Jos oli 2015 stressaava, niin eipä viime vuosikaan yhtään sen helpompi; ehkä jopa tuskaisempi. Tavanomaisten duunin ja vanhemmuuden velvoitteiden lisäksi niskassa painoivat entistä pahemmin opintojutut, kun opinnäytteen väsäily ja siihen liittyvät moninaiset prosessit alkoivat tulla loppusuoralle. Taustalla yleistä ankeutta on lisännyt se, kuinka jotkut ovat ilmeisesti menettäneet kaiken kosketuksensa todellisuuteen ja käyttävät kaikki liikenevät voimansa moninaisen vihapuheen suoltamiseen netin (tai presidentinvaalikampanjan) täydeltä.
Ei vuosi sentään ihan pelkkää kurjuuttakaan ole ollut. Juniori on kasvanut ja oppinut kaikenlaisia taitoja, ja tulihan tässä tosiaan täytettyä tasavuosiakin. Länkkärimaratonit ovat järjestelyvaivasta huolimatta edelleen vuoden valopilkkuja. Tunnelma on tässä vaiheessa varovaisen toiveikas, sillä tänä vuonna velvoitteiden pitäisi lopulta jo hieman hellittää.
Skenetykset ja retroilut
Valitettavan hiljaista tällä saralla, vaikka Vammala Partyä varten tuli sentään huhkittua oikein tosissaan: neljä kuvaa, kaksi pikku demoa ja vieläpä interaktiiviseksi muutettu 80-luvun sarjis, johon palaan joskus myöhemmin, kun projekti etenee. Mukana menossa tuttuun tapaan myös Roz, Dr. TerrorZ sekä Yzi. Assemblyille teimme pienen paluun dossille: Amica Magick on vähän mitä on, mutta ainakin kääntäjät ja muut ovat taas todistettavasti kunnossa. Manun kanssa kyhätyn C-visan voinee laskea produksi senkin.
MSX-ryhmämme Lieves!Tuore täytti jo 20 vuotta, mitä juhlistettiin asiaankuuluvasti Vammala Partyillä. Paikalle saatiin suuri osa jäsenistä – ainakin kaikki aktiivit. Jalkapalloharkkojen jälkeen 1996 perustettu retroryhmä osoittautui muita aikalaisvitsejä kestävämmäksi, eikä lopahtamisesta ole merkkejä näkyvissä edelleenkään. Alun perin funtsimme, että vuosijuhla pidettäisiin oikeasti Lievestuoreella, mutta ideasta oli kuitenkin käytännön syistä luovuttava.
Skenetyksen ja yleisen retroilun välimaastoon sijoittuva Pixel Polizei -konvertteri tuli julki vuoden alussa. Työkalusta ei tullut mikään varsinainen hitti, ja työmääräkin osoittautui aivan kohtuuttomaksi, joten olkoon nyt jonkun aikaa hyllyllä odottamassa aikaa parempaa. Tulipa ainakin opittua kaikenlaista eri kasibittikoneiden ohjelmoinnista ja grafiikkatiloista. Tuunasin PETSCII-edikkaakin huomattavasti, vaikka suurin osa sisäisistä muutoksista ei juuri käyttäjälle näykään. X-partyn vaatimattomaksi jääneessä kompossa ilmeisesti kaikki kuvat olivat edikkatekeleitä, joten tarkoitus sinänsä täyttyi.
Konekanta ei juuri muuttunut – retroroinaa on muutenkin jo niin paljon, ettei lisää oikein pysty hankkimaan. Loppuvuodesta tilasin sentään XE-Atareille sopivan ulkoisen muistinlaajennuksen, joka on saanut toistaiseksi odotella sopivaa hetkeä (mitään varsinaista tarvetta ei ole, kun 600XL:ni on jo laajennettu). Noin muuten vuoden tietokonevirittely kohdistui lähinnä Linux-läppäreihin.
Tutkimustohinat
Artikkelit, lehtijutut ym. jäivät 2016 vähäisiksi, vaikkakin perustellusta syystä. Merja Salon kanssa sentään saatiin julkaistua kepeä katsaus suomalaisesta Amiga-pioneerista, sekä Terpan kanssa Skrollissa PETSCII-juttu. Artikkeleita on toki jatkuvasti tekeillä ja pari vertaisarvioinnissakin, mutta katsotaan nyt, miten niiden kanssa käy.
Suurin osa kirjoitus- ja tutkimustyöstä on kohdistunut kiviriippaan nimeltä väitöskirja. Keväällä oli sopivasti noin kuukausi aikaa kirjoitteluun ja väänsin nippuväikkärin johdantoa kasaan sivun päivässä – toisinaan inspiraation ja toisinaan riittämättömyyden tunteen vallassa. Tässä vaiheessa lopussa ovat niin motivaatio, kunnianhimo kuin yleinen häveliäisyyskin, joten ihan hyvä, että myös projekti on lopuillaan. Esitarkastajilta tuli sekä tukistusta (ihan aiheesta) että kiitosta, ja kun molemmat ehdottivat työn hyväksymistä, niin korjailujen jälkeen puolustanen opinnäytettä 17.2. Porissa.
Leffavuosi
2014 ja 2015 olivat hulppeita länkkärivuosia: katselin yli 150 näkemätöntä westerniä molempina vuosina, mutta nyt tahti on lopulta hiipunut. Yhtäältä järkevä katseltava on käynyt vähiin ja toisaalta olen katsellut vaihteeksi muitakin genrejä. Ihan tarkkaa lukemaa ei ole, mutta aiemmin näkemättömiä tekeleitä kertyi listaan hiukan reilu 60 kappaletta. Uudet ison rahan tuotannot, kuten Diablo, Jane Got a Gun ja The Magnificent Seven todistivat vahvasti länkkärien uuden tulemisen puolesta, vaikka teoksina eivät järin ihmeellisiä olleetkaan.
Leffavuoden eräs kohokohta oli tietysti McCabe & Mrs. Millerin Blu-ray-julkaisu, jota oli povattu ja kytätty jo vähintään parin vuoden ajan. Olen hehkuttanut leffaa epäilemättä kaikille jo ihan tarpeeksi, mutta kyllä se edelleen kesti uudelleenkatselun (tai pari) oikein mainiosti. Harvempi länkkäri on vastaavalla tavalla kokonaisteos, jossa juoni, hahmot, ympäristö ja lavasteet kaikki kietoutuvat kiinteästi toisiinsa (no niin, hehkutinpa taas).
Muu katselu keskittyi keväällä uusiin ja vanhoihin scifi-leffoihin – Alienit, Predatorit, Martianit, Interstellarit, Gravityt sun muut – ja jossain määrin fantasiaan Lortista Hobittiin. Olin nähnyt joskus taannoin pari ensimmäistä Harry Potteria, mutta sarja ei tuolloin juuri kiinnostanut. Nyt uudella yrityksellä ja kokoelmaboksin voimin sain huispaukset huispattua hamaan loppuunsa. Putkeen katsomisesta seurasi tunne, että jokainen episodi on oikeastaan sama leffa vähän eri paketissa. Oculus reparo! Kummallisemmista sivujuonteista mainittakoon tässä vielä sotilasfarssit.
-
-
M-arquero (PETSCII)
-
-
Sommaren e kårt (C-64 multicolor)
-
-
Luikero (PETSCII)
-
-
Alakis (MSX-demo)
-
-
-
-
-
Siinä se nyt on ihan todistettavasti.
-
-
blu-ray
-
-
Map 1.0
-
-
Arnold Schwarzenegger in Cactus Jack (1979)
-
-
Tyttö lähtee kasarmiin
January 1st, 2017
Tämäkin stressintäyteinen vuosi on tulossa lopulta päähänsä, joten nyt on aika yrittää hieman levätä. Retrospektiivi tulee joskus lähipäivinä, mutta tässä vaiheessa jouluntoivotukset (kuvaa klikkaamalla saa näytille muutaman raamin animaation):
Tätä voi katsella oikeallakin nepalla: http://www.kameli.net/~marq/joulu2016.prg
Tai Plus/4:llä: http://www.kameli.net/~marq/joulu2016plus.prg
December 23rd, 2016
Eilen kuultiin pitkään odotettu ja jo kertaalleen peruttu Ennio Morriconen konsertti Hartwall-areenalla. Konsertin piti olla jo tämän vuoden keväällä, mutta se peruuntui maestron selkävaivojen takia – ihan kunnossa ei näyttänyt olevan vieläkään, kun orkesteria piti johtaa istualtaan ja perässä kulki avustaja. Kaikesta päätellen tämä suomenkeikka lienee ainoa laatuaan, joten hyvä, että paikalle pääsin.
Hartwall-areena ei ole tarkoitettu miksikään klassisen musiikin konserttisaliksi, mihin nähden orkesteri kuulosti ainakin minun puukorvaani permannolla ihan hyvältä. Ääni kuultiin siis toki mikitettynä kaiuttimien kautta. Ainoastaan jonkun korkealta soivan huilun (pikkolohuilun?) ääni ylikorostui ja lähes sattui korviin. Orkesterin lisäksi paikalle oli kuskattu iso kuoro ja solistiksi muutamassa biisissä kuultu sopraano Susanna Rigacci.
Enska on jossakin haastattelussa sanonut kyllästyneensä imagoonsa länkkärisäveltäjänä, ja toki totta on, että CV:ssä on monia muitakin merkittäviä ja tunnettuja (leffa)biisejä, kuten keskiviikkona kuultu Chi mai. Suuri – jollei suurin – osa yleisöstä oli kuitenkin tullut paikalle kuullakseen niitä ikonisia länkkäritunnareita, joita ikävä kyllä tarjoiltiin hyvin niukasti: ensimmäisellä puoliskolla muutama parhaiten tunnettu kappale ja jälkimmäisellä sitten pari tuoreesta Hateful Eight -leffasta, josta tipahti lopulta myös se pitkään viipynyt Oscar.
Olisin ainakin itse kernaasti vaihtanut muutaman loppupuolen unettavan viuluslovarin tunnetumpaan tavaraan, vaikka maestron muun tuotannon kuulemisessa jotain sivistävää onkin. Useammin kulutetuilla lavoilla ohjelmisto voisi hyvin ollakin jotain muuta, mutta luultavasti ainoaksi jäävällä suomenkeikalla olisi kohtuudella voinut hiukan tinkiä jääräpäisestä monipuolisuuden esittelystä ja antaa periferian yleisölle sitä, mitä se halusikin 🙂
December 1st, 2016
Juho Kuorikosken Suuret seikkailupelit: Tietokonepelien klassikot on eräänlainen jatko Sinivalkoiselle pelikirjalle, vaikka tällä kerralla ei pitäydytäkään Suomen kamaralla. Sen sijaan Kuorikoski käy läpi seikkailupelien historiaa alkaen tekstiseikkailuista ja päätyen tämän päivän visuaalisesti komeisiin “vuorovaikutteisiin elokuviin”. Pelkkien pelien lisäksi lähdemateriaalissa on runsaasti haastatteluja, joissa pääsevät ääneen aikansa tunnetuimmat suunnittelijat ja koodarit, kuten Al Lowe ja Ron Gilbert.
Suuri osa sivuista on luonnollisestikin omistettu Sierran ja LucasArtsin tunnetuimmille klassikkosarjoille King’s Questista Monkey Islandiin. En itse tunne seikkailupelejä sen syvällisemmin, joten valikoima vaikuttaa varsin kattavalta (noh, Shenmueta jäin kaipaamaan). Kuorikosken keskeinen narratiivi on se, kuinka seikkailupelit kehittyivät näkyväksi ja kaupallisesti menestyneeksi genreksi 80-luvun lopussa ja kuinka ne katosivat 90-luvun lopulla valokeilasta moniksi vuosiksi. Lopputulema on kuitenkin optimistinen, sillä hiljattain lajityyppi on kokenut jälleen uuden tulemisen.
Kirja on helppoa luettavaa ja toimii sekä hyvänä ajanvietteenä että yleisjohdatuksena aiheeseen. Kuorikoski tuntee aiheen kattavasti, mutta mikään tiedekirja Suuret seikkailupelit ei sittenkään ole – kirjoittaja ei peittele omia mieltymyksiään ja suosikkiteokset saavat osakseen ylisanoja. Eräs kirjasta selkeästi esiin nouseva seikka on se, kuinka seikkailupelit ovat olleet alusta saakka sarjoja: menestyneitä konsepteja on lypsetty vuosien varrella moneen kertaan jatko-osien ja uusioversioiden muodossa (juuri tästähän nykyistä peliteollisuutta kritisoidaan, mutta jatko-osatehtailu on kirjan perusteella paljon vanhempi ilmiö).
November 28th, 2016
Myymälöiden hyllyssä tuppaa olemaan edelleen ankeaa, mutta ainakin Alkon tilausvalikoima näyttää kohentuneen huomattavasti tequilan osalta. En ollut vähään aikaan tarkastanut tarjontaa, joten nyt tuli suorastaan yllätyksenä, että saatavilla on näinkin hyvin 100% agaavesta tehtyjä:
- José Cuervo Tradicional (reposado)
- Los Tres Toños (reposado)
- Ocho (blanco ja reposado)
- Olmeca Altos (reposado)
- Patrón (blanco ja añejo)
- Sauza Hornitos (reposado) – ainakin kuvan perusteella aito eikä mixto
- Tres Generaciones (reposado)
Eli kaikkiaan peräti yhdeksän eri vaihtoehtoa – näin paljon ei ole ollut koskaan aiemmin. En lähde arvailemaan tämän kohennuksen syitä vielä tarkemmin: onko sitten kyseessä tequilan suosion yleinen nousu vaiko valistunut sisäänostaja, mene ja tiedä. Valikoiman koheneminen on sikälikin tervetullutta, että ulkomailta tilaaminen yritetään lopettaa ensi vuonna kokonaan.
Kaikki listalla mainitut ovat ihan kelpo juotavaa, mitä nyt ehkä itse mieluummin jättäisin Hornitoksen ostamatta, kun parempiakin on kerran tarjolla. Patrónit ovat oikein hyviä, mutta hinta on niin hulvaton, että se pistää hieman nikottelemaan. Tres Toños on niin ikään kalliinpuoleinen. Olmeca Altos ja José Cuervo ovat perusvarmoja, mutta tältä listalta omiksi suosikeikseni nousevat kuitenkin selvästi Ochot, etenkin kun ne ovat ihan järkevissä hinnoissa. Kolmeen kertaan tislattu Tres Generaciones on kelpo juoma sekin, mutta vähän harmillisesti myyntiin on tullut reposado eikä blanco, joka on koko sarjan selvästi paras.
edit: Jopas jotakin, tullut vielä neljä lisääkin. Don Julio Blanco, Ocho Añejo ja erittäin tervetulleena lisänä kahtakin plaatua Corralejoa. Eihän tämä nyt enää niin toivottomalta näytä ollenkaan.
November 25th, 2016
Linuxin hiiripädituki on monipuolinen ja äärimmäisen tarkkaan säädettävä, mutta tavalliset asetustyökalut eivät tarjoa paljonkaan optioita, minkä lisäksi vakioasetukset voivat toimia aika heikosti, riippuen pitkälti koneesta. Tärkein hienosäätötyökalu on Synclient, joka tarjoaa suuren joukon viritettäviä parametreja – oikeastaan liiankin suuren, sillä vasta-alkajalla menee sisu kaulaan kymmenien mystisten numeroiden äärellä. Välttelin vuosikaudet Synclientiä juuri tästä syystä (sekä laiskuuttani), mutta lopulta sekin oli opeteltava pakon edessä. Seuraavassa tukea muiden ensiaskeleisiin.
Herkkyys
Hiiripädin liika herkkyys on sekä omien kokemusteni että netin lukuisten foorumien mukaan ehdottomasti yleisin ongelma. Pahimmillaan kursori liikkuu jo ennen kuin sormi edes koskettaa pädiä. Kaksi tärkeintä – hieman omituisella logiikalla nimettyä – asetusta ovat:
- FingerHigh – kuinka lujaa pädiä pitää painaa, että hiiri alkaa liikkua
- FingerLow – millä voimakkuudella tulkitaan, että liikutus loppuu (oltava pienempi kuin FingerHigh)
Liian pienet arvot aiheuttavat em. telekinesiaa ja tahatonta kursorin liikkumista pienimmästäkin kosketuksesta, kun taas liian suurista arvoista seuraa tahmea pädi, jota pitää survoa. 15 ja 10 ovat hyviä alkuarvauksia, mutta joillakin laitteilla tarvitaan huomattavasti suurempia arvoja. Toinen tyypillinen herkkyysongelma on kursorin vapina napauttaessa, jota voi puolestaan koittaa kohentaa kasvattamalla parametreja HorizHysteresis ja VertHysteresis. Liian suuret arvot tekevät kursorin liikkeestä tahmeaa ja kulmikasta.
Napautus
Myös täppäyksenä tunnettu napautus on vähän makuasia: itse otan sen jatkuvien virheklikkausten takia yleensä pois päältä, jos pädissä on oikeatkin napit. Päälle ja pois napautuksen voi kytkeä TapButton-parametreilla: nolla tarkoittaa, ettei näpäytystä tunnisteta, ja nollasta poikkeava arvo kertoo, miksi hiiren napiksi yhden tai useamman sormen napautus tulkitaan (1…3).
Skrollaus
Joissakin pädeissä on oikeassa reunassa kaistale, jota voi käyttää vierityspalkkina, mutta alue ei ole käsittääkseni mitenkään poikkeuksellinen, vaan vieritys tapahtuu puhtaasti ajurien tasolla. Nykyään suositun kahdella sormella vierityksen saa päälle parametrilla VertTwoFingerScroll ja vaakasuuntaan on vastaavasti Horiz-alkuisia parametreja. Nopeutta säätää VertScrollDelta, joka tosin toimii hieman epäintuitiivisesti: mitä suurempi arvo, sitä hitaampi vieritys. Applen popularisoiman “luonnollisen” eli täysin väärään suuntaan liikkuvan vierityksen saa aikaan käyttämällä deltassa miinusmerkkisiä numeroita.
Muuta
Kun käytössä on ulkoinen hiiri, voi olla kätevää laittaa päälle TouchPadOff, joka toimii taas hiukan omalla logiikallaan – miksei parametri voinut olla TouchPadOn? Näin pädiä ei tule sohittua vahingossa esimerkiksi kirjoittaessa. Uudemmat kosketuslevyt osaavat myös tunnistaa tilanteen, jossa kämmen on kirjoittaessa pädillä (PalmDetect ja sen lisäasetukset). Kaikenlaista muutakin eleentunnistuksesta softanappeihin löytyy, mutta itse en ole kokenut niitä tarpeellisiksi, kun omistamissani läppäreissä on vielä aidot hiirennapit jäljellä.
Asetuksia voi kokeilla nopeasti Synclientillä tyyliin “synclient FingerLow=10 FingerHigh=15”, mutta näin annetut arvot eivät tietenkään säästy uudelleenkäynnistyksessä. Skriptejä voisi viritellä monenlaisiin paikkoihin riippuen työpöytäympäristöstä ja distrosta, mutta yleisesti toimiva ratkaisu on luoda tiedosto /etc/X11/xorg.conf.d/70-synaptics.conf, johon voi laittaa asetuksia pysyvämmin seuraavaan tyyliin:
Section "InputClass"
Identifier "touchpad"
Driver "synaptics"
MatchIsTouchpad "on"
Option "FingerLow" "12"
Option "FingerHigh" "16"
Option "HorizHysteresis" "20"
Option "VertHysteresis" "20"
Option "VertScrollDelta" "80"
EndSection
November 22nd, 2016
In the lines of the previous map of the Once Upon a Time in the West opening scene, me and Tero started a bit larger undertaking: the map of Presbyterian Church, the mining town where Altman’s McCabe & Mrs. Miller (1971) takes place. Mapping a complete – and messy – town turned out significantly trickier than just one yard, but here’s version 1.0 and my original sketch for your pleasure:
-
-
First sketch
-
-
Map 1.0
And a scalable pdf file for checking the details better and printing. There are some dead angles that are not visible, so the exact placement of roads and rivers is rather preliminary. Likewise, most buildings aren’t exactly to scale. Another thing to note is that the map represents the situation at the end of the movie – the town keeps growing and changing a lot throughout the movie, starting from not much more than a few huts and shelters.
November 12th, 2016
Jimmy Maherin The Future Was Here – The Commodore Amiga vuodelta 2012 on toinen lukemani Platform Studies -sarjan kirja. Atari VCS -kirjan tapaan teoksessa avataan laitteiston erilaisia ominaispiirteitä tapausesimerkein eikä esim. kullekin piirille omistetun luvun kautta. Lähestymistavan hyviä puolia ovat ainakin mekaanisuuden välttäminen sekä ohjelmien ja laitteiston välisen suhteen korostaminen. Ilmeisenä haittana tästä seuraa tietysti se, että missään ei ole kootusti tietoa yksittäisen piirin ominaisuuksista. Platform Studies -kirjoja voisi kenties luonnehtia populaaritieteeksi: ne eivät ole yhtä tiukan akateemisia kuin vaikkapa väitöskirjat, mutta toisaalta ne poikkeavat myös hiljattain yleistyneistä ns. kahvipöytäkirjoista, jotka herättelevät värikkäillä kuvillaan lukijoissa nostalgiaa.
Kirja painottuu erityisesti Amigan varhaisvuosiin, jolloin plattis oli kilpailijoihinsa nähden huomattavan innovatiivinen monessakin suhteessa. Commodoren myöhemmistä seikkailuista, kuten AGA-Amigoista tai CD32:sta ei sanota juuri mitään, ja kolmansien osapuolien tekemistä turboista ym. laajennuksista vieläkin vähemmän. Bisneksensä tyrinyt Commodore saa kuulla tuttuun tapaan kunniansa, kun taas alkuperäisten suunnittelijoiden osaamista hehkutetaan toistamiseen. Hieman tuoreempana näkökulmana Maher nostaa Amigan suljetun ja vaikeasti laajennettavan laitteiston yhdeksi tappion merkittävimmistä syistä.
Tarkemmin käsiteltäviä aiheita yleishistorian lisäksi ovat Boing-demo, Deluxe Paint, Juggler-demo, NewTek, AmigaOS/AREXX, kräkkeri- ja demoskene, Cinemaware ja Psygnosis. Boing ja Psygnosiksen ammuskelupeli Menace puretaan atomeiksi ja samalla havainnollistetaan laitteiston erikoisominaisuuksien kekseliästä hyödyntämistä niissä. Lukijalta vaaditaan jonkun verran teknistä ymmärrystä, vaikka esim. bittitasot on selitetty kansantajuisesti. Itselleni tekninen puoli oli jo aika pitkälti tuttua muutenkin, mutta ohjelmien ja firmojen taustoista löytyi paljon uutta mielenkiintoista tietoa.
November 9th, 2016
Pitkään ja hartaasti odottamani McCabe & Mrs. Miller -blu-ray julkaistiin lopultakin tänä vuonna. Asialla oli taasen hyvillä julkaisuilla kunnostautunut Criterion, joten laatua sopi odottaa. Leffa on vähintään top 10 -länkkäreissäni, jollei peräti top 5 – Altman tosin kutsui filkkaa anti-westerniksi, eikä se tosiaan normaaliin muottiin mahdu. Tapahtumat sijoittuvat Presbyterian Church -nimiseen kaivoskylään, joka sijainnee jossakin luoteessa lähellä Kanadan rajaa (kuvauspaikka sijaitsikin Kanadassa).
Aiemmin saatavilla on ollut lähinnä tuhnuinen DVD, joka ei todellakaan tee oikeutta lähdemateriaalille, vaikkei nyt ihan toivoton olekaan. DVD-julkaisua luonnehtii etenkin kuvan punaruskeus. Amazon ja luultavasti aikanaan myös Warner ovat kaupanneet leffasta myös stream-versiota 720p-laadulla. Sain senkin *köh köh* jostain käsiini, mutta ero DVD:hen ei ollut valtavan suuri. Värimaisema oli vedetty harmaaksi ja aika pimeäksi. Criterionilla olivat tehneet puolestaan kokonaan uuden 4k-skannauksen, joka oli sitten pakattu BD:lle sopivaksi full hd:ksi (1920×1080). Alkuperäinen matsku on ollut tarkoituksella suttuista ja kohinaista, ja kohinaa on jätetty kuvaan edelleen paljon; parempi näin kuin posterointi liialla korjailulla. Väriruuvia on väännetty tässä versiossa lähinnä vihreään suuntaan ja samalla tehty gammakorjausta, joten lopputulos on selvästi kahta muuta kirkkaampi niin hyvässä kuin pahassakin.
Näin kolmannella katselullakin löytyi jälleen uutta löydettävää, mitä kohennettu kuvanlaatu osaltaan auttoi. En ollut aiemmin esim. huomannut kylän sijaitsevan aivan järven vieressä, ja Terence Hillin bongaaminen oli tietysti palkitsevaa. McCaben haparointi kävi yhä ilmeisemmäksi, ja myös se, kuinka aikaisessa vaiheessa monet tärkeät käänteet itse asiassa tapahtuvat. McCaben antisankarin rooli lienee yhtäältä Altmanin ja toisaalta Beattyn aikaansaannosta, sillä alkuperäisessä kirjassa hahmo on kuulemma oikeastikin revolverisankari. Alla sama kohta kaikista kolmesta eri julkaisusta vertailun vuoksi:
November 7th, 2016
Next Posts
Previous Posts
