Tein 10 PRINT -kirjasta saman tien hieman laajennetun arvion Turun yliopiston Agricola-verkkojulkaisuun. Ensinnä vähän epäilytti, sopiiko englanninkielinen ja melko tekninen teos ollenkaan Agricolan kirja-arvosteluihin, joissa yleensä käsitellään suomenkielistä kulttuurintutkimusta, mutta kun toimittajilta tuli vihreää valoa, niin mikäpä siinä. Linkki arvosteluun.
Add comment April 24th, 2013
Vuosien varrella on tullut vastaan monenlaisia ongelmia skandinaavisten kirjainten so. ääkkösten kanssa, kun eri järjestelmissä merkkejä on esitetty eri tavoin, minkä lisäksi etenkin jenkkiperäisillä ohjelmilla oli vuosikymmenten ajan tapana tarkoituksella nollata luetuista merkeistä ylin bitti, jotta luetut tavut varmasti olisivat “kirjaimia”, mikä on aiheuttanut loputtomasti ongelmia muualla. 1987 standardoidun Latin-1:n eli ISO-8859-1:n myötä alettiin 1990-luvun kuluessa päästä hiljalleen eteenpäin yhteensopivuudessa, mutta kun esim. yleisesti käytetty MS-DOS käytti omaa merkistöään, ei tekstin siirtyminen ollut mitenkään itsestään selvää. UTF-8:n myötä ongelmat ehkä lopulta poistuvat, vaikkakin muilla merkistöillä tehtyä vanhaa sisältöä on olemassa niin paljon, että konversiotarve tuskin tulee ikinä täysin katoamaan. Itse käytän merkistöjen ja rivinvaihtojen välillä hyppimiseen GNU Recodea. Jokunen esimerkki vikaan menneistä merkistömuunnoksista:
Sinänsä oikein toimivia, mutta hankalalukuisia ovat lisäksi mm. HTML-koodissa käytetty Ookkonä Oulusta, pelkääkkönä polliisia? sekä webbisivujen osoitteisiin enkoodattu Ookkon%C3%A4%20Oulusta%2C%20pelk%C3%A4%C3%A4kk%C3%B6n%C3%A4%20polliisia%3F. Aivojen mukautuvuudesta kertoo se, kuinka riittävän pitkään vääränlaista merkistöä katseltuaan tilanteeseen tottuu ja sotkun alkaa lukea ääkkösinä ilman eri vaivaa. Lisätietoa merkistöjen ihmeistä vaikkapa Wikipedian Ääkköset-sivulta ja Linuxin Finnish HOWTO:sta.
Add comment April 19th, 2013
Ohjelmistotutkimus (software studies) on verrattain uusi tulokas kulttuurintutkimuksen kentällä. MIT Pressin kirjasarjassa on aiheesta julkaistu jo muutama teos, joista viimeisin on 10 PRINT, tai koko komeudessaan:
10 PRINT CHR$(205.5+RND(1)); : GOTO 10
Koodinpätkän voi kukin kirjoitella Commodore 64:äänsä tai VIC-20:een, ja lopputuloksena pitäisi tulla labyrinttiä muistuttava mutkikas kuvio (ks. lopussa oleva kuva). Lyhykäisesti selitettynä ohjelma tulostaa satunnaisesti joko merkin 205 (kenoviiva) tai 206 (kauttaviiva), joiden interaktiosta syntyy loputtomasti enemmän ja vähemmän aitoja sokkeloita.
Kirja käsitteleekin aihetta sitten kaikkea muuta kuin lyhykäisesti – kansien väliin on saatu 309 sivua erilaisia variantteja ja sivupolkuja. Kirjoittajia on peräti kymmenen ja joukossa joitakin tuttujakin nimiä, kuten monessa tekniikan historian liemessä marinoidut Nick Montfort ja Ian Bogost, sekä Processingin toinen isä Casey Reas. Teosta on työstetty yhteisvoimin Wikissä, joten yksittäisen kirjoittajan panosta on mahdoton arvioida erikseen. Moderniin tyyliin koko kirja on myös ladattavissa pdf-muodossa verkosta sen kotisivuilta.
Lyhyeltä vaikuttavasta ohjelmanpätkästä singotaan moneen suuntaan, kuten labyrintteihin, ruudukon käyttöön kuvataiteessa, satunnaislukuihin, Commodoreen ja BASIC-ohjelmoinnin historiaan, mikä osoittaa ainakin sen, kuinka monimutkaisia kulttuuriset kytkökset ovat. Paljon sivuja on uhrattu onelinerin erilaisille varianteille ja muille alustoille tehdyille porttauksille. Milloin muunnellaan merkkien satunnaisuutta, milloin käytetään eri merkkejä tai toteutetaan samanlainen ohjelma jollakin aivan toisella alustalla, kuten Atari 2600:lla. Jokaisen sivupolun kautta päästään kertomaan jotain uutta laitteista, ohjelmointikielistä ja algoritmeista. Loppupuolella on hieman puuduttavan puolelle venähtänyt luku, jossa pitkien BASIC-esimerkkien kautta ratkotaan sokkelon ohjelmallista läpikäyntiä.
Välillä tuntui siltä, että onpas tässä keksitty nokkela punainen lanka, joka sitoo yhteen monia erilaisia teemoja – välillä taas siltä, että on ollut pakko tehdä tikusta asiaa, kun yhden rivin BASIC-pätkä ei ole kuitenkaan kantanut ihan kolmensadan sivun verran. Ehkä parasta antia itselleni olivat viittaukset taidehistoriaan ja satunnaislukujen merkityksen käsittely. Teknistä ymmärrystä tarvitaan melko paljon, jos kirjan teemoja aikoo oikeasti ymmärtää, vaikka toisaalta tuntuikin siltä, että joissakin yksityiskohdissa on popularisoinnin hengessä oikaistu hieman liikaakin. Summa summarum: mielenkiintoinen avaus, jonka kautta voi hahmottaa ainakin 1980-lukulaista ajattelua; aikaa, jolloin ohjelmointi tuli koteihin ja oli vielä luonteva käyttökohde tietokoneelle.
Add comment April 15th, 2013
Viimeisin MSX-säätö oli Music Modulen samplemuistin laajennus 256 kilotavuun SuperSoniqsin palikalla. Samalla päivittyi ROM, jonka mukana tuli melko turha MSX-AUDIO BASIC. Parannuksena kuitenkin se, että kone ei enää automaattisesti buuttaa siihen absurdiin nuotinnussoftaan. Aika turha virityshän tämä oli, mutta sattui olemaan ylimääräinen Music Module, minkä lisäksi MSX2:n huippudemo Unknown Reality vaatii laajennetun samplemuistin, joten menköön. Kolvaamista ei vaadittu mitenkään kohtuuttomasti: pahin rasti oli yhden piirin irrotus ja kannan vaihtaminen tilalle. Itse laajennus meni sitten vanhan ROM:n tilalle ja vaati vielä muutaman piuhan juottamisen pitkin piirilevyä (ks. kuvat). Ilmeisesti meni ihan onnistuneesti, koska MSX-Audiota käyttävät ohjelmat toimivat edelleen.
Add comment April 14th, 2013
As I apparently didn’t have enough mass storage options for the MSX, I had to get one more! This time an Interface Floppy MSX 2013 produced by Brazilian Paulo Maluf. Some friends, too, were in need, so I got four of them altogether. The final price per piece ended up being about 33 euros including postage, which was not bad at all – module-based MSX floppy controllers and drives are notoriously expensive and hard to find these days.
Let’s see here… where is the documentation? Not that there would be much to configure with just two jumpers, but at least it might be nice to know what kind of drives are supported. Luckily I happen to have an HxC which lends itself to various configurations. The first attempt with PC floppy emulation didn’t seem to go anywhere, so I switched back to the normal Shugart setting I’ve been using with all the other devices as well (twisted cable primary drive, even though the cable is not twisted). The HxC settings tool even has an “MSX 2” mode, which seemed to do the trick, since the controller started reading the virtual floppies perfectly. The disk images had to be converted from dsk to hfe, as usual. One more nice surprise: the gadget works with the MSX1, too! Actually, it’s even more useful with the 1st generation computers, since they don’t easily support MSX-DOS 2, which is required for directory support.
Using a plain PCB means trouble, so the controller had to be put into a case. I had some extra module cases from Sunrise, but they seemed a bit too tiny for the circuit board. Fortunately, after about an hour of carving and sanding, it finally fit. The end result probably can’t be called elegant, but at least the PCB is well protected now.
Some further details might follow later on, when I find out more. As a potential project I have a cheap-ass memory stick based PC floppy emulator lying around. It would also be nice to know whether the controller works with real Amiga or PC drives.
edit: Yes indeed, the controller does seem to work with PC DD drives. Tried HxC in PC 720k mode and after changing the lower jumper (of the controller) to the left, all seems fine & dandy.
edit2: Even the cheap floppy emulator (see eBay for “floppy drive emulator”) works with 720k images. They are clones of this and the original software will work. Unfortunately Windows-only 🙁 If you want to make an image bootable, make sure you copy msxdos.sys there before any other file. If you use Linux, just dump this image to the raw device to get a bootable floppy.
edit3: The controller works fine with a turbo R, too, but as the machine automatically boots to 60 Hz and R800, most demos have trouble with the settings.
edit4 (there are plenty, it seems): I put a little collection of MSX1 demos in HFE format online here.
5 comments April 9th, 2013
Olen ollut jo kolmen kuukauden ajan osa-aikaisella tutkimusvapaalla artikkeleita kirjoitellen ja materiaalia keräten. Viime vuonna tärppäsi Koneen säätiöltä rahoitusta Turun yliopiston koordinoimalle Kotitietokoneiden aika ja teknologisen harrastuskulttuurin perintö -hankkeelle ainakin vuodelle 2013. Tällä hetkellä työvelvoitteet Taikin puolessa eivät mahdollista täysipäiväistä tutkimukseen keskittymistä, mutta jos jatkorahoitus tärppää, niin 2014 koitan keskittyä näpyttelyyn mahdollisimman paljon. Työn alla on artikkeleita ainakin seuraavista aiheista:
Päivätöiden ohessa, viikonloppuisin ym. opiskelu on hidasta ja katkonaista hommaa, joten ainakin toistaiseksi olen nauttinut tästä mahdollisuudesta todella paljon. Taloudellinen menetys ei ole kovinkaan suuri, ja omaan tekemiseen keskittyminen on ollut tervetullutta vaihtelua opetushommaan, jossa on kuitenkin paljon toisteisuutta ja rutiinia – ei sillä, ettenkö olisi opena ihan mielelläni. Pitkään jäissä ollut julkaiseminen on nykyään tärkeää myös opettajalle, sanotaan mitä hyvänsä opetusportfolion tärkeydestä: julkaisut ovat käypää valuuttaa sekä opetus- että tutkimustöissä, siinä missä opetusportfoliolla ei tee tutkijana juuri mitään.
Hankkeen uunituoreet webbisivut on nyt saatu valmiiksi ja julkaistua, kiitos Tiian, joten mainostetaanpa niitä täälläkin. Kirjoittelen jatkossa sekä tänne että projektin blogiin; omakohtaisempi pohdiskelu tulee tänne, virallisempi sinne. Vielä tämän vuoden kuluessa toteutetaan mm. laaja nettikysely tietotekniikasta, mutta siitä tarkemmin myöhemmin.
Add comment April 8th, 2013
Thanks to Nyyrikki, MSX1 developers can now save time when debugging their code with openMSX. He modified the original ROM so that it will skip the boot logo and the memory test. To make it work with openMSX I put together a hardware description file for a machine called msxfast. The files:
Less waiting, more programming – starting a .com program from autoexec.bat is now full five seconds faster! Originally, it took 12 seconds to get there, now only 7.
Add comment April 4th, 2013
Pääsiäisen viihteestä vastasi Revision 2013 Saksan Saarbrückenissä. Revision on käytännössä viimeinen iso kansainvälinen demoparty The Partyn lerpahdettua ja Assemblyn sekä The Gatheringin muututtua pikemminkin pelitapahtumiksi. Aiemmin party tunnettiin nimellä Breakpoint. Noin kauas ei viitsinyt lähteä ilman mitään omaa tuotosta, joten edellisenä iltana, lentokoneessa, bussissa, hotellilla sekä partypaikan aulassa koodattiin ankarasti deadlineen saakka ja hiukan sen ylikin. Lopputuloksena syntyi pitkästä aikaa MSX:lle demo, VJ-henkinen Amurisus. Youtube, Pouet ja msx.orgin hieman apologeettinen uutinen aiheesta.
Tein ensimmäiset MSX-produni vuonna 1997, jolloin työkalut olivat vielä primitiivisiä. Koskaan en ole koodannut itse MSX:llä, vaan heti alusta asti oli käytössä TASM-niminen assembler MS-DOS:n alla. Aivan alussa rämppäsin korppua PC:stä MSX:lle testausta varten, mutta aika nopeasti koko kehitys siirtyi PC-pohjaiseksi, kun fMSX-emulaattori alkoi olla varteenotettava vaihtoehto oikealle koneelle. Edelleenkään ei olla siinä tilanteessa, etteikö lopulta olisi pakko testata myös aidolla koneella, koska etenkin MSX1:n videopiiri on jonkin verran arvaamaton, kun liikutaan sen suorituskyvyn rajoilla. Vuoteen 2008 asti käytössä oli Yzin assemblerilla kirjoittama musiikkirutiini, jossa säveltäminen tapahtui nuotteja käsin datalauseisiin kirjoittamalla.
Tätä nykyä puhtaalla asmilla kirjoittelu olisi jo hieman tuskallisen puolella, vaikka Z80 onkin ykkösnimi perinteisten kasibittisten prosujen joukossa. Onneksi työkalut ovat kehittyneet oleellisesti, joten pääosa koodauksesta tuli tällä erää tehtyä ihan C-kielellä SDCC:n avustamana. Sekaan saa aikakriittisiä osia varten helposti inline-assembleria, joten paljon parempaa yhdistelmää ei voisi juuri toivoa. Ammoisten bat-viritysten sijasta käytössä on kunnollinen Makefile, joka kääntää tarvittavat osat, rakentaa emulaattorille levytiedoston ja käynnistää demon joko OpenMSX:ssä tai Nowindin yli oikealla koneella. Amurisusia tehdessä käytimme ensimmäistä kertaa versionhallintaa: lähdekoodi oli Tampereella sijaitsevassa Subversion-palvelimessa (itse istuimme Saksassa pöydän eri puolilla), mikä säästi reilusti aikaa ja vaivaa jopa näin pienessä projektissa, kun kahden koodarin rinnakkaiset muokkaukset sai yhdistettyä ilman eri sählinkiä. Sivutuotteena syntyi vielä varmuuskopio lähdekoodista. Musiikin sävellykseen on nykyään tekstieditoria helpompia tapoja, etunenässä alun perin Amstrad CPC:tä varten tehty Arkos Tracker. Kasibittikoodauksessa tarpeelliset kuvakonvertterit ja esilaskennat tein Processingilla, mikä säästää sekin vaivaa aiempaan C-kielellä näpyttelyyn verrattuna.
Lopputuloksesta tuli sunnuntain pikku viilailujen jälkeen varsin tyydyttävä. Mitään teknisesti mullistavaa tuossa ajassa ei olisi ehtinyt tehdäkään, mutta onneksi konsepti kantoi ja musasynkka toi ryhtiä muuten sekalaiseen sisältöön. Sijoitus jäi kilpailussa vaatimattomaksi, sillä taso oli varsin kova ja muut produt ilmeisen työllä ja tuskalla väännettyjä. Nykyään demoja tulee tehtyä joka tapauksessa omaksi huviksi, eikä palkinnoilla tai sijoituksella ole enää sanottavaa merkitystä – saatiinpahan kikkare harrastuneen yleisön nähtäväksi. MSX-yhteisöön tällainen happoinen kokeilu ei luultavasti vetoa, sillä demoja tuntevienkin tyyppien viitekehys on yleensä tukevasti 1990-luvun alkupuolen nostalgisissa MSX2-tekeleissä.
Add comment April 1st, 2013
Oijoi, nyt löytyi pieni helmi 1990-luvulta, nelikanavainen Amiga-moddi mod.alf-toimii. Alf ei viittaa tässä tv-sarjaan vaan Amiga Liberation Frontiin. Biisi on itselleni tuttu 90-luvun puolivälin paikkeilta, jolloin kopioin sen joltain kaverilta. Hupaisan sisältönsä lisäksi moduuliin kiteytyy paljon aikakaudesta. Sämpleihin perustuva mod- eli träkkerimusiikki laajensi harrastajamuusikkojen mahdollisuuksia kertaheitolla moneen suuntaan, ja aiheesta kuin aiheesta väännettiin Amigan äärellä taidetta. Amigassa oli neljä äänikanavaa, joten myös ensimmäiset suuret träkkerit kuten Soundtracker, Noisetracker ja Protracker olivat juurikin nelikanavaisia. MikroBittiä vastaan suunnatut lyriikat puolestaan kertovat siitä, kuinka Commodoren vaikeudet ja PC-laitteiden yleistyminen alkoivat heijastua tietokonelehdistöön. Monet harrastajat kokivat (aivan oikeellisesti), että MB oli hylkäämässä Amigan, mikä näyttäytyi mm. tyytymättömissä lukijakirjeissä. Itse omistin tuolloin PC:n, mutta MikroBitin pilkkaaminen osui silti makuhermoon, sillä lehteä inhottiin muistakin syistä, esim. pelikeskeisyyden vuoksi.
Jos mod-soittaja on jäänyt kotiin, niin kappale on helpommin toistettavassa muodossa täällä: alf-toimii.mp3. Moddien instrumenttien nimiin oli tapana kirjoitella terveisiä ynnä muuta kun biisi oli valmis, ja niin on tässäkin tapauksessa:
Osta MikroBitti ja saat väärää tietoa! Lopeta nyt jo se tilaus! Paska lehti! Perkele! Pelien noustua entistä suurempaan rooliin Sanoma ryhtyi julkaisemaan ensin Pelit-vuosikirjaa, joka muotoutui myöhemmin itsenäiseksi Pelit-lehdeksi, jonka kirjoittajissa oli paljon samoja henkilöitä kuin Bitissä. Itse en ole Mikropilttiä moneen vuoteen juurikaan seuraillut, koska sisältö meni jo kauan sitten geneerisen viihde-elektroniikkalehden suuntaan. Viimeisin huomattava käänne on vuodelta 2012, kun lehti uudisti tyylinsä ja vaihtoi nimensä MB:ksi, mikä herätti harrastajayhteisön ja johti lopulta puhtaasti tietokoneharrastajia palvelevan – tietyssä mielessä MikroBitin kultakauden perinteitä jatkavan – Skrolli-lehden perustamiseen.
Add comment March 22nd, 2013
Jostain syystä Spectrumin näppäimistö on tärkeä aihe, sillä sitä tulee käsiteltyä luonnottoman usein 🙂 Tällä kertaa vain pikamaininta kuminappikoneen näppisrempasta. Lähtökohtaisestihan tilanne on seuraava:
Kalvon vaihtaminen klipsumalliin on helppo tapaus, mutta valitettavasti ne ovat pieni vähemmistö, ja suurimmassa osassa Spekuja pelti on liimattu kiinni kansimuoviin. Vaihto-operaatio vaatii kannen irroittamisen, mistä on foorumeilla aika pessimistisiä näkemyksiä: operaatio on työläs ja sen myötä voi helposti sekä tärvätä maalipinnan että vääntää kannen niin mutkalle, ettei sitä enää saa kauniisti takaisin. Koneita yhdistelemällä olin toistaiseksi välttynyt liimaversion aukomiselta, mutta nyt tuli sekin eteen.
Liimaa on kaistale vasemmassa ja oikeassa reunassa sekä näppiksen alareunassa koko matkalta, mutta ei onneksi keskellä tai yläreunassa (keskellähän on itse kuminäppis). Toimiva taktiikka oli kaivella ensin toinen reuna irti, sitten alareuna hiljalleen ruuvarilla kammeten ja lopulta toinen reuna tasaisesti ylös vetämällä. Pelti kärsi yllättävän vähän – maali ei murtunut ja kansi oli taivutettavissa vanhalle paikalleen aika siististi. Saatoin päästä epärealistisen helpolla, koska toinen reuna oli ajan saatossa jo hiukan auennut ja sitä myöten liima kuivahtanut helpommin irtoavaksi. Toinen reuna olikin kunnolla juntturassa, mutta keskeltä lähestyminen auttoi asiaa. Kannattanee siis ainakin kokeilla kumpi reuna lähtee kampeamalla paremmin irti. Foorumeilla on ehdotettu liiman pehmittämistä kuumailmapuhaltimella, mikä kuulostaa periaatteessa järkevältä (pois lukien maalin tuhoaminen liialla kuumentamisella).
Kannen irroittamisen jälkeen pahin on ohi, joskin pellin takaisin vääntelyssä voi mennä jokunen tovi. Uusiotuotantoa olevat kalvot ovat kotikutoisen oloisia, joten niitä voi joutua trimmaamaan sieltä täältä saksilla. Itselleni sattuneessa yksilössä vasemmanpuoleinen liuska oli pieleen leikattu, mutta leikkelyn ja tarkan asettelun jälkeen se toimi hyvin. Liuskat ovat myös pitkänpuoleisia, joten parempi tarkistaa, ettei niitä purista pahaan paikkaan konetta sulkiessaan. Lopputuloksena rempasta toimiva 48k-Speku, parempi näppistuntuma sekä oikeus käyttää Olen vaihtanut liimakansikoneen näppiskalvon -t-paitaa Spectrum-juhlallisuuksissa.
Add comment March 21st, 2013