Posts filed under 'tutkimus'
Ylimääräisenä pikku joululahjana tuli juuri tieto, että Etnomusikologian vuosikirja 2014 on juuri ilmestynyt. Teron kanssa näpytelty luku on nimeltään Jokohaman Jennystä Ladyboyhin: Kaukoidän kuvia suomalaisen populaarimusiikin historiassa 1900-luvun alusta 2000-luvulle. Kuten nimestä voinee päätellä, käsittelemme sitä, miten Itä- ja Kaakkois-Aasiaa on kuvattu kotimaisessa populaarimusiikissa, kuten tangossa, taistolaislauluissa ja vaikkapa rapissa.
Idea syntyi alkujaan täysin sivutuotteena, kun pöyhimme kungfu-, ninja- ja karatepelejä Kungfumestarit kuvaputkella -artikkeliamme varten: ajankuvan rakentamiseksi lisäsimme aikajanalle myös historiallisia tapahtumia ja populaarikulttuurin ilmiöitä kuten musiikkia. Jossain vaiheessa kappaleita alkoi olla niin paljon, että ne rupesivat vaikuttamaan jo itsessään riittävän suurelta kohteelta. Kumpikaan meistä ei ole mikään musiikintutkija, joten alan kirjallisuuden kartoittamiseen meni oma aikansa – toisaalta näyttää siltä, että aineistolähtöinen sisältöanalyysi+teemoittelu on vakaa pohja monenlaisten eri medioiden tutkimukseen.
December 19th, 2014
Saarikosken Petrin kanssa kirjoittamani “Mun kone on parempi kuin sun romu”: Suomen konesotien vaiheita yleisönosastosta internetiin on nyt ladattavissa tästä näin. Artikkeli käsittelee eri laitemerkkien kannattajien välisiä kahnauksia kolmen vuosikymmenen ajalta. Mukana ovat niin MSX vs. C-64, Atari ST vs. Amiga kuin PC vs. Mac -sodatkin. Laitteiden muutoksista huolimatta sotien perusluonne tuntuu pysyvän pitkälti ennallaan, vaikka sotiminen onkin siirtynyt lehtien palstoilta verkon foorumeille.
November 17th, 2014
V2 julkaisi juuri pikku katsaukseni Kourallinen pikseleitä, jossa esittelen pikaisesti seitsemän erilaista lännenpeliä historian hämäristä nykypäiviin. On niitä sittenkin tehty yllättävän paljon – aluksi länkkäripeleihin tutustuessani oletin, että niitä olisi enintään kymmeniä. Tällä hetkellä veikkaus on, että vähintään kolmesataa.
November 16th, 2014
Eilen tuli käytyä katsomassa Video Games Live -konsertti jäähallilla (kiitos vaan Turun yliopistolle). Kyseessähän on maailmalla kiertävä show, jossa esitetään video- ja tietokonepelien kappaleita sinfoniaorkesterille sovitettuna. Laivaa luotsaa Tommy Tallarico, videopelimusiikin säveltäjä itsekin. Helsingin keikalle oli värvätty Vantaan (“Won ton”) sinfoniaorkesteri ja kuoro. Katsomo oli noin puolillaan, joten mitenkään massiiviseksi ei kansansuosio lopulta noussut.
Kävijäkunta oli verrattain nuorta: suurin osa paikalle saapuneista lieni 20–30 vuoden ikähaarukassa. Facebook-sivulla oli kyselty toivekappaleita ja niitäpä sitten ilmeisesti pääosin soitettiinkin. Valitettavasti suuri osa oli niin nuskoolia – etenkin ihan kohtuuttoman paljon Final Fantasyä – ettei näin vanhalle patulle oikein syntynyt nostalgiawiboja kuin muutaman biisin kohdalla. Oli ohjelmassa sentään Sonic-potpurri, Mega Man, Earth Worm Jim, Street Fighter 2 ja Monkey Island. Tuoreempi musa oli välillä suorastaan noloa puuroista sankarirytinää, siinä missä vanhojen pelien melodiat toimivat tunnistettavuudessaan.
Vanhojen pelien visuaaleina näytettiin aitoja kaappauksia peleistä, mutta uudempien kohdalla lurahti epäilyttävästi mainosvideoiden puolelle. Halon, Skyrimin ym. tapauksessa rupesi mietityttämään, mitä tarkoitusta visuaalit oikein palvelevat. Toinen ärsyttämään jäänyt seikka oli heikko äänitarkkailu: kappaleista korostuivat kohtuuttomasti etenkin keskiäänet. Mukaan oli kuskattu myös Random Encounter -retrobändi, joka oli rehellisesti sanoen kaliiberiaan suuremmassa tapahtumassa.
Eipä tuo nyt turha keikka ollut: osa musiikista oli vetävää ja ehkäpä noiden uudempien pelien kohtaaminen oli jotenkin sivistävää. Ilmaislipulle tuli ainakin vastinetta, mutta jos olisin pulittanut sisäänpääsystä 50 euroa, niin suuhun olisi jäänyt lievä pettymyksen maku.
November 7th, 2014
Svenssonit tekivät kirjan, minä arvostelin. Eli Generation 64:n arvostelu juuri julkaistu Turun yliopiston Agricola-verkkopalvelussa: http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/index.php?id=3633
November 7th, 2014
Bussissa haukattu tällä erää: Nuorisokulttuurista kulttuuriseen nuoruuteen. Tommi Hoikkalan kirja on kotimaisen nuorisotutkimuksen kulmakiviä ja selkeää luettavaahan tuo oli. Tutkimus perustuu etupäässä haastatteluihin sekä lehtiartikkeleihin. Sitten vuoden 1989 on paljon jo muuttunut ja tapahtunut, joten kirjassa käsitelty “mediayhteiskunta” on jotain aivan muuta kuin 2000-luvun tilanne.
Lähtökohtana on Birminghamin koulukunnan kulturalismi, josta Hoikkala kuitenkin tekee pesäeroa useista eri syistä; näyttää siltä, että 1980-luvulla CCCS:n viitoittama polku alettiin jo kokea rajoittuneeksi. 1980-luvun Suomen tapauksessa olisikin vaikeaa nähdä nuorisokulttuurit jonkinlaisena työväenluokan reaktiona, siinä missä 1960-luvun Englannissa asetelma on voinut ainakin jossain määrin vastata todellisuutta. CCCS:ää on sittemmin kritisoitu olan takaa ja hartaasti, joten ei tässä siitä sen enempää.
Erilaisten tekstien kautta Hoikkala rakentaa kuvaa, ei niinkään nuorisosta itsestään, vaan siitä, millaisia merkityksiä nuorisoon liitetään ja miten eri toimijat puhuvat nuorista. Nuorisotyöntekijän puhetapa on erilainen kuin toimittajan, ja aikuiset käsittelevät aiheita hyvin eri tavalla kuin nuoret itse. Eräs mielenkiintoisimpia teemoja on nuoruuden tarinallistaminen, jossa – ohjauksen ansiosta – lapset selviävät hankalasta ikävaiheesta ja päätyvät aikuisiksi kunnon kansalaisiksi. Omaan tutkimukseeni ottaisin kirjasta mukaan ainakin “nuoruuden” vaikean määrittelyn ja erilaisten toimijoiden moniäänisyyden.
November 7th, 2014
Paul E. Ceruzzin A History of Modern Computing on kunnon jenkkityyliin paksu opus, lähes 450 sivua. Kyseessä on etenkin digitaalisten tietokoneiden historia, joten Turingit, Zuset, Babbaget ja muut pioneerit sivuutetaan enintään pikaisella maininnalla. Toisessa päässä tämä kirjan toinen painos yltää lähes nykypäiviin asti, osapuilleen vuoteen 2003.
Sivumäärä on hyvässä käytössä: kirjassa on todella tanakka annos tietotekniikan historiaa – ainakin minun näkemistäni teoksista selvästi kattavin, ja herkullisia yksityiskohtiakin riittää. Suuret kehityskaaret erottuvat paljon selvemmin kuin vaikkapa Gerard O’Reganin vastaavasta kirjasta. Tyhjiöputkista siirrytään transistoriin ja lopulta integroituihin piireihin, samoin mammuttimaisista reikäkorttikoneista minitietokoneiden kautta mikroihin. Tuoreempi pää oli jo entuudestaan tuttua, mutta varhaishistoriasta paljastui paljon uutta.
Mitenkään virheetön Ceruzzin teos ei ole. Suurimman kritiikin kohdistaisin kohtuuttomaan jenkkikeskeisyyteen: nyt jää sellainen kuva, ettei muualla juuri mitään tapahtunutkaan. Toinen – jopa valitettavan tyypillinen – ongelma on kotimikrojen hätäinen sivuuttaminen. Kymmenien tai pikemminkin satojen valmistajien kirjosta mainitaan lähinnä Apple ja Commodore. Kirjan lopun kuvaukset Internet-ajasta ovat vanhentuneet kymmenessä vuodessa jo pahasti nekin. Näistä puutteistaan huolimatta kyseessä on kuitenkin varsin suositeltava ja helppolukuinen teos tietotekniikan historiasta kiinnostuneille.
October 9th, 2014
Skrolli 3/2104:ssä on juuri ilmestynyt Teron kanssa kirjoittamani Hyppypotkuja ja heittotähtiä – pikselimätkinnän varhaisvuodet. Juttu perustuu WiderScreen 4/2013:ssa julkaistuun Kungfumestarit kuvaputkella -tutkimusartikkeliin. Skrollin pdf-versio ilmestynee arkistoon lähiaikoina, jos lehti on jostain syystä jäänyt tilaamatta.
September 15th, 2014
Antin kanssa joskus 2009 aloitettu, moneen kertaan pompoteltu ja iän kaiken viivästynyt kirjanluku Multiple Users, Diverse Users: Appropriation of Personal Computers by Demoscene Hackers näyttää tulleen lopultakin ulos, ainakin sähköisenä versiona. Oma ennätykseni ja muutenkin varmaan varsin kova tulos julkaisun viivästymisessä 🙂 Fiilis tällä hetkellä sarjaa “tulipa tuokin tehtyä”, mutta samalla rasittaa se, kuinka paljon enemmän asiasta nyt jo tietäisi. Linkki.
September 11th, 2014
Nykyään ei oikein ehdi lukea kuin tutkimukseen liittyviä kirjoja, mutta onneksi ne ovat sentään toisinaan hyviä ja ajatuksia herättäviä. Arabianrannan ja Otaonnelan välillä tällä kertaa loppuun saatettu David Muggletonin Inside Subculture – The Postmodern Meaning of Style, joka edustaa tuoreehkoa englantilaista alakulttuuritutkimusta.
Kun jo kirjan nimessä on viittaus Dick Hebdigen Subculture – The Meaning of Style -kirjaan, niin on toki odotettavissa, että klassikkoa käsitellään uudessa valossa. Eikä kritiikkiä toki säästelläkään: CCCS saa kuulla kunniansa moneen kertaan, ja marxilaisen luokkatietoisen alakulttuuritutkimuksen heikkouksia ruoditaan kautta kirjan. Kuten kirjoittaja itsekin myöntää, CCCS:n kritisoinnista tuli jossain vaiheessa suorastaan muoti-ilmiö.
Muggletonin keskeisin teesi on se, että alakulttuurien jäsenet eivät ole tiukasti yhden yhteisön jäseniä, vaan heidän identiteettinsä saattaa muuttua moneen kertaan ja olla sekoitus erilaisia vaikutteita. Jos CCCS näki alakulttuurit vastauksena työväenluokan asemaan, niin Inside Subculturessa keskeisiksi teemoiksi nousevat individualismi ja itseilmaisu. Työväenluokkainen taustakaan ei näytä olevan jäseniä yhdistävä tekijä, sillä monien näkyvien yhteisöjen aktiivijäsenet ovat olleet pikemminkin keskiluokkaisia ja Muggletonin tulkinnan mukaan siten edustaneet pikemminkin liberalistisia ihanteita.
Summa summarum: mielenkiintoinen ja helppolukuinen kirja, jonka taustalla on vaikuttava määrä alan tutkimuksen tuntemusta. Samalla mielenkiintoinen vastine Hebdigen kirjalle ja näin demotutkijallekin monin kohdin valaisevaa luettavaa.
September 4th, 2014
Next Posts
Previous Posts
