Demokirjoituksia

Mediataidesivusto rhizome.org julkaisee tällä viikolla joitakin demoartikkeleita. Jo nyt on luettavissa minun ja Antin kirjoittama johdanto, ja viikon aikana tulee vielä lisää, myös muilta kirjoittajilta.

Add comment May 17th, 2010

N900

Vanha kalikkani alkoi käydä ahtaaksi, joten olin jo jonkun aikaa katsellut uutta kännykkää. iPod Touchin jälkeen luonteva vaihtoehto olisi tietysti iPhone, mutta niiden kova hinta ja operaattorisidonnaisuus hillitsi ostohaluja. Lisäksi hankala suljettu kehitysmalli on koodarin näkökulmasta miinusta. Tällä viikolla tuli sopiva tilaisuus, joten laittelinkin sitten lopulta Nokian N900:n. Ehta Linux — vieläpä Debian — taskussa tuntui ajatuksena kiehtovalta.

(more…)

Add comment April 17th, 2010

VirtualBox ja dualhead

Kohtuullisen pienellä virittelyllä on mahdollista käyttää VirtualBoxissa yhtaikaa kahta käyttöjärjestelmää siten, että molemmilla on oma näppäimistö ja hiiri. Että tästä olisi mitään iloa, täytyy tietysti olla kaksi ulostuloa näyttökortissa tai läppäri, josta saa kuvaa myös ulkoiselle näytölle. Näin homma käyp:

  • Asenna VirtualBoxiin käyttis normaalisti. Itselläni oli isäntänä OS X ja vieraina Windows XP ja Linux.
  • Asenna vieraalle VirtualBoxin lisäajurit. Linuxissa tämä vaatii, että virtuaalikoneessa on gcc ja käytössä olevaa kerneliä vastaavat headerit asennettuina.
  • Laita erillinen näppäimistö ja hiiri koneeseen kiinni ja lisää ne virtuaalikoneen portteihin VBoxin asetuksista. Näin isäntä ei kajoa niihin. Jos ei jostain syystä muuten toimi, niin ne voi tökätä kiinni virtuaalikoneen käynnistyttyäkin.
  • Näppäimistö tunnistui ja toimi sekä XP:ssä että Linuxissa suorilta ja painallukset menivät ainoastaan virtuaalikoneeseen kuten pitikin.
  • Hiiri & XP: kun VBox on kaapannut hiiren, paina host-i (OS X:ssä host on oletuksena vasen omppu), host-i uudestaan, vie pääkoneen hiiri pois virtuaalikoneen näytöltä ja paina uudestaan host-i, host-i.
  • Hiiri & Linux: VBoxin hiiriajuri on sitkeää laatua ja latautuu, vaikka X:n asetuksissa muuta pyytäisi. Samalla se peittää usb-hiiren. Nimesin uusiksi symlinkin /usr/lib/xorg/modules/input/vboxmouse_drv.so ja niinpä moduuli ei enää lataudu, vaan käyttöön tulee erillinen usb-hiiri. Hiiren voi joutua heittämään lennossa kiinni, tai se menee isäntäsysteemille.

Joiltakin kummallisuuksilta ei voi välttyä: ulkoisessa näytössä käynnistetty Linux tuntui soittavan äänet puolella taajuudella toisinaan (täällä ehkä purkkaratkaisu). Ulkoisessa näytössä on niin iso tarkkuus, että Linuxissa VBox ei suostunut sitä käyttämään ennen tämän ohjeen mukaista säätöä.

Add comment April 12th, 2010

São Paulosta palattu

Muutamaa kokemusta rikkaampana palasin Brasilian kamaralta maanantaina. Monessa mielessä maa toi mieleen Meksikon: sama kaoottinen liikenne, auringonpaiste, ihmisten ystävällisyys ja hiukan sinne päin oleva kaupunkisuunnittelu. 200 miljoonan ihmisen valtavaa maata ei tällaisessa ajassa voi mitenkään ymmärtää, mutta tulipa edes pieni palanen nähtyä São Paulosta.

(more…)

1 comment March 17th, 2010

G4 Mac Mini ja kokemukset siitä

Viimeiset pari iltaa ovat kuluneet PPC:n äärellä. Englannista saapui G4 Mac Mini (tietysti brittien mohlopistokkeella varustettuna, mutta onneksi oli adapteri). Kone on mukavan pieni ja hiljainen, vaikkei nyt enää millään mittapuulla ajanmukainen. Jokunen sekalainen havainto OS X:n ja Debianin asentelusta:

  • Uusi pieni Mac-näppis ei toimi täysin 10.4:n kanssa eikä kyllä Linuxissakaan. Asensin näppispäivitys 1.2:n, mutta ei sekään mitään korjannut.
  • Tiger pyörii kohtuullisen mukavasti, mitä nyt välillä iskee vanha kunnon rantapallo. Debian on puolestaan yllättävänkin nopea ainakin paikoitellen.
  • Java ja Flash toimivat OS X:n puolella luotettavasti, mutta varsin hitaasti. Debian Stablessa on liian vanha Gnashin versio Youtubelle ja Java-plugarikaan ei pystynyt pyörittämään Processing-yritelmiäni.
  • Debian tunnisti laitteiston kaikin puolin moitteettomasti. DVD-asema, näyön natiivitarkkuus, 3D-kiihdytys ja äänet toimivat kaikki suorilta. Äänien kanssa piti vain käydä säätämässä ulostulot päälle ääniasetuksista. Todella helppoa verrattuna aiempiin kokemuksiini PPC-Linuxin äärellä 🙂
  • Molemmat järjestelmät näyttävät laadukasta DVD-rippausta VLC:llä koko ruudulla nykimättä (viimeisin Tigerissä toimiva versio on muuten 0.9.6). DVD-toisto onnistui tietysti OS X:ssä, mutta Linuxissa VLC ei tuntunut halukkaalta yhteistyöhön. Mplayer sentään toimi komentoriviltä (mplayer dvd://), kun asensi ensin libdvdcss2:n täältä.
  • Osiointi on helppo sössiä Debianin työkalulla, joten kannattaa lukea ohjeita ja noudattaa tiettyä varovaisuutta. Jouduin asentamaan molemmat järjestelmät uusiksi tehtyäni “jotain” väärin.
  • DVI-liitin ei tunnu toimivan kunnolla, ainakaan näyttöni 1680×1050-reson kanssa. Ruudulle tulee sotkua ja kuva räpsyy välillä mustaksi.

Tiger on näistä kahdesta vaihtoehdosta tähän koneeseen vielä pykälän parempi, vaikka hyvin pian sen tuki lakkaakin. Seuraava Safari ja Firefox vaativat 10.5:n ja VLC:stä jouduin jo nyt tonkimaan vanhaa versiota. Puolen gigan muistilla ei ole mitään järkeä ruveta yrittelemään Leopardia, eikä konetta edes voi laajentaa kuin yhteen gigatavuun asti. Seuraavaksi laittelen vielä MorphOSin, siitä myöhemmin lisää.

2 comments February 20th, 2010

Demotutkimussivu modernisoituu

Pitkään tätä oli jo suunniteltu, mutta nyt saatiin lopulta aikaiseksikin. Antti pisti toimeksi ja vanhahtava sekä hankalasti ylläpidettävä demotutkimussivumme pyörii nyt WordPressin päällä. Sisältö on pääosin sama vanha, mutta siirrossa heivattiin BibTeX-bibliografia ja vanhentuneet linkit sekä uutiset.

Add comment February 16th, 2010

Näpyttelyinto löytyi

Siitä on yli puoli vuotta jo, kun olen vapaaehtoisesti koodannut yhtään mitään, mutta Processing näyttää tuoneen mielenkiinnon takaisin. Oikea suunta tuo, että voi vaan nopeasti kokeilla ideoitaan ilman, että kirjoittaisi ensin viikon jotain triviaalia rutiinia. Hieman hidastahan tuolla tulee — väittivät mitä väittivät Javan nopeudesta — mutta jos ideaansa tykästyy, niin C:ksi kääntäminen ei ole sitten iso vaiva. Viime aikojen yritelmiä:

  • H-H-H-Heartbeat, ystävänpäivän L-systeemi
  • Kirkkeli, raakalaismaista tason täyttöä ympyröillä
  • Olvidar, fontti- ja transformaatiokokeilu ja espanjan kielioppiharjoitus
  • Partikle 2, lähteiden, pyörteiden, kuilujen ja vuorien yhdistelmä
  • Partikle 1, ensimmäinen partikkelikokeilu
  • Merecer, kultainen leikkaus
  • Obsesión, ensimmäinen oma yritelmä, blendausta ja kuvien vieritystä. Ainoa näistä, joka tuntuu toimivan myös Processing.js:llä.

Sotkuiset sorsat ovat samassa hakemistossa, yleensä hakemiston nimi .pde.

Add comment February 14th, 2010

Uudempia tuttavuuksia hotpotiin

Tällä kertaa pataan päätyi taas kaikenlaista uutta. Erinomaisesti toimivat ainakin siitakesienet, enokitaket ja riisinuudeli. Kiinalainen mustasieni jäi vähän mauttomaksi ja kumiseksi. Tofu ei sekään maustunut keittelyssä ihan riittävästi vaan oli kovin mietoa. Kehnointa antia oli pinaatti, tosin sillä varauksella, että satuin saamaan mautonta pinaattia kaupasta. En tiedä, millä nimellä pitäisi kutsua tuollaista pavuista tehtyä “nahkaa”, mutta sekin jäi melko kumiseksi — pitäisi keittää ilmeisesti todella pitkään. Dippinä oli seesamitahnaa, johon en itse niin valtavasti ihastunut. Tuli tosin tehtyä sellainen kokkamo, että käytin sitä raakana enkä kastikkeeseen sekoitettuna.

Add comment February 6th, 2010

Mobiili-luddiitin kääntymys

Vuosikaudet katselin tietyllä inholla kännykkäkoodailua. Vastenmielisyys Symbiania kohtaan on toki ihan perusteltua ja luontevaa, mutta eipä mobiili-Javakaan paljon kiinnostavampi vaihtoehto ollut. Kaipasin rehellistä tehokasta C-ristiinkääntäjää ja yksinkertaista ympäristöä, joita olikin tarjolla sekalaisissa PDA-laitteissa ja käsikonsoleissa, mutta ei puhelimissa. Windows Mobile + SDL olisi kenties ollut lähimpänä tavoitetta, mutta hygieniasyistä en siihen lähtenyt koskaan tutustumaan, etenkin kun mitenkään toimiva develkit vaatisi käytännössä Windowsin ajamista. iPhonen kiinnostavuutta söi puolestaan se, ettei ohjelmia voi levittää vapaasti muille. Android näytti hetken lupaavalta, mutta Javallahan sitäkin pitäisi periaatteessa ohjelmoida (natiivikoodipurkkaakin on jo olemassa). Android-yhteensopivat laitteet ovat toistaiseksi myös kalliita.

Syksyllä 2009 jouduin — tai pääsin — duunin puolesta tutustumaan Processingiin, joka osoittautuikin media- ja opetuskäyttöön mainioksi työkaluksi: avoin, tuettu, matala kynnys aloittaa ja kohtuullisen nopea. Javaa sellaisessa muodossa kuin pitäisikin! Processingista on myös kännykkäohjelmointiin tarkoitettu Mobile Processing, joka sai minutkin lopulta kokeilemaan pikku projektin tekemistä. Vanha S40-Nokialaiseni, 6021, suostui ajamaan tuotosta välttävästi, joten jää tuli rikottua. Nykyaikainen satasen kännykkä sisältää helposti kymmenen kertaa nopeamman Java-toteutuksen, joten nopeus alkaa olla jo riittävä johonkin oikeaankin. Processingin kautta pääsee käsiksi myös mm. tekstiviestien lähetykseen ja Bluetoothiin, mikä avaa ovia erilaisiin käyttötarkoituksiin.

Ensimmäinen yritelmäni, tietokoneille tehdyn Obsesiónin porttaus. Tarkoitettu vanhan sotaratsuni 128×128-näytölle, hitaalle virtuaalikoneelle ja 12-bittisille väreille, joten uusilla kännyillä näyttää luultavasti tarpeettoman karulta.

Add comment January 26th, 2010

Synavanhus elää ja hengittää

Vuonna 2003 4k-introon kyhäilemäni softasyntikka Syna ei näytä vieläkään pääsevän haudan lepoon 🙂 Antti teki sille nyt live-käyttöön tarkoitetun käyttöliittymän nimeltä 4096 Live. Sivulta saa versioita eri alustoille ja myös sorsat, jos haluaa kääntää jollekin muulle SDL:ää tukevalle järjestelmälle.

Add comment January 25th, 2010

Next Posts Previous Posts


Kommenttien virta

Aiheet