Posts filed under 'sekalaista'

GeeHorse NYT

Pikaisesti ensimmäisiä kokemuksia GeForce NOW -palvelun toiminnasta Linuxilla. Lyhyesti ja ytimekkäästi: pientä säätöä vaatii, mutta toimii kyllä. Chrome OS -tuen myötä pelipalveluun ilmaantui samalla vähin äänin myös Linux-tuki, vaikkei sitä missään pahemmin mainostetakaan. Selaimena pitää olla tuoreehko Chrome – yhtä lailla toimi Chromium, joka laitetaan teeskentelemään Chrome OS:ää, mutta sen enempää virittelyä ei sitten tarvitakaan. Ohjeet esimerkiksi täällä. Kirjautuminen tarvitsee tunnarin (FB riittää sekin), minkä jälkeen silmien eteen aukenee tällainen näkymä:

Näkymä selaimessa

Ideahan on siis, että voit pelata omia pelejäsi Steamista, Epic Lames Storesta ym. Renderöinti tapahtuu siellä jossain Nvidian tehoveivillä ja netin yli streamataan videota, joten asiakaspäässä ei tarvita järin kummoista rautaa. Tuettuja pelejä onkin jo paljon, mutta omassa Steam-kirjastossani osumia oli silti harmillisen vähän; kokeiluun lähti Nex Machina, joka toimi ihan mukavasti, vaikka tällaiseen peliin verkon tuoma pikku lägi ei olekaan järin tervetullut.

Ilmaisella tunnarilla saa tunnin pelisessioita ja joutuu mahdollisesti jonottamaan, siinä missä 5,49€ kuussa sijoittamalla saa nopeammat aksut, pidemmät sessiot ja RTX-tuen. Tämän perusteella en ole vielä latomassa taaloja tiskiin, mutta katsotaan tilannetta pidemmän päälle. Saisihan tällä ainakin joitakin Windows-pelejä toimimaan, jos pakottava tarve olisi. Ihan tasainen GeForce NOW:n tie ei ole ollut, sillä keväällä osa mukana olleista julkaisijoista, Activision Blizzard ja 2K Games, lähtivät lätkimään palvelusta peleineen.

Add comment August 26th, 2020

Kaiken maailman päivystävä MS-DOSetti-kohudesantti

Päätös oli tehty jo viime viikolla, mutta sain vasta eilen virallisen vahvistuksen sille, että hakemukseni digitaalisen kulttuurin dosentuuriin Turun yliopistolle hyväksyttiin. Ihan tervetullut valopilkku tähän ryydyttävään koronavuoteen sekä samalla merkki akateemisesta aikuistumisesta loputtomalta tuntuneen jatko-opiskelu- ja postdoc-limbon jälkeen. Vaikka dosentin titteliä onkin vedetty lokaan yhtäällä pääministerien ja toisaalla “kohudosentin” toimesta, on sillä vielä ainakin asiaa tuntevien parissa positiivinen merkitys.

Mitä tästä sitten seuraa? Eipä välittömästi juuri mitään, sillä dosentuurin mukana ei tule automaattisesti sen enempää palkkaa kuin velvoitteitakaan. Muodollisesti dosentuuri pätevöittää joihinkin väitöskirjoihin liittyviin tehtäviin, kuten ohjaajana, esitarkastajana tai vastaväittäjänä toimimiseen (käytännöt vaihtelevat hieman eri paikoissa), ja muuta hyötyä siitä saattaa olla virantäytöissä ja arvioinneissa. Ulkomailla dosentti merkitsee usein jotain aivan muuta – kuten myös lisensiaatti – joten maailman turuilla joutunee taas selittelemään, mistä on kyse. Keskieurooppalaisten maiden habilitaatio on suunnilleen vastaava prosessi, mutta esimerkiksi Jenkkilässä moisia ei harrasteta.

Seitsemän kuukautta tähänkin sekosi.

Add comment August 21st, 2020

Ko-ko-ko, Koronakoululainen kotona

Näin koronakevään jälkeen on ihan hyvä hieman reflektoida, miten etäkoulusta selvittiin ja miksi. Oma kakkosluokkalainen oli siis tämän kevään lähinnä kotosalla, kuten olin itsekin. Aika moni on sitä mieltä, että etäkoulu on lasten suhteen eriarvoistavaa, ja samaan lopputulemaan päädyin kevään kuluessa nopeasti itsekin:

  • Vanhempien läsnäolo kotona – kaikkihan eivät suinkaan etätöihin voineet jäädä – on eräs merkittävimmistä tekijöistä, sillä etenkään näin pieniltä ei voi vielä odottaa kovin suurta omatoimisuutta. Ja vaikka vanhempi tai kaksi kotona olisikin, on heidän kyvykkyydessään ja halukkuudessaan auttaa koululaista epäilemättä isoja eroja.
  • Etäkouluun tarvitaan pelit ja vehkeet. Näin geekkiperheessä tämä ei toki ollut ongelma 🙂 Poitsunkin luokalla jotkut yrittivät tehdä kouluhommia kännykkää tai tablettia käyttämällä, mikä menee etenkin kirjoitustehtävien kohdalla nysväilyksi. Vaikka tietokone olisikin käytössä, niin sen käyttöaika voi olla jaettu sisarusten tai vanhempien kanssa. Omalta koululta oli lainattavissa läppäreitä, mutten tiedä, kuinka paljon tai mikä oli tilanne muualla.
  • Opettajien digitaidoissa on suuria eroja. Meillä tilanne oli onnekas nuoren progressiivisen open johdosta, siinä missä vanhan polven edustajilla on voinut hyvin olla suuria ongelmia järjestelmien käytössä sekä oppimateriaalin jakamisessa/tuottamisessa verkkoon. Päivittäinen nettikokous vaikutti hyvältä idealta, joka palveli niin sosiaalisia kuin käytännöllisiäkin tarpeita.
  • Lasten persoonan ja oppimistyylin erot korostuvat etänä. Joillekin saattoi olla helpotus, kun ei tarvitse mennä kouluun, siinä missä toiset olivat yksinäisiä kaverien puutteessa. Lähiopetuksesta riippuvaisien koululaisten oppiminen on puolestaan ollut vaikeampaa kuin niiden, jotka opettelevat asioita muutenkin omin päin.

Näin postuumisti tuntuu siltä, että poikkeustilanteesta selvittiin meidän kohdallamme ihan kunnialla. Monet asiat sattuivat onnekkaasti kohdilleen: pystyin itse olemaan etätöissä (työtehoni toki romahti koululaista ohjatessa ja tilanne aiheutti ylimääräistä stressiä), poitsulla oli tietokone koko ajan käytössä, opettaja hallitsi digitaidot, eikä viikkojen varrella juuri ilmennyt oppimis- tai asenneongelmia. Kaikkien kohdalla näin tuskin oli, joten toivon mukaan syksyllä etäkouluun ei tarvi jälleen lähteä.

Add comment August 7th, 2020

Disneyllä työhaastattelussa

– Onko teillä tähän johtotehtävään sopivaa koulutusta?

– Ei oikeastaan, mutta olen hyväsydäminen luonnonlapsi.

– Ahaa… No, entäpä jotain alan työkokemusta?

– Ei sitäkään, mutta olen voittanut vastaan tulleet vaikeudet sinnikkyydelläni, vaikka toisinaan olinkin vähällä luovuttaa.

– Vai niin… No onko teillä jotain muita vahvuuksia?

– Tottahan toki. Minulla on veikeitä eläinystäviä, jotka lohduttavat, kun olen alla päin.

– Kiitoksia. Vaikuttaa siltä, että teillä on edessänne loistava ura. Tervetuloa Disneylle!

Add comment June 24th, 2020

Kilpisjärven suuri ja mahtava Saana

Kilpisjärven mahtava Saana
sun synnytti valtava Venäjänmaa
Yllä huiman korkea taivas
sun mahtis on säilyvä aikojen taa

Seitakallio Ruijaan Ruotsiin
kun aamuun me astuimme myrskyistä yön
Kilpisjärven mahtava Saana
me kasvoimme kuntohon sankarityön

Lappalainen, suopunkipaimen
kuin myrsky me käymme päin valloittajaa
Tokka satapäisenä tolvaa
ja eestä sun kunnias, neuvostomaa

Add comment June 3rd, 2020

Nvidia generations in glorious PETSCII

There’s a truckload of different Nvidia GPUs around and new ones might be right around the corner this year again. As a consumer it’s been kinda hard for me to compare between old and new generations and figure out whether an update would be worhtwhile. In addition to brand new products, there’s a rather big second hand market, where you might land great deals on aged but still usable cards. Here’s a rough visual view to the last four generations based on G3D Marks:

Plain PETSCII viewable on a real C-64 🙂

This kind of overview can never be really accurate, as there are all sorts of OC/Ti/Super models of GPUs (omitted here), newer cards may have features that the older ones lack and so on. Drivers, games, overclocking and cooling are some more variables that aren’t really present here. The very benchmark used here might not be the best available, but intuitively the figures seem about right (except for the 1030, which might be skewed by the DDR4 models). At least the graph should provide a quick idea with regard to upgrades: would it make a notable difference to switch or not?

Add comment January 5th, 2020

Vuosikatsaus 2019

Olipa siinäkin taas vuosi. Päällimmäisenä mieleen ovat jääneet monenlaiset velvoitteet, kahden työn välillä pomppiminen sekä lähes krooniseksi kääntyvä uupumus. Muuttaminen on aina raskasta puuhaa, ja vaikka vaihdoimme vain kämppää samassa talossa, niin melkoinen huhkiminen siihenkin tarvittiin. Ei vuosi toki mitään pelkkää kurjuutta ollut: muksuista on alati iloa – jos sitten lisästressiäkin – ja tutkimuksen saralla monenlaista tuli valmiiksi. Harrastuksille on jäänyt aikaa vaihtelevasti, mutta näistä kaikista tarkemmin sitten omissa kohdissaan.

Töiden paiskintaa

Kahden vuoden puolipäiväinen postdoccini pelikulttuurien tutkimuksen akatemiahankkeessa tuli juuri loppuunsa, joten nyt on palattava täysipäiväisesti opetushommiin Aallossa. En toki ole lopettamassa tutkimuksen tekemistä mihinkään ja pysyn hankkeessa roikkumassa edelleen jollain nimikkeellä, vaikka palkka lakkaakin juoksemasta. Ajan jakaminen kahden työpaikan välillä ei ole ollut mitenkään helppoa, ja opetustehtävien pakottavan luonteen vuoksi tutkimus on usein joutunut väistämään. 2018 oli aika kuiva julkaisujen suhteen, mutta viime vuonna pitkään limbossa roikkuneita papruja tuli pihalle peräti oikein mukavasti. Tässä näitä tärkeimpiä:

Olen laiska kirjoittelemaan mitään yksinäni, joten suurin osa on yhteisjulkaisuja muiden kanssa. Musiikissa julkaistun träkkeripläjäyksen tein kuitenkin ihan peräti itse. Yksin kirjoittamisessa on joitakin selviä etuja, kun muutoksia voi tehdä nopeasti, eikä erilaisia tyylejä tarvi sovitella yhteen. Toisaalta motivaatiota on vaikeampi pitää yllä, kun kaikesta on vastuussa lähinnä itselleen.

Skenepuuhat

Tämä puoli oli jälleen hieman paitsiossa, mutta eipä sentään kokonaan. Suurin osa skenetyksestäni keskittyi jälleen PETSCII-grafiikan ympärille muodossa tai toisessa: sain aikaiseksi jokusen kuvan ja pitkästä aikaa myös entistä ehomman version editoristani. Samoille “markkinoille” tuntuu olevan jo kovasti tunkua, mutta ainakin toistaiseksi näkisin, että omassa kikkaleessani on sujuvin työnkulku, kunhan vaan jaksaa opetella niitä pikanäppäimiä. Ainoa varsinainen koodaamani demo oli Vammala Partyille Processingilla väsätty Machine Make Machine, jota ei tosin sen virallisemmin julkaistu.

Hieman meta-skenetyksen puolelle menee vuoden toinen merkkipaalu, demoskenen hakemus kotimaiseen elävän kulttuuriperinnön luetteloon. Suomen hanke on osa isompaa kokonaisuutta, jonka tavoitteena on saada demoskene UNESCO:n aineettoman kulttuuriperinnön listalle. Oman osuuteni työryhmässä piti alkujaan olla pieni, mutta lopulta päädyin kirjoittamaan lähes koko hakemuksen ja hankkimaan sille tukijatkin. Katsotaan, miten käy!

Shakkivuosi

Innostus ja omat kyvyt ovat aaltoilleet stressitason mukaan, mutta shakkia tuli harjoiteltua ja pelattua jälleen verrattain ahkerasti. Osallistuin laskujeni mukaan ainakin neljään viralliseen kilpailuun ja päälle vielä puistoshakin Helsingin mestaruuskisoihin. Mitään sanottavaa menestystä ei edelleenkään herunut, mutta vahvuuslukuni (Selo) lipsahti sentään 1400:n päälle ja pari kertaa voitin jopa selvästi vahvempia pelaajia. Nurkissa alkaa olla jo sen verran paljon välineistöä, että koitan hillitä enimpiä hankintoja – toki perheeseen silti ilmaantui taas muutamat uudet napit sekä laudat, ja vissiin pari shakkikelloakin.

Tärkeämmässä roolissa olen joka tapauksessa ollut perheen varsinaisen lahjakkuuden huoltajana. Poitsu kuskasi tänä vuonna kotiin peräti kolme SM-mitalia, joista viimeinen oli se pitkään odotettu kulta koululaisten SM-kisoista Espoosta. Lisäksi pikashakista hopeaa keväällä ja nuorten SM:istä pronssia. Näiden ansiosta aukesi samalla mahdollisuus osallistua kansainvälisiin kisoihin, joihin ei vielä kuitenkaan pystytty repeämään aikataulujen takia. Vuosi loppui vielä mukavasti pääkaupunkiseudun tokaluokkalaisten jaettuun koululaismestaruuteen. 2020 tulee olemaan jälleen se vaikeampi joka toinen vuosi, kun samassa sarjassa ovat vastassa vuotta vanhemmat pelaajat.

Koneiden koppulointia ja hieman käyttöäkin

Huomattavan suuri osa vapaa-ajasta on seonnut tietokoneiden ja niiden ohjelmien säätämiseen. Tällä erää ei niinkään retroraudan äärellä kuten yleensä, vaan pikemminkin kohtuullisen tuoreiden PC-koneiden. Satunnaisesta päähänpistosta keväällä alkanut koneprojekti kasvoi lumipallon lailla, ja lopulta kaikki perheen käyttökoneet menivät vaihtoon. Osa virittelystä on ollut hieman tuskallista (ja kallista) kantapään kautta opettelua, mutta suurelta osin ihan hauskaakin, ja tunnen nyt olevani paremmin kartalla muisteista, näyttiksistä, prosuista ja muista nykytekniikan ihmeistä kuin pitkään aikaan.

Käytettyjen bisneskoneiden kunnostus ja myynti nousi 2019 entistä näkyvämmäksi kotimaisen tietoteollisuuden haaraksi, ja samoista markkinoista kamppailevat jo varmaankin kymmenet yrittelijät; katsotaan nyt sitten, alkavatko jossain vaiheessa pudotuspelit. HP:n raatoja meillekin hankittiin edullisuuden ja luotettavuuden nimissä, vaikka näin jälkiviisaana olisin ehkä tehnyt toisin, sillä merkkikoneiden laajennettavuus on vähän niin ja näin.

Alati kehittyvä Proton osoittautui isoksi jutuksi Linux-pelaajalle, kun ennen hankalan tunkkauksen takana olleet tuhannet Windows-pelit tulivat helposti saataville Steamin kautta. Vuoden merkittävimpiä kokemuksia olivat etenkin Inside sekä joskus ammoin hankkimani Tales of Monkey Island -sarja. Samalla vauhdilla rupesin hakkaamaan läpi muitakin Mankeja, eikä jäljellä ole enää kuin Escape, jonka karu 3D-grafiikka ja etenkin kankea ohjaus ovat toistaiseksi onnistuneet viivyttämään maaliin pääsyä.

Leffat: sitä sun tätä

Shakki- ja lännenelokuvien vahtaaminen on jatkunut yhä, tosin aiempaan verrattuna jokseenkin säästöliekillä. Näistä saattaa taas joskus päätyä jotain julkaisuksi asti, kunhan sopiva tilaisuus tarjoutuu. Noin muuten ruudulla on pyörinyt jälleen paljon scifiä ja ihan vuoden loppua kohti hieman pukudraamaakin (Ylpeys ja ennakkoluulo -BD on tulossa postissa). Uusien sisältöjen haalimisen sijasta olen palaillut jälleen myös vanhojen klassikoiden äärelle: Alien toimi edelleen kuin häkä, vaikka Scottin myöhemmät yritelmät kuinka hyvänsä ovatkin yrittäneet paskoa sarjan maineen 🙂

Länkkärivuoden parhaita aiemmin näkemättömiä teoksia oli tuoreehko The Sisters Brothers. Pitkään odottanut The Ballad of Buster Scruggs pitää nähdä viimeistään tänä vuonna – sopiva tilaisuus voisi olla vaikkapa kevään länkkärimaraton. Maratonit pyörivät vanhaan malliinsa ja katsojamäärä oli sikäli korkea, että eiköhän tuokin perinne tule hengissä pidettyä. Scifin puolella Aniara oli vaikuttavan kyyninen kuvaus ihmismielestä, ja jostain syystä aikanaan täysin ohi mennyt Moon sekin vuoden parhaita kokemuksia. Eräänä sivujuonteena katsastin vielä rillumarei-elokuvat.

Semmosta. 2020 pitää yrittää huolehtia hieman paremmin niin fyysisestä kuin psyykkisestäkin terveydestä – enemmän lepoa, jos vain suinkin mahdollista ja vähemmän stressaavaa silppua. Parempaa vuotta ja jaksamista kaikille muillekin ryytyneille!

Add comment January 1st, 2020

Penclic Mini Keyboard C3 syynissä

Tykästyin aikanaan monen muun tavoin langalliseen Applen pikkunäppikseen, joka on edelleen mielestäni paras firman koskaan tekemä erillinen näppäimistö. Valitettavasti A1242:n aika jäi lyhyeksi, kun se korvattiin langattomalla versiolla, joka on monessa suhteessa huonompi teelmä: pattereita kuluu, USB-portteja ei ole, ja kaupan päälle saa normaalit BT-ongelmoinnit parituksineen ja lägeineen. Olin etsinyt jo pitkään korvaavaa tuotetta siltä varalta, että omat varastot lopullisesti ehtyvät, mutta mitään kovin lupaavaa ei ollut vastaan tullut, etenkään normaalilla enterillä ja Suomi/Ruotsi-asettelulla.

Lupaavien arvioiden perusteella ostin lopulta Penclic Mini Keyboard C3:n, joka on muotoilunsa ja kokonsa perusteella läheistä sukua Applelle. Parannuksena omppulautaan verrattuna USB-portteja on kolme, delete erillisenä nappina, ja näin PC-käyttäjälle leiska muutenkin se tavanomaisempi – Mäkkärimoodi löytyy sitä tarvitseville. Värivaihtoehdoista valitsin neutraalin tummanharmaan, jossa erikoisimpana yksityiskohtana silmään pistää turkoosi enter-nappi. 80 euron hinta oli hieman suolainen, mutta toisaalta näppiksessä säästetty raha on yleensä väärässä paikassa säästämistä, jos huono ergonomia aiheuttaa tuskastumista.

Lauta (väliaikaisessa) käyttöpaikassaan.

Erillisiä medianappeja ym. krumeluureja ei ole, vaan lisätoiminnot saa läppärien tapaan Fn-napin takaa. Ei siis mitään uutta tällä rintamalla. Windows-näppäin on korvattu Penclicin logolla, joten sitäkään ei tarvi piilottaa teippaamalla 🙂 Pikku ärsytyksenä Ctrl ja Fn ovat toisin päin kuin Macissa, joten virhepainalluksia saattaa sattua. Omien mieltymysteni mukaisesti Fn saisi olla pikemminkin vasemmalla, koska silloin useammin tarvittavaa controlia on helpompi painaa, mutta tottumuskysymyshän tämä.

Päivän yrittelyn jälkeen kahdeksan kympin lelu siirtyi kuitenkin perheessä eteenpäin kuopukselle, joka pääsi sitä myöten eroon karseasta Deltacon halpiksesta. Näppäintuntuma ei vaan miellyttänyt itseäni riittävästi, ja palautin käyttöön Applen näppiksen. Virhelyöntejä tuli liikaa, yleisfiilis oli jotenkin muovinen, ja pelaaminenkin hiukan kankeampaa kuin vanhalla, etenkin nuolinäppäinten vuoksi. Penclic on parisen senttiä syvempi kuin Apple, mikä toi pikkiriikkisen lisää tilanahtautta pöydälle. Lisäksi kallistuskulma on liian matala, mikä oli sentään helposti korjattavissa asentamalla korkeammat kumijalat taakse. Eipä ollut tästä tuotteesta A1242:n korvaajaksi vielä, vaikka lähelle pääsikin.

Add comment September 7th, 2019

Pisnespeeseestä pelipeeseetä

Firmoista poistettujen käytettyjen pöytäkoneiden ja läppärien markkinat ovat olleet olemassa jo jonkun aikaa, mutta nyt homma näyttää ammattimaistuneen sekä laajentuneen, ja samaan markkinarakoon yrittää työntyä aiempien putiikkien seuraksi lukuisia kilpailijoita. Ei noista varmaankaan hirveitä katteita revitä, kun raadot pitää putsata, korjata ja testata ennen myymistä, mutta ilmeisesti kuitenkin tarpeeksi, että putiikit pysyvät kannattavina. Ja hyvä asiahan tämä on, että vielä varsin käyttökelpoiset laitteet päätyvät edullisesti halukkaiden käyttöön romutuksen sijasta.

Ajatus halvan peeseepöntön valjastamisesta pelikäyttöön on itänyt muuallakin kuin omassa päässäni, ja myös asianomaiset firmat lisäävät niihin erillisiä näyttiksiä (tyypillisesti GTX 1050) ja SSD:itä, minkä jälkeen hinta selvästi nousee ja masiina siirretään “pelikoneet”-kategoriaan. Poitsun vanhan läppärin alkaessa käydä ahtaaksi syntyi perheessä tarve hiukan tehokkaammalle PC:lle, ja hankin tarkoitukseen HP ProDesk 600 G1:n vajaan 130 euron hintaan.

Mukana seurannut prosu oli vain Pentium G3220, mikä ei oikein riitä, joten vaihdoin parilla kympillä tilalle äreämmän i3-4130:n. Nopeimpia LGA1150-kantaan saatavia prosareita olisivat noin kymmeneentuhanteen passmarkiin venyvät i7:t, mutta niistä saa edelleen maksaa hieman liikaa. Vaikka jäähdytyksen pitäisi riittää kuumemman päänkin suorittimille, niin itse en välttämättä viitsisi yritellä 84-wattisia tähän koneeseen. Tuulettimia ei pienen kotelon takia vaihdella noin vain suurempiin, ja sekä virtalähteessä että prosutuulettimessa käytetään lisäksi harvinaisia 70 mm malleja, joita ei ole tehnyt juuri mikään valmistaja. Itselleni sattui äänekkäämpi Foxconnin propelli, jonka vaihdoin joissakin yksilöissä valmiina tulleeseen Cooler Masteriin.

Kotelo on SFF-mallinen, eli siihen käyvät ainoastaan puolikorkeat kortit. Tämä kannattaa totisesti huomioida projektissa, sillä tehokkaat ja/tai käytetyt näyttikset eivät niitä keskimäärin ole. Paras matalan profiilin (low profile) -kortti lienee tällä hetkellä Zotac GTX 1650, jota ei Suomessa vielä edes myydä. Perässä seuraa GTX 1050 Ti, mutta kun en halunnut räjäyttää pankkia, niin tyydyin hankkimaan juniorille reilulla 80 eurolla passiivisen Gigabyten GT 1030:n, joka on hintaansa nähden ihan kelpo tekele ja ainakin täysin hiljainen. 1030:aa harkitsevien kannattaa olla tarkkana, sillä kortista on normaalin GDDR5-version lisäksi myynnissä käytännössä saman hintainen DDR4-versio, joka on, noh, huono.

SSD napattiin vanhasta koneesta, ja nurkista sattui löytymään alkuperäisten kahdeksan seuraksi vielä neljä gigaa lisää DDR-1333:a. Hieman ärsyttävästi Taitonetti oli laittanut purkkiin hitaampaa muistia kuin mitä valmistaja suosittelee (1600 MHz), mutta eipähän ainakaan tullut paha mieli vanhojen kampojeni käyttämisestä. Välissä vielä sekavahko BIOS-päivitys sekä integroidun näyttiksen kytkeminen pois päältä, ja katso: edellisen koneen Linux buuttasi iloisesti. Nvidian ajurien asentamisen jälkeen toimivat pelitkin aivan eri vauhdilla kuin ennen, joten sikäli tavoite täyttyi. WLAN on tarkoitus vaihtaa PCIe-adapterilla Inteliin, mutta tällä hetkellä käytössä oleva Pandakin puksuttelee yllättävän hyvin ollakseen USB-pulikka.

Oliko järkeä vai ei? Rakenteluprojekti on ainakin tarjonnut viihdettä, ja Hoopee täyttää tarkoituksensa. Ihan kaikkia laajennusoptioita ei ole vielä käytetty loppuun, joten tulevaisuudessa voi asentaa topakamman näyttiksen tai prosarin, jos tarvetta ilmenee. Lisähankinnat nostavat alkujaan halvan koneen hintaa nopeasti, ja tällä hetkellä lienee seonnut jo lähes 300 euroa – WLAN-kalikka ja SSD olivat jo olemassa, joten niihin olisi muuten pitänyt upottaa joitakin kymppejä lisää. Tässa vaiheessa aletaan olla jo sellaisissa lukemissa, että valmiiksi koottu kokonaisuus tai nettihuutokaupasta ostettu käytetty pelikone alkaa olla järkevämpi hankinta, varsinkin kun niissä on yleensä parempi näytönohjain. Bisneskone on sentään kunnolla rakennettu ja epäilemättä keskivertoruoskaa kestävämpi, mutta poikkeukselliset laitteistoratkaisut hankaloittavat osien vaihtelua sopivampiin.

Käyttöpaikassa

edit: Zotac näyttää ihan juuri tulleen myyntiin ainakin Jimpalle.

edit2: Intel tuli ja adapterikortti, nyt ei tarvi enää usbikalikkaa wlaniin. Virtalähteen äänekäs propelli on ainoa kiireesti vaihdettava osa, mutta Kiinasta kestää…

edit3: Sattui jäämään toisesta koneprojektista vanha SSD yli, joten upataan nyt tallennustilaa vielä 240 gigalla, ettei tarvi koko ajan laskea.

edit4: Tuuletinkin saapui ja nyt poweri pärisee vähemmän. En ihan 100 % tyytyväinen tuohonkaan ole, mutta ainakin vähemmän rasittava.

edit5: Päivityshuuma jatkuu yhä. Nyt on 16 gigaa 1600 MHz muistia, ja prosukin lipsahti 4590S:ksi. En tiedä, onko juniorin käytössä asialla mitään väliä, mutta ehkäpä kone sai näin hetken lisää elinikää.

Add comment August 10th, 2019

Lipsuva Kinnarpsin kallistus

Löysin vuosi sitten koulun kierrätyspäivästä mukavan ja siistikuntoisen Kinnarpsin työtuolin, joka on epäilemättä uutena maksanut ihan rahaa. Tänä keväänä kuitenkin sen kallistusmekanismin lukitus alkoi lipsua ja etureunalla istuessa *krriiiikk* tuoli lysähti epämukavaan etunojaan. Pitkällisen tarkastelun jälkeen totesin syypääksi löystyneen mutterin, joka painaa jokseenkin kummallista lehtijousiviritystä yhteen.

Melkein kaikki koneistossa on hitsattu yhteen, joten en löytänyt mitään tapaa päästä syvällä olevaan mutteriin käsiksi vaikkapa jakoavaimella. Kiintoavain voisi jotenkin yltääkin, mutta sitä ei luultavasti pystyisi kääntämään tarpeeksi pienestä raosta. Parhaiten räpellys onnistui siten, että vapautti kammesta kallistusmekanismin ja pyysi painolastiksi toisen istujan, jolloin tuoli aukesi takaosasta (ks. kuva). Tätä ennen piti ottaa kahdella ruuvilla kiinni oleva klisu muovisuojus pois. Lopulta sain mutteria käännettyä kiinni päin mätkimällä sitä pitkän ruuvitaltan ja vasaran avulla. Karu korjaus, mutta ei tunnu enää lipsuvan 🙂

Slipping Kinnarps tilt mechanism

My Kinnarps office chair started *screech* tilting forward even when locked. It turns out the mechanism wasn’t actually broken, but a nut pressing some springs together had got loose. Unfortunately the nut is in a hard to reach position and can’t be tightened with normal tools. The solution was to take out the flimsy plastic protector, let the lock loose, have someone sit on the front of the seat, and whack the nut with with a screwdriver and hammer. See the image below for the location. Seems to work 🙂

Tätä mutteria kiristetään / This is the nut you’re looking for

Add comment July 19th, 2019

Previous Posts


Kommenttien virta

Aiheet