Posts filed under 'linux'
Lägään tällä hetkellä näiden Raspien kanssa hieman perässä, sillä rupesin vasta testailemaan synttärilahjaksi saamaani 2B-mallia. Jälleen kerran hieman nopeampi kolmonenhan tuli juuri uunista ulos.
Juhlapuheista huolimatta etenkään alkupään Raspeista ei todellakaan ollut työpöytäkäyttöön: muistia oli liian vähän, X:n ja SDL:n kiihdytykset riittämättömiä, ja jo muutenkin hitaan koneen hyydytti viimeistään käyttiksen ajaminen SD-kortilta. Muutaman vuoden aikana ytimiä on tullut kolme lisää, ja kenties vielä tärkeämpänä parannuksena muistin määrä on noussut gigatavuun. Mutta ollaanko vieläkään työpöytäkäyttöön riittävällä tasolla?
Kyllä, ei ja ehkä. Raspi 1:een verrattuna työpöytä pyörii mainiosti, mutta toisaalta hitainkin nykypäivän Intel-pohjainen miniläppäri on edelleen nopeampi. Hitaus ja nopeus ovat pitkälti ohjelmista kiinni: mukana seuraava Web-selain ja LibreOffice ovat aivan käyttökelpoisia, kun taas Java-pohjainen Processing hyytyi varsin ikävästi. Pikaisesti kokeilemani kevyet emulaattorit toimivat sinänsä ok X:n päällä, mutta kiinteän resoluution ja puuttuvan video-overlayn vuoksi niitä ei saanut koko näytölle (resoa voisi toki pudottaa, mutta se on ongelman kiertämistä eikä ratkaisua).
Pahin pullonkaula tuntuu edelleen olevan massamuisti. Siinä missä SSD:istä on tullut päivittäistavaraa isojen koneiden puolella, pikkulaudoissa ollaan edelleen jumissa USB2:n ja muistikorttien maailmassa. Odroideissa nähty eMMC on jonkin verran parempi, mutta jää sittenkin SSD:lle mennen tullen.
Parhaimmillaan Raspit ovat niille erityisesti räätälöityjen softien kanssa: mediatoistimista, emulaattoreista ynnä muista on optimoituja versioita, jotka käyttävät videoskaalaajaa tai OpenGL ES:ää tavanomaisten kirjastojen sijaan. Yllätyin itsekin, kuinka paljon 3D-rauta jaksoi puskea, kun sitä ohjelmoi järkevästi. Ylimääräiset kerrokset, kuten Java ja JavaScript, ovat puolestaan myrkkyä suorituskyvylle.
Monia päivittäisiä asioita voi tehdä jo nykyiselläänkin riittävän sujuvasti, kunhan hyväksyy tietyn ajoittaisen tahmailun. Ainoaksi peeseen korvaajaksi en Raspia edelleenkään laittaisi, enkä usko kolmosenkaan tilannetta merkittävästi muuttavan, varsinkin kun massamuistiväylät eivät ole sen nopeammat. Toisaalta tarkkaan rajatussa yksittäisessä käytössä etenkin tämä uusi Rapsutin voi olla aivan riittävän tehokas ja hinnaltaan kymmenesosa “oikeasta” tietokoneesta. Palataan asiaan taas parin sukupolven päästä.
February 29th, 2016
This is more of a note for myself, since I run into the same problem quite frequently and it’s kind of tricky to find the fix even with Google. So… the next time you get this dreaded error message from Super Meat Boy:
Fatal Error: MojoShader compile failed!
Download this and extract it in your supermeatboy directory (local copy here in case the file disappears). It will replace the binaries for both 32- and 64-bit, after which you should be able to play the game again. The problem seems to have to do with Mesa’s Intel integrated graphics support, which lacks a required feature.
Note that the fix is for the downloadable copy only. No idea if it is needed or works with the Steam version at all.
January 24th, 2016
Taannoisen Nvidia-valitusvirren vastapainoksi vielä samasta aiheesta AMD/ATI-perspektiivistä, eli mitä tehdä, jos video repeilee? Asetelma on lähtökohtaisesti hieman samanlainen kuin Nvidiallakin: tarjolla on sekä avoimen sorsan (xserver-xorg-video-ati) että suljettu ajuri (fglrx eli Catalyst), joista suljettu on se nopeampi ja samalla ongelmallisempi. Vakiona näistä AMD:llä tulee avoin versio, jolla repeilyä ei nähdä, mutta samalla menetetään tehoja OpenGL:stä sekä kätevä hallintapaneeli, ja pelien toimivuus heikkenee.
Netistä löytyy yhtä sun toista vanhahtavaa ohjetta, joissa sorkitaan xorg.confiin välillä TexturedVideota päälle ja välillä pois. Itse en saanut niillä mitään näkyvää vaikutusta aikaan, eikä xvinfo koskaan tunnistanut video-overlaytä. Toisin sanoen ollaan jumissa OpenGL-ikkunan kanssa, jossa video repeilee – jos nyt ei järin pahasti. Perfektionistille repeily sattuu kuitenkin silmään, joten järjestelmäasetuksista AMD Catalyst Control Center auki ja Näyttövalintojen alta Repeytymätön työpöytä päälle (miksi nämä tekstit näkyvät suomeksi?).
Jo vain toistuvat videot kauniisti, minkä lisäksi työpöydän normaalit ikkunat liikkuvat pehmeästi. Varjopuolena on lisääntynyt kuormitus, mutta asetus on helppo käydä muuttamassa, jos vaikkapa haluaa peleille parempaa päivitystaajuutta. Vaikkei AMD/ATI ole perinteisesti mikään Linuxin paras ystävä ollutkaan, niin ainakin koko ruudun kompositointi toimii paremmin kuin Nvidialla.
edit: Compiz hoitaisi luultavasti homman sekin, mutta ainakaan itse en sitä suostu käyttämään muista syistä. Samoin Compton tekee kompositoinnin raudalla, mutta on AMD:n omaan toteutukseen verrattuna kömpelö.
January 22nd, 2016
Mennyt vuosi jää mieleen etenkin stressin vuoksi: monenlaista velvollisuutta, vaatimusta ja haastetta oli niskassa lähes koko ajan niin töiden, opintojen kuin siviilielämänkin taholta. Pitkään jatkunut synkeä sää tekee loppuvuoden tunnelmista ehkä vieläkin lakonisemmat — toivottavasti 2016 jo hieman helpottaa, tosin tuskin ainakaan ennen kesää. Jälleen siis kootusti touhuja vuoden varrelta:
Skenetykset
Vuosi jäi taas kovin epätuotteliaaksi, vaikka jotain sentään tuli tälläkin saralla näppäiltyä. Paybackeille saatiin aikaiseksi pieni yhden osan MSX-intro Suksimme kuuhun, Assemblyille ei mitään, ja Vammala partyille yhden osan demo sekä ihan virallisestikin julkaistu PETSCII-kuva. Zoot jäivät perhe- ja majoitussyistä harmillisesti väliin, mutta tulevathan ne sieltä taas kahden vuoden päästä.
PETSCII-editori palasi reilun vuoden tauon jälkeen elävien kirjoihin, ja tunkkasin mukaan yhtä sun toista pientä parannusta. Bugikorjausten lisäksi tein myös uusia ominaisuuksia, kuten asetustiedoston ja optimoidumman piirtokoodin. Uskollisia käyttäjiä tuntuu edelleen löytyvän, vaikka suurin PETSCII-huuma jo laantuikin. Zoon tekstigrafiikkakompossa kaikki paitsi yksi tekele olivat edikalla tehtyjä, minkä lisäksi loppuvuodesta Debris työsti useita Star Wars -aiheisia kuvia.
Metaskeneilyn puolella tapahtui sentään enemmän: artikkeli kräkki-introista päätyi ihan merkittävälle foorumille ja väitöskirjakin eteni kymmeniä sivuja. Demoscene Researchiin tippui päivityksiä melko tasaisesti ja mukaan saatiin uusi ylläpitäjäkin. Assemblyillä päädyin Ylen haastateltavaksi demojen tiimoilta (pitkät jäykät horinat leikattiin hienosti luontevan näköiseksi pikku pätkäksi).
Kirjoitushommia
Kaikenlainen kirjoittelu vei suuren osan vuoden ajasta. Väitöskirjan raakatekstistä lienee n. 2/3 valmiina, joten tänä vuonna lienee ihan realistista saada se kaavittua kasaan ja sitä myötä lopultakin pois päiväjärjestyksestä. Julki tuli seuraavia:
Tavalla tai toisella eteeni päätyi myös muutama arvioitava artikkeli, ja kun kutsuivat Puolaankin keynote-puhujaksi, niin akateemisten luottamustehtävien osalta 2015 oli oikein huippuvuosi. Vastapainoksi olin kylläkin joutua kilometritehtaalle, kun määräaikainen lehtoraatti loppui ja jouduin hakemaan paikkaani uudestaan.
Virittelyjä
Kaapit ovat sen verran täynnä jo koneenraatoja, että tänä vuonna ei tullut juuri uusia hankintoja — jouluksi sentään Mikolta paketissa oleva Canon X-07. Säätöhommat keskittyivät lähinnä tuoreempaan rautaan ja Linuxiin: Minttiä meni useampaan koneeseen, Mac Minit saivat uutta tekniikkaa sisuksiinsa ja Shuttle-raato palasi elävien kirjoihin.
Vuoden avainsana on Linuxin lisäksi ollut SSD: kaikki vähänkään modernimmat koneet on nyt varustettu sellaisella. Ja miksipä ei, kun nopeusero on parhaimmillaan moninkertainen. Erityisesti Linux tuntuu hyötyvän SSD:stä, sillä ohjelmien käynnistysajat ovat pudonneet sekuntiin pariin, eikä koneen käynnistymistäkään tarvi pitkään odotella. Toki Mäkitkin nopeutuvat, mutta eivät aivan samassa suhteessa.
Eläviä kuvia
Kuten toissa vuonnakin, elokuvia tuli katseltua reippaasti. Mitään tarkkaa laskuria ei ole, mutta lukema lienee pitkällä kahdensadan päällä. Länkkärien osalta pidin oikein kirjaa: 160 aiemmin näkemätöntä, minkä lisäksi jonkin verran klassikkojen uudelleenkatseluja. DVD-hylly tursuaa jo siinä määrin, että pitää ruveta keksimään jotain sijoitusratkaisua tyyliin imaget talteen ja levyt varastoon. Tai vaihtoehtoisesti levyt ja kannet talteen ja kuoret kuuseen.
Ihan tätä tahtia tuskin jatkuu enää 2016, sillä länkkärien osalta merkittävimmät teokset on jo nähty, ja luvassa on enää valtaisaa bulkin kaapimista, harvakseltaan ilmestyviä uusia leffoja sekä HD-julkaisuja klassikoista. Länkkärimaratoneja pitää jatkaa edelleen niiden viihdearvon takia: menneenä vuotena oli kaksi virallista ja yksi epämuodollisempi sessio.
January 1st, 2016
Everything related to meifand was moved to its separate project page: http://www.kameli.net/marq/?page_id=4263
December 12th, 2015
Ehdin jo tottua Intelin integroidun näyttiksen kanssa siihen, että video toistuu nätisti repeilemättä VLC:llä, mutta nyt palasin Nvidia-maahan ja ongelmia ilmeni saman tien. Alla on Mint/MATE ja ikkunamanagerina vsyncin päälle huonosti ymmärtävä Marco. Useamman tunnin googletuksella tuli vastaan seuraavia paremmin ja huonommin toimivia ehdotuksia:
- Käsienheiluttelut. Laita Nvidian asetuksista täydet tehot päälle, poista käytöstä X-palvelimelta backing store jne. Ei auta.
- VLC:n videoulostulo. Xvideo repeilee pahasti, normaali X11 on kohtuuttoman hidas ja vielä GLX:kin repeilee tarpeettoman paljon. Ei auta.
- Compiz. Marcon vaihtaminen Compiziin tosiaankin auttoi asiaa, koska jälkimmäinen kompositoi koko ruudun. Valitettavasti bugeja tuli vastaan lyhyelläkin käytöllä ihan liikaa, enkä saanut asetuksia muutenkaan mieleisikseni.
- Compton. Marcon kanssa toimiva pelkkä komposiittori (kompostori?) ratkaisi sekin repeilyn kunnialla, mutta vei valitettavasti aivan liikaa tehoa, minkä lisäksi päivitystaajuus lerpahti.
- Nvidian kikkale. Nvidiakin tukee kaikessa hiljaisuudessa kompositointia, vaikkei sitä saakaan normaaleista asetuksista päälle. Jonkin verran vie tehoja sekin, mutta vähemmän kuin Compton.
Kohta 5 vaatii seuraavanlaisen, ei aivan ilmeisen /etc/X11/xorg.confin:
Section "Screen"
Identifier "nvidia"
Device "nvidia"
Option "TripleBuffer" "True"
Option "metamodes" "nvidia-auto-select +0+0 { ForceFullCompositionPipeline = On }"
EndSection
Tämän jälkeen Nvidian ajuri kompositoi ja synkronoi ruudunpiirron ja videot toistuvat kauniisti, eivätkä ikkunatkaan splittaile liikutellessa. Pienenä kauneusvirheenä Xvideo on hidas, joten VLC:hen kannattaa vaihtaa ulostuloksi GLX. Ei tämäkään mikään täydellinen ratkaisu ole, sillä X vie nyt tyhjän panttina jonkin verran prosessoritehoa ja kuormitettuna enemmän, minkä lisäksi OpenGL hidastuu jonkin verran. Riittää kuitenkin tähän hätään tilapäisratkaisuksi parempaa etsiessä — vinkkejä otetaan mielellään vastaan.
edit: eihän tämä ollut tietenkään koko kuva vielä. Kävi ilmi, että Nvidian ajuri hukkaa kompositoinnin, jos kone käy nukkumassa. Tilannetta voi korjailla palauttamalla kompostorin nvidia-settingsin avulla. Itse laittoin paikkaan /etc/pm/sleep.d ajettavan tiedoston 20_nvidia seuraavilla sisuksilla:
#!/bin/sh
case "${1}" in
resume|thaw)
nvidia-settings --assign CurrentMetaMode="nvidia-auto-select +0+0 { ForceFullCompositionPipeline=Off }"
nvidia-settings --assign CurrentMetaMode="nvidia-auto-select +0+0 { ForceFullCompositionPipeline=On }"
;;
esac
Hieman kludge, mutta tuntuu toimivan toistaiseksi.
edit 2: Ruudunsäästäjä tuhoaa kompositoinnin myös! Tämän saa kierrettyä poistamalla ruudunsäästäjän kokonaan käytöstä ja pimentämällä näytön virransäästöasetuksilla.
December 2nd, 2015
Lähinnä itselleni muistiin, kun näitä taas joskus tarvii. Jos on iloa jollekulle muullekin, niin sen parempi.
ATA Secure Erase
Käytetty SSD on huomattavasti uutta hitaampi, etenkin kirjoituksessa, jos TRIM ei ole ollut käytössä: levy joutuu lukemaan, muokkaamaan ja kirjoittamaan blokin, vaikka alueella olisi vain poistettuja tiedostoja. Onneksi nopeus on myös palautettavissa ennalleen helposti. Jekun nimi on ATA Secure Erase, joka merkitsee kaikki blokit käyttämättömiksi. Lyhyesti ja ytimekkäästi keskeisin litania:
hdparm --user-master u --security-set-pass PasSWorD /dev/sdX
hdparm --user-master u --security-erase PasSWorD /dev/sdX
Jossa X:n tilalle vaihdetaan tietysti se haluttu levy (kohtuullista tarkkuutta ja varovaisuutta noudattaen). Tyhjennyksessä voi kestää pieni tovi.
MacBookin hiiripädi
Hiiripädin asetukset ovat oletuksena aika epämukavat Mint+MacBook-yhdistelmällä: pädiä pitää painaa reippaasti ja liike on hyppivää. Onneksi netistä löytyi tähänkin lääkkeet:
synclient FingerHigh=10
synclient FingerLow=1
Luonnoton skrolli
Jos joku oikeasti haluaa hiiripädinsä skrollaavan kahdella sormella samalla tavoin kuin Applen mielestä on “luonnollinen” suunta, niin tätä voi kokeilla:
synclient VertScrollDelta=-100
Levyliikenteen optimointi
Perinteinen mekaaninen kiintolevy hyötyy siitä, että levypyyntöjä puskuroidaan ja ryhmitellään siten, että lukupään tarvitsee liikkua mahdollisimman vähän. SSD:llä hakuajat eivät ole samanlainen ongelma, joten uudelleenjärjestelystä voi olla jopa haittaa latenssin muodossa. Ohjelmien ja levyn välissä istuu IO scheduler eli elevator, jota voi vaihtaa levykohtaisesti:
echo elevator >/sys/block/sdX/queue/scheduler
Missä X on aseman nimi ja elevator yksi seuraavista (tyypillisimmät, muitakin on olemassa):
- noop – pyynnöt menevät saapumisjärjestyksessä levylle.
- deadline – korostaa levypyyntöjen ajallaan suorittamista.
- cfq – jakaa io-aikaa prosesseille tasaisesti ja optimoi kiintolevyn hakuaikoja.
Paras vaihtoehto löytyy kokeilemalla: netin tietäväiset suosittavat maksiminopeuden saamiseksi noopia SSD:lle, tosin deadline ei tukkeudu suurista siirroista. Mitään konsensusta aiheesta ei tunnu olevan, mutta raskaassa käytössä eroja on havaittu ainakin mittaamalla.
Swapataanko vaiko eikö?
Linux on oletuksena melko hanakka swappaamaan, mikä ei ole suinkaan huono asia: pitkään turhan panttina roikkuneet sivut on hyväkin siivota levylle, jotta aktiivisille ohjelmille ja levyvälimuistille on rammia tarjolla. Isoilla muistimäärillä (esim. tässä pöntössä on 16 gigatavua) moiselle ei ole kuitenkaan paljon tarvetta, minkä lisäksi SSD:llä sijaitsevaa swappia ei viitsisi kiusata jatkuvasti. Tätä varten kernelissä on asetus nimeltään swappiness. Sitä voi säätää joko väliaikaisesti:
echo 10 > /proc/sys/vm/swappiness
tai pysyvämmin lisäämällä tiedostoon /etc/sysctl.conf rivin:
vm.swappiness = 10
Mitä suurempi numero (0..100), sitä hanakammin sivuja siivotaan levylle. Jos olen asian oikein ymmärtänyt, niin lukua voi ajatella prosenttina, jonka ääripäissä ovat swapin ohittaminen kokonaan ja sivun swappaaminen aina kuin mahdollista. Oletuksena arvo on niinkin korkea kuin 60. Itse olen ollut tyytyväinen viitoseen; normitilanteessa swappia ei juuri häiritä (omassa arkikäytössäni riittäisi oikeastaan yhtä hyvin kahdeksan gigaa muistia).
VLC hiljenee kelaillessa
Etenkin hitaalla koneella ja/tai hd-matskulla käy VLC:n ja Pulseaudion kanssa toisinaan niin, että leffassa eteen- tai taaksepäin hyppiessä ääni katoaa hetkellisesti tai pysyvästi. Hieman kummallinen, mutta toimiva ratkaisu on asettaa äänirajapinnaksi ALSA ja sen ulostuloksi Pulseaudio.
Samsung 850 EVO ja TRIM
TRIM on hyvä olla päällä SSD:n kanssa, jos suinkin mahdollista, sillä muuten kirjoitukset hidastuvat pidemmän päälle. Samsungin suositun 850 EVO -sarjan kanssa havaittiin kuitenkin ongelmia TRIM:n toimivuudessa Linuxilla, johtuen käskyjen puskuroinnista, jonka levy virheellisesti mainostaa osaavansa. Vastaavaa sekoilua ilmeni myös vanhempien 840-sarjalaisten uusimmalla firmwarella. Windows ja OS X eivät puskurointia muutenkaan käytä, joten ne välttyivät ongelmilta.
Viasta seurasi melkoinen paniikki, ja EVO:t ehdittiin jo tuomita täysin käyttökelvottomiksi Linuxissa. Tilanne ei kuitenkaan ole oikeasti niin paha, sillä vakiona TRIM (discard) ei ole tiedostojärjestelmillä edes päällä, ja bugikorjauskin tuli kerneliin nopeasti, kun ongelman syy selvisi. Mitään hämminkiä ei pitäisi ilmetä, kunhan asentaa tuoreehkon kernelin ennen TRIM:n päälle kytkemistä. Ja sehän tapahtuu lisäämällä /etc/fstabiin tiedostojärjestelmän parametreihin “discard”. Itselläni esimerkiksi näin:
UUID=6c34a60f-7464-422b-892f-dd335ba1d90c / ext4 errors=remount-ro,discard 0 1
Olen käyttänyt omaa Samsungiani viitisen kuukautta TRIM päällä ilman sekoilua, joten eiköhän tuo puoli ole kunnossa.
edit: Nykyään trimmaus tehdään ajoittain automaattisesti, joten yllä olevan voi unohtaa.
November 29th, 2015
Parin viime vuoden aikana ovat tulleet Mac Minit hyvinkin läheisesti tutuiksi, kun olen päivitellyt ja rempannut kahta alkupään Intel-mallia (alkujaan CD/1,66 ja C2D/1,83). Kätevän kokoisia, hiljaisia, tyylikkäitä ja lähes kymmenen vuoden iästään huolimatta edelleen monenlaiseen käyttöön sopivia pikkukoneita. Näitä saa nykyään jo halvalla, jopa alta satasella, siinä missä heikoimmistakin i5-malleista joutuu edelleen maksamaan helposti puolet uuden hinnasta. Eräänä syynä tietysti se, että ohjelmistotuki on loppunut aikapäiviä sitten etenkin Core Solo/Duo -malleilta.
Erityisen paljon rakkautta on osakseen saanut tuo (syntyjään) heikompi Mini, jonka olen päivittänyt lähes tappiinsa. Luonnontilassaan kone oli tällainen:
- Core Duo 1,66 GHz
- 1 Gt muistia
- 60 Gt 5400 RPM kiintolevy
- SuperDrive
- Mac OS 10.5 (Leopard)
Koneen aukominen oli ensimmäisellä kerralla hieman hermoja raastavaa, mutta kerrankin avattu kuoriutuu jo huomattavasti helpommin vaikka tavallisella pöytäveitsellä. Selkeät perusohjeet löytää iFixitin sivuilta.
Ilmeisimmät ja helpoimmat päivitykset ovat käyttöjärjestelmän päivitys Snow Leopardiin (omaan koneeseeni se ei kylläkään jostain syystä ikinä mennyt), muistin nostaminen täyteen kahteen gigatavuun ja mekaanisen kieputtimen vaihtaminen SSD:hen. Muistin ja kiintarin vaihto ovat kohtuullisen helppoja, vaikkei asemakehikon irroittaminen ja takaisin sovittelu ihan triviaalia olekaan. SSD:n ei tarvi olla viimeisintä huutoa, koska SATA 1 -ohjaimen maksiminopeus on kuitenkin vain 150 Mt/s. Itse laittelin halvan 60-gigaisen Zheino-kiinakamiksen, joka lukee ja kirjoittaa suunnilleen täydet 130 Mt/s.
Seuraavat kohennukset vaativat jo syvällisempää paneutumista ja asteen enemmän siviilirohkeutta. Vanhimmissa Mineissä suoritin oli poikkeuksellisesti Socket M (mPGA478MT) -kannalla ja päivitettävissä, siinä missä myöhemmin piiri integroitiin emolevylle. Vaihto-operaatio on täysin tehtävissä kotikonstein, mutta jäähdytyssiilin survominen takaisin paikoilleen ei ole erityisen hauskaa, ja nettifoorumien perusteella moni on saanut katkottua kiinnitykseen tarkoitetut muovipultit. Ohjeet taas iFixitissä.
Korvaavia Core 2 Duo -prosuja saa edelleen helposti vaikkapa eBayltä, mutta yli kahden gigahertsin versioista pyydetään jo oikeasti rahaa. Itse en aikanaan uskaltanut investoida kuin 2 GHz malliin, kun operaation onnistumiseen ei ollut hirveästi luottamusta. Hankkiessa kannattaa muutenkin olla tarkkana, sillä myynti-ilmoituksissa on toisinaan virheellisiä tietoja. Tärkein tieto on kanta, minkä lisäksi FSB:n pitää olla 667 MHz. Nopeimpien suorittimien saatavuus voi olla heikkoa, mutta ainakin 2 ja 2,16 GHz malleja näytti olevan edelleen hyvin tarjolla.
Piirisarja rajoittaa käytössä olevan maksimimuistin kolmeen gigatavuun, sillä viimeinen gigatavu peittyy I/O-alueen alle. Neljän gigan asentamisesta ei ole siten massiivista hyötyä kolmeen verrattuna, vaikka pientä nopeushyötyä tuleekin dual channel -tilan käytöstä. Oikea muistityyppi on DDR2 SO-DIMM nopeudella 667 MHz eli PC2-5300. Hieman nopeampi saattaa toimia, joten kannattaa kokeilla, jos sopivia on valmiina nurkissa – foorumeilla kokemukset ovat olleet vaihtelevia.
1,1-mallin omistaja törmää muistia lisätessään myös siihen, että vanha firmware ei tue kuin kahta gigatavua. Kätevät hakkerit ovat kuitenkin saaneet asennettua uudemman firmiksen, jolloin 1,1:stä tulee lähes kaikin puolin (ks. alla) Mac Mini 2,1 ja muistia saa 3 Gt Käyttöön. Tämäkin proseduuri vaatii jo jonkin verran harrastuneisuutta, mutta kyllä se ohjeiden mukaan onnistui. Ensimmäisen käynnistyksen jälkeen ruudulle tulee huolestuttavasti lähinnä roskaa ja kone jumittaa, mutta se on ilmeisesti täysin normaalia 🙂
GMA-koneiden viimeinen tuettu käyttöjärjestelmä on 10.7 eli Lion, jolle saa vielä hyvin ohjelmia (pl. Applen omat). Tietoturvapäivityksiä ei ole valitettavasti tullut enää pitkiin aikoihin, joten omalla riskillä mennään. Hakkerit ovat saaneet ainakin 10.8:n toimimaan kopioimalla ajureita vanhemmista käyttöjärjestelmäversioista. Ihan näin syvällisesti en asiaan enää ruvennut paneutumaan, sillä virittelyn määrä Lionin asennukseen verrattuna on melkoinen, ja käyttökoneessa kaiken pitäisi mieluummin toimia luotettavasti.
Lion tarkistaa koneen mallin sekä asennuksen että käynnistyksen yhteydessä ja kieltäytyy toimimasta havaitessaan alla olevan Core Duo -koneen (oli suoritin sitten oikeasti mitä hyvänsä). Ongelma on onneksi kierrettävissä helposti: asennus- ja käyttislevyltä löytyy tiedosto /System/Library/CoreServices/PlatformSupport.plist, johon voi lisätä seuraavan rivin:
<string>Mac-F4208EC8</string>
Muutoksen voi tehdä asennuslevylle muokkaamalla Lionin dmg-levytiedostoa ennen sen dumppaamista DVD:lle tai usb-medialle. Toinen tapa on asentaa käyttis tuetussa 2,1-koneessa, kuten itse tein, ja muokata tiedostoa jälkeenpäin. Käyttispäivitykset kannattaa asentaa samassa koneessa, sillä joku niistä jyrää uudelleen PlatformSupport.plist:n. Aivan samoin käy hakkeroidulla asennusmedialla, jolloin pitää joko target disk -moodissa tai levy irti nappaamalla käydä toisella koneella korjaamassa tilanne. Lisätietoja täällä.
Kaiken huhkimisen jälkeen vanha 1,1 näyttää tältä:
- Core 2 Duo 2,0 GHz
- 4 Gt muistia (josta 3 Gt käytettävissä)
- 60 Gt SSD
- SuperDrive
- Mac OS 10.7 (Lion)
Helpommalla ja luultavasti myös halvemmalla olisi päässyt ostamalla vähän uudemman käytetyn Minin, mutta siinähän ei olisi ollut mitään hupia eikä hohtoa. Hyvällä tuurilla sopivia jämäosia voi olla jo valmiiksi nurkissa muista päivitysprojekteista tai rikkinäisistä koneista, joten kaikkea ei tarvi hankkia erikseen tyhjästä. Lionin ja Snow Leopardin lisäksi olen ajanut Mineissä menestyksekkäästi 32-bittistä Linuxia (Lubuntua sekä Mintiä), joka toimii nykyään kaikin puolin kelvollisesti ilman sanottavaa säätämistä. 64-bittiset versiot eivät ole suostuneet asentumaan, luultavasti johtuen 32-bittisestä EFI:stä.
edit: T7600 on nopein Socket M -kantainen C2D. Normiversio on 2,33 GHz, mutta harvinaisempi T7600G tukee jopa yli 3 GHz kelloja – ikävä kyllä mikään OS X -työkalu ei ylikellotusta mahdollista.
November 8th, 2015
Jähnäilin pitkään SSD:hen siirtymisen kanssa, kun hinta tuntui kieputtimiin verrattuna korkealta ja luotettavuus kyseenalaiselta. Etenkin pahamaineiset OCZ Vertexit tekivät paljon huonoa pr:ää, eikä varhaisten Kingstonien luotettavuuskaan paljon ostohaluja herättänyt. Kesällä vaihtui työkoneeseen Samsung 850 EVO, josta vaikuttuneena rupesin tuoreen käännynnäisen raivolla päivittämään kotikoneita SSD-aikaan.
Ja onhan tämä komiaa! BIOS-jähnäilyn jälkeen Linux Mint on kahdessa sekunnissa työpöydällä ja Firefox lähtee sekunnissa päälle. Ennen muutamankin sekunnin jurnuttanut VLC napsahtaa käyntiin välittömästi. Ohjelmien käynnistelyssä harvoin tosin on hillitön kiire, mutta etenkin rinnakkaiset levypyynnöt nopeutuivat huomattavasti: vanhalla mekaanisella kiintarilla koko koneen toiminta hyytyi pahasti, jos useampi ohjelma käytti levyä samaan aikaan.
Suosion myötä vähän joka toinen firma on tunkenut kilpailemaan markkinoille, ja kaupasta saakin jo monenlaista. Kirjon toisessa päässä on “hinnat alkaen” -levyjä ja toisessa “yrityskäyttöön” tarkoitettuja, kalliimpia ja ainakin väitetysti luotettavampia laitteita. Väliin mahtuu nopeita prosumer-SSD:itä, joiden hinnat sijoittuvat ääripäiden väliin. Kaikkein halvinta ratkaisua tai PATA-levyä etsiville löytyy eBayltä tai DX:stä kiinakamista kuten Zheino sekä lukuisat eri King-alkuiset, muttei ston-loppuiset.
Itse laittelin oikeasti käytössä oleviin koneisiin Samsungin 850 EVO -sarjalaiset, jotka ovat paitsi järkevän hintaisia, myös markkinoiden nopeimpia SATA 3 -levyjä. Sampan oma 3D V-NAND (tms.) on ilmeisen kilpailukykyinen muistityyppi, sillä suurimmissa levyissä hintaero halvempiin kilpailijoihin kapenee tai katoaa kokonaan. Aika kertoo, miten luotettavia EVO:t oikeasti ovat – ainakin 840-sarjalaisissa oli vielä hidastumista – mutta toistaiseksi vaikuttaa hyvältä. 850:n firmiksestä on löytynyt jo TRIM:iin liittynyt bugi, joka tosin koskee vain Linuxia (levy mainostaa osaavansa puskuroidun TRIM:in mutta eipäs osaakaan). Uusimmissa kerneleissä ongelma on jo kierretty, eikä TRIM:iä ole tietysti mikään välttämätön pakko laittaa päällekään.
Satunnaiseen käyttöön tarkoitettuihin läppäreihin ym. projektikoneisiin on sitten tullut laitettua halvempia vaihtoehtoja. Dellin kirjoituskoneeseen meni Kingstonin HyperX Fur(b)y, joka sinänsä toimii, mutta ei pärjää nopeudessa Sampoille. Vanhaan MacBook Proohon asentelin vielä halvemman SSDNow!:n, joka kuitenkaan ei ole kaveria Nvidian SATA-ohjaimen kanssa ja jää siten vain SATA 1:n nopeuteen – samassa koneessa hetken majaillut EVO sai neuvoteltua täyden 3 Gb linkin. Eipä tuolla käytännössä paljon merkitystä ole, mutta hieman toki ärsyttää hukata puolet kaistasta. Seuraavaan leluprojektiin menee lyömättömän hintainen Zheino (60 Gt, 25 e posteineen); päivitän postausta kun on jotain käytännön tuloksia.
Aika pian SSD:iden perässä seurasivat hybridilevyt, joissa on yhdistetty SSD sekä mekaaninen kiintolevy. Vastaavalla tavalla toimivat SSD-cachet, joissa pieni SSD toimii enemmän tai vähemmän älykkäästi perinteisen kiintolevyn välimuistina: useiten käytetyt tiedostot, kuten ohjelmat, valuvat hiljalleen SSD:lle ja ovat sitten nopeita käsitellä. Vaikka hinta onkin hyvä, niin en ole näistä ratkaisuista kovin innostunut, koska vauhti voi huonoimmillaan olla aivan sama kuin perinteisellä kiintarilla. Toinen, teknisesti yksinkertaisempi mahdollisuus on pitää käyttöjärjestelmä ja ohjelmat SSD:llä ja paljon tilaa vievät datatiedostot kieputtimella. Yhden (1) kokeilun perusteella pienikin SSD-järjestelmälevy lisää sujuvuutta huomattavasti.
Tuttuun tapaan tällaiset muutokset luovat tarvetta erilaisille adaptereille ja sovittimille. Tilasin kiinalaisilta sekä mSATA- että M.2-adapterit, jotta kortteja saa tarvittaessa käsiteltyä pöytäkoneessakin. Samansuuntainen ongelma on 2,5″ SSD:n sovittelu pöytäkoneen 3,5″ paikkaan: tarkoitukseen on kaikenlaisia kehikkoja, mutta itse ruuvasin SSD:n toisesta reunasta kiinni normaaliin paikkaan. Tärinän tai kallistuskulman ei pitäisi merkitä puolijohteille mitään, joten levy voisi melkein yhtä hyvin vaikka roikkua johtojensa varassa.
Tekniikka kohenee koko ajan, joten muutaman vuoden päästä ollaan epäilemättä aivan eri tilanteessa. Jo nyt on ilmeistä, kuinka SATA 3 on käynyt nopeimmille SSD:ille liian hitaaksi, mitä yrittää korjata SATA 3.2 -standardi, jonka pitäisi mahdollistaa jopa kahden gigatavun nopeus. Oikeastaan kiinnostavampi tulokas on kuitenkin M.2, joka voi ohittaa SATA:n kokonaan (useimmat M.2-SSD:t tosin ovat SATA-sellaisia). Läppäreissä ja uusissa emolevyissä on jo paikkoja PCIe-pohjaisille M.2-korteille, jotka säästävät myös merkittävästi tilaa. Esimerkiksi Samsung lupailee 950 Pro:lle 2500 Mt/s lukunopeutta, joka on lähes viisinkertainen nopeimpiin SATA 3 -levyihin verrattuna.
Etenkin Apple on jo jonkin aikaa integroinut piirit suoraan emolevylle tilansäästön nimissä – veisihän erillinen 2,5″ mokko kohtuuttomasti tilaa paperinohuessa läppärissä, vaikka toisaalta päivitettävyys onkin kiva juttu. Villinä veikkauksena heitän, että jossain vaiheessa perinteinen DRAM-muistitekniikka konvergoituu NAND-muistien kanssa, jolloin perinteinen massamuistin ja RAM:n välinen kuilu kapenee tai jopa poistuu kokonaan.
edit: Zheino lukee 423 Mt/s ja kirjoittaa aika vaihtelevasti, keskimäärin 192 Mt/s. Linuxissa testeri löytyy valmiina paikasta Preferences – Disks ja sitten rattaan kuvasta Benchmark.
edit 2: ATA Secure Erase palauttaa vanhuuttaan hidastuneen levyn nopeuden ennalleen (toimi ainakin kokeilemani Sampan M.2-tikun kanssa). Kannattaa kokeilla levyä koneesta toiseen vaihtaessa / uudelleen asentaessa.
November 6th, 2015
Kun häntä on niin kovasti kehuttu siellä sun täällä, niin pistinpä virtuaalikoneessa pikatestiin Elementary OS:n. Kyseessähän on Debian/Ubuntu-pohjainen Linux-jakelu, jossa on keskitytty erityisesti ulkoasun ja käyttökokemuksen hiomiseen. Asennuslevyn saa ladattua tuttuun tapaan ilmaiseksi sivulta sekä 32- että 64-bittisenä versiona.
Asennuksessa ei ole vielä sanottavaa eroa tutumpiin distroihin, hyvin samat dialogit käydään läpi vaikkapa Mintissä tai Lubuntussa. Jostain syystä VirtualBox ei tykännyt toimia yhteen X:n kanssa, vaan reso jäi alkuunsa riittämättömäksi 640×480:ksi, kunnes pakotin VESA-ajurin päälle. Luultavasti Mintin kautta tuleva VB on hieman liian vanha ja Oraclelta saatava toimisi paremmin, mutta en nyt jaksanut ruveta ihan hillittömästi sen kanssa säätämään tämän kokeilun takia.
Buutin jälkeen päästään asiaan ja esille tulee Elementary OS:n työpöytä:
Huoliteltu, simppeli, eikä pelota vasta-alkajaakaan. Alapalkki on selvästi innoittunut Macin vastaavasta ja muitakin mäkkimäisiä piirteitä löytyy sieltä täältä, kuten vaikkapa asetuksista ja virtuaalityöpöydistä (joita toki on vähän joka toisessa ikkunamanagerissa muutenkin). Toinen väistämättä mieleen tuleva sukulainen on Chrome OS. Yläkulman Applications-tekstiä klikkaamalla saa näkyviin kaikki asennetut ohjelmat, joita voi myöhemmin lisäillä Software Centerin kautta – pohjalla on ilmeisen täysi Ubuntu, joten kaikki tarpeellinen on asennettavissa, jos tietää mitä etsii. Yläreunasta löytyy myös kalenteri sekä pikakuvakkeet keskeisimmille asetuksille.
Vakioselain on hieman yllättäen kustomoitu Midori, jolla toki hoituu normaali selailu, mutta harrastuneemman webbieinarin täytyy asentaa rinnalle mieluummin jotain muuta. Muitakin perussovelluksia on kustomoitu tai sitten kirjoitettu kokonaan itse paremman yhtenäisyyden nimissä. Pieniin yksityiskohtiin on jaksettu kiinnittää huomiota, ja mm. menut sekä ikkunat ilmestyvät ja katoavat tyylikkäästi. Nykytyyliin ikkunat tunkevat aika hanakasti itsensä koko ruudulle, mikä ei omaan käyttötyyliini täysin istu.
Lopuksi se tärkeä kysymys: mihin Elementary OS oikeasti sopii? Kohdeyleisö on selvästi vähemmän karaistunut Linux-kaarti, joka haluaa saada asioita tehtyä ilman isompaa vaivaa ja säätämistä. Mac OS X:stä lienee niin ikään kohtuullisen suoraviivaista siirtyä Elementaryn pariin, kun monet asiat ovat jo tuttuja. Tämän kaiken vastapainona on tietysti se, että moniin asetuksiin ei ole suoraa pääsyä ja työpöydän käyttäytymistä voi niin ollen muokata varsin rajallisesti. En itse laittaisi Elementaryä pääkoneelleni, mutta esimerkiksi tablettiin, miniläppäriin tai kotialttarille se voisi hyvinkin soveltua.
October 11th, 2015
Next Posts
Previous Posts
