Miltä tuntuu elää pelossa, Arkasmurffi?
Kuka sinusta huolehtii, Rapa-Ripa?
Miksi lyöt, Roope Ankka?
Mikä on suurin heikkoutesi, Corto Maltese?
Eikö tuo ole simputusta, Kersantti Ärjylä?
Miten käy sinun jälkeesi, Akvavitix?
Ketä äänestät, Kapteeni Amerikka?
Yskittääkö aamuisin, Kippari-Kalle?
Mitä sanoo Koraani, Ahmed Ahne?
Add comment June 5th, 2012
What she said: “We need to talk.”
What he heard: “I’m leaving you.”
What she said: “I’ve been thinking …”
What he heard: “I’m leaving you.”
What she said: “At this point in life …”
What he heard: “I’m leaving you.”
What she actually meant: “I’m leaving you.”
Add comment December 12th, 2011
Kyllä on ajat muuttuneet, kun naisetkin voivat laulaa tällaista: Kitkerät Neitsyet — Hei poika. Biisihän on vetävä ja leikittelee hauskasti puumanaisen ja sukupuoliroolien teemoilla. Katsotaanpa säilyykö sävy vielä, kun vaihdetaan sukupuolet:
Lakkaat sinäkin epäröimästä
kun vertailet tytärtä ja äitiä
eivät vanhat nuorene tästä
mutta uusia, uusia tulee vain lisää…
Kauan suutelin vain ryppyisiä suita
muut olivat vain kersoja
silloin näin vain metsän enkä puita
niitä nuoria versoja
kerto:
Hei, tyttö (hei tyttö)
Hei, nuori ja kaunis tyttö (hei tyttö)
Tule meille (hei tyttö)
Kun olet vielä nuori!
Jos en saa nuorta naista
niin olen sitten nuoretta
mutta minut saa vaikka piestä
jos vain liha on tuoretta
En halveksi vanhoja luita
vaikka kauan niitä kalusinkin
silloin saanut en tyttöjä muita
vaikka niitä kovin halusinkin
Kun turvautuu tottuneen troppiin
alkaa klopit riittämään
laitan liikettä ketteriin kroppiin
ja tytöt palaavat kiittämään
En pelkää mä yhteiskunnan vihaa
en kyseenalaista mainetta
kas, olen minäkin verta ja lihaa
en ota tästä painetta
[kerto]
Mä pukeudun luonnonsilkkiin
ja lähden tytönpoimintaan
painan leimani jokaiseen horoon
näin otan osaa nuorisotoimintaan
Heitä parhaissa housuissa seuraan
puen tukisukat pitävät
pian saan heistä varman teuraan
kunhan naisenalut itävät
No, on tässä se pieni vamma
että appiukot karsastaa
muttei hätää, olen vain orhi
joka hiukkasen varsastaa
Nämä tytöt ei hassista mieli
ei kaduilla mölyä
vaan rauhassa ahkera kieli
pyyhkii sedästä pölyä
[kerto]
1 comment October 12th, 2011
Sain ensimmäisen tietokoneeni, käytetyn Sharp MZ-721:n, joululahjaksi vuonna 1986. MZ-perhe oli saanut alkunsa jo 70-luvun puolella ja 700-sarjan koneet olivat teknisesti varsin pieni kohennus aiempaan arkkitehtuuriin. Yhdysrakenteisuudesta sentään luovuttiin, muistia oli 64 kilotavua ja näyttipä kone kahdeksan väriäkin, mutta toisaalta sama karu merkkigrafiikka ja yksikanavainen sisäinen kaiutin olivat 1982 jo aikansa eläneitä: onhan esim. Commodore 64 samalta vuodelta. Sharp ei ollut maailmalla mikään valtaisa menestys eikä sen enempää Suomessakaan, joten pelitarjonta jäi köyhäksi. Koneen ainoa realistinen käyttötarkoitus oli siis BASIC-ohjelmointi, jonka kautta aukesi edelleen hengissä pihisevä ohjelmointiharrastus.
1991 sain lopulta PC:n, jonka jälkeen Sharp siirtyi normaaliin tapaan hyllyyn pölyttymään. Vaihdoin koneen jopa pois, mutta onneksi sain sen myöhemmin takaisin. 90-luvun puolivälin jälkeen Sharp tuli vastaan lähinnä muuttopuuhissa, kun se piti jälleen johonkin laatikkoon pakata. Samaan aikaan haalin kuitenkin toisen kasibittisen eli MSX:n, jolle tuli tehtyä yhtä sun toista vuosina 1997-1998 ja kymmenen vuoden luovan tauon jälkeen ihan viime aikoinakin.
Assembly 2011:n lähestyessä iski taasen inspiraatio näpeltää Z80:n äärellä. MSX oli luonteva valinta, mutta rima samalla niin korkealla, että viimeisen viikon alkaessa tuotoksen valmistuminen alkoi näyttää jo toivottomalta. Samaan aikaan olin kaivellut Sharpin kaapista ja pikku sivuprojektina kasaillut sill uuden siirtopiuhan. Päähänpiston seurauksena lähdimme Yzin kanssa tekemään projektia sille ja intensiivisen muutaman päivän puurtamisen tuloksena saatiinkin kasaan kelpo tekele: See Sharp. Yksikanavainen ääni ja kiinteä merkkigrafiikka asettivat tiukkoja rajoituksia, mutta juuri ne haasteet olivatkin kaiken a ja o. Paljon aikaa säästyi sillä, että työkalut kuten SDCC olivat jo tuttuja ja MSX:lle aiemmin tehtyjä kirjastoja ym. pystyi käyttämään lähes suoraan.
Nostalgiaa, nostalgiaa, nostalgiaa. Itse laite on 29-vuotias ja minullakin ollut 25 vuotta, joten tässä on tullut tehtyä jonkinlaista aikamatkaa. “Sarppi” sijaitsi suurimman osan ajasta takkahuoneessa, jossa se lepäsi puisen saunajakkaran päällä mustavalkoiseen matkatelevisioon kytkettynä – taisin nähdä koneen värit vasta kymmenen vuotta myöhemmin. Kasetilta erikseen ladattu S-BASIC ei ollut aikalaisekseen huono, mutta toki varsin hidas. Konekieli vaikutti pitkään hirvittävän vaikealta, vaikka sen mystinen nopeus samalla kiinnostikin pientä pelintekijää. Tänä päivänä työkalut ovat eri maailmasta: C-ristiinkääntäjä inline-assemblerilla höystettynä, Processing ideoiden testaamiseen ja esilaskentaan, make projektin kääntämiseen, Gimp kuvien editointiin ym. Laite on edelleen tasan sama, mutta saman sisällön tekeminen 80-luvun työkaluilla olisi ollut erittäin hankalaa.
Add comment August 7th, 2011
Kun minä katselen maailmaa
täältä nojatuolistani
niin minä ymmärrän kaiken
ja korotan vakaan ääneni
Jokaiselle on se oma paikka
jonne hänen värisensä kuuluvat
Näin olen sen pohtinut
ja se tuntuu oikealta
Tämä paikka on meidän
Mutta meidät ajetaan pois
Joka puolelta uhkaa toiseus,
rumuus, irstaus, heikkous
Vaikka olen järjen mies
niin joskus minäkin haaveilen
Ne ovat suuria unia
Voimallisia unia
Kaiken sekasorron keskellä
minä vedän esiin hohtavan aseen
ja siivoan sankarin elkein
tuon kaiken saastan pois
Kun minä katselen maailmaa
täältä nojatuolistani
niin minä näen sen
niin paljon muita selvemmin
Add comment May 28th, 2011
Add comment May 16th, 2011
Ollaan sun huoneessa
ihan ekaa kertaa
Joku rento juttu pitäis
mut nyt ei irtoo supliikki
Sul on nallei ja
kukallinen päiväpeitto
Mut hei, tuutsä tänne?
Eikä mun ääni värähdä!
Sit ollaan sun sängyssä
ihan siististi vaan
sen päiväpeiton päällä
Ja sua hiukan jännittää
Mun sormet löytää
paikkoja yks kerrallaan
Eikä sais hätäillä
kun et sä vielä tunne mua
Sun posket hehkuu
Mua kihelmöi kaikkialta
Sä siirrät mun käden pois
Okei, okei, okei
On niin södee ja sä
niin kuuma et polttaa
Ja mä alan tajuta
et mitä nainen tarkottaa
Enkä mä tänään
ees haluis tän enempää
Kun mä muistan joka hipasun
vielä viikon päästä
Add comment April 25th, 2011
Digikylttyyri! Digikylttyyri!
Tuo huuto on Suomessa syyri.
Mut mikä on digikylttyyri?
Kas, googlasinpa sen jyyri.
Se on yhdelle Twitter-kyyri,
taas toiselle MIT-tyyri,
Berners-Lee, Steven figyyri
tai Stanfordin polityyri.
Tuhatbittinen on digikylttyyri.
Se on Kiinassa palomyyri,
mut Suomessa digikylttyyri
on Fese, Galtsu ja lyyri.
Add comment March 23rd, 2011
Kun sinä astelet, joutilaasti,
pitkin tämän kylän savista raittia
valkoisissa kengissäsi
niin jopa kääntyy pelloilla päät,
minun muiden mukana
Valkoinen mekko, kultainen tukka,
ihossa kuulas sinisen sävy
Ei sinua tohtisi omistaa,
et sinä yhdelle omaksi ryhdy,
tuollainen tyttö, koko kylän ainoa
1 comment February 13th, 2011
En löytänyt Jaime Sabinen runolle Los Amorosos suomikäännöstä, joten yritetään nyt sitten itse. Heti nimi on vaikea, kun “amoroso” ei ole sen enempää rakastunut, rakastavainen kuin rakaskaan. Kyse on pikemminkin rakkaudellisista, mutta se taas on huono sana ja lemmenkipeä on kankea runoon. Lemmekäs ei ole puolestaan riittävän dramaattinen. Mennään siis rakastajalla, vaikka merkitys vähän muuttuukin.
Rakastajat
Rakastajat ovat hiljaa.
Rakkaus on kaikkein herkin hiljaisuus,
kaikkein vavahduttavin, kaikkein sietämättömin.
Rakastajat etsivät,
rakastajat jättävät,
he muuttuvat, he unohtavat.
Heidän sydämensä sanoo, etteivät he koskaan löydä,
eivätkä he löydä, he etsivät.
Rakastajat kulkevat kuin hullut,
koska he ovat yksin, yksin, yksin,
he antautuvat, he heittäytyvät joka hetkeen,
he itkevät, koska he eivät säästele rakkautta.
Rakkaus huolettaa heitä. Rakastajat
elävät päivisin, eivät muuta voi, eivät kykene.
He ovat aina lähdössä,
aina, jonnekin.
He odottavat,
eivät odota mitään, mutta odottavat.
He tietävät, etteivät he koskaan löydä.
Rakkaus on aina liikkeellä,
aina askeleen päässä, seuraavan, seuraavan.
Rakastajat ovat kyltymättömiä,
heidän täytyy aina – onneksi! – olla yksin.
Rakastajat ovat tarinan käärmeitä.
Heillä on käärmeet käsien tilalla.
Heidän kaulasuonensakin pullistuvat
kuin käärmeet tukehduttaakseen heidät.
Rakastajat eivät voi nukkua,
sillä jos he nukkuvat, madot syövät heidät.
Pimeässä he avaavat silmänsä
ja pelko tarttuu heihin.
He löytävät skorpioneja lakanansa alta
ja heidän vuoteensa kelluu kuin järven pinnalla.
Rakastajat ovat hulluja, vain hulluja,
ilman jumalaa ja ilman saatanaa.
Rakastajat tulevat luolistaan
vapisten, nälissään,
metsästämään aaveita.
He nauravat niille, jotka tietävät kaiken,
niille, jotka rakastavat järkkymättä, varmasti,
niille, jotka uskovat rakkauteen,
joka on kuin ikuisesti palava lyhty.
Rakastajat leikkivät, ikään kuin he voisivat poimia vettä,
tatuoida savua, pysyä aloillaan.
He leikkivät pitkää, surullista rakkauden leikkiä.
Kenenkään ei tarvitse lopettaa.
He sanovat, ettei kenenkään tarvitse lopettaa.
Rakastajat häpeävät kaikkea hyväksyntää.
Tyhjinä, niin tyhjinä kylkiluusta toiseen,
kuolema kypsyttää heitä silmien takana,
ja he kulkevat, itkevät aamuun asti,
kunnes junat ja kukot heidät tuskallisesti herättävät.
Joskus vastasyntyneen maan tuoksu häivähtää
noille naisille, jotka nukkuvat käsi häpynsä päällä, tyydytettyinä,
lempeiden purojen äärellä ja keittiöissä.
Rakastajat alkavat laulaa huultensa välistä
laulua, jota ei opeteltu,
ja he lähtevät itkien, itkien
kaunista elämäänsä.
Add comment December 7th, 2010