Posts filed under 'retro'
Ohjelmistotutkimus (software studies) on verrattain uusi tulokas kulttuurintutkimuksen kentällä. MIT Pressin kirjasarjassa on aiheesta julkaistu jo muutama teos, joista viimeisin on 10 PRINT, tai koko komeudessaan:
10 PRINT CHR$(205.5+RND(1)); : GOTO 10
Koodinpätkän voi kukin kirjoitella Commodore 64:äänsä tai VIC-20:een, ja lopputuloksena pitäisi tulla labyrinttiä muistuttava mutkikas kuvio (ks. lopussa oleva kuva). Lyhykäisesti selitettynä ohjelma tulostaa satunnaisesti joko merkin 205 (kenoviiva) tai 206 (kauttaviiva), joiden interaktiosta syntyy loputtomasti enemmän ja vähemmän aitoja sokkeloita.
Kirja käsitteleekin aihetta sitten kaikkea muuta kuin lyhykäisesti – kansien väliin on saatu 309 sivua erilaisia variantteja ja sivupolkuja. Kirjoittajia on peräti kymmenen ja joukossa joitakin tuttujakin nimiä, kuten monessa tekniikan historian liemessä marinoidut Nick Montfort ja Ian Bogost, sekä Processingin toinen isä Casey Reas. Teosta on työstetty yhteisvoimin Wikissä, joten yksittäisen kirjoittajan panosta on mahdoton arvioida erikseen. Moderniin tyyliin koko kirja on myös ladattavissa pdf-muodossa verkosta sen kotisivuilta.
Lyhyeltä vaikuttavasta ohjelmanpätkästä singotaan moneen suuntaan, kuten labyrintteihin, ruudukon käyttöön kuvataiteessa, satunnaislukuihin, Commodoreen ja BASIC-ohjelmoinnin historiaan, mikä osoittaa ainakin sen, kuinka monimutkaisia kulttuuriset kytkökset ovat. Paljon sivuja on uhrattu onelinerin erilaisille varianteille ja muille alustoille tehdyille porttauksille. Milloin muunnellaan merkkien satunnaisuutta, milloin käytetään eri merkkejä tai toteutetaan samanlainen ohjelma jollakin aivan toisella alustalla, kuten Atari 2600:lla. Jokaisen sivupolun kautta päästään kertomaan jotain uutta laitteista, ohjelmointikielistä ja algoritmeista. Loppupuolella on hieman puuduttavan puolelle venähtänyt luku, jossa pitkien BASIC-esimerkkien kautta ratkotaan sokkelon ohjelmallista läpikäyntiä.
Välillä tuntui siltä, että onpas tässä keksitty nokkela punainen lanka, joka sitoo yhteen monia erilaisia teemoja – välillä taas siltä, että on ollut pakko tehdä tikusta asiaa, kun yhden rivin BASIC-pätkä ei ole kuitenkaan kantanut ihan kolmensadan sivun verran. Ehkä parasta antia itselleni olivat viittaukset taidehistoriaan ja satunnaislukujen merkityksen käsittely. Teknistä ymmärrystä tarvitaan melko paljon, jos kirjan teemoja aikoo oikeasti ymmärtää, vaikka toisaalta tuntuikin siltä, että joissakin yksityiskohdissa on popularisoinnin hengessä oikaistu hieman liikaakin. Summa summarum: mielenkiintoinen avaus, jonka kautta voi hahmottaa ainakin 1980-lukulaista ajattelua; aikaa, jolloin ohjelmointi tuli koteihin ja oli vielä luonteva käyttökohde tietokoneelle.
April 15th, 2013
As I apparently didn’t have enough mass storage options for the MSX, I had to get one more! This time an Interface Floppy MSX 2013 produced by Brazilian Paulo Maluf. Some friends, too, were in need, so I got four of them altogether. The final price per piece ended up being about 33 euros including postage, which was not bad at all – module-based MSX floppy controllers and drives are notoriously expensive and hard to find these days.
Let’s see here… where is the documentation? Not that there would be much to configure with just two jumpers, but at least it might be nice to know what kind of drives are supported. Luckily I happen to have an HxC which lends itself to various configurations. The first attempt with PC floppy emulation didn’t seem to go anywhere, so I switched back to the normal Shugart setting I’ve been using with all the other devices as well (twisted cable primary drive, even though the cable is not twisted). The HxC settings tool even has an “MSX 2” mode, which seemed to do the trick, since the controller started reading the virtual floppies perfectly. The disk images had to be converted from dsk to hfe, as usual. One more nice surprise: the gadget works with the MSX1, too! Actually, it’s even more useful with the 1st generation computers, since they don’t easily support MSX-DOS 2, which is required for directory support.
Using a plain PCB means trouble, so the controller had to be put into a case. I had some extra module cases from Sunrise, but they seemed a bit too tiny for the circuit board. Fortunately, after about an hour of carving and sanding, it finally fit. The end result probably can’t be called elegant, but at least the PCB is well protected now.
Some further details might follow later on, when I find out more. As a potential project I have a cheap-ass memory stick based PC floppy emulator lying around. It would also be nice to know whether the controller works with real Amiga or PC drives.
edit: Yes indeed, the controller does seem to work with PC DD drives. Tried HxC in PC 720k mode and after changing the lower jumper (of the controller) to the left, all seems fine & dandy.
edit2: Even the cheap floppy emulator (see eBay for “floppy drive emulator”) works with 720k images. They are clones of this and the original software will work. Unfortunately Windows-only 🙁 If you want to make an image bootable, make sure you copy msxdos.sys there before any other file. If you use Linux, just dump this image to the raw device to get a bootable floppy.
edit3: The controller works fine with a turbo R, too, but as the machine automatically boots to 60 Hz and R800, most demos have trouble with the settings.
edit4 (there are plenty, it seems): I put a little collection of MSX1 demos in HFE format online here.
April 9th, 2013
Olen ollut jo kolmen kuukauden ajan osa-aikaisella tutkimusvapaalla artikkeleita kirjoitellen ja materiaalia keräten. Viime vuonna tärppäsi Koneen säätiöltä rahoitusta Turun yliopiston koordinoimalle Kotitietokoneiden aika ja teknologisen harrastuskulttuurin perintö -hankkeelle ainakin vuodelle 2013. Tällä hetkellä työvelvoitteet Taikin puolessa eivät mahdollista täysipäiväistä tutkimukseen keskittymistä, mutta jos jatkorahoitus tärppää, niin 2014 koitan keskittyä näpyttelyyn mahdollisimman paljon. Työn alla on artikkeleita ainakin seuraavista aiheista:
- Suomalaisen peliteollisuuden historia
- 4k-introt
- Demoskene oman kulttuuriperintönsä säilyttäjänä
- Harrastajien konesodat
- Varhainen digitaalinen erotiikka kotitietokoneilla
Päivätöiden ohessa, viikonloppuisin ym. opiskelu on hidasta ja katkonaista hommaa, joten ainakin toistaiseksi olen nauttinut tästä mahdollisuudesta todella paljon. Taloudellinen menetys ei ole kovinkaan suuri, ja omaan tekemiseen keskittyminen on ollut tervetullutta vaihtelua opetushommaan, jossa on kuitenkin paljon toisteisuutta ja rutiinia – ei sillä, ettenkö olisi opena ihan mielelläni. Pitkään jäissä ollut julkaiseminen on nykyään tärkeää myös opettajalle, sanotaan mitä hyvänsä opetusportfolion tärkeydestä: julkaisut ovat käypää valuuttaa sekä opetus- että tutkimustöissä, siinä missä opetusportfoliolla ei tee tutkijana juuri mitään.
Hankkeen uunituoreet webbisivut on nyt saatu valmiiksi ja julkaistua, kiitos Tiian, joten mainostetaanpa niitä täälläkin. Kirjoittelen jatkossa sekä tänne että projektin blogiin; omakohtaisempi pohdiskelu tulee tänne, virallisempi sinne. Vielä tämän vuoden kuluessa toteutetaan mm. laaja nettikysely tietotekniikasta, mutta siitä tarkemmin myöhemmin.
April 8th, 2013
Thanks to Nyyrikki, MSX1 developers can now save time when debugging their code with openMSX. He modified the original ROM so that it will skip the boot logo and the memory test. To make it work with openMSX I put together a hardware description file for a machine called msxfast. The files:
Less waiting, more programming – starting a .com program from autoexec.bat is now full five seconds faster! Originally, it took 12 seconds to get there, now only 7.
April 4th, 2013
Pääsiäisen viihteestä vastasi Revision 2013 Saksan Saarbrückenissä. Revision on käytännössä viimeinen iso kansainvälinen demoparty The Partyn lerpahdettua ja Assemblyn sekä The Gatheringin muututtua pikemminkin pelitapahtumiksi. Aiemmin party tunnettiin nimellä Breakpoint. Noin kauas ei viitsinyt lähteä ilman mitään omaa tuotosta, joten edellisenä iltana, lentokoneessa, bussissa, hotellilla sekä partypaikan aulassa koodattiin ankarasti deadlineen saakka ja hiukan sen ylikin. Lopputuloksena syntyi pitkästä aikaa MSX:lle demo, VJ-henkinen Amurisus. Youtube, Pouet ja msx.orgin hieman apologeettinen uutinen aiheesta.
Tein ensimmäiset MSX-produni vuonna 1997, jolloin työkalut olivat vielä primitiivisiä. Koskaan en ole koodannut itse MSX:llä, vaan heti alusta asti oli käytössä TASM-niminen assembler MS-DOS:n alla. Aivan alussa rämppäsin korppua PC:stä MSX:lle testausta varten, mutta aika nopeasti koko kehitys siirtyi PC-pohjaiseksi, kun fMSX-emulaattori alkoi olla varteenotettava vaihtoehto oikealle koneelle. Edelleenkään ei olla siinä tilanteessa, etteikö lopulta olisi pakko testata myös aidolla koneella, koska etenkin MSX1:n videopiiri on jonkin verran arvaamaton, kun liikutaan sen suorituskyvyn rajoilla. Vuoteen 2008 asti käytössä oli Yzin assemblerilla kirjoittama musiikkirutiini, jossa säveltäminen tapahtui nuotteja käsin datalauseisiin kirjoittamalla.
Tätä nykyä puhtaalla asmilla kirjoittelu olisi jo hieman tuskallisen puolella, vaikka Z80 onkin ykkösnimi perinteisten kasibittisten prosujen joukossa. Onneksi työkalut ovat kehittyneet oleellisesti, joten pääosa koodauksesta tuli tällä erää tehtyä ihan C-kielellä SDCC:n avustamana. Sekaan saa aikakriittisiä osia varten helposti inline-assembleria, joten paljon parempaa yhdistelmää ei voisi juuri toivoa. Ammoisten bat-viritysten sijasta käytössä on kunnollinen Makefile, joka kääntää tarvittavat osat, rakentaa emulaattorille levytiedoston ja käynnistää demon joko OpenMSX:ssä tai Nowindin yli oikealla koneella. Amurisusia tehdessä käytimme ensimmäistä kertaa versionhallintaa: lähdekoodi oli Tampereella sijaitsevassa Subversion-palvelimessa (itse istuimme Saksassa pöydän eri puolilla), mikä säästi reilusti aikaa ja vaivaa jopa näin pienessä projektissa, kun kahden koodarin rinnakkaiset muokkaukset sai yhdistettyä ilman eri sählinkiä. Sivutuotteena syntyi vielä varmuuskopio lähdekoodista. Musiikin sävellykseen on nykyään tekstieditoria helpompia tapoja, etunenässä alun perin Amstrad CPC:tä varten tehty Arkos Tracker. Kasibittikoodauksessa tarpeelliset kuvakonvertterit ja esilaskennat tein Processingilla, mikä säästää sekin vaivaa aiempaan C-kielellä näpyttelyyn verrattuna.
Lopputuloksesta tuli sunnuntain pikku viilailujen jälkeen varsin tyydyttävä. Mitään teknisesti mullistavaa tuossa ajassa ei olisi ehtinyt tehdäkään, mutta onneksi konsepti kantoi ja musasynkka toi ryhtiä muuten sekalaiseen sisältöön. Sijoitus jäi kilpailussa vaatimattomaksi, sillä taso oli varsin kova ja muut produt ilmeisen työllä ja tuskalla väännettyjä. Nykyään demoja tulee tehtyä joka tapauksessa omaksi huviksi, eikä palkinnoilla tai sijoituksella ole enää sanottavaa merkitystä – saatiinpahan kikkare harrastuneen yleisön nähtäväksi. MSX-yhteisöön tällainen happoinen kokeilu ei luultavasti vetoa, sillä demoja tuntevienkin tyyppien viitekehys on yleensä tukevasti 1990-luvun alkupuolen nostalgisissa MSX2-tekeleissä.
April 1st, 2013
Oijoi, nyt löytyi pieni helmi 1990-luvulta, nelikanavainen Amiga-moddi mod.alf-toimii. Alf ei viittaa tässä tv-sarjaan vaan Amiga Liberation Frontiin. Biisi on itselleni tuttu 90-luvun puolivälin paikkeilta, jolloin kopioin sen joltain kaverilta. Hupaisan sisältönsä lisäksi moduuliin kiteytyy paljon aikakaudesta. Sämpleihin perustuva mod- eli träkkerimusiikki laajensi harrastajamuusikkojen mahdollisuuksia kertaheitolla moneen suuntaan, ja aiheesta kuin aiheesta väännettiin Amigan äärellä taidetta. Amigassa oli neljä äänikanavaa, joten myös ensimmäiset suuret träkkerit kuten Soundtracker, Noisetracker ja Protracker olivat juurikin nelikanavaisia. MikroBittiä vastaan suunnatut lyriikat puolestaan kertovat siitä, kuinka Commodoren vaikeudet ja PC-laitteiden yleistyminen alkoivat heijastua tietokonelehdistöön. Monet harrastajat kokivat (aivan oikeellisesti), että MB oli hylkäämässä Amigan, mikä näyttäytyi mm. tyytymättömissä lukijakirjeissä. Itse omistin tuolloin PC:n, mutta MikroBitin pilkkaaminen osui silti makuhermoon, sillä lehteä inhottiin muistakin syistä, esim. pelikeskeisyyden vuoksi.
Jos mod-soittaja on jäänyt kotiin, niin kappale on helpommin toistettavassa muodossa täällä: alf-toimii.mp3. Moddien instrumenttien nimiin oli tapana kirjoitella terveisiä ynnä muuta kun biisi oli valmis, ja niin on tässäkin tapauksessa:
- by ???/??? 🙂
- en viitsinyt julkaista
- edes nimeani koska
- kaikki kuitenkin
- tietavat kuka taman
- teki, ainakin aanen
- perusteella…
- kysy t100m:sta jos et
- tieda..kaikki samplet
- peraisin kaverin
- syntikassta paitsi
- puheet jotka ovat
- tulleet suustani.
- mikrobitti, paska
- lehti joka levittaa
- vaaraa propagandaa!
- boikotoikaamme bittia
- kaikin mahdollisin
- keinoin! perkele!
- tehty muuten alle
- tunnissa tama biisi.
- inostuin. vaan enko-
- han lopettele koska
- lahden ryyppaamaan.
- end of text. (melkein)
- unohdin etta pitaa
- kayttaa aina tama
- tila loppuun asti.
- u can’t beat the fee-
- ling, -horrnos!-
- delicious -horrnos-
Osta MikroBitti ja saat väärää tietoa! Lopeta nyt jo se tilaus! Paska lehti! Perkele! Pelien noustua entistä suurempaan rooliin Sanoma ryhtyi julkaisemaan ensin Pelit-vuosikirjaa, joka muotoutui myöhemmin itsenäiseksi Pelit-lehdeksi, jonka kirjoittajissa oli paljon samoja henkilöitä kuin Bitissä. Itse en ole Mikropilttiä moneen vuoteen juurikaan seuraillut, koska sisältö meni jo kauan sitten geneerisen viihde-elektroniikkalehden suuntaan. Viimeisin huomattava käänne on vuodelta 2012, kun lehti uudisti tyylinsä ja vaihtoi nimensä MB:ksi, mikä herätti harrastajayhteisön ja johti lopulta puhtaasti tietokoneharrastajia palvelevan – tietyssä mielessä MikroBitin kultakauden perinteitä jatkavan – Skrolli-lehden perustamiseen.
March 22nd, 2013
Jostain syystä Spectrumin näppäimistö on tärkeä aihe, sillä sitä tulee käsiteltyä luonnottoman usein 🙂 Tällä kertaa vain pikamaininta kuminappikoneen näppisrempasta. Lähtökohtaisestihan tilanne on seuraava:
- Näin vuonna 2013 alkuperäiset 80-luvun näppäinkalvot ovat hapertuneet jo niin, että pienikin liikuttelu katkoo johtimet
- Näppäinkalvoja on inhottava korjailla, koska ne murenevat siinä sivussa lisää ja vaikkapa kolvaaminen on aika toivotonta (jos nyt ei mahdotonta)
- Esim. eBayltä saa noin kympillä (+pk) uusia kunnollisia kalvoja, joilla pärjännee taas seuraavat 30 vuotta
- Kuminappikoneissa on kahta erilaista peltikantta, joista toinen on väännettävillä klipsuilla kiinni ja toinen liimalla
Kalvon vaihtaminen klipsumalliin on helppo tapaus, mutta valitettavasti ne ovat pieni vähemmistö, ja suurimmassa osassa Spekuja pelti on liimattu kiinni kansimuoviin. Vaihto-operaatio vaatii kannen irroittamisen, mistä on foorumeilla aika pessimistisiä näkemyksiä: operaatio on työläs ja sen myötä voi helposti sekä tärvätä maalipinnan että vääntää kannen niin mutkalle, ettei sitä enää saa kauniisti takaisin. Koneita yhdistelemällä olin toistaiseksi välttynyt liimaversion aukomiselta, mutta nyt tuli sekin eteen.
Liimaa on kaistale vasemmassa ja oikeassa reunassa sekä näppiksen alareunassa koko matkalta, mutta ei onneksi keskellä tai yläreunassa (keskellähän on itse kuminäppis). Toimiva taktiikka oli kaivella ensin toinen reuna irti, sitten alareuna hiljalleen ruuvarilla kammeten ja lopulta toinen reuna tasaisesti ylös vetämällä. Pelti kärsi yllättävän vähän – maali ei murtunut ja kansi oli taivutettavissa vanhalle paikalleen aika siististi. Saatoin päästä epärealistisen helpolla, koska toinen reuna oli ajan saatossa jo hiukan auennut ja sitä myöten liima kuivahtanut helpommin irtoavaksi. Toinen reuna olikin kunnolla juntturassa, mutta keskeltä lähestyminen auttoi asiaa. Kannattanee siis ainakin kokeilla kumpi reuna lähtee kampeamalla paremmin irti. Foorumeilla on ehdotettu liiman pehmittämistä kuumailmapuhaltimella, mikä kuulostaa periaatteessa järkevältä (pois lukien maalin tuhoaminen liialla kuumentamisella).
Kannen irroittamisen jälkeen pahin on ohi, joskin pellin takaisin vääntelyssä voi mennä jokunen tovi. Uusiotuotantoa olevat kalvot ovat kotikutoisen oloisia, joten niitä voi joutua trimmaamaan sieltä täältä saksilla. Itselleni sattuneessa yksilössä vasemmanpuoleinen liuska oli pieleen leikattu, mutta leikkelyn ja tarkan asettelun jälkeen se toimi hyvin. Liuskat ovat myös pitkänpuoleisia, joten parempi tarkistaa, ettei niitä purista pahaan paikkaan konetta sulkiessaan. Lopputuloksena rempasta toimiva 48k-Speku, parempi näppistuntuma sekä oikeus käyttää Olen vaihtanut liimakansikoneen näppiskalvon -t-paitaa Spectrum-juhlallisuuksissa.
March 21st, 2013
Nick Montfortin ja Ian Bogostin Racing the Beam – the Atari Video Computer System kertoo nimensä mukaisesti Atari 2600:sta eli VCS:stä. Kirja on osa MIT Pressin Platform Studies -sarjaa, jossa on toistaiseksi ilmestynyt Atari VCS:stä, Commodore Amigasta ja Nintendo Wiistä kertovat teokset. Idea on hieman poikkeuksellinen: kaupallisten mittelöiden, insinöörihistorian tai kulttuuristen ilmiöiden sijasta fokus on siinä, miten laitteiden tekniset ominaisuudet ovat vaikuttaneet niille tehtyihin sisältöihin ja millainen “sukupuu” joillakin tunnetuilla peleillä on (vaikkei kaupallisia ja kulttuurisia seikkojakaan toki kokonaan unohdeta).
Teknisiä ominaisuuksia lähestytään mielenkiintoisesti hieman poikkeuksellisella tavalla kuuden, eri aikakausia edustavan pelin kautta. Käsittelyssä ovat Combat, Adventure, Pac-Man, Yar’s Revenge (joka pitäneekin hankkia), Pitfall! sekä Star Wars: The Empire Strikes Back. Lukuisia muitakin Atari- ja kolikkopelejä sivutaan ohimennen, mutta etenkin näiden kuuden kautta hahmotetaan laitteen ominaisuuksia peliohjelmoijan/suunnittelijan näkökulmasta. Hyvänä puolena lähestymistavassa on se, ettei lukijan niskaan kerralla rysähdä valtavaa määrää teknistä jargonia, vaikka toisaalta erityisesti tekniikasta kiinnostunut joutuu kaivelemaan yksityiskohtia sieltä täältä. Teksti on tarinanomaista ja sujuvaa, joskin välillä tulee pitkähköjä sivupolkuja kesken kaiken, kun lähdetään puhumaan jostain ihan muusta pelistä yhden alaluvun verran.
Ainakin näin teknisesti harrastuneen oli helppo tutustua TIA:n ja 6507:n ihmeisiin, mutta puhtaasti kulttuurin- tai historiantutkimuksen suunnasta tulevalle voi olla ainakin aluksi hieman hämärää mitä ja miksi on EOR #$FF 🙂 Kiinnostavin teoreettinen anti on ihan kirjan lopussa, jossa Montfort ja Bogost esittelevät viisikerroksisen mallin digitaalisesta mediasta:
- Vastaanotto / käyttö
- Käyttöliittymä
- Muoto / toiminnallisuus
- Koodi
- Alusta
Koko pino sijoittuu kulttuuriin ja kontekstiin. Mallissa on jotain tuttua monestakin paikasta: esimerkiksi ohjelmistotieteen komponenttimalli on aika samanlainen, samoin kuin vaikkapa tietoliikennetekniikan OSI-malli. Soveltanen Montfortin ja Bogostin mallia demotutkimukseeni tavalla tai toisella, joskin joitakin muutoksia haluaisin tehdä. Ensinnäkin “alusta” kaipaa avaamista, koska se sisältää etenkin nykyään useita eri abstraktiokerroksia varsinaisen laitteiston päällä. Vanhat demot rakentuivat kylläkin suoraan raudan päälle, mutta modernit tuotokset rakennetaan käyttöjärjestelmän ja vielä senkin yläpuolella olevien rajapintojen päälle (esim. selaindemot). Demot ovat harvoin vuorovaikutteisia, joten käyttöliittymäkerroksen miettimiselle ei ole juuri tarvetta.
March 20th, 2013
Moonsoundin sielunelämä on alkanut aueta jossain määrin kahta sellaista auottuani ja hiukan kolvattuani. Periaatteessahan laitteeseen pitäisi saada monenlaisia muistiyhdistelmiä 128k ja 512k SRAM-piireillä (128k, 256k, 512k, 640k ja 1M), mutta käytännössä toiminta on hieman kummallista. Ensimmäinen Moonsoundini oli valmiiksi megainen, mutta toisessa oli vain riittämättömät 256k. Sain käsiini yhden 512k piirin lisää, joten ajattelin laajentaa pienemmän passeliin 640 kiloon, mutta ohjeen perusteella ei tullut millään asetuksilla toimivaa, vaikka lauta on juurikin samaa mallia 2.0. Jumpperien kaikki kahdeksan asentoa läpi käymällä tuli välillä kummallisia lukemia kuten 384k, mutta ei sitä haluttua. eBayltä löytyi onneksi kiinakauppiaalta vastaava piiri, joten ehkäpä saan molemmat lopulta täyteen megaan – Sunrisekin niitä myisi, mutta kalliimmalla ja firman toiminta on yleensä etanan nopeusluokassa. Eilen tuli myös kuunneltua noita hupaisia musicdiskejä, joita hollantilaiset ovat kaupitelleet toisilleen 90-luvulla.
Toinen MSX-säätökohde on eilen saamani DenYoNet eli ethernet-moduuli. Lukemani perusteella moduulissa on aika paljonkin toiminnallisuutta sisällä, joten MSX-paran ei tarvitse kuormittaa hidasta prosessoriaan protokollapinon kasailuun (rommissa on tarjolla korkean tason rajapinta ominaisuuksien käyttöön). Mitään asetuksia ei tarvinnut säätää, vaan pulikka haki omatoimisesti DHCP:llä itselleen osoitteen, netmaskin, nimipalvelimet sun muut tarpeelliset tiedot. Mukana tulleella CD:llä oli perustyökalut, kuten ftp-asiakas, ping, wgetin vastine hget sekä Twitter-asiakas (!). Lisää voi ladata Konamimanin webbisivulta. Kaikki tuntuu toimivan ja ainakin turbo R:llä kohtuullisen nopeastikin. Hiukan mietityttää edelleen mitä tuolla voisi oikeasti tehdä, mutta vähintäänkin hauskaksi leluksi soveltuu, mikä on jo ihan riittävästi itsessään.
Seuraavia askelia ovat ajan salliessa turbo R:n sisäisen muistin laajentaminen 512 kilotavuun sekä toisen Music Moduleni samplemuistin laajennus 256 kilotavuun. Osat on jo molempiin, mutta etenkin ensin mainittu vaatii hieman funtsimista ja rohkeutta, koska hienon koneen tärvääminen huolestuttaa. Ostoslistalla on vielä slot expander sekä uusi versio MegaFlashROMista, jossa on SCC:n lisäksi myös kortinlukija. Pitikin mennä juuri ostamaan vanhan koulun versio, mutta tätähän tämä on – parempi ostaa kaikki mitä käsiinsä suinkin saa, koska viikon päästä saatavuus voi olla taas nollassa. Positiivisena havaintona sekin, että haaliminen alkaa tulla loppuunsa: koneita on ihan tarpeeksi testailuun, pelejä en kerää, ja kaikki mitenkään relevantit lisälaitteet on kohta plakkarissa.
March 16th, 2013
Next Posts
Previous Posts
