Posts filed under 'demoskene'

Lieves!Tuore – How a Finnish MSX Demogroup Was Born

Translated from a Finnish article published in Skrolli 2024.1, pages 6–7.

Markku “Marq” Reunanen sits in a rocking chair and reminisces about the history of the first Finnish MSX demogroup.

Text: Markku Reunanen
Photos: Markku Reunanen, Mikko Heinonen

In the summer of 1996 me and Mikko Heinonen, familiar from Skrolli too, had ended up as football coaches: a new team called HJK Mini was put together from kids that didn’t fit into other teams and we, two students in our early twenties, were in charge of them. Two summers in the Vammala Football Club junior series earned us countless losses and one unforgettable victory. Mikko usually drove us to practice and matches in his red Ford Escort, which also got the honor to be the birthplace of the first Finnish MSX demogroup.

Mikko’s Ford Escort

In the mid-1990s retro already started to be cool and we, too, thought that it would be nice to found an 8-bit demogroup. The Commodore 64 was the most popular old computer back then, but we omitted it because of too much competition. We went through the options from the Sinclair Spectrum to Amstrad CPC, until we got to their Japanese competitor, the MSX. Neither of us had any MSX experience, but the possibility to easily transfer data from the PC using 3.5″ floppies was enough to decide on the platform.

We both appreciated crazy wordplay and, therefore, picked the group name from a Central Finland village called Lievestuore, best known for Irwin’s 1971 hit song Lievestuoreen Liisa. In the 1990s group names with exclamation marks were fashionable for a while, so we had to parody them too. Other possible options were Pietar!Saari and Peräseinä!Joki, but the latter was dropped because of unsuitable Scandinavian letters.

Toward the First Demo

When the most important things, the platform and the name, were decided, it was time to start figuring out how to actually make demos for the MSX. As the first thing I got myself a Spectravideo 728 and an easily overheating Sony HitBit floppy drive. The Internet wasn’t quite like now in 1996, but we found everything necessary there nevertheless: a cross-assembler called TASM that ran on MS-DOS and PORTAR.DOC, which revealed the secrets of the hardware. Initially, all testing had to be done on a real machine, but only a couple of years later the fMSX emulator sped up work considerably.

Manu, also familiar from Skrolli, was recruited as a graphician – he had at least owned a Sony HitBit as a child. Pictures were drawn using the familiar Deluxe Paint either on the PC or Amiga, and a self-made converter turned them compatible with the MSX. Duke Nemo rendered a fast city flyby using 3D Studio for the first demo. In the mid-1990s it was common to remake “impossible” Amiga and PC demo effects, even if as blocky versions. SCREEN 3 with its 16 colors and a resolution of 64×48 pixels was a perfect fit for that.

A real demo needs a good tune as well, but PSG Tracker, found online, wasn’t good enough — we had already heard proper music from the same PSG chip on Atari ST demos (the MSX typically has a General Instrument AY-3-8910 or a Yamaha clone like the ST). The problem solved itself when we recruited Yrjö “Yzi” Fager, who quickly put together a quality sound routine as his first Z80 program, including a test tune called Aekrus, which also ended up as the name of the demo.

Aekrus

We were aware that there was more MSX scene activity in Holland, where they organized fairs, more or less the same as parties. One of the most notable, Tilburg’97, was drawing near, so we whacked Aekrus together to be shown there. Unfortunately, they tried to run it on an MSX2 at Tilburg and the home-made screen mode setting routine failed. Thus, the production was never seen there. Very well, better set the mode using a more compatible BIOS call. As standard as the MSX is supposed to be, it’s not that easy to get low-level code to run reliably across tens of different models.

Later Steps

After that other Finnish groups have also made MSX demos: at least Bandwagon, Jumalauta, Dromedaar Vision, Hedelmae and Hackers. The grand old man of the Finnish MSX hobby, Timo “NYYRIKKI” Soilamaa is behind several demos for the MSX Turbo R. In addition, NYYRIKKI organized the MSX Info Update meetings, where demosceners could showcase their skills in the music and demo competitions.

The first wave of Lieves!Tuore activity lasted until the end of the 1990s, after which there was a break of almost ten years. When MSX Info Update 2008 was drawing near, we made a comeback and rushed a very unfinished version of Atsaas to the competition. At this point blocky graphics were already outdated and 8-bit effects had started putting the hardware into better use. In the same vein, Atsaas runs in the high resolution SCREEN 2 mode with 256×192 pixels. The old tools had been replaced by the SDCC C cross-compiler, openMSX emulator and Photoshop.

The most important productions of the second wave are the image collection Adnukes, which pushed the envelope of MSX flicker graphics, the robot demo Amurisus, coded on the way to Revision’13, and Atsarias, which was released at the Alternative Party the same year. The latter two represent a certain return to the roots with their blocky aesthetic, even if they’re not particularly traditional MSX demos otherwise. At our 20 years anniversary at Vammala Party 2016 we still managed to release pictures, a tune and two little demos, but now – oops – eight years have passed again without new productions.

Yzi coding Amurisus at Revision’13

Today’s advanced cross-compilers, emulators, trackers and version control systems make it easier than ever to create MSX demos, so the biggest limiting factor is the middle aged person’s lack of time. Maybe as a pensioner then? In any case, Lieves!Tuore, founded on a whim, will turn 30 soon, whereas many serious groups have disappeared from the face of the Earth. Perhaps this relaxed attitude is the key to longevity?

Add comment May 16th, 2024

Contemporary Accounts on Early Finnish Software Piracy

Since I happen to have access to the archive of the Finnish MikroBitti computer magazine, which was extremely influential among the 1980s home computer hobbyists, I’ve skimmed through the 1980s’ issues both as pastime and for an upcoming article. One of the topics I was looking into was software piracy, already rampant by the mid-1980s. At that time there was effectively no legislation concerning software for that matter, so what looks like illegal activity from today’s perspective might actually have been perfectly fine. MikroBitti, too, addressed the topic multiple times, plus there were letters to the editor, so as a little project I decided to translate some of them to provide foreigners a glimpse of how things were discussed here:

Enjoy while it’s hot (stuff) – I don’t own any rights to these texts, so theoretically someone could ask to take them down. Not very likely, though, since they’re more than thirty years old and the publisher was not Nintendo 🙂 There might be some typos or grammatical errors, but all in all the texts should be well legible.

edit: One more addition. Many Faces of the Software Bandit (Printti 8/1985).

edit2: And another. Jesse Jameses are a different thing (Printti 8/1985).

edit3: And yet one more. Crime Is Widespread in the IT World (Printti 1/1985).

Add comment February 24th, 2024

Vuosikatsaus 2023

2023 jää mieleen kaksijakoisena: alkupuoli oli hyvä, mutta loppua kohti lysähti. Vuoden merkittävin juttu eli kolmen kuukauden tutkimusvapaa huhti–kesäkuussa oli monessa suhteessa parasta, mitä tarjolla oli – tarkemmin tästä omassa kohdassaan. Valitettavasti syyskuusta jouluun olikin sitten huomattavasti heikompaa: ensinnä kiireinen ja stressaava akateemisen vuoden alku, sitten toista kuukautta melkein yhtä soittoa sairaana marraskuussa, sitä seurannut lievä ääniyliherkkyys ja kirsikkana kakun päällä yläkerran asuntoon muuttanut HopLop ts. lattiaa jytistävä ruokakunta, joka toi yhden stressilähteen lisää. Taustalla ankeutta lisäsi tietysti sotaisa maailmantilanne, joka ei näytä tänäkään vuonna hellittävän.

Töitä ja tutkimusta

Aloitetaan vaikka tällä. Aivan loistavana mahdollisuutena tarjoutui keväällä olla kolme kuukautta Pelikulttuurien tutkimuksen huippuyksikön leivissä erikoistutkijana. Aika tulikin käytettyä tehokkaasti hyväksi artikkeleita edistäen ja kaikenlaisissa asiaankuuluvissa kissanristiäisissä hypäten. Kävin ensimmäistä kertaa oikein konferenssissakin pitkään aikaan, Puolan Varsovassa. Toinen keikka suuntautui Tampereelle(!), jossa pidin johdannon demoskeneen osana Pelimuseon demopajoja. Aiheen tiimoilta ilmestyi myöhemmin myös lehdykkä, jossa on niin ikään pikku johdantolukuni.

Millipilleri

Valmiiksi asti ehti Terpan kanssa kirjoitettu Sorakuoppien sankarit – suomalaisia lännenelokuvia laajalla otannalla. Kaikenlaista uutta asian tiimoilta taas löytyikin, kuten amerikansuomalainen Kuparimaa (1961), Studio Majakan harrastajapläjäykset ja musiikkivideoita ym. Ennen kaikkea aiheen penkominen oli hauskaa, ja sivumennen itselleni rakentui taas asteen avarampi kuva suomalaisesta elokuvateollisuudesta. Jos suunnitellusti menee, niin tänä vuonna julki tai vähintään vertaisarviointiin ehtii tracker-, peli- ja kotitietokoneaiheisia tekstejä. Siinä missä 2022 oli harvinaisen touhukas julkaisuvuosi, jäi 2023 jäi puolestaan hiljaisemmaksi.

Skenetykset ja retrot

Voi kunpa näistä olisi enemmän kerrottavaa, mutta aikaa ja motivaatiota ei taaskaan riittänyt ihan kaikkeen niin paljon kuin piti. Mainitsin jo yllä Demopajat, minkä lisäksi pidin perinteisen Introduction to Media Art and Culture -kurssin vierailuluennon demoskenestä sekä uutuutena TY:llä vierailuluennon träkkereistä. COST GRADE -hankkeen puitteissa olin mukana myös demoskenepaneelissa ja kokoamassa luovan tietojenkäsittelyn jaettua bibliografiaa, johon lisäilin tietysti suomalaisia ja skeneä käsitteleviä julkaisuja. Enemmän tällaista metaskenetystä siis, vaikka onhan silläkin oma arvonsa.

Mörk Bench

PETSCII-editori täytti jo peräti kymmenen vuotta. Aktiivisia käyttäjiä sille löytyy ilmeisesti edelleen pitkin Eurooppaa. Itse en juuri mitään piirtänyt, lukuun ottamatta yllä näkyvää Vammala Party -kilpailukuvaa Mörk Bench ja opetukseen tekemääni muutamaa kaaviota. Juhlavuoden kunniaksi oli tarkoitus tehdä ohjelmasta uusi versiokin muutaman hyödyllisen lisäfeetsun kera, mutta loppuvuoden yleinen lamaannus ei sitä oikein mahdollistanut. Yritän ainakin sen verran ryhdistäytyä 2024, että saisin juhlaversion aikaiseksi – sehän on Zoo-vuosikin jälleen. Retrolaitteistoa en taaskaan hankkinut, kun ei sitä edelleenkään nurkkiin enempää mahdu.

Pelejä ruudulla ja laudalla

Alkuvuodesta sain viimeisetkin Monkey Islandit loppuun, vaikka Escapen kurjuuden äärellä meinasi usko loppua. Loppuvuodesta sairastellessa löytyi yllättävää intoa koluta erilaisista bundleista kertyneitä tekeleitä, joista monet tuli hakattua loppuun asti. Listalle pääsivät mm. Turnip Boy Commits Tax Evasion, Pikuniku, Minit, The Whispered World, Night in the Woods, Cocoon ja ennen kaikkea Hidden Folks, joka iski jotenkin tosi hyvin makuhermoon ja on tullut pelattua läpi ainakin seitsemän kertaa. Kokoelma kasvoi kyllä toisesta päästä tätä selvästi nopeammin, joten kaikkien Steamiin kertyneiden pelien kokeilu on silkkaa utopiaa. Proton oli jälleen ystävä ja kun se tuntuu alati edelleen paranevan, niin kyllä Linux-pelaajan kelpaa.

Hidden Folksin merellistä tunnelmaa

Shakkia tuli yriteltyä jälleen vuoden läpi, vaikka tässä vaiheessa olen entistä enemmän siirtynyt huolto- ja valmennustehtäviin. Omat pelit olivat aika heikkoja koko vuoden läpi, etenkin loppuvuoden koomassa. Pikashakin pelaamisen lisäksi olen tehnyt ja kerännyt melkoisen määrän taktiikkatehtäviä tyllerölle, sekä tietysti kuskannut natiaisia kilpailuihin. Muksuille tulikin mukavasti menestystä nuorten SM-mitaleista aktiivisuuspalkintoihin ja pääkaupunkiseudun nappulamestaruuksiin.

Eläviä kuvia

Länkkärit pysyivät 2023 edelleen ykkösgenrenä, johtuen jo yllä mainitusta tutkimusartikkelistakin. Eräänlainen “kohokohta” oli sekava uusioversio Hirttämättömistä, joka käytiin Terpan kanssa katsomassa Tennarin muuten tyhjässä salissa. Tutkija ei saa vältellä mitään ponnistuksia, joten syksyllä vielä perään Spede-elämänkerta, joka ei juuri sen parempi ollut. Muutama onnistunut roolitus sentään pelasti jotain. Kertausmielessä tuli suomilänkkäreistä silmäiltyä läpi jälleen Herra ja ylhäisyys sekä KAVI:lla Villin Pohjolan salattu laakso.

Hehhehhee, ehhehhee… ehheh… eh… äh.

Vuoden sessioissa osansa saivat muutkin sekalaiset jenkki- ja europätkät. Mitään varsinaisia uusia löytöjä en muista vastaan tulleen, mutta pieniä positiivisia yllätyksiä edes. Old Henry, The Secret of Convict Lake ja The Law and Jake Wade olivat näitä parempia. Esimerkinomaisesti puolestaan ranskalainen Dynamite Jack oli heikko esitys, samoin kuin Hallelujah Trail (miksi Lancaster edes lähti tämmöiseen?) ja Skinwalker. Länkkärimaratoni pidettiin tuttuun tapaan kahteen kertaan ja tänä vuonna keväällä perinne täyttää jo pyöreät kymmenen vuotta – pitänee juhlistaa merkkipaalua jotenkin erityisesti.

Lopuksi

Mihinkään muuhun kohtaan ei oikein sopinut kesää ja alkusyksyä värittänyt massiivinen konesäätö niin PC-pönttöjen, läppärien kuin Mäkkienkin äärellä. Oma kone rupesi rasittavasti prakaamaan jo keväällä ja sitten heinäkuun tullen kusahti käytännössä kokonaan. Lukuisten osien vaihtelun jälkeen syylliseksi paljastui lopulta risa emppa, jonka vaihdon jälkeen sain taas vakaan koneen alle. Lienee helppo arvata, että räpellykseen kului hermojen lisäksi huomattavasti sekä aikaa että pelimerkkejä. Tutuille ja sukulaisille tuli kasailtua ja kierrätettyä niin ikään useita koneita, joten rutiinia alkoi jo kertyä. Jälleen tuli ainakin todistettua se, että nippa nappa riittäviksi mitoitetut komponentit täytyy vaihtaa sen useammin, joten hetkellinen rahansäästö muuttuu pidemmän päälle herkästi lisäkuluiksi.

Alkanut vuosi tuonee mukanaan aika lailla samaa mitä edellinenkin. Duuni, tietotekniikan neppailu, shakinpeluu ja tutkimus jatkunevat todennäköisesti vanhaan malliin. Hermojen lepuuttamiseen ja kunnolla nukkumiseen pitää panostaa – valon lisääntyminen tammikuulta on perinteisesti tupannut mielialaa kohentamaan. Jos jotain uskaltaisi toivoa, niin maailmantilanteen kohentumista sekä fyysisen kunnon palautumista normaaliksi (ja vielä bonuksena yläkerran jumppasalin rauhoittumista).

Add comment January 1st, 2024

Vammala Party 2023 -tuotokset

Poikkeuksellisen sateinen Vammala Party 2023 pidettiin jälleen Ikaalisissa, ja perhe toki osallistui kompoihin. Tänä vuonna itselläni oli niskassa jonkinlainen lysähdys raskaan kevään jäljiltä, joten ihan hirveän paljon aikaa en jaksanut tai pystynyt uhraamaan entryille. Demoa en jaksanut edes yritellä, mutta pari kuvaa edes ja Tuplaimeen kolme tekelettä. Tässäpä näitä.

Ensimmäisenä Idan Dead Flowers, joka on tyllerön ensimmäinen julkaistu kuva ja muutenkin ensimmäisiä PETSCII-kokeiluja.

Emilin PETSCII oli Cuphead, joka luotti peli/animaatiohahmon tunnistettavuuteen.

Ja kolmantena vielä itse piirtämäni tai ainakin käsin konvertoimani Mörk Bench. Vaihtoehtohistoriaa: entäpä jos Amigan WorkBench olisi tehty kuusnelosen merkkimoodille?

Valokuvakilpaan meni Ensiasunto, kävelylenkillä Ikaalisissa näpsäisty kännykkäkuva, jonka aihe vetosi itseeni rähjäisessä surkeudessaan. Lopuksi vielä kolme tuplainta:

Levykkeenheitossa voitin karsintakierroksen selvästi, mutta valitettavasti finaaliin sattui sitten huonompi tulosvire enkä ollut enää kärkikahinoissa. Vammala Partyn brändäys otti ison askeleen, kun jakoon saatiin edesmenneen Vammalan vaakunalla koristeltuja avaimenperiä ja tarroja. Ensi vuosi on jo peräti 30-vuotisjuhla ja samalla 30. party.

Add comment July 30th, 2023

Puolasza konffasza

Noin viiteen vuoteen en ole lentänyt mihinkään ja passikin ehti jo kätevästi vanhentua korona-aikana, mutta nyt tuli lopulta pakollinen keikka. Sekaannuin EU:n COST-hankkeeseen nimeltä Grade eli Grassroots of Digital Europe. Hirveän paljon en EU-byrokratiasta tiedä, mutta COST-hankkeet eivät sisällä varsinaista tutkimusrahaa, vaan ne on tarkoitettu lähinnä verkostoitumiseen ja matkakulujen kattamiseen. Oli miten oli, mukana on omien tutkimusaiheitteni kannalta useita oleellisia tyyppejä, joiden kanssa on mielellään tekemisissä, joten Puolaa kohti muutamaksi päiväksi, mars.

Otin reissussa peräti yhden kuvan. Tässä SWPS:n sisäänkäynti.

Tutkijatapaaminen järjestettiin Varsovassa, tarkemmin ottaen SWPS-yliopistolla, joka näyttää hieman yllättäen olevan yksityinen. Suora lento Helsinki–Varsova ei kestänyt kuin puolitoista tuntia, mikä olikin hyvä, huomioiden Finskin epämukavat penkit. Puolassa on tullut poikettua kerran aiemminkin, suunnilleen Helsingin kokoisessa Lodzissa, kun kävin puhumassa demoskenen grafiikkaohjelmoinnista ja PETSCII-grafiikasta Kultura Gier Komputerowych 3 -seminaarissa. Enpä tosin paljon ehtinyt kumpaankaan kaupunkiin tutustua, kiitos tiukan aikataulun – etenkin EU-miittarissa oli ohjelmaa aamusta iltaan ja sitten vielä enemmän ja vähemmän pakollista sosiaalista ohjelmaa myöhemmin illalla.

Varsinaisia konffapäiviä oli kaksi, joista ensimmäinen keskittyi lähinnä kaikenlaisiin hallinnollisiin seikkoihin ja vasta toisena alettiin päästä käsiksi itse sisältöihin. Oman työryhmäni aihe on luova tietotekniikan käyttö, mitä myötä päädyin perjantaina paneelikeskusteluun aiheesta The European Demoscene and the Grassroots of Digital Europe Gleb Albertin ja Andrada Fiscuteanin kanssa. En yleensä ole kotonani tällaisissa paneeleissa, mutta tällä kertaa se tuntui menneen ihan mukavasti, varsinkin kun aihe oli näin tuttu. Aluksi epäilytti, saadaanko reilua tuntia mitenkään käytettyä, mutta lopulta kävi niin, että aiheita jäi jopa yli. Hieman yllättävää oli havaita, kuinka moni digitaalisen kulttuurin tutkija ei tuntenut skeneä juuri lainkaan.

Rankka reissu tuo oli, kun päivät olivat niin täysiä ja hotellissa nukkuminen ei tunnu tällä iällä luonnistuvan enää kovin hyvin. Vaikkei nähtävyyksien koluamiselle ollutkaan aikaa, niin ehdin sentään maistaa puolalaista ruokaa ja olutta. Vanhaan malliin vaihdoin edelleen euroja zlotyiksi, mutta jälkiviisautena sille ei ollut sanottavaa tarvetta, kun kotimainen pankkikortti kelpasi kaikkialla. Näitä keikkoja on jatkossa tiedossa lisää – seuraava heti syksyllä, jos ehdin lähteä. Kohde ei ole vielä varma, mutta jossain Etelä-Euroopassa se lienee.

Add comment April 25th, 2023

Spekun demoskene kansissa

Demoskeneä käsittelevät kirjat voi jakaa karkeasti kahteen ryhmään: tutkimuskirjallisuus ja harrastajien historiikit. Juuri loppuun saamani ZX Spectrum Demoscene (2020) istuu näiden kahden välisellä aidalla eikä ole sen kummemmin tieteellisen tarkkaa tekstiä kuin nostalginen kuvakirjakaan – lähdeviitteitä on sinänsä käytetty, mutta kovin harvakseltaan, eikä taustatutkimuksen tekoa ole juuri dokumentoitu. Julkaisijaksi on yhtä kaikki saatu ihan yliopisto, puolalainen Jagiellonian University Press.

According to Yerzmyey and Hellboy’s (2020) analysis […]

Kirjoittajina ovat akateemisempi Piotr Marecki ja kaksi aktiiviharrastajaa, Yerzmyey ja Robert “Hellboy” Straka. On hieman erikoista, että yksi tekijöistä on halunnut piilotella nimimerkin takana, koska eihän moinen ole tapana tutkimuskirjallisuudessa. Suuri osa tekstistä perustuu harrastajayhteisön piirissä tehtyihin haastatteluihin, mikä pitää käsittelyn konkreettisena, vaikka paikoitellen anekdotaalisena. Haastattelut ovatkin eräs kirjan vahvuus, koska niissä tulevat esiin todelliset kokemukset etenkin vähän tunnetun Itä-Euroopan skenen suunnasta. Osa väitteistä sen sijaan lyödään pöytään ilman sen kummempia selityksiä tyyliin “minä tiedän nämä jutut”, eivätkä sammakkoperspektiivistä tehdyt yleistykset oikein aina vakuuta. Päälukuja on kolme:

  1. ZX Spectrumin demoskene – tässä toistetaan aika paljon skenen perusteita, jotka on kerrottu jo monessa muussakin julkaisussa, mutta itäinen perspektiivi on sentään mielenkiintoinen.
  2. Spectrum-demoskenen digitaaliset genret – tämäkin luku on aika paljon muualta tutun asian toistoa. Uusinta sisältöä on 1-bittisen musiikin käsittely.
  3. Alusta – jokseenkin hätäiseksi ja luettelomaiseksi jäävässä luvussa käydään läpi Spectrumin ja kloonien raudan kehitystä. On täälläkin kaikenlaista uutta detskua, mutta ote on pintapuolinen.

Veikkaisin lonkalta, että päälukujen takana ovat eri kirjoittajat, sillä tyyli ei ole niiden välillä yhtenäinen ja paikoitellen voi huomata tiettyä toisteisuutta. Kuvia on käytetty, mutta monia teknisiä seikkoja olisi voinut havainnollistaa kaavioilla: millainen se muistikartta on, miten grafiikka rakentuu, millaista 1-bittinen ääni on? Vaikka kirja on Platform Studies -henkinen, ei siinä ole lähiluettu pelejä tai demoja ja yritetty havainnollistaa, miten laitteisto ja ohjelmisto toimivat yhteen. Brightpast-demon (2011) tapauksessa sitä hieman yritellään, vaikka pintapuolisesti. En ole kovin vakuuttunut, että juuri kyseinen produ on edes paras mahdollinen analysoitava, sillä neukkuteemansa alla se perustuu lähinnä animaatioluuppeihin parin palikkaefektin lisäksi.

Mitäpä tästä nyt sanoisi? Positiivisia seikkoja on helppo löytää paljon hakematta: itäeurooppalainen perspektiivi on aina tervetullut, mukana on valaisevia haastatteluja ja tulihan tässä opittua sitä sun tätä. Valitettavasti heikkouksia on liikaa, että teosta voisi varauksetta suositella. Rakenne on poukkoileva, luvut epätasaisia, yleistykset toisinaan perusteettomia ja kaikkiaan meiningistä puuttuu tietty tarkkuus – olisin odottanut ainakin laitteen hyvin tuntevilta harrastajilta syvällisempää teknistä näkemystä. Napakampaa luettavaa Itä-Euroopan teknisistä harrastuskulttuureista ovat vaikkapa Jaroslav Švelchin Gaming the Iron Curtain tai tuore puolalainen New Media Behind the Iron Curtain.

Add comment December 3rd, 2022

Zoo 2022:n jälkipuinti

Viikonloppuna oli jälleen Zoon aika ja tällä erää tuli vaihteeksi vääntäydyttyä oikein paikalle asti. Ensimmäistä kertaa olen käynyt Zoolla 1998 Tampereella TTKK:n pommisuojassa, minkä jälkeen silloin tällöin hieman satunnaisesti, riippuen majoituksesta ja muista lähtijöistä. Viialan seurahuoneen sijasta tällä erää partypaikkana oli ensimmäistä kertaa vanha Oriveden opisto. Tilaa ja etenkin majoitusmahdollisuuksia oli aivan eri lailla kuin Viialassa, eikä vähistä hotellihuoneista tarvinnut tapella verissä päin, vaan asuntolasta löytyi katto pään päälle kohtuuhintaan. Sponsorituen ansiosta – erinäisiä kotimaisia IT-firmoja – lipun hintaan oltiin saatu mahdutettua aamiaista, iltapalaa ja lauantaille kelpo päivällinen.

Where Did He Go? (oma petskari)

Paikan päälle kuskasi Helsingistä Hämeenlinnan kautta jälleen kätevästi järkihintainen partybussi, joka olikin melkein täynnä. Junalla pääsee Orivedelle myös hyvin ja jopa hiukan bussia nopeammin. Junassa olisi kätevämpi näpytellä läppäriä, mutta toki silloin jäisi kokematta matkan sosiaalinen puoli eikä omia juomia voisi tissutella matkaviihteenä. Omat viunat olivat periaatteessa kiellossa partypaikallakin, mikä ei kuitenkaan ollut varsinainen ongelma, sillä ovisuussa sijainnut baari palveli janoisia.

Kilpailuihin osallistuminen jäi tänä vuonna omalta kohdaltani vaisuksi: sain sentään väkerrettyä edes rupisen PETSCII-kuvan (ks. yllä), minkä lisäksi jeesasin hieman junioria kuvanteossa (ks. alla). Tärkein kontribuutioni oli epäilemättä edikka, jolla oli taas tehty monenlaista kuvista demoihin. Kaikenlaisia feetsupyyntöjä sateli tietysti läpi kolmen päivän 🙂 Zoolla on perinteisesti ollut hyvä taso grafiikka- ja musiikkikompoissa, mutta nyt nähtiin myös poikkeuksellisen kova demokompo, joka ylitti varmasti kaikkien odotukset. Uutuutena kompokavalkadissa oli Zoo Kids, jossa 12-vuotiaat ja sitä nuoremmat saivat mitellä omassa sarjassaan. Useimmat työt olivat pikselikuvia tai petskareita, mikä kertoo omalta osaltaan siitä, kuinka vaikeasti lähestyttäviä SID-sävellys ja nepakoodaus edelleen ovat.

Kurpitsa (poitsun petskari)

Kenties korona-ajan aiheuttaman partynälän tai sitten isompien puitteiden ansiosta paikalla oli enemmän porukkaa kuin muistan koskaan Zoolla nähneeni. Osaa kävijöistä voisi luonnehtia geneeriseksi skenejengiksi, joka koluaa kaikki partyt läpi, vaikka suurin osa lieni edelleen jonkun sortin nepa-aktiiveja. Jokunen vierailija oli saapunut oikein ulkomailta asti. Vuonna 2022 Suomen nepaskene ei ole enää se 90-luvun ru******rinki, vaan mukaan on huomattavasti helpompi päästä, vaikkei olisikaan mikään alusta asti mukana hengaillut legendaarinen legenda.

Ohjelmaa oli joka lähtöön: tuttujen kompojen lisäksi nähtiin jälleen presiksiä ja myyntipöytiä, joissa oli tarjolla kaikenlaista peleistä piireihin ja t-paitoihin. Järjestelyt onnistuivat kokonaisuutena hyvin – kiitos siitä – paria pikku poikkeusta lukuun ottamatta. Seuraavalle kerralle salin äänentoistoa testataan toivottavasti vähän lisää, sillä nyt yläbassot peittivät kaiken alleen ja diskantit katoilivat pahasti. Demokompon viivästyminen ja venähdys kolmeen yöllä oli toinen kipukohta, joka lopulta pakotti keski-ikäisen skenerin vetäytymään kämpille katsomaan streamia sängystä käsin. En vaan yksinkertaisesti jaksanut enää kykkiä tuolissa odottamassa. Kompuroinneista huolimatta Zoo’22 jää mieleen onnistumisena ja näillä puheilla 2024 mennään taas.

Add comment November 3rd, 2022

Ryönämestari – making of

Vammala Partyillä julkaistu, Kimmon kanssa työstetty Ryönämestari-video – tai oikeastaan tuoteperhe – oli ensimmäinen tällainen videoprojekti, jossa olin isosti mukana. Itse idea syntyi jo 2021 samaisilla Vammala Partyillä epäilyttävän grillipihvin innoittamana. Tuotanto pistettiin käyntiin heti samana syksynä ja viimeiset kuvaukset sekä editointi saatiin kasaan heinäkuun alussa. Ote oli astetta vakavampi kuin “mennään heilumaan kännykkäkameran kanssa johonkin”, joten sisältöä tarvittiin odottamattoman paljon ja työmääräkin oli melkoinen. Muistilistalta löytyy seuraavia:

  • Sloganit
  • Logo
  • Jingle (tämän tapailin ihan itse Casion uruilla)
  • Maaseutuvideo
  • Käsis
  • Äänitetyt välispiikit
  • Frankin ja Jorman haastatteluvideot

Maaseutunäkymä taltioitiin Viikissä kännykkäkameran avulla jo syksyllä ja haastattelut tehtiin kotitalon kerhohuoneella, johon saatiin lavastettua riittävästi sekä Ryönämestarin koekeittiö että toimisto. Kuvaustilanne vaati reippaasti kaikenlaista rekvisiittaa ja laitteistoa puvuista mikrofonitelineisiin. Jorman esiliinan ompelin käytetystä lakanasta 🙂 Erikseen mikitys osoittautui hyväksi ideaksi, sillä kännyköiden tallentama ääni takakameran suunnasta ei ole mitenkään kehuttava ja samalle raidalle piti saada vielä haastattelijan ts. itseni ääni. Välispiikkini mikitin netistä löytyneen vinkin mukaisesti paksusta peitosta tehdyn teltan suojassa kaikujen välttämiseksi.

Ryönämestarin koekeittiöllä eli kerhohuoneen keittonurkkauksessa

Vaikein sisältö eli haastattelut saatiin purkkiin yllättävän nopeasti ja kivuttomasti, minkä jälkeen oli edessä ennalta eniten pelottanut vaihe: videon leikkaus. Laittelin ensin kasaan testivideota OpenShotilla, kunnes ilmeni, että sen renderöimä video tökki pahasti. Uusi yritys Kdenlivellä oli onnistuneempi ja homma hoitui lopulta varsin kätevästi. Eniten aikaa kului kohinoiden poistoon ja äänentasojen säätelyyn Audacityllä. Kaikki tämä siis Linuxissa, tietysti. 27″ näyttö ja edelleen suhteellisen tehokas Ryzen-prosessori olivat editoinnissa ystäviä, mutta voin hyvin kuvitella, että vähääkään isommissa projekteissa 16 gigan muisti tulee nopeasti vastaan.

Kurkistus kulissien taakse. Yksi kolmijalka kännykkäkameralle ja toinen mikrofonille.

Mitäs tästä kaikesta tuli opittua vastaisen varalle? Ainakin se, että tarvittavan sisällön, rekvisiitan ja järjestelyn määrä oli selvästi suurempi kuin kuvittelin. Käsistä ei voi jättää ylimalkaiseksi, “improan siihen jotain”, vaan kuvaustilanteessa replojen on parempi olla hyvin muistissa sujuvuuden nimissä. Katsojan huomio kiinnittyy luonnostaan ihmisiin, kasvoihin ja toimintaan, joten lavastuksen hienoudet, kuten mukaan ripottelemamme pikku vitsit menivät yleisöltä pitkälti ohi. Käytettävän laitteiston on hyvä olla kunnolla hallussa; haaskasimme tarpeettoman paljon aikaa Android-kännykän sahaavan automaattitarkennuksen kanssa ja se unohtui sittenkin päälle Frankin haastattelussa.

Ryönämestari – reilusti elintä tarvikkeeseen!

Add comment August 14th, 2022

Vammala Party’22 -tuotokset

Partyiltä on taas jokseenkin ryytyneenä palattu, mutta on sitä pahempaakin nähty. Osallistuin jälleen sekalaisiin kompoihin, joten tässä näytille tekeleitä ja hiukan niiden taustatarinaa. Ensimmäisenä Tuplaimet, jotka eivät tällä erää olleet ehkä ihan nokkelimpia keksimiäni, vaikka kakkossija heltisikin. Välillä aika vaikea ennustaa yleisön äänestyskäyttäytymistä, kun oma suosikkini sijoittui huonommin:

Valokuvasompoon näpsäisin simppelin shakkikuvan Shah Mat, joka toimii aiheen luontaisen kuvauksellisuuden takia. Linssivääristymä teki kuvaan aikamoisen kalansilmämuljahduksen, jota en ruvennut suuremmin korjailemaan, vaan säädin lähinnä hiukan kontrastia, rajausta ja väritasapainoa.

Nappuloiden siirtelyn jälkeen laudalla ei näytä edes olevan matti

Toinen valokuva oli Kimmon kanssa työstetty Jorma lepää, osa suurempaa Ryönämestari-konseptia, josta kirjoitan tarkemmin ihan oman postauksensa. Kuvaan tavoitettiin suomalaisen miehen lepohetki maaseudulla rankan työpäivän päätteeksi.

Kuvattu Pakarajärven maitolaiturilla

Jos juuri muuta en ehtisikään, niin petskari sentään on yleensä nopea tehdä. Tällä kertaa ensimmäinen kahdesta duunista on optikkokäynnistä ja siellä nähdyistä hienoista laitteista innoittunut OC-125:

A largely* non-intrusive and pain-free optical device for measuring human visual acuity

Toinen petskari oli osa Ryönämestari-tuotesarjaa, tekstigraffaksi muokattu, Kimmon alkujaan piirtämä logo. Tämä kuva julkaistiin nimellä Laatu ruokaa.

Puhtaasta luonnosta lapioitu

Kaikkein eniten vaivaa meni Ryönämestari-videoon, jonka ideointi ja tekeminen alkoivat jo tasan vuosi sitten. Kirjoitan siitä tosiaan ihan oman postauksensa hiukan myöhemmin, koska sanottavaa on paljon ja projektin aikana tuli opittua yhtä sun toista – enimmäkseen tietysti kantapään kautta. Oli samalla ensimmäinen oikea wild compo -entryni, vaikka joihinkin olen hiukan osallistunut vuosien varrella.

Add comment July 17th, 2022

Katsaus vuoteen 2021

Siinä meni toinen koronavuosi, eikä loppua näy. Päällimmäinen tunnelma on yleinen ryytymys, joka on näkynyt kaikessa tekemisessä: tuottavuus on ollut pohjalukemissa ihan joka saralla ja innostuksen hetket vähissä. Kyse on tuskin pelkästä koronakaranteenista ja Zoomissa kykkimisestäkään, sillä onhan ruuhkavuotisella niskassaan yhtä sun toista velvoitetta, jotka ajan oloon saattavat alkaa nakertaa voimia. Osansa hajoiluun on tuonut painostava työelämä, mutta siitä alempana omassa kohdassaan. Ei tämä nyt mikään täysin kurja vuosi sentään ollut, mutta aika vähiin jäivät huippuhetket urautuneen puurtamisen seassa.

Töitä ja tutkimusta

En kaunistele tätä liiemmin: vuosi 2021 töissä ei ollut motivoiva. Parhaita hetkiä olivat ne, kun vedin omia maisterikurssejani, mikä on kuitenkin valitettavasti vain pieni osa kaikista hommista. Hallinto, huonojen tietojärjestelmien kanssa taistelu ja tietysti lähes kirosananomainen organisaatiouudistus. Taiteen ja median laitokset yhdistyvät koulutusohjelmineen, minkä lisäksi maisteriopetuksen resursseja kuristetaan ja sitä myötä kurssitarjonta menee uusiksi. En ole ollut mitenkään “pahimmissa paikoissa”, mutta joka tapauksessa turhalta tuntuva puuhastelu, joka kaikkea muuta kuin edistää normaaleja päivätöitä, lisää stressiä. Olen jo itsekin joutunut kandiopetukseen, ja vaikken sitä vähempiarvoisena duunina pidäkään, niin olen sittenkin puolipakolla rekrytty väärä tyyppi kyseistä kurssia vetämään – joku joutilas piti nakittaa.

Syksyn alussa tuli sentään onnelliseen loppuunsa iän kaiken kestänyt arviointiprosessi, jonka myötä nimikkeeni on nyttemmin vanhempi yliopistonlehtori. Postuumisti näyttää tosin siltä, että olisin voinut hakea ylennystä jo paljon aikaisemmin sen sijaan, että tein kuuliaisesti pedaopinnot ja postdocin loppuun. Pian valtaosa laitoksen opettajista lienee näitä senioripehtooreja, joten lehtorien urapolkuun iskee tietty inflaatio. Tutkimuksen osalta vuosi jäi surkeaksi, mutta ehkäpä ensi vuonna niitä arvoisia vertaisarvioituja julkaisuja taas nähdään. Jotain on ainakin työn alla. Jatkoin edelleen huippuyksikön nimellisenä jäsenenä, mutta osallistuminen oli lähinnä kokouksissa harvakseltaan istumista.

Eräänä elämänmuutoksena jätin taakseni Alasin Media oy:n, jota olin perustamassa niinkin kaukana kuin 2004. Alkuinnostuksen jälkeen kontribuutioni jäi lähinnä kokouksissa istumiseksi, joten nyt tarjouksen tullessa hyväksyin sen, että myyn osakkeeni takaisin ja aktiiviset jampat jatkavat omillaan. Rahallisesti tässä “yrittäjyydessäni” ei ollut paljon järkeä, mutta näköalapaikka kotimaisen uusmediatoimiston arkeen oli toki kokemuksena arvokas.

Skenetystä

Valitettavan vähän kerrottavaa tältä saralta, mutta tokihan armaan tiimimme 30-vuotisjuhla oli eräs vuoden kohokohta saunomisineen, yhteislauluineen, kilpailuineen, demokatselmuksineen, muisteloineen ja kaljoitteluineen. Jokin gravitaatio on porukkaa yhdessä pitänyt jo kolmen vuosikymmenen ajan. Suunnitelmissa oli tietysti synttäriprodukin, mutta sellaista ei tältä ryytymykseltä lopulta irronnut. Onneksi Yzi sentään kantoi lippua parissa pikkuintrossa. Omat tuotokset jäivät muutamaan petskariin ja Vammala Partyillä näytettyyn Processing-pätkään. Pariin kuvaan olin jopa ihan itsekin tyytyväinen. Ja niin tosiaan, opetin demokoodausta opiskelijoille yhden viikon Alive Dead Media -kurssillani 🙂

Tietotekniikkaa

2021 oli tekniikkaharrastajalle poikkeuksellisen hankala vuosi, kun komponenttipula piti laitteiston hintoja koholla. Näytönohjaimet ovat toki se ilmeisin voivottelun aihe, mutta lievempää hintojen turpoamista ja pahoja saatavuusongelmia näkyi monissa muissakin osissa. Media tarttui aiheeseen hanakasti ja toitotti vuoden varrella Taiwanin vesipulaa, rahtiongelmia, tehtaiden tulipaloja jne. siinä määrin, että hetkittäin alkoi iskeä jo hieman foliohattufiilis: ovatko nämä kaikki “valtaisat vastoinkäymiset” oikeastaan vain kätevä tekosyy pumpata hintoja? Ongelma on monimutkainen eikä varmasti ratkea hetkessä, joten 2022 tuskin palauttaa hintoja ennalleen – voi olla, etteivät ne ikinä enää palaakaan. Konepäivitysprojektit saivat siis olla tämän vuoden suosiolla jäissä, vaikka muutama välttämätön palanen toki piti hankkia hajonneiden tilalle. Ajoitus oli kerrankin hyvä, sillä päivitin perheen konekannan sopivasti toissa vuonna ennen komponenttipulaa, joten näillä pärjäilee tarvittaessa vielä mukavasti vähintään vuoden.

Joitakin pikku laitteisto- ja softaviritysprojekteja tuli sentään tehtyä. Eräs hauskimmista oli perheen uuden sähköurun kytkeminen USB-MIDI:n kautta ScummVM:ään. Vuoden lopulla piti tutustua Linuxin ACPI:n ihmeisiin ja vuoden alussa asentaa hieman kotipolttoisesti WLAN-korttia sohvakoneeseen. Ikuisuusprojekti Appen USB-näppiksen näppiskartan kanssa koheni pykälän ja vähemmän hauskana puhteena jouduin tappelemaan melkoisesti saadakseni Ryzen+RTX 2080 -kokoonpanoni toimimaan vakaasti, kiitos Nvidian ajuribugien (tämä ongelma sentään jo onnellisesti takana).

Steam-kirjasto paisuu toisesta päästä nopeammin kuin ehdin toisesta edes kokeilla, mutta se lienee perin normaali ilmiö. Uusiin tekeleisiin tutustumisen sijasta kävi usein niin, että käynnistin sen saman Gnogin, Insiden tai Grisin ja hakkasin ne vielä kerran läpi. Vuoden uusista löydöistä parhaita oli luotetun Amanitan Happy Game, vaikka sen äärelle ei varmaan suurta tarvetta ole enää palatakaan uudelleen. Lumino City viihdytti pienen hetken, samoin kuin kotimainen Runo.

Shakki

Vuoden loppua kohti myös jalon pelin äärellä vaivasi pieni sotaväsymys, mutta se tuppaa olemaan ohimenevää sorttia. Syksyllä ja alkutalvesta olen lähinnä yrittänyt pitää jonkinlaista rutiinia yllä, etteivät taidot sentään kääntyisi laskuun. Kesällä meni suorastaan mukavasti, kun Lichess-vahvuuslukuni nousivat uusiin huippulukemiin. Ei noita millään säkällä nosteta, joten uskoisin kyseessä olevan ihan oikean tason kohenemisen (joka tosin syksyn uupumuksen myötä näyttää tuttuun tapaan lysähtäneen). Kilpailuihin tuli osallistuttua jälleen koronan vuoksi harmillisen vähän: itse pelasin yhdessä turnauksessa ja lisäksi kuskasin poikaa muutamaan lastenturnaukseen. Tyllerökin alkaa jo ymmärtää peliä paremmin kuuden vuoden iässä, mutta jokin palanen ei ole vielä loksahtanut paikoilleen niin, että osaisi oikeassa pelitilanteessa hahmottaa tehtävistä tuttuja kuvioita.

Nappeja ja lautoja ei ole juuri tullut enää haalittua, kun niitä on sekä pelaamiseen että koristeeksi moninkertaisesti yli oman tarpeen. Poikkeuksen tähän sääntöön tekevät kotopuolesta Vammalasta peräisin olevat Tannin nappulat, jotka ostan kaikki vastaan tulevat. Ensimmäisten löytämiseen meni peräti kaksi vuotta ja viime vuonna tärppäsi edullisesti toiset hieman vanhemman mallin edustajat. Arkipelailussa käytössä ovat useimmiten ihan tavalliset muoviset painotetut klubinapit, jotka eivät loista niinkään ulkonäöllään kuin selkeydellään ja toimivuudellaan.

Leffoja ja sarjoja

Länkkäreitä tuli katseltua edelleen verrattain ahkerasti, mutta tilanne on sama kuin jo aika pitkään, eli uusia kiintoisia löytöjä tulee tehtyä harvakseltaan. Erityisesti uudemman pään bulkkiwesternit jättivät kylmiksi – en tiedä, miten tuollaisia lähinnä väkivaltaisia kotivideoita päätyy ihan Suomessakin myyntiin. Hyllystä yllättäen löytynyt Westworldin ykköskausi jaksoi pitää otteessaan loppuun asti, vaikka seuraavat kaudet tuskin kiinnostavat enää. Toinen onnistunut lännensarja oli Wheelerin suvun vaiheista kertova Into the West; ihan loppuun asti käsis ei kantanut, mutta kelpo viihdettä yhtä kaikki. Korona-aika haittasi jälleen länkkärimaratonien pitämistä ja nyt kerhohuone on taas kiinni hamaan tulevaisuuteen. Kevään maratoni saatiin sentään pidettyä kesäkuussa hikisissä Arizona-fiiliksissä ja syksyn vastaava marraskuulla.

Varsin jälkijunassa hankimme lopulta Netflixinkin. Takavuosina, kun kiinnostusta viimeksi oli, tarjolla oli vain oma toisto-ohjelma Windowsille ja Mäkille, mutta nyttemmin katselu onnistuu sentään ihan selaimella, joten myös Linux-käyttäjä on lähes tasaveroinen asiakas. Ruuhkavuotisen pariskunnan on yleensä paljon helpompi katsella sarjoja kuin kokonaisia leffoja, etenkin kun klassikot tuppaavat olemaan kolmen tunnin pläjäyksiä. Edellä mainitun Westworldin lisäksi projektoriaikaa saivat Queen’s Gambit, Squid Game ja viimeisimpänä Downton Abbey. Näyttää uhkaavasti siltä, että flixi on jäänyt talouteen pysyäkseen. Kuten hieman ennalta arvelinkin, suoratoistopalvelusta löytyy kyllä katsottavaa, mutta harvemmin juuri vaikkapa sitä elokuvaa, jonka haluaisit nähdä. Tilannetta ei sanottavasti auta sisältöjen pirstoutuminen lukuisiin kilpaileviin palveluihin. Nostalgisena paluuna lapsuuteen tuli kaluttua läpi myös Blackadderin kaikki kaudet.

Pikku sivuraiteena sivistin (ja toivottavasti viihdytin) vielä jälkikasvua kasaritoiminnalla/skifillä. Nähtyinä ovat nyt ainakin Predator, pari Terminatoria, muutama Rambo, kaksi ekaa Alienia sekä muutama Robocop. Valikoimaa on pitänyt kuratoida lähinnä liian väkivaltaisuuden tai pelottavuuden takia – Rambo 4 tosin lipsahti katseluun vahingossa – ja toisaalta laatukriteerien nojalla, joiden vuoksi karsiutuivat tuoreemmat Aloenit ja Termarit. Lisämausteena soppaan vielä jokunen wire-fu-klassikko.

Muita puuhia

Oma pikku virstanpylväänsä oli kaksikymmentä vuotta kasvissyöntiä. “Kokeilenpa tuota piruuttaan viikon” -projekti lipsahti elämäntavaksi ja muutaman vuoden päästä kääntyy jo ns. siviilijuna, kun olen ehtinyt olla vegenä puolet elämästäni. Mitään erityistä syytä tai tarvetta ei ole ilmennyt palata entiseen, joten projekti jatkukoon. 20 vuoden aikana kauppojen valikoima on monipuolistunut hurjasti eikä ravintoloissakaan ole enää ilmennyt sanottavia vaikeuksia tällaisen erikoisruokavalion kanssa. Pikkupaikkakunnalla tilanne toki saattaisi olla vielä toinen.

Odotuksia vuodelta 2022? No ainakin toivon, että löydän uutta intoa tutkimuksen ja luovien hankkeiden edistämiseen, tosin tällä hetkellä en odota kovin säkenöivää suoriutumista. Korona tuskin mihinkään katoaa, joten voi olla yksi etävuosi jälleen tiedossa (ei sillä, että rakastaisin Otaniemeen raahautumistakaan). Kolmas rokotus pitäisi käydä ottamassa tammikuulla, mutta vahvasti vaikuttaa jo siltä, että se ei jää viimeiseksi.

Add comment January 2nd, 2022

Previous Posts


Kommenttien virta

Aiheet