärjestöön.
  • Ter[r]ence Howard. Artikkelin mukaan “tutkinto kemiantekniikasta ja tohtorintutkinto fysiikasta”. Tämäkään sankaritarina ei kestä lähempää tarkastelua. SCSU kylläkin myönsi pr-hengessä Howardille kunniatohtorin arvonimen. Humppa näyttää menneen hyvin läpi ainakin hetkeksi joka tapauksessa.

Vastaavien listojen vanha suosikki, Jodie Foster, ei tällä kertaa mahtunut mukaan. Tämän perusteella akateemisessa maailmassa näyttää olevan edelleen sen verran glooriaa (*), että sen eteen kannattaa vaikka valehdella. Toisen puolen voi tosin laittaa median piikkiin, kun lukukauden paikalla pyörähdys tuntuu kelpaavan loppututkinnoksi. Vastaavaa ilmiötä ei tarvitse hakea valtameren tuolta puolen – ihan omankin laitoksemme dropoutit näyttävät Linkedinin perusteella saaneen tutkintonsa kunnialla loppuun 🙂

(*) Sammakkoperspektiivistä tarkastellen tuon “gloorian” saattaa helposti kyseenalaistaa, kun katselee tulosmittareita, hyvä veli -verkostoja, pätkätöitä, byrokratiaa ja tutkintojen liukuhihnatehtailua.

Add comment January 25th, 2014

20 vuotta Assemblyä

Tänä vuonna tuli 20. yhtäjaksoinen kerta täyteen Assemblyillä aka Asmeilla aka Assyillä aka Arsemplyssä. Ensimmäinen käyntini oli 1994, jolloin tapahtuma oli vielä Helsingin vanhalla jäähallilla – tulimme tuolloin paikalle junalla peeseenrotteloiden kanssa Vammalasta asti. Tiesimme jotain tuollaista olevan olemassa jo 1993, mutta party meni sivu suun, kun saimme invitaation käsiimme vasta liian myöhään. Olisihan se ollut hienoa nähdä Extension ja Second Reality livenä paikan päällä, mutta minkäs teet, verkottumaton. 1994 tapahtuma oli jo massiivinen ja paikalla etenkin PC-skenen kaikki suuret nimet. Itsekritiikki iski sen verran pahasti päälle, että kompoon kyhäämäni Vehnä-demo jäi lopulta kokonaan julkaisematta.

Partypaikaksi on vakiintunut sittemmin Hartwall-areena; kaksi kertaa oli muistaakseni Messukeskuksellakin. En ole itse enää ihan se sama lukionörtti, mutta paljon on muuttunut itse tapahtumakin. Pelien roolin kasvu on tietysti se silmiinpistävin seikka: vielä jokunen vuosi sitten profiili oli selvästi matalampi, mutta nyt ei tarvitse enää arvuutella sitä, mikä on tapahtuman pääasia. Pelialan nykyinen noste kontributoi vielä näkyvyyteen omalta osaltaan. Demot ja demoskene ovat hieman orpo lisuke, jota pidettäneen mukana lähinnä joidenkin nokkamiesten henkilökohtaisten sympatioiden nojalla. Boozemblykään ei ole enää pelkästään skenerien omaisuutta, vaan kallioilla oli kännäämässä myös siihen ikään päässeitä pelaajia.

Yllä oleva saattaa kuulostaa kitkerältä papparaisen tilitykseltä, mutta olen itse asiassa jo lakannut aikaa sitten välittämästä siitä, mitä pelipojat hallissa keskenään touhuavat, ja kuinka tapahtuma julkisuuskuvaansa asettelee. “The real party is outside”, kuten on tapana sanoa. Puristien demopartyjä järkätään edelleen toisaalla, joten Assemblyn merkitys onkin itselleni nykyään lähinnä siinä, että tulee nähtyä tuttuja tyyppejä, joita harvemmin missään muuten tapaa. Jopa kompojen seuraaminen alkaa olla toissijaista – demoja sentään vääntäydyimme katsomaan ihan paikan päälle, mutta etenkin musiikki- ja grafiikkakompot jäävät helposti väliin, jos sattuu olemaan tähdellisempää tekemistä.

Pääsarjoista 1k- ja 4k-introt olivat hyvin voimissaan, kun taas demokompo jäi ohueksi ja oldskoolissa kärsittiin niin ikään katovuodesta. Demojen osalta on mahdotonta sanoa mitään tulevaisuudesta, mutta oldskool-kompon riutumista on jatkunut jo iän kaiken. Retrokoneille on houkuttelevampia pikkupartyjä – katsokaa vaikka X2013:n produlistaa, minkä lisäksi Revision haukkaa oman osuutensa pääsiäisenä. Yhtäältä voisi sanoa, että suuret nimet skippasivat Assemblyn tänä vuonna, mutta toisaalta kompoissa oli ainakin itselleni tuntemattomia nimiä, mikä positiivisesti ajatellen kertoo siitä, että tuoreitakin tulokkaita saattaa olla vielä skenen pariin pyrkimässä. Asenneilmapiiri on nykyään aloittelijoille paljon suotuisampi: aikanaan sait lähinnä varautua olemaan säälittävä osaamaton lameri niin pitkään, kunnes tekeminen alkoi sujua.

1 comment August 5th, 2013

CV-sanasto suomi–amerikanenglanti

Suomalaisten kohtuuton vaatimattomuus ja urahenkinen jenkkimeininki kohtaavat hupaisalla tavalla LinkedInin sivuilla. Eri taustoista tulevien työnhakijoiden arvioinnin helpottamiseksi tässä pieni sanasto:

  • alkeet – expert level
  • asiakaspalvelu – service management
  • ei osaa – interested in
  • erinomainen – ei tunnettua käännöstä (oletko nyt ihan varma, että olisi erinomainen?)
  • graafikko – art director
  • heikko – aspiring
  • kesätyö – senior specialist trainee
  • kohtuullinen – extraordinary
  • lukio – college
  • merkonomi – MBA
  • yo-merkonomi – DBA
  • muotoilija/suunnittelija – lead designer
  • myyjä – sales coordinator
  • ohjelmointi – software achitecture design
  • opettaja – associate professor
  • pari kurssia – solid background in
  • normijamppa – dynamic multi-talent
  • sähköposti – business-to-business communication
  • tekstinkäsittely – enterprise software solutions
  • työntekijä – manager
  • välttävä – excellent

Olisi ihan mielenkiintoista kuulla, miten vetäviin myyntipuheisiin tottuneet amerikkalaiset näkevät asian. Kuvaavan anekdootin kertoi Suomessa pitkään asunut ja sittemmin Yhdysvaltoihin palannut tuttuni: jumppatunnin jälkeen personal trainer kyseli, oliko tunti ollut hyvä. Tuttuni vastasi: “It was good.” Valmentaja jo huolestui: “Was there something wrong with it?”, kunnes sai huojentavan oikean vastauksen: “It was excellent.”

edit: Tuli vastaan niin osuva esimerkki, että pistetään oikein näytille.

1 comment July 19th, 2013

Arvokkaita esiintymisiä

Vaikken ole Päivi Räsäsen kanssa monesta asiasta samaa mieltä, niin sinänsä on yksi lysti, mitä hän jossain suviseuroissa samanhenkisille saarnaa. Kansankirkolle nämä konservatiiviset ulostulot, etenkin taannoinen kuuluisa Homoilta, ovat kuitenkin melkoinen pr-ongelma ja taloudellinen rasite. Lasketaanpa viimeisen puheen kustannusten suuruusluokka.

  • Eronneita: 6500 kappaletta (lähde)
  • Suomalaisten keskitulo: 3111 e/kk (vuonna 2011, lähde)
  • Kirkollisvero keskimäärin: 1,33 prosenttia (vuonna 2010, lähde)
  • 6500 * 3111 e/kk * 12 kk x 0,0133 = 3,2 miljoonaa euroa

Lukemassa on varmasti heittoa yläkanttiin, sillä kaikki eronneet eivät ole verovelvollisia ja kannanotot saattavat myös kannustaa ihmisiä liittymään, mutta kyseessä on yhtä kaikki melkoinen summa menetettyinä verotuloina yhdessä vuodessa. Samaa kaavaa käyttäen Homoillan kustannuksiksi saadaan 40000 eronneella lähes 20 miljoonaa euroa. Suhteessa kirkollisverojen kokonaissummaan (pl. yhteisövero), joka oli 856 miljoonaa euroa vuonna 2011, summa on toki pieni, mutta moniko yksityishenkilö kykenee samaan?

edit: Rupesi kiinnostamaan laskelman oikeellisuus siinä määrin, että kokeillaanpa vielä toista laskutapaa. Jos evlut-kirkolla oli 2011 4170748 Suomessa asuvaa jäsentä, tulee yhden hengen kontribuutioksi noin 205 euroa. Suviseurojen vuotuinen kustannus olisi sillä perusteella 1,33 miljoonaa ja Homoillan 8,2 miljoonaa.

Maikkarin artikkelissa on käytetty kuukausipalkkojen keskiarvon sijasta mediaania ja päädytty samansuuntaiseen lukemaan.

2 comments July 18th, 2013

Previous Posts


Kommenttien virta

Aiheet