Kaasua, komisario Primus

January 9th, 2026

Kettimen kanssa metsässä ryynätessä täytyy mukana kuskata aina myös jonkun sortin tulenneuvoa. Trangian olen sytyttänyt melkein aina Primuksen pietsonaksulla ja ruuvattavat keittimet Motonetin halpalaarista löytyneellä myrskysytkällä. Hieman eksoottisempi yritelmä olivat puolestaan tulukset, joiden kanssa liekki niin ikään syntyi riittävällä raapimisella. Tulukset voinee edelleen pitää vaikka hätävarana, koska niillä yrittely menee helposti hieman vaaralliseksi sähläämiseksi. Osassa keittimistä on integroitu pietso, jolloin ylimääräistä sytytintä ei periaatteessa edes tarvi – sikäli kun noihin rimpuloihin uskaltaa luottaa.

TehoSytytin 3

Motonetin halpis antoi periksi (pietso rikki) vajaan vuoden käytön jälkeen, joten oli pakko ryhtyä etsimään korvaavaa tuotetta. Tuohon hintaanhan olisi voinut toki hakea vain kourallisen samanlaisia lisää, mutta halusin jotain pykälän luotettavampaa. Myrskysytkiä on kaupan joka lähtöön: plasmalla, bensalla ja kaasulla. Primuksella on retkeilykäyttöön tarkoitettu PowerLighter III, pikku puhalluslamppu, jonka kävin nappaamassa Clasulta 22 euron hintaan. Mukana ei tule valmiiksi butaania, joten sellaista pitää hankkia, jollei satu jo nurkissa olemaan. Täyttö tapahtuu pohjasta tavallisella venttiilillä. Ostin punaisen maastosta erottuvan mallin, vaikka PowerLighteriä on tarjolla myös mustana.

Naks

Sytkä on kädessä mukavan jämäkkä ja ote pitää hyvin pinnoitteen ansiosta. Liekki syttyy ja kaasuhana aukeaa kumilla karhennettua liipaisinta painamalla. Kyljessä olevasta ikkunasta näkee täyttöasteen ja mukana seuraa myös lenksu roikottamista varten. Puhaltamalla liekin saa kyllä sammumaan, mutta normaali tuuli sitä tuskin juuri hetkauttaa. Kylmyys onkin sitten toinen juttu, sillä butaani heittäytyy laiskaksi jo nollakeleillä. Ja niinhän siinä tosiaan kävi: jäähdytin TehoSytyttimen parvekkeella noin -10 asteeseen, ja johan loppui toiminta. Talvella sytkää täytyy siis joko pitää taskussa tai ainakin lämmittää kädessä hetki ennen käyttöä. Netissä vehkeestä on nähty sekä kiitosta että valitusta: kipukohdiksi on mainittu runsas kaasun kuluminen ja mekanismin hajoaminen, joten katsotaanpa talven myötä, miten Primus käytännössä jaksaa.

Filed under: laitteet,safka

Kommentin kirjoitus

You must be logged in to post a comment.

RSS feed for comments on this post.


Kommenttien virta

Aiheet