Posts filed under 'laitteet'
There seemed to be no sensible use for the Panasonic FS-A1 I bought recently, since it boots to 60 Hz and can’t run most of MSX2 demos because of the lack of memory. You can’t even boot MSX1 demos directly from, say Nowind. With a boot disk, however, things get a bit better:
No magic there – the floppies set up a MSX1-lookalike palette, 50 Hz screen mode and 40 columns for SCREEN 0. On a tR the CPU speed is dropped to 3.58 MHz. After that change the virtual (or real) floppy and run the actual production. Tested on FS-A1, FS-A1ST and Philips 8245.
edit: Lars the 18th was kind enough to improve the boot floppies by creating a single .com file that does pretty much the same as above. See here: MSX1DosBoot.dsk
edit2: There was a broken link to the latter disk, but now it’s fixed. The msx1.com by Lars is good stuff for running MSX1 stuff from a card reader and so on.
August 13th, 2013
Hieman heräteostoksen puolelle meni tällä kertaa, kun eBayltä tärppäsi Panasonic FS-A1 eli ensimmäinen Panasonicin MSX2-kone. Muotoilu on MSX1:n tapaan hieman lelumaista, turbo R:stä tunnistettava tyyli ilmaantui vasta FS-A1FX:ään. Kyseessä on ehta japanikone: 60 Hz, NTSC ja 100V, mikä aiheuttaa omaa pientä säätöään. Kuvan sai onneksi näkymään suoraan Japani-MSX:ien standardilla RGB-liittimellä ja stepdown-muuntaja oli jo hankittuna turbo R:ää varten. Eurokoneissa oli 128k muistia, mutta tässäpä onkin vain 64k, joten demojen kanssa voi olla vähän niin ja näin. Kokeilemani 512k mapperi toimi heikonlaisesti kortinlukijoiden kanssa, joten FS-A1 on monessa mielessä kuin MSX1, johon on tällätty VDP2 – edes levaria ei tule vakiona. Lisäksi kone käynnistyy tietysti 60 Hertsin tilaan, joten edes MSX1-demojen katselu ei oikein onnistu. Kiinnostavin ominaisuus lienee DESKPAC, rommissa sijaitseva esoteeristen “hyötyohjelmien” kokoelma. Kaikkiaan omaan käyttööni siis turhahko vehje, mutta kokoelman jatkona menee.
August 12th, 2013
Kaikkiaan kokoelmassani ei ole erityisiä harvinaisuuksia, mutta näitä on ainakin Suomessa vähän. Ei ollut edes kovin kallis, 110 dollaria posteineen Egyptistä ja kaupan päälle pari kymppiä tulleja. Al-Alamiah on kuwaitilainen, edelleen hengissä oleva firma, joka myi arabimaissa aikanaan omiin nimiinsä paketoituja MSX-tietokoneita ja niiden ohjelmia. Sisuksiltaan AX-170 on pitkälti tavallinen euro-MSX1 64 kilotavun muistilla – loppupään mallit olivat peräti MSX2-koneita.
Normikoneesta Sakhr poikkeaa lähinnä näppiksensä ja romminsa osalta. Näppäimistössä on arabiankieliset merkinnät, joista ei maallikko ota pahemmin selvää, minkä lisäksi oikeassa kulmassa on “aurinkomerkki”, jolle en tältä istumalta keksi vastinetta ainakaan 728:sta. Kone käynnistyy päävalikkoon, jossa voi valita useiden eri vaihtoehtojen väliltä. Ihan kaikkien ohjelmien olemus ei tällä kokeilulla auennut, mutta ilmeisesti mukana on piirto-ohjelma, tekstinkäsittely enkuksi ja arabiaksi sekä taulukkolaskenta. Luettelon viimeinen valinta vie normaaliin BASIC-tulkkiin. Moduulin kanssa kone buuttaa kuin mikä tahansa MSX: ajelin kokeeksi joitakin omia demoja ja kaikki toimi kuten pitääkin. Kuva on poikkeuksellisen kontrastinen MSX1-laitteeksi, sillä tummat värit ovat tosiaankin tummia, siinä missä vaikkapa Spectravideon kaikki sävyt ovat hillittömän vaaleita.
Tällaisten laitteiden olemassaolo on hyvä muistutus siitä, että kotitietokoneiden esiinmarssi tapahtui 1980-luvulla muuallakin kuin pelkästään Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Japanissa. En tiedä, onko kieli- ja kulttuurimuuri ylittämätön vai onko Lähi-idän MSX:t heivattu roskiin, sillä ainakaan msx.org:ssa en muista nähneeni muita kuin tämän egyptiläisen diilerin.
edit: RGB-ulostulo on näemmä sama kuin japanikoneissa muutenkin, joten turbo R:n piuhalla sai upean kuvan.
August 6th, 2013
Pikaraportti Ubuntun ja Acer Chromebook C710:n yhteiselosta: toimii! Dualbuuttaaminen olisi normaali konsti, mutta se on viime kädessä aika rasittavaa ja hidasta. Onneksi nykyään on tällainenkin kätevä kikkale kuin Crouton, jonka asensin tämän ohjeen perusteella (tosin LXDE:n eikä XFCE:tä). Ideana on, että kun Chrome OS kerran on jo sisuksiltaan aito Linux, niin Ubuntua ajetaan sen päällä vankilassa samalla kernelillä. Ossi pyörii yhdessä X-instanssissa ja Ubuntu-työpöytä toisessa. Näiden kahden välillä voi sitten vaihtaa tutuilla ctrl-alt-funktionapeilla ja kaksi puolta pysyvät siististi erillään. Pientä virittelyä tarvitaan toki, mutta konsepti on hyvä. Joitakin sekalaisia havaintoja:
- Laite pitää ensin laittaa kehittäjätilaan, mistä muistuttaa jatkossa joka käynnistyksessä näkyvä (sinänsä harmiton) valitusruutu.
- Chrome OS:stä Ubuntuun vaihtaessa tarvii virkistää ruutu, ctrl-alt-F3
- Videokiihdytys toimii ja jopa OpenGL, vaikkakaan esimerkiksi FSAA ei Intelin ruppanalta onnistu. VLC toisti ulkoiselta levyltä divx:ää ja h264:ää yskimättä.
- Soitto soi ja volumekin säätyy
- Ulkoinen näyttö tunnistuu ainakin VGA:n kautta molempien työpöytien puolella. Hiirellä ja näppiksellä varusteltuna Asseri voisi jopa toimia kohtuullisesti pöytäkoneen korvikkeena.
- Suominäppis ei toimi suoraan LXDE:ssä, mutta normitempuilla lähtee (setxkbmap -layout se esim. paikkaan /etc/xdg/lxsession/LXDE/autostart). Ylärivi toimii funktionappeina eikä kirkkaus- ym. säätöinä, vaikka saisi senkin jollain virittämisellä toki kuntoon. Toisaalta Linux-ohjelmat käyttävät funktionappeja monenlaiseen muuhun tarkoitukseen.
- Jopa sleep tuntuisi pienellä kokeilulla futaavan luotettavasti
- Verkko- ym. asetukset tehdään Chrome OS:n puolella, mikä on tavallaan ihan hyväkin, sillä wlanin toimivuus on Googlen ja Asserin niskoilla
- Kenties suurin murheenkryyni on Linuxin puolella vakiona huonosti konfiguroitu hiiripädi, joka klikkaa ja skrollaa hieman satunnaisen oloisesti. Palannen aiheeseen myöhemmin synclient-savotan jälkeen – eiköhän tuon saa tyydyttävään kondikseen, kun vaan jaksaa säätää.
- Omalaatuisen tiedostojärjestelmän vuoksi levyjä selatessa näkyy ties mitä ei-niin-kiintoisaa järjestelmän sisäistä puppua
- Eri maailmojen välillä voi siirtää tiedostoja molemmille näkyvän Downloads-hakemiston kautta
Kaiken kaikkiaan suunnilleen sitä, mitä odotinkin: virittelyä vaaditaan, mutta siitä saa palkkioksi käyttöönsä Linuxin laajan softavalikoiman. Chrome OS sopii sujuvaan selailuun ja Docsin käyttöön, mutta esimerkiksi tien päällä koodailuun huonosti. Ubuntun kautta aukeavat käyttöön emulaattorit, kääntäjät, serverit, LibreOffice, Gimp, LyX, VLC, X-Chat ja niin edelleen. Vastoin odotuksiani jopa Wings3D tuntui toimivan hyvin. Vielä kun näiden kahden rinnakkaiselo tuntuu olevan verrattain ongelmatonta ja 320-gigainen kiintolevy muuten lähes tyhjän panttina, niin oikein hyvältähän tämä vaikuttaa.
July 24th, 2013
Yleensä tuppaan lägäämään laitteissa uusimmista kotkotuksista turvallisesti jäljessä, mutta tällä kertaa surffaan suorastaan kehityksen aallonharjalla. Eilen siirtyi omistukseeni Verkkokaupasta Acer Chromebook C710, joka ajaa Googlen pitkään odoteltua selainpohjaista työpöytäkäyttistä Chrome OS:ää. Hieman pahaahan se teki Aceria ostaa, mutta kun hinta oli kohdallaan – karvan alle 300 euroa – niin sopi heräteostokseksi. Verkkiksessä ei ollut noita edes missään näytillä, kenties johtuen laitteen halpuudesta.
Markalla saa markan(talon) tavaraa, mikä pätee hyvin tämänkin laitteen kohdalla. Yleisvaikutelma on tuttuun tapaan löperön muovinen, joskaan ei laite normaalia halpaa PC-läppäriä rumempi ole. Paino on hieman yläkanttiin muovisen rakenteen huomioiden, mutta se on pieni miinus. Kiiltävän 11″ näytön katselukulma ei ole kovin kummoinen – kirkkautta riittää, mutta kontrastia vähemmän. Resoa on sentään huomattavasti paremmin kuin karuissa ensimmäisen polven miniläppäreissä, sillä laajakuvanäytön tarkkuus on ihan kelpo 1366×768 pikseliä. Akku venyy pienellä testailulla (toki käytöstä riippuen) ainakin muutamaan tuntiin, joten matkaseuraksikin Asserista on. Näppäimistössä on joitakin omituisia ratkaisuja, kuten pikkuruiset nuolinapit, eikä tuntumakaan mihinkään MBP:n rinnalle nouse. Kyllä tuolla ihan kirjoittelee, etenkin kun näppis on suunnilleen täysikokoinen. Liittimiä on yllättävän mukavasti: 3xUSB, VGA, Ethernet, HDMI ja kuulokeliitäntä. Ulkoinen VGA-näyttö tunnistui ilman sen kummempaa yskimistä. Muistia on kevyeen käyttöön riittävät kaksi gigatavua ja suoritin on välttävä Intelin 1,1 GHz tuplaydin-Celeron; aito asia eikä mikään Atom-rimpula.
Pieniä halpoja läppäreitä on nähty ennenkin eikä niissä ole sinänsä enää uutuusarvoa. Laitteen kiinnostavin puoli onkin tietysti sen käyttöjärjestelmä. Viime kädessä Chrome OS:n sisuksissa hyrrää Linux, jos sitten visusti piilotettuna. Androidiin vertailu tulee helposti mieleen, mutta sukulaisuus ei ole ainakaan käyttöliittymän tasolla mitenkään ilmeinen. Poikkeuksellisin Ossin ominaisuus on se, että käytännössä kaikki tapahtuu selaimen kautta. Ohjelmat ajetaan selaimessa, asetukset ovat selaimessa, sovelluskauppa on selaimessa ja niin edelleen. “Google-pääte” laite on siksi, että kirjautuminen tapahtuu Google-tunnuksella ja myös sovellukset ovat samasta putiikista peräisin: tärkeimpinä Chrome-selain, Docs, Gmail ja Calendar. Ensin vaikutti siltä, että sisäistä 320 gigan kiekkoa ei käytettäisi juuri mihinkään, mutta kaikessa hiljaisuudessa Google Drivessä sijaitsevia tiedostoja peilattiin paikalliselle levylle offline-käyttöä varten. Esim. Docs toimii ilman nettiyhteyttäkin. Nettitikkuja on koneeseen turha yrittää tökkiä, joten tien päällä tarvitaan esim. kännykästä nettijako wlanin kautta.
Päivänpolttava kysymys on tietysti: “Tekeekö Chromebookilla mitään?” En odottanut liikoja, mutta kepeään peruskäyttöön laite sopii yllättävän hyvin, mikä kertoo samalla siitä, kuinka netistä on tullut tärkeä (jollei tärkein) sovellusalusta. Käyttökokemus on pelkistetyn selkeä, tosin siellä täällä tuli vielä pikku bugeja vastaan. Tärkein eli selain toimii ripeästi ja raskaatkin sivut sekä YouTube näkyivät ongelmitta. Docs on käyttökelpoisen nopea. Sovellustarjonta on vaikkapa App Storeen verrattuna kovin köyhää, joten kannattaa ymmärtää laitteen rajoitteet ennen sen hankkimista. Hieman enemmän liikkumavaraa saa siirtämällä Asserin kehittäjämoodiin, jonka kautta saa auki mm. kunnon pääteohjelman. Ainakin Ubuntu on hakkeroitu laitteessa toimivaksi, joten ihan täysiverinenkin Linux-työpöytä on jollain virittelyllä asennettavissa Ossin rinnalle. Palannen aiheeseen, kunhan kokeilu etenee.
edit: Mitä ilmeisimmin kone on sama kuin tämä pienemmällä muistilla ja ilman kortinlukijaa. 70 e halvempi.
July 21st, 2013
As I apparently didn’t have enough mass storage options for the MSX, I had to get one more! This time an Interface Floppy MSX 2013 produced by Brazilian Paulo Maluf. Some friends, too, were in need, so I got four of them altogether. The final price per piece ended up being about 33 euros including postage, which was not bad at all – module-based MSX floppy controllers and drives are notoriously expensive and hard to find these days.
Let’s see here… where is the documentation? Not that there would be much to configure with just two jumpers, but at least it might be nice to know what kind of drives are supported. Luckily I happen to have an HxC which lends itself to various configurations. The first attempt with PC floppy emulation didn’t seem to go anywhere, so I switched back to the normal Shugart setting I’ve been using with all the other devices as well (twisted cable primary drive, even though the cable is not twisted). The HxC settings tool even has an “MSX 2” mode, which seemed to do the trick, since the controller started reading the virtual floppies perfectly. The disk images had to be converted from dsk to hfe, as usual. One more nice surprise: the gadget works with the MSX1, too! Actually, it’s even more useful with the 1st generation computers, since they don’t easily support MSX-DOS 2, which is required for directory support.
Using a plain PCB means trouble, so the controller had to be put into a case. I had some extra module cases from Sunrise, but they seemed a bit too tiny for the circuit board. Fortunately, after about an hour of carving and sanding, it finally fit. The end result probably can’t be called elegant, but at least the PCB is well protected now.
Some further details might follow later on, when I find out more. As a potential project I have a cheap-ass memory stick based PC floppy emulator lying around. It would also be nice to know whether the controller works with real Amiga or PC drives.
edit: Yes indeed, the controller does seem to work with PC DD drives. Tried HxC in PC 720k mode and after changing the lower jumper (of the controller) to the left, all seems fine & dandy.
edit2: Even the cheap floppy emulator (see eBay for “floppy drive emulator”) works with 720k images. They are clones of this and the original software will work. Unfortunately Windows-only 🙁 If you want to make an image bootable, make sure you copy msxdos.sys there before any other file. If you use Linux, just dump this image to the raw device to get a bootable floppy.
edit3: The controller works fine with a turbo R, too, but as the machine automatically boots to 60 Hz and R800, most demos have trouble with the settings.
edit4 (there are plenty, it seems): I put a little collection of MSX1 demos in HFE format online here.
April 9th, 2013
Jostain syystä Spectrumin näppäimistö on tärkeä aihe, sillä sitä tulee käsiteltyä luonnottoman usein 🙂 Tällä kertaa vain pikamaininta kuminappikoneen näppisrempasta. Lähtökohtaisestihan tilanne on seuraava:
- Näin vuonna 2013 alkuperäiset 80-luvun näppäinkalvot ovat hapertuneet jo niin, että pienikin liikuttelu katkoo johtimet
- Näppäinkalvoja on inhottava korjailla, koska ne murenevat siinä sivussa lisää ja vaikkapa kolvaaminen on aika toivotonta (jos nyt ei mahdotonta)
- Esim. eBayltä saa noin kympillä (+pk) uusia kunnollisia kalvoja, joilla pärjännee taas seuraavat 30 vuotta
- Kuminappikoneissa on kahta erilaista peltikantta, joista toinen on väännettävillä klipsuilla kiinni ja toinen liimalla
Kalvon vaihtaminen klipsumalliin on helppo tapaus, mutta valitettavasti ne ovat pieni vähemmistö, ja suurimmassa osassa Spekuja pelti on liimattu kiinni kansimuoviin. Vaihto-operaatio vaatii kannen irroittamisen, mistä on foorumeilla aika pessimistisiä näkemyksiä: operaatio on työläs ja sen myötä voi helposti sekä tärvätä maalipinnan että vääntää kannen niin mutkalle, ettei sitä enää saa kauniisti takaisin. Koneita yhdistelemällä olin toistaiseksi välttynyt liimaversion aukomiselta, mutta nyt tuli sekin eteen.
Liimaa on kaistale vasemmassa ja oikeassa reunassa sekä näppiksen alareunassa koko matkalta, mutta ei onneksi keskellä tai yläreunassa (keskellähän on itse kuminäppis). Toimiva taktiikka oli kaivella ensin toinen reuna irti, sitten alareuna hiljalleen ruuvarilla kammeten ja lopulta toinen reuna tasaisesti ylös vetämällä. Pelti kärsi yllättävän vähän – maali ei murtunut ja kansi oli taivutettavissa vanhalle paikalleen aika siististi. Saatoin päästä epärealistisen helpolla, koska toinen reuna oli ajan saatossa jo hiukan auennut ja sitä myöten liima kuivahtanut helpommin irtoavaksi. Toinen reuna olikin kunnolla juntturassa, mutta keskeltä lähestyminen auttoi asiaa. Kannattanee siis ainakin kokeilla kumpi reuna lähtee kampeamalla paremmin irti. Foorumeilla on ehdotettu liiman pehmittämistä kuumailmapuhaltimella, mikä kuulostaa periaatteessa järkevältä (pois lukien maalin tuhoaminen liialla kuumentamisella).
Kannen irroittamisen jälkeen pahin on ohi, joskin pellin takaisin vääntelyssä voi mennä jokunen tovi. Uusiotuotantoa olevat kalvot ovat kotikutoisen oloisia, joten niitä voi joutua trimmaamaan sieltä täältä saksilla. Itselleni sattuneessa yksilössä vasemmanpuoleinen liuska oli pieleen leikattu, mutta leikkelyn ja tarkan asettelun jälkeen se toimi hyvin. Liuskat ovat myös pitkänpuoleisia, joten parempi tarkistaa, ettei niitä purista pahaan paikkaan konetta sulkiessaan. Lopputuloksena rempasta toimiva 48k-Speku, parempi näppistuntuma sekä oikeus käyttää Olen vaihtanut liimakansikoneen näppiskalvon -t-paitaa Spectrum-juhlallisuuksissa.
March 21st, 2013
Nick Montfortin ja Ian Bogostin Racing the Beam – the Atari Video Computer System kertoo nimensä mukaisesti Atari 2600:sta eli VCS:stä. Kirja on osa MIT Pressin Platform Studies -sarjaa, jossa on toistaiseksi ilmestynyt Atari VCS:stä, Commodore Amigasta ja Nintendo Wiistä kertovat teokset. Idea on hieman poikkeuksellinen: kaupallisten mittelöiden, insinöörihistorian tai kulttuuristen ilmiöiden sijasta fokus on siinä, miten laitteiden tekniset ominaisuudet ovat vaikuttaneet niille tehtyihin sisältöihin ja millainen “sukupuu” joillakin tunnetuilla peleillä on (vaikkei kaupallisia ja kulttuurisia seikkojakaan toki kokonaan unohdeta).
Teknisiä ominaisuuksia lähestytään mielenkiintoisesti hieman poikkeuksellisella tavalla kuuden, eri aikakausia edustavan pelin kautta. Käsittelyssä ovat Combat, Adventure, Pac-Man, Yar’s Revenge (joka pitäneekin hankkia), Pitfall! sekä Star Wars: The Empire Strikes Back. Lukuisia muitakin Atari- ja kolikkopelejä sivutaan ohimennen, mutta etenkin näiden kuuden kautta hahmotetaan laitteen ominaisuuksia peliohjelmoijan/suunnittelijan näkökulmasta. Hyvänä puolena lähestymistavassa on se, ettei lukijan niskaan kerralla rysähdä valtavaa määrää teknistä jargonia, vaikka toisaalta erityisesti tekniikasta kiinnostunut joutuu kaivelemaan yksityiskohtia sieltä täältä. Teksti on tarinanomaista ja sujuvaa, joskin välillä tulee pitkähköjä sivupolkuja kesken kaiken, kun lähdetään puhumaan jostain ihan muusta pelistä yhden alaluvun verran.
Ainakin näin teknisesti harrastuneen oli helppo tutustua TIA:n ja 6507:n ihmeisiin, mutta puhtaasti kulttuurin- tai historiantutkimuksen suunnasta tulevalle voi olla ainakin aluksi hieman hämärää mitä ja miksi on EOR #$FF 🙂 Kiinnostavin teoreettinen anti on ihan kirjan lopussa, jossa Montfort ja Bogost esittelevät viisikerroksisen mallin digitaalisesta mediasta:
- Vastaanotto / käyttö
- Käyttöliittymä
- Muoto / toiminnallisuus
- Koodi
- Alusta
Koko pino sijoittuu kulttuuriin ja kontekstiin. Mallissa on jotain tuttua monestakin paikasta: esimerkiksi ohjelmistotieteen komponenttimalli on aika samanlainen, samoin kuin vaikkapa tietoliikennetekniikan OSI-malli. Soveltanen Montfortin ja Bogostin mallia demotutkimukseeni tavalla tai toisella, joskin joitakin muutoksia haluaisin tehdä. Ensinnäkin “alusta” kaipaa avaamista, koska se sisältää etenkin nykyään useita eri abstraktiokerroksia varsinaisen laitteiston päällä. Vanhat demot rakentuivat kylläkin suoraan raudan päälle, mutta modernit tuotokset rakennetaan käyttöjärjestelmän ja vielä senkin yläpuolella olevien rajapintojen päälle (esim. selaindemot). Demot ovat harvoin vuorovaikutteisia, joten käyttöliittymäkerroksen miettimiselle ei ole juuri tarvetta.
March 20th, 2013
Moonsoundin sielunelämä on alkanut aueta jossain määrin kahta sellaista auottuani ja hiukan kolvattuani. Periaatteessahan laitteeseen pitäisi saada monenlaisia muistiyhdistelmiä 128k ja 512k SRAM-piireillä (128k, 256k, 512k, 640k ja 1M), mutta käytännössä toiminta on hieman kummallista. Ensimmäinen Moonsoundini oli valmiiksi megainen, mutta toisessa oli vain riittämättömät 256k. Sain käsiini yhden 512k piirin lisää, joten ajattelin laajentaa pienemmän passeliin 640 kiloon, mutta ohjeen perusteella ei tullut millään asetuksilla toimivaa, vaikka lauta on juurikin samaa mallia 2.0. Jumpperien kaikki kahdeksan asentoa läpi käymällä tuli välillä kummallisia lukemia kuten 384k, mutta ei sitä haluttua. eBayltä löytyi onneksi kiinakauppiaalta vastaava piiri, joten ehkäpä saan molemmat lopulta täyteen megaan – Sunrisekin niitä myisi, mutta kalliimmalla ja firman toiminta on yleensä etanan nopeusluokassa. Eilen tuli myös kuunneltua noita hupaisia musicdiskejä, joita hollantilaiset ovat kaupitelleet toisilleen 90-luvulla.
Toinen MSX-säätökohde on eilen saamani DenYoNet eli ethernet-moduuli. Lukemani perusteella moduulissa on aika paljonkin toiminnallisuutta sisällä, joten MSX-paran ei tarvitse kuormittaa hidasta prosessoriaan protokollapinon kasailuun (rommissa on tarjolla korkean tason rajapinta ominaisuuksien käyttöön). Mitään asetuksia ei tarvinnut säätää, vaan pulikka haki omatoimisesti DHCP:llä itselleen osoitteen, netmaskin, nimipalvelimet sun muut tarpeelliset tiedot. Mukana tulleella CD:llä oli perustyökalut, kuten ftp-asiakas, ping, wgetin vastine hget sekä Twitter-asiakas (!). Lisää voi ladata Konamimanin webbisivulta. Kaikki tuntuu toimivan ja ainakin turbo R:llä kohtuullisen nopeastikin. Hiukan mietityttää edelleen mitä tuolla voisi oikeasti tehdä, mutta vähintäänkin hauskaksi leluksi soveltuu, mikä on jo ihan riittävästi itsessään.
Seuraavia askelia ovat ajan salliessa turbo R:n sisäisen muistin laajentaminen 512 kilotavuun sekä toisen Music Moduleni samplemuistin laajennus 256 kilotavuun. Osat on jo molempiin, mutta etenkin ensin mainittu vaatii hieman funtsimista ja rohkeutta, koska hienon koneen tärvääminen huolestuttaa. Ostoslistalla on vielä slot expander sekä uusi versio MegaFlashROMista, jossa on SCC:n lisäksi myös kortinlukija. Pitikin mennä juuri ostamaan vanhan koulun versio, mutta tätähän tämä on – parempi ostaa kaikki mitä käsiinsä suinkin saa, koska viikon päästä saatavuus voi olla taas nollassa. Positiivisena havaintona sekin, että haaliminen alkaa tulla loppuunsa: koneita on ihan tarpeeksi testailuun, pelejä en kerää, ja kaikki mitenkään relevantit lisälaitteet on kohta plakkarissa.
March 16th, 2013
Next Posts
Previous Posts
