This time in English. After a few nights of intensive hacking, I’m happy to announce the availability of MZduino, a link cable + software to transfer MZF files to Sharp MZ computers using an Arduino board. Full source and instructions available on the dedicated page. I also linked some older snippets to the brand new Projects page.
The roots of MZduino date back to the early 2000s, when I made my first link cable. Back in the day things were a bit easier, since PCs still came equipped with a parallel port, which was easy to control and access. The next time I needed to transfer something to my Sharp, in the summer of 2011, I had to put together a complex setup consisting of an MSX, a Nowind and a cable from the MSX joyport to the Sharp. MSX was then replaced with an Arduino, which is much easier to lug with you. Rather interestingly, the transfer program running on the Sharp is still pretty much the same as the original one, except that now it supports checksums plus load and start addresses.
October 2nd, 2011
Vanha hinta/laatu-suosikkini Espolón Añejo poistui kesällä Alkon valikoimista täysin, mikä jätti ikävän kuilun tequiloihin: toisessa päässä oli jäljellä halvahkoa mixto-kuraa ja toisessa päässä muutamia ylihintaisia hyviä. Nyt tilanne näyttää kuitenkin korjaantuneen, kun Arkadian Alkossa oli hyllyssä El Jimador Añejoa. En vielä ehtinyt maistaa, mutta saman sarjan blanco ja reposado ovat hyviä perustequiloja — eikä Casa Herradura ole vielä pettänyt koskaan — joten eiköhän tuo kelpo liemi ole. Hintaa 37e/plo.
October 1st, 2011
Yksi PPC-Linux-kokeilu lisää. Tällä erää meni Ubuntu 10.04 varsinaiseen huippukoneeseen: G5-iMac 2GHz ja kaksi gigaa muistia! Samat perusviritykset tarvitaan kuin esim. iBookin tai PowerBookin kanssa, mutta sitten toimii jokseenkin hyvin. Näyttis on ATI:n, mikä auttaa asiaa (juurikin päinvastoin kuin Intelillä). Raati kiittää:
- Asennus meni läpi ilman mustia ruutuja
- Ubuntu ehdotti ihan itse Broadcom B43:n ajuria, jonka jälkeen Airport alkoi toimia
- X on suoraan 2D-kiihdytetty
- Äänet toimivat ilman eri säätöä
- Tuulettimet eivät huuda. Lämpötila pysyy sensors-appletin mukaan 50 asteen tienoilla. Kannattaa asentaa paneeliin myös CPU frequency monitor.
- OpenOffice on hullun nopea, LyX varsin käyttökelpoinen ja jopa Google Docs siedettävä
Haasteitakin on:
- OpenGL ei toimi suoraan pakasta
- Video-overlay “toimii”, mutta tavujärjestys tms. on väärin, joten kuva on raidallinen
- Yabootia hiukan ronkkimalla saa OpenGL:n sekä overlayn kuntoon, ks. linkit yllä. Kaikki göllikama ei suinkaan futaa, mutta ainakin Compizilla saa ikkunat völlymään halutessaan ja glxgearsilla komeita lukemia.
- Näppis on PC-mäinen, johon auttaa vanha kunnon xmodmap-kikka, ks. linkit yllä
- Selaimet toimivat sinänsä, mutta ihan kaikkea ei niiltä kannata odottaa. Firefox on jokseenkin jees, Opera 10.63 nopea mutta pahasti ikääntynyt ja Webkit-pohjaiset vähän sitä sun tätä.
- JIT-JavaScriptin puute on ilmeinen. Nopea prosessori kompensoi jonkin verran, mutta tulkattu JS on silti lähtökohtaisesti hidasta. SunSpider-lukema FF3:lla vaatimaton 5548 ms.
- Virallista Flash-pluginia ei ole, mutta Gnashilla näkyy ainakin mainosroska
- Sleep (suspend) ei ole jostain syystä tuettu. Voisi olla jotenkin korjattavissa, mutta joka tapauksessa vähemmän ongelma näin pöytäkoneessa kuin läppärin kanssa.
DVD-toistoa varten pitää laitella libdvdread4 ja ajaa salainen skripti (ks. /usr/share/doc/libdvdread4). Kyllähän tällaisella koneella jotain tekisi ihan oikeastikin: kohtuullinen surffailu, kirjoittelu, emulaatiopelit, koodailu, leffojen katselu, musankuuntelu, pikku kuvankäsittely ja palvelinprojektit onnistuvat hyvin. Näin modernilla koneella voi ajaa vielä hyvin OS 10.5:ttä, jolla toimivat vielä monet uudetkin ohjelmat, joten kyse on pikemminkin mielenkiinnosta ja tarpeista.
September 27th, 2011
Näinä päivinä olen saanut oppia SID:n eli 6581/8580:n sielunelämästä vähän enemmän kuin olisin välttämättä edes halunnut. Ensinnäkin on tullut todettua, kuinka piiri on herkkä hajoamaan. TV-modulaattori suojannee piiriä, mutta AV-kaapelilla suoraan kytkettäessä maadoitusten ym. on syytä olla kohdallaan — ja laittakaa ne virrat päälle vasta johtojen kytkemisen jälkeen virtapiikkien varalta. Yksi 8580 R5 kohtasi jo loppunsa tätä kautta. Eikä ole mitään erityistä tarvetta edes aktiivisesti rikkoa piiriä: ne hajoavat usein aikaa myöten ihan itsestään. Etenkin filtteri on herkkä kilahtamaan, eikä vikaa välttämättä heti edes huomaa, sillä se saattaa ilmetä vain harvoissa tilanteissa ja hyvin eri tavoin. Hiljattain hankkimassani leipälaatikossa oli jo valmiiksi filtterivikainen 6581 ja netistä ostamissani kahdessa 8580:ssä samoin filtterit risana. Ylimääräinen kompastuskivi korjausprojekteissa on vielä sekin, että vanha ja uusi malli toimivat eri jännitteellä ja niin ollen niitä ei voi laittaa väärän tyypin emolevylle.
SIDejä käytetään tätä nykyä erilaisissa retrosyntetisaattoriprojekteissa pelkkien kuusnepojen lisäksi, ja kun kerran poistuma on suuri, niin kysyntää on. Tällä hetkellä käytetyn toimivan tai “toimivan” yksilön hinta liikkuu kahdenkymmenen euron tietämillä, mikä vaikuttaa melko absurdilta hinnalta, jos kokonaisen käytetyn nepanraadonkin saa n. 40 eurolla. eBaystä tilatessa kannattaa olla tarkkana, sillä risoja piirejä myydään sekä tarkoituksella että vahingossa. Tilanteeseen ei näy tulevan helpotusta ainakaan lähitulevaisuudessa, sillä piirin valmistus on lopetettu jo aikaa sitten, eikä kukaan ole toistaiseksi onnistunut täydellisen kloonin valmistuksessa. Lähimpänä tällä hetkellä on SwinSID, joka on kuitenkin emulaattori sekin.
Testaamiseen olen itse käyttänyt näitä:
September 26th, 2011
Kun jostain vintiltä kaivellaan se pölyyntynyt 80-luvun sotaratsu, niin iskee tenkkapoo: netti on väärällään pelejä ja demoja d64- ja prg-muodossa, mutta ne eivät siirry aidolle laitteelle itsekseen. Vaikka nurkissa sattuisi olemaan vanha PC lerppuasemalla varustettuna, niin tie nousee pystyyn Commodoren oman levykeformaatin takia. Tässä jokunen yleinen ratkaisu tiedonsiirto-ongelmaan:
- Rinnakkaisporttikaapelit kuten XA1541. Näillä kytketään aito levari suoraan kiinni PC:hen ja sitten kirjoitetaan/luetaan lerppuja esimerkiksi OpenCBM:n avulla. Selvästi halvin ratkaisu — näppärä säätäjä kolvaa johdon kasaan itsekin muutaman euron osista. Suurin rajoitus näissä on se valitettava tosiasia, että rinnakkaisportti on kadonnut tietokoneista jo vuosia sitten, eikä USB-rinnakkais-adapteri toimi siirtokäytössä. Rinnakkaisporttikortteja myydään toki, mutta sellaiseen vaadittavan pari kymppiä voi käyttää paremminkin. Jos näiden kanssa haluaa askartaa, niin noin kymmenellä punnalla saa valmiita kaapeleita. eBayssäkin tarjontaa on hyvin.
- Edellisen variantti, USB:hen liitettävä XU1541. Toimii samalla tavalla kuin rinnakkaiskaapeli, mutta tämän saa kiinni uusiinkin tietokoneisiin. Samalla hinta on hieman korkeampi. Adapteria voi ostaa täältä joko kaapelien kanssa tai ilman (£38 ja £29).
- Samanlainen, mutta hieman laajennettavampi USB-kikkale on ZoomFloppy ($35).
- Kunnolla tilaa halajava voi liittää nepaansa IDE-kiintolevyn tai CF-kortin IDE64:n avulla. Sadan euron hinta ei ole kohtuuton, mutta kannattaa muistaa, että turboloaderit eivät toimi kovalevyn kanssa, joten jotkin levyimaget on kirjoitettava joka tapauksessa lerpulle.
- Nykyaikaisia kortinlukijoita edelsivät MMC64 sekä sen seuraaja MMC Replay. Niitä ei enää myydä, eivätkä ne osanneet emuloida levyasemaa, joten turboloadereita käyttävät ohjelmat eivät toimi. Molemmilla saa kirjoitettua d64-tiedostoja levykkeille ja Replayssä on lisäksi muuta toiminnallisuutta, joten tekee näilläkin jotain, jos halvalla vastaan tulee.
- Edellisten suvunjatkaja Chameleon onkin sitten jo hämmentävä laite: kortinlukijan mukana on scandoubler, turbo, REU-muistinlaajennus, liitäntä ulkoiselle näppäimistölle ja hiirelle ynnä muuta. Chameleon osaa emuloida levyasemaa, eli ohjelmien pitäisi toimia paremmin. Tällä hetkellä ohjelmistotuki on keskeneräinen, joten täyttä toiminnallisuutta ei saa vielä käyttöön. 200 euron hinta saattaa laittaa satunnaisen harrastajan yskimään. Tarkemmin laitteesta V2.fi:n arvostelussa.
- Sokerina pohjalla kuusnepapartojen suosikki 1541 Ultimate -kortinlukija. Ultimate emuloi levyasemaa hyvin etenkin uusimman firmiksen kanssa, sen voi ketjuttaa oikean levarin kanssa ja lisäksi se osaa toimia vaikkapa Action Replaynä. Vanha Ultimate toimitettiin pelkkänä piirikorttina, mutta uusi malli on sievästi koteloitu. 129 euron hinta on korkean puolella, mutta rahoilleen saa myös vastinetta.
Listaa voisi jatkaa vielä paljon pidemmäksikin, sillä vuosien varrella tarkoitusta varten on kehitetty kaikenkarvaisia ratkaisuja. Valikoin tähän sellaisia, joita saa vielä jostakin hankittua ja joille on olemassa ainakin jonkin sortin tuotetukea.
Edit: eräänä ratkaisuna vielä Catweasel, eli retrokoneiden levareita tukeva yleisohjain Amigalle ja PC:lle (kiitos BritaLisalle vinkistä). Hintaa PCI-versiolla sata euroa.
Edit2: rinnakkaiskaapeleista on nähtävästi myös piirikortille rakennettuja versioita. Katso tarkemmin täältä. Samalla sivulla myös sd2iec-kortinlukija, joka on koko joukon halvin ($45), mutta ei emuloi levyasemaa.
September 17th, 2011
Viime aikojen retrotouhuilun luontevana jatkeena oli luonnollisesti “Commondoren” eli Commodore 64:n äärellä paluu. Itselläni ei sellaista ollut ennen 90-luvun alkua, jolloin kaverini myi minulle pelikäytössä olleen vanhan 64C:nsä. Samainen kuuslankku on edelleen tallessa ja kauniissa kuosissa – ihmesieni on totisesti nimensä veroinen vanhoja koneenraatoja putsatessa. Kavereilla kuusnepoja oli monellakin, ensinnä kasettiasemalla ja myöhemmin joillakin jopa levyasemalla varustettuna. Jos aidolla laitteella aikoo nykyään mitään tehdä, niin 1541 Ultimate on ainoa järkevä hankinta.
Mitä enemmän nepuliin tutustuu, sitä enemmän täytyy kunnioittaa sen alkuperäisiä suunnittelijoita. 6510:stä en edelleenkään perusta, mutta SID ja VIC ovat aikalaisiaan päätään pidempiä. Itse tunnen 8-bittisistä parhaiten MSX:n, joka jää vertailussa lähes joka saralla jälkeen. VIC:n skrollaukset, moninaiset grafiikkatilat, joustavuus ja hyvä värivalikoima ovat omaa luokkaansa, samoin kuin SID:n filtterit ja dynamiikka.
Toistaiseksi olen tehnyt vasta ensimmäisen kuvani, mikä sekin vaati jo laitteiston ja työkalujen kohtuullista tuntemista. Lowres on palikkainen, mikä ei toisaalta ole pahakaan juttu, kun käsin vääntämistä tulee vastaavasti vähemmän. FLI-moodi (lukemattomien muiden ohella) helpottaa värirajoituksia, joten kohtuullisen mukavaahan tuolle oli tehdä. Koodaamaan en ole vielä tosissaan ryhtynyt, etenkin kun laitetta on revitty niin äärimmilleen jo 25 vuotta muiden toimesta.
September 9th, 2011
Ensi viikon torstaina tulee ainakin jonkun laskutavan mukaan 20 vuotta Linuxin syntymästä. Käyttökohteet ja tavoitteet ovat vuosien varrella muuttuneet, samoin kuin markkinatilanne sekä itsensä Torvaldsin rooli. Linux-liike pyrki pitkään tekemään työpöytäkäyttöjärjestelmää – vaihtoehtona Windowsille ja MS-DOSille – mutta sittemmin fokus on monimuotoistunut. Tokihan meillä on varsin käyttökelpoiset Gnome ja KDE, mutta suuri maailmanvalloitus ei tapahtunut sittenkään työpöydän kautta. Sen sijaan palvelimissa, laskentaklustereissa, sulautetuissa järjestelmissä ja Androidin myötä etenkin kännyköissä Linuxista on tullut arkipäivää sekä iso bisnes. Mac OS X ja iOS ovat sydämeltään Unixeja nekin, joten vuoden 1969 perintö taitaa elää vahvempana kuin koskaan.
Oma tieni ristesi Linuxin kanssa 1995 paikkeilla, kun näin Yzin 486:ssa olevan Slackwaren. Seuraavana vuonna asentelin samoilta Walnut Creekin levyiltä Slackin omaankin koneeseeni. Mitään en Unixista tiennyt, nettiä en vielä käyttänyt, eikä tuon aikainen Linuxkaan ollut vielä järin helppokäyttöinen, joten näin jälkikäteen täytyy oikein ihmetellä, miten pelkkiä manuaalisivuja ja howto-tekstejä selailemalla olen saanut toimimaan niin X:n, verkon kuin äänetkin. Varsinainen kimmoke Linuxin käyttöön tuli vasta siinä vaiheessa, kun opiskelukämppään tuli nopea verkkoyhteys, enkä halunnut leikkiä sen enempää Windows 3.11:n kuin 95:nkään kanssa. Slackware vaihtui parin vuoden päästä tuolloiseen markkinajohtajaan Red Hatiin, jonka käyttöä opetin lopulta Hyvinkään-Riihimäen aikuiskoulutuskeskuksessakin 90-luvun lopulla. 2000-luvulla siirryin Debianiin, jonka äärellä vierähti lähes kymmenen vuotta, kunnes 2010 hankittu uusi PC ei enää suostunutkaan yhteistyöhön asennusohjelman kanssa. Sittemmin olen mennyt Ubuntulla, joka toisaalta ei sisällä ihan kaikkia paketteja, mutta ei myöskään räjähdä käsiin (unstable) tai lägää vuosikausia perässä (stable).
Vanhat KDE:t ja Gnomet olivat sikäli kurjia esityksiä (eikä niitä edes ollut 90-luvun puolivälissä), että käytin yli kymmenen vuotta itse mukavaksi konffattua fvwm:ää. Ubuntun myötä lähdin lopulta Gnome-leiriin, kun askeesi alkoi mennä jo liialliseksi. Työpöytäpeeseen lisäksi Linux on palvellut alusta asti kamelilla mm. www-käytössä. Viime aikoina olen laitellut kokeilumielessä PPC-Ubuntua omppukoneisiin. Kännykkänikin (N900) on samaa perhettä, joten Linux on monenlaisessa käytössä päivittäin.
Mitä tuokaan tulevaisuus tullessaan? Omaan käyttööni pöytäpeesee+Mäkkiläppäri on mainio yhdistelmä: Linux ei ole edelleenkään hirveän hyvää kaveria läppärien kanssa, mutta toisaalta PC-rauta on halpaa kuin makkara, joten tehokoneen saa kasaan edullisesti. Lisäksi Linux on Mäkkiä sopivampi virittely- ja koodiprojekteihin. Näin ollen jatkanen tällä yhdistelmällä maailman tappiin, jollei jotain parempaa ilmene. Suuremmassa skaalassa näyttää siltä, että Androidin voittokulku puhelimissa jatkuu vielä jonkin aikaa ja samalla Linuxia Androidin tai Meegon muodossa ilmaantuu yhä useampiin pikkulaitteisiin. Serveripuolella ei tapahtune mullistuksia: asetelmat ovat luutuneet nykyiseen muotoonsa, eikä vanhan koulun Unixeilta ole enää sanottavasti uutta elintilaa raivattavissa. Miniläppäribuumi on jo hiipumaan päin – ja laitevalmistajien möhlinnän takia Linuxin markkinaosuus saatiin niissä jo moneen kertaan tärvättyäkin – joten kasvua voi odottaa lähinnä Android-tableteista, kunhan nyt valmistajat saisivat settinsä lopultakin kasaan. iPadia vastaan ei pärjätä puolijauhoisilla konsepteilla ja ylihinnoittelulla, kuten on jo nähty.
August 21st, 2011
Daniel Botz sai vihdoin ja viimein demoaiheisen väitöskirjansa julkaistua. Kirja on jämäkkä 400-sivuinen pläjäys aiheesta. Kielimuuri nousee vastaan, kun en saksaa lue, mutta julkaisun merkittävyydestä ei ole kahta puhetta: kyseessä on ensimmäinen väikkäri puhtaasti demoista. Taustalla on massiivinen tutkimus, mikä näkyy jo vaikkapa ruutukaappausten ja nimikkeiden määrässä. Botz lähestyy aihetta estetiikan ja taiteen näkökulmasta, joten oma työni ei onneksi muuttunut turhaksi tämän julkaisun myötä. Tarkemmin kirjaan voi tutustua Danielin omilla sivuilla.
August 21st, 2011
Sain ensimmäisen tietokoneeni, käytetyn Sharp MZ-721:n, joululahjaksi vuonna 1986. MZ-perhe oli saanut alkunsa jo 70-luvun puolella ja 700-sarjan koneet olivat teknisesti varsin pieni kohennus aiempaan arkkitehtuuriin. Yhdysrakenteisuudesta sentään luovuttiin, muistia oli 64 kilotavua ja näyttipä kone kahdeksan väriäkin, mutta toisaalta sama karu merkkigrafiikka ja yksikanavainen sisäinen kaiutin olivat 1982 jo aikansa eläneitä: onhan esim. Commodore 64 samalta vuodelta. Sharp ei ollut maailmalla mikään valtaisa menestys eikä sen enempää Suomessakaan, joten pelitarjonta jäi köyhäksi. Koneen ainoa realistinen käyttötarkoitus oli siis BASIC-ohjelmointi, jonka kautta aukesi edelleen hengissä pihisevä ohjelmointiharrastus.
1991 sain lopulta PC:n, jonka jälkeen Sharp siirtyi normaaliin tapaan hyllyyn pölyttymään. Vaihdoin koneen jopa pois, mutta onneksi sain sen myöhemmin takaisin. 90-luvun puolivälin jälkeen Sharp tuli vastaan lähinnä muuttopuuhissa, kun se piti jälleen johonkin laatikkoon pakata. Samaan aikaan haalin kuitenkin toisen kasibittisen eli MSX:n, jolle tuli tehtyä yhtä sun toista vuosina 1997-1998 ja kymmenen vuoden luovan tauon jälkeen ihan viime aikoinakin.
Assembly 2011:n lähestyessä iski taasen inspiraatio näpeltää Z80:n äärellä. MSX oli luonteva valinta, mutta rima samalla niin korkealla, että viimeisen viikon alkaessa tuotoksen valmistuminen alkoi näyttää jo toivottomalta. Samaan aikaan olin kaivellut Sharpin kaapista ja pikku sivuprojektina kasaillut sill uuden siirtopiuhan. Päähänpiston seurauksena lähdimme Yzin kanssa tekemään projektia sille ja intensiivisen muutaman päivän puurtamisen tuloksena saatiinkin kasaan kelpo tekele: See Sharp. Yksikanavainen ääni ja kiinteä merkkigrafiikka asettivat tiukkoja rajoituksia, mutta juuri ne haasteet olivatkin kaiken a ja o. Paljon aikaa säästyi sillä, että työkalut kuten SDCC olivat jo tuttuja ja MSX:lle aiemmin tehtyjä kirjastoja ym. pystyi käyttämään lähes suoraan.
Nostalgiaa, nostalgiaa, nostalgiaa. Itse laite on 29-vuotias ja minullakin ollut 25 vuotta, joten tässä on tullut tehtyä jonkinlaista aikamatkaa. “Sarppi” sijaitsi suurimman osan ajasta takkahuoneessa, jossa se lepäsi puisen saunajakkaran päällä mustavalkoiseen matkatelevisioon kytkettynä – taisin nähdä koneen värit vasta kymmenen vuotta myöhemmin. Kasetilta erikseen ladattu S-BASIC ei ollut aikalaisekseen huono, mutta toki varsin hidas. Konekieli vaikutti pitkään hirvittävän vaikealta, vaikka sen mystinen nopeus samalla kiinnostikin pientä pelintekijää. Tänä päivänä työkalut ovat eri maailmasta: C-ristiinkääntäjä inline-assemblerilla höystettynä, Processing ideoiden testaamiseen ja esilaskentaan, make projektin kääntämiseen, Gimp kuvien editointiin ym. Laite on edelleen tasan sama, mutta saman sisällön tekeminen 80-luvun työkaluilla olisi ollut erittäin hankalaa.
August 7th, 2011
…ja huonosti suunniteltua saa vastaavasti fiksailla kahden vuoden välein, kuten on käynyt erilaisten videoliitinten kanssa. Tässä kotialttaria rakentaessa on tullut vastaan jo ainakin:
- Composite video (vain huonolaatuiselle videokuvalle, vanhoille laitteille)
- RF-antenniliitin (vaatii virittimen ja sitä myötä tv-luvan, kaikkein huonoin kuva)
- S-video (pieni rimpulaliitin, voittaa compositen marginaalisesti)
- RGB-komponenttivideo (olisi hyvälaatuinen, mutta kolmea kaapelia on tylsä vetää)
- SCART (voi sisältää compositen ja RGB:n, tuskallisen paksu johto ja valtava liitin)
- VGA (lähinnä tietokoneille tai tuoreimmille konsoleille, hajoava liitin, paksu johto)
- DVI (iso liitin, paksu johto, kävi heti vanhanaikaiseksi)
- HDMI (vähän niinkuin DVI, mutta ei sitten kuitenkaan. Vain uusimmille laitteille)
- DisplayPort (vähän niinkuin DVI, mutta taas eri liitin ym.)
Harvinaisempia liittimiä kuten vaikka Amigan D23-monitoriliitin tai DIN löytyy sekalaisista laitteista, joten aina on adapterille tarvetta. Kirjavuus kertoo, paitsi tekniikan kehityksestä ja erilaisista tarpeista, myös kaupallisista syistä, vanhojen standardien sitkeästä mukana roikkumisesta ja kaiken kaikkiaan huonosta suunnittelusta – kouluesimerkkinä etenkin DVI, joka kävi ahtaaksi melkein heti ilmestymisensä jälkeen näyttöjen kasvaessa.
July 2nd, 2011
Next Posts
Previous Posts