Posts filed under 'retro'
Perjantai-illan hätäinen pikku Processing-projekti rupesi paisumaan ja alkaa olla jo hiljalleen ihan käyttökelpoinen. Tarkoituksena oli tehdä Zoo 2013:n PETSCII-kilpailua varten minimalistinen editori, jolla saisi lätkittyä ruudulle merkkejä väreineen ja sitten näytettyä niitä oikealla kuusnelosella. Mitään kunnollista ei tuntunut löytyvän valmiina Linuxille tai Mäkille, joten tehdään sitten itse. “Feature creep” iski pahasti päälle ja tein yhtä sun toista lisäystä. Tällä hetkellä ohjelma osaa jo seuraavaa:
- Piirto, kumitus ja väritys
- Reunuksen ja taustavärin vaihto
- Merkin poiminta
- Kuvien lataus ja tallennus
- Kuvien eksporttaus C-, assembler- ja BASIC-muotoon
- Simppeli pikselipiirtomoodi 1/4-merkeillä
- Alueen valinta ja kopiointi/tyhjennys
- PETSCII:n uudelleenjärjestely helpompaan muotoon
- Esikatselu venähtäneillä merkeillä ilman gridiä
Katsotaan, kuinka pitkälle into vielä riittää. Kaikenlaista muutakin mahdollista voisi lisäillä loputtomasti, mutta ainakin undo olisi varsin tarpeellinen toiminto. Animaatiota on pyydetty myös, mutta katsotaan nyt. Siinä vaiheessa, kun into loppuu, niin kintaat putoavat välittömästi 🙂
edit: Niin, jäi linkit laittamatta:
edit2: Tukee nyt myös VIC-20:tä.
edit3: Dokumentaatiota nyt täällä: http://www.kameli.net/marq/?page_id=2717
September 29th, 2013
Kaksi tärkeintä Commodore 64:n kortinlukijaa ovat 1541 Ultimate sekä erilaiset SD2IEC-variantit. Riippuu ihan tarpeesta, kumpi on sopivampi, mutta tärkeimmät erot ovat suunnilleen seuraavat:
- Ultimate emuloi 1541:tä lähes täydellisesti, mukaan lukien sisällä oleva prosessori, joka on tarpeellinen fastloadereille. SD2IEC toteuttaa ainoastaan systeemin levarikutsujen mukaisen standardirajapinnan. Niinpä etenkin demot toimivat huonosti jälkimmäisellä. Ongelmaa on korjailtu tekemällä erillinen tuki joillekin levyturboille kuten Epyx Fastloadille.
- Ultimateen on mahdollista ladata erilaisia ROM-tiedostoja, jolloin se toimii kuten Action Replay tai vaikkapa Final Cartridge.
- Ultimatessa on myös muita lisäominaisuuksia, kuten SID-soitin ja REU-muistinlaajennus.
- SD2IEC on edullinen. Koteloidut mallit ovat noin 50 egen luokkaa ja koteloimattoman saa vielä halvemmalla (vaikkei sitä sivuilta enää virallisesti löydykään). Ultimate II:sta saa pulittaa rehvakkaat 130 euroa, minkä lisäksi sen saatavuus on satunnaista.
- Ultimate varaa moduuliportin, siinä missä SD2IEC:n kanssa tarvitaan sarjaportin lisäksi vain virta kasettiportista. SD2IEC:n voi asentaa kohtuullisella vaivalla myös koneen sisälle.
- SD2IEC:llä voi vaihtaa napista seuraavan levyimagen. Ultimate vaatii menussa käyntiä, mikä keskeyttää esim. demot hieman tökerösti.
Molempia voi käyttää lerppujen lukemiseen ja kirjoittamiseen yhdessä oikean levarin kanssa. SD2IEC:n tapauksessa niin on hieman pakkokin tehdä, jos haluaa hankalammat omaa loaderia käyttävät demot toimimaan. Kumpikin laite toimii myös VIC-20:n sekä Plus/4:n kanssa, joskin Ultimate vaatii erikseen kuusnepan tiedostovalitsinta varten. SD2IEC:lle on olemassa menusysteemejä, joiden kautta voi selata ja ladata levyimageja. Kokeilin hyshysjostain ladatun ison pelipaketin mukana seurannutta CBM Filebrowseria, joka toimi ihan riittävästi. Esim. Fastloadin kanssa sen saa käynnistymään suoraan painamalla commodore-run stop. Fastload-tuki oli muutenkin hyvä, kaikki pelit latautuivat nopeasti. Demojen kanssa oli heikompaa – alle puolet kokeilluista lähti liikkeelle.
Demojen ystävän ja hc-virittelijän osalta valinta on helppo: Ultimate on nimensä veroinen. Jos tarkoituksena on muistella menneitä lapsuuden pelien äärellä, pelastaa vanhoja lerppuja, tai budjetti on äärimmäisen tiukka, niin SD2IEC toimii sekin aivan riittävästi.
edit 2016: Ultimate monipuolistuu ja sitä myötä hintakin nousee – tuoreimpia lisäyksiä ovat mm. kasettituki ja laajennetut ääniominaisuudet. Nyt puhutaan jo 150 euron sijoituksesta, mikä saattaa pistää satunnaisen harrastajan yskimään (itse yskin täällä ainakin). Linkit päivitetty.
September 23rd, 2013
Here are some preliminary results from a compiler/interpreter test, where we pitted different MSX compilers and cross-compilers against each other. The test was a simple integer addition loop. Here’s the Pascal version for a reference:
Program Bensmark;
Var
i,j,s:Integer;
Begin
s:=0;
For i:=1 To 10000 Do
For j:=1 To 100 Do
s:=s+1;
Writeln(s);
End.
The snippet tests mostly loops, so the results can’t be generalized for all sorts of purposes. Anyway, here comes the list with execution times in seconds, arranged from fastest to slowest:
- Mildly unrolled assembly: 4
- Trivial assembly implementation: 8
- SDCC C cross-compiler 2.9.0: 13
- MSX-C 1.20: 44 – painfully slow compilation
- X-BASIC: 47
- Turbo Pascal: 62 – quick compilation
- z88dk C cross-compiler: 86
- Hisoft C 1.35: 154
- Hisoft Pascal: 880 – extrapolated from a shorter loop
- MSX-BASIC: 2500 – extrapolated from a shorter loop
Some big surpises there, actually. I expected a lot better performance from z88dk and Hisoft C, but they lost even to the ancient Turbo Pascal. TP got a big plus for its swift compilation time, too. X-BASIC went on to show that BASIC doesn’t need to be slow at all. In spite of its problems and somewhat modest code generation, SDCC easily took the crown of compiled high-level languages here.
September 15th, 2013
Friikkilaitteiden sekaan saapui vaihteeksi jotain tavallistakin: Sony HitBit HB-75P. Tarkkaa vuosilukua ei missään lue, mutta 1984 ei ole huono arvaus. Tämä HitBitin malli on ehkä se kaikkein ikonisin Sonyn tekemistä MSX:istä – suomalaiset vanhan polven harrastajat muistanevat vielä “Kaikki maailman bittinikkarit liittyvät yhteen” -mainoksen 1980-luvun kotimaisista tietokonelehdistä. Sony teki MSX-koneita lähes koko niiden elinkaaren ajan, MSX2+:aan asti (HB-F1XV ja HB-F1XDJ).
HB-75P edustaa MSX1-laitteiden parhaimmistoa: muistia on täydet 64 kilotavua, aitoja moduuliportteja on kaksi, näppäimistö on hyvä, koneesta saa RGB-kuvaa pihalle SCART-liittimen kautta, runko on tukeva, koneessa on reset-nappi ja muotoilukin on laatikkomaisuudestaan huolimatta tyylikäs moneen muuhun aikalaiseen verrattuna. Bonuksena – tai harmina – HitBit käynnistyy vaatimattomaan “toimisto-ohjelmapakettiin”, jossa on kolme eri varianttia samasta yhden ruudun editorista. Kaikissa on käytännössä sama toiminnallisuus, mutta ensimmäinen on nimetty osoitekirjaksi, toinen kalenteriksi ja kolmas muistikirjaksi. Lisäksi on jokin transfer-niminen valinta, jolle en keksinyt heti mitään luontevaa käyttöä. Aikanaan lisäominaisuuksista on saattanut olla jotain iloa, mutta nykyään olen aika skeptinen näiden lisäkkeiden kanssa, sillä ne saattavat aiheuttaa yhteensopivuusongelmia.
Näppäimistä kolme oli saapuessa rikki: millään takomisella ei tullut merkkiä näkyviin. Onneksi oli kyse vain kosketuspintojen hapettumisesta. HitBitissä on erilliset kytkimet joka napille ja ne saa korjattua, kun repii näppäinhatun ensin irti ja sitten avaa alta löytyvän kytkimen kotelon. Alta löytyy kumitutti, jonka kosketuspinnan ja pohjalla olevat metallipinnat puhtaaksi kihnuttamalla ainakin tämän näppiksen ongelmat olivat ohi. Lievemmissä tapauksissa saattaa riittää pelkkä ahkera napin takominen, joka laittaa karstat liikkeelle.
September 12th, 2013
Skrolli 3/2013:ssa julkaistiin juuri Mikko Heinosen ja Petri Lankosken kanssa kirjoittamani artikkeli Tikku-ukoista pikselitisseihin: digitaalisen erotiikan varhaisvuodet. Kyseessä on lyhennetty ja kevennetty versio Digirakkaus 2.0 -kirjassa aiemmin ilmestyneestä tutkimusartikkelistamme Joystickit kuumina – varhaista erotiikkaa kotitietokoneilla.
September 10th, 2013
Panasonicin MSX2+:t sisältävät erikoisen “turbomoodin”, joka ilmeisesti ylikellottaa sisällä olevan MSX-enginen 3,58 MHz -> 5,38 MHz (tai jonkun lähteen mukaan 6 MHz:iin). Tämä ominaisuus löytyy siis FS-A1-sarjalaisista FX, WX sekä WSX. Ikävänä sivuvaikutuksena mukana kellottuu samalla PSG, joten äänet soivat ylävireessä. Turvon päälle survominen ei ole vaikeaa:
out 64,8:out 65,0
Eikä pois:
out 64,8:out 65,1
Pelkkien numeroiden valossa nopeutuksen pitäisi olla 1,5-kertainen eli suoritusajoista pudota 33% pois, mutta todellisuudessa näytönkäsittely, massamuisti ym. tasaavat nopeuseroa. Pieni BASIC-silmukka nopeutui 25% ja aped-editorissa merkkirivin täyttyminen kesti 10 sekuntia verrattuna alkuperäiseen 15:een. Realistisin testeistäni lienee ison paketin (R-Type) purku pmextillä kortinlukijalle:
- normikone, 6:10
- turbo päällä, 4:31
- turbo R, 1:08
Eron siis todellakin huomaa, mutta mihinkään tR:n tasoiseen hurjasteluun ei venytä. Ongelmistaan huolimatta moodi on tervetullut pikku lisä, joka saattaa säästää hieman hermoja raskaiden operaatioiden äärellä. Tässä vielä pikainen häkkini pturbo.com, jolla saa asetettua turbon päälle tai pois (on/off) dossissa.
September 4th, 2013
Tänään saapui Espanjasta viiden Japani-MSX:n lasti – eivät tosin sentään kaikki minulle 🙂 Paketin uumenista paljastui:
- Sony HB-F1XDJ (MSX2+)
- Sony HB-F1XV (MSX2+)
- Panasonic FS-A1WX (MSX2+)
- Panasonic FS-A1WSX (MSX2+)
- Panasonic FS-A1ST (turbo R)
Turbo R:ää olen käsitellyt jo aiemminkin, mutta MSX2+ on yhtä lailla kummajainen täällä puolessa. 1980-luvun lopulla elettiin pitkälti MSX:n lopun aikoja, joten useimmat valmistajat olivat jo jääneet pelistä pois. Mukana olivat enää Panasonic, Sony sekä Sanyo. Koneita tehtiin ainoastaan Japanin sisämarkkinoille, eli Eurooppaan kulkeutuneet yksilöt ovat käytännössä kaikki aktiiviharrastajien itse tavalla tai toisella maahantuomia. Sama videoistakin tuttu RGB-kaapeli käy näihin kaikkiin, joten NTSC ei ole erityinen ongelma. Stepdown-muuntaja on välttämätön jännitteen takia, jollei sitten halua modata länkkäripoweria suoraan sisälle.
Standardin puolesta MSX2+ on aika olematon parannus MSX2:een – lähinnä videopiiri on hieman parempi – vaikkakin valmistajat laittoivat mukaan tyypillisesti lisäominaisuuksia kuten MSX-MUSIC-laajennuksen, Ren-Sha-autofiren, pause-näppäimen ja levyaseman. Japanikoneille tyypillisesti muistia oli vakiona vain surkeat 64 kilotavua. Emolevyllä oli sentään yleensä laajennuspaikkoja, joihin saattoi kolvata lisää muistia. Edellinen omistaja olikin laajentanut nämä Panasonicit mukavaan 512 kiloon ja Sonyt 256:een. Mikään softa ei juurikaan 2+:n erikoisominaisuuksia käyttänyt, mutta toisaalta nuo ovat muuten monipuolisia ja hyvin tehtyjä laitteita, siinä missä monet peruskakkoset ovat aikamoisia raatoja ja vaativat kasan erilaisia laajennuksia.
September 3rd, 2013
Ammusta tilttas monsu kesken kräkkäämisen ja eilen kilahti joko kiintari tai emppa linukkapöntöstä. Nepan levaristakin joku konkka pian keittää. Onneks uppasin motukalla just sorsat swapperin purkkiin, niin voin letkuttaa ne sit takas, kunhan vedän bitin eetterillä. Eka en saanut kannuun ees konnua, mut kun flametin sysopin laamaa, niin pääsin kusoileen ja warettaan. Kunhan toi purkkaverssu menee disulta frameen, niin haksataan sit eleetimpi rellu Asmeille introkompoon. Koodari meinas, että laitetaan feidit asmilla ja musat ämppärinä, mutta mulle riittäis modikin, kun ei prosu jaksa pyörittää noita effuja stankkuhardiksella ees feikkaamalla.
September 2nd, 2013
Viime katsauksen jälkeen on löytynyt uusia laitteita ja vanhoistakin on paljastunut lisää ominaisuuksia, joten lienee paikallaan päivittää listaa MSX:n moderneista massamuistivaihtoehdoista. Jätän tässä väliin korppuemulaattorit, kuten HxC:n, joka sekin kyllä toimii, mutta rajoittuu ankean pieniin korppuimageihin.
- Tämän hetken kortinlukijoista satsaisin itse rahani MegaFlashROM SCC+ SD:hen. 99 euroon saa paitsi microSD-lukijan, myös SCC-äänipiirin sekä rehvakkaan flashin, johon voi uppailla vaikkapa Konamin rommeja tai käyttää tilaa kirjoitussuojattuna korppuasemana. Kahden korttipaikan versio on vähän kalliimpi, 129 e, jos sellaista jostain syystä sattuu tarvitsemaan.
- Minimibudjetilla voi harkita myös Padialin SD/MMC-lukijaa, jonka saa 70 euroon. Näistä ei ole omaa kokemusta, mutta ilmeisesti ovat ihan toimivia. Kotelo pitää järkätä päälle itse, joten hintaero alkaa olla olematon Megaflässiin verrattuna. Normimallissakin on kaksi paikkaa, mutta ehkä mielenkiintoisempi on muistinlaajennuksen sisältävä versio, joka tosin maksaa jo sitten 120 euroa.
- Brasiliasta tippuu vähän väliä jotain kiinnostavaa laitetta, joista tuoreimpana tulokkaana IDE-Mapper, joka sisältää IDE-liittimen, 512k lisämuistin sekä tietysti tarpeellisen mapperin. IDE-CF-adapterilla kiinni pitäisi saada myös CF-kortteja, jotka tosin eivät ole mikään tulevaisuuteen katsova media. Hinta osapuilleen satasen.
- Markkinoilta jo pariin kertaan kadonnut ja ehkä vielä comebackin tekevä Nowind osoittautui sekin lähemmässä tarkastelussa varsin kelpoiseksi kovalevynkorvikkeeksi. Olin tähän asti käyttänyt Nowindiä vain korppuaseman korvaajana, mutta laitehan tukee myös Sunrisen kovalevyimageja ilmeisen hyvin. Imageille kirjoitus on vielä kysymysmerkki ja mukana tarvii kuskata toista tietokonetta (vaikkapa Raspi saattaisi toimia kätevänä pikku hostina), mutta joka tapauksessa iso plussa jo muutenkin hyvälle kalikalle.
Sopivilla softilla myös toinen markkinoilta kadonnut tuote, Denyonet, voisi toimittaa suunnilleen samaa virkaa, mutta ainakin tällä hetkellä se tarvii erillisen massamuistin tuekseen. Joka tapauksessa tilanne näyttää tällä hetkellä vaihteeksi varsin valoisalta, kun vaihtoehtoja on tarjolla enemmän kuin yksi. Ihan liian pitkään ei kannattane jahkailla, koska tällaisilla projekteilla on perinteisesti vahva taipumus poistua pikaisesti keskuudestamme tuotantoerän loppuessa.
edit: Nowindille voi antaa sekä korppu- että kovalevyimagen samaan aikaan, joten tiedostoja voi siirtää ainakin virtuaalisia korppuja kirjoittelemalla.
edit2: Nowind toimii openMSX:n diskmanipulatorin kanssa yhteen. Jossain vaiheessa oli juttua, että tekeillä olisi suora tuki isäntäkoneen hakemistoille, mutta ainakaan tässä vanhahkossa versiossa sitä ei vielä ole.
August 27th, 2013
Kohtuullisen helpon haalimisen tuloksena sain lopulta kasaan kaikki euro-Spectrumien päämallit, minkä lisäksi hihaan tarttui ZX81 lisämuisteineen, Sinclair QL ja Russian ihme ZX Evolution. Jos oikein hienostella haluaisi, niin voisi vielä hankkia +2B:n, eri issueita 48k:sta sekä Timexin tekeleitä, mutta eiköhän tämä saa jo riittää. Hieman kökösti valaistu perhepotretti:
Jossa näkyy sarakkeittain vasemmalta alkaen:
- Spectrum 16k – se alkuperäinen Hra Sinklairrin tekele suunnilleen vuodelta 1982. Nykyään aika käyttökelvoton mihinkään, koska pelit rupesivat vaatimaan 48 kiloa hyvinkin pian.
- Spectrum 48k – yleisin kuminappimalli, josta tehtiin lukuisia eri versioita. Aikanaan todella suosittu kloonattava Itäblokin maissa, etenkin Neuvostoliitossa.
- Spectrum+ – sisuksiltaan sama kuin edellinen, mutta ilmeisesti kuminäppiksen imago-ongelman takia tilalle vaihdettiin (surkea) “konekirjoitusnäppäimistö”.
- Spectrum 128k – Sinclairin viimeiseksi jäänyt malli (1986), jossa oli monenlaista parannusta muistista PSG-äänipiiriin. Ulkoisesti erona plussaan lähinnä jäähdytysripa.
- Spectrum +2 – Ensimmäinen Amstradin nimissä tehty malli samalta vuodelta. Hajoava ruma rotisko, jonka lankku-design napattiin CPC:stä. Ongelmistaan huolimatta järkevin valinta näistä.
- Spectrum +2A – Uusi versio, jonka emolevy suunniteltiin uusiksi ja kuorikin on nätimpi. Ikävä kyllä menivät samalla paikoitellen rikkomaan alaspäin yhteensopivuuden.
- Spectrum +3 – Sama kuin +2A, mutta levarilla. Softaa ei ihan liikaa tullut ja pitihän tämäkin tyriä laittamalla levariksi CPC:stä tuttu 3″ asema.
Siinäpä sitä, eräs merkittävä palanen brittiläistä tietokonehistoriaa. Laitteinahan nuo ovat enintään kasibittisten keskikastia: kaikki enemmän tai vähemmän ongelmaisia ja halvalla huonosti valmistettuja. Kaksi viimeistä mallia kohensivat tilannetta jossain mielessä, mutta liian myöhään, minkä lisäksi ajastusten rikkominen oli anteeksiantamatonta. Spectrumien mielenkiintoa pitää nykyään yllä lähinnä omintakeinen venäläinen tuotanto lisälaitteineen, kloonikoneineen, demoineen jne. From Russia with love!
August 26th, 2013
Next Posts
Previous Posts
