Vammala Partyillä julkaistu, Kimmon kanssa työstetty Ryönämestari-video – tai oikeastaan tuoteperhe – oli ensimmäinen tällainen videoprojekti, jossa olin isosti mukana. Itse idea syntyi jo 2021 samaisilla Vammala Partyillä epäilyttävän grillipihvin innoittamana. Tuotanto pistettiin käyntiin heti samana syksynä ja viimeiset kuvaukset sekä editointi saatiin kasaan heinäkuun alussa. Ote oli astetta vakavampi kuin “mennään heilumaan kännykkäkameran kanssa johonkin”, joten sisältöä tarvittiin odottamattoman paljon ja työmääräkin oli melkoinen. Muistilistalta löytyy seuraavia:
Sloganit
Logo
Jingle (tämän tapailin ihan itse Casion uruilla)
Maaseutuvideo
Käsis
Äänitetyt välispiikit
Frankin ja Jorman haastatteluvideot
Maaseutunäkymä taltioitiin Viikissä kännykkäkameran avulla jo syksyllä ja haastattelut tehtiin kotitalon kerhohuoneella, johon saatiin lavastettua riittävästi sekä Ryönämestarin koekeittiö että toimisto. Kuvaustilanne vaati reippaasti kaikenlaista rekvisiittaa ja laitteistoa puvuista mikrofonitelineisiin. Jorman esiliinan ompelin käytetystä lakanasta 🙂 Erikseen mikitys osoittautui hyväksi ideaksi, sillä kännyköiden tallentama ääni takakameran suunnasta ei ole mitenkään kehuttava ja samalle raidalle piti saada vielä haastattelijan ts. itseni ääni. Välispiikkini mikitin netistä löytyneen vinkin mukaisesti paksusta peitosta tehdyn teltan suojassa kaikujen välttämiseksi.
Ryönämestarin koekeittiöllä eli kerhohuoneen keittonurkkauksessa
Vaikein sisältö eli haastattelut saatiin purkkiin yllättävän nopeasti ja kivuttomasti, minkä jälkeen oli edessä ennalta eniten pelottanut vaihe: videon leikkaus. Laittelin ensin kasaan testivideota OpenShotilla, kunnes ilmeni, että sen renderöimä video tökki pahasti. Uusi yritys Kdenlivellä oli onnistuneempi ja homma hoitui lopulta varsin kätevästi. Eniten aikaa kului kohinoiden poistoon ja äänentasojen säätelyyn Audacityllä. Kaikki tämä siis Linuxissa, tietysti. 27″ näyttö ja edelleen suhteellisen tehokas Ryzen-prosessori olivat editoinnissa ystäviä, mutta voin hyvin kuvitella, että vähääkään isommissa projekteissa 16 gigan muisti tulee nopeasti vastaan.
Kurkistus kulissien taakse. Yksi kolmijalka kännykkäkameralle ja toinen mikrofonille.
Mitäs tästä kaikesta tuli opittua vastaisen varalle? Ainakin se, että tarvittavan sisällön, rekvisiitan ja järjestelyn määrä oli selvästi suurempi kuin kuvittelin. Käsistä ei voi jättää ylimalkaiseksi, “improan siihen jotain”, vaan kuvaustilanteessa replojen on parempi olla hyvin muistissa sujuvuuden nimissä. Katsojan huomio kiinnittyy luonnostaan ihmisiin, kasvoihin ja toimintaan, joten lavastuksen hienoudet, kuten mukaan ripottelemamme pikku vitsit menivät yleisöltä pitkälti ohi. Käytettävän laitteiston on hyvä olla kunnolla hallussa; haaskasimme tarpeettoman paljon aikaa Android-kännykän sahaavan automaattitarkennuksen kanssa ja se unohtui sittenkin päälle Frankin haastattelussa.
Viimeisin googlauksen sävyttämä sivuraide oli stadin slangiin tutustuminen, josta lähti liikkeelle vähän laajempikin kielellinen pohdinta. Vaikka olenkin Helsingissä sen 20 vuotta asunut, en ole sanottavasti poiminut sinä aikana (uusia) slangisanoja omaan puheenparteeni. Muutosta on tapahtunut lähinnä siinä, että länsisuomalaisen kulmikas Tyrvään murre on pehmentynyt ensin Tampereen kautta ja sittemmin aika lailla vesittynyt tavalliseksi puhekieleksi. Niin monet muutkin ovat junantuomia, ettei etenkään vanhaa slangia juuri arjessa kuule. Mielenkiintoista kyllä, paljasjalkaisempi jälkikasvu tuntee slangia vielä huonommin – olisin kuvitellut sitä edes koulusta hiukan tarttuvan, mutta näemmä ei. Jopa 1980-luvun Vammalassa vaikkapa fillari, duuni, fleda, kundi, koisia, prätkä, rotsi ja veke kuuluivat nuorten kieleen, mutta ainakaan täällä keskisellä alueella 2020-luvun Stadin skidit ei bamlaa slangii.
Suuri(n) osa vanhan slangin sanoista oli peräisin ruotsista, mikä ei ole länsisuomalaiselle ihan niin eksoottista kuin voisi luulla, sillä murteellisia lainoja on sielläkin vielä jäljellä. Vaikkapa mummuni pruukasi tehdä jotain ja joskus piti fundeerata (etenkin jos tuli tenkkapoo) tai trahteerata. Myös 1995–1996 “opiskelemassani” armeijaslangissa oli Helsingin vaikutusta: elbata, skode, sluibata, spade. Sittemmin lainojen lähteeksi on tietysti muuttunut englanti, mikä näkyy oikein erityisesti tietokone- ja skeneslangeissa, jotka ovat täynnä koodaamista, sorsaa, konnua, uppaamista, donaamista, sedaria, hardista, disua ja seepua – näissäkin alkaa jo muuten erottaa sukupolvieroja.
Appis on ratkaisu melkein kaikkeen.
Vaikka vanhin slangi onkin jo aika lailla kuollut puhujiensa myötä, on se joka tapauksessa kulttuurihistoriaa, jonka säilyttämisellä on oma arvonsa. Kirjoihin ja tutkimuksiin on taltioitu eri aikojen sanoja, ja Stadin Slangi ry julkaisee lehteä sekä järjestää muuta toimintaa. Murteen ajopuuna en sinänsä koe slangia itselleni miksikään sydämenasiaksi, mutta samalla toki tajuan kielen monimuotoisuuden arvon, joten luultavasti kersat saavat hiukan kasvattaa kielellisiä juuria kotikaupunkiinsa. Isikoodaus auttaa tässäkin 🙂
Tällä viikolla olemme saaneet taas kuulla aimo määrän opinnäyte-esityksiä, sillä peräti 18 opiskelijaa yrittää saada tutkintonsa kasaan ennen kesälaitumille lähtöä. Kolme kokonaista päivää sekoaa pelkkiin presiksiin, minkä lisäksi pidetään vielä arviointiryhmän kokous, jossa päätetään lopulliset arvosanat töille. Arvioita ja arvosanaehdotuksia jälleen kerran silmitelleenä yritin pohtia, miksi ehdotukset tuntuvat toisinaan täysin vääriltä ja miksi arvioijien kesken voi olla niin suuria eroja. Ainakin seuraavia syitä on tullut huomattua vuosien varrella:
Persoonallisuus – jotkut yksinkertaisesti ovat luonteeltaan pikkutarkkoja ja toiset taas lunkeja. Oman tietämyksen korostaminen ym. itsetehostus ei kuulu lausuntoon.
Tieteellinen tausta – tieteenalojen ja koulutusohjelmien välillä on suuria eroja siinä, kuinka paljon akateemisia käytäntöjä korostetaan.
Ammatillinen tausta – käytännön tekijä keskittyy arviossaan luonnostaan tuotantoon, kun taas akateemikko syynää tieteellisiä meriittejä.
Urapolun vaihe – kohta väittelevä tai vastaväitellyt arvioija on melkeinpä pikku klassikko, akateemisuuden lakipisteessä on helppo lukea MA-opinnäytettä kuin väitöskirjaa.
Kokemus – konkari osaa suhteuttaa arviointiaan muihin näkemiinsä saman alan opinnäytteisiin.
Suhde yliopistoon – ulkopuoliset arvioijat ovat toisinaan turhankin kilttejä varmuuden vuoksi, mikä liittyy toki myös kohtaan kokemus.
Suhde ohjaajiin – vanhan kalakaverin ohjaamaa duunia ei välttämättä viitsi kritisoida liikaa, koska samalla epäsuorasti kritisoi ohjaajaa.
Vertailu – toisen arvioijan kanssa keskustelu helposti yhtenäistää arvioita väärällä tavalla ja pahimmillaan johtaa vianetsintä-kilpajuoksuun.
Ruohonkorren asento – arvioijatkin ovat ihmisiä, joten ulkoiset tekijät tai vaikkapa vain satunnainen paha päivä saattavat vaikuttaa arvioon.
Lista ei ole kattava, mutta opinnäytteiden parissa askarrellut varmasti tunnistaa samoja ongelmia, joita on yritetty ratkoa eri keinoin. Eräs Aallossa käytössä oleva mekanismi on arviointimatriisi, jossa on lueteltu arvioitavat aspektit ja miten ne pisteytetään. Arvioijan työ on sittenkin luonteeltaan tulkintaa eikä mekanistista, joten yhteismitallisuus on lähinnä kaunis toive. Epäreiluja, ilkeitä tai yksipuolisia arvioijia ei todetun harhalaukauksen jälkeen enää pyydetä uudelleen. Nykyään vähintään toisen tarkastajan pitäisi olla Aallosta, mikä toimii ainakin pienenä laadunvarmistuksena. Viime kädessä kyse on joka tapauksessa ihmisten tekemästä työstä, minkä lisäksi taiteellisen työn arviointi on luonteeltaan kovaa tiedettä mähmäisempää, joten inhimillisiä erehdyksiä tapahtuu varmasti jatkossakin.
Tähän ikään piti päästä ennen kuin lopulta otin selvää siitä, mitä eri pihdit ja tongit ja pinsetit ovat oikeasti englanniksi. Enkkutermit ovat osittain hämäävästi samankaltaisia kuin suomalaiset, mistä seuraa lisäsekaannusta. Tässä joka tapauksessa muutamat työkalut:
Tongs – keittiöpihdit eli ottimet (mutta myös pajapihdit ym. isot värkit)
Korvakuulolta luontevasti olisi pincers~pinsetit ja tongs~tongit, mutta lähisukulaisuudesta huolimatta menee silti pieleen. Valitettavasti tästä systeemistä ei saa oikein vedenpitävää, koska kategorioiden välillä on päällekkäisyyttä, nimet ovat saattaneet muuttua ajan mittaan, eikä puhekielessä käyttö ole aina turhan tarkkaa. Kasvata sanavarastoasi – öka ditt ordförråd.
Pikku viihde- ja lähes tutkimusprojektina olen käräytellyt tämän kevään Torista ilmoituksia, joissa on ollut hakusanaspämmiä. Eli vaikkapa kun myynnissä on Logitechin kaiutin, niin “hakusanoiksi” laitetaan ilmoitukseen Genelec, Harman Kardon, Amphion, Yamaha ja kaikki muutkin mahdolliset tunnetut (oikeat) kaiutinmerkit. Hieman, mutta vain hieman, tätä nokkelampaa on ujuttaa hakusana johonkin näennäisesti asiaankuuluvaan virkkeeseen, tyyliin “sopii Genelecien pariksi”.
Kyllähän tämä asiaan selvästi liittyy.
Käräytysrallin – varmasti jo satoja raportteja – tulokset ovat olleet jokseenkin valaisevia palvelun suhteen. Useimpiin sääntöjenvastaisiin ilmoituksiin ei puututa mitenkään, etenkään jos kyseessä on tuollainen pieni harmittomalta vaikuttava ujutus. Ylläpito on kaiken perusteella ylityöllistetty, alipalkattu ja tehtäviinsä lopen kyllästynyt, ts. ei nappaa. Mielenkiintoisempi havainto on se, kuinka maksavia yritysasiakkaita kohdellaan silkkihansikkain: kymmeniä kertoja käräytetty, törkeästi sääntöjenvastainen ilmoitus pysyy napakasti linjoilla viikosta toiseen, siinä missä yksityishenkilöiden vastaavat sooloilut saattavat joskus kadota nopeastikin.
Pitkällisen väsytystaistelun jälkeen ylläpito saattaa silti jopa tehdä asialle jotain. Pari spämmilinkoa on selvästi parantanut tapojaan viikkokausien raportoinnin seurauksena, mutta yksi harvinaisen luupäinen loppumonsteri vielä haraa vastaan, joten taistelu jatkukoon. En tunne Torin yrityspuolta, mutta veikkaan näin lonkalta, että jos ilmoitukselle on ostettu lisänäkyvyyttä, niin sitä ei saa poistaa missään tapauksessa, tai sitten poistettu ilmoitus on ainakin helppo palauttaa pikkurahalla ja -vaivalla. Pisnes is pisnes.
Tervetuloa terveyden itsearviointiin! Rastita seuraavasta luettelosta mahdolliset oireesi, jonka jälkeen saat arvion terveydentilastasi. Vastaukset käsitellään luottamuksellisesti.
Jos sinulla on yksi tai useampi luettelossa mainittu oire, olet todennäköisesti istunut koko päivän Zoom®-palaverissa. Oireiden itsehoitoon soveltuvat tulehduskipulääke, lepo, venyttely, reippailu, suklaa, keskiolut tai muu vastaava luontaistuote, kynsien pureskelu, työpaikkailmoitusten selailu, seinän tuijottaminen lasittunein katsein sekä pimeään nurkkaan käpertyminen.
Tänään tuli varmuus sille, että jo aikapäiviä sitten alkanut etenemisarviointi meni läpi, ja täten olen ensi kuun alusta vanhempi yliopistonlehtori (senior university lecturer). Muualla kuin Aallossa ei moisia oikein — vielä — tunneta, mutta se on seuraava porras lehtorin jälkeen. Tyypillisemmin yliopistoissa on nykyään vain yliopisto-opettajia (ei-väitellyt) ja yliopistonlehtoreita (väitellyt), mutta Aallossa askelmia on nykyään peräti neljä ja muualta pitkälti poistunut lehtori-titteli edelleen käytössä. Kun jo Suomen sisälläkin on näin paljon kirjavuutta käytännöissä, niin ei liene vaikea arvata, että ulkomailla näitä nimikkeitämme ei ymmärretä sitäkään vähää 🙂 Jenkkisysteemissä suunnilleen kaikki ovat jonkun sortin professoreita, siinä missä täällä puolessa lehtorien ja proffien urapolut ovat edelleen tiukasti erillään (mutta).
Muuttuvatko työtehtävät? Tuskinpa merkittävästi. Nouseeko palkka? Pitäisi sen hieman kohentua.
Suurimpien keltaisten lehtiemme, Iltalehden ja Ilta-Sanomien, kotipaikka on Helsinki ja niiden toimittajatkin epäilemättä edustavat urbaania väestöä. Pikkupaikkakunnilla ympäri Suomen on kuitenkin runsaasti maksukykyistä väestöä, joten miten pitää tilaajakunta tyytyväisenä ja mahdollisimman laajana? Eräs juuri tähän tarkoitukseen suunnattu genre on maakunta-feelgood, jonka tutuimpia edustajia ovat varmasti nämä:
Autioituvalla maaseudulla saa hetken kokea lämmintä vahingoniloa, kun Helsingin vässykät eivät pärjää pikku lumipyryssä. Eivätkä ne osaa siellä tunnetusti autollakaan ajaa. Kuten otsikoista näkyy, talvi yllätti taas autoilijat, mistä voi aistia jo tiettyä urautumista ja innon lopahdusta. Maakunta-feelgood 1.0 ei taida enää ilahduttaa entiseen tapaan, joten mikä neuvoksi? Lääkkeeksi näyttää löytyneen maakunta-feelgood 2.0:
Jos oli 1.0:n kosiskelu läpinäkyvää, niin 2.0:ssa soitellaan sielun herkkiä kieliä vielä ilmeisemmin. Molemmissa esimerkeissä jätetään tietysti kaupungin kiire taakse, ollaan onnellisempia, eletään kauniin luonnon kanssa sopusoinnussa ja niin edespäin, mutta moisten itsestäänselvyyksien lisäksi tarvitaan vielä jokunen kunnon koukku. Inarin tapauksessa aiemmin vieraantunut kaupunkilainen huolestuu polttoaineen korkeasta verotuksesta (STOP! Autoilijoiden kuritukselle!) ja jälkimmäisessä puolestaan pitkän linjan kasvissyöjä ostaa puolikkaan peuran ja pilkkoo sen pakkaseen. Ai että, millaista eheytymistä!
En toki sano, etteikö näissä pläjäyksissä olisi paljon tottakin: varmasti moni maallemuuttaja voi olla aidosti tyytyväisempi uuteen elämäänsä. Agenda paistaa kuitenkin niin selvästi läpi, että sitä ei voi mitenkään olla huomaamatta. Entäpä missä ovat vastakkaiset artikkelit? Marjo muutti umpimieliseltä maaseudulta Helsinkiin ja on nyt aivan helvetin tyytyväinen, kun palvelut, koulut ja työt ovat lähellä 🙂
80-luvulla tuli vahdattua ahkerasti perheen kanssa Rowan “Mr. Bean” Atkinsonin tähdittämää, BBC:n julkaisemaa Musta kyy (Blackadder) -komediasarjaa, tosin en muista nähneeni silloin kuin vain ensimmäisen kauden, joka sijoittuu keskiaikaan. Sarja jatkui myöhemmin vielä kolme kautta, joissa seikkailtiin renessanssissa, 1800-luvun alussa ja lopulta ensimmäisessä maailmansodassa. DVD-boksi ratkaisi saatavuusongelman kertaheitolla, joten pääsin sekä verestämään muistoja että näkemään aikanaan ohi menneet jaksot.
Britannian keskiaikaa.
Hyviä sutkauksia löytyy joka kaudesta, mutta kaikkiaan värikäs ensimmäinen kausi lienee selkeästi paras. Myöhemmin kuviot urautuvat pitkälti samaan kaavaan, vaikka eri aikakausilla ollaankin: pomo on ääliö, Blackadder juonittelee/joutuu vaikeuksiin, Baldrick on ääliö ja niin pois päin. Etenkin loppua kohti komedian kaava on hyvin selkeä:
Baldrick: Sir, minulla on suunnitelma. Blackadder: En halua kuulla, mutta kerro nyt sitten. Baldrick: [tyhmä suunnitelma] Blackadder: [monimutkainen vertaus siitä, kuinka tyhmä Baldrick on]
Blackadder ja Baldrick ovat ainoat koko sarjan läpi jatkuvat hahmot, mutta toisesta kaudesta alkaen asetelma kääntyy, kun ovelasta Baldrickista tulee krooninen jästipää ja tyhmästä Edmundista puolestaan älykkäämpi. Tim McInnerny oli kaksi ensimmäistä kautta Blackadderin tohelo apuri, poistui sitten, mutta palasi vielä viimeisellä kaudella pienempään rooliin kapteeni Darlingiksi. Muun muassa Kyllä Jeeves hoitaa -sarjasta tuttu parivaljakko Hugh Laurie ja Stephen Fry osallistui niin ikään kahden kauden verran (Laurie pyörähti näyttäytymässä jo 2. kaudella).
Elo tää juoksuhaudoissa on.
Kyllähän tuosta viihdettä riitti moneksi illaksi, vaikka liian nopeasti nautiskeltuna hupi saattoi lysähtää hieman puuduttavan puolelle. Kuten ruutukaappauksista näkyy, DVD-boksin kuvanlaatu on suunnilleen VHS-tasoa. Ilmeisesti uudempi, remasteroitu versio olisi olemassa, mistä en kuitenkaan ollut ajoissa tietoinen. Ensimmäisen kauden lisäksi massasta erottuu myös neljäs kausi, etenkin kyynisyytensä ja karumman asetelmansa ansiosta. Tuntuu siltä, että kakkoskaudesta eteenpäin budjettia on pidetty kurissa, kun tapahtumat pyörivät lähinnä parissa sisätilassa, samoissa rytkyissä ja pienen vakiokaartin voimin – keskiajallahan nähtiin ulkona ratsastelua, linnoja, haarniskoja, hoviväkeä ym.
