Raspi-Antero
October 20th, 2025
Useimmat Android-laitteet, kuten kännykät ja tabletit, ovat ARM-pohjaisia ja kun niidenkin taustalla häärii Linux, ei ole iso ihme, että Raspberry Pi:lle on omia Android-versioitaan. Pelkän Anteron ajaminen on hieman mälsä ajatus, mutta Waydroid lupaa molempien maailmojen hyvät puolet: Raspin normaalin työpöytäympäristön ja siihen päälle kännykkämaailman appiskirjon. Asennus ei ollut vaikeaa Pi-Appsin avulla, sillä se säätää sivukoon itsekseen vaadittuun neljään kiloon ja laittaa päälle tarpeellisen PSI-ominaisuuden. Ylimääräisenä vaiheena täytyy vielä käydä hyväksyttämässä laitteensa Googlelle, että tuiki tarpeellinen Play Store tulee käyttöön. Nimensä mukaisesti Waydroid toimii Waylandin alta.
Käyttöliittymä ei ole täysin sulava, mutta ei erityisen tökkiväkään. Toinen pieni kompastuskivi on hiiren käyttäminen kosketusnäytön sijasta, sillä huitomista tulee aika paljon, ja sormella helposti hoituvat eleet eivät ole hiirellä yhtä luontevia. Monikosketus luonnollisesti puuttuu, mikä tuottaa ongelmia zoomausta vaativissa softissa, kuten Google Mapsissa. Eli vaikka jonkin ohjelman saisi asennettuakin, ei sen täydellinen toimivuus hiiri-näppiskombolla ole mitenkään taattu, kuten kävi esimerkiksi Plants vs. Zombiesin kanssa.
Eräs realistinen käyttökohde Waydroidille ovat hyötyohjelmat ja mediatoistimet, joita ei kaikkia saa Linuxin puolelle. Näissä riittäisi varsin runsaasti testattavaa, joten tyydyin kokeilemaan Mapsin lisäksi YouTubea, joka tuntui futaavan kaikin puolin hyvin, kenties jopa paremmin kuin selaimessa työpöydän puolella. Speedtest oli niin ikään positiivinen kokemus, jota varten toki riittää ihan se selainkin. Google Docs, Ohvike, Zoom ja sen sellaista “vakavaa” softaa aukenee saataville Anteron kautta, kiitos mobiilimaailman valtavan momentin. Eri asia sitten, onko tällaisen hauskan harrastetietokoneen luonteen mukaista olla toimiston työväline 🙂
Ja sitten toki ne pelit. Tarjontaa on niin runsaasti, että timanttien löytäminen p*skan seasta on loputon sarka. Kuten yltä näkyy, vaakanäyttö ei ole aina järin hyvässä käytössä kännykkäpelien kanssa. Monument Valley, Geometry Dash ja Cut the Rope latautuivat ja toimivat sinänsä ongelmitta, vaikka hiiri ei ole minkään niistä kanssa paras mahdollinen ohjaustapa. Jos peli vaatii mutkikkaampia eleitä, niin seinä voi nousta vastaan. Joka tapauksessa on selvä, kuinka tätä kautta Raspin pelivalikoima jälleen laajenee moneen suuntaan (etenkin jos tykkää pikku pulmapeleistä ja mainosten katselusta).
“Kokeilinpahan tuatakin” -osastolla mennään, sillä en usko Androidin saavan jatkossa paljonkaan prosessoriaikaa Piilläni. En kaipaa mitään työsoftia, selaimella hoituu suurin osa virallisista asioista, ja pelejä on omiin tarpeisiini jo ihan riittävästi. Eipä tuosta toisaalta haittaakaan ole, sillä voihan joskus tulla tilanne, että pitäisi ajaa juuri tiettyä appista, jota ei muuten ole saatavilla. Kyllähän tämä toimii, mutta rajoitteet kannattaa taas tiedostaa. Waydroidin sammuttamisen jälkeen on muuten syytä ajaa seuraava komento tai uusi sessio ei aukea:
waydroid session stop
Kommentin kirjoitus
You must be logged in to post a comment.
RSS feed for comments on this post.