Posts filed under 'retro'
Eräs pahimpia Panasonic JR-200 -koodailun esteitä on kunnollisen emulaattorin tai nopean siirtoratkaisun puute. Virtual Panasonic JR ei yksinkertaisesti riitä laitteistonläheiseen ohjelmointiin ja on muutenkin ajan hampaan pahasti kalvama Windows only -tekele. Kasettiportin kautta voi pöristellä softaa helposti sisään aidolle koneelle äänikortista, mutta 2400 bps käy tuskaisen hitaaksi vähänkin isommilla tiedostoilla, minkä lisäksi joka välissä pitää olla näppäilemässä latauskomentoja. Eli hakusessa olisi jotain “resetoi kone ja se lataa koodin” -tyylistä ratkaisua. Mitään sellaistahan ei tietenkään valmiina ole noin marginaaliselle koneelle, joten lähdimme Teron kanssa kyhäämään omaa siirtopiuhaa.
Elektroniikan vähäinen tuntemus asetti tiukat puitteet sille, kuinka valmiista komponenteista kikkale pitäisi tehdä ja kuinka mutkikkaaseen ratkaisuun rahkeet riittäisivät. Arduino oli tuttuna laitteena luonteva lähtökohta rajoituksistaan huolimatta, ja loput palaset koottiin normaaleista logiikkapiireistä: halpa EPROM, salpapiiri (latch) dataväylälle ja perinteinen GAL osoiteväylää dekoodaamaan. Sekaan vielä fiilispohjalta heitetty konkka kohinaa vaimentamaan 🙂 Olemattoman dokumentaation takia Panan laajennusväylän pinnitkin piti ensin selvittää omatoimisesti yleismittarilla – onneksi kaikki tarpeelliset sentään löytyivät. Sivussa piti opetella käyttämään eprommeria ja tutustua GAL-ohjelmointiin, mutta niistäkin selvittiin. Eprommerin käyttämiä jed-tiedostoja sai tehtyä eqn2jed-ohjelmalla. Tältä näyttää kahden väyläosoitteen dekooderi ($d800 ja $8000 viisi ylintä bittiä):
CHIP GALLI 16V8
i0=1 phi2=2 rw=3 vma=4 a11=5 a12=6 a13=7 a14=8 a15=9 gnd=10
i1=11 o7=12 o6=13 o5=14 o4=15 o3=16 o2=17 lat=18 rom=19 vcc=20
EQUATIONS
/lat = !vma * !rw * a15 * !a14 * !a13 * !a12 * !a11 * !phi2
/rom = !vma * !rw * a15 * a14 * !a13 * a12 * a11 * !phi2
Ohjelmistopuolellakin riitti haasteita, kun kolme tietokonetta piti saada toimimaan keskenään synkronoidusti. PC-päässä istuu lähetyskikkare, joka lähinnä lukee tiedoston levyltä ja lähettää sen Arduinolle sopivan verkkaiseen tahtiin. Arduinon sarjapuskuri vuotaa helposti yli (128 tavua kaikkiaan, kaksisuuntaisella lähetyksellä ilmeisesti 64/64), joten välillä pitää jäädä odottelemaan kuittausta. Suurin ongelma oli Artturin ja peeseen saaminen aluksi synkkaan, jottei tavuja menisi hukkaan puolin eikä toisin. 115200 bps sarjasiirto toimi lopulta varsin luotettavasti eikä ole edes nopeudeltaan pullonkaula. Sekä Linuxin että Arduinon pitäisi toimia suuremmillakin nopeuksilla: pikku kokeilulla myös 230400 meni läpi, mutta kun en ollut varma Mäkin tuesta, niin jätin nopeuskokeilut sikseen.
Arduinon ja Panasonicin välinen siirto vaati enemmän jumppaamista. Vaikka siirto meni varsin lujaa läpi suurimman osan ajasta triviaalillakin latchin rämpytyksellä, niin välillä tavuja kuitenkin putoili. Toimiva ratkaisu perustui lopulta siihen, että kun pana lukee siirrossa käytettävää muistiosoitetta, niin se liipaisee lopettaessaan Artturilta keskeytyksen, jossa liipaistaan salpapiiriin uusi arvo. Näin varmistui se, ettei liipaisu tapahdu kesken osoitteen lukemisen. Nopeus putosi samalla puoleen, mutta tärkeämpää oli saada tavut perille. Optimoinnin jälkeen todellinen siirtonopeus asettui n. viiteen kilotavuun sekunnissa. Silläkin täyttyy jo koko muisti seitsemässä sekunnissa pakkaamattomalla datalla.
Aiemmissa siirtopiuhoissani olin käyttänyt yksinkertaista alternating bit -toteutusta, jossa vaikkapa kahdesta pinnistä toinen on kello ja toinen itse data. Nyt oli kuitenkin käytössä juhlavat kahdeksan bittiä kerralla, ja mieli teki siirtää täysiä tavuja kerralla ilman bittien shiftaamista. Kotipolttoisena ratkaisuna tein niin, että peräkkäiset tavut muuttuvat joka kerta, jolloin Pana tunnistaa seuraavan tavun pelkästä arvon muutoksesta ilman erillistä synkronointia. Pitkien nollasarjojen ym. tehokkaan siirron vuoksi tavuihin sotketaan mukaan “kantoaalto”, joka miinustetaan vastaanottopäässä. Jokunen harva tilanne, jossa peräkkäiset tavut ovat sittenkin samat, hoidetaan erillisellä escape-merkillä.
Nyt on jo kotelokin ja kaikki. Oikealla Teron PETSCII:nä piirtämä piirikaavio, josta näkyvät piirit ja niiden väliset kytkennät tarkemmin. Kehityskohteita olisi tietysti lukuisia:
- Pienemmällä rommilla säästyisi tilaa levyltä: nyt on käytössä kokonaiset 256 tavua 128 kilon piiriltä. Mutta kun niitä sattui olemaan…
- Arduino Nanon voisi korvata ATMegalla, kunhan vaan saisi USB-liikenteen ja virransyötön jotenkin hoidettua. Toinen vaihtoehto olisi halvempi Arduino Micro.
- Sekaan roiskaistu yksinäinen konkka ei välttämättä tee mitään hyödyllistä: pitäisi tutustua joskus tarkemmin, mihin ja millaisia niitä oikeasti tarvitaan
- Siirtosofta voisi palata BASIC-tulkkiin ja ylipäänsä tehdä vähän enemmänkin asioita
- Koko härpättimelle päälle/pois-kytkin
- Resettinappi, jos mahdollista laajennusportin kautta
- Oikean kunnon piirilevyn teettämällä saisi tilaa säästettyä huomattavasti samoin kuin hyppylankasotkua
Puutteineenkin Panana ratkaisee pääongelman eli nopean koodin siirtämisen peeseeltä Panasonicille. Jatkokehityksen toppasi toistaiseksi se, että eBayltä haalimani Kiina-Nanot osoittautuivat viallisiksi (kloonatut FTDI-piirit eivät osaa kaksisuuntaista liikennettä). Kunhan saan toimivampia, niin julkaisen koko projektin sitten virallisestikin Panasonic-sivulla.
September 6th, 2014
Panasonic JR-200 on laite, jota on tullut pöyhittyä harvinaisen paljon ja syvällisesti, etenkin kun ottaa huomioon sen totaalisen marginaalisuuden. Harvinaisuus on toisaalta ollut juuri se syy, miksi tonkiminen on ollut tarpeen: yleisemmistä laitteista löytyy niin piirikaaviot kuin ohjelmointioppaatkin. Panan tapauksessa ylimääräistä haastetta on tuottanut myös se, että osa piireistä on tehty tai kustomoitu vain ja ainoastaan tuota yhtä laitetta varten, joten niistä ei välttämättä löydy kirjallisuutta.
Parin vuoden takaiset aiemmat yrittelyt tuottivat jo mukavasti tulosta, mutta monia asioita jäi edelleen selvittämättä, etenkin kun taannoinen haksorointi perustui lähinnä ROM:ien sisältöön ja piirien ohjekirjoihin. Sittemmin olen hieman rohkaistunut elektroniikan suhteen, joten ryhdyimme Teron kanssa jälleen kartoittamaan laitetta, tällä kertaa yleismittarin avulla. Huoltomanuaalistahan näitä samoja asioita löytyisi suoraan, mutta sen saanti on osoittautunut lähes mahdottomaksi, ja toisaalta tällainen lähestymistapa on varsin opettavainen koneen toiminnan syvällisessä ymmärtämisessä.
Uusia selvinneitä juttuja ovat mm. laajennusväylän pinnit, joista epäselvyyttä on oikeastaan enää muutaman osalta. Lisäksi IO-piiri MN1271 on lähes kokonaan kartoitettu paria porttia lukuun ottamatta ja kaikkiaan on syntynyt paljon syvällisempää ymmärrystä piirien rooleista. Esimerkiksi MN1544 on lopulta melko turha, sillä se lähinnä lukee näppäimistöä ja ilotikkua, minkä voisi hoitaa suoraviivaisemmin ja halvemmin ihan pelkällä prosessorilla. Hitachin “näytönohjain” tekee itse asiassa monenlaista juttua, kuten dekoodaa osoitelinjoja toisille piireille ja tuottaa kellon CPU:lle.
Sivumennen selvisi sekin, miten laajennusporttiin saisi automaattisesti käynnistyvän rommin. Kunnon siirtopiuha on siintänyt mielessä jo pidempään, mutta ilman tietoa laajennusliittimien toiminnasta sellaista ei ole ollut mahdollista tehdä, minkä lisäksi pitäisi jotenkin saada itse siirtosoftakin ladattua. Seuraavaksi siis tavoitteeksi laajennusliitäntään tuleva buuttaava rommi sekä muutaman pinnin siirtotiluttaja perinteiseen tapaan Arduinolta! Lisäilen laajennusportin dokumentaation Pana-sivulle, kunhan pinnit on avattu loppuun asti.
August 22nd, 2014
Lars Wadefalkin kehittelemä UNO2IEC on epäilemättä halvin tapa ladata pelejä Commodore 64:lle. Arduinon ja nepan välille kolvataan kuuden piuhan kaapeli, ladataan Arduinoon ohjelma ja käännetään Qt-projekti. Isäntäkoneen päässä on sitten helppo käyttöliittymä, josta voi ladata d64-tiedostoja. Fastloaderit eivät toki toimi, joten demoja on melko turha yrittää ajaa, lukuun ottamatta yhdellä kerralla muistiin ladattavia.
Dokumentaatio on hieman rajallista, joten esimerkiksi kaapelin teko-ohje löytyi puoliksi sattumalta mukana seuranneesta Excel-filusta. Pahimmaksi ongelmaksi osoittautui kuitenkin Qt-projektin kääntäminen, etenkin kun en ollut tuota Qt Creatoria koskaan käyttänyt. Tämän ohjeen perusteella sain projektin ylipäänsä latautumaan säätämällä “kitin” asetuksia. Lisäpalikka QextSerialPort piti purkaa samalle tasolle kuin projektihakemisto itse, eikä suinkaan sen alle. Näiden jälkeen iski vielä niskaan hämmentävä yhteensopivuusongelma, sillä tuoreehko Qt 5 ei projektia kääntänyt virheellisten polkujen takia, ja Qt 4:n (4.8.6) kanssa puolestaan puuttui QTimerin vaatima vakiomäärittely. Rajapinta on jossain välissä muuttunut, mutta heivaamalla koko Qt::CoarseTimerin mäkeen funktiokutsusta käännös meni läpi.
Kuten kuvasta näkyy, johtoa ei ole työläs tehdä. Nepan pään pinnien numerot löytää esim. täältä. Jäi hieman epäselväksi, olisiko joihinkin piikeistä pitänyt laittaa 10 ohmin vastukset, mutta tuntuipa tuo toimivan ilmankin. SD2IEC:lle pätsätty pelikokoelma näyttää toimivan hyvin myös UNO2IEC:n kanssa, joitakin pelejä lukuun ottamatta. Summa summarum: halpa ja monessa suhteessa kätevä tapa siirtää tiedostoja nepan suuntaan, kunhan tiedostaa rajoitukset ja on valmis käyttämään jonkun hetken kolvaamiseen sekä ohjelmien kanssa tusaamiseen. Kiina-Arduino 6 € posteineen, dinni, johdonpätkä ja palanen piikkirimaa tekee kokonaishinnaksi noin kympin.
edit: Niin tokihan tämä toimii yhtä lailla Vicin tai +4:n kanssa. Latailin juuri kokeeksi jotain demoja Plussalla.
August 16th, 2014
It turns out that in the Finnish and French versions of the Canon X-07 manual the cassette port is described incorrectly. Maybe the port is different on the Japanese model, or maybe there was something lost in translation. Anyway, as the original data cable is kind of hard to get these days, you may want to make one of your own. Here’s the correct pinout for a PC->Canon cable:
- Pin 5 – MIC tip
- Pin 4 – EAR tip
- Pin 2 – EAR and MIC sleeve
You can, of course, leave the MIC plug out if you don’t need to transfer anything back from the machine. 3.5 mm mono plugs seem to work, even though it might be a better idea to use stereo plugs and leave the ring unconnected. Thanks to Tero H. for figuring out the correct pinout!
As you can see on the right, the English version of the manual has the pins numbered correctly.
August 15th, 2014
This time in English, as this blurb might benefit the international Google-using audience, too. As you might know, Amstrad CPC6128s came equipped with various versions of the CRTC chip: most of them clones of the Motorola 6845 (read more here). The problem from a demoscener’s point of view is that they weren’t identical in every respect and, thus, very low-level demo stuff might not run. Both of my machines happened to have a CRTC0, which meant that I couldn’t run one of the top prods, From Scratch. Some older demos might be the opposite, namely CRTC0-only.
Various versions of the chip are occasionally available on eBay and I happened to come across a promising CRTC1. Changing the whole chip seems a bit brutal, but according to some accounts on CPC forums, you can piggyback two chips on top of each other and install a switch – unfortunately nobody seemed to give exact instructions. As my second 6128 was a bit busted anyway, I decided to give it a go. The best bet from a layman’s perspective seemed to be installing the switch to Vcc: bend pin 20 up on both chips, solder together the rest, and install a two-position switch that directs 5V to one CRTC or the other.
And it works! From Scratch runs now and DTC reports the version correctly depending on the switch position. See below how the kludge looks like:
According to some rumors some people have installed even three chips on top of each other. After that you start getting close to the keyboard, tho. The contacts might be a bit hard to get working flawlessly, I guess. Then again, from a demo perspective a CRTC2 is a useless piece of junk – not much will work anyway. Funnily enough, the problem child is the genuine Motorola chip 🙂 CRTC3 and 4 are part of the ASICs of the very last last CPC models, so they don’t exist in the wild as separate chips.
August 9th, 2014
Posti toi tällä kertaa Canon X-07:n, joka on hieman hämmentävä “miniläppäri” vuodelta 1983. Yhtäältä kone on melko tyypillinen aikansa kasibitti, mutta sisäinen näyttö, pattereilla toimivuus ja kannettavuus tekevät siitä varsin poikkeuksellisen. Canonilla näyttää iskeneen pahin mahdollinen poropietarimeininki, sillä mikään laitteessa oleva liitin (laajennusväylä, sarjaportti, virtaliitin, rinnakkaisportti) ei noudata ulkoisesti minkään sortin standardia.
Sisuksissa on ilmeisesti 2,5 MHz Z80-klooni (NSC800N) ja kahdeksan kiloa SRAM-muistia. Pohjassa olevan luukun takaa saa asennettua vielä toisen 8k lisää. Siniharmaa LCD-näyttö on 20×4 merkkiä ja kun yksi merkki on 6×8 piksua, niin saadaan 120×32 kokonaisresoluutio. Näyttö pystyy osoittamaan yksittäisiä pikseleitä, joten aito grafiikka on sinänsä täysin mahdollista. Äänistä vastaa jokin mahdollisimman karu piipperi, luultavasti kellopiirin yksi jalka. Pohjasta löytyy lisäksi laajennuskorttipaikka, johon sai erilaisia ohjelmia – oman koneeni mukana ei tosin mitään tullut. Käynnistettäessä X-07 menee tuttuun BASICiin. SRAM-muistin ja paristojen ansiosta omat ohjelmanpätkät säilyvät sammutuksen yli.
Ensimmäinen ratkaistava ongelma oli virtalähde, sillä se oli kadonnut koneesta johonkin ajan virtaan. Netin tietämän mukaan X-07 tarvii 4,5 V jännitteen. Liitin on jokseenkin hankala, sillä siinä on kaksi paksua piikkiä. Napaisuus selvisi helposti yleismittarin avulla ja piikeille löytyi vastinparit lopulta hieman modatusta naaras-molexista (ks. kuva alla). Jännite meni sittenkin ensin väärin päin, mutta onneksi siitä ei seurannut mitään tuhoa. Canon näyttää toimivan ihan tyytyväisenä viidelläkin voltilla.
BASIC-ohjelmointi ei pitkälle kanna, joten toki tuolla huvittaisi ajaa jotain omaa Z80-koodia. Kasettiportista saisi ladattua ainakin beisikkiä, ehkäpä binääriäkin. Toinen vaihtoehto siirtelyyn on sarjaportti, joka tosin on jännitteiltään TTL-tasoinen. Toistaiseksi ohjelmoinnista ei ole löytynyt mitään kunnollista dokumentaatiota: ainakin grafiikan käsittely, piipperin käyttö ja jonkun sortin ajastus – mieluusti keskeytys – pitäisi selvittää.
Lisätietoja Teron blogista.
August 8th, 2014
Kun mä liityin Sinclair-jengiin, niin halusin tietenkin HYVÄN massamuistin. Sellasen, jolla voi tehdä muutakin kuin tuhota kalliit kasetit ja joka ei jää pieneks heti kättelyssä. Ne jotka jo kuulu jengiin, sano että SE RUPINEN MICRODRIVE ON PERÄISIN SIR CLIVEN HANURISTA.
Yrittelin vuosi pari sitten ohjelmoida QL:ää, ja vaikka laite löikin näpeille joka käänteessä, en ollut edelleenkään antanut täysin periksi. Tein silloin siirtosoftan, jolla sain Arduinon kautta siirrettyä riittävän nopeasti omia koodinpätkiä koneen muistiin ajettaviksi. Homma tyssäsi – ja käämit paloivat totaalisesti – siihen, kun onneton microdrive-asema haukkasi viimeisenkin nauhan lounaakseen. Mitään vaihtoehtojakaan ei netistä löytynyt, joten laite jäi odottamaan aikaa parempaa. Ainoaksi julkaisuksi jäi Nyan Leap.
Tämän vuoden keväällä alkoi kuulua huhuja, että QL:ään olisi tulossa kortinlukija myyntiin ja toden totta: SellMyRetrossa niitä on vielä tälläkin hetkellä jokunen 60 punnan kohtuullisehkoon hintaan; ostakaa kiiruusti pois, tiedä koska noitakin taas tulee. Mukana tulee normirommin korvaava kohennettu Minerva, FAT32-formatoitu 4G muistikortti sekä pieni piirilevy, jolla istuu SD-paikka.
Asennus ei ollut vaikeaa: kone auki, vanhat rommit mäkeen, Minerva tilalle (laitoin vasemmanpuoleiseen paikkaan), microdrive mäkeen, kortinlukija tilalle, kone kiinni. Ihan suorilta ei lähtenyt, sillä juuressa oli laajennetun koneen vaativa iso levytiedosto. Hakemistosta qlsd-starterpack löytyi sopivampi kolmemegainen tiedosto, jolla kone lopulta buuttasi sievästi. En ole toistaiseksi löytänyt mitään suoraviivaista tapaa kirjoittaa suoraan levytiedostoon. Q-Emulatorilla sen pitäisi onnistua, mutta softa on Windows/Mac-only ja maksaa rahaa, joten olkoon. Saan siirrettyä binääriä muistiin toistaiseksi ihan riittävästi omalla siirtokaapelilla, mutta olisihan tuo formaatti hyvä selvittääkin joskus.
Koneen käytettävyys nousi siis kohisten melko pienellä investoinnilla ja helpolla virittelyllä. Moderni muistinlaajennus olisi vielä kiva ylläri – sellaisesta onkin ollut huhuja, muttei vielä mitään valmista. Vanhoja laajennuksia ei myynnissä näy, ja niiden hinta kohoaisi luultavasti täysin kohtuuttomaksi. Jos jotain saan itse vielä aikaan, niin sen pitää toki toimia aidolla peruskokoonpanollakin.
QL-SD asennettuna (ja pölyä)
August 4th, 2014
Noin viikko sitten kuulimme Manun kanssa mielenkiintoisen vinkin suomalaisten tietokonepelien varhaishistoriasta: Telmac TMC-1800:lle oli kuulemma olemassa kotimainen shakkipeli. Pienen googletuksen avulla löytyikin alkuperäinen ohjelmoija, Raimo Suonio, joka kertoi pelin syntyhistoriasta paljon lisätietoa. Chesmac on peräisin niinkin kaukaa kuin vuodelta 1979, joten suomalaisen pelinkehityksen alku siirtyi juuri viisi vuotta taaksepäin. Keräilen tähän listaan löydöksen saamia mediamainintoja:
Kiinnostusta aiheeseen tuntuu siis riittävän. Tällä hetkellä on talteen saatu pelin ohjekirja ja Topdatan hinnasto, mutta kasetista tai itse peliruudusta ei ole vielä edes kuvaa. Pitkän linjan tavoitteena on arkistoida peli lähdekoodeineen toimivassa muodossa ja saada sitä myös ajettua oikealla koneella, jos vain suinkin mahdollista.
July 28th, 2014
Pienenä välipalana Spectrumin Wonder AY -laajennus, jolla saa kumpparikoneeseen tai Plussaan 128k-yhteensopivan PSG:n. Halpaa kuin makkara – äänipiireineen Lotharekilta 23 euroa. Aika yksinkertainen kalikka lopulta, sillä piirilevyllä on PSG:n lisäksi lähinnä läpivienti toiselle laitteelle ja ohjelmoitava logiikka, joka ohjaa porttiliikenteen oikeisiin pinneihin. Neukkutyyliin ulostulo on stereo, eli yksi kanava on vasemmalla, yksi oikealla ja yksi keskellä. Lieneekö tämä nyt sitten ABC-stereo?
Yllättävän moni demo tukee tällaista yhdistelmää. Totesin toimiviksi ainakin nämä, mutta lisääkin löytynee. A tiny list of Spectrum demos supporting 48k+AY:
- 4D Demo 8
- A Brief History of Vacuum Cleaner Nozzle Attachments
- Critical Error
- Dizzzruptor
- EUA
- Gemba
- Gm BiT
- Haiku
- Higher State
- Insane – osa osista välkkyy 48k:lla
- Mission Highly Improbable
- New Wave
- Raving Spectrumtomatoes
- Reliable Fraud
- Shock – uusi löydös, kovaa oldskool-tekkiä
- The Lyra II
- The Unhanged – omakin tekele
- Western Propaganda
- ZX Debut
48k:lla toimivista ja PSG-ääniä tukevista peleistä on kokonainen lista. Halvalla tehtyjä 128k-pelejä? 🙂 Vastaavaa moduulia valmistettiin jo takavuosina ainakin Melodik-nimellä. Hieman lisätietoja täällä.
July 25th, 2014
Näin 20. Vammala Partyn ja samalla partyn 20-vuotisjuhlan kunniaksi lupasin kirjoittaa jonkun sortin historiallisen katsauksen, eli eipä muuta kuin kirjoittamaan. Listasta löytyvät kaikki pidetyt partyt vuosineen sekä lyhyt kuvaus – vanhoista partyistä kirjoitettiin myös asiaankuuluvasti raportteja – joten keskityn tässä lähinnä kiikkustuolihenkiseen sekalaiseen muisteluun.
Ensimmäinen Vammala Party, lisänimeltään Snap, Crackle & Pop, pidettiin 31.7.1994 Illon pikku koululla, joka saatiin Mikon isän kautta päiväksi käyttöömme. Paikalle ilmaantui reilu viitisentoista tuttua paikallista tyyppiä, joista suuri osa nähtiin paikalla yhä tänäkin vuonna. Olimme kuulleet tällaisista “partyistä” jo ainakin 1993, mutta innostus oman järjestämiseen heräsi vasta sitten, kun oli ensin käyty Rovaniemellä asti (kökköisessä) Abduction’94:ssä. Myöhemmin samana kesänä innokkaimmat lähtivät sitten jo Assemblyynkin.
Omalta osaltani seuraava vuosi jäi väliin, kiitos Oy Tornituote Ab:n. Sylvään yläasteella Vammalan keskustassa järjestetty Kokkoontumine jäi lyhyeksi, koska atk-opettajan piti olla koko ajan paikalla tilaisuutta valvomassa. 1996 saatiin käyttöön jo kelpo tila, Karkun työväentalo, jossa järjestettiin myös kahdet seuraavat partyt sekä Turbohyttynen BBS:n käyttäjätapaaminen. 1996 ohjelmaan ilmaantuivat suuren maailman malliin kovalevyntyöntö (tuolloin oikein kunnon murikoilla) sekä korpunheitto. Käytössä oli ensimmäistä kertaa myös videotykki, Electrohomen massiivinen CRT-loota. Työväentalolla oli riittävästi tilaa, mutta se oli varustukseltaan muuten vaatimaton: ikkunoihin piti teipata jätesäkkejä salia pimentämään, nukkumista yriteltiin puulattialla, eikä missään ollut suihkua. Niinpä sunnuntaina porukka haisi jo melko ummehtuneelle, ehkä lukuun ottamatta kotona virkistäytyneitä karkkulaisia.
Aivan ensimmäisillä partyillä ei tietenkään käytetty alkoholia: suuri osa kävijöistä oli reippaasti alaikäisiä, eikä moinen olisi muutenkaan tullut jossain yläasteen tiloissa kyseeseen. Ihan tarkkaan en muista, koska viinapiru Vammala Partyyn saapui, mutta ainakin vuoden 1997 Tiara Joulun raportissa on ilmeisiä viittauksia aiheeseen. Meno on, yhtä kaikki, pysynyt hyvin hanskassa vuosien varrella, vaikka lauantai- tai sunnuntaiaamun krapulasta lieneekin monella omakohtaista kokemusta.
Osapuilleen tässä vaiheessa vanhemman pään porukka alkoi jo kadota muualle – etenkin Tampereelle – opiskelemaan. Kesiä vietettiin kyllä edelleen tiukasti koto-Vammalassa, mutta tietynlainen muutos ja eriytyminenkin oli meneillään. Viimeiset kaksi “aitoa” Vammala Partyä järjestettiin jälleen koululla, nimittäin keskellä metsää Horniossa. Lähiverkot sekä Internet alkoivat olla tuttuja kaikille, ja niinpä koulun ala- ja yläkerran väliin viriteltiin koaksiaalikaapelilla oikein lähiverkko. Internet sai vielä odottaa, mutta 1999 äänestys hoidettiin jo verkossa, C-kielellä kyhäämälläni CGI-palvelulla. Ei muuten ollut ihan sopivin kieli siihen hommaan.
2000-luvun alussa skenetys ja Vammala Party olivat hieman hyytymään päin: 2002 partyä ei edes järjestetty, varsinkin kun Mikko oli Oy Tornituote Ab:n leivissä. Vuonna 2001 alkoi Pelikonepeijaisten traditio, eikä skenekompoja järjestetty ollenkaan. Samalla partypaikaksi vaihtui Ylöjärvellä sijaitseva Voionmaan opisto, joka saatiin siellä opettajaksi edenneen Manun kautta. Voitsilla oltiinkin sitten toistakymmentä vuotta, ainakin 2014 asti. Välillä partypaikkana oli Näsikeskus, välillä iso luokka ja jos kävi säkä, niin juhlasali. Internet saatiin käyttöön Pelikonepeijaisiin, vaikka Linux-purkin kautta jaettu ISDN ei vauhtihulluutta juuri aiheuttanut, sen enempää kuin kaikenkarvaiset tukkeentuvat alkupään palvelimetkaan.
Notkahduksen jälkeen demoskenepuuhatkin palasivat ohjelmaan vuoden 2003 Wheeeee!-partystä alkaen. Alkupään partyillä käyneitä tyyppejä tippui pois, mutta tilalle tuli uutta verta, joten kävijöitä on aina riittänyt vähintäänkin kohtuullisesti. Uuden polven mukana kuvioihin ilmaantuivat jossain vaiheessa myös RC-autot ja lennokit, joilla on päristelty jo yli kuusi vuotta. Vakiokävijöiden määrä on vakiintunut sittemmin reilun parinkymmenen paikkeille, mikä on vielä sopivasti hallittava määrä. Pitkälti invite-onlyn sekä rajatun kävijämäärän takia paikkojen rikkomisilta tai kamojen pöllimisiltä on onnistuttu toistaiseksi välttymään.
1994–2014 on ehtinyt tapahtua melkoisia teknisiä muutoksia edellä mainitun verkottumisen lisäksi. Alkupäässä suosituimpia laitteita olivat tasaväkisesti Amigat ja PC:t, mutta vuosikymmenen loppua kohti Amigat vähenivät hiljalleen vuosi vuodelta. Viime vuosina ne ovat tehneet taas paluun, ja tänä vuonna nähtiin peräti neljä Amiga-demoa. PC-koneiden rinnalle ilmestyivät 2000-luvun alussa Mac-läppärit, jotka näyttävät jääneen pysyväksi ilmiöksi. Harvempi enää jaksaa muutenkaan raahata paikalle täysikokoista pöytäkonetta. Retrorauta on niin ikään tullut jäädäkseen, ja olihan jo 1997 demokompossa MSX-tuotos omalta Lieves!Tuoreeltamme. Kännyköistä nyt sitten puhumattakaan.
Tätä kirjoittaessani Vammala Party on siis 20-vuotias vetreä vanhus ja heti Assemblyn jälkeen vanhin säännöllisesti järjestetty suomiparty. Tapahtuma on vakiinnuttanut muotonsa peli- ja skenekompoineen, grillauksineen, myyntipöytineen, DJ-setteineen, retrokoneineen ja kylmälaukkuineen, eikä suuria muutoksia sen suhteen liene näköpiirissä. Tällä hetkellä suurin kysymysmerkki on ensi vuoden (2015) tila, sillä Voionmaan ja Oriveden opistot yhdistyvät ja nykyinen koulutustoiminta siirtyy sitä myöden Orivedelle. Kuvio on tällä hetkellä vielä avoin, mutta vaihtoehtoja on vuoden mittaan ryhdyttävä pohtimaan. Oli miten oli, Vammala Partyn liekki ei sammu, ja jokin ratkaisu keksitään ilman muuta.
Lopuksi jokunen kuva vuosien varrelta:
-
-
Kutsu vm-1994
-
-
Foita ja kyyainnak, 1996
-
-
Työväentalolla, ehkä 1997
-
-
Työväentalolla 1998
-
-
Viskibanaani, 1999
-
-
1. kertaa Voitsilla, 2001
-
-
Näsikeskus v. 2003
-
-
2005 heitettiin näppistäkin
-
-
Kitar’ sankarit, 2006
edit: Mikolta tarkennusta Kokkoontumisen käänteisiin ja 2002 välivuoteen.
July 21st, 2014
Next Posts
Previous Posts
