Posts filed under 'retro'

Tapahtumasta toiseen: Retro Con 2026

Viikon sisään ensin Zoo, sitten Pelitutkimuksen päivät ja nyt vielä Retro Con, huhhui. On tässä saanut taas junassa/bussissa istua. Retro Con järjestettiin nyt toista kertaa, ja viime kerran tilanahtaudesta viisastuneena käytössä oli isompi tapahtumapaikka Hatanpäältä. Ryysis oli pahimmillaan silti melkoinen, koska paikalla oli enimmillään varmaankin tuhat henkeä näytteilleasettajat, järjestäjät ja kävijät mukaan lukien. Jos kasvu jatkuu tätä tahtia, niin ensi vuonna tarvitaan taas isommat tilat. Asemalta oli noin vartin kävely, joten paikalle saapuminen oli helppoa (jollei tietöiden aiheuttamaa sekavuutta lasketa). Plussaksi voidaan laskea myös lounasravintola, josta sai sapuskaa 14 euron hintaan.

Tunkua oli 12:n jälkeen

Näytteillä oli tuttuun tapaan monenlaista retroa: pelejä, tietokoneita, pelikonsoleita, lisälaitteita, VHS-kasetteja, laserdiscejä, figuureja ja lehtiä. Itse en tällä kertaa ostanut oikein mitään, kun kaapit tursuavat jo kaikenlaista, minkä lisäksi rahaa on palanut harrasteisiin viime aikoina muutenkin ihan tarpeeksi mm. Zoo-keikan muodossa. Jotkut näytteilleasettajista olivat tuonut kamppeitaan näytille muuten vain, kun taas toiset olivat selvästi myyntikeikalla. Monella pöydällä olleita laitteita sai kokeilla myös käytännössä, minkä lisäksi keskellä salia oli sekalaisia kolikkopelejä ilmaispelattaviksi.

Mies ja träkkeri: Jarkko “Roz” Rotstén

Esitelmät järjestettiin armollisesti erillisessä auditoriossa, joten homma ei mennyt kilpahuudoksi viime vuoden tapaan. Itse olin tällä erää liikkeellä ihan siviilinä, mutta kävin katsomassa yli puolet presiksistä, koska etenkin pelien fanitaide ja träkkerit olivat aiheina niin sopivia. Eero Lehtisen vetämä huutokauppa oli viihteellinen ohjelmanumero, vaikka mihinkään hurjiin hintoihin kauppasummat eivät lopulta yltäneetkään. C-128 meni kuudella kympillä (olin vähällä lähteä mukaan tähän kilpalaulantaan), IBM PC reilulla parilla sataa, samoin kuin ehta E.T.-moduuli, jonka odotin nousevan useisiin satasiin.

Paikalla oli useita tuttuja, kuten olettaa saattoi – suurelta osin jopa niitä samoja kuin viikko sitten Zoolla. Ensimmäisen kerran lievä haparointi oli selvästi vähentynyt, tapahtuma rullasi enimmäkseen ihan aikataulussaan, eikä edes lippujono ollut megalomaanisen pitkä. Olin sentään älynnyt ostaa ennakkolipun, jonka voimin sisälle pääsi parissa minuutissa. Nokkelasti keksityn tiedostonimen vuoksi tosin meni tuskallisen kauan tänä aamuna löytää itse lappunen… Jälkiviisautena olisin varmaan voinut laittaa tämän keikan kustannukset firman piikkiin, sillä melkein työmatkahan tämä oikeastaan oli 🙂

Add comment November 7th, 2026

Pelitutkimuksen päivillä

4–5.11. järjestettiin Jyväskylän yliopistolla peräti kahden päivän pituisiksi kasvaneet Pelitutkimuksen päivät. Lähdin paikalle pitämään omaa esitelmää ja toisaalta siksi, että olen ollut seuran hallituksessa jo pitkään ainakin täytejäsenenä. Jyväskylä on sinänsä jossain määrin tuttu mesta, mutta olin tähän asti onnistunut välttelemään yliopistolla käymistä – nytpä tuli tämäkin puute korjattua. Aaltolaiselle päärakennus näytti tutulta eikä ihan syyttä, sillä onhan sekin Alvar Aallon suunnittelema (ts. näyttää tyylikkäältä ja on hyvin epäkäytännöllinen).

Unohtui taas ottaa kuvia, mutta tässä edes mössöä rannasta.

Oma esitykseni oli Jaakon ja Niklaksen kanssa värkätty Games as difficult heritage: Issues,
examples and possible solutions
, josta ilmestynee myöhemmin tänä vuonna myös kokonainen tutkimusartikkeli. Kyseessä on museoiden ja näyttelyjen perspektiivistä tehty tutkimus, jossa kartoitetaan suomalaisten pelien ongelmallisia puolia, kuten rasismia, väkivaltaa, propagandaa ja pornoa. Esimerkkejä löytyy niin lauta- kuin videopeleistäkin monen vuosikymmenen varrelta sekä kaupallisten että harrastajatekeleiden puolelta. Nämäkin pelit ovat osa kulttuurihistoriaa, mutta miten niiden kanssa pitäisi toimia?

Suomalaista kulttuuriperintöä tämäkin, Egg eli Helttaa helmaan (1985).

Noin muuten tapahtumassa näkyi kotimaisen pelitutkimuksemme suuri kirjo, sillä aiheita oli laidasta laitaan: pelisuunnittelua, -kulttuuria, -historiaa, uhkapelaamista, esportsia ja monenlaista muuta. Tästä monimuotoisuudesta seurasi väistämättä se, että kaikki aiheet eivät liipanneet omia intressejäni kovin läheltä. Päivät olivat varsin pitkiä, koska esityksiä oli kaikkiaan noin kolmekymmentä. Paikalla olivat toki pitkälti ne vakionaamat, joiden odotinkin mukana olevan, mutta seassa nähtiin myös monia jatko-opiskelijoita esittelemässä omia väikkäriaiheitaan, joten kiertoakin selvästi on.

Add comment November 7th, 2026

Zoo’26-tunnelmia

Tulipa tuonnekin taas lähdettyä. Ensimmäinen seinä meinasi nousta eteen jo majoitusta hankkiessa, kun sekä läheinen hotelli että asuntolanrähjä olivat ehtineet täyttyä. Parin kilsan päästä löytyi sentään Airbnb-kämppä, ja kun keskustaan aukeni viime metreillä uusi hotla, niin saimme vielä vaihdettua siihen. Täytyy kyllä ihmetellä maakuntahotellien hinnoittelua, kun kahdesta yöstä kahden hengen perushuoneessa sai pulittaa 250 euron pintaan, eikä siihen sisältynyt edes aamiaista. Onneksi aamiainen hoitui Zoon puolesta, joten menetys ei ollut suuri.

Toinen potentiaalinen kompastuskivi oli partypaikan mahdollinen konkurssi, joka ratkesi onnellisesti viime hetkellä joukkorahoituksen ja kunnan tuen voimin. Kahden vuoden päästä tilanne on tuskin yhtään parempi, sillä kunnalla ei liene halua saati sitten varaa pumpata jatkuvasti fyrkkaa rapistuviin rakennuksiin. Partybussi kuskasi helsinkiläiset tuttuun tapaan Kiasmalta Orivedelle, eikä tällä erää kärsitty edes myöhästymisestä tai rengasrikosta. Sen sijaan vessan säiliön täyttyminen tuntia ennen paikalle saapumista…

Visaisännät visaa isännöimässä. Kuva Manun.

En saanut mitenkään pakotettua itseäni tekemään produja ajoissa, etenkin kun niskaan putosi viime hetkellä Commodore-visan järjestäminen Gruen kanssa. Muun sählingin lisäksi piti opetella käyttämään Kahootia, joten alkoi näyttää uhkaavasti siltä, etten saa aikaiseksi edes petskaria. Perjantai-iltapäivä ennen lähtöä kului edikan äärellä melko epätoivoisesti vääntäen, ja sain kuin sainkin alla näkyvän kuvan aikaiseksi. En ole kokeillut tällaista merkkirasterointityyliä ikinä, joten olin lopputulokseen melko tyytyväinen. Sijoitus jäi heikoksi – ei tällaisilla kuvilla kompoissa pärjätä – mutta muualla noppa on saanut jopa kiitosta.

Die!

Kompoissa oli todella paljon nähtävää, tosin joku voisi vinkata nepaskenelle tai edes järjestäjille, että samaa efektiä ei tarvi näyttää kymmentä minuuttia putkeen. BASIC-kompossa oli nokkelia uutuuksia Jmagicilta, graffassa vakionaamoilta hyviä kuvia ja demoistakin muutama oli varsin kelpoja. PETSCII on tietysti omaa sydäntäni erityisen lähellä, ja taso oli tuttuun tapaan maailmanluokkaa, vaikkei mitään aivan uskomatonta kenties nähtykään; toisessa päässä täyttä kökköä oli poikkeuksellisen vähän. Kaksi vuotta sitten oman edikkani markkinaosuus oli selvästi pudonnut, joten oletin jälleen hiukan suuremman osan tekijöistä siirtyneen kilpaileviin tuotteisiin. Toisin kuitenkin kävi, sillä valtaosa petskareista oli taas ns. omasta tallista – mainintoja vilahteli myös muutamissa demoissa.

Tuttuuden tunne iski päälle monin ajoin, sillä ohjelma, kompot, kävijät ja paikka ovat jo pitkälti vakiintuneet samoiksi. Skenen kiistakapulaksi noussut tekoäly näkyi Zoollakin demoissa (jopa voittajassa) ja peleissä. Itse suhtaudun etenkin tällaisessa kontekstissa käyttöön nuivasti, mutta tämä lienee melko turhaa pullikointia, ja muutaman vuoden sisään produt luultavasti promptataan vauhdilla kasaan muutaman luddiitin nurinasta välittämättä. Tai ehkäpä joku vibekoodaa nepalle Notchin tapaisen työkalun, jolla demonsa voi kasata klikkaillen valmiista palikoista.

Rankka viikonloppuhan tuo taas oli, eikä iän karttuminen varmasti asiaa helpota. Partyjen jälkeen iskee usein partyvitutus, joka nosti päätään ensimmäisen kerran jo lauantaiyön ryytymyksessä. Uutena aluevaltauksena mukana oli retkikeitin, jonka kanssa käytiin Oriveden metsässä laittelemassa nuudelit (ja herättämässä epäilyksiä). Pimeää oli, muttei mitenkään liian kylmää, joten tästä saattaa hyvin tulla uusi perinne jatkossa. Lisää tunnelmia voi lukea Terpan raportista.

Add comment November 4th, 2026

Salos Elektroniikkamuseos

Olin kuullut Salon elektroniikkamuseosta monen monta kertaa ja ollut kanssakirjoittajana muutamassa artikkeleissa, joissa oli hyödynnetty museon kokoelmia, mutta paikan päällä en ollut koskaan käynyt, koska Saloon nyt ei keskimäärin ole paljon asiaa. Salon shakkikerhon viikonlopputurnaus tarjosi lopulta sopivan mahdollisuuden, kun pojan pelatessa kisassa piti keksiä itselleni jotain viihdettä. Museolle on noin kilometrin kävelymatka asemalta, joten se on helposti saavutettavissa. Sisäänpääsymaksu on aikuisilta kohtuulliset kuusi eukkia, opiskelijoilta viisi ja alaikäiset pääsevät sisään suorastaan ilmaiseksi.

Noksun kummajaisia 2000-luvun alusta

Salon elektroniikkateollisuuden menneiden suuruuksien nimissä kokoelmissa on tietysti runsaasti vanhoja radioita ja televisioita – muutakin kuin Saloraa toki. Näyttelysuunnittelu noudattelee “enempi parempi” -periaatetta, ja aparaatteja on leveissä varastohyllyissä lattiasta monen metrin korkeuteen. Ylimmillä hyllyillä olevia esineitä ei edes näe kovin hyvin. Nykymuseoille tyypillisesti seassa on myös videoita ja jokunen vuorovaikutteinen installaatio. Lapsiperheitä ja retrohenkisiä ilahduttanevat yhdelle käytävälle sijoitetut pelikonsolit, joilla pääsee kokeilemaan muutamaa vanhaa peliä ihan itse. Nokian kännyköitä valmistettiin tunnetusti Salossa, joten niitä on vitriineissä esillä erilaisten oheismateriaalien kanssa. Onpa museoon lavastettu jopa pieni kännyköiden kokoonpanolinja.

Saloran tai ainakin “Saloran” MSX-prototyyppi

Valtaosa näyttelyesineistä edustaa aikansa tavallisia kuluttajatuotteita, mutta on seassa myös todellisia harvinaisuuksia, kuten Nokia 8800:n luksusversio, johon on upotettu rubiini. Itselleni eräs huippukohta oli “Salora MSX” -prototyyppi, joita tuskin on maailmassa montaa kappaletta tehty. Firma hieroi diiliä useammankin eri valmistajan kanssa Japanissa, mutta lopulta Suomi-MSX kuopattiin vähin äänin, oletettavasti kotimikrojen ankaran kilpailutilanteen ja Fellow/Manager-seikkailun huonon menestyksen vuoksi. Ulkoisesti proto on lähes identtinen Toshiba HX-10:n kanssa, lukuun ottamatta yläkulman logoa ja näppäimistön taustaväriä, joten valmistajaa ei ole vaikea arvata.

Käymisen arvoinen paikka siis ehdottomasti, vaikka suurista radio- ja televisioseinistä maallikko ei kenties saakaan paljon irti. Jonkinlaista päällekkäisyyttä Rupriikin kanssa väistämättä on, mutta molemmilla on silti selvä oma fokuksensa. Pikku näyttelykaupasta lähti mukaan postikortti ja kangasmerkki. Jääkaappimagneettikin olisi ollut kiva kotiinvietävä, mutta niiden 15 euron hinta karkotti valitettavasti ostohalut.

Add comment October 18th, 2026

Luova nörä

Perjantaina aukesi Kaapelitehtaalla Creative Nerd -näyttely, joka esittelee kaupallisen internetin historiaa Suomessa luovien teosten ja haastattelujen kautta. Sisäänpääsymaksua ei ole, joten kannattaa käydä tsekkaamassa sisältö 17.10. mennessä. Demoskene sopii näyttelyn teemaan niin luovuutensa kuin mukana olleiden tyyppienkin kautta, joten minua pyydettiin kuramoottoroimaan pieni kokoelma, joka edustaisi 90-luvun lopun ja 2000-luvun alun suomiskeneä. “Lukuvuosi alkaa, en ehdi” vaihtui hetken sulattelun jälkeen “kaipa tämä on minun hommani” -tunnelmiin, ja niin lähdin kyselemään aikalaisilta sopivia produja.

Kuvaputken taikaa

Shown piti mahtua 15 minuuttiin – itse näyttelyssä tosin totesin, että perään oli yllättäen pultattu pari tuntematonta produa lisää. Viisi kolmen minuutin demoa oli siten sopiva tavoite. Lisäksi yritin saada sisällöstä mielenkiintoista ja ajanjaksoa hyvin edustavaa, mikä ei ollut ihan helppo homma. Aluksi ajattelin, että mukaan voisi tunkea myös jonkin oman tekeleen, mutta luovuin ideasta, sillä tilaa oli liian vähän. 4:3-kuvaputki oli materiaalille sinänsä oikein sopivan muotoinen, kun taas 50/60 Hz taajuus ei ihan niinkään, sillä pyöriväthän perinteiset PC-demot pikemminkin 70 hertsin tiloissa. Suureksi kompastuskiveksi uhkasi muodostua hyvälaatuisten videoiden löytäminen, koska niitä ei ollut oikein tekijöillä itselläänkään. Kaikenlaisten taltioiden ja YouTube-letkutuksen jälkeen sain kokoon seuraavanlaisen kokoelman:

  1. Coma: Paimen (1996) – MS-DOS
  2. Complex: We Go (1996) – MS-DOS
  3. PWP: Robotic Liberation (2003) – VIC-20
  4. Traction: Onwards (2006) – Windows
  5. Kewlers: RRHOID (2012) – Android

Valikoima olisi voinut tietysti olla hyvin erilainenkin, mutta näissä puitteissa joku tärkeä tekele tai artisti olisi joka tapauksessa jäänyt pihalle. Editoinnin, tekstityksen ja pakkauksen hoidin onnistuneesti tutun Kdenliven voimin, vaikka ihan kättelyssä softa kippasi heti, kun yritin ladata videoita. Lopputuloksen renderöin erittäin hyvällä laadulla videomonsulle sopivaan 640×480@60-tarkkuuteen, joten varmaan kaikki näytettävät demot kärsivät tasapuolisesti joko skaalauksesta tai väärästä päivitystaajuudesta. Paikan päällä kuvaputken sössöisyys antoi anteeksi suurimman osan pakkausartefakteista, joten kaikkiaan lopputuloksesta tuli nähdäkseni varsin kelpo.

Add comment September 26th, 2026

Assembly kaks nolla kaks kuus

Olen varmaan hieman seonnut laskuissa koronavuoden takia, mutta tämän vuoden Assembly taisi olla 32. käynti paikan päällä; polkupyörällä hurauttaa tästä Kalasatamasta alle varttissa paikalle, sillä matkaa ei ole kuin kolme kilometriä. Mukana menossa olivat ahkerasti myös molemmat muksut, jos ei niinkään digitaalisen kulttuurin paikalle vetäminä, niin ainakin ilmaisroinaa lokkimassa ja onnenpyöriä pyörittämässä. Vaikkei poitsu ole kuin vasta 14, niin tämä taisi olla hänelle jo kahdeksas Assembly. Messarin remontin takia vanha tuttu pääsisäänkäynti ei ollut käytössä, ja aulabaarikin pysyi harmillisesti kiinni.

Konepaikan koristaja

Mitään suurta irtiottoa aiempiin vuosiin ei nähty, mutta kaikkiaan itselleni tuli fiilis tietynlaisesta lama-Assemblystä: isoja pääsponsoreita sekä ilmaiskrääsää oli paikalla hieman aiempaa niukemmin, mikä liittynee varsin suoraan tietoteollisuuden tämänhetkiseen alakuloon. Korealainen kulttuuri K-poppeineen, ruokineen ja meikkeineen oli puolestaan harvinaisen paljon esillä, osittain ihan virallisen rahoituksenkin voimin. Tekniikkamyynnistä vastasivat Gigantti ja Verkkis, joista jälkimmäisellä ei tänä vuonna ollut kovin kummoisia tarjouksia, siinä missä ensinmainittu yllätti popkulttuurikrääsävalikoimallaan sekä muutamilla hyvillä tekniikkadiileillä. Millekään isoille ostoksille ei ollut kiireellistä tarvetta, joten mukaan lähti vain pari figuuria sekä Sanrio-muki. Skrollin tiskiltä sai tuttuun tapaan ensi vuoden tilauksen hiukan normaalia halvemmalla.

Jossain siellä se skriini on

Sopivan ajoituksen vuoksi kävin katsomassa hiukan normaalia useamman skenekompon. Oldskool-demo näytettiin hölmösti ainoastaan pienessä Genelecin katsomossa, joten kuvan mukaisesti yleisöä jäi ulkopuolelle runsain määrin. Kohtuullisen isona muutoksena viimeisetkin skenekompot loppuivat jo aikaisin lauantai-iltana, mikä oli oikeastaan ihan hyvä asia, sillä niiden jälkeen saattoi suunnata Bzm-kallioille kaikessa rauhassa kelloa vilkuilematta. Mieleen jäivät erityisesti pari oldskool-produa, himokoodari Mr. Sexin voimannäyte Protocode 0x28 ja ilmeisesti pitkän kaavan kautta väännetty Zenonin Amiga-paluu. Moderni demokompo jätti itseni hiukan kylmäksi, kun sielutonta 3D-möhmöä ja/tai laiskaa Notch-efektiä tuli silmille niin paljon – erääksi valopilkuksi nousi yllättäen Jumalaudan taidehenkinen pläjäys.

Add comment August 4th, 2026

Vammala herran vuonna 2026

Kesällä töitä teki muurari, kesällä töitä teki maalari, kesällä töitä teki hanslankari ja Vammala Partyn organizeri. Ikaalinen kutsui tuttuun tapaan partykävijää tänäkin vuonna, joten käydäänpä läpi omat tekeleet ja tehdään jokunen huomio partyn kulusta. Monena vuonna meno on ollut varsin hikistä, kun samaan aikaan on sattunut helle, eikä rakennuksessa ole ilmastointia. Tällä kertaa torstai ja perjantai olivat tutun kuumia, kun taas lauantaina satoi, mistä seurasi nahkean kostea ilma ja levykkeenheiton siirtäminen tarkkuuslajiksi sisätiloihin. Nukkuminen jää helposti huonoksi monestakin syystä, joista merkittävimpiä lienevät kolme kovaa koota: kuumuus, kuorsaajat ja krapula.

Bling Bling

Aikaa olisi ehkä ollutkin, mutta muksujen kesälomilla ollessa keskittyminen on vaikeaa, eikä skenemotivaationi ole muutenkaan ollut viime aikoina varsinaisesti huipussaan. Yllä näkyvä valokuva otti kantaa ajankohtaiseen aiheeseen – asetelma on täysin feikki, sillä kuvassa esiintyvät käytettynä ostetut rikkinäiset DDR4-kalikat. Petskari on tietysti pakko tehdä joka vuosi, vaikka väkisin. Blinded ratsasti yksittäisellä idealla eli sillä, kuinka eri paksuisista viivamerkeistä saa tehtyä kaihtimet. En ole edes kovin varma, oliko tässä mitään omaperäistä, sillä joku muu taisi tehdä jo samanlaisen aiemmin. Ainakin oma edikka toimi tarkoitukseen varsin hyvin, kiitos viivan paksuutta vaihtavan toiminnon (ylä- ja alanuoli) sekä merkin korvaamisen värejä muuttamatta (oikea shifti).

Blinded

Eipä tällaisella kuvalla skenekompoissa pärjää; varmin valinta on edelleen esim. naisen pää tai vastaava. CSDb:ssä sentään joku oli kuvasta pitänyt. Huonon kompomenestyksen kruunasivat vielä omastakin mielestäni aika mitäänsanomattomiksi jääneet kolme Tuplainta:

AI-kompoja oli ajan hengen mukaisesti jo peräti kaksi, mikä on tavallaan ymmärrettävää siksi, että jokainen voi osallistua matalalla kynnyksellä edes jotenkin. Vastapainona tosin saattaa käydä niin, että enemmän vaivaa vaativat sarjat näivettyvät. Tekoäly oli löytänyt tiensä myös demokompoon samoin kuin Notch, jolla oli tehty pari entryä. Jonkun sortin traditionalistina skippasin promptaukset tänä vuonna ihan tietoisesti, ja kokonaista demoahan ei nykyään jaksa vääntää muutenkaan. Voittajaksi demotyökalujen ja koneaivojen seassa venyi sentään ilahduttavasti ihan oikeasti koodattu Sega-produ.

Itse dataamisen sijaan hauskinta sisältöä taisivat lopulta olla ne ulkoskenelliset harrasteet, kuten retkiruuan laittelu keittimellä, länkkärien vahtaaminen ja lauantai-illan kännikaraoke. Samat safkat olisi saanut tehtyä helpommin sisällä vedenkeittimen ja hellan voimin, mutta eihän siinä olisi ollut mitään pointtia. Karaoke alkaa institutionalisoitua kovaa kyytiä, kun sille löytyy näemmä oma uskollinen yleisönsä; käytin sopivien biisien valkkaamiseen, testaamiseen ja yt-dlp:llä lataamiseen yhden kokonaisen iltapäivän. Muilla riitti intoa vielä toista tuntia sen jälkeen, kun itse raahauduin jo nukkumaan. 50-vuotislahjaksi saatu MSX-läppäri virkosi eloon, kiitos Nyyrikin fläshäilyn, joten kirjoittelen siitä erikseen, kunhan olen ehtinyt tutustua laitteeseen tarkemmin.

Add comment July 21st, 2026

Retrotaskupelit

50 vuotta tuli juuri täyteen, ja pullokokoelman karttumisen lisäksi sain myös teknisemmän lahjan, nimittäin Retro Pocket Games -nimellä kulkevan käsikonsolin, joka muistuttaa ulkoisesti pitkälti Nintendon kuuluisaa 1980-lukulaista Game & Watch -sarjaa. Mustavalkoinen nestekidenäyttö on toki korvattu pikku värinäytöllä ja sisuksista löytyy laatikon mukaan 150+ “8-bittipeliä”. Pattereita tarvitaan kolme AAA-kokoista, jotka toivottavasti kestävät pitkään tai käsikonsolista tulee pian ongelma (Atari Lynx, I’m looking at you). Varsinainen valmistaja jäänee hämärän peittoon, mutta takakannen mukaan lahtelainen Economy-Agency oy on tämän ainakin valmistuttanut.

Lyhyesti ja ytimekkäästi

Pienenä yllätyksenä paketista paljastui itse laitteen lisäksi tiivis suomenkielinen käyttöopas, jolle sinänsä tuskin suurta tarvetta näin yksinkertaisen värkin kanssa on. Taloudessa oli jo ennestään Arcade Mini, jonka testasin parisen vuotta sitten. Virtojen kytkemisen jälkeen ilmeni nopeasti, että tämähän on aivan sama vehje eri kuorissa – tuskin huono arvaus, että maailmalta löytynee kasapäin muitakin vastaavia. Pelikokoelma on muuten aivan identtinen, mutta tässä taisi olla yksi (1) vuorovaikutteinen viihdeteos enemmän. Matkakäyttöä ajatellen Retro Pocket Games on sentään paljon kätevämpi pienemmän kokonsa ansiosta, ja ristikko-ohjainkin hivenen tarkempi kuin minijoystick. Kunnollinen ristikko-ohjain pieksisi molemmat, mutta syystä tai toisesta sellaista ei ole päätetty käyttää.

Bomb Sweeper työssään

Pelin valinta tapahtuu alkumenusta suoraviivaisesti, tosin toivoa sopii, ettei pelaa mitään listan puolivälistä, sillä sinne skrollaamisessa kuluu aikaa tuskalliset 15 sekuntia. Koko valikoimaa tulen tuskin koskaan edes kokeilemaan, mutta on noiden ohjelmointiharjoitusten sekaan osunut jokunen ihan viihdyttäväkin tekele. Useimmathan niistä ovat klassikkojen kotitekoisia klooneja – laillisia sentään, kun grafiikkaa ja musiikkia ei ole ripattu alkuperäisistä. Give Me Water (Pipe Mania), 2048, Frog Jump II, Bomb Sweeper, Car Parking, Chain Reaction ja Mutative Maze viihdyttänevät sen aikaa, että laite on jo lunastanut hintansa. Äänipuoli tuppaa olemaan aika rasittavaa rallatusta, joten äänenvoimakkuusnappi on ahkerassa käytössä. Asetus saisi mieluummin toki säilyä käynnistysten välillä.

Mihin tällaisesta laitteesta sitten käytännössä on, kun kännyköille saa oikeitakin pelejä ja Steam Deckille tai Switchille vielä paljon lisää? Parinkympin hinta on tässä sakissa varsin kilpailukykyinen, eikä konsolin hajoaminen jää paljon surettamaan. Eli pienehköjen lasten juna- tai lomaviihteeksi tällainen minimissään käynee.

Add comment February 2nd, 2026

Vuosikatsaus 2025

Vuosikatsaus on ehtinyt muodostua jo pikku perinteeksi, joten kirjoitetaanpa taas sekin. Loppuvuotta leimasi pitkällinen pikku sairastelu ja köhiminen, joka rajoitti ulkoilma-aktiviteetteja ja vähensi ylipäänsä motivaatiota tehdä mitään ylimääräistä. Muutto Hekan gettoutuvasta meluhelvetistä Kalasataman ASO-kämppään oli vuoden suuri käänne – ehdittiinhän Arabianrannassa sentään asua melkein viisitoista vuotta. Melua on onneksi vähemmän, mutta hitaita huoltoja, hämäräveikkoja ja vuokrankorotuksia pakoon ei taida päästä pakoon kuin metsän keskelle mummonmökkiin muuttamalla (tuiki normaalia eskapismia).

Töitä ja tutkimusta

Työvuodelle on vakiintunut normaali kiertonsa, jonka myötä leipäpappi hoitaa pakolliset velvoitteensa. Välillä tuntuu siltä, että kaikki muut ovat työlleen tosi omistautuneita ja haluavat kehittää sitä jatkuvasti, kun taas itse teen sen mitä tarvii ja yritän tehdä omaa tutkimusta aina kun silmä välttää. Näitä kahta sentään yhdistää kevään tutkimuskurssi, jonka lopputulemana saimme pihalle jälleen oikein vertaisarvioidun artikkelin: External, Integrated and Digital Personalization: How the Mobile Phone Became Unique. Tällä kertaa aihe ei ollut itselleni entuudestaan tuttu, joten tuli itsekin opittua jotain kännyköiden ja Noksun historiasta.

Vuoden tutkimuksellinen kohokohta oli Petrin ja Tapanin kanssa kirjoitettu “Kaverien kanssa ruvettiin harrastamaan ATK:ta” – Tietokoneiden tulo 1980-luvun suomalaisiin koteihin. Aihetta on toki pöyhitty jo ennenkin, mutta jälleen siitä löytyi uutta sanottavaa muun muassa tietokoneen esineluonteesta, hankintaprosessista ja ei-käyttäjistä. Tutkimuspläjäyksistä tiivistettiin Skrolliin myös muutama populaarijulkaisu, kuten jo tapana on, minkä lisäksi suomiteksteistä julkaistiin enkkutiivistelmät Pelikulttuurien tutkimuksen huippuyksikön blogissa.

Huippari tulikin samalla päätökseensä; hiukan vaikea uskoa, että kahdeksan vuotta hurahti noin vain. En ollut projektissa mikään erityinen aktiivi, kun palkkani tuli suurimman osan ajasta muualta, mutta pariin otteeseen sain ihan rahaakin oman tutkimuksen tekemiseen. Sivumennen tutustuin paremmin moniin suomessa toimiviin pelitutkijoihin (vaikken ehkä itseäni edelleenkään sellaiseksi laske). COST GRADE -hanke pyöri sekin vanhaan malliinsa, tosin tänä vuonna en ehtinyt matkustaa mihinkään tapaamisiin.

Tekniikkaa ja skenetystä

Skenepuuhat tuntuvat pyörivän jo kroonisesti säästöliekillä: Vammala Partyille tulee jotain väännettyä kiireesti, mutta eipä juuri sen enempää. Party oli sinänsä harvinaisen menestyksekäs, kun voitin pitkästä aikaa levykkeenheiton, jälleen kerran Tuplaimen ja Yzin kanssa jopa wildin Hesburger-parodialla. Assemblyillä tuli pyörähdettyä, kuten aina, vaikken mitään erityistä siellä tehnytkään. Syksyn skeneluennon lisäksi metaskenetin pitämällä myös ensimmäisessä Finnish Retro Conissa vastaavan presiksen nimellä Demoskenen valtavirtaa ja sivupolkuja sekä osallistumalla Pelimuseon demoskenepaneeliin.

PETSCII-kikkare

Hieman odottamattomana käänteenä palasin vuoden varrella kaikenlaisten ARM-lautojen pariin – yleensä vain todetakseni, että ei niillä voi tehdä juuri mitään järkevää. Raadoista parhaiten suoriutuivat Raspberry Pi 2 ja Orange Pi PC, kiitos niille räätälöityjen mediadistrojen. Jonkinlaiseen media- ja emulaattorikäyttöön noista on, vaikka rajoitteet on tiedostettava. Hetken lainassa ollut Raspberry Pi 400 herätti innostuksen tuoreempiin Raspeihin ja sekavien käänteiden jälkeen sain lopulta hankittua tuliterän 500:n, joka onkin aivan eri sarjaa kuin vanhat halvat Piit.

Viissatanen

Suuri osa syksyn harrastetunneista sekosi PC-rakenteluun, kiitos Windows 10 -katastrofin. Vaikkei tuomiopäivä itseäni juuri koskettanutkaan, montaa tuttavaa kyllä, joten tempauduin virran mukana. Kasasin sieltä täältä haalituista palasista peräti kolme Windows 11 -kykyistä konetta, joiden lisäksi päivitin vielä neljännen koneen ajanmukaiseksi. Tavallaan hyödyllistä hommaa, vaikka samalla olin toki omalta pieneltä osaltani pönkittämässä Microsoft-hegemoniaa. Syksyllä räjähtivät käsiin muistien hinnat, joten perheen tämänhetkisillä koneilla pärjätään toivottavasti siihen asti, että AI-huuma laantuu.

Pelipelipeli

Yleisesti ottaen en ole mikään aktiivipelaaja, mutta tälle vuodelle kertyi harvinaisen paljon peliaiheisia postauksia, kiitos jo mainitun Raspi-projektin. PC-Steamin pyöriminen emuloituna ARM-laudalla on pieni tekninen ihme, ja vaikka suurin osa peleistä ei kovin hyvin toimikaan, niin Raspien viihdekäyttömahdollisuudet kasvavat tätä myötä huomattavasti, kun ei tarvitse tyytyä pelkkiin pikkupeleihin tai retrokoneiden emulaattoreihin. Käyntiin pyörähti myös Android, jonka kautta saisi bulkkiroskaa enemmän kuin ehtii kokeilla. Kantapään kautta tuli havaittua, että sekä Steam että Antero vaativat 8 gigaa muistia toimiakseen; suoraan Winen alta toimii ainakin jotain 4 gigan mallillakin.

Kentucky-aiheinen kävelysimulaatio

Olen hieman laiska tutustumaan uusiin peleihin, joten suuri osa peliharrasteesta oli vanhojen tuttujen läpipeluuta Raspilla tai muuten vain. Uusina tuttavuuksina sentään Monument Valley 3, Hitman Go, Kentucky Route Zero, Nightsky, Stardew Valley, Pinstripe, Underhero sekä Bulb Boy: Jar of Despair. Näiden kokemusten mahdollistajana toimi jälleen kerran Proton, joten kiitos vaan Valvelle – katsotaanpa, mitä Steam Machinesta tulee.

Oma shakillinen kehitykseni lienee jämähtänyt paikoilleen jo aikapäiviä. Uutuutena vaihdoin ainakin toistaiseksi mustilla venäläisestä pelistä ranskalaiseen puolustukseen, jotta voin opettaa sitä myös tyllerölle. Paha sanoa, onko vaihdosta ollut hyötyä, mutta ei tuo mitenkään toivoton puolustus ole tilanahtaudesta ja ns. ranskalaisesta lähetistä huolimatta. 1+0 bullet-lukemani kipusi syksyn myötä 200 pistettä, joten ainakin aivoton pikahuitominen tuntuu kohentuneen.

Keittimen matkassa

Tämä harrastus on ehtinyt hieman asettua, joten viimevuotinen huipputahti laantui enkä haalinut uutta roinaa ihan samaa vauhtia kevään jälkeen. Ehkei haalimiselle ole suurta tarvettakaan, sillä tällä hetkellä kokoelmissa on jo esimerkiksi viisi eri kaasukeitintä, joista uusimpana joukkoon liittyi FMS-105+. Sekalaista sporkkia, termaria, kattilaa ja reppua on niin ikään omiin tarpeisiin riittävästi. Retkikatoksen virittely oli opettavaista ja välillä jopa suorastaan hyödyllistä, kun keli oli vihamielinen.

Fajitat tekeillä. Kuva Antin.

Syksyn sairastelu hillitsi keittelyä muutaman kuukauden verran, joten olen vasta hiljalleen päässyt takaisin keittelyn pariin. Talvikeleillä ei yleensä jaksa yritellä kovin kunnianhimoisia safkoja, mihin poikkeuksena virittelimme joulukuulla onnistuneesti fonduen. Fajitat olivat toinen kunnianhimoinen kokeilu, joka tosin meinasi tyssätä siihen, että röyhkeät lampaat nappasivat juuston. Höyrytys osoittautui toimivaksi menetelmäksi, vaikka veden jatkuvan lisäilyn kanssa saakin olla tarkkana. Kantarelli- tai suppilovahverokeitto on aika ilmeinen ja helppo retkiruoka, jota tuli kokkailtua muutamaan otteeseen.

Leffaa ja sarjaa

Lännenelokuvien puolelta ei tunnu löytyvän enää näkemättömiä mestariteoksia, mutta kenties kuriositeetteja edes? Eräänä sellaisena arvostelin Terpan kanssa kotimaisen, hiljattain ilmestyneen indielänkkärin A Few Good Men from the North. Länkkärimaratonit pidettiin jälleen keväällä ja syksyllä, tosin leffoiksi taisi valikoitua hieman liian marginaalista katsottavaa: seuraavasta pitää yrittää tehdä taas vaihteeksi viihteellisempi 🙂 Downton Abbeyn ehkäpä aivan varmasti mahdollisesti vihonviimeinen leffajatko ei ehtinyt valitettavasti saapua joulunpyhiksi, mutta ehkäpä tammikuulle sitten.

Enterprisen heikompaa antia

Sarjojen puolella jatkui jo viime vuonna alkanut Star Trek -putki. Ensin kahlattiin läpi Voyager ja sitten perään Enterprise. Molemmissa oli hetkensä, mutta ajoitus heti mainion DS9:n perään oli armoton. Netflixissä olisi jäljellä vielä ei-niin-houkutteleva TOS ja animaatioita, joten jos tätä lorea halutaan jatkaa, pitää sijoittaa kilpailevaan palveluun. Sekoiluksi läsähtänyt Cobra Kai tuli onneksi loppuunsa, vaikka huhujen perusteella tästä epäonnisesta lehmästä meinataan lypsää edelleen jokunen litra. Babylon 5 ei onnistunut koukuttamaan muutaman jakson perusteella, eli tällä hetkellä sarjojen kahlaaminen saa odottaa uutta suuntaa.

Entäs 2026?

Maailmantilanteen koheneminen olisi tervetullutta, vaikka siitä kovin vähän toivoa onkin näköpiirissä. Opetus- ja tutkimushommat jatkuvat epäilemättä vanhaan malliin – viime vuonna kasaan huhkittujen sekalaisten kirjanlukujen pitäisi tulla pihalle jossain vaiheessa. Tiedossa on niin pelihistoriaa kuin piratismiakin, mutta palataan niihin tuonnempana. Noin muuten en uskalla luvata tässä vaiheessa paljon mitään: olo on tällä hetkellä edelleen vetämätön ja kohentunee vasta valon määrän lisääntyessä. Partyjen suhteen joka toisen vuoden sykli tuo mukanaan jälleen Zoon.

Add comment January 3rd, 2026

Leekolinnan paluu

Joskus 1980-luvun puolivälissä sain – epäilemättä pitkän mankumisen jälkeen – lahjaksi Lego-linnan, josta riitti paljon viihdettä. Vasta nyt sain selville, että linnan tarkka malli on Black Falcon’s Fortress (6074) ja julkaisuvuosi 1986. Jos oikein ymmärsin, sama setti on julkaistu uudelleen vielä vuonna 2002. Henkisesti linna sijoittuu vanhan koulun atomeista koottavien mallien ja myöhempien, hyvin erikoistuneista paloista koostuvien välimaastoon: osa seinistä on jo elementtejä, mutta mukana on edelleen myös paljon pieniä peruspalikoita.

Valmis pytinki edestä

Yli 30 vuotta myöhemmän kokoamisen tielle nousi pian monenlaisia haasteita, joista osa ratkesi omin avuin ja osa ei. Ohjekirja oli ehtinyt irrota niiteistään ja revetä sieltä täältä, mutta teippaamisen ja nitomisen jälkeen kävi ilmeiseksi, että mitään oleellista ei puuttunut. Tämä ongelma olisi muutenkin ollut pieni, sillä lärpäkkeet voi tätä nykyä ladata verkosta pdf-muodossa, kunhan vaan keksii oikeat hakusanat. Merkittävästi pahempia vaikeuksia koitui siitä, että kohtuullisen moni osa oli kadonnut vuosien varrella ajan virtaan ja/tai pölynimuriin. Pienemmistä palikoista voi usein kasailla isomman puuttuvan osan, mutta tällä erää puuttui kokonainen nurkkaelementti.

Ja avattuna

Legolla on oma varaosapalvelunsa, joka on kuitenkin keskittynyt tuoreemman pään tuotteisiin, joten ainoa vaihtoehto oli lähteä metsästämään elementtiseinää Brick Owl -palvelusta. Ruotsalaiselta myyjältä löytyi sopivia järkihintaan, ja reilun viikon päästä projekti saatiin vietyä onnelliseen loppuunsa. Kaikenlaista muutakin puutetta ilmeni matkan varrella: liput olivat murtuneet tai kadonneet, satulat osittain rikki, pyöreitä pikkupalikoita ja pitkiä harmaita ei ollut tarpeeksi, ynnä muuta sellaista. Kaikenlaista pientä epätäydellisyyttä piti siis vain sietää, eikä lopputulos huono olekaan. Pötkön jatkoksi kokosimme vielä sepänpajan, jonka kanssa piti improvisoida sitäkin enemmän.

Add comment December 5th, 2025

Previous Posts


Kommenttien virta

Aiheet