Posts filed under 'retro'
Jos ei halua säilytellä valtavia määriä levykkeitä ja kasetteja nurkissa ja siirrellä tiedostoja hämärillä kaapeleilla, niin kortinlukija on retrohörhön ystävä. Itsellänikin taitaa moisia olla jo kahdeksan kappaletta ja yhdeksäs tulossa. Muuten kätevissä laitteissa on kuitenkin usein se ongelma, että ne toimitetaan ainoastaan koteloimattomina piirilevyinä. Kallista ja hankalasti saatavaa vehjettä ei viitsisi rikkoa eli pitää kyhätä jostain kotelo. Itse olen käyttänyt tarkoitukseen yleensä normaaleja muovisia laitekoteloja, joita voi viilata ja veistellä (sormien kärsimisen uhalla) tarpeen mukaan nappien, ledien, kaapelien ja liittimien mukaisiksi.
Piirilevyt tuppaavat olemaan kaikki eri muotoisia ja kokoisia, joten välillä laitekoteloiden kanssa tulee ongelmia. Tuskaisimpia tapauksia oli divIDE (ks. kuva), joka oli koteloon kolmisen milliä liian leveä. Ratkaisuna oli nävertää koteloon lisätilaa kaivertamalla sisäpuolelle urat molempiin reunoihin. Hiomista piti jatkaa niin pitkälle, että muovi alkoi olla jo läpikuultavaa ohuimmissa kohdissa. Jos sopivaa koteloa ei ole ollut saatavilla tai tyyliseikoilla ollut väliä, niin välillä kuori on syntynyt jostain aivan muusta laitteesta, joka on saanut luovuttaa nahkansa uuteen käyttöön. Eräänä ajatuksena romukasaa tonkiessa tuli mieleen rakentaa seuraava kortinlukija vanhaan mäkkihiireen.
Vasemmalta lukien divIDE Spectrumille, SatanDisk Atari ST:lle, 1541 Ultimate Commodore 64:lle ja Turbo MMC BBC:lle. Kaikissa muissa geneerinen Bebekin laitekotelo paitsi MMC:ssä, jossa suolestettu Farallonin ethernet-adapteri.
October 17th, 2012
80-luvun tietokoneista saa ulos monenlaista videosignaalia: useimmista ainakin compositea ja kotitelevision antennilittimeen sopivaa RF-moduloitua mössöä. Joskus luman ja chroman saa erikseen ulos (s-video) tai jopa laadultaan ylivoimaista RGB:tä. Monikin laite käsittelee värejä sisäisesti RGB:nä, mutta piuhoja ei välttämättä vedetty mihinkään liittimeen käyttäjän ulottuville. Tässä on jo neljä eri formaattia, ja kun päälle lisätään PAL/NTSC-koodaus, eri jännitetasot kuten TTL sekä kymmeniä erilaisia liittimiä, niin sekasotku alkaa olla valmis.
Periaatteessa olisi aina paras käyttää RGB:tä, jos suinkin mahdollista, mutta joissakin tilanteissa se ei ole mahdollista tai edes perusteltua:
- Halvat videodigitoijat, kuten oma EasyCapini, eivät tue RGB:tä
- Vanhat telkkarit tai näytöt eivät nekään aina ota RGB:tä sisään (telkkarit eivät edes compositea)
- Videotykit kelpuuttavat videosignaalia tyypillisesti vain compositena ja s-videona. Joskus RGB onnistuu VGA-liitännän kautta erillisellä adapterilla.
- RGB vaatii mutkikkaamman kaapeloinnin, erillisen herätejännitteen näytölle ja valtavan SCART-liittimen
Mm. Amiga 500 ja Amstrad CPC eivät anna väreissä ulos kuin RGB:tä, joten konversiolle on tarvetta. Molempiin oli myynnissä erillinen modulaattori, joka teki RGB:stä RF:ää tai compositea. Joistakin laitteista, kuten monista Sinclaireista, compositea kyllä saa koneen perästä, mutta laatu on niin surkea, että muunnos kannattaa joka tapauksessa tehdä erikseen.
Halvin ja luultavasti helpoimmin saatavilla oleva tapa konvertoida RGB:stä eteenpäin on vanha videonauhuri, jos sellainen sattuu nurkissa olemaan. Itse en moista mötköä pöydälleni halunnut, joten lähdin tutkimaan saisiko jostain halvalla soveliasta pientä purkkia. Itse tehtävähän ei ole mutkikas ja hoituu suunnilleen yhdellä piirillä, joten hintojen voisi olettaa olevan kohtuullisia, mutta toisaalta laitteita tehdään pieninä erinä ammattilaismarkkinoille, joilla katteet ovat korkeat.
Sopivia purkkeja on myynnissä yllättävän vähän ja niissäkin on mukana hintaa nostamassa kaikenlaisia turhia toimintoja. Pitkähkön selailun jälkeen päädyin Threedoubleyoun myymään RGB to s-video converteriin, joka tuli maksamaan kaikkineen noin sata euroa. Heikkoutena se, että laite ei tee compositea ja s-videokin tulee SCARTista pihalle. Adapterillahan siitä selviää – jopa mukana tulee sopiva – mutta lopputuloksesta tulee jonkun verran hatara, etenkin jos s-videon vielä konvertoi compositeksi erillisellä konvertterilla. Noin yhden illan puuhastelulla sain vedettyä sisältä purkin kylkeen erillisen liittimen molemmille ja lopputulos on oikein kätevä kaikin puolin. Chroman perään riitti laittaa 470 pF:n konkka ennen lumaan yhdistämistä compositea varten, eipä juuri muuta. Hienostelumielessä tein vielä kytkimen lumalle, jotta compositesta saa tarvittaessa mustavalkokuvaa ja jotta s-video häiriintyy mahdollisimman vähän toisesta liittimestä. Lopullisena silauksena olisi voinut vetää vielä erillisen äänilähdön vaikkapa ministereoplugille, mutta se jäi tällä erää tekemättä.
October 11th, 2012
Retroilu oli hetken kesäteloilla, mutta nyt palasin taas romuläjän äärelle. Kokoelmaan oli päätynyt (kiitos Muton) jo aiemmin puolikuntoinen Salora Fellow. Kuminäppis toimi huonosti ja kuva oli punainen, vaikka pitäisi olla vihreä. Värejä säätäessäni ikivanhat trimmerit hajosivat molemmat, minkä jälkeen kone meni kaappiin odottamaan parempaa hetkeä. Kirjoitin trimmerien koot lapulle sentään muistiin, mutta hukkasin lapun, joten ostin ulkomuistista 10k:n ja 2,2k:n. Ne olivat onneksi oikeat (vasemmanpuoleiseksi käy myös 2k) ja sain värit takaisin. Säätöjä ainakin riittää, nimittäin väreille on kaikkiaan kolme eri trimmeriä. Kuminäppiksen toiminta kohentui riittävästi putsaamalla kosketuspinnat. Vammala Partyiltä tärppäsi vielä 16 kilotavun lisämuistikin laitteeseen.
Vaan on tuo karu vehje. Näyttöpiiri (Motorola 6847) edustaa 70-luvun designiä, joten spritejä ei ole, grafiikan maksimitarkkuus on 128×64 neljällä kiinteällä värillä – joista yksikään ei ole musta, sivuja ei ole ja tekstimoodin merkistö on kiinteä. Grafiikkamuistin käsittely ruudunpiirron kesken aiheuttaa ruudulle lumisadetta, kun graffapiiri joutuu väistämään väylältä. Melko mahdotonta tehdä mitään näyttäviä pelejä, kuten kuvasta näkyy. Äänipuoli on yhtä lailla karu: pohjassa olevaa pietsoa voi rämpyttää CPU:lla paljon tehoa käyttäen. Alkuperäinen kuuden kilon muisti ei paljoon riitä, mutta näin äveriäällä lisämuistin omistajalla on käytössä sentään kokonaiset 22 🙂 Kaiken kurjuuden keskellä istuu päätään pidempänä 3,58 MHz Z80, suhteellisen tehokas prosari, joka ei juuri pääse oikeuksiinsa muiden piirien rajoituksien takia.
Historiallisessa tarkastelussa Fellow edustaa 80-luvun alussa markkinoille kiireellä tehtyjä kotimikroja, jotka koottiin halvoista standardikomponenteista. Suomalaistahan koko laitteessa ei ole kuin pelkkä tuotemerkki, sillä käytännössä samaa laitetta myytiin maailmalla nimillä VTech Laser 200, Dick Smith VZ 200 ja Texet TX8000. Toinenkin televisiofirmamme, Finlux, vaihtoi logonsa samalla tavoin Dragon-tietokoneeseen ja sai näin kotimaan markkinoille suomalaiselta kalskahtavan laitteen. Myös Salora teki saman tempun vielä Salora Managerin kanssa – tällä kertaa paketoitiin uudelleen VTech Laser 2001. Vaikka nimet vähän samalta kuulostavatkin, ei Fellowlla ja Managerilla ole teknisesti juuri mitään yhteistä, joten samat lisälaitteet, pelit ym. eivät toimi koneiden välillä ristiin.
edit: Muistia on ilmeisesti vain 4 kiloa, 2k VRAM + 2k normaalia.
October 8th, 2012
Hankin keväällä kertarytinällä kaksikin Amstrad CPC 6128:aa, koska en oikein luottanut siihen, että saisin yhdellä yrittämällä toimivan. Toinen oli englantiversio CRTC0:lla ja toinen hiukan eksoottisemmin espanjaversio CRTC1:llä. Ammuskene on jossain määrin jakautunut näyttöpiirien suhteen – on nimittäin olemassa produja, jotka ehdottomasti vaativat jomman kumman CRTC:n. En saanut enkkukoneella ajettua esimerkiksi From Scratchia. 3″ korpuille on mälsä yrittää kirjoitella mitään netistä ladattua, mutta HxC teki elämästä helpompaa.
Kun enkkukone osoittautui toimivaksi, niin spaniardi unohtui puoleksi vuodeksi töihin retrohenkiseksi työpöydän koristeeksi. Nyt tarjoutui kuitenkin tilaisuus myydä El Ammu hyvään kotiin, joten ei muuta kuin masiina testiin. Ensimmäinen silmin havaittavana ero kahden koneen välillä on tietysti näppäimistön kieli. Espanja on sen verran suuri kielialue, että sille kannatti tehdä oma näppäimistönsä (tai sitten kyse oli tuontipolitiikasta tms.). Niinpä omana nappinaan on mm. ñ ja toimintonäppäimissä lukee mais, intro, copia jne. Kuoretkin on tehty kokonaan omat eikä pelkkä näppäimistö, sillä liittimien kuvaukset ovat espanjaksi. Ehkä suurin yllätys oli se, että näppäimistöissä on täysin erilainen tuntuma: brittikoneessa on hieman muovinen mutta ihan käyttökelpoinen näppis, kun taas spaniardissa jäykkä, jota saa todella punnertaa.
Noh, ei muuta kuin piuhat kiinni ja kones käyntiin. Kuva tuli, ääntä kuului ja näppäimistö toimi, mikä oli melkein enemmän kuin uskalsin toivoa. Sitten alkoikin säätörumba, sillä levari ei edes inahtanut. 12 voltin piuhasta oli liitin rikki, mutta laatikoita penkomalla löytyi onneksi juuri sopiva korvike, mikä ei kuitenkaan tilannetta kohentanut. Siispä HxC kiinni ja uusi yritys. Tunnelma lähestyi aallonpohjaa, kun HxC:kään ei ladannut yhtään mitään – onko tässä jotain oikein kunnolla rikki? Iso-Britannian edustaja ajeli puolestaan ohjelmia aivan iloisesti samoilla asetuksilla.
HxC:n toimimattomuus selittyi lopulta sillä, että ulkoisen levyaseman liitin oli yksinkertaisesti törkyinen vuosia varastossa pölyynnyttyään. Sisäisen levarin toimimattomuus oli silti huono merkki. Tulin testanneeksi yleismittarilla eBaystä hankitun kotitekoisen muuntajahökötyksen ja kävi ilmi, että 12V oli kylmänä huonon juotoksen vuoksi. Kolvi kuumaksi ja vualaa: kaikki toimii! Seuraavaksi piti vielä opetella, miten kopioidaan muistikortilta image oikealle korpulle. Ratkaisu löytyi lopulta CP/M Utilities -levyltä, jossa majailee disckit3. Siinäpä se, kone on lähtövalmis, ¡Hasta luego!
August 23rd, 2012
Tulee hieman luddiittifiilis, kun myönnän, että en ole ennen tätä kesää lähettänyt YouTubeen videon videota itse. Yritin aikanaan tehdä tunnuksen, mutta se meni jostain syystä pieleen, eikä minulla ollut Linuxiin tai Mäkille kunnollista videoedikkaakaan asennettuna. Jossain vaiheessa sitten huomasin, että Google-tunnarini oli muuttunut YouTube-kelpoiseksi ja kun vielä asentelin Linuxille viikko sitten Kdenliven (sekä totuin sen kummallisuuksiin), niin homma lähti lopulta käyntiin. Tähän asti olen gräbbäillyt lähinnä vanhoja Fit- ja Vammala party -produja, joita voi katsella kanavalta.
Mitenkään ongelmatonta tuubin kanssa säätäminen ei ole ollut: upload-kikkale ottaa kyllä vastaan ihan mitä hyvänsä formaattia ja kuvakokoa, mutta lopputulos voi olla hirveän huono. Etenkin 50 Hz liikkuvat pehmeät retrokoneiden efektit tökkivät ikävästi ja muutenkin kuvanlaatu menee usein melkoiseksi mössöksi. Lähtöpäässä on vielä suurempia haasteita, kun yrittää saada vanhoista MS-DOS- ja Linux-tuotoksista jotain järkevää videota ulos. DOSBoxin videokaappaus on verrattain hyvä, mutta se saattaa hidastaa itse demoa liikaa eikä se pärjää kummallisten ruututilojen kanssa. Linux-tuotoksia olen kaapannut jokseenkin onnistuneesti gtk-recordMyDesktopilla, jonka pitäisi saada myös äänet mukaan. Näin ei kuitenkaan tunnu tapahtuvan, vaan musiikit on pahimmillaan tallennettava toiselle koneelle ihan piuhan yli äänittämällä. Kdenlivessä ei ole valmiina sopivia profiilia kummallisille vanhoille näyttötiloille, mutta onneksi niitä on helppo tehdä itsekin.
Positiivisesti ajatellen tässä tulee sentään tehtyä hyödyllistä taltiointia, etenkin kun ne hyvälaatuiset sössimättömät videot laittaa talteen. Vanhoja demoja ei voi yleensä ajaa ilman työlästä emulaattorien kanssa tusaamista, joten video on monessa mielessä hyvä vaihtoehto. Tuubiin on helppo laittaa linkki ja sitä kautta saavutettavuus paranee, kun nykylaitteista käytännössä kaikki pystyvät sieltä pätkiä toistamaan.
July 26th, 2012
SatanDisk (Atari ST:n kortinlukija) saapui verrattain äkkiä ja olen nyt ehtinyt pikkuisen testailemaan. Tilasin kyllä nopeamman UltraSatanin jo toisesta paikasta marraskuulla, mutta se ei taida tulla ikinä. ST:n tasoisessa laitteessa mikä tahansa tuntuu nopealta korppuasemaan verrattuna, joten sikäli ihan sama.
Atari siirtyi tosissaan kiintolevyaikaan vasta tehokoneiden kuten Falconin myötä 90-luvulla, joten tavallinen tallaaja tuskin ST:ssä kiintolevyä edes näki. Koneen persuuksissa on kyllä ACSI-liitin, mutta kiintarit olivat kalliita ja harvassa. Jos haluaa mennä täysin aidolla retroraudalla, niin saa varautua maksamaan kohtuuttoman paljon huonosta 20-megaisesta kiekosta, siinä missä kortinlukijalla saa gigoja käyttöön noin satasen investoinnilla.
Paketissa tulee koteloimaton piirilevy, kotikutoinen lattakaapeli ja CD:llinen enemmän ja vähemmän hyödyllisiä ohjelmia. Helpoiten pääsee liikkeelle dumppaamalla mukana toimitetun, lähinnä kovalevyltä toimimaan pätsättyjä pelejä sisältävän, levytiedoston kortille. Hddriver on imagessa jo mukana, joten sitäkään ei tarvitse erikseen asennella. Vielä jostain 7-12 Volttia antava muuntaja (kuori positiivinen), niin olet mukana menossa.
Mitä tuollaisella sitten tekee? Noh, ainakin jos on tarkoitus käyttää ST:tä hyötykäyttöön, niin Satku nostaa koneen käyttökelpoisuuden aivan toiselle tasolle. Samoin kalikka sopii hyvin tiedonsiirtoon PC:n ja ST:n välillä, vaikkapa levytiedostojen tekemiseen tai korpuille kirjoitteluun. Pelikäyttökään ei ole pois suljettu, sillä monia klassikoita on konvertoitu kiintolevyltä toimiviksi — CD:llä niita jo tuleekin aika läjä.
April 21st, 2012
Falconin jälkeen oli aika herätellä Atari STE. Kysymykseksi nousi vanha tuttu: millä siirrän tuolle yhtään mitään netistä? Hyötyohjelmista löytyy zippipaketteja, mutta pelit ja demot toimitetaan yleensä MSA- tai ST-levytiedostoina. Niitä voisi muuten yrittää nuljata korpulla koneelle vaikkapa ramdiskille, mutta yleensä tiedostot ovat liian suuria mahtuakseen yhtenä palasena. Sarjapiuhalla siirtely on toinen vaihtoehto, mutta vaatii jonkin verran säätämistä. Tässä lista tarvittavista palasista:
- RS-232-piuha, PC:n päähän tarvii nykykoneilla lisäksi halvan usb-serial-pulikan
- Terminaaliohjelma ST:lle. Taz on pieni ja kun sille ottaa vielä XYZ-paketin, niin saa zmodeminkin toimimaan. Kun siirto alkaa, pitää valita protokollaksi external. Siirtonopeus 19200 on ilmeisesti suurin perus-ST:llä toimiva.
- Ramdisk-ohjelma. Itse totesin M-Diskin hyväksi. Se tekee oletuksena asemasta M:n. Asema ei ilmaannu työpöydälle itsestään, vaan vaatii lisäämisen Options-valikosta.
- Levytiedostojen purkamiseen MSA ja/tai JayMSA. Jälkimmäinen tukee myös ST-muotoa, mutta on hiukan epäluotettava. tai TRACC. .ST-imaget tuntuvat toimivan parhaiten, kun ne konvertoi ensin TRACC:lla ja sitten kirjoittaa MSA:lla.
- Pakettien purkamiseen riittää pitkälti STZip.
- Ison koneen päähän vastaavat siirtokilkkeet. Itse käytän Linuxia, jolla Minicom on toimiva ratkaisu (toimii myös Mäkillä).
- Toisena vaihtoehtona on tehdä ST:stä Linuxille pääte, mikä onnistuu mgettyn avulla. Tiedonsiirtoa varten pitää asentaa sitten vielä lrzsz-paketti. En rupea tähän kokoamaan kaikkia säätöjä, mutta usb-seriaali löytyy yleensä nimellä ttyUSB0 ja asetuksia voi laittaa paikkaan /etc/mgetty/mgetty.config.
Päätteen tapauksessa tiedonsiirto käynnistyy komentamalla “sz filetto.msa”. Kaikkien näiden ohjelmien netistä etsiminen, asentaminen ja testailu on helposti muutaman tunnin urakka, joten tein niistä valmiin paketin, jonka sisältämän utils-hakemiston sisukset voi suoraan kopioida DD-korpulle: st-utils.zip. Useimmista ohjelmista on poistettu dokumentit sun muut ekstrat, jotta koko kasa mahtuu vielä korpulle. Mukana myös klassinen STE_FIX.
Toivon mukaan tämä säätäminen muuttuu tarpeettomaksi jatkossa, kunhan tilaamani SatanDisk saapuu. Peleille riittäisi myös HxC, mutta se ei korvaa kiintolevyä.
March 31st, 2012
Atari Falcon030 oli saanut levätä kaapissa monta vuotta, mutta nyt tuli aika laittaa se jälleen iskuun. Projekti lähti kakoen käyntiin, sillä alkuperäinen kiintolevy oli päässyt kilahtamaan säilytyksessä tai muutossa. Kymmenittäin ruuveja irti, kiintari irti, uusi tilalle, kymmenittäin ruuveja takaisin kiinni. Operaation jälkeen iski heti tenkkapoo, kun Falcon ei tajunnut uudesta levystä yhtään mitään. Netistä ohjeet, regattu hddriver omalta Atari-pushermanilta (kiitti!), osiointi pydeen ja johan soi. Kone tuntuu buuttaavan aina 60 Hz tilaan, mikä on ikävän venähtänyt videomonitorillani eikä käytä kuva-alaa tehokkaasti hyväksi. Seuraavaksi meni asennukseen Videl Inside, joka antoi säätää ruutumoodin sopivaksi, sekä STZip pakettien purkamiseen. Atari-hiirtä ei ollut, joten työlistalle piti laittaa vielä hiiriadapteri, so. piuhanpätkä, joka vetää piikit 1 ja 4 ristiin.
Falcon ei ole aivan yhdenmukainen alusta: muistia on peruskoneessa yleensä neljä megaa, mutta sillä eivät suinkaan toimi kaikki demot ja ohjelmat. Tärkeimpiä lisäyksiä on FPU, minkä lisäksi muistin voi laajentaa 14 megaan asti. Jokunen uudehko Amigalta portattu demo vaatii harvinaisen ja kalliin CT060:n eli 68060-turbon. Itselläni oli joskus CT060, jonka myin käyttämättömänä pois, ja edellinen Falconini oli puolestaan varustettu Nemesiksellä, joka kellotti CPU:n, FPU:n ja DSP:n puolitoistakertaiseen nopeuteen. Nykykoneessa ei ole kuin täysi muisti ja FPU, mikä riittää kuitenkin oikein hyvin useimpiin tarkoituksiin.
March 25th, 2012
There seems to be a lot of confusion concerning the use of an HxC floppy emulator together with an Oric. Some people got it to work, some not, and altogether the attempts have been more or less problematic. Here’s my two cents on the topic. I personally have an original Oric 3″ Microdisc, so I can’t comment on the Cumana related issues.
- Let’s start with the good news: it works! The bad news it’s rather quirky and not everything is as smooth as it could.
- The normal disk image converter will turn Oric dsk files into hfes, like it should.
- I used a twisted cable connected to the back of the case. With it the HxC can easily be installed as a slave unit, by using the “twisted cable drive B setting”. Works fine, but you can’t boot from it and if you don’t have proper system disks, you won’t get far.
- To set the HxC as the master drive things get a lot trickier. You need to tear open the Microdisc case, remove the floppy drive and set it to be the slave. By default dip switch 2 is on, but turn it off and switch 3 on. The HxC didn’t want to work with the normal drive A setting, but using the Amstrad primary drive setting it finally did.
- There’s the original Oric DOS (plus its improved versions), which is ok for old stuff. Modern programs, however, tend to run on Sedoric. The floppies formatted in one system or the other aren’t compatible. Some commands are different as well.
- The dsk images you’ll come across aren’t equal either. You’ll find 40 track double sided, 42 track double sided (Sedoric), 80 track two-sided images and so on. They do work fine with HxC, but in most cases can’t be written to floppies as is, since the original drive is single-sided.
My Microdisc came without a PSU and replacements are rare to say the least. Fortunately, it doesn’t take much to use a normal AT(X) power supply. You need to bypass the regulators and plug one Molex directly into the floppy drive. The controller needs to be powered, too, so screw the existing wires off and replace them with +12V and +5V. Be sure to check the coloring first! The wires coming from the small regulator are +12V and the bigger one produces +5V. On a standard Molex connector +12V is the yellow and +5V is the red wire. Not for the faint of heart 🙂 In theory the disc drive should power the computer over the ribbon cable, but in my case it didn’t.
March 10th, 2012
Viime aikoina retrokokoelma on karttunut sitä kyytiä, että yksittäiseen laitteeseen ei ole ehtinyt paljon keskittyä. Uusin tuttavuus on Oric Atmos, joka oli käytännössä uudelleenpaketoitu Oric-1 48 kilon muistilla. Laitteessahan on itse asiassa täydet 64k muistia, mutta 16 kiloa peittyy ROM-alueen alle eikä sitä saa sieltä näkyviin kuin levyasemallisessa koneessa. Kävi sen verran säkä, että sain hankittua harvinaiseksi käyneen 3″ levyasemankin, mutta virtalähde vielä puuttuu. Oricille oli tekeillä kortinlukija, mutta projekti juuttui paikalleen ja tällä hetkellä järkevin massamuisti lienee levyasemaohjaimeen kytketty HxC. Kasettiporttiin voi sitten pöristellä äänikortilta pelejä, jos ei ole suuren suuret tiedonsiirtotarpeet.
Ominaisuuksiltaan Atmos ei ole mitenkään poikkeuksellinen aikakauden laitteeksi: 1 MHz 6502, 48k muistia, sisäinen kaiutin, BASIC ja PSG. Joystick-portteja ei ole vakiona, mutta näppäimistö on sentään kasibittiseksi varsin hyvä. Kotelo on verrattain tyylikäs ja etenkin mukavan pieni. Millä Atmos ehkäpä eniten erottuu massasta, on hiukan teksti-tv:tä muistuttava grafiikkatila, jossa voi joko asettaa seuraaville pikseleille attribuutit tai näyttää pikseleitä, mutta ei molempia. Spritejä ei rautaan katsottu tarpeelliseksi laittaa. Laitteessa ei ollut myöskään mitään keinoa synkronoida ohjelmia ruudunpiirtoon, mikä erikoisen grafiikkatilan kera teki Oricista hankalan alustan peleille.
Perinteisessä enkkuhengessä laitteessa on lukuisia suunnittelu- ja valmistusvirheitä, jotka tekevät elämästä pykälän hankalampaa. Näppäinhatut lähtevät turhankin helposti irti, mikä on kuitenkin ongelmista pienin, samoin kuin helposti korjattava näppäimistön juotosten irtoilu. Regulaattori ja virtalähde ovat kilahdusherkkiä, mutta onneksi virtalähteeksi sopii melkeinpä mikä hyvänsä 9V antava muuntaja (kunhan liittimen kärki on positiivinen). Omalle kohdalleni ei ole vielä sattunut muistivikaista konetta, mutta netin foorumien perusteella muistipiirien hajoaminen on varsin yleinen Oricin kuolinsyy. Ehjässäkin koneessa on sellainen ongelma, että RGB-liittimen jännitetasot eivät ole standardinmukaiset, joten kuva ei välttämättä näy ilman erillistä elektroniikkaa vaativaa vahvistusta. Compositea ei ulos tule. Pohjassa olevalle kaiuttimellekin saisi olla voimakkuudensäätö, etenkin kun sitä ei saa mitenkään kytkettyä pois päältä.
edit: Lisäongelmia Atmosin kanssa aiheuttaa ajastusvirhe, jonka takia kone ei aina halua buutata. Riittävän monta kertaa kun yrittää, niin aina lopulta lähtee, jonka jälkeen toimii kyllä luotettavasti vaikka kymmenen tuntia.
edit2: Netistä tilattu RGB-kaapeli antaa ainakin Philipsillä oikein komiaa kuvaa, huolimatta jännitetasoista. Koneita oli ilmeisesti kahta versiota, joista toisessa ei tarvita erillistä vahvistusta.
February 29th, 2012
Next Posts
Previous Posts
