Tänä vuonna on tullut näplättyä harvinaisen paljon näytönohjaimia erilaisten koneprojektien vuoksi ja kaipa niistä täytynee jotain tajunnanvirtaa suoltaa. Vaikka AMD:n Linux-ajuritilanne onkin vuosien varrella parantunut, niin toistaiseksi olen suosiolla pysynyt tutussa ja toimivaksi havaitussa Nvidiassa – suljetut ajurit ovat toki ikävä juttu, mutta olen tässä kohtaa arvostanut enemmän stabiiliutta ja ominaisuuksia kuin avoimuutta. Historiani vihreässä leirissä ulottuu johonkin vuoden 2000 paikkeille Riva TNT2:een, jonka jälkeen kortteja on tullut ja mennyt. Useimmat hyviä, mutta mahtuu sekaan myös 4 MX:ää ja muuta paskaa, jota ei olisi kannattanut koskaan hankkia. Viimeisimpänä samansorttisena vedätyksenä muistetaan GT 1030:n DDR4-versio, joka oli vaatimattomat 50 % hitaampi kuin alkuperäinen (itse onneksi satuin ostamaan GDDR-mallin).
Kuluneen vuoden aikana eri purkeissani on ollut sekä GT 1030, GTX 1050 (2 Gt), GTX 1060 (3 Gt) että GTX 1080, eli laaja haitari halvimmasta karvalakkimallista edellisen sukupolven lähes parhaaseen tehoveiviin. Hinta, tehokkuus, sähkönkulutus ja lämmöntuotto kulkevat orjallisesti käsi kädessä, joten mitään varsinaisia löytöjä ei juuri ole olemassa alennustuotteita lukuun ottamatta. Kesällä reiluun pariin sataan Assemblyssä myyty GTX 1660 oli kelpo diili, samoin kuin poistomyynneissä hetken halvalla menneet GTX 1060:t.
Vanhassa peeseepöntössäni oli jokusen vuoden asiallisesti palvellut MSI:n 1050, joka kuitenkaan ei oikein kestänyt loikkaa full hd:stä 1440p-näyttöön. Niinpä konepäivitykseen sisältyi myös näydärin vaihto tuplanopeaan Asus Phoenix 1060:aan, jonka myötä ruudunpäivitys palasi suunnilleen 1050+1080p-yhdistelmän tasolle. GTX 1060 ei ole 1440p-tarkkuudelle ihan optimaalinen, mutta riitti minun tarpeisiini, kun Tales of Monkey Islandit ja Inside pyörivät kauniisti. Lisäksi kortti oli suhteellisen pieni eikä juuri lämmennyt miditornissa.
Tilaisuus teki kuitenkin varkaan, kun sain käytetystä MSI:n GTX 1080:sta tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä. Edellisen sukupolven Pascal-arkkitehtuuriin perustuva kärkipään malli tuplasi jälleen tehot ja muistimäärä nousi sivussa mukavasti kolmesta kahdeksaan gigaan. Phoenix löysi välittömästi hyvän kodin, joten päivitys oli varsin kohtuullisen hintainen. Pelaamissani peleissä en oikeastaan ole vielä huomannut suurta eroa, kun ne toimivat ennenkin hyvin, mutta tulihan tehokkaammasta kortista ainakin lämmin olo ja shaderikikkareet toimivat vauhdikkaammin selaimessa.
Hieman isohan se Iita on</sing>.
Ihan helpolla ei päivittäjää kuitenkaan päästetty. 1080 on korttina melkoinen jölli edeltäjäänsä verrattuna, mikä ei sinänsä ollut midikotelon puolesta ongelma mahtumisen suhteen. Olin ottanut sen verran kasvunvaraa virtalähteeseen, ettei silläkään ollut ongelmaa puskea tarpeeksi sähköä kohteeseen. Ensimmäinen dilemma seurasi kotelon kapeudesta: vaikka itse kortti mahtuikin mukavasti ineen, lisävirtaliittimet sojottivat sen päältä niin pitkälle, että kantta ei enää saanut kiinni. Kiinalainen myy onneksi kohtuuhintaisia u-kappaleita, joilla liittimet saa käännettyä eri suuntaan – eBay-tilauksen saapumista odotellessa käytin konetta kuukauden kylki auki.
Kaikkeen sitä joutuu.
Toinen kompurointi liittyi jäähdytykseen: olen vuorannut kotelon akustointimateriaalilla, joka huonontaa ilman virtausta, minkä lisäksi kortti on aika lähellä kotelon pohjaa. Siispä seuraavaksi piti raaputella sitkeästi koteloon tarttunutta vaahtomuovia pois ja avata tukittuja ilmastointireikiä, mikä paransi tilannetta, mutta ei aivan riittävästi. Testaamiseen käyttämäni Furmark on tietysti hieman epärealistinen paahtaja näyttikselle, mutta antaa se ainakin ylärajan mahdollisimman raskaan pelin lämmöntuotolle. Tyydyttävään malliin sain lämmöt vasta avattuani yhden korttipaikan aukon kortin alapuolelta. Furby nostaa lämmöt edelleen 90°C tienoille, mikä on kuitenkin jo siedettävä lukema, kun varsinaiset pelit eivät pääse sitä lähellekään.
Poitsun pelikoneeseen hankittu Gigabyten GT 1030 on lämmöntuottonsa ja kohdeyleisönsä suhteen aivan eri maata. Hulvattoman kokoisen siilin ansiosta kortti ei tarvitse edes tuuletinta ja tämä kyseinen malli mahtuu myös mataliin SFF-koteloihin. Ylimääräistä plussaa 1030 saa siitä, että lisävirtaliitintä ei tarvita, eikä sen puoleen kummoista virtalähdettäkään. Odotukset on toki syytä pitää realistisina, mutta kaikki junnulle tarpeelliset pelit, kuten Verdun, Tannenberg ja Minecraft, ovat pyörineet varsin kelvollisesti 1200p-tarkkuudella – etenkin Mineen saa lätkiä päälle kaikki hienoudet ja piiitkän piirtoetäisyyden ilman tökkimisiä. Mikään ikuinen ratkaisu tuo kortti ei ole, joten parin vuoden sisään tilalle vaihtunee esim. GTX 1650, joka on toistaiseksi tehokkain low profile -näyttis, joka ei vaadi lisävirtaa.
A little Linux (or Mint) issue I came across today: even if the screensaver was turned off with the standard preferences dialog and VLC tried to disable the screensaver too, the screen would turn black after ten minutes if there was no user interaction. It was not a power saving setting either. It turns out some versions of Mint might not turn off the oldschool X11 screen blanking function. Verify if this is the case for you with xset q, which should show zero as the blanking timeout value. If it’s 600 instead, try xset s off, and if it works for you, add the command to your startup items or wherever you see fit.
HP ProDesk 600 G1 (SFF) ei ole vakiona kovin hiljainen, ja kun itse en siedä koneiden pärinöitä, niin olen hiljattain yrittänyt tehdä asialle jotain. Biosin tuuletinkontrolli on aika lapsellinen ja antaa ainoastaan säätää kiinteän vakionopeuden, joten tuulari huutaa idlenä turhankin paljon. Vakiona omassa koneessani tuli ikävä propelli, jonka vaihdoin joissakin toisissa malleissa vakiona olleeseen Cooler Masteriin. Valitettavasti virtalähteessäkin oli vielä korppusaha, jonka vaihdoin kokeeksi “Cooler Masteriin” (taisi olla tarralla tehty tuo tuotemerkki). Pärinä väheni, mutta tilalle tuli vaihteleva suhina.
Olin jo aiemmin ostanut toiveikkaasti Be Quietin 80-millisen tuulettimen, joka ei kuitenkaan kokonsa puolesta sopinut edes prosessorille, saati sitten ahtaaseen virtalähteeseen. Päähänpiston saattelemana otin tuularista kehyksen irti ja kiinnitin sen jäähdytyshäkkyrään nipareilla (ks. kuva). Odotukset olivat vaatimattomat, mutta muutaman millin marginaaleilla tila riitti juuri ja juuri. CPU-tuuletin sai vastaavasti uutta työtä virtalähteessä, ja lopultakin melutaso alkaa olla siedettävähköllä tasolla. 70-millisissä ei ole juuri valinnan varaa, joten toinen vaihtoehto olisi ollut viritellä alamittaisia 60-millisiä tilalle – valinnan varaa on sittenkin vähän, etenkin kun tarvitaan PWM:ää. Tällä hetkellä näyttää siltä, ettei ProDeskiä saa kovin hiljaiseksi millään veivaamisella, mikä on taas yksi syy lisää olla moista ostamatta, vaikka käytettynä “halvalla” saisikin.
On se hieno.
edit: Tuularien ei ole mikään pakko olla PWM-kykyisiä, jos niissä muuten teho riittää. Vaihdoin kokeeksi tavallisemmat 3-pinniset kumpaankin kohteeseen, mutta prosun lämmöt nousivat 78°C tienoille. Poweriin jätin Zephyrin – näiden piti olla nestelaakeroituja ja tosi hiljaisia, mutta katin kontit.
Firmoista poistettujen käytettyjen pöytäkoneiden ja läppärien markkinat ovat olleet olemassa jo jonkun aikaa, mutta nyt homma näyttää ammattimaistuneen sekä laajentuneen, ja samaan markkinarakoon yrittää työntyä aiempien putiikkien seuraksi lukuisia kilpailijoita. Ei noista varmaankaan hirveitä katteita revitä, kun raadot pitää putsata, korjata ja testata ennen myymistä, mutta ilmeisesti kuitenkin tarpeeksi, että putiikit pysyvät kannattavina. Ja hyvä asiahan tämä on, että vielä varsin käyttökelpoiset laitteet päätyvät edullisesti halukkaiden käyttöön romutuksen sijasta.
Ajatus halvan peeseepöntön valjastamisesta pelikäyttöön on itänyt muuallakin kuin omassa päässäni, ja myös asianomaiset firmat lisäävät niihin erillisiä näyttiksiä (tyypillisesti GTX 1050) ja SSD:itä, minkä jälkeen hinta selvästi nousee ja masiina siirretään “pelikoneet”-kategoriaan. Poitsun vanhan läppärin alkaessa käydä ahtaaksi syntyi perheessä tarve hiukan tehokkaammalle PC:lle, ja hankin tarkoitukseen HP ProDesk 600 G1:n vajaan 130 euron hintaan.
Mukana seurannut prosu oli vain Pentium G3220, mikä ei oikein riitä, joten vaihdoin parilla kympillä tilalle äreämmän i3-4130:n. Nopeimpia LGA1150-kantaan saatavia prosareita olisivat noin kymmeneentuhanteen passmarkiin venyvät i7:t, mutta niistä saa edelleen maksaa hieman liikaa. Vaikka jäähdytyksen pitäisi riittää kuumemman päänkin suorittimille, niin itse en välttämättä viitsisi yritellä 84-wattisia tähän koneeseen. Tuulettimia ei pienen kotelon takia vaihdella noin vain suurempiin, ja sekä virtalähteessä että prosutuulettimessa käytetään lisäksi harvinaisia 70 mm malleja, joita ei ole tehnyt juuri mikään valmistaja. Itselleni sattui äänekkäämpi Foxconnin propelli, jonka vaihdoin joissakin yksilöissä valmiina tulleeseen Cooler Masteriin.
Kotelo on SFF-mallinen, eli siihen käyvät ainoastaan puolikorkeat kortit. Tämä kannattaa totisesti huomioida projektissa, sillä tehokkaat ja/tai käytetyt näyttikset eivät niitä keskimäärin ole. Paras matalan profiilin (low profile) -kortti lienee tällä hetkellä Zotac GTX 1650, jota ei Suomessa vielä edes myydä. Perässä seuraa GTX 1050 Ti, mutta kun en halunnut räjäyttää pankkia, niin tyydyin hankkimaan juniorille reilulla 80 eurolla passiivisen Gigabyten GT 1030:n, joka on hintaansa nähden ihan kelpo tekele ja ainakin täysin hiljainen. 1030:aa harkitsevien kannattaa olla tarkkana, sillä kortista on normaalin GDDR5-version lisäksi myynnissä käytännössä saman hintainen DDR4-versio, joka on, noh, huono.
SSD napattiin vanhasta koneesta, ja nurkista sattui löytymään alkuperäisten kahdeksan seuraksi vielä neljä gigaa lisää DDR-1333:a. Hieman ärsyttävästi Taitonetti oli laittanut purkkiin hitaampaa muistia kuin mitä valmistaja suosittelee (1600 MHz), mutta eipähän ainakaan tullut paha mieli vanhojen kampojeni käyttämisestä. Välissä vielä sekavahko BIOS-päivitys sekä integroidun näyttiksen kytkeminen pois päältä, ja katso: edellisen koneen Linux buuttasi iloisesti. Nvidian ajurien asentamisen jälkeen toimivat pelitkin aivan eri vauhdilla kuin ennen, joten sikäli tavoite täyttyi. WLAN on tarkoitus vaihtaa PCIe-adapterilla Inteliin, mutta tällä hetkellä käytössä oleva Pandakin puksuttelee yllättävän hyvin ollakseen USB-pulikka.
Oliko järkeä vai ei? Rakenteluprojekti on ainakin tarjonnut viihdettä, ja Hoopee täyttää tarkoituksensa. Ihan kaikkia laajennusoptioita ei ole vielä käytetty loppuun, joten tulevaisuudessa voi asentaa topakamman näyttiksen tai prosarin, jos tarvetta ilmenee. Lisähankinnat nostavat alkujaan halvan koneen hintaa nopeasti, ja tällä hetkellä lienee seonnut jo lähes 300 euroa – WLAN-kalikka ja SSD olivat jo olemassa, joten niihin olisi muuten pitänyt upottaa joitakin kymppejä lisää. Tässa vaiheessa aletaan olla jo sellaisissa lukemissa, että valmiiksi koottu kokonaisuus tai nettihuutokaupasta ostettu käytetty pelikone alkaa olla järkevämpi hankinta, varsinkin kun niissä on yleensä parempi näytönohjain. Bisneskone on sentään kunnolla rakennettu ja epäilemättä keskivertoruoskaa kestävämpi, mutta poikkeukselliset laitteistoratkaisut hankaloittavat osien vaihtelua sopivampiin.
Käyttöpaikassa
edit: Zotac näyttää ihan juuri tulleen myyntiin ainakin Jimpalle.
edit2: Intel tuli ja adapterikortti, nyt ei tarvi enää usbikalikkaa wlaniin. Virtalähteen äänekäs propelli on ainoa kiireesti vaihdettava osa, mutta Kiinasta kestää…
edit3: Sattui jäämään toisesta koneprojektista vanha SSD yli, joten upataan nyt tallennustilaa vielä 240 gigalla, ettei tarvi koko ajan laskea.
edit4: Tuuletinkin saapui ja nyt poweri pärisee vähemmän. En ihan 100 % tyytyväinen tuohonkaan ole, mutta ainakin vähemmän rasittava.
edit5: Päivityshuuma jatkuu yhä. Nyt on 16 gigaa 1600 MHz muistia, ja prosukin lipsahti 4590S:ksi.En tiedä, onko juniorin käytössä asialla mitään väliä, mutta ehkäpä kone sai näin hetken lisää elinikää.
This issue hit me today, and as I didn’t find any proper answer by Googling, it might be useful to share the possible solution here. After swapping an SSD from a busted laptop to a working one, Linux Mint happily detected everything, except that the graphics mode was stuck at 1024×768 resolution with no possibility to change it. The internal and external screen showed the same content instead of an extended desktop. First I thought it was somehow Mac-specific as the two machines were MBPs, but no. The advice found online tells you to create new resolutions with cvt. No.
Did you swap the drive from a machine with a discrete graphics chip? Did you use another machine to do the install? Or did the installer maybe just f*ck up? A-ha! It turns out that the kernel boot parameter “nomodeset” is the culprit, as it is used with discrete chips’ (proprietary) drivers only. On the Intel HD it shouldn’t be there, as the driver relies on kernel graphics mode setting. Go and check out /etc/default/grub and find a line saying:
Remove the keyword – must have root access for that – and then run update-grub (again as root). After this reboot the machine so that the new kernel parameters take effect. Worked for me, and now my HD 3000 is happily displaying 1440p on the external screen.
Tuoreet Proton-kokeilut olivat sen verran positiivisia – käytännössä kaikki testaamani pelit toimivat – että päätin laajentaa Windows-emuloinnin (ok, periaatteessa ei ole kyse emuloinnista) skaalaa entisestään. Toinen Protonia vastaava, niin ikään Wineen perustuva härpätys on Lutris, jolla pitäisi myös saada paljon lisää pelejä käyttöön. Asennus ei sinänsä paljon vaatinut ohjeiden mukaan PPA:n avulla, mutta aivan Protonin tasolle hiottu softa ei tunnu olevan: alati ongelmaisesta Esyncistä tuli virheilmoitus, jonka mukaan file descriptoreita ei ole tarpeeksi, vaikka niitä totisesti on. Esyncin saa onneksi pelikohtaisesti tässäkin kytkettyä pois.
Lutriksen perusnäkymä
Kunnianhimoinen tavoitteeni oli saada Epic Games Store toimimaan ja sieltä etenkin maineikas Journey, joka oli jäänyt tähän mennessä Pleikkareilla kokematta. Störe asentui periaatteessa ihan helposti, vaikka kaikenlaista varoitusta nähtiinkin, mutta sitten se onneton asensi päivityksen, joka ei mennyt läpi, ja yrittely jäi siihen. Netistä löytyi onneksi jonkun Winetricks-purkka, jota hiukan muokkaamalla dotnet48 meni uusiksi koneeseen, ja kauppakin suostui päivittymään. Näin ikkään:
Epic Games Store koko “komeudessaan”, vaikka usko meinasikin välillä loppua
Seuraavaksi piti sitten, kuten odottaa saattaa, luoda jälleen yksi tunnari lisää jälleen yhteen palveluun. Tämän jälkeen Journey asentui heittämällä ja lähti myös ilman sen suurempia konstailuja päälle: äänet toimivat, graffa-asetuksia ja resoa voi säätää, ja tietysti itse peli toimii. Ainoa kauneusvirhe on ikkunoitu tila, jonka kanssa tuntuu tulevan pelkkiä ongelmia. Akkuna menettää fokuksensa, sen paikka määräytyy vähän randomilla jne. Koko ruudussa meno on kaikin puolin asianmukaista, jos nyt päivitysnopeus ei kaikin ajoin ehkä ihan tasaisena pysykään (pidin toki resoa täysillä 1440p:nä sekä graafisia hienouksia päällä).
Voyage Voyage, aito ruutukaappaus Linuxista
Tästä säädöstä jäi siis käteen muutakin kuin känsät. Puolen tunnin testailun jälkeen iski kameran jatkuvan pyörimisen takia päälle jo kohtuullinen pahoinvointi, joten en ole ihan varma, kuinka paljon Jörniä tulee lopulta pelattua, mutta joka tapauksessa tämänkin option toimivuus tuli todettua. Winen, ja sitä myöten Protonin ja Lutriksen kautta Linux-pelaaminen on tätä nykyä aivan eri kanteissa kuin vielä vuosi sitten – hyvältä näyttää, vaikka täysin idioottivarmoja ratkaisut eivät vielä olekaan.
edit: Jos asiat eivät tunnu lähtevän käyntiin tai päivittyvän, niin “ps aux” kertoo, mitä edellisen session prosesseja on jäänyt taustalle jumimaan. Killiä perään.
Ostin jostain alennuksesta takavuosina Steam-avaimet Telltale Gamesin viisiosaiseen Tales of the Monkey Island -sarjaan, tarkoituksena pelata niitä Mäkillä. 3D-manki ei kuitenkaan oikein iskenyt, ja pääkonekin vaihtui takaisin Linux-peeseeksi, joten homma jäi sikseen. Viikko sitten kuulin irkissä taikasanan Proton, jonka pitäisi ajaman Steamissa ainakin osaa Windows-peleistä Linuxissa Winen + Valven omien tunkkausten voimin, ja pikku päähänpistona tuli mieleeni yrittää merkkariseikkailuja käyntiin sen avulla. Asetuksissa on tällainen näkymä:
Steam – Settings – Steam Play
En tiennyt, mikä Protonin versio olisi optimaalisin ja riippuuko se pelistäkin, joten uusimmalla mentiin. “Enable Steam Play for all other titles” -valinnan jälkeen pelin Wintoussiversion sai asennettua normaalisti. Asennuksessa menee pieni hetki normaalia kauemmin, kun kyljessä seuraa DirectX:ää ja ties mitä, mutta siitä ei käyttäjän tarvitse sen enempää välittää. Play-nappia *kliks*, ja johan lähti Manki komeasti päälle!
Ekassa osassa Flotsamin saarella.
Ihan näin helposti asia ei tietenkään mennyt, vaan noin kymmenen minuutin jälkeen peli veti joikeliin eikä suostunut enää yhteistyöhön. Ikävä kyllä samalla meni työpöytäni jumiin, kiitos koko ruudun tilan. Jatkossa kokeilin ikkunoituna, mutta jumahtelu jatkui samaan malliin. Tämä siis GeForce 1060:lla, tuoreella kernelillä ja aivan viimeisimmillä Nvidian ajureilla – missä sitten vika lopulta oli, mene ja tiedä. Muodon vuoksi kokeilin vielä läppärillä, jossa on Intelin integroitu HD 4000 ja huomattavasti vanhempi Mint kerneleineen. Sitten mentiinkin oikein mainiosti, kunhan vaan malttoi hiukan tinkiä grafiikan laadusta (mitään sanottavaa eroa en itse lopputuloksessa huomannut).
Itse pelisarja tuntui 2D-Mankeihin tottuneelle alkuunsa hieman tuskastuttavalta hortoilulta, kun Guybrushia piti ajella ympäri 3D-maastoa vaihtuvien kamerakulmien seassa. Aika nopeasti ohjaus alkoi sentään sujua riittävästi, ja huomio kiinnittyi varsinaisiin tapahtumiin. Hiirikäden väsymys kertoo joka tapauksessa siitä, että kontrollit voisivat olla käyttäjäystävällisemmätkin. Nykytyyliin ei pelissä enää anneta komentoja, vaan kaikki sujuu klikkailemalla: oikeastaan toimintoja on vain kävely, keskustelu, esineiden tarkastelu ja niiden yhdistely.
Loppu lähellä jo, viides osa.
En spoilaa juonta tässä sen enempää, mutta käänteitä riittää ja osat toimivat saman tarinan episodeina varsin hyvin. Alun rasittavahkoon läpänheittoon joko tottui, tai sitten käsikirjoitus parani loppua kohti. Pulmat olivat vaikeustasoltaan ainakin tällaiselle maallikolle sopivia: useimmat sai ratkaistua ihan loogisesti pikku miettimisellä, toisin kuin vaikkapa alkuperäisen sarjan kakkososassa. Jokunen ratkaisu vaati työlästä bruteforce-toistoa, ja pari kertaa jäin tunniksi koluamaan paikkoja ilman mitään kuningasajatusta, mutta ei juuri sen pahempaa.
Päähenkilöistä rupesi tarinan edetessä jopa hienoisesti välittämään, kun tapahtumat kietoivat kohtaloita yhteen – käsis oli paikoitellen selvästi “aikuisempi” tai ehkä “realistisempi” kuin orkkiksissa. Perinteinen paatuneen paha LeChuck sai uutta väriä, ja esimerkiksi Voodoo-leidi oli tapahtumissa paljon aiempaa aktiivisemmin mukana. Vanhan kaanonin hahmoja nähtiin toki runsaasti, mutta uusista tulokkaista ainakin karrikoitu pahis Markiisi de Singe ja pirtsakka Morgan LeFlay täyttivät hyvin tarkoituksensa. Kaiken kaikkiaan Tales on siis yllättävän toimiva kokonaisuus, joka ei jättänyt rauhaan ennen kuin viimeinenkin osa oli loppuunsa saatettu.
Telltale on tätä nykyä kanttu vei, joten ainakaan sieltä suunnasta jatkoa ei ole tulossa. Ehkäpä nyt voitan lopulta skeptisyyteni ja annan Curselle sekä Escapelle lopulta mahdollisuuden, vaikka niiden graafinen tyyli (ensimmäisen liiallinen karrikointi ja etenkin jälkimmäisen kökkö-3D) ei oikein omaan silmääni sovikaan. Ron Gilberthän ei näissä enää ollut mukana, mutta ainakin aikalaisarviot olivat suopeita.
edit: Protonin esync-asetuksen roplaaminen näyttäisi parantaneen toimivuutta Nvidialla. Ei ole toistaiseksi kaatunut, mutta alle tulee edit2, jos niin käy.
edit2: Proton lunastaa lupauksiaan: juuri meni Inside läpi kauniisti. Ei mitään glitsejä eikä jumituksia.
edit2: Lydia toimii iloisesti, kunhan ottaa sen esyncin vekka siitäkin.
Seems there is still some manual work to do before VLC accelerates video decoding using integrated Intel graphics on Linux – at least on Mint. Installing i965-va-driver should do the trick. By issuing vainfo (another package) you can make sure it works too. VLC might not use the acceleration by default so go to Preferences – Input / Codecs – Hardware-accelerated decoding and choose VA-API. Dunno if X11 vs. DRM makes any difference, but both seemed to be ok. With some luck you should see massive savings in CPU usage: at least on my laptop there was a 75% drop when decoding fullhd h264.
edit: On my Chromebook one fullhd h264 video peaked at 120% CPU without acceleration and now it consumes steady 21%.
Reilun neljä vuotta asiallisesti palvellut i5-Shuttle sai siirtyä eteenpäin hyvään kotiin, ja tilalle tuli uusi peeseepönttö. Näin jälkiviisaana en ole edelleenkään ihan varma, että miksi, mutta kaipa uuden polven AMD-leirin edustajissa ja näyttiksen päivityksessä oli houkutuksensa. Tai kaipasin rakenteluprojektia. Tai raha poltti muuten taskussa, tiedä häntä.
Vaihtoehtoja on jo pelkästään prosuissa useita: 2600 tai 2600X olisi kenties ollut omaan käyttööni paras ja kustannustehokas ratkaisu, mutta lievä ahneus iski corejen äärellä ja laittelin vähän kalliimmalla 2700:n. Emolevyksi päätyi mATX-kokoinen Asus TUF B450M-PLUS, muisteiksi 16 gigaa 3000 MHz Crucial Ballistix Sportia, kopaksi Antecin pletku mutta edukas VSK-3000B, poweriksi hieman vahingossa Corsair 650x, ja näyttikseksi Asuksen kolmen gigan GeForce 1060. Koko kasan hinta nousi hieman 800 euron päälle. Ainakin paperilla kelpo päivitys edelliseen i5-4430/16G/1050-kokoonpanoon.
Koneen kasailun jälkeen (ks. kuvat) se lähti – vastoin odotuksiani – kertaheitolla päälle. Asentelussa ei ilmennyt mitään erityisiä ongelmia, kunhan löysin kaikille virtapiuhoille paikat ja etupaneelin johdoille liittimet emolevyltä. Modulaarinen virtalähde tuntuu tässä valossa hyvältä idealta, kun kotelossa ei tarvitse roikottaa metrikaupalla käyttämättömiä johtoja, vaan riittää kytkeä ainoastaan tarvitut.
Ihan heittämällä homma ei tietenkään toiminut. Eräs ärsytyksen lähde oli AMD:n tuulettimen (Spire) päällä loimottanut valo – näitä saakelin ledejähän tungetaan nykyään joka paikkaan. Ratkaisuksi löytyi lediohjauspiuhan kytkeminen ja sitten “hienojen” valoefektien sammutus kiireesti biosista. Harmillisemmaksi ongelmaksi osoittautui muistien nopeuden viritys, joka ilmeisesti edelleen kangertelee Ryzeneissä kokoonpanosta riippuen. En saanut kohtuullisella vaivalla muisteja toimimaan nimellisnopeudellaan, joten nyt ne saavat olla toistaiseksi alikellotettuina 2866 MHz:iin (2933 ei ollut ihan stabiili).
Ledien lisäksi olen allerginen koneen pörinöille, joten kotelotuuletin lähti vaihtoon ensimmäisten joukossa. Tilalle tullut Noctua oli sekin vielä ikävän äänekäs, kunnes asensin nopeutta pudottavan välikappaleen. Kotelo sai sisäkylkiinsä lisäksi vaimennusmattoa, joka pehmensi CPU-tuulettimen hurinaa. Miksikään hiljaiseksi AMD:n tuuletinta ei valitettavasti voi sanoa, joten senkin tilalle on tulossa Cooler Masterin toivottavasti edistyneempi tuote. Biosissa on kohtuullisen hyvä graafinen säätö tuulettimille, joten tuskin rupean pöyhimään Linuxin mahdollisuuksia ainakaan lähiaikoina.
Muistin nopeuden ja tuulettimien lisäksi jatkotyötä kaipaa vielä tallennustila. Tämänhetkinen Samsungin SATA3-SSD toimii sinänsä oikein hyvin, mutta kun empalla on mahdollisuus NVMe:n käyttöön, niin pistin tilaukseen Corsairin MP510:n, jolla nopeuden pitäisi nousta moninkertaiseksi. Samalla saa vaihtua käyttöjärjestelmä Mintin uudempaan versioon, sillä 17.2 on jo neljän vuoden takaa, ja sen päivityksetkin lakkaavat tänä vuonna. Viimeinen kiireellinen säätökohde on langaton verkko: kuten arvata saattaa, Asus PCE-AC51 toimii hieman sinne päin. Ei pitäisi ostaa Realtekkiä. Inteliä on tulossa tilalle. Näiden päivitysten jälkeen kokonaishinta kipuaa sitten jo tuhannen euron pintaan, mutta eipä äänekästä konettakaan jaksa kuunnella tai pätkivää wlania käyttää.
Kannattiko? Ainakin näyttis on havaittavasti nopeampi, jos nyt ei mikään julmettu tykki edelleenkään. Näytön 1440p-tarkkuus vaatii aika lailla vääntöä, mutta enpä juuri 3D-pelejä pelaa muutenkaan. Eräs tärkeimpiä prosessoritehon käyttökohteita on Handbrakella pakkailu, joka toki nopeutuikin, muttei suoraan suhteessa nimelliseen tehonlisäykseen. Singlecore-teho ei kasvanut juurikaan, joten kaikkiaan koneen päivittäinen käyttö on hyvin samanlaista kuin ennenkin (plus pörinät päälle). Lopullinen vastaukseni on täten varovainen ehkä.
Tabula rasa
Emppa, prosessori ja näyttis paikoillaan
Johtosotku kruunaa kokonaisuuden
Käyttöpaikassa
edit: No nyt on NVMe sisässä ja onhan se vauhdikas. Toistaiseksi mittaamani nopeudet jäävät kyllä n. puoleen ilmoitetusta, joten pitänee tonkia vielä asetuksia, jos siellä jotain olisi. Kokonaan toinen juttu on sitten se, ettei normaalissa käytössä eroa juuri huomaa aiempaan SATA3-asemaan: ohjelmat lähtivät käyntiin vikkelästi jo ennenkin, ja NVMe:lle pitäisi saadakin dataa jostain yhtä nopeasti tai sieltä pois. “Ihan kiva”, muttei toistaiseksi näkemäni perusteella aivan odotetun kokoinen kohennus.
edit2: Tuulettimeksi Cooler Master, ja johan väheni pörinä. Ei tuo mikään hiirenhiljainen ole, eikä myöskään Noctuan koppatuulari, mutta näiden kanssa pystyy jo ilman ärsyyntymistä elämään. Ei ollut erityisen hauskaa repiä emolevyä irti, että sai vaihdettua tuulettimen taustalevyn, sillä kotelossa ei ole sitä varten reikää.
edit3: Ja vielä verkkokin kuosiin. Kiinalaiselta jostain läppäristä napattu käytetty Intel 3160 (AC), noname-PCIE-adapteri ja Asuksen kortista paremmat antennit. Tuntuisi toimivan ja nopeuskin on lopulta Speedtestin perusteella täydet.
edit4: Kun tarvitaan kunnollista, niin sit ostetaan se Coolink. Jo hiljeni prosutuulari Team Yellown propellilla.
I have an ASK Proxima model M22 at my disposal – already an old HD projector with VGA as the main input port. Works ok for my purposes, especially if you crank saturation slightly up with VLC filters or Nvidia settings. The native resolution of the M22 is 1280×800, but unfortunately Linux does not detect it automatically, giving maximum 1024×768 pixels instead (yes, I’ve tried several different computers and cables). Luckily there are two solutions that have solved the issue. Firstly, using an HDMI to VGA converter will solve the detection problem. The other way is to force the resolution with some command line magic:
Depending on your setup the output name might not be VGA1. Typing plain xrandr will tell you what’s connected. After the two lines you should see the new resolution in your favorite screen mode selector and also the xrandr list. Either use the desktop environment facilities or do this:
xrandr --output VGA1 --mode 1280x800
As a final tip, and so that I remember it myself in the future, the cvt command line tool conveniently calculates these modelines for you (there is also gtf which does exactly the same thing). There’s this online, too.
