Posts filed under 'softat'

Vuosikatsaus 2019

Olipa siinäkin taas vuosi. Päällimmäisenä mieleen ovat jääneet monenlaiset velvoitteet, kahden työn välillä pomppiminen sekä lähes krooniseksi kääntyvä uupumus. Muuttaminen on aina raskasta puuhaa, ja vaikka vaihdoimme vain kämppää samassa talossa, niin melkoinen huhkiminen siihenkin tarvittiin. Ei vuosi toki mitään pelkkää kurjuutta ollut: muksuista on alati iloa – jos sitten lisästressiäkin – ja tutkimuksen saralla monenlaista tuli valmiiksi. Harrastuksille on jäänyt aikaa vaihtelevasti, mutta näistä kaikista tarkemmin sitten omissa kohdissaan.

Töiden paiskintaa

Kahden vuoden puolipäiväinen postdoccini pelikulttuurien tutkimuksen akatemiahankkeessa tuli juuri loppuunsa, joten nyt on palattava täysipäiväisesti opetushommiin Aallossa. En toki ole lopettamassa tutkimuksen tekemistä mihinkään ja pysyn hankkeessa roikkumassa edelleen jollain nimikkeellä, vaikka palkka lakkaakin juoksemasta. Ajan jakaminen kahden työpaikan välillä ei ole ollut mitenkään helppoa, ja opetustehtävien pakottavan luonteen vuoksi tutkimus on usein joutunut väistämään. 2018 oli aika kuiva julkaisujen suhteen, mutta viime vuonna pitkään limbossa roikkuneita papruja tuli pihalle peräti oikein mukavasti. Tässä näitä tärkeimpiä:

Olen laiska kirjoittelemaan mitään yksinäni, joten suurin osa on yhteisjulkaisuja muiden kanssa. Musiikissa julkaistun träkkeripläjäyksen tein kuitenkin ihan peräti itse. Yksin kirjoittamisessa on joitakin selviä etuja, kun muutoksia voi tehdä nopeasti, eikä erilaisia tyylejä tarvi sovitella yhteen. Toisaalta motivaatiota on vaikeampi pitää yllä, kun kaikesta on vastuussa lähinnä itselleen.

Skenepuuhat

Tämä puoli oli jälleen hieman paitsiossa, mutta eipä sentään kokonaan. Suurin osa skenetyksestäni keskittyi jälleen PETSCII-grafiikan ympärille muodossa tai toisessa: sain aikaiseksi jokusen kuvan ja pitkästä aikaa myös entistä ehomman version editoristani. Samoille “markkinoille” tuntuu olevan jo kovasti tunkua, mutta ainakin toistaiseksi näkisin, että omassa kikkaleessani on sujuvin työnkulku, kunhan vaan jaksaa opetella niitä pikanäppäimiä. Ainoa varsinainen koodaamani demo oli Vammala Partyille Processingilla väsätty Machine Make Machine, jota ei tosin sen virallisemmin julkaistu.

Hieman meta-skenetyksen puolelle menee vuoden toinen merkkipaalu, demoskenen hakemus kotimaiseen elävän kulttuuriperinnön luetteloon. Suomen hanke on osa isompaa kokonaisuutta, jonka tavoitteena on saada demoskene UNESCO:n aineettoman kulttuuriperinnön listalle. Oman osuuteni työryhmässä piti alkujaan olla pieni, mutta lopulta päädyin kirjoittamaan lähes koko hakemuksen ja hankkimaan sille tukijatkin. Katsotaan, miten käy!

Shakkivuosi

Innostus ja omat kyvyt ovat aaltoilleet stressitason mukaan, mutta shakkia tuli harjoiteltua ja pelattua jälleen verrattain ahkerasti. Osallistuin laskujeni mukaan ainakin neljään viralliseen kilpailuun ja päälle vielä puistoshakin Helsingin mestaruuskisoihin. Mitään sanottavaa menestystä ei edelleenkään herunut, mutta vahvuuslukuni (Selo) lipsahti sentään 1400:n päälle ja pari kertaa voitin jopa selvästi vahvempia pelaajia. Nurkissa alkaa olla jo sen verran paljon välineistöä, että koitan hillitä enimpiä hankintoja – toki perheeseen silti ilmaantui taas muutamat uudet napit sekä laudat, ja vissiin pari shakkikelloakin.

Tärkeämmässä roolissa olen joka tapauksessa ollut perheen varsinaisen lahjakkuuden huoltajana. Poitsu kuskasi tänä vuonna kotiin peräti kolme SM-mitalia, joista viimeinen oli se pitkään odotettu kulta koululaisten SM-kisoista Espoosta. Lisäksi pikashakista hopeaa keväällä ja nuorten SM:istä pronssia. Näiden ansiosta aukesi samalla mahdollisuus osallistua kansainvälisiin kisoihin, joihin ei vielä kuitenkaan pystytty repeämään aikataulujen takia. Vuosi loppui vielä mukavasti pääkaupunkiseudun tokaluokkalaisten jaettuun koululaismestaruuteen. 2020 tulee olemaan jälleen se vaikeampi joka toinen vuosi, kun samassa sarjassa ovat vastassa vuotta vanhemmat pelaajat.

Koneiden koppulointia ja hieman käyttöäkin

Huomattavan suuri osa vapaa-ajasta on seonnut tietokoneiden ja niiden ohjelmien säätämiseen. Tällä erää ei niinkään retroraudan äärellä kuten yleensä, vaan pikemminkin kohtuullisen tuoreiden PC-koneiden. Satunnaisesta päähänpistosta keväällä alkanut koneprojekti kasvoi lumipallon lailla, ja lopulta kaikki perheen käyttökoneet menivät vaihtoon. Osa virittelystä on ollut hieman tuskallista (ja kallista) kantapään kautta opettelua, mutta suurelta osin ihan hauskaakin, ja tunnen nyt olevani paremmin kartalla muisteista, näyttiksistä, prosuista ja muista nykytekniikan ihmeistä kuin pitkään aikaan.

Käytettyjen bisneskoneiden kunnostus ja myynti nousi 2019 entistä näkyvämmäksi kotimaisen tietoteollisuuden haaraksi, ja samoista markkinoista kamppailevat jo varmaankin kymmenet yrittelijät; katsotaan nyt sitten, alkavatko jossain vaiheessa pudotuspelit. HP:n raatoja meillekin hankittiin edullisuuden ja luotettavuuden nimissä, vaikka näin jälkiviisaana olisin ehkä tehnyt toisin, sillä merkkikoneiden laajennettavuus on vähän niin ja näin.

Alati kehittyvä Proton osoittautui isoksi jutuksi Linux-pelaajalle, kun ennen hankalan tunkkauksen takana olleet tuhannet Windows-pelit tulivat helposti saataville Steamin kautta. Vuoden merkittävimpiä kokemuksia olivat etenkin Inside sekä joskus ammoin hankkimani Tales of Monkey Island -sarja. Samalla vauhdilla rupesin hakkaamaan läpi muitakin Mankeja, eikä jäljellä ole enää kuin Escape, jonka karu 3D-grafiikka ja etenkin kankea ohjaus ovat toistaiseksi onnistuneet viivyttämään maaliin pääsyä.

Leffat: sitä sun tätä

Shakki- ja lännenelokuvien vahtaaminen on jatkunut yhä, tosin aiempaan verrattuna jokseenkin säästöliekillä. Näistä saattaa taas joskus päätyä jotain julkaisuksi asti, kunhan sopiva tilaisuus tarjoutuu. Noin muuten ruudulla on pyörinyt jälleen paljon scifiä ja ihan vuoden loppua kohti hieman pukudraamaakin (Ylpeys ja ennakkoluulo -BD on tulossa postissa). Uusien sisältöjen haalimisen sijasta olen palaillut jälleen myös vanhojen klassikoiden äärelle: Alien toimi edelleen kuin häkä, vaikka Scottin myöhemmät yritelmät kuinka hyvänsä ovatkin yrittäneet paskoa sarjan maineen 🙂

Länkkärivuoden parhaita aiemmin näkemättömiä teoksia oli tuoreehko The Sisters Brothers. Pitkään odottanut The Ballad of Buster Scruggs pitää nähdä viimeistään tänä vuonna – sopiva tilaisuus voisi olla vaikkapa kevään länkkärimaraton. Maratonit pyörivät vanhaan malliinsa ja katsojamäärä oli sikäli korkea, että eiköhän tuokin perinne tule hengissä pidettyä. Scifin puolella Aniara oli vaikuttavan kyyninen kuvaus ihmismielestä, ja jostain syystä aikanaan täysin ohi mennyt Moon sekin vuoden parhaita kokemuksia. Eräänä sivujuonteena katsastin vielä rillumarei-elokuvat.

Semmosta. 2020 pitää yrittää huolehtia hieman paremmin niin fyysisestä kuin psyykkisestäkin terveydestä – enemmän lepoa, jos vain suinkin mahdollista ja vähemmän stressaavaa silppua. Parempaa vuotta ja jaksamista kaikille muillekin ryytyneille!

Add comment January 1st, 2020

Minecraft + koneenraadot

Rupesin hetken mielijohteesta kokeilemaan kuinka rupisella koneella Minecraftin saa vielä pyörimään järkevästi. Virallisissa suosituksissa minimikokoonpano Java-versiolle on i3-3210 ja HD 4000, mutta eipä moisiin suosituksiin tarvi mitenkään orjallisesti luottaa. Eli laitetaanpa perheen ei-pelikoneet testiin:

  • i5-4570S/HD 4600. Tämähän suorastaan ylittää minimivaatimukset, joten eipä ihme, että peli ajelee oikein iloisesti 1920×1080-tarkkuudella vakioasetuksilla.
  • i3-2120/HD 2000. Sohvakoneen seepu on lähes sama kuin 3210, mutta graffapuoli selvästi hitaampi. Videotykissäni on resona vain 1024×768, mikä saattaa hiukan auttaaa. Kaikki toimii edelleen ihan pelattavasti, vaikka päivitysnopeudessa pientä pudotusta huomaakin.
  • Celeron-847/HD 2000. Toiseksi viimeisenä testialustana vanha Chromebookini, jossa on sittemmin käyttiksenä Mint. Graffis ei ole edellistä huonompi, mutta todella tuhnu prosu ilmeisesti hyydyttää menon, vaikka grafiikka-asetuksia pudottaisi kuinka. Tarkkuus tässä natiivi 1366×768.
  • C2D-P8700/GMA 4500MHD. Piti nyt vielä hassutella kokeilemalla tälläkin Dellin vanhuksella. Hieman yllättäen pyörii joten kuten välttävästi tässäkin hienouksia karsimalla, vaikka näyttis on ammoinen. Prosuhan on nopeampi kuin Chromebookissa, mikä jotain auttaa.

Lisähuomiona se, että kaikissa koneissa oli käyttiksenä Linux Mint, joka tämän perusteella on kelpo alusta Minen pelaamiseen – nettifoorumeilla ainakin väitetään, että Windows-versio toimisi hieman hitaammin, mutta tästä ei ole itselläni mitään empiiristä näyttöä. Testissä oli tuore perusasennus ilman modeja, joten niiden toimivuudesta en myöskään osaa sanoa. Tämän testailun perusteella skaalan alapäässä pullonkaula tuntuu olevan pikemminkin CPU kuin GPU: kahdessa keskimmäisessä koneessa on käytännössä sama näyttis, mutta nopeusero oli valtava i3:n eduksi noin 3x prosessoritehon ansiosta.

edit: Löytyikin vielä yksi kokeilematon soveltuva kone, vanha 13″ MacBook Pro, jossa on C2D-T7400 ja integroitu Nvidian 9400M. Mäkki ei ole mikään suuri Javan ystävä nykyään, mutta ihan kohtuullisesti tuollakin toimi vakioasetuksilla 1280×800-resolla. i3-konetta hitaampi, mutta Chromebookkia ja toista C2D-läppäriä nopeampi.

Add comment December 30th, 2019

Screen goes black after ten minutes in X11

A little Linux (or Mint) issue I came across today: even if the screensaver was turned off with the standard preferences dialog and VLC tried to disable the screensaver too, the screen would turn black after ten minutes if there was no user interaction. It was not a power saving setting either. It turns out some versions of Mint might not turn off the oldschool X11 screen blanking function. Verify if this is the case for you with xset q, which should show zero as the blanking timeout value. If it’s 600 instead, try xset s off, and if it works for you, add the command to your startup items or wherever you see fit.

Add comment December 12th, 2019

Reissussa lutraamista

Tuoreet Proton-kokeilut olivat sen verran positiivisia – käytännössä kaikki testaamani pelit toimivat – että päätin laajentaa Windows-emuloinnin (ok, periaatteessa ei ole kyse emuloinnista) skaalaa entisestään. Toinen Protonia vastaava, niin ikään Wineen perustuva härpätys on Lutris, jolla pitäisi myös saada paljon lisää pelejä käyttöön. Asennus ei sinänsä paljon vaatinut ohjeiden mukaan PPA:n avulla, mutta aivan Protonin tasolle hiottu softa ei tunnu olevan: alati ongelmaisesta Esyncistä tuli virheilmoitus, jonka mukaan file descriptoreita ei ole tarpeeksi, vaikka niitä totisesti on. Esyncin saa onneksi pelikohtaisesti tässäkin kytkettyä pois.

Lutriksen perusnäkymä

Kunnianhimoinen tavoitteeni oli saada Epic Games Store toimimaan ja sieltä etenkin maineikas Journey, joka oli jäänyt tähän mennessä Pleikkareilla kokematta. Störe asentui periaatteessa ihan helposti, vaikka kaikenlaista varoitusta nähtiinkin, mutta sitten se onneton asensi päivityksen, joka ei mennyt läpi, ja yrittely jäi siihen. Netistä löytyi onneksi jonkun Winetricks-purkka, jota hiukan muokkaamalla dotnet48 meni uusiksi koneeseen, ja kauppakin suostui päivittymään. Näin ikkään:

WINEPREFIX=~/epic-games-store WINE=~/.local/share/lutris/runners/wine/ge-protonified-4.10-x86_64/bin/wine ~/.local/share/lutris/runtime/winetricks/winetricks --force dotnet48

Epic Games Store koko “komeudessaan”, vaikka usko meinasikin välillä loppua

Seuraavaksi piti sitten, kuten odottaa saattaa, luoda jälleen yksi tunnari lisää jälleen yhteen palveluun. Tämän jälkeen Journey asentui heittämällä ja lähti myös ilman sen suurempia konstailuja päälle: äänet toimivat, graffa-asetuksia ja resoa voi säätää, ja tietysti itse peli toimii. Ainoa kauneusvirhe on ikkunoitu tila, jonka kanssa tuntuu tulevan pelkkiä ongelmia. Akkuna menettää fokuksensa, sen paikka määräytyy vähän randomilla jne. Koko ruudussa meno on kaikin puolin asianmukaista, jos nyt päivitysnopeus ei kaikin ajoin ehkä ihan tasaisena pysykään (pidin toki resoa täysillä 1440p:nä sekä graafisia hienouksia päällä).

Voyage Voyage, aito ruutukaappaus Linuxista

Tästä säädöstä jäi siis käteen muutakin kuin känsät. Puolen tunnin testailun jälkeen iski kameran jatkuvan pyörimisen takia päälle jo kohtuullinen pahoinvointi, joten en ole ihan varma, kuinka paljon Jörniä tulee lopulta pelattua, mutta joka tapauksessa tämänkin option toimivuus tuli todettua. Winen, ja sitä myöten Protonin ja Lutriksen kautta Linux-pelaaminen on tätä nykyä aivan eri kanteissa kuin vielä vuosi sitten – hyvältä näyttää, vaikka täysin idioottivarmoja ratkaisut eivät vielä olekaan.

edit: Jos asiat eivät tunnu lähtevän käyntiin tai päivittyvän, niin “ps aux” kertoo, mitä edellisen session prosesseja on jäänyt taustalle jumimaan. Killiä perään.

Add comment July 21st, 2019

Protonin voimin apinasaarelle

Ostin jostain alennuksesta takavuosina Steam-avaimet Telltale Gamesin viisiosaiseen Tales of the Monkey Island -sarjaan, tarkoituksena pelata niitä Mäkillä. 3D-manki ei kuitenkaan oikein iskenyt, ja pääkonekin vaihtui takaisin Linux-peeseeksi, joten homma jäi sikseen. Viikko sitten kuulin irkissä taikasanan Proton, jonka pitäisi ajaman Steamissa ainakin osaa Windows-peleistä Linuxissa Winen + Valven omien tunkkausten voimin, ja pikku päähänpistona tuli mieleeni yrittää merkkariseikkailuja käyntiin sen avulla. Asetuksissa on tällainen näkymä:

Steam – Settings – Steam Play

En tiennyt, mikä Protonin versio olisi optimaalisin ja riippuuko se pelistäkin, joten uusimmalla mentiin. “Enable Steam Play for all other titles” -valinnan jälkeen pelin Wintoussiversion sai asennettua normaalisti. Asennuksessa menee pieni hetki normaalia kauemmin, kun kyljessä seuraa DirectX:ää ja ties mitä, mutta siitä ei käyttäjän tarvitse sen enempää välittää. Play-nappia *kliks*, ja johan lähti Manki komeasti päälle!

Ekassa osassa Flotsamin saarella.

Ihan näin helposti asia ei tietenkään mennyt, vaan noin kymmenen minuutin jälkeen peli veti joikeliin eikä suostunut enää yhteistyöhön. Ikävä kyllä samalla meni työpöytäni jumiin, kiitos koko ruudun tilan. Jatkossa kokeilin ikkunoituna, mutta jumahtelu jatkui samaan malliin. Tämä siis GeForce 1060:lla, tuoreella kernelillä ja aivan viimeisimmillä Nvidian ajureilla – missä sitten vika lopulta oli, mene ja tiedä. Muodon vuoksi kokeilin vielä läppärillä, jossa on Intelin integroitu HD 4000 ja huomattavasti vanhempi Mint kerneleineen. Sitten mentiinkin oikein mainiosti, kunhan vaan malttoi hiukan tinkiä grafiikan laadusta (mitään sanottavaa eroa en itse lopputuloksessa huomannut).

Itse pelisarja tuntui 2D-Mankeihin tottuneelle alkuunsa hieman tuskastuttavalta hortoilulta, kun Guybrushia piti ajella ympäri 3D-maastoa vaihtuvien kamerakulmien seassa. Aika nopeasti ohjaus alkoi sentään sujua riittävästi, ja huomio kiinnittyi varsinaisiin tapahtumiin. Hiirikäden väsymys kertoo joka tapauksessa siitä, että kontrollit voisivat olla käyttäjäystävällisemmätkin. Nykytyyliin ei pelissä enää anneta komentoja, vaan kaikki sujuu klikkailemalla: oikeastaan toimintoja on vain kävely, keskustelu, esineiden tarkastelu ja niiden yhdistely.

Loppu lähellä jo, viides osa.

En spoilaa juonta tässä sen enempää, mutta käänteitä riittää ja osat toimivat saman tarinan episodeina varsin hyvin. Alun rasittavahkoon läpänheittoon joko tottui, tai sitten käsikirjoitus parani loppua kohti. Pulmat olivat vaikeustasoltaan ainakin tällaiselle maallikolle sopivia: useimmat sai ratkaistua ihan loogisesti pikku miettimisellä, toisin kuin vaikkapa alkuperäisen sarjan kakkososassa. Jokunen ratkaisu vaati työlästä bruteforce-toistoa, ja pari kertaa jäin tunniksi koluamaan paikkoja ilman mitään kuningasajatusta, mutta ei juuri sen pahempaa.

Päähenkilöistä rupesi tarinan edetessä jopa hienoisesti välittämään, kun tapahtumat kietoivat kohtaloita yhteen – käsis oli paikoitellen selvästi “aikuisempi” tai ehkä “realistisempi” kuin orkkiksissa. Perinteinen paatuneen paha LeChuck sai uutta väriä, ja esimerkiksi Voodoo-leidi oli tapahtumissa paljon aiempaa aktiivisemmin mukana. Vanhan kaanonin hahmoja nähtiin toki runsaasti, mutta uusista tulokkaista ainakin karrikoitu pahis Markiisi de Singe ja pirtsakka Morgan LeFlay täyttivät hyvin tarkoituksensa. Kaiken kaikkiaan Tales on siis yllättävän toimiva kokonaisuus, joka ei jättänyt rauhaan ennen kuin viimeinenkin osa oli loppuunsa saatettu.

Telltale on tätä nykyä kanttu vei, joten ainakaan sieltä suunnasta jatkoa ei ole tulossa. Ehkäpä nyt voitan lopulta skeptisyyteni ja annan Curselle sekä Escapelle lopulta mahdollisuuden, vaikka niiden graafinen tyyli (ensimmäisen liiallinen karrikointi ja etenkin jälkimmäisen kökkö-3D) ei oikein omaan silmääni sovikaan. Ron Gilberthän ei näissä enää ollut mukana, mutta ainakin aikalaisarviot olivat suopeita.

edit: Protonin esync-asetuksen roplaaminen näyttäisi parantaneen toimivuutta Nvidialla. Ei ole toistaiseksi kaatunut, mutta alle tulee edit2, jos niin käy.

edit2: Proton lunastaa lupauksiaan: juuri meni Inside läpi kauniisti. Ei mitään glitsejä eikä jumituksia.

edit2: Lydia toimii iloisesti, kunhan ottaa sen esyncin vekka siitäkin.

Add comment July 7th, 2019

Intel+Linux+Video Acceleration

Seems there is still some manual work to do before VLC accelerates video decoding using integrated Intel graphics on Linux – at least on Mint. Installing i965-va-driver should do the trick. By issuing vainfo (another package) you can make sure it works too. VLC might not use the acceleration by default so go to Preferences – Input / Codecs – Hardware-accelerated decoding and choose VA-API. Dunno if X11 vs. DRM makes any difference, but both seemed to be ok. With some luck you should see massive savings in CPU usage: at least on my laptop there was a 75% drop when decoding fullhd h264.

edit: On my Chromebook one fullhd h264 video peaked at 120% CPU without acceleration and now it consumes steady 21%.

Add comment May 18th, 2019

Keksit loppu

Noin puolentoista vuoden jälkeen päätin lopultakin päästää irti ja suljin luultavasti viimeisen kerran Cookie Clickerin selainikkunan. Tämä ei ollut mitenkään ensimmäinen kohtuuttoman pitkäksi venynyt grindaus, sillä vastaavia ainakin vuoden sessioita vierähti mm. Smurfs’ Villagen, Tiny Towerin ja Spaceplanin äärellä. Paperclipsiin kului vähemmän aikaa, sillä sain sen pelattua niin joikeliin, että minkäänlainen eteneminen ei ollut enää mahdollista.

Keksiklikkailuja yhdistää se, että etenkin alussa pitää takoa hiirtä hulluna, kun taas pelin edetessä klikkailun merkitys vähenee kaikenlaisten automaattien hankkimisen myötä. Samoin pelien tahti muuttuu alun hektisestä hyvin verkkaiseksi, eikä uusia juonikuvioita enää tule vastaan. Paperclipsin ja Spaceplanin voi jossain mielessä pelata “läpi”, jolloin alkaa uusi sykli, mutta klassinen Clicker ei taida loppua mihinkään. Puolentoista vuoden aikana peliin julkaistiin useita päivityksiä, jotka toivat mukanaan uusia tavoitteita (joiden saavuttamiseen olisi mennyt ihan hulvattoman kauan).

Muitakin yhteisiä piirteitä kliksutteluissa on toki runsaasti, mutta ainakin kaksois- tai kolmoisvaluutta on yksi tärkeimmistä – kaupallisissa tekeleissä oikealla rahalla voi helpottaa etenemistä ostamalla sitä harvinaisempaa. Ostosten eksponentiaalisesti kasvavat hinnat pitävät huolen siitä, että näennäisesti valtavillakaan tuloilla ei saa hankittua juuri enempää tavaroita ja rakennuksia kuin pienemmillä.

Huumorin ja kasuaalipelailun pinnan alle kätkeytyy syvällisempikin viesti: keksiklikkailut voi nähdä kapitalismin parodiana, jossa mikään ei riitä, kasvu on loputonta ja absurdi asia, kuten keksi tai paperiliitin, pyörittää maailmaa. Toinen ironian kohde lienee turruttava työelämä, kun pelaaja klikkaa samaa nappia tuhannet ja taas tuhannet kerrat pitääkseen bisneksen pyörimässä.

Add comment January 31st, 2019

Levynkansia petskarina

Pelimuseon levynkansinäyttelyyn liittyvä PETSCII Disk Cover Competition päättyi juuri, ja tuttuun tapaan nepa-artistit olivat vääntäneet kilpailuun toinen toistaan komeampia ja kekseliäämpiä teosta. Vaikka työtapa olikin vapaa, niin oma edikkani oli ainoa valmiiksi tuettu, sillä sille oli valmis asetustiedosto ja pohja, jonka päälle omaa tekelettään pääsi väkertämään. Ihan kaikki graafikot eivät näemmä levynkannen ideaa ymmärtäneet, ja jokunen venytti sääntöjä oman makunsa mukaan, mutta eipä tämän mitään haudanvakavaa puurtamista pitänytkään olla.

Perinteinen levynkannen formaatti on ollut mustavalkoinen A4, joka on ollut helppo tykittää eteenpäin valokopiokoneella ilman laadun merkittävää kärsimistä. PETSCII:llä piirtäessä eräs ilmeinen haaste on se, että toinen puolisko pitää piirtää ylösalaisin, jolloin ei voi käyttää esimerkiksi normaaleja kirjaimia. Editorini pyöritys- ja peilaustoiminnot helpottavat hommaa, mutta suunnittelu on silti tärkeää. Puoliskot voi toki tehdä itsenäisinä kuvinaan, mutta hyvää karmaa ansaitsee sillä, jos kaksipuolisuutta saa jotenkin nokkelasti hyödynnettyä. Itse ainakin yritin, oma tekele We’re one, but we’re the same (Bartman grew up) alla:

Add comment October 7th, 2018

Netgear Nighthawk X4 slowdown

To make a long story short: if you have a Netgear Nighthawk X4 router, do not upgrade to firmware 1.0.0.108 – unless you want to ruin your transfer speeds. After the update my 802.11ac (“5 GHz”) compliant devices connected only at 54 Mbit/s. Reverting back to 1.0.0.94 restored their speed back to normal again. In case you made the same mistake already, just download, unzip and reinstall (through Advanced – Administration – Firmware Update) this.

Add comment August 11th, 2017

Linux-pelitystä

Vuosien varrella on tullut kuultua vähän liiankin usein iänikuista virttä siitä, kuinka Linuxilla ei voi pelata. Jos tarkoituksena on hakata jotain viimeisimpiä 3D-räiskintöjä, niin onhan se toki näinkin, muttei nykytilanne suinkaan ihan niin surkea ole – kaikki viimeisimmät AAA-tekeleet haluavan pitää omistaa joka tapauksessa myös konsoli tai pari, koska kaikkia sisältöjä ei PC:lle julkaista. Emulaattorien kautta pääsee käsiksi valtaisaan määrään retrokoneiden pelejä, mutta keskityn tässä pohdinnassa etenkin natiivisti Linuxilla toimiviin tuotoksiin. Samasta syystä ohitan Winen, vaikka senkin kautta (riittävästi säätämällä) on mahdollista saada kaikenlaista toimimaan.

Linux-jakelujen paketinhallinnasta löytyy lähinnä sekalaisia harrastajien tekemiä pikkupelejä, joista voi olla hetkeksi viihdykettä: Tetris-klooneja, korttipelejä, puzzleja ja sen sellaista. Ainakin jälkikasvua huvitti eniten SuperTux, kelpo Super Mario -klooni. Retrompaa menoa tarjoavat vaikkapa Nethack ja muut tekstipohjaiset seikkailut, sekä niiden pyörittämiseen tarkoitetut myöhemmin tehdyt tulkit. Lucasartsin ja Sierran klassikkoja ajaa suoraan aptistakin asentuva ScummVM, mutta ei puututa tässä nyt niihin.

Pelikauppa Steamin Linux-version myötä aukeni Linux-pelaajille uusia näkymiä. Vaikka Valven Linux-pohjainen SteamOS ja Steam Box (sittemmin Machine) tuntuvat olevan vastatuulessa, niin onneksi sisällöt ovat ihan tavallisenkin tallaajan ulottuvilla; ainakin Mintissä kauppa asentuu suoraan paketinhallinnasta. Vaikka suurin osa “SteamOS”-kamiksesta onkin indiepelejä (missä ei sinänsä ole mitään vikaa, päin vastoin), niin näyttääpä joukossa olevan jonkin verran isojakin tuotantoja. Valven omat pelit, kuten Half-Life 2 myöhempine johdannaisineen sekä Portalit ovat luonnollisesti näiden joukossa.

1990-luvun lopulla, Voodoon ja TNT:n aikakaudella Linuxin 3D-tuki oli vähän sitä sun tätä, mutta sittemmin tilanne on vakiintunut ja asettunut hyvälle tasolle. Yli vuosikymmenen ajan mentiin sillä asetelmalla, että nopeutta ja luotettavuutta halajavan Linux-käyttäjän kannatti ostaa vain Nvidiaa. Moni puristi oli nyreissään ajurin suljetuista osista, mutta vaihtoehdotkin olivat vähissä. Nouveau-projekti on sittemmin saanut aikaan avoimet ajurit, joiden toimivuudessa on kuitenkin yhä parantamisen varaa. Nvidia itse tukee Linuxin lisäksi – aika yllättäenkin – myös FreeBSD:tä ja Solarista.

AMD:n eli entisen ATI:n osalta tilanne oli pitkään heikko, etten sanoisi surkea. Nvidia tavoin saatavilla oli sekä suljettu ajuri (Catalyst eli fglrx) sekä perässä laahaava avoin toteutus. Catalyst oli se nopeampi vaihtoehto, mutta samalla buginen. Avoin ajuri oli Nvidian vastaavaa huomattavasti parempi, muttei tukenut uusimpia kortteja eikä kaikkia ominaisuuksia. Sittemmin AMD on ryhtynyt tukemaan avointa ajuria, joka onkin kuronut nopeuseroa kiinni ja tällä hetkellä jo kelpo kunnossa. Sitä myöden Catalyst on myös alkanut kadota Linux-jakeluista. Nvidia on edelleen tämän kukkulan kuningas, mutta parilla eri kortilla näkemäni perusteella AMD ei ole enää mikään huono vaihtoehto pelaajalle sekään. Viimeisimpiä vertailuja löytyy tasaisin väliajoin Phoronixista.

Jättiläisten varjossa suurimmaksi PC-graffapiirivalmistajaksi vaivihkaa kasvanut Intel ei ole edelleenkään näyttisten kärkikahinoissa, mutta toivoa on tälläkin saralla. Läppäreissä erilliset näytönohjaimet ovat jo pitkään siirtyneet kalliiden tehokoneiden suuntaan, siinä missä Markantalon Acerissa(tm) on vain se Intel (tai joskus AMD:n integroitu vastaava). Isoilla resursseilla sekä vakaalla teknisellä osaamisella varustettu firma on laittanut hihat heilumaan, ja integroidut näyttikset ovatkin kohentuneet vauhdilla: alkujaan nuhainen HD-sarja on sittemmin moninkertaistanut laskentatehonsa, ja Iris-sarjalaiset pärjäävät jo halvimman pään erillisille näyttiksille. Intelin Linux-ajurit ovat olleet esimerkillisesti aina avoimet – säätöjä on vähän, mutta toiminta on kaikkiaan vakaata.

Selailin hiljattain läpi sekalaisista Humble Bundleista kertyneitä, useimmiten täysin kokeilemattomiksi jääneitä pelejä. Tuotokset (mm. AmnesiaBastion, BraidGrim Fandango, Jamestown, Limbo, Swords and Sworcery ja Voxatron) olivat jo vähintään muutaman vuoden vanhoja, joten niitä pyöritti hienosti HD 4000 -pohjainen Intelin integroitu näyttiskin. Tietyin varauksin riitti jopa HD 2000. Tuoreella halvahkolla Nvidialla (GTX 1050) sai päälle kytkeä kaikki mahdolliset hienoudet, vaikka käytössä oli fullhd:tä vaativampi 1440p-tarkkuus.

Lähdin liikkeelle vaatimattomin odotuksin, mutta lopulta suurin osa peleistä pyörähti käyntiin, vaikka matkalla kirjastojen ym. versiot ovat muuttuneet moneen kertaan. Eräs vedenjakaja oli 32- ja 64-bittisyys, joka tosin tuntui vaikuttavan pikemminkin niin, että vanhat 64-bittiset versiot peleistä eivät toimineet, vaan ne 32-bittiset. Yhteensopivuuskirjastoja voi asentaa näin: apt-get install libglade2-0:i386. Selainpohjaiset teknologiat olivat ikääntyneet huonommin, ja esimerkiksi Amanitan hienot seikkailut ja Windosill eivät toimineet enää suoraan; jollain säädöllä varmaan sekin toki onnistuisi.

Entä miltäpä näyttää Linux-pelaamisen tulevaisuus? Mitään suurta yleisöryntäystä tuskin on edelleenkään tulossa, jollei sitten Steam OS tee yllättävää nousua. Tietystä marginaalisuudesta huolimatta tilanne on kuitenkin ihan mukava: 3D-raudan tuki on kunnossa, Steamin kautta on tullut paljon uutta sisältöä saataville, ja Unity sekä Unreal Engine tukevat nykyään Linuxia yhtenä kohdealustana. Taas muodikkaat silmikkonäytöt ovat olleet paitsiossa, mutta jotakin tukea alkaa niillekin tulla – kokonaan toinen asia on sitten, kuinka pitkälle tämä VR-hypen toinen aalto ylipäänsä kantaa.

Add comment June 10th, 2017

Previous Posts


Kommenttien virta

Aiheet