Posts filed under 'kirjat'

Tietokoneiden lyhyt historia

Gerard O’Reganin A Brief History of Computing kertoo nimensä mukaisesti yksissä kansissa tietokoneiden koko historian. Tai ainakin yrittää, sillä valtaisaan aiheeseen ei saa 264 sivussa luotua kuin karkean yleiskatsauksen. Liikkeelle lähdetään kaukaa matematiikan historiasta, josta siirrytään ensimmäisiin mekaanisiin ja elektronisiin tietokoneisiin, prosessoreihin, IBM:ään ja modernimpiin kotkotuksiin kuten WWW:hen. Aivan lopussa käydään vielä läpi tärkeitä laskennan teoriaan vaikuttaneita tutkijoita, kuten Boole ja Babbage. Positiivisena puolena tekstiä on helppo lukea, ja kirja voisikin toimia esim. opetusmateriaalina tai johdantona sellaisille lukijoille, jotka eivät aihetta muuten tunne. Itselleni kiintoisinta luettavaa olivat antiikin matematiikan ja ensimmäisten tietokoneiden kuvaukset.

Mitenkään ongelmaton teos tämä ei kuitenkaan ole. O’Regan ei selvästikään ole vahvoilla kaikkia aiheita käsitellessään, ja joskus vastaan tuli suoranaisia virheitä tai kohtuuttomia oikaisuja. Tyypillisen “insinöörihistoriikin” tapaan kotitietokoneiden kehitys ja niiden käyttökulttuuri ohitetaan hätäisesti: Commodore 64:stä on lyhyt maininta ja esim. Atari ST ja Commodore Amiga ohitetaan tyystin. Sen sijaan PC on tärkeä juttu, joka vääjäämättömästi valtaa markkinat – sama trivialisointi toistuu kerta toisensa jälkeen tietotekniikan historiankirjoituksessa. Jotenkin valinta on pitänyt tietysti tehdä, mutta esiteltävien henkilöiden kohdalla nousee mieleen välillä kysymys: “Miksi juuri hän eikä Herra Sejase?” Vaikkapa Torvalds ja Gauss olisivat olleet yhtä relevantteja tyyppejä kuin Stallman ja Leibniz. Vaikka kirjalla ansionsa onkin, niin aihetta entuudestaan tuntevalle jää hieman ontto olo, kun historiaa monin paikoin pikakelataan ilman sen suurempaa taustoitusta tai analyysiä. Tietokone- ja keksijäkeskeisyys on yksi lähestymistapa, mutta itse jäin kaipaamaan mainintoja käyttöliittymien sekä syöttö- ja näyttölaitteiden kehityksestä (muutakin kuin se normaali Windows kopioitiin Mäkistä -tarina).

Add comment June 20th, 2013

Ennen Kräshiä

Tällä erää kahlattuna Mark J. P. Wolfin toimittama Before the Crash – Early Video Game History viime vuodelta. Kirja on artikkelikokoelma, joka käsittelee videopeliteollisuuden historiaa vuoden 1983 romahdukseen saakka. Osa esseistä on hyvinkin akateemisia, siinä missä toiset ovat pikemminkin henkilökohtaisia muistelmia. Varsinaisten artikkelien lisäksi lopussa on vielä liitteenä “videopelien isän” Ralph H. Baerin essee, jossa kerrotaan lähinnä Magnavoxin oikeusjutuista. Merkittävä mies ilman muuta, mutta käräjöinti ei ole aiheena se kaikkein kiinnostavin ja äänensävy on jotenkin katkera, tyyliin “me keksittiin sekin juttu ekana, eikä meitä ole siitä muistettu”.

Alun johdanto pohjustaa kirjaa hyvin ja antoi itselleni uusia näkökulmia peliteollisuuteen. Jatkossa tiedän ainakin varoa teleologiseen harhaan sortumista eli vanhojen ilmiöiden tulkitsemista jonkun suuremman lopputuloksen välivaiheina. Kotimaista väriä Crashissa edustaa media-arkeologi Erkki Huhtamo, jonka sinänsä hyvin kirjoitetun artikkelin voi halutessaan joko nähdä kiintoisana katsauksena viihdelaitteiden esihistoriaan – tai sitten saman aiheen jälleen kerran lämmittelyllä hiukan eri sanakääntein. Zach Whalen avaa Atarin varjoon jääneen Fairchild Channel F -konsolin historiaa ja uutuusarvoa historian oikaisu -hengessä. Laite oli itsellenikin hyvin tuntematon, joten oli ainakin hauska lukea sen teknisistä ratkaisuista.

Jessica Aldredin A Question of Character pureutuu videopelihahmojen varhaisvaiheisiin: miten elokuvahahmoja tuotiin peleihin ja miten niihin samaistuttiin. Sheila C. Murphy puolestaan syvälukee Atarin vanhoja pelimainoksia, mikä onkin varsin poikkeuksellinen tulokulma ja muistuttaa siitä, kuinka itse pelien ulkopuolella on paljon kokemukseen vaikuttavaa materiaalia mainoksista pakkauksiin ja ohjekirjoihin. Tim Skellyn The Rise and Fall of Cinematronics ja Brett Camperin Color-Cycled Space Fumes in the Pixel Particle Shockwave edustavat teknisempiä artikkeleita, joissa käsitellään kolikkopelien teknisiä ratkaisuja sekä niiden vaikutusta pelin olemukseen. Viimeisenä vielä Staci Tuckerin kirjoittama varhaista verkkopelaamista luotaava artikkeli, jonka sisältö MUDeineen ja BBS-peleineen oli tosin jo itselleni pääosin tuttua muista yhteyksistä.

Kaiken kaikkiaan Before the Crash on hyödyllistä ja helppoa luettavaa kolikko- ja videopelien sekä pelihallien historiasta kiinnostuneille. Aikakauden pelejä tunnetaan verrattain huonosti, joten teoksella on arvoa myös tutkimuksellisessa mielessä.

Add comment May 22nd, 2013

10 PRINT”VIRALLINEN ARVIO”

Tein 10 PRINT -kirjasta saman tien hieman laajennetun arvion Turun yliopiston Agricola-verkkojulkaisuun. Ensinnä vähän epäilytti, sopiiko englanninkielinen ja melko tekninen teos ollenkaan Agricolan kirja-arvosteluihin, joissa yleensä käsitellään suomenkielistä kulttuurintutkimusta, mutta kun toimittajilta tuli vihreää valoa, niin mikäpä siinä. Linkki arvosteluun.

Add comment April 24th, 2013

10 PRINT”KIRJA-ARVIO”:GOTO 10

Ohjelmistotutkimus (software studies) on verrattain uusi tulokas kulttuurintutkimuksen kentällä. MIT Pressin kirjasarjassa on aiheesta julkaistu jo muutama teos, joista viimeisin on 10 PRINT, tai koko komeudessaan:

10 PRINT CHR$(205.5+RND(1)); : GOTO 10

Koodinpätkän voi kukin kirjoitella Commodore 64:äänsä tai VIC-20:een, ja lopputuloksena pitäisi tulla labyrinttiä muistuttava mutkikas kuvio (ks. lopussa oleva kuva). Lyhykäisesti selitettynä ohjelma tulostaa satunnaisesti joko merkin 205 (kenoviiva) tai 206 (kauttaviiva), joiden interaktiosta syntyy loputtomasti enemmän ja vähemmän aitoja sokkeloita.

Kirja käsitteleekin aihetta sitten kaikkea muuta kuin lyhykäisesti – kansien väliin on saatu 309 sivua erilaisia variantteja ja sivupolkuja. Kirjoittajia on peräti kymmenen ja joukossa joitakin tuttujakin nimiä, kuten monessa tekniikan historian liemessä marinoidut Nick Montfort ja Ian Bogost, sekä Processingin toinen isä Casey Reas. Teosta on työstetty yhteisvoimin Wikissä, joten yksittäisen kirjoittajan panosta on mahdoton arvioida erikseen. Moderniin tyyliin koko kirja on myös ladattavissa pdf-muodossa verkosta sen kotisivuilta.

Lyhyeltä vaikuttavasta ohjelmanpätkästä singotaan moneen suuntaan, kuten labyrintteihin, ruudukon käyttöön kuvataiteessa, satunnaislukuihin, Commodoreen ja BASIC-ohjelmoinnin historiaan, mikä osoittaa ainakin sen, kuinka monimutkaisia kulttuuriset kytkökset ovat. Paljon sivuja on uhrattu onelinerin erilaisille varianteille ja muille alustoille tehdyille porttauksille. Milloin muunnellaan merkkien satunnaisuutta, milloin käytetään eri merkkejä tai toteutetaan samanlainen ohjelma jollakin aivan toisella alustalla, kuten Atari 2600:lla. Jokaisen sivupolun kautta päästään kertomaan jotain uutta laitteista, ohjelmointikielistä ja algoritmeista. Loppupuolella on hieman puuduttavan puolelle venähtänyt luku, jossa pitkien BASIC-esimerkkien kautta ratkotaan sokkelon ohjelmallista läpikäyntiä.

Välillä tuntui siltä, että onpas tässä keksitty nokkela punainen lanka, joka sitoo yhteen monia erilaisia teemoja – välillä taas siltä, että on ollut pakko tehdä tikusta asiaa, kun yhden rivin BASIC-pätkä ei ole kuitenkaan kantanut ihan kolmensadan sivun verran. Ehkä parasta antia itselleni olivat viittaukset taidehistoriaan ja satunnaislukujen merkityksen käsittely. Teknistä ymmärrystä tarvitaan melko paljon, jos kirjan teemoja aikoo oikeasti ymmärtää, vaikka toisaalta tuntuikin siltä, että joissakin yksityiskohdissa on popularisoinnin hengessä oikaistu hieman liikaakin. Summa summarum: mielenkiintoinen avaus, jonka kautta voi hahmottaa ainakin 1980-lukulaista ajattelua; aikaa, jolloin ohjelmointi tuli koteihin ja oli vielä luonteva käyttökohde tietokoneelle.

10print

Add comment April 15th, 2013

Säteen kanssa kilpaa

Nick Montfortin ja Ian Bogostin Racing the Beam – the Atari Video Computer System kertoo nimensä mukaisesti Atari 2600:sta eli VCS:stä. Kirja on osa MIT Pressin Platform Studies -sarjaa, jossa on toistaiseksi ilmestynyt Atari VCS:stä, Commodore Amigasta ja Nintendo Wiistä kertovat teokset. Idea on hieman poikkeuksellinen: kaupallisten mittelöiden, insinöörihistorian tai kulttuuristen ilmiöiden sijasta fokus on siinä, miten laitteiden tekniset ominaisuudet ovat vaikuttaneet niille tehtyihin sisältöihin ja millainen “sukupuu” joillakin tunnetuilla peleillä on (vaikkei kaupallisia ja kulttuurisia seikkojakaan toki kokonaan unohdeta).

Teknisiä ominaisuuksia lähestytään mielenkiintoisesti hieman poikkeuksellisella tavalla kuuden, eri aikakausia edustavan pelin kautta. Käsittelyssä ovat Combat, Adventure, Pac-Man, Yar’s Revenge (joka pitäneekin hankkia), Pitfall! sekä Star Wars: The Empire Strikes Back. Lukuisia muitakin Atari- ja kolikkopelejä sivutaan ohimennen, mutta etenkin näiden kuuden kautta hahmotetaan laitteen ominaisuuksia peliohjelmoijan/suunnittelijan näkökulmasta. Hyvänä puolena lähestymistavassa on se, ettei lukijan niskaan kerralla rysähdä valtavaa määrää teknistä jargonia, vaikka toisaalta erityisesti tekniikasta kiinnostunut joutuu kaivelemaan yksityiskohtia sieltä täältä. Teksti on tarinanomaista ja sujuvaa, joskin välillä tulee pitkähköjä sivupolkuja kesken kaiken, kun lähdetään puhumaan jostain ihan muusta pelistä yhden alaluvun verran.

Ainakin näin teknisesti harrastuneen oli helppo tutustua TIA:n ja 6507:n ihmeisiin, mutta puhtaasti kulttuurin- tai historiantutkimuksen suunnasta tulevalle voi olla ainakin aluksi hieman hämärää mitä ja miksi on EOR #$FF 🙂 Kiinnostavin teoreettinen anti on ihan kirjan lopussa, jossa Montfort ja Bogost esittelevät viisikerroksisen mallin digitaalisesta mediasta:

  • Vastaanotto / käyttö
  • Käyttöliittymä
  • Muoto / toiminnallisuus
  • Koodi
  • Alusta

Koko pino sijoittuu kulttuuriin ja kontekstiin. Mallissa on jotain tuttua monestakin paikasta: esimerkiksi ohjelmistotieteen komponenttimalli on aika samanlainen, samoin kuin vaikkapa tietoliikennetekniikan OSI-malli. Soveltanen Montfortin ja Bogostin mallia demotutkimukseeni tavalla tai toisella, joskin joitakin muutoksia haluaisin tehdä. Ensinnäkin “alusta” kaipaa avaamista, koska se sisältää etenkin nykyään useita eri abstraktiokerroksia varsinaisen laitteiston päällä. Vanhat demot rakentuivat kylläkin suoraan raudan päälle, mutta modernit tuotokset rakennetaan käyttöjärjestelmän ja vielä senkin yläpuolella olevien rajapintojen päälle (esim. selaindemot). Demot ovat harvoin vuorovaikutteisia, joten käyttöliittymäkerroksen miettimiselle ei ole juuri tarvetta.

Add comment March 20th, 2013

Kauhee nörtti

Seuraavaksi luettujen pinkkaan siirtyi journalisti ja retroaktiivi Kevin Savetzin elämänkerrallinen Terrible Nerd – True Tales of Growing up Geek!. Savetz käsittelee asioita tietysti hyvin henkilökohtaisesta perspektiivistä, mutta tulee samalla tehneeksi laajan läpileikkauksen amerikkalaiseen tieto- ja pelikoneiden historiaan 1970-luvun lopusta alkaen. Sivuilla vilahtavat niin Intellivision, TRS-80, Apple II, Atari 800, Atari 2600, TI-99/4A, IBM PC kuin Macintoshitkin. Vankkumaton innostus laitteita kohtaan säilyy kolmen vuosikymmenen ajan, lapsuuden BASIC-ohjelmoinnista aikuisempaan elämään toimittajana ja nettiyrittäjänä. Lopulta ympyrä sulkeutuu, kun Savetz kertoo arkistointiprojekteistaan, joissa hän on tallentanut lapsuutensa koneisiin liittyviä lehtiä ja kirjoja verkkoon kaikkien luettavaksi.

Vaikka tapahtumapaikkana onkin Jenkkilä ja Savetz itseäni muutaman vuoden vanhempi, niin monet teemat ovat hyvin tuttuja: kasibittiset (vaikka täällä Atari ei järin merkittävä ollutkaan), pelien kopiointi kaverilta toiselle, modeemikokeilut, PC-koneiden yleistyminen, Unixin opettelu yliopistossa, Internetin nousu ja niin edelleen. Mittakaava on erilainen ja laitteet vähän eri merkkiä, mutta yhtymäkohtia täkäläiseen harrastajakulttuuriin on yllättävän paljon, mikä luo omanlaisensa veljellisen yhteyden rapakon taakse sekä mahdollistaa omien kokemusten peilaamisen Savetzin käänteisiin.

2 comments February 7th, 2013

Speku-kansakunta

Toinen pikainen välipala oli Dan Whiteheadin Speccy Nation, joka käsittelee Spectrum-pelejä omalla perienglantilaisen ironisella tavallaan. Sisältö koostuu parin sivun kuvauksista ja mustavalkoisista ruutukaappauksista (jotka on välillä rajattu hieman pieleen). Valikoima on sikäli mielenkiintoinen, että mukaan on otettu muitakin kuin eniten myyneitä pelejä, esim. innovatiivisuuden perusteella. Joka käänteessä korostetaan, melkeinpä kyllästymiseen saakka, sekä pelien että itse Spectrumin brittiläisyyttä. Kaiken kaikkiaan kuitenkin hauska pikku kirja, joka avasi joitakin uusia näkökulmia Spectrumin historiaan.

Add comment February 4th, 2013

Kauneusbittejä & huulipunia

Kepeänä, mutta varsin mielenkiintoisena välilukemistona Beauty Bits & Lipsticks – Machines Need Love too. Kyseessä on kuvakirja, johon on yksinkertaisesti koottu vanhoja tietokonemainoksia, joissa esiintyy naisia. Pääosa matskusta on 1980-luvulta, mutta mukana on hiukan uudempaa ja vanhempaakin materiaalia. Japanilaisia mainoksia on hyvin paljon ja amerikkalaisiakin jonkun verran, mutta eurooppalaisia vähänlaisesti, mikä kertonee osaltaan jotain (mainos)kulttuurista. Erääksi vertailukohdaksi voisi ottaa nykyperspektiivistä koomisen törkeiltä vaikuttavat 50- ja 60-luvun mainokset. En puutu tässä sen kummemmin esineellistämiseen, vaan koetan ainoastaan luokitella kuvat arkkityyppeihin:

  • Japanin tyttönen. Samaan kuvaan on laitettu tietokone ja nuori viattomalta näyttävä nainen. Näillä kahdella ei ole juuri mitään tekemistä keskenään, nainen on sataprosenttisesti koristeena. Suorasukaisen eroottisia kuvat eivät ole: usein rajaus on pelkissä kasvoissa, mutta myös uimapukukuvia tuli vastaan.
  • Japanin koulutyttö. Edellisen alalaji, joka ottaa mukaan vielä koulupukufetisismin. Tytöt ovat vieläkin nuorempia, mutta kysehän onkin, ööh, koulutietokoneista. Näitä näyttää tehneen etenkin Hitachi. Esimerkiksi kotimaisen Printti-lehden mainoksissa oli kyllä koulutyttöjä (yleensä tosin poikia), mutta kyseisessä kuvastossa on aika vaikea nähdä vastaavaa eroottista sävyä.
  • Sihteeri. Etenkin vanhemman pään jenkki- ja euromainosten arkkityyppi. Siististi pukeutunut, toki kaunis, työhönsä syventynyt nainen. Toisinaan roolia korostaa entisestään kuvassa näkyvä miespuolinen pomo.
  • Uranainen. Edellisen kanssa päällekkäinen tyylilaji, jossa naishahmot ovat kuitenkin itsenäisiä. Etenkin Applen yhden aikakauden mainoksissa naiset olivat esimerkiksi kirjailijoita tai opettajia ja esiintyivät omalla nimellään.
  • Seksisymboli. Joissakin mainoksissa eroottista viestiä ei ole edes yritetty peitellä, vaan pelejä ja peeseitä on myyty puolialastomilla naisvartaloilla. 50-luvun mainosten tapaan mukaan on laitettu vielä kaksimielinen otsikkokin.
  • Perheenäiti. Beauty Bitsiin on valikoitu niukasti näitä kuvia, mutta 80-luvun mainoksissa nähtiin paljon perheitä, joissa ylpeä äiti katsoo tietokonetta käyttävää poikaansa. Hyvin harvoin, jos koskaan, äiti – tai isäkään – osallistuu itse aktiivisesti toimintaan.

Suurin osa kirjan naisista edustaa jotain näistä stereotyypeistä, mutta seassa on myös mielenkiintoisia poikkeuksia, joita on vaikeampi luokitella. Kuvaruudulla näkyvä kybernainen tai 80-luvun raju punkkari eivät istu järjestelmään suoraan, vaikka niitäkin voi hyvin käsitellä samoilla vastapareilla nuori–vanha, eroottinen–neutraali ja itsenäinen–riippuvainen. Japanilaisissa mainoksissa esiintyvät länkkärinaiset lisäävät mukaan vielä eksoottinen–tuttu-akselin, joka omalta osaltaan korostaa vahvuuden ja alistumisen tematiikkaa. Esimerkiksi Japanissa julkaistuissa Ricohin läppärimainoksissa eurooppalaisilta näyttävät vahvat naiset katsovat ujostelematta kameraan, siinä missä kotimaiset naiset esitetään vastaavissa mainoksissa harmittomina ja usein jopa alistuvina.

Kuvat googlattu tasapuolisesti sieltä täältä.

Add comment February 3rd, 2013

Nuo kotitietokonesodat

Välipalana haukattu Michael S. Tomczykin Commodore-muistelmateos The Home Computer Wars. Kirja on niinkin kaukaa kuin vuodelta 1984, jolloin Commodore oli kukkulan kuningas kuusnelosen ja VIC-20:n siivittämänä. Tomczyk oli itse todistamassa Commodoren nousua erilaisissa markkinointi- ja tuotesuunnittelutehtävissä paikan päällä 80-luvun taitteessa. Laitteiden osalta selkeästi eniten huomiota saa VIC-20, ensimmäinen miljoona kappaletta myynyt kotitietokone. Muuten kirja on suurelta osin hengästyttävän pitkä luettelo Commodoren johtajista ja insinööreistä, joita tuli ja meni jatkuvasti sisäisten konfliktien vuoksi. Jack Tramielia pidettin kovapintaisena ja suorasanaisena johtajana, eikä tämäkään kirja imagoa juuri pehmennä, vaikka välillä hieman vilautetaankin bisnesjyrän inhimillisempää puolta.

Kirja on pdf:nä täällä.

1 comment December 22nd, 2012

Alakulttuuri, tyylin merkitys

Moneen kertaan keskeytynyt lukuprojekti tuli lopultakin päätökseen, kun sain kahlattua läpi Dick Hebdigen klassikon Subculture – the Meaning of Style (1979). Koulukuntien osalta Hebdige edustaa Birminghamin CCCS:ää, jolle on ominaista ainakin tutkimuksen vahva kytkeminen yhteiskuntaluokkiin. Myös Hebdigelle työväenluokan menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuudennäkymät ovat selittäviä tekijöitä, mutta ilmiöitä tarkastellaan toki monesta muustakin näkökulmasta. Toinen tärkeä demografinen teema on eri alakulttuurien suhde maahanmuuttajiin – osa otti vaikutteita mm. karibialaisesta kulttuurista ja osa suhtautui tulokkaisiin avoimen vihamielisesti. Hebdigen keskeisin teesi on kuitenkin se, että alakulttuurit ovat tarkoin määriteltyjä merkitysjärjestelmiä, joita voidaan yrittää lähestyä niiden käyttämien symbolien (kielen, pukeutumisen ym.) kautta.

Oman tutkimukseni kannalta kirja tarjoaa toisaalta paljon tärkeitä näkökulmia, joita voisin itsekin yrittää soveltaa, mutta samalla se nostaa jälleen esiin hankalan kysymyksen: onko demoskene ylipäänsä alakulttuuri? Hebdigen tarkastelemat tedit, modit, punkkarit ja skinit tuntuvat aika etäisiltä pukukoodeineen, musiikkityyleineen ja kadulla rähinöinteineen. Skeneritkin ovat yhtä lailla yhteisö, mutta yhteenkuuluvuutta ei juuri korosteta ulkoisin merkein, vaan se näkyy pikemminkin vaikkapa kielen ja artefaktien tasolla – kuten oli myös mainituissa Enkkulan alakulttuureissa. Yhtymäkohtia löytyy toki muitakin, kuten vaikkapa mutkikkaat suhteet vanhempiin ja toisiin yhteisöihin. Skenettäjät eivät sentään jalkaudu hakkaamaan muiden digitaalisten kulttuurien edustajia, mutta etenkin suhtautuminen pelaajiin on ollut aikanaan ärhäkkää.

Eräs mielenkiintoisimpia teemoja on alakulttuurien sulauttaminen/kesyttäminen. Yhteiskunnan kannalta vaarallisiksi koettuja virtauksia on yhtäältä banalisoitu mediassa ja toisaalta sulautettu harmittomiksi emokulttuurin palasiksi. Eräänä kotouttamisen mekanismina Hebdige mainitsee alakulttuurisen tyylin kaupallistamisen: siinä vaiheessa, kun punkkarien hakaneulat ja revityt paidat nähtiin muotinäytöksien catwalkeilla, oli niiden alkuperäisten merkitysten rapautuminen jo ilmeistä. Itselleni tuli takauma 90-luvun skeittilehdistä, jotka olivat täynnä kenkämainoksia 🙂 Douglas Thomas väitti Hacker Culture -kirjassaan, että digitaaliset alakulttuurit, kuten hakkerointi, kestävät sulauttamisyrityksiä hyvin, mutta en ole asiasta enää kovinkaan varma. Pelit ovat jo arkipäivää, retrohuuma Marioineen ei tunnu laantuvan, nörttiys on luonut nahkansa, ja niin edelleen.

Demoskene on kuitenkin pysytellyt yllättävän hyvin piilossa – kenties siinä ei ole kaupallista potentiaalia tai riittävästi uhkaa, että mitään kesyttämistä olisi tarpeen tehdä. Tiettyä uhkaa voi nähdä siinä, että nuorempi polvi osaa käyttää tietotekniikkaa luontevasti, siinä missä vanhemmilla on vaikeuksia sopeutua muutoksiin. Ristiriita on näyttäytynyt esim. banalisointina lehtien sivuilla vuotuisten “Nörtit kokoontuivat pelaamaan Assemblyyn” -juttujen muodossa. Eräänlaista sulauttamista on skenerien siirtyminen tietoteollisuuden palvelukseen, mikä ohjaa emokulttuurin käytäntöihin ja arvoihin mukautumiseen.

Add comment December 5th, 2012

Next Posts Previous Posts


Kommenttien virta

Aiheet