Posts filed under 'retro'
Plus/4 oli Commodoren kummallinen ja epäonnistunut sivupolku – kuusnelonen myi kuin häkä ja silti markkinoille piti tuoda varmuuden vuoksi halvempi suunnilleen samantasoinen epäyhteensopiva laite vuonna 1984. Hämmennyksen takaamiseksi sillä oli vielä samaan tekniikkaan perustuvat sisarmallit C16 ja 116. Grafiikkaominaisuudet olivat monessa suhteessa jopa paremmat kuin 64:ssä, mutta äänten osalta Plus/4 oli vaatimaton laite: äänikanavia on vain kaksi ja niistä saa pihalle kanttiaaltoa; toiselta myös kohinaa.
Plus/4-harrastajat olivat ääniin tyytymättömiä, joten tilannetta korjaamaan kehitettiin itäeurooppalaisittain omatoimisesti SID-moduulit, joiden avulla koneesta sai kuusnelosta vastaavaa mainiota ääntä. Hankin itse jo vajaa vuosi sitten modernin unkarilaisen toteutuksen nimeltä NST’s Audio Extension, jossa on bonuksena mm. normaali joystick-portti ja D/A-muunnin. Kun lopulta ehdin pulikkaa säätämään, totesin jemmassa olevan vain vanhan mallin SID-piirejä (6581), kun tuohon käy vain 8580. Huutonetistä tärppäsi kohtuuhintaan risa 64C, jossa oli onneksi ehjä SID, minkä jälkeen sain moduulin lopulta käyttökuntoon.
Asetuksiin ei ollut mitään tarvetta koskea, mutta halutessaan SID- ja TED-ääniä voi reitittää eri tavoin. Päädyin itse ohjaamaan moduulin ääniulostulon koneen AV-porttiin videomonitoria ajatellen. Peleistä ja pelien käännöksistä aika monikin tukee ilmeisesti SID-laajennusta, mutta itseäni kiinnostivat lähinnä demot. Pouetin listan kärkipäässä on monia tuotoksia, joissa on ainoastaan SID-musiikki, ja hyvinhän ne tuntuvat toimivan. Hieman vierasta ajatusmaailmaa tällainen moduuli silti edustaa – eikö samalla vaivalla olisi voinut käyttää sitä kuusnelosta tai yrittää venyttää sisäistä piiriä ennennäkemättömiin suorituksiin?
October 14th, 2013
Olen yllättynyt todella positiivisesti siitä, että reilussa viikossa tekemäni PETSCII-editori on löytänyt kohdeyleisönsä – ilmeisesti saatavilla olevat työkalut tosiaan olivat riittämättömiä, kuten parilta graafikolta kuulin. Lahjakkaat tyypit ovat tehneet hienoja kuvia ahkerasti, mikä pitää myös koodarin motivaatiota toistaiseksi yllä. Joitakin poimintoja kootusti tässä; kuvia on varmaan vielä enemmänkin, mutta en ole löytänyt kaikkia ja jotkin on pakattu/ripattu sellaiseen muotoon, ettei niitä tiedostosta enää tunnista.
Mitään erityisen tärkeitä ominaisuuksia ei edikasta enää puutu, mutta olemassaolevia voisi parannella sieltä täältä sekä bugeja korjailla. Ehkä merkittävin puutos on animaatioiden saralla: olisi kätevää saada tehtyä monia eri frameja, joiden välillä voisi vaihdella. Sekin on kehitteillä, mutta vaatii hiukan lisää keskittymistä. Plus/4-tuki olisi hauska kuriositeetti ja luultavasti helppo toteuttaa, kunhan vielä keksii, mihin sen massiivisen värivalitsimen sijoittelee ja miten tekstimoodi on teknisesti toteutettu.
Edit: Plus/4 on nyt tuettu ihan täysipainoisesti.
October 9th, 2013
Perjantai-illan hätäinen pikku Processing-projekti rupesi paisumaan ja alkaa olla jo hiljalleen ihan käyttökelpoinen. Tarkoituksena oli tehdä Zoo 2013:n PETSCII-kilpailua varten minimalistinen editori, jolla saisi lätkittyä ruudulle merkkejä väreineen ja sitten näytettyä niitä oikealla kuusnelosella. Mitään kunnollista ei tuntunut löytyvän valmiina Linuxille tai Mäkille, joten tehdään sitten itse. “Feature creep” iski pahasti päälle ja tein yhtä sun toista lisäystä. Tällä hetkellä ohjelma osaa jo seuraavaa:
- Piirto, kumitus ja väritys
- Reunuksen ja taustavärin vaihto
- Merkin poiminta
- Kuvien lataus ja tallennus
- Kuvien eksporttaus C-, assembler- ja BASIC-muotoon
- Simppeli pikselipiirtomoodi 1/4-merkeillä
- Alueen valinta ja kopiointi/tyhjennys
- PETSCII:n uudelleenjärjestely helpompaan muotoon
- Esikatselu venähtäneillä merkeillä ilman gridiä
Katsotaan, kuinka pitkälle into vielä riittää. Kaikenlaista muutakin mahdollista voisi lisäillä loputtomasti, mutta ainakin undo olisi varsin tarpeellinen toiminto. Animaatiota on pyydetty myös, mutta katsotaan nyt. Siinä vaiheessa, kun into loppuu, niin kintaat putoavat välittömästi 🙂
edit: Niin, jäi linkit laittamatta:
edit2: Tukee nyt myös VIC-20:tä.
edit3: Dokumentaatiota nyt täällä: http://www.kameli.net/marq/?page_id=2717
September 29th, 2013
Kaksi tärkeintä Commodore 64:n kortinlukijaa ovat 1541 Ultimate sekä erilaiset SD2IEC-variantit. Riippuu ihan tarpeesta, kumpi on sopivampi, mutta tärkeimmät erot ovat suunnilleen seuraavat:
- Ultimate emuloi 1541:tä lähes täydellisesti, mukaan lukien sisällä oleva prosessori, joka on tarpeellinen fastloadereille. SD2IEC toteuttaa ainoastaan systeemin levarikutsujen mukaisen standardirajapinnan. Niinpä etenkin demot toimivat huonosti jälkimmäisellä. Ongelmaa on korjailtu tekemällä erillinen tuki joillekin levyturboille kuten Epyx Fastloadille.
- Ultimateen on mahdollista ladata erilaisia ROM-tiedostoja, jolloin se toimii kuten Action Replay tai vaikkapa Final Cartridge.
- Ultimatessa on myös muita lisäominaisuuksia, kuten SID-soitin ja REU-muistinlaajennus.
- SD2IEC on edullinen. Koteloidut mallit ovat noin 50 egen luokkaa ja koteloimattoman saa vielä halvemmalla (vaikkei sitä sivuilta enää virallisesti löydykään). Ultimate II:sta saa pulittaa rehvakkaat 130 euroa, minkä lisäksi sen saatavuus on satunnaista.
- Ultimate varaa moduuliportin, siinä missä SD2IEC:n kanssa tarvitaan sarjaportin lisäksi vain virta kasettiportista. SD2IEC:n voi asentaa kohtuullisella vaivalla myös koneen sisälle.
- SD2IEC:llä voi vaihtaa napista seuraavan levyimagen. Ultimate vaatii menussa käyntiä, mikä keskeyttää esim. demot hieman tökerösti.
Molempia voi käyttää lerppujen lukemiseen ja kirjoittamiseen yhdessä oikean levarin kanssa. SD2IEC:n tapauksessa niin on hieman pakkokin tehdä, jos haluaa hankalammat omaa loaderia käyttävät demot toimimaan. Kumpikin laite toimii myös VIC-20:n sekä Plus/4:n kanssa, joskin Ultimate vaatii erikseen kuusnepan tiedostovalitsinta varten. SD2IEC:lle on olemassa menusysteemejä, joiden kautta voi selata ja ladata levyimageja. Kokeilin hyshysjostain ladatun ison pelipaketin mukana seurannutta CBM Filebrowseria, joka toimi ihan riittävästi. Esim. Fastloadin kanssa sen saa käynnistymään suoraan painamalla commodore-run stop. Fastload-tuki oli muutenkin hyvä, kaikki pelit latautuivat nopeasti. Demojen kanssa oli heikompaa – alle puolet kokeilluista lähti liikkeelle.
Demojen ystävän ja hc-virittelijän osalta valinta on helppo: Ultimate on nimensä veroinen. Jos tarkoituksena on muistella menneitä lapsuuden pelien äärellä, pelastaa vanhoja lerppuja, tai budjetti on äärimmäisen tiukka, niin SD2IEC toimii sekin aivan riittävästi.
edit 2016: Ultimate monipuolistuu ja sitä myötä hintakin nousee – tuoreimpia lisäyksiä ovat mm. kasettituki ja laajennetut ääniominaisuudet. Nyt puhutaan jo 150 euron sijoituksesta, mikä saattaa pistää satunnaisen harrastajan yskimään (itse yskin täällä ainakin). Linkit päivitetty.
September 23rd, 2013
Here are some preliminary results from a compiler/interpreter test, where we pitted different MSX compilers and cross-compilers against each other. The test was a simple integer addition loop. Here’s the Pascal version for a reference:
Program Bensmark;
Var
i,j,s:Integer;
Begin
s:=0;
For i:=1 To 10000 Do
For j:=1 To 100 Do
s:=s+1;
Writeln(s);
End.
The snippet tests mostly loops, so the results can’t be generalized for all sorts of purposes. Anyway, here comes the list with execution times in seconds, arranged from fastest to slowest:
- Mildly unrolled assembly: 4
- Trivial assembly implementation: 8
- SDCC C cross-compiler 2.9.0: 13
- MSX-C 1.20: 44 – painfully slow compilation
- X-BASIC: 47
- Turbo Pascal: 62 – quick compilation
- z88dk C cross-compiler: 86
- Hisoft C 1.35: 154
- Hisoft Pascal: 880 – extrapolated from a shorter loop
- MSX-BASIC: 2500 – extrapolated from a shorter loop
Some big surpises there, actually. I expected a lot better performance from z88dk and Hisoft C, but they lost even to the ancient Turbo Pascal. TP got a big plus for its swift compilation time, too. X-BASIC went on to show that BASIC doesn’t need to be slow at all. In spite of its problems and somewhat modest code generation, SDCC easily took the crown of compiled high-level languages here.
September 15th, 2013
Friikkilaitteiden sekaan saapui vaihteeksi jotain tavallistakin: Sony HitBit HB-75P. Tarkkaa vuosilukua ei missään lue, mutta 1984 ei ole huono arvaus. Tämä HitBitin malli on ehkä se kaikkein ikonisin Sonyn tekemistä MSX:istä – suomalaiset vanhan polven harrastajat muistanevat vielä “Kaikki maailman bittinikkarit liittyvät yhteen” -mainoksen 1980-luvun kotimaisista tietokonelehdistä. Sony teki MSX-koneita lähes koko niiden elinkaaren ajan, MSX2+:aan asti (HB-F1XV ja HB-F1XDJ).
HB-75P edustaa MSX1-laitteiden parhaimmistoa: muistia on täydet 64 kilotavua, aitoja moduuliportteja on kaksi, näppäimistö on hyvä, koneesta saa RGB-kuvaa pihalle SCART-liittimen kautta, runko on tukeva, koneessa on reset-nappi ja muotoilukin on laatikkomaisuudestaan huolimatta tyylikäs moneen muuhun aikalaiseen verrattuna. Bonuksena – tai harmina – HitBit käynnistyy vaatimattomaan “toimisto-ohjelmapakettiin”, jossa on kolme eri varianttia samasta yhden ruudun editorista. Kaikissa on käytännössä sama toiminnallisuus, mutta ensimmäinen on nimetty osoitekirjaksi, toinen kalenteriksi ja kolmas muistikirjaksi. Lisäksi on jokin transfer-niminen valinta, jolle en keksinyt heti mitään luontevaa käyttöä. Aikanaan lisäominaisuuksista on saattanut olla jotain iloa, mutta nykyään olen aika skeptinen näiden lisäkkeiden kanssa, sillä ne saattavat aiheuttaa yhteensopivuusongelmia.
Näppäimistä kolme oli saapuessa rikki: millään takomisella ei tullut merkkiä näkyviin. Onneksi oli kyse vain kosketuspintojen hapettumisesta. HitBitissä on erilliset kytkimet joka napille ja ne saa korjattua, kun repii näppäinhatun ensin irti ja sitten avaa alta löytyvän kytkimen kotelon. Alta löytyy kumitutti, jonka kosketuspinnan ja pohjalla olevat metallipinnat puhtaaksi kihnuttamalla ainakin tämän näppiksen ongelmat olivat ohi. Lievemmissä tapauksissa saattaa riittää pelkkä ahkera napin takominen, joka laittaa karstat liikkeelle.
September 12th, 2013
Skrolli 3/2013:ssa julkaistiin juuri Mikko Heinosen ja Petri Lankosken kanssa kirjoittamani artikkeli Tikku-ukoista pikselitisseihin: digitaalisen erotiikan varhaisvuodet. Kyseessä on lyhennetty ja kevennetty versio Digirakkaus 2.0 -kirjassa aiemmin ilmestyneestä tutkimusartikkelistamme Joystickit kuumina – varhaista erotiikkaa kotitietokoneilla.
September 10th, 2013
Panasonicin MSX2+:t sisältävät erikoisen “turbomoodin”, joka ilmeisesti ylikellottaa sisällä olevan MSX-enginen 3,58 MHz -> 5,38 MHz (tai jonkun lähteen mukaan 6 MHz:iin). Tämä ominaisuus löytyy siis FS-A1-sarjalaisista FX, WX sekä WSX. Ikävänä sivuvaikutuksena mukana kellottuu samalla PSG, joten äänet soivat ylävireessä. Turvon päälle survominen ei ole vaikeaa:
out 64,8:out 65,0
Eikä pois:
out 64,8:out 65,1
Pelkkien numeroiden valossa nopeutuksen pitäisi olla 1,5-kertainen eli suoritusajoista pudota 33% pois, mutta todellisuudessa näytönkäsittely, massamuisti ym. tasaavat nopeuseroa. Pieni BASIC-silmukka nopeutui 25% ja aped-editorissa merkkirivin täyttyminen kesti 10 sekuntia verrattuna alkuperäiseen 15:een. Realistisin testeistäni lienee ison paketin (R-Type) purku pmextillä kortinlukijalle:
- normikone, 6:10
- turbo päällä, 4:31
- turbo R, 1:08
Eron siis todellakin huomaa, mutta mihinkään tR:n tasoiseen hurjasteluun ei venytä. Ongelmistaan huolimatta moodi on tervetullut pikku lisä, joka saattaa säästää hieman hermoja raskaiden operaatioiden äärellä. Tässä vielä pikainen häkkini pturbo.com, jolla saa asetettua turbon päälle tai pois (on/off) dossissa.
September 4th, 2013
Tänään saapui Espanjasta viiden Japani-MSX:n lasti – eivät tosin sentään kaikki minulle 🙂 Paketin uumenista paljastui:
- Sony HB-F1XDJ (MSX2+)
- Sony HB-F1XV (MSX2+)
- Panasonic FS-A1WX (MSX2+)
- Panasonic FS-A1WSX (MSX2+)
- Panasonic FS-A1ST (turbo R)
Turbo R:ää olen käsitellyt jo aiemminkin, mutta MSX2+ on yhtä lailla kummajainen täällä puolessa. 1980-luvun lopulla elettiin pitkälti MSX:n lopun aikoja, joten useimmat valmistajat olivat jo jääneet pelistä pois. Mukana olivat enää Panasonic, Sony sekä Sanyo. Koneita tehtiin ainoastaan Japanin sisämarkkinoille, eli Eurooppaan kulkeutuneet yksilöt ovat käytännössä kaikki aktiiviharrastajien itse tavalla tai toisella maahantuomia. Sama videoistakin tuttu RGB-kaapeli käy näihin kaikkiin, joten NTSC ei ole erityinen ongelma. Stepdown-muuntaja on välttämätön jännitteen takia, jollei sitten halua modata länkkäripoweria suoraan sisälle.
Standardin puolesta MSX2+ on aika olematon parannus MSX2:een – lähinnä videopiiri on hieman parempi – vaikkakin valmistajat laittoivat mukaan tyypillisesti lisäominaisuuksia kuten MSX-MUSIC-laajennuksen, Ren-Sha-autofiren, pause-näppäimen ja levyaseman. Japanikoneille tyypillisesti muistia oli vakiona vain surkeat 64 kilotavua. Emolevyllä oli sentään yleensä laajennuspaikkoja, joihin saattoi kolvata lisää muistia. Edellinen omistaja olikin laajentanut nämä Panasonicit mukavaan 512 kiloon ja Sonyt 256:een. Mikään softa ei juurikaan 2+:n erikoisominaisuuksia käyttänyt, mutta toisaalta nuo ovat muuten monipuolisia ja hyvin tehtyjä laitteita, siinä missä monet peruskakkoset ovat aikamoisia raatoja ja vaativat kasan erilaisia laajennuksia.
September 3rd, 2013
Ammusta tilttas monsu kesken kräkkäämisen ja eilen kilahti joko kiintari tai emppa linukkapöntöstä. Nepan levaristakin joku konkka pian keittää. Onneks uppasin motukalla just sorsat swapperin purkkiin, niin voin letkuttaa ne sit takas, kunhan vedän bitin eetterillä. Eka en saanut kannuun ees konnua, mut kun flametin sysopin laamaa, niin pääsin kusoileen ja warettaan. Kunhan toi purkkaverssu menee disulta frameen, niin haksataan sit eleetimpi rellu Asmeille introkompoon. Koodari meinas, että laitetaan feidit asmilla ja musat ämppärinä, mutta mulle riittäis modikin, kun ei prosu jaksa pyörittää noita effuja stankkuhardiksella ees feikkaamalla.
September 2nd, 2013
Next Posts
Previous Posts
