Kuten aina heinäkuussa, tänäkin vuonna saapui Vammala Party, tällä kertaa lisänimellä Vähän sisäpiiriä, muttei liikaa. Olin lukuvuoden jäljiltä edelleen hivenen uupunut ja stressaantunut, joten partytunnelmaan pääsy ei ollut kaikin ajoin ihan helppoa, kun jopa kompodedikset tuntuivat melkein työnteolta. Koko tapahtumaa leimasi erityisesti kuumuus, sillä hellettä riitti torstaista sunnuntaihin saakka, ja kun vanhassa maatalossa ei paljon ilma kiertänyt, oli päällä jatkuva kestohiki. Yöllä oli siten hankala nukkua, joten näitä univelkoja pitää maksella vielä takaisin.
Brennaa
Demokompoon en edelleenkään jaksanut mitään väkertää, koska se on kovin työlästä, mutta jotain muuta kepeää osanottoa kilpailuihin sentään sain aikaiseksi. Yllä näkyvä Brennaa on kännykkänäpsy Viikinmäen auringonlaskusta – pahaksi onneksi kuva jäi haaleaksi tykillä, kun aurinko yritti tunkea joka raosta sisään vielä illallakin. Alla puolestaan vanhaa ja modernia yhdistelevä Koivujen katveessa, jonka näppäsin kaupunkimatkaillessani Arabian rantapuistossa:
Koivujen katveessa
Petskari oli tietysti lähes pakko tehdä, joten edikka käyntiin ja töihin. Otin kotona muutaman referenssikuvan pimeässä shakkinapeista taskulampun valossa, mutta totesin aiheen pian mahdottomaksi ja tein jotain muuta. Alla näkyy Arnold at the Factory, googlaamalla löytyneestä tehdaskuvasta inspiroitunut geometrinen pläjäys. Olin kaavaillut piirtäväni jotain tuollaista jo pitkään, vaikka lopputulos ei muistutakaan paljon alkuperäisiä suunnitelmia. Värejä taisi tulla käyttöön hieman liikaa, savupiippujen tilalle olisivat sopineet paremmin säiliöt, putket jäivät litteän näköisiksi… olkoon.
Arnold at the Factory
Suurin ponnistus oli wild-kompoon Yzin kanssa värkätty Habsburger, jota olin elätellyt takaraivossa jo melkein kolme vuotta eräänlaisena jatko-osana Ryönämestarille. Näytelty haastattelu olisi ollut vaikea toteuttaa järkevästi, joten oikaisin Googlen voimin ja laitoin tilalle maalauksen. Puppuskripti syntyi nopeasti, samoin kuin parodia Hesen mainostunnarista:
Habsburger, sen parempaa et Böömistä mistään saa Jos sanot Brötchen me leivomme sen Habsburger
“Ajankohdaksi” asettui 1600-luku, joten taustalle laitettiin cembalon rämpytystä. Kaikkia yksityiskohtia en ravistanut hihasta, vaan tutustuin edes pintapuolisesti Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan ja nimikkosuvun (sisäsiittoiseen) historiaan. Ainakin mainitut paikat ja valuutta ovat ajanmukaisia, vaikka esimerkiksi ruokien suhteen saattoi mennä metsään. Omahyväistä aatelisääntä tavoitellessani lähimpänä esikuvana oli Jörn Donner – saksaa en ole ikinä opiskellut, joten sanojen ääntämys lienee päin Hölleä. Kohtuullisen pähkäilyn jälkeen koostaminen onnistui nopeasti luotetulla Kdenlivellä. Vähän epäilin, uppoaisiko näin kiero ja kuiva huumori party-yleisöön, mutta tunnusmusiikki osui makuhermoon, ja komposta tuli yllättäen kultaa.
Hes-habs-burgerin sukuvaakuna
Tuplain on ollut jo pitkään leipälajini; kenties vain siksi, ettei kukaan muu jaksa kompon suhteen kovin paljon vaivautua. Tämän vuoden voitto taisi olla jo neljäs, vaikka tarkalle meni. Tein näitä aluksi kolme, mutta laitoin kompoon ne onnistuneemmat kaksi:
Näin jälkiviisautena Boney M ei tainnut olla tarpeeksi tunnistettava, mutta onneksi Tappajahai sentään sitä oli. Kalastaja-Eemelin valssissa on sattumalta sopivia kohtia, jotka sopivat videoon kuin nenä Habsburgin päähän: “Mä merellä elän ja kuolenkin kukaties” sekä “Ei haita nälkä näin, kun jyrsin evästäin”. Samoin jumppavideon ääniraita sopi harvinaisen hyvin Bobby Farrellin hyperaktiiviseen pomppimiseen, kenties jopa paremmin.
Menestyksekkään partyn kruununjalokivi oli kuitenkin levykkeenheitto, jossa olen ollut viime kerroilla edelleen monta kertaa kärkikahinoissa, mutta en ykkösenä sitten vuoden 2018. Tällä erää planeetat olivat jälleen linjassa, ja lätty lensi kuten piti. Myönnettäköön, että peräti harjoittelin hieman merimökillä kiviä viskelemällä. Kohteena oleva ruohokenttä rehevöityy hiljalleen molemmin puolin, joten pajupuskaan tai perinteikkääseen kuuseen osuminen katkaisivat monen levykkeen lennon ennen aikojaan. Ehdin jo pelätä jopa karsiutumista, kunnes ilmeni, että samat vaikeudet iskivät muidenkin nilkkaan.
Heittoväline näkyy vaaleana viivana ylhäällä (kuva kaapattu Kekeplasterin videosta).
Kaiken kaikkiaan kompoissa oli poikkeuksellisen hyvä taso, mikä on tietysti hyvä asia sekä partyjen uskottavuuden että jatkuvuuden puolesta. Toista vuotta kestänyt retkeilyinto löysi tiensä Ikaalisiin, kun keittelimme Terpan kanssa erinäisiä safkoja kaasulla – varsinaista retkeilyä ei kylläkään ehditty toteuttaa kuin yhtenä päivänä ja hieman tuskaista se olisi helteessä ollutkin. Jo perinteisiksi muodostuneet shakit ja länkkärit ehdittiin myös vetää läpi, vaikka kuumana pöhäävä videotykki ei ollut mikään erityisen mukava seuralainen makuuhuoneessa. Ensi vuonna toivon mukaan viileämmät kelit ja levänneempi jäppinen!
En ottanut kesälomareissulle ollenkaan keitintä mukaan, mutta selitys toki löytyy: mökillä oli kuulemma jo valmiiksi jonkun sortin “Trangia”, joten ajattelin säästää kantamisen vaivan ja kokeilla jonkun muun keitintä vaihteeksi. Perillä ilmeni, että kyseessä ei ollut Trangia ollenkaan, vaan muutaman vuoden varastossa lojunut Primus Mimer Kit. Ankarahkon hankaussienellä tusaamisen jälkeen potit lähtivät riittävän siisteiksi, ja kävimme heittämässä muksujen kanssa lounaskeikan Kuivaniemessä, ravintola Merenhelmen takana sijaitsevan Merimiehen polun keittokodassa.
Primus äksönissä
Turistinähtävyys on parhaat päivänsä nähnyt: kota oli raapusteltu hiilellä täyteen kaikenlaisia terveisiä, koivikko valtasi rantaa kovaa kyytiä, puinen ankkuri oli lahonnut poikki, puuliiterissä ei ollut halkoja, ja kaikesta henki paikan jääminen oman onnensa nojaan. Lounas sentään onnistui aivan hyvin, kun seinät tarjosivat tuulensuojaa, eikä ruokana ollut sen kunnianhimoisempaa laitettavaa kuin Knorrin tuttua pussipastaa. Primuksen iso kaasupullo oli ruosteinen sekä pohjasta että venttiilistä, mikä ei kuitenkaan tuntunut menoa haittaavan – noita ei silti kannata jättää säilytykseen kosteisiin oloihin.
Koko komeus
Pelkät alumiiniastiat ovat muuten ihan ok, mutta paistinpannu luultavasti jämäyttää kaiken kiinni hetkessä, jos paistettavat eivät lillu öljyssä. Tefloni olisi retkeilijälle helpompi vaihtoehto, vaikka sen naarmuttamista ja puhki polttamista pitää toisaalta varoa. Etenkin anodisoimattomasta alumiinista voi myös liueta happamaan ruokaan metallia, mikä saattaa olla haitallista, vaikka aiheesta ei mitään suurta konsensusta tunnu olevankaan. Mukavina pikku detskuina molemmissa kattiloissa on mitta-asteikko ja Primuksen kahvan kosketuspinnat on pehmustettu, joten ne eivät jätä jälkiä. Polttimen tuulenkestävyys on jo aiemmin todettu Terpan kanssa heikoksi, mihin liittyy myös se, ettei liekkiä voi ylipäänsä pitää kovin pienellä tai se sammuu. Laakea liekki on paistaessa epäilemättä hyödyksi, mutta kuten yläkuvasta näkyy, pikkukattilan kanssa lämpöä menee kyljistä harakoille (sekä keittelijän sormille).
Ahaa, Liivinmaa tarkoittaa nykyisen Viron ja Latvian alueella sijainnutta historiallista aluetta. Kesäisiin ruokakokeiluihin hiljalleen palaava Mettä-gourmet suuntasi tänään Viikinmäkeen Liivinmaanpuistoon, jossa on jo tullut kerran paleltua talvella tuulessa ja pakkasessa haluttoman kaasupullon kanssa. Jylhät kalliot ovat eräänlainen piilotettu helmi, sillä niitä ei huomaa valtaväyliltä. Ehkei tällaista salaisuutta saisi paljastaa, mutta mäen ympäristöstä löytyi myös pari kourallista pieniä kantarelleja, jotka varmaan myöhemmällä reissulla päätyvät sienikeitoksi.
Kansi kiinni
Tällä erää uutuutena oli kaksikerroksinen bambuhöyrystin, joka tunnetaan myös höyrytyskorina ja höyrykeittimenä. Härpättimen idea on yksinkertaisesti se, että sen alla keitetään vettä, jonka höyry kypsentää ylempänä ritilöillä olevat sapuskat. Pikkutrangian kattila näyttää kokonsa puolesta kuin suunnitellulta tähän käyttöön, vaikka torni on hieman labiili, kun höyrystin istuu kattilan reunalla eikä pohjalla. Pitää koittaa joskus ison trangian kanssa. Olin alkuunsa hieman skeptinen, lämpenevätkö ruuat moisessa höyrysaunassa riittävästi, mutta näyttihän tuo toimivan. Bambusta tuntuu liukenevan veteen väriä, sillä jo aika nopeasti ilmaantui keltainen sävy, joka veden lopulta kuivuessa jäi karstaksi pohjalle.
Kansi auki
Sen verran tiesin ennestään, että tällaisilla virityksillä kypsennetään ainakin mykyjä. Pääruokana oli siis varma valinta, kasvistäytteisiä mykyjä Aasia-kaupan pakasteesta. Hyviähän noista tuli soijakastikkeen kera, eikä täyte jäänyt kymmenen minuutin höyrytyksellä kylmäksi. Kokeiluhengessä nakkelimme vielä lopuksi parsa- ja kukkakaalia kypsymään ritilöille. Pitkän höyrytyksen jälkeen molemmat jäivät edelleen aika rapeiksi, mikä voi sinänsä olla ihan tarkoituskin. Pönttöön voisi epäilemättä nakella hyvin monenlaista sienistä perunoihin ja kaikenlaisiin kasviksiin, joten ehkäpä aiheeseen vielä palataan tuoreella tulokulmalla. Ainoa selvä haittapuoli on pitkän kypsytyksen vaatima kaasumäärä: parin tunnin pöhistely haukkasi sata grammaa, vaikka liekki pidettiin varsin maltillisena.
Retkikaasun ystävälle ovat epäilemättä tuttuja viimeisiään vetelevät kaasupullonjämät, joita kertyy nurkkiin. Polttoainetta on sen verran paljon, ettei patruunaa viitsi pistää kierrätykseen, ja sen verran vähän, ettei sillä saa kokkailtua kokonaista ateriaa. Talvella viimeinen kaasunliru ei edes suostu tulemaan ulos pullosta tai ainakin palaa hyvin kitualiaasti. Ratkaisuksi on tarjolla kallis FlipFuel, jota maallikkotermein kutsun tässä kaasunsiirtoventtiiliksi. Ideana on, että kaksipäisen venttiilin avulla lirutellaan nestekaasua pullojen välillä ja yhdistetään jämiä käyttökelpoisemmaksi pulloksi. Toinen mahdollinen käyttökohde on kalliiden pikkupatruunoiden täyttäminen suuremmasta. Patruunoiden kyljessä kielletään uudelleentäyttö jyrkästi, joten taas mennään omalla vastuulla – näyttää kuitenkin olevan sen verran yleistä puuhaa, että vaara ei liene kovin suuri.
Kultainen klooni
Ehta FlipFuel maksaa melkein 40 euroa, joten testiin lähti reilun kympin kiinaklooni. Mistään järin mutkikkaasta laitteesta ei ole kyse – kaksi liitintä ja säätö niiden välissä – eli aidon hinnassa lienee melkoisesti ilmaa. Pitkähkön Hobby Hall -odottelun jälkeen kikkare saapui ja pääsin tositoimiin. Tein kokeiluja varten suuntaa-antavan taulukon ylitäytön välttämiseksi:
Patruuna
Täysi/g
Kaasua/g
Patruuna/g
Primus Power Gas (pieni)
200
100
100
Primus Winter Gas (normaali)
383
230
153
Tarmo (normaali)
377
230
147
Jetboil Jetpower (normaali)
375
230
145
Biltema (iso)
482
300
182
Näistä lukemista on jo itsessäänkin jotain iloa, sillä niistä näkyy kaasun ja patruunan osuus kokonaispainosta. Pienimmän pullon tapauksessa mukanaan kantaa hyötykuormaa vain puolet kokonaispainosta, ja toisaalta tilavuuden kasvaessa patruunan paino kasvaa maltillisesti.
Täyttö meneillään
Siirtoa varten täytyy pullojen välille saada aikaiseksi paine-ero. Pistin Tarmon (vastaanottaja) pakastimeen puoleksi tunniksi ja Bilteman (luovuttaja) aurinkoon parvekkeelle. Lämmityksen kanssa ei kannata liioitella, sillä yli 50° lämpötilat tuovat mukanaan räjähdysvaaran. Sitten pullot kiinni, venttiili auki ja odottelemaan. Suhina lakkasi pian ja otin vielä uuden samanlaisen kierroksen, kunnes totesin Tarmon olevan jo niin täynnä, ettei Biltema jaksanut sinne enää puskea mitään. Luovuttajaan jäi edelleen pienet pullonpohjat, noin 30 grammaa, joten ihan tyhjäksi sen saanee vain toiseen melkein tyhjään siirtäessä. Kaikkiaan Tarmoon siirtyi suunnilleen sata grammaa kaasua (olisi pitänyt mitata tarkemmin), mikä on lievän pettymyksen ja hyväksyttävän tuloksen rajamailla. Laite siis tosiaan toimii eikä ole edes vaikea käyttää, mutta rajoitukset on hyvä tiedostaa: ei tällä saa neljästä jämäpullosta yhtä täyttä.
edit: Täytetty pullo toimi reissussa ok, ja miksipä ei. Toisessa kokeilussa tyhjä 100 g Primus saatiin uudesta Biltemasta käytännössä täyteen, joten ainakin tietyissä tilanteissa härpätin toimii oikein hyvinkin.
Vaikka Trangian lisäksi retkeilytarvikelaatikkoon on jo kertynyt kaksi ruuvattavaa keitintä, ei se toki tarkoita, etteikö vielä yhdelle olisi tarvetta. Eräänä sivutavoitteenani on ollut yhteen kattilaan mahtuva setti (kaasu, jalusta, sporkki ja keitin), jonka kasailua hyödyttäisi merkittävästi pieni keitin. Juoksin taas halpojen hintojen perässä, ja Hobby Hallista tarttui mukaan Brs-3000t neljällätoista eurolla posteineen. Takavuosien tuttu postimyyntifirma on sittemmin lähinnä välikäsi kiinakrääsälle, joten toimitusaika venähti sen mukaiseksi. Valikoima tai “valikoima” on ainakin laaja: yhtäällä myydään kalliin pään MSR:ää ja toisaalla hyvin eksoottisia halpisvirityksiä, joiden kanssa voi olla turvallisinta jättää leikkimättä.
Keitinvauva
Börsän todellista kokoa oli huonoista tuotekuvista hieman vaikea arvioida, mutta kuten yllä näkyy, todella pieni ja kevythän se on. Ainakin tuotekuvauksen perusteella materiaalin pitäisi oleman titaaniseosta. Mukana seurasi myös pieni pussinrimpula, joka välttää säilytykseen ja estää naarmuja. Auki taiteltuna kannakkeet eivät edelleenkään kauas yllä, joten kovin suurelle ja painavalle kattilalle en tätä käyttäisi. Fire-Mapen teknokattilan kanssa kannakkeet sopivat kätevästi pohjassa olevaan kuoppaan, jolloin liekki tulee lähelle pohjaa eikä kattila lipsu mihinkään. Jossain päin nettiä mainittiin, että pitkällä paahtamisella ja painon alla ohuet metalliosat voivat vääntyä, mikä ei vaikuta ollenkaan mahdottomalta väitteeltä.
Liekki on erikoinen, etenkin täydellä höökällä
Suutin on mielenkiintoinen propelli, joka puhaltaa liekin pikemminkin vinoon kuin suoraan ylöspäin. Ajattelin laipioiden samalla hieman suojaavan tuulelta, mutta se näyttää olleen toiveikasta harhakuvitelmaa – liekki ottaa tuulta aika herkästi. Valmistajan mukaan maksimiteho on 2700 wattia, mikä saattaa olla jopa totta, sillä puolen litran vakiotestissäni vesi kiehui minuutissa ja 55 sekunnissa. Täysillä ollessaan Brs on jo huomattavan äänekäs ja pikkuiset kannakkeet hehkuvat huolestuttavan punaisina, joten ehkäpä vähempi parempi. Plussapuolelle voi vielä laskea jämäkän kaasunsäädön, joka ei lipsu yli tai ali. Aika kertoo, miten keitinvauva käytössä palvelee, mutta ainakin tällä testailulla se vaikuttaa olevan helposti hintansa väärti, jos tuuliherkkyys ei ole liian paha ongelma.
edit: Lisää tuulitestailua eikä tuo Börsä ihan toivoton ole. Pieni suutin ja kova virtaus kompensoivat tuulisuojan puuttumista jonkun verran, kun hanaa vaan vääntää ankarasti suuremmalle. Pahempaakin on nähty.
Trangiaa mainostetaan “myrskykeittimenä”, eikä nimitys ihan pielessä ole, sillä runko tosiaan suojaa hyvin tuulelta. Vasta patruunan päälle ruuvattavien pikkukeittimien myötä olen päässyt toden teolla tutustumaan tuulisen sään ongelmiin: kaasuliekki sojottaa sivulle ja jopa sammuu, pullo tyhjenee ja jäähtyy, eikä vesi meinaa jaksaa kiehua. Furnoni on vielä toistaiseksi jaksanut palvella vaikeissakin oloissa, kun taas muutama muu keitin on jättänyt rehellisesti tielle (köh köh, Primus). Tuulettimen avulla lavastetusta havinnekuvasta ilmenee, mistä on kyse:
Pahalta näyttää.
Laipiot, pistemäinen liekki ja suuttimen ympärillä oleva rengas auttavat asiaa – niitä ei kuitenkaan kaikissa keittimissä ole. Täysi topakka kaasupullo selviää tuulessa paremmin kuin viimeisiään vetelevä pullonjämä. Reppuaan voi koittaa asetella sopivaan paikkaan ilmavirran tielle, vaikka eri suunnista tulevia puuskia sekään ei estä. Kaupassa myydään kaikenlaisia aitauksia, joita voi asetella keittimensä ympärille, mutta sellaisen kuskaaminen alkaa jo vaikuttaa hivenen absurdilta, kun suunnilleen samalla vaivalla voi ottaa mukaansa Trangian.
Insinööri-muotoilija-DIY-asenteella ongelmaa voi yrittää ratkoa jälleen myös omin voimin. Netin foorumien perusteella jotkut ovat viritelleet alumiinifoliosta tuulensuojia, mutta heiveröinen materiaali ei pitkään kulutusta kestä. Parannuksena kokeilin alumiinista muffinsivuokaa, joka oli aika rimpula kertakäyttöratkaisu sekin (jos edes kevyt). Toistaiseksi parhaaksi materiaaliksi osoittautuivat nurkkiin kertyneet Scho-ka-kola-peltipurkit, joissa on valmiina lähes täydellisen kokoinen kansi ja pohja tähän tarkoitukseen. Tärkeänä ominaisuutena pelti kestää lämpöä selvästi alumiinia paremmin. Päälle asetettava, rasian pohjasta tehty proto toimi hyvin:
Natsisuklaa power!
Helppo asennettavuus on tämän mallin selvä plussa, kun taas miinuspuolella liekki polttaa maalin jauheeksi ja suoja alkaa pian näyttää kaikin puolin syöpyneeltä. Purkin kannesta – tai miksipä ei melkein yhtä hyvin pohjasta – voi tehdä suuttimen alapuolelle toisenlaisen virityksen:
Kuppiproto tositoimissa rantapuistossa.
Asennus vaatii hieman enemmän vaivaa, sillä pelti pitää pujotella jalkojen väliin, mutta mistään suuresta urakasta ei ole toki kyse. Liekki osuu suojaan paljon vähemmän, joten se säilyy siistimpänä. Periaatteessa kansi saattaa myös heijastaa lisälämpöä ylöspäin kattilan pohjaa kohti ja pois patruunasta, vaikka tuskin kovin isosta erosta on kyse. Jotkin tuulisuojat nostavat palamiskaasujen häkäpitoisuutta, joten omalla vastuulla; asialla ei tosin liene ulkona myrskyssä juuri merkitystä, eikä keitintä pitäisi teltassa tai tuulettamattomassa sisätilassa käyttää muutenkaan. Pellin työstäminen ei ole ihan helppoa ja vaaratonta, mutta kätevä näpertelijä saa pienellä vaivalla aikaiseksi ilmaisen suojuksen, joka todella hyödyttää parin tosielämän testin perusteella.
edit: Lisätestailun jälkeen näyttää siltä, että kuppimalli on se paras ratkaisu. Päällä istuvassa on se ongelma, että lämmin ilma ei pääse kunnolla kattilan pohjaan, jos suojan ja kattilan välissä ei ole rakoa. Tämä ei ollut ongelma teknokattilan kanssa, koska siinä on lämmönlevitin, mutta tavallisen kattilan kanssa kyllä.
Ilmat ovat parantuneet jo siihen pisteeseen, että parilla reissulla on voinut uskottavasti larpata kesää. Eilinen, melkein kymmenen kilometrin keikka suuntautui Viikin arboretumin kallioille. Paikka ei ole osa varsinaista suojelualuetta, mutta siellä ei saa silti könytä aivan miten hyvänsä. Avotuli ja grillaus ovat kieltolistalla, mutta Trangiat ja muut vastaavat keittimethän eivät niitä edusta, joten tällaisen lähiseutumatkailun pitäisi olla ok. Meneillään on juuri lintujen muuttoaika, joten sivumennen tuli bongattua haikaroita, kyhmyjoutsenia, silkkiuikku ja jotain tunnistamattomaksi jääneitä haukkoja (mahdollisesti ainakin nuoli-sellaisia).
Popcornit esiin.
Ruokapuolen pääanti koostui simppelisti makaronista ja Ikea-pullasista, joita valmistettiin kahdella keittimellä rinnakkain. Fire-Maplen Feast K2 ja Fms-102-keitin hoitivat hommansa, vaikka jälkimmäinen olikin jälleen hivenen tuuliherkkä sekä kattilalle liukas – voisi kuvitella, että saman valmistajan kamat kävisivät jotenkin hyvin yhteen, mutta näin ei aina suinkaan ole. “Gourmet”-kokeilusta vastasivat jälkiruuaksi tehdyt popcornit, jotka onnistuivat välttävästi. Jyviä tuli otettua liian vähän, joten popparit olivat pykälän öljyisiä, minkä lisäksi pelkäsin hiiltymistä niin pahasti, että lopetin poksuttelun turhan hätäisesti. Kattilan lämmönlevitin auttoi tässä mukavasti, kun kuumuus ei ollut aivan pistemäistä. Rasvaa paloi hiukan pohjaan kiinni, joten uusi potti sai pintaansa samalla uskottavaa/rumentavaa käytön patinaa.
Kaikenlaisia pikku hankintoja on tullut tehtyä viime aikoina niin paljon, ettei kaikista viitsi enää erikseen mainita. Motonetin kahden euron myrskysytkä on osoittautunut jo toimivaksi, ja tällä keikalla testattiin Sea to Summitin taittuva paistinlasta (9 eukkia). Perinteinen puulasta on sinänsä ollut retkeilyhenkinen, mutta iso koko ja yleinen kömpelyys ajoivat kokeilemaan vaihtoehtoja. Mieluummin olisin ottanut kuumuutta kestävän silikonisen lastan, joten toivoa sopii, ettei tämä ihan heti tärväänny. Todennäköisimmin tuho tulee, kun keittiövälineen unohtaa nojailemaan tulikuumalle pannulle, eli pitää yrittää välttää moista.
Frankenstein-pannu ja Sea to Summitin lasta.
Toinen kuvassa näkyvä esine on puoliksi omaa tekoa, käytöstä poistuneesta Trangian pannusta modaamani retkipannu. Tätä ennen en omistanut ruuvattavalle keittimelle mitään sopivaa, ja kun Trangian orkkis alkoi jo osoittaa kulumisen merkkejä, ostin sen tilalle uuden, porasin vanhan kylkeen ruuvinreiän ja veistelin pyöreästä pulikasta kahvan. Kahvan olisi voinut jättää laittamatta ja kuskata mukana irtoversiota, mutta tämän ratkaisun myötä on ainakin yksi unohdettava esine vähemmän. Lisäksi askartelussa oli oma huvinsa. Kahden käyttökerran perusteella kahva istuu tukevasti paikallaan ja sapuskan paistelu onnistuu. Odottamattomana haittana keittimien kuumat kannakkeet naarmuttavat heppoista maalia, joten muutenkin piesty pannun kääntöpuoli näyttää sen karummalta.
Toinen pikku tuunausprojekti kohdistui juuri näihin mainittuihin kannakkeisiin. Etenkin Fms-102:n pyöreät ja sileät kannakkeet aiheuttavat ei-toivottua lipsumista. Kattila on vielä päällä pysynyt, mutta paistinpannu tuntuu lipuvan koko ajan johonkin suuntaan. Furnossa on piikkimäisempi ratkaisu, joka ei ole läheskään yhtä paha, jos ei sitten optimaalinenkaan. Pelkkä voivottelu ei asiaa korjaa, joten laitoin Fire-Maplen pöydälle karkean hiekkapaperin päälle, ja pienen työstämisen jälkeen kannakkeiden kärjet olivat sekä tasaisemmat että karheammat. Pikatestin perusteella pito parani selkeästi, mikä vaikuttaa alustavasti lupaavalta. Päivitän alle, jos jotain komplikaatioita ilmenee.
Vaikka kesäntulo tuntuu loputtoman hitaalta ja tahmealta, olen ainakin aloittanut tuleviin reissuihin varustautumisen ajoissa. Trangiasta yli jäänyt alumiinikattila on jo naarmuilla ja kuhmuilla, mutta koska sillä on ollut yllättävän paljon käyttöä, päätin hankkia tilalle hiukan asiallisemman mallin, jossa olisi samalla kiehumista nopeuttava kansi ja erillisen rojun kuskaamista vähentävä integroitu kahva. Lidlin keittimen osoittauduttua katastrofiksi XXL laittoi Fire-Maplen Fms-102-keittimen sopivasti 15 euron tarjoukseen, joten myös sellainen ilmaantui kokoelman jatkeeksi.
TuliVaahtera Pidot K2, Furno ja Tarmo
Fire-Maple (eli FireMaple eli Fire Maple … koittakaa nyt päättää) Feast K2 maksaa reilun 30 euroa, mikä on ihan siedettävä summa kova-anodisoidusta ja teknisen coolilta näyttävästä potista. Titaani voisi olla materiaalina vielä parempi, mutta hinta on sitten helposti tuplat. Tavalliseen kattilaan verrattuna erikoisuutena on pohjaan integroitu lämmönlevitin, joka jakaa kaasuliekin muuten pistemäisen lämmön tasaisemmin pohjan alueelle. Saattaapa tuo hieman tuuleltakin suojata. Lievänä haittapuolena pohjan keskellä on iso aukko, johon keittimen kannake saattaa lipsahtaa. Käsiajastuksella en huomannut merkittävää eroa kiehumisen nopeudessa Trangian kattilaan verrattuna. Kahva on virityksen parhaita puolia: tukeva, lipsumaton ja se myös lukittuu paikalleen. Mukana seurasi jotakin lisäroinaa, kuten pesusieni, kaksi pikku muovikuppia ja riisinkaavin(!), joille tuskin löydän merkittävää käyttöä.
TuliVaahtera Fms-102 koteloineen
Fms-102 on retkikeitin mallia “normaali ruuvattava”. Pohjassa oleva kierre sopii tuttuun tapaan Lindal B188 -venttiiliin eli tavalliseen retkikaasupulloon. Kannakkeet taittuvat kuljetuksen ajaksi suuttimen kylkiin tilan säästämiseksi. Avoinnakin kannakkeet ovat aika pienet, joten keikkuminen on ihan realistinen uhka. Settiin sisältyy oranssi muovikotelo, joka voisi tilantarpeen huomioiden olla hiukan pienempikin – tällaisen keittimenhän nimenomaan pitäisi säästää tilaa repussa. Periaatteessa mukavana lisäominaisuutena Fire-Maplessa tulee pietsonaksu kaasun sytyttämiseen. Käytännössä sytyttimen kiinnike on aika hutera ja vääntyy helposti liian kauas tai liian lähelle suutinta. Toinen selvä heikkous on liekin lievä tehottomuus (keittotestissä meni peräti 2,5 minuuttia) ja herkkyys tuulelle, kun mitään suojaa ei ole. 15 euronsa väärti, mutta oikeasti kannattaa ostaa vaikkapa hyväksi havaittu Furno tai äveriäs MSR.
Trangiaa sekä muita keittimiä on tullut kuskattua ympäri lähiseutuja aktiivisesti kohta vuosi ja tässä vaiheessa erilaiset retkikaasut ovat ehtineet käydä ainakin alustavasti tutuiksi. Siispä otetaan tähän väliin pieni pohdinta niiden toimivuudesta, hinnoista ja soveltuvuudesta – miksikään asiantuntijaksi en itseäni tituleeraa, mutta aiheesta ei tunnu olevan paljonkaan suorasanaista ei-kaupallista tietoa missään suomeksi. Merkkejähän on kymmeniä erilaisia, joten monenlaista on vielä näkemättä, vaikka toisaalta valmistajien määrä ei välttämättä yhtä suuri olekaan. Patruunoissa on merkistä riippumatta käytännössä samoja aineita hiukan eri suhteessa: butaania, isobutaania ja propaania.
Tavalliset 100- ja 230-grammaiset patruunat sekä Bilteman oma 300-grammainen versio.
Tavallisimpia kaupan hyllyltä löytyviä pulloja ovat 100- ja 230-grammaiset EN 417 -standardin mukaiset, joissa on päällä Lindal B188 -kierre (jota tosin kutsutaan hyvin usein EN 417:ksi). Vielä isompia 450-grammaisiakin myydään suhteellisen yleisesti, minkä lisäksi Biltemalla on omia 300-grammaisiaan ja niin edespäin. Nämä kaikki sopivat Trangiaan sekä useimpiin patruunan päälle ruuvattaviin keittimiin. Vanhan koulun keittimissä käytettiin puhkaistavia patruunoita, joihin pääsin vahingossa tutustumaan Lidlin halpiksen myötä; jatkossa kierrän (sic) moiset kaukaa. Pullon optimaalinen koko on niin sanotusti ihan ittestä kiinni: 100-grammainen on pieni ja kevyt kuskattava, kun taas isompi pullo kestää paljon pidempään, säästää rahaa ja nököttää maassa tukevammin. Omaan käyttööni 230-grammainen on ollut sopiva kompromissi.
Kaasun riittävyys on ainainen dilemma, johon löytyy netistä monenlaisia nyrkkisääntöjä. Perstuntuman perusteella 230-grammaisella saa kokkailtua noin viisi kertaa, riippuen toki ruokalajista, säästä ja keittimestä. Nuudelien tai pussikeiton laitteluun ei paljon kulu, kun taas lupsakka istuskelu hotpotin äärellä haukkaa pullon jo yksinään. Pelkkä vesi kannattaa keittää isolla liekillä nopeasti, kun taas muussa ruuanlaitossa tarpeettoman isolla posotus tietysti vain haaskaa kaasua.
Merkeistä itselleni tutuimmaksi on tullut Tarmo, joka edustaa hintahaitarin halvempaa päätä ja jota on helposti saatavilla lähimmältä Tokmannilta kuuden euron hintaan (Motonetissä vitosen). Tarmolla pärjäilee keväästä syksyyn, mutta viiden pakkasasteen tuolla puolen se ei enää palvele tehokkaasti. Tilannetta voi osittain helpottaa patruunapipolla, joka kuitenkaan ei ratkaise kaasuseoksen perimmäistä ongelmaa. Primuksen kauniin punainen Powergas ja Jetboilin Jetpower ovat nekin helposti hankittavia, kaupasta riippuen vähintään euron Tarmoa kalliimpia. Primus ei kylmässä vakuuttanut – talvikäyttöön myydään kalliimpaa ruskeaa versiota – siinä missä Jetboil ei ole vielä jättänyt pakkasillakaan tielle. Halvinta vaihtoehtoa etsivä voi suunnata Biltemaan, joka kaupittelee neljää 300-grammaista pulloa kelpo peruskaasua alle 16 euroon.
Bilteman Jalat(tm). Hyvin käytetyt kuusi euroa.
Vuoden varrella on tullut opittua sitä sun tätä pikku knoppia pullojen käsittelystä. Korkkia ei kannata jättää kiinni kylmästä tai kosteasta tullessa, sillä venttiili ruostuu. Primuksen ja Jetboilin korkeissa on tätä ajatellen pieni reikä, joka oletettavasti helpottaa kuivumista. Talvella voi olla järkevää pitää mukana kahta patruunaa, joista toista voi lämmitellä takin sisällä sillä aikaa, kun toinen hyytyy kylmässä. Päälle ruuvattavat polttimet ovat tunnetusti kiikkeriä etenkin 100-grammaisen pikkupullon kera tai pehmeällä maalla, mitä voi kompensoida pohjaan tulevilla jaloilla (ks. kuva). Irtokeitintä tai Trangian venttiiliä ei tarvitse kiertää voimansa tunnossa pulloon kiinni, koska se saattaa heikentää kaasun virtaamista.
Ahkeran eräjormailun sivutuotteena nurkkiin kertyy pian kasa hylsyjä, joista pitäisi päästä mieluummin eroon. Kaupat eivät niitä enää halua ottaa vastaan, vaikka patruunoita myyvätkin. Perinteinen ratkaisu eli patruunan puhkaisu ja sitten metalliromuun dumppaaminen on sekin sittemmin kielletty. Oikea vaihtoehto on viedä hylsyt vaarallisen jätteen keräykseen. Keräyspisteiden ohella jotkin kierrätyskeskukset ottavat patruunoita vastaan (esim. Kyläsaareen ne ovat kelvanneet), minkä lisäksi Sortti-keräysautot kiertävät kaupunkia pari kertaa vuodessa.
Lidlillä oli monenlaista halpaa eräroinaa tarjolla tällä viikolla, joten toki piti lähteä tonkimaan, jos jotain hyödyllistä tai ainakin “hyödyllistä” löytyisi tarvikelaatikon täytteeksi. Miesten vaelluskenkiä ei kummassakaan lähiliidelissäni ollut, mikä ei sinänsä ollut suuri menetys, kun käytössä on kunnolliset nahkaisetkin. Lähinnä kiinnosti, josko nuo olisivat kesäkäyttöön vähän hengittävämmät. Linkkari oli hintansa väärti – odotusti jäykähkö kiinakamis – ja puukko puolestaan yllättävän jämäkkä ja jopa terävä. Kiinnostavin hankinta oli kuitenkin Crivit-merkillä kymmenen euron hintaan myyty kaasukeitin.
Trangian kattilan koko natsaa hyvin, ehkei edes vahingossa.
Kuvat ja tuotekuvaus eivät juuri mitään laitteesta paljastaneet, joten ostaminen tapahtui käytännössä sokkona. Jossain ulkomaisella sivulla mainittiin sentään, että EN417-yhteensopivan pullon pitäisi sopia. Yleensähän se tarkoittaa, että poltin tai sen letku kierretään kaasupatruunan yläpäähän. Tuttu 230-grammainen patruuna ei suojan sisään mahtunut, joten hankin seuraavaksi ikävän kalliin 100-grammaisen Primuksen pullon … joka ei sekään sopinut. Lopulta verkkohakujen ja manuaalin tavaamisen perusteella alkoi valjeta, että tarvitaan “type 200” -patruuna eli vanhakantainen puhkaistava malli, jossa ei ole erillistä suutinta. Lidl niitä ei tietenkään itse myy eikä oikein mikään muukaan tuttu kaasukauppa. Lopulta Hertsikan Tokmanni pelasti päivän ja sopiva tuote löytyi.
“Type 200” ja en edes oikein tiedä mikä. Se tavallinen.
Kompurointien jälkeen pääsin lopulta testaamaan keittimen toimintaa. Patruunan puhkaisu pohjaa kiinni kiertämällä vaati jonkin verran käsivoimia, minkä lisäksi ihan pohjassa kaasua ei tuntunut tulevan suuttimesta ollenkaan. Pohjaa hiukan löysäämällä sekin ongelma korjaantui, ja tuttu kaasuliekki leimahti palamaan. Huonelämpötilassa standardi puoli litraa vettä kiehui minuutissa ja 50 sekunnissa, mikä on hieman Trangiaani parempi tulos – matala lämpötila ja tuuli pitää testata joskus tuonnempana käytännössä. Tämän jälkeen patruunaa ei enää voi poistaa keittimestä, vaan se on käytettävä ensin loppuun. Crivit SMX-CK2-01:n plussat ja miinukset:
+ Halpa hinta + Odottomattoman tehokas + Suuri ja helppo säätönuppi + Pysyy pystyssä tukevanoloisesti + Kattila istuu hyvin kannakkeilla + Kaulus toimii pikku tuulensuojana
– Yleinen muovisuus – Hankalasti saatavat kaasupullot – Suuri koko ja paino kierrettävään polttimeen verrattuna – Patruunaa ei voi irrottaa – Lievä epäilys siitä, vuotaako venttiili kaasua – Patruunan asentamisen hankaluus – Herkkä säätö – Kaulus pysyy pitkään kuumana käytön jälkeen – Sytyttäminen vaikeaa tavallisella sytkällä (paras yritellä kauluksen aukoista)
Kaikkiaan ei siis mikään loisto-ostos. Halvan hinnan vastapainoksi tulee liikaa haittapuolia koosta harvinaisiin kaasupulloihin, joten patruunaan ruuvattava keitin on tässä sarjassa järkevämpi hankinta. Saatan palailla asiaan vielä myöhemmin, kun pöntöstä on käytännön kokemuksia.
