Kymmenen vuoden tauon jälkeen iski taas hinku palata MSX:n äärelle. Suurimpana kimmokkeena oli MSX Info Update -tapahtuma, jossa oli tänä vuonna oikein demokompokin. Yzikin sai samanlaisen puuskan ja niinpä demoon oli myös musiikkia luvassa. Comebackin nimeksi tuli Atsaas ja se sijoittui perinteitä noudattaen toiseksi. Hollannista hankittiin saman innostuksenpuuskan vallassa MSX2:t ja ostin itse vielä SVI 738:n, kun kerran halvalla sain.
Työkalut ovat parantuneet vuosien varrella kummasti, mikä helpotti paluuta omalta osaltaan. Aikanaan väänsin MS-DOSissa assembleria ristiinkääntäjällä ja siirtelin valmista ohjelmaa korpulla oikeaan koneeseen. Hieman myöhemmin siirryin jo kehittämään emulaattorilla (sen ajan paras oli fMSX), vaikka lopullinen testaus oli ja on edelleen pakko tehdä oikealla koneella, sillä emulaattori on turhan anteeksiantava ajastusten ja laitteistobugien suhteen. Tätä viimeisintä tuotosta tehtiinkin sitten jo pääosin C:llä, kun löytyi SDCC-niminen ristiinkääntäjä. Toki MSX:n tehoilla osa koodista on edelleen pakko tehdä assemblerilla, joko inlinenä tai erillisinä tiedostoina. Myös emulaattoripuolella on edistytty: asensin sekä Linuxiin että Mäkille openMSX:n, joka onkin varsin pätevä, kunhan vaan selviää alun sekavasta konffailusta.
August 25th, 2008
Dosbox-projekti on saanut tuotoksensa hämmästyttävän hyvään malliin. Jonkinlaisen nostalgiapuuskan kourissa olen hakannut sekä pöytä-PC:llä että MacBookilla Bubble bobblea ja Populousia pitkät tovit. Nämä kaksi ja vaikkapa Princess maker ja Prince of Persia toimivat aivan täysin. Jopa monia hyötyohjelmia ja demoja voi ajaa täysin ongelmitta, joten täytyy nostaa hattua kehittäjille. Niin Adlib-, SoundBlaster- kuin UltraSound-äänetkin toimivat yleensä autenttisesti ja melkeinpä hämmästyttävämpää on toimiva tuki EGA:n planaaritiloille sekä tweaked VGA-tiloille. Athlon XP 3200+ jaksaa sovelluksesta riippuen emuloida noin tehokkaan 486:n tai hitaan Pentiumin vauhtia.
February 9th, 2008
Pelastelin eilen talteen 3,5″ levykkeiltä vanhoja tiedostojani. Kohta en pysty enää noita HD-korppuja edes lukemaan millään, jos tuo vanha 486 tai sen levari hajoaa. Uudemmassa PC:ssä ei ole korppuasemaa ja luultavasti kohta levyaseman ohjaimet häviävät emolevyiltä eikä kaupasta saa edes USB-asemia. Levykkeiden luotettavuus oli jo aikanaankin huono ja iän myötä se vain heikkenee. Kävin läpi muutaman kymmentä kappaletta ja niistä oli kolme hajonnut ihan omia aikojaan. Kaiken “tärkeän” sain sentään talteen.
Suuremmassa mittakaavassa ongelma on valtava: takavuosina käytetyt magneettinauhat ja -kasetit tuhoavat itsensä ajan myötä, eikä ensimmäisten CD-levyjenkään säilyvyys ole kummoinen — reikäkortit ovat osoittautuneet aikaa kestäviksi. Nykyisille CD:ille sentään luvataan kymmenien vuosien elinikää. Pelkän median säilyminen ei kuitenkaan vielä riitä, sillä niille tarvitaan myös vastaava asema. 90-luvun taitteen floptiset kummallisuudet ja myöhemmät Jaz- ja Zip-asemat ovat nykyajan reliikkejä. Ylimmän tason ongelmana vielä se, että tiedostot pitäisi saada auki modernissa tietokoneessa. Tässä suljetut kaupalliset ohjelmat ovat erityisen ongelmallisia, sillä ohjelmien tuki on saattanut loppua jo vuosia sitten ja valmistaja olla sittemmin konkurssissa.
Millaisia resursseja sitten tarvittaisiin takavuosien datojen säilyttämiseen? Ensinnäkin tietysti laitteistoa: vanhoja tietokoneita, adaptereita, kaapeleita, levyasemia ja nauhureita. Lisäksi tarvitaan ohjelmistoa: konverttereita, vanhoja ohjelmia ja käyttöjärjestelmiä. Nämä eivät vielä kanna mihinkään ilman asiantuntemusta: elektroniikka- ja sovellusosaamista, ohjekirjoja ja perimätietoa. Näiden lisäksi melkeinpä oma lukunsa on vielä säilytys: tarvitaan runsaasti ilmastoitua tilaa, jossa on sopiva kosteus sekä lämpötila eri medioille. Materiaali täytyy myös luokitella ja indeksoida järkevän käytön mahdollistamiseksi.
December 11th, 2007