Posts filed under 'linux'

Steinperkkin Steinpurkki

On se myönnettävä: pöytäkoneiden ja läppärien sisäiset äänikortit eivät ole edelleenkään kovin laadukkaita, vaikka parannusta on tapahtunut. Kiintolevy, näytönohjain ja ties mitkä komponentit tuottavat äänilähtöön sirinää, huminaa ym., jonka kuulee tällainen puukorvakin. Pienien pöytäkaiuttimien kanssa ongelmaa ei juuri huomaa, mutta kuulokkeiden tai parempien kajarien kanssa kyllä. Annoin lopulta periksi ja ostin halvahkon USB-äänikortin hifi-tilanteita silmällä pitäen: kaupasta lähti mukaan hyväksi mainittu Steinberg UR12.

Linuxin äänitukea parjataan usein, eikä ihan syyttä; rajapintoja on pari liikaa ja säätäminen vaatii usein opettelua. Onneksi USB-äänelle on olemassa ns. “class compliant” -standardi, eli perustoiminnot saa käyttöön monimutkaisistakin purkeista. Tässäkin tapauksessa riitti törkätä johto koneeseen ja laite oli heti käytettävissä normaalissa äänipaneelissa sekä sisäänmenona että ulostulona. Virtansa laite ottaa suoraan USB:stä, joten erillistä virtalähdettä ei välttämättä tarvita muuten kuin mobiililaitteiden kanssa. Hienosäätöjä saa tehtyä Steinbergin omalla softalla, joka tukee kuitenkin vain Windowsia tai Mäkkiä. Ainoa vakiona Linuxille näkyvä säätö on äänenvoimakkuus, mikä onneksi riittää arjen tarpeisiin.

Entäpä sitten se tärkein ominaisuus eli äänenlaatu? Omat kuulokkeeni (Sony MDR-CD380) eivät edusta mitään raskainta sarjaa, mutta jopa niillä huomaa kohinan poissaolon. Kuulokevahvistimesta lähtee tarpeeksi kovaa ääntä näille 40 ohmin luureille – mutta ei juuri sen enempää, joten hiukan epäilen riittävyyttä korkeamman impedanssin tapauksessa. Paremmin UR12 pääsi oikeuksiinsa studiomonitorien kanssa: M-Audion keskikokoiset pönttöni soivat linjaulostulosta oikein kauniisti. Steinbergin päässä on RCA:t ja kajareissa isot plugit, joten sain kuluttaa reilun tunnin kaapelien kolvauksen äärellä, mutta nytpä ei tarvi enää menettää hermojaan miniplugirempulan kanssa tapellen.

Käyttötarpeeni eivät ole kovin mutkikkaat, joten UR12 ajaa varsin hyvin asiansa. Jälkiviisautena olisi kenties kannattanut saman tien hankkia muutaman kympin kalliimpi UR22, jossa olisi ollut myös MIDI sekä erillinen äänenvoimakkuus kuulokkeille ja linjalähdölle. Tässä karvalakkimallissa pitäisi muuten olla pitkälti samat sisukset, joten laatueroa varsinaisessa äänessä ei liene. En kokeillut vielä tallentaa ääntä, joten äänitysominaisuuksista en voi sanoa varmaksi mitään. Kaiken kaikkiaan UR12 vaikuttaa olevan juuri sitä mitä hain: Linuxissa toimiva laadukas USB-äänäri. Bonuksena mainittakoon vielä jämerä metallikuori, joka suojaa sisuksia ainakin kiväärinluotia pienemmiltä uhilta.

Add comment October 31st, 2017

Linux-pelitystä

Vuosien varrella on tullut kuultua vähän liiankin usein iänikuista virttä siitä, kuinka Linuxilla ei voi pelata. Jos tarkoituksena on hakata jotain viimeisimpiä 3D-räiskintöjä, niin onhan se toki näinkin, muttei nykytilanne suinkaan ihan niin surkea ole – kaikki viimeisimmät AAA-tekeleet haluavan pitää omistaa joka tapauksessa myös konsoli tai pari, koska kaikkia sisältöjä ei PC:lle julkaista. Emulaattorien kautta pääsee käsiksi valtaisaan määrään retrokoneiden pelejä, mutta keskityn tässä pohdinnassa etenkin natiivisti Linuxilla toimiviin tuotoksiin. Samasta syystä ohitan Winen, vaikka senkin kautta (riittävästi säätämällä) on mahdollista saada kaikenlaista toimimaan.

Linux-jakelujen paketinhallinnasta löytyy lähinnä sekalaisia harrastajien tekemiä pikkupelejä, joista voi olla hetkeksi viihdykettä: Tetris-klooneja, korttipelejä, puzzleja ja sen sellaista. Ainakin jälkikasvua huvitti eniten SuperTux, kelpo Super Mario -klooni. Retrompaa menoa tarjoavat vaikkapa Nethack ja muut tekstipohjaiset seikkailut, sekä niiden pyörittämiseen tarkoitetut myöhemmin tehdyt tulkit. Lucasartsin ja Sierran klassikkoja ajaa suoraan aptistakin asentuva ScummVM, mutta ei puututa tässä nyt niihin.

Pelikauppa Steamin Linux-version myötä aukeni Linux-pelaajille uusia näkymiä. Vaikka Valven Linux-pohjainen SteamOS ja Steam Box (sittemmin Machine) tuntuvat olevan vastatuulessa, niin onneksi sisällöt ovat ihan tavallisenkin tallaajan ulottuvilla; ainakin Mintissä kauppa asentuu suoraan paketinhallinnasta. Vaikka suurin osa “SteamOS”-kamiksesta onkin indiepelejä (missä ei sinänsä ole mitään vikaa, päin vastoin), niin näyttääpä joukossa olevan jonkin verran isojakin tuotantoja. Valven omat pelit, kuten Half-Life 2 myöhempine johdannaisineen sekä Portalit ovat luonnollisesti näiden joukossa.

1990-luvun lopulla, Voodoon ja TNT:n aikakaudella Linuxin 3D-tuki oli vähän sitä sun tätä, mutta sittemmin tilanne on vakiintunut ja asettunut hyvälle tasolle. Yli vuosikymmenen ajan mentiin sillä asetelmalla, että nopeutta ja luotettavuutta halajavan Linux-käyttäjän kannatti ostaa vain Nvidiaa. Moni puristi oli nyreissään ajurin suljetuista osista, mutta vaihtoehdotkin olivat vähissä. Nouveau-projekti on sittemmin saanut aikaan avoimet ajurit, joiden toimivuudessa on kuitenkin yhä parantamisen varaa. Nvidia itse tukee Linuxin lisäksi – aika yllättäenkin – myös FreeBSD:tä ja Solarista.

AMD:n eli entisen ATI:n osalta tilanne oli pitkään heikko, etten sanoisi surkea. Nvidia tavoin saatavilla oli sekä suljettu ajuri (Catalyst eli fglrx) sekä perässä laahaava avoin toteutus. Catalyst oli se nopeampi vaihtoehto, mutta samalla buginen. Avoin ajuri oli Nvidian vastaavaa huomattavasti parempi, muttei tukenut uusimpia kortteja eikä kaikkia ominaisuuksia. Sittemmin AMD on ryhtynyt tukemaan avointa ajuria, joka onkin kuronut nopeuseroa kiinni ja tällä hetkellä jo kelpo kunnossa. Sitä myöden Catalyst on myös alkanut kadota Linux-jakeluista. Nvidia on edelleen tämän kukkulan kuningas, mutta parilla eri kortilla näkemäni perusteella AMD ei ole enää mikään huono vaihtoehto pelaajalle sekään. Viimeisimpiä vertailuja löytyy tasaisin väliajoin Phoronixista.

Jättiläisten varjossa suurimmaksi PC-graffapiirivalmistajaksi vaivihkaa kasvanut Intel ei ole edelleenkään näyttisten kärkikahinoissa, mutta toivoa on tälläkin saralla. Läppäreissä erilliset näytönohjaimet ovat jo pitkään siirtyneet kalliiden tehokoneiden suuntaan, siinä missä Markantalon Acerissa(tm) on vain se Intel (tai joskus AMD:n integroitu vastaava). Isoilla resursseilla sekä vakaalla teknisellä osaamisella varustettu firma on laittanut hihat heilumaan, ja integroidut näyttikset ovatkin kohentuneet vauhdilla: alkujaan nuhainen HD-sarja on sittemmin moninkertaistanut laskentatehonsa, ja Iris-sarjalaiset pärjäävät jo halvimman pään erillisille näyttiksille. Intelin Linux-ajurit ovat olleet esimerkillisesti aina avoimet – säätöjä on vähän, mutta toiminta on kaikkiaan vakaata.

Selailin hiljattain läpi sekalaisista Humble Bundleista kertyneitä, useimmiten täysin kokeilemattomiksi jääneitä pelejä. Tuotokset (mm. AmnesiaBastion, BraidGrim Fandango, Jamestown, Limbo, Swords and Sworcery ja Voxatron) olivat jo vähintään muutaman vuoden vanhoja, joten niitä pyöritti hienosti HD 4000 -pohjainen Intelin integroitu näyttiskin. Tietyin varauksin riitti jopa HD 2000. Tuoreella halvahkolla Nvidialla (GTX 1050) sai päälle kytkeä kaikki mahdolliset hienoudet, vaikka käytössä oli fullhd:tä vaativampi 1440p-tarkkuus.

Lähdin liikkeelle vaatimattomin odotuksin, mutta lopulta suurin osa peleistä pyörähti käyntiin, vaikka matkalla kirjastojen ym. versiot ovat muuttuneet moneen kertaan. Eräs vedenjakaja oli 32- ja 64-bittisyys, joka tosin tuntui vaikuttavan pikemminkin niin, että vanhat 64-bittiset versiot peleistä eivät toimineet, vaan ne 32-bittiset. Yhteensopivuuskirjastoja voi asentaa näin: apt-get install libglade2-0:i386. Selainpohjaiset teknologiat olivat ikääntyneet huonommin, ja esimerkiksi Amanitan hienot seikkailut ja Windosill eivät toimineet enää suoraan; jollain säädöllä varmaan sekin toki onnistuisi.

Entä miltäpä näyttää Linux-pelaamisen tulevaisuus? Mitään suurta yleisöryntäystä tuskin on edelleenkään tulossa, jollei sitten Steam OS tee yllättävää nousua. Tietystä marginaalisuudesta huolimatta tilanne on kuitenkin ihan mukava: 3D-raudan tuki on kunnossa, Steamin kautta on tullut paljon uutta sisältöä saataville, ja Unity sekä Unreal Engine tukevat nykyään Linuxia yhtenä kohdealustana. Taas muodikkaat silmikkonäytöt ovat olleet paitsiossa, mutta jotakin tukea alkaa niillekin tulla – kokonaan toinen asia on sitten, kuinka pitkälle tämä VR-hypen toinen aalto ylipäänsä kantaa.

Add comment June 10th, 2017

Android-koppulointia

Kyllästyin vanhaan Samsung Galaxy Trend Plussaani mm. sen tahmailun, pullistuneen akun, rähjääntyneen suojakuoren, vanhan Android-version (4.2.2) ja kaatuvan Facebook-sovelluksen takia. Hajonneen Fairphonen tilalle pikaisesti hankittu halpa teiniluuri palveli sen reilun pari vuotta, kuten pitkin, joten menetys ei ollut suuri. Uuden kalikan saatuani päätin kokeilla CyanogenModia, jolla jokunen tuttu oli onnistunut elävöittämään vanhoja laitteitaan. Sittemmin CM kulkee nimellä LineageOS.

Trend Plus ei ole jostain syystä tuettujen mallien joukossa, mutta onneksi googlaamalla (heh) löytyi “epävirallinen” LineageOS 14.1 ts. Android 7.1.1. Asennus ei tietenkään tapahdu ihan noin vaan paketti lataamalla, vaan ensin puhelin pitää laittaa kehittäjätilaan ja rootata. Tarvittavat askeleet riippuvat pitkälti mallista, mutta tavoitteena on joka tapauksessa saada ineen ensin TWRP, joka mahdollistaa varsinaisen LineageOS:n asennuksen. TWRP:llä asennetaan laitekohtainen … TWRP, jonka saa buutissa esiin laitekohtaisella nappiyhdistelmällä – tässä tapauksessa virtakytkin, kotinappi ja äänenvoimakkuus ylöspäin.

TWRP:ssä mieluusti tyhjennetään kaikki mahdollinen (wipe/factory reset), jotteivät vanhat tiedostot sekoita tulevaa käyttistä. Tätä ennen tietysti kaikki tarpeellinen, kuten valokuvat ja kontaktit, on siirretty turvaan. LineageOS-zippitiedosto kannattaa laittaa SD-kortille, josta sen saa suoraviivaisesti asennettua (install) puhelimen sisäiseen muistiin. Pelkällä Androidilla ei hirveästi tee ilman Googlen moninaisia kikkaleita, jotka saa paikasta OpenGapps. Lukuisten eri versioiden aiheuttamaa hämmennystä helpottaa vertailutaulukko. Oletuksena tuleva “Pico” on ihan riittävä, koska se asentaa Google Play Storen, josta voi sitten latailla loput tarpeen mukaan. OpenGapps fläsätään heti käyttiksen perään buuttaamatta välillä, minkä jälkeen tyhjennetään vielä cache.

Ensimmäinen buutti kesti todella kauan – niin kauan, että uskoin koko homman menneen jo kiville. Pitkällisen odotuksen jälkeen Android kuitenkin nousi pystyyn ja toimi jokseenkin hyvin. Ensimmäinen yritykseni oli ilman Gappseja, mutta nehän toki tarvittiin, joten tein asennuksen (pariinkin kertaan) uusiksi.

Hyvin yksinään toiminut Antero meni kuitenkin säännönmukaisesti joikeliin Google-kamisten kanssa: virtuaalinäppäimistö kaatui jatkuvasti, eivätkä netistä löytyneet vinkit datan ja cachen tyhjentämisestä auttaneet. Ulkoinen BT-näppiskään ei toiminut ilman näppäinsovellusta (AOSP), joten tilanne näytti hetken jo toivottomalta, kun vaihtoehtoista näppäimistöäkään ei voinut asentaa. Asentelin kokeeksi ADB:n, jolla pääsi poistamaan näppäimistön asetustiedostot ja tonkimaan puhelinta muutenkin USB-kaapelin kautta, mutta eipä auttanut sekään. Ratkaisuksi osoittautui Google Keyboardin paketin asentaminen ADB:n avulla, minkä jälkeen AOSP otettiin kiireesti pois asetuksista.

Vaikka Play Store ei ole näin asennettuna Googlen sertifioima, niin tuntui se silti toimivan. Asensin kokeeksi Google Mapsin, Feispuukin+Messengerin sekä Plants vs. Zombiesin, jotka kaikki pyörähtivät käyntiin – siinä määrin kuin hitaalta puhelimelta voi kohtuudella olettaa. Puhtaaseen Androidiin verrattuna vauhti rupesi selvästi jo hidastumaan muistin lopahtaessa, mutta eipä kalikalla paljon tee ilman sovelluksiakaan. SIM-korttini meni uuteen puhelimeen, joten puhelu- ja tekstarikäytöstä en osaa sanoa; kaikki tässä mainittu on hoidettu wlanin kautta.

Kannattiko? Tässä tapauksessa, kun kyseessä oli muutenkin roskiskuntoinen luuri, niin varovasti kyllä. Vaikka 7.1.1 tahmailee paikoitellen, niin sitä teki myös 4.2.2., ja ainakin pahasti tökkinyt kamera lähtee päälle rivakammin. Uusi käyttis on selvästi vähän liian kova pala Trend Plussalle, joten kovin sujuvaa kokemusta ei kannata odottaa. Vanhempaa LineageOS:ää/Androidia ei tälle mallille saa, joten vaihtoehtoja ei siinä suunnassa ole. Näin säätöprojektina asennus oli ainakin opettavainen, vaikka päivittäistä käyttöä ajatellen paras vaihtoehto olisikin kenties ollut vain sen alkuperäisen, virallisen käyttiksen uudelleenasennus.

LineageOS 14.1 + OpenGapps

Add comment May 26th, 2017

MintBook Pro

Kun duunissa koitti taas (lopulta) aika saada uusi kone, niin keksin vielä vanhallekin jotain käyttöä. Serriin eläkkeelle pääsyä odotellut MacBook Pro 6,1 huomasi joutuvansa pidennetylle työuralle, kun länttäsin siihen tuttuun tapaan Mint/Mate-yhdistelmän (18.1) – yhtäältä ihan mielenkiinnosta ja toisaalta siksi, että nuo uusimmat MBP:t eivät ole aivan yksiselitteisen mukavia pääkoneena (adapterikasa, klisu näppis ym.). Akku on vanhassa läppärissä jo sen verran förbii, ettei siitä enää matkaseuraksi ole, mutta kahdeksaan gigaan päivitetty muisti, kieputtimen tilalle vaihdettu SSD sekä aikanaan äveriäs i7-prosessori kohentavat menoa oleellisesti aikalaisrojuun verrattuna. Pidemmittä puheitta itse asiaan, eli mitä toimii ja mitä ei:

Heittämällä

  • Akkukäyttö – latausmittari näkyy ja jopa BT-näppiksen lataus siellä. Tällä akulla ei tosin paljon testailla.
  • Bluetooth – ainakin Applen langaton näppis on palvellut, kunhan sen vaan sai paritettua
  • Erikoisnäppäimet
  • Ethernet – olisin ollut yllättynyt, jos tämä ei olisi toiminut
  • Firewire – ulkoinen levy tuli näkyviin koneeseen kytkettäessä
  • Hiiripädi – niukasti testattu
  • Kortinlukija – laite tunnistuu ja pieni kortti lukeutui, uudemmat isommat SDHC:t ei
  • Näytönohjain – Nouveaulla saa ainakin kuvaa ulos. Syystä tai toisesta Linux käyttää GeForce GT 330M:ää eikä Intelin näyttistä oletuksena.
  • Ulkoinen näyttö – DisplayPortin kautta kytketty HP tunnistui heti
  • Valmiustila – kone menee sleeppiin ja herääkin siitä, tosin sitten se pitää sohia koneen omalta näppikseltä takaisin hereille, koska hiiri tai BT-näppis ei herätä
  • Äänet

Säätämällä

  • Nvidian ajuri – Driver Manager asentaa ajurin, mutta monella tuntuu olevan huonoja kokemuksia, sillä buutissa seuraakin musta ruutu. Linuxin buuttiparametreihin pitää lisätä nomodeset, ja johan soi.
  • Tuulettimet – firmis pyörittelee tuulettimia ihan omatoimisestikin tarpeen mukaan, mutta vanhat propellit olivat matalilla kierroksilla inhottavan äänekkäät. Apuun rientää macfanctld, josta ei tosin löytynyt PPA:ta tälle Mintin versiolle.
  • WLAN – Driver Manager asentaa ajurin ok

Vielä testaamatta

  • Intelin näyttis – säätö on mutkikkaampi kuin pelkkä ajurin vaihto, enkä näin pöytäkoneessa viitsi edes käyttää Intelin tekelettä (joka tosin säästäisi akkua matkakäytössä)

Projektia helpotti merkittävästi se, etten edes yrittänyt mitään tuplabuuttiviritystä, vaan asennusohjelma sai jyrätä koko levyn Linuxin käyttöön. Samoin se, että koneessa sattuu olemaan Nvidian eikä AMD:n näyttis luultavasti oli eduksi; vaikka tilanne on kohentunutkin, niin Nvidian tuki on käytännössä edelleen parempi. Pienenä kauneusvirheenä SSD:n nopeus jäi SATA 1:n mukaiseksi, vaikka Samsung 850 EVO:n ja kiintariohjaimen pitäisi pystyä suurempaan vauhtiin. En ole mitenkään varma, onko ongelma Linuxista vai laitteistosta (tai niiden firmiksistä) kiinni.

Tämän verran ikääntyneen laitteiston Linux-tuki on toki paljon parempi kuin uudempien kotkotusten, vaikka Mäkkien omituisuuksista usein seuraakin omia hankaluuksiaan. Kaikkiaan asennuksesta jäi hyvä jälkimaku, ja MBP saattaa palvella töissä vielä pitkäänkin pöytäkoneena.

Mintti on Mintti

edit: sleeppi, Firewire, akkukäyttö ja kortinlukija pikaisesti testattu.

Add comment May 23rd, 2017

Linux WLAN/WiFi unstable ping

I’ve been experimenting a lot – perhaps a bit more than I ever wanted – with USB WLAN adapters on Linux, trying to get a reliable low-latency connection. Some dongles are just bad and some drivers are undoubtedly bad as well, in addition to which different manufacturers’ implementations don’t always work together. Especially infuriating has been the huge lag in ping, which can jump to a few seconds at its worst. It turns out that the drivers or dongles can’t be blamed for all of this, but Gnome Network Manager (“Network Connections”). See here:

When there is no fixed BSSID set, Network Manager decides to do some occasional background scanning, which seems to slow the connection down to a crawl. Solution: choose a BSSID from the menu and it won’t. All in all I’d recommend steering clear from these USB kludges altogether, but at times you have no alternatives.

Add comment May 8th, 2017

Synclientin perusteita

Linuxin hiiripädituki on monipuolinen ja äärimmäisen tarkkaan säädettävä, mutta tavalliset asetustyökalut eivät tarjoa paljonkaan optioita, minkä lisäksi vakioasetukset voivat toimia aika heikosti, riippuen pitkälti koneesta. Tärkein hienosäätötyökalu on Synclient, joka tarjoaa suuren joukon viritettäviä parametreja – oikeastaan liiankin suuren, sillä vasta-alkajalla menee sisu kaulaan kymmenien mystisten numeroiden äärellä. Välttelin vuosikaudet Synclientiä juuri tästä syystä (sekä laiskuuttani), mutta lopulta sekin oli opeteltava pakon edessä. Seuraavassa tukea muiden ensiaskeleisiin.

Herkkyys

Hiiripädin liika herkkyys on sekä omien kokemusteni että netin lukuisten foorumien mukaan ehdottomasti yleisin ongelma. Pahimmillaan kursori liikkuu jo ennen kuin sormi edes koskettaa pädiä. Kaksi tärkeintä – hieman omituisella logiikalla nimettyä – asetusta ovat:

  • FingerHigh – kuinka lujaa pädiä pitää painaa, että hiiri alkaa liikkua
  • FingerLow – millä voimakkuudella tulkitaan, että liikutus loppuu (oltava pienempi kuin FingerHigh)

Liian pienet arvot aiheuttavat em. telekinesiaa ja tahatonta kursorin liikkumista pienimmästäkin kosketuksesta, kun taas liian suurista arvoista seuraa tahmea pädi, jota pitää survoa. 15 ja 10 ovat hyviä alkuarvauksia, mutta joillakin laitteilla tarvitaan huomattavasti suurempia arvoja. Toinen tyypillinen herkkyysongelma on kursorin vapina napauttaessa, jota voi puolestaan koittaa kohentaa kasvattamalla parametreja HorizHysteresis ja VertHysteresis. Liian suuret arvot tekevät kursorin liikkeestä tahmeaa ja kulmikasta.

Napautus

Myös täppäyksenä tunnettu napautus on vähän makuasia: itse otan sen jatkuvien virheklikkausten takia yleensä pois päältä, jos pädissä on oikeatkin napit. Päälle ja pois napautuksen voi kytkeä TapButton-parametreilla: nolla tarkoittaa, ettei näpäytystä tunnisteta, ja nollasta poikkeava arvo kertoo, miksi hiiren napiksi yhden tai useamman sormen napautus tulkitaan (1…3).

Skrollaus

Joissakin pädeissä on oikeassa reunassa kaistale, jota voi käyttää vierityspalkkina, mutta alue ei ole käsittääkseni mitenkään poikkeuksellinen, vaan vieritys tapahtuu puhtaasti ajurien tasolla. Nykyään suositun kahdella sormella vierityksen saa päälle parametrilla VertTwoFingerScroll ja vaakasuuntaan on vastaavasti Horiz-alkuisia parametreja. Nopeutta säätää VertScrollDelta, joka tosin toimii hieman epäintuitiivisesti: mitä suurempi arvo, sitä hitaampi vieritys. Applen popularisoiman “luonnollisen” eli täysin väärään suuntaan liikkuvan vierityksen saa aikaan käyttämällä deltassa miinusmerkkisiä numeroita.

Muuta

Kun käytössä on ulkoinen hiiri, voi olla kätevää laittaa päälle TouchPadOff, joka toimii taas hiukan omalla logiikallaan – miksei parametri voinut olla TouchPadOn? Näin pädiä ei tule sohittua vahingossa esimerkiksi kirjoittaessa. Uudemmat kosketuslevyt osaavat myös tunnistaa tilanteen, jossa kämmen on kirjoittaessa pädillä (PalmDetect ja sen lisäasetukset). Kaikenlaista muutakin eleentunnistuksesta softanappeihin löytyy, mutta itse en ole kokenut niitä tarpeellisiksi, kun omistamissani läppäreissä on vielä aidot hiirennapit jäljellä.

Asetuksia voi kokeilla nopeasti Synclientillä tyyliin “synclient FingerLow=10 FingerHigh=15”, mutta näin annetut arvot eivät tietenkään säästy uudelleenkäynnistyksessä. Skriptejä voisi viritellä monenlaisiin paikkoihin riippuen työpöytäympäristöstä ja distrosta, mutta yleisesti toimiva ratkaisu on luoda tiedosto /etc/X11/xorg.conf.d/70-synaptics.conf, johon voi laittaa asetuksia pysyvämmin seuraavaan tyyliin:

Section "InputClass"
    Identifier "touchpad"
    Driver "synaptics"
    MatchIsTouchpad "on"

    Option "FingerLow" "12"
    Option "FingerHigh" "16"
    Option "HorizHysteresis" "20"
    Option "VertHysteresis" "20"
    Option "VertScrollDelta" "80"
EndSection

Add comment November 22nd, 2016

Minttiä C710-Chromebookiin

Croutonin kanssa oli tullut askarreltua jo aiemmin, mutta sen rajat alkoivat tulla ikävästi vastaan: etenkin videotoisto tökki selittämättömästi, minkä lisäksi chroot-vankilat tuntuivat hiljalleen lahoavan käsiin sieltä täältä. Niin Croutonin kuin Chrome OS:nkin tulevaisuus on suuri kysymysmerkki, joten oli aika kokeilla vaihtoehtoja, jotta Acer C710:ni palvelisi vielä tulevaisuudessakin.

Eräs vaihtoehto olisi ollut Chrubuntu, mutta kun senkään jatkosta ei ole varmuutta, päädyin lopulta dramaattisempaan ratkaisuun, SeaBIOSiin, joka korvaa normaalin firmiksen pelkistetyllä BIOS-versiolla, jonka kautta voi buutata normaaleja käyttöjärjestelmiä. Seuraavaksi ulkoiseen USB-asemaan 64-bittisen Mint/MATE 18:n DVD ja normaali asennus käyntiin. Hiiripädi ei toiminut asennuksen aikana, mutta ulkoisella hiirellä sekin este voitettiin.

Toimii suorilta

  • WLAN, Ethernet
  • 3D- ja videokiihdytys, ulkoinen näyttö (ainakin VGA-liittimellä)
  • Webbikamera
  • Kortinlukija
  • Äänet ml. kuulokeliitäntä
  • Bluetooth
  • Akun varaus- ja prosessorin lämpötila-anturit

Toimii säätämällä

  • Hiiripädi: jostain syystä Mint estää oletuksena tarvittavan moduulin (i2c_i801) lataamisen. Rivi pois paikasta /etc/modprobe.d/blacklist.conf ja johan toimii. Asetukset ovat vakiona hieman huonot, mutta ohjeita kohentamiseen löytyy. Päivitän postausta, jos jaksan ruuvata synclientin asetuksia enemmän.
  • Äänensäätönapit: Fn ei ilmeisesti toimi millään viilaamisella, mutta äänensäädön voi vaihtaa normaaleihin F-näppäimiin paikasta Preferences – Keyboard shortcuts.
  • Sama juttu kirkkaussäädön kanssa. Ensimmäinen ratkaisu on asentaa alapalkkiin kirkkausappletti. Asentamalla xbacklightin voi yo. paikasta lisätä F6/F7:lle komennot “xbacklight -dec 10” ja “xbacklight -inc 10”.

Ei toimi

  • Lepotila: voisi ehkä olla mahdollista saada toimimaan isolla viilaamisella, mutta tein nyt mieluummin laiskasti niin, että kannen sulkiessa kone menee kiinni (Preferences – Power management).
  • Fn-nappi: tähän ei löytynyt oikein googlaamallakaan mitään, joten F-napeille ei saane tuplatoimintoja käyttöön. Eniten harmittaa F10:n menetys äänenvoimakkuuden säätöön, koska sitä tarvitaan emulaattoreissa.
  • ACPI: jos olen asian oikein ymmärtänyt, SeaBIOS ei tätä tue, joten nämä hienoudet jäävät kokematta. Kokeilin joitakin buuttiparametreja, mutta acpi_available ei näytä mitään.

Meni suunnilleen kuten odotinkin, eli suurin osa laitteistosta toimii suorilta, kun taas osa vaatii virittelyä. Sleepin puuttuminen on kenties ikävin juttu, kun on kyse mukaan napattavasta pikkukoneesta – toisaalta vanhahko 24-gigainen SSD:kin buuttaa virtanapista puolessa minuutissa, joten mitään massiivista odottelua ei tarvitse sietää. Hiiripädin asetuksia pitäisi jaksaa vielä viilata sujuvuuden parantamiseksi, vaikka ihan riittävän hyvin se toimii jo nytkin.

Pienten kompurointien vastapainoksi saa paljon hyvääkin: videotoisto (jopa fullhd-h264) tai äänet eivät töki, VirtualBox toimii, muistia ja suoritinaikaa ei huku Chrome OS:lle, käytössä on täysi paletti kerneliajureita, levy on selkeästi osioitu, USB-levyillä olevien tiedostojen kellonajat eivät sekoile, päivitykset tulevat kootusti, ja asiat ovat ylipäänsä varsin vapaasti konfiguroitavissa, siinä missä Chrome OS piilotti juttuja alleen. Uskon ja toivon myös, että käyttis ei lahoa samalla tavoilla yllättäen kuin Croutonin chrooteilla on tapana.

Filosofisesti ajatellen kone on nyt pitkälti menettänyt ominaispiirteensä ja on kuin mikä hyvänsä pikkuläppäri, johon on asennettu Linux. Sikäli paljon tässä oli tekemistä ja lopputulos vielä puolinainen, että sujuvinta käyttökokemusta halajavan ei kannata Chrome OS:stä luopua. Jättänen koneen itse kuitenkin toistaiseksi puhtaasti Linuxille, kun se näinkin hyvin toimii, eikä Chromen puolella toisaalta ole yhtään ohjelmaa, jota jäisin kaipaamaan.

Siinä se nyt on ihan todistettavasti.

Siinä se nyt on ihan todistettavasti.

edit: käyttämällä Chrome OS:n pädiajuria tämän mukaisesti saa satunnaiset hyppimiset ja harhaklikkailut kuriin. Asetuksia olisi hurjasti, mutta taidan jättää suhteellisen ok toimiville oletuksille, kun kone ei missään varsinaisessa tehokäytössä ole.

Add comment September 17th, 2016

Linux Mint and blinking/flashing/blanking screen

I suppose this problem will affect many people, so here’s one answer for Google to find. The latest Mint (18) has some graphics problems on at least the integrated GPU of Broadwell chips — others have reported similar issues on Skylake chips as well. It is reasonable to assume that other Ubuntu derivatives are susceptible too. It seems that kernel 4.4 introduced some bug that causes the screen to occasionally turn black for a fraction of a second. Changing the window manager or compositor do not alleviate the problem.

Mint 17.x does not suffer from blinking as it uses 3.x kernels. Updating to 4.6.3 seems to solve the issue as well, so it’s probably not a question of the X server either. The only quirk is that Mint doesn’t let you use other kernels than the 4.4 series easily. Here’s one package with instructions that did the trick, use at your own risk.

1 comment August 15th, 2016

Raspberry Pi 2: hyvät ja huonot uutiset

Lägään tällä hetkellä näiden Raspien kanssa hieman perässä, sillä rupesin vasta testailemaan synttärilahjaksi saamaani 2B-mallia. Jälleen kerran hieman nopeampi kolmonenhan tuli juuri uunista ulos.

Juhlapuheista huolimatta etenkään alkupään Raspeista ei todellakaan ollut työpöytäkäyttöön: muistia oli liian vähän, X:n ja SDL:n kiihdytykset riittämättömiä, ja jo muutenkin hitaan koneen hyydytti viimeistään käyttiksen ajaminen SD-kortilta. Muutaman vuoden aikana ytimiä on tullut kolme lisää, ja kenties vielä tärkeämpänä parannuksena muistin määrä on noussut gigatavuun. Mutta ollaanko vieläkään työpöytäkäyttöön riittävällä tasolla?

Kyllä, ei ja ehkä. Raspi 1:een verrattuna työpöytä pyörii mainiosti, mutta toisaalta hitainkin nykypäivän Intel-pohjainen miniläppäri on edelleen nopeampi. Hitaus ja nopeus ovat pitkälti ohjelmista kiinni: mukana seuraava Web-selain ja LibreOffice ovat aivan käyttökelpoisia, kun taas Java-pohjainen Processing hyytyi varsin ikävästi. Pikaisesti kokeilemani kevyet emulaattorit toimivat sinänsä ok X:n päällä, mutta kiinteän resoluution ja puuttuvan video-overlayn vuoksi niitä ei saanut koko näytölle (resoa voisi toki pudottaa, mutta se on ongelman kiertämistä eikä ratkaisua).

Pahin pullonkaula tuntuu edelleen olevan massamuisti. Siinä missä SSD:istä on tullut päivittäistavaraa isojen koneiden puolella, pikkulaudoissa ollaan edelleen jumissa USB2:n ja muistikorttien maailmassa. Odroideissa nähty eMMC on jonkin verran parempi, mutta jää sittenkin SSD:lle mennen tullen.

Parhaimmillaan Raspit ovat niille erityisesti räätälöityjen softien kanssa: mediatoistimista, emulaattoreista ynnä muista on optimoituja versioita, jotka käyttävät videoskaalaajaa tai OpenGL ES:ää tavanomaisten kirjastojen sijaan. Yllätyin itsekin, kuinka paljon 3D-rauta jaksoi puskea, kun sitä ohjelmoi järkevästi. Ylimääräiset kerrokset, kuten Java ja JavaScript, ovat puolestaan myrkkyä suorituskyvylle.

Monia päivittäisiä asioita voi tehdä jo nykyiselläänkin riittävän sujuvasti, kunhan hyväksyy tietyn ajoittaisen tahmailun. Ainoaksi peeseen korvaajaksi en Raspia edelleenkään laittaisi, enkä usko kolmosenkaan tilannetta merkittävästi muuttavan, varsinkin kun massamuistiväylät eivät ole sen nopeammat. Toisaalta tarkkaan rajatussa yksittäisessä käytössä etenkin tämä uusi Rapsutin voi olla aivan riittävän tehokas ja hinnaltaan kymmenesosa “oikeasta” tietokoneesta. Palataan asiaan taas parin sukupolven päästä.

raspi2

1 comment February 29th, 2016

Super Meat Boy trouble on Linux

This is more of a note for myself, since I run into the same problem quite frequently and it’s kind of tricky to find the fix even with Google. So… the next time you get this dreaded error message from Super Meat Boy:

Fatal Error: MojoShader compile failed!

Download this and extract it in your supermeatboy directory (local copy here in case the file disappears). It will replace the binaries for both 32- and 64-bit, after which you should be able to play the game again. The problem seems to have to do with Mesa’s Intel integrated graphics support, which lacks a required feature.

Note that the fix is for the downloadable copy only. No idea if it is needed or works with the Steam version at all.

Add comment January 24th, 2016

Previous Posts


Kommenttien virta

Aiheet