Vaikka kesäntulo tuntuu loputtoman hitaalta ja tahmealta, olen ainakin aloittanut tuleviin reissuihin varustautumisen ajoissa. Trangiasta yli jäänyt alumiinikattila on jo naarmuilla ja kuhmuilla, mutta koska sillä on ollut yllättävän paljon käyttöä, päätin hankkia tilalle hiukan asiallisemman mallin, jossa olisi samalla kiehumista nopeuttava kansi ja erillisen rojun kuskaamista vähentävä integroitu kahva. Lidlin keittimen osoittauduttua katastrofiksi XXL laittoi Fire-Maplen Fms-102-keittimen sopivasti 15 euron tarjoukseen, joten myös sellainen ilmaantui kokoelman jatkeeksi.
TuliVaahtera Pidot K2, Furno ja Tarmo
Fire-Maple (eli FireMaple eli Fire Maple … koittakaa nyt päättää) Feast K2 maksaa reilun 30 euroa, mikä on ihan siedettävä summa kova-anodisoidusta ja teknisen coolilta näyttävästä potista. Titaani voisi olla materiaalina vielä parempi, mutta hinta on sitten helposti tuplat. Tavalliseen kattilaan verrattuna erikoisuutena on pohjaan integroitu lämmönlevitin, joka jakaa kaasuliekin muuten pistemäisen lämmön tasaisemmin pohjan alueelle. Saattaapa tuo hieman tuuleltakin suojata. Lievänä haittapuolena pohjan keskellä on iso aukko, johon keittimen kannake saattaa lipsahtaa. Käsiajastuksella en huomannut merkittävää eroa kiehumisen nopeudessa Trangian kattilaan verrattuna. Kahva on virityksen parhaita puolia: tukeva, lipsumaton ja se myös lukittuu paikalleen. Mukana seurasi jotakin lisäroinaa, kuten pesusieni, kaksi pikku muovikuppia ja riisinkaavin(!), joille tuskin löydän merkittävää käyttöä.
TuliVaahtera Fms-102 koteloineen
Fms-102 on retkikeitin mallia “normaali ruuvattava”. Pohjassa oleva kierre sopii tuttuun tapaan Lindal B188 -venttiiliin eli tavalliseen retkikaasupulloon. Kannakkeet taittuvat kuljetuksen ajaksi suuttimen kylkiin tilan säästämiseksi. Avoinnakin kannakkeet ovat aika pienet, joten keikkuminen on ihan realistinen uhka. Settiin sisältyy oranssi muovikotelo, joka voisi tilantarpeen huomioiden olla hiukan pienempikin – tällaisen keittimenhän nimenomaan pitäisi säästää tilaa repussa. Periaatteessa mukavana lisäominaisuutena Fire-Maplessa tulee pietsonaksu kaasun sytyttämiseen. Käytännössä sytyttimen kiinnike on aika hutera ja vääntyy helposti liian kauas tai liian lähelle suutinta. Toinen selvä heikkous on liekin lievä tehottomuus (keittotestissä meni peräti 2,5 minuuttia) ja herkkyys tuulelle, kun mitään suojaa ei ole. 15 euronsa väärti, mutta oikeasti kannattaa ostaa vaikkapa hyväksi havaittu Furno tai äveriäs MSR.
Trangiaa sekä muita keittimiä on tullut kuskattua ympäri lähiseutuja aktiivisesti kohta vuosi ja tässä vaiheessa erilaiset retkikaasut ovat ehtineet käydä ainakin alustavasti tutuiksi. Siispä otetaan tähän väliin pieni pohdinta niiden toimivuudesta, hinnoista ja soveltuvuudesta – miksikään asiantuntijaksi en itseäni tituleeraa, mutta aiheesta ei tunnu olevan paljonkaan suorasanaista ei-kaupallista tietoa missään suomeksi. Merkkejähän on kymmeniä erilaisia, joten monenlaista on vielä näkemättä, vaikka toisaalta valmistajien määrä ei välttämättä yhtä suuri olekaan. Patruunoissa on merkistä riippumatta käytännössä samoja aineita hiukan eri suhteessa: butaania, isobutaania ja propaania.
Tavalliset 100- ja 230-grammaiset patruunat sekä Bilteman oma 300-grammainen versio.
Tavallisimpia kaupan hyllyltä löytyviä pulloja ovat 100- ja 230-grammaiset EN 417 -standardin mukaiset, joissa on päällä Lindal B188 -kierre (jota tosin kutsutaan hyvin usein EN 417:ksi). Vielä isompia 450-grammaisiakin myydään suhteellisen yleisesti, minkä lisäksi Biltemalla on omia 300-grammaisiaan ja niin edespäin. Nämä kaikki sopivat Trangiaan sekä useimpiin patruunan päälle ruuvattaviin keittimiin. Vanhan koulun keittimissä käytettiin puhkaistavia patruunoita, joihin pääsin vahingossa tutustumaan Lidlin halpiksen myötä; jatkossa kierrän (sic) moiset kaukaa. Pullon optimaalinen koko on niin sanotusti ihan ittestä kiinni: 100-grammainen on pieni ja kevyt kuskattava, kun taas isompi pullo kestää paljon pidempään, säästää rahaa ja nököttää maassa tukevammin. Omaan käyttööni 230-grammainen on ollut sopiva kompromissi.
Kaasun riittävyys on ainainen dilemma, johon löytyy netistä monenlaisia nyrkkisääntöjä. Perstuntuman perusteella 230-grammaisella saa kokkailtua noin viisi kertaa, riippuen toki ruokalajista, säästä ja keittimestä. Nuudelien tai pussikeiton laitteluun ei paljon kulu, kun taas lupsakka istuskelu hotpotin äärellä haukkaa pullon jo yksinään. Pelkkä vesi kannattaa keittää isolla liekillä nopeasti, kun taas muussa ruuanlaitossa tarpeettoman isolla posotus tietysti vain haaskaa kaasua.
Merkeistä itselleni tutuimmaksi on tullut Tarmo, joka edustaa hintahaitarin halvempaa päätä ja jota on helposti saatavilla lähimmältä Tokmannilta kuuden euron hintaan (Motonetissä vitosen). Tarmolla pärjäilee keväästä syksyyn, mutta viiden pakkasasteen tuolla puolen se ei enää palvele tehokkaasti. Tilannetta voi osittain helpottaa patruunapipolla, joka kuitenkaan ei ratkaise kaasuseoksen perimmäistä ongelmaa. Primuksen kauniin punainen Powergas ja Jetboilin Jetpower ovat nekin helposti hankittavia, kaupasta riippuen vähintään euron Tarmoa kalliimpia. Primus ei kylmässä vakuuttanut – talvikäyttöön myydään kalliimpaa ruskeaa versiota – siinä missä Jetboil ei ole vielä jättänyt pakkasillakaan tielle. Halvinta vaihtoehtoa etsivä voi suunnata Biltemaan, joka kaupittelee neljää 300-grammaista pulloa kelpo peruskaasua alle 16 euroon.
Bilteman Jalat(tm). Hyvin käytetyt kuusi euroa.
Vuoden varrella on tullut opittua sitä sun tätä pikku knoppia pullojen käsittelystä. Korkkia ei kannata jättää kiinni kylmästä tai kosteasta tullessa, sillä venttiili ruostuu. Primuksen ja Jetboilin korkeissa on tätä ajatellen pieni reikä, joka oletettavasti helpottaa kuivumista. Talvella voi olla järkevää pitää mukana kahta patruunaa, joista toista voi lämmitellä takin sisällä sillä aikaa, kun toinen hyytyy kylmässä. Päälle ruuvattavat polttimet ovat tunnetusti kiikkeriä etenkin 100-grammaisen pikkupullon kera tai pehmeällä maalla, mitä voi kompensoida pohjaan tulevilla jaloilla (ks. kuva). Irtokeitintä tai Trangian venttiiliä ei tarvitse kiertää voimansa tunnossa pulloon kiinni, koska se saattaa heikentää kaasun virtaamista.
Ahkeran eräjormailun sivutuotteena nurkkiin kertyy pian kasa hylsyjä, joista pitäisi päästä mieluummin eroon. Kaupat eivät niitä enää halua ottaa vastaan, vaikka patruunoita myyvätkin. Perinteinen ratkaisu eli patruunan puhkaisu ja sitten metalliromuun dumppaaminen on sekin sittemmin kielletty. Oikea vaihtoehto on viedä hylsyt vaarallisen jätteen keräykseen. Keräyspisteiden ohella jotkin kierrätyskeskukset ottavat patruunoita vastaan (esim. Kyläsaareen ne ovat kelvanneet), minkä lisäksi Sortti-keräysautot kiertävät kaupunkia pari kertaa vuodessa.
Lidlillä oli monenlaista halpaa eräroinaa tarjolla tällä viikolla, joten toki piti lähteä tonkimaan, jos jotain hyödyllistä tai ainakin “hyödyllistä” löytyisi tarvikelaatikon täytteeksi. Miesten vaelluskenkiä ei kummassakaan lähiliidelissäni ollut, mikä ei sinänsä ollut suuri menetys, kun käytössä on kunnolliset nahkaisetkin. Lähinnä kiinnosti, josko nuo olisivat kesäkäyttöön vähän hengittävämmät. Linkkari oli hintansa väärti – odotusti jäykähkö kiinakamis – ja puukko puolestaan yllättävän jämäkkä ja jopa terävä. Kiinnostavin hankinta oli kuitenkin Crivit-merkillä kymmenen euron hintaan myyty kaasukeitin.
Trangian kattilan koko natsaa hyvin, ehkei edes vahingossa.
Kuvat ja tuotekuvaus eivät juuri mitään laitteesta paljastaneet, joten ostaminen tapahtui käytännössä sokkona. Jossain ulkomaisella sivulla mainittiin sentään, että EN417-yhteensopivan pullon pitäisi sopia. Yleensähän se tarkoittaa, että poltin tai sen letku kierretään kaasupatruunan yläpäähän. Tuttu 230-grammainen patruuna ei suojan sisään mahtunut, joten hankin seuraavaksi ikävän kalliin 100-grammaisen Primuksen pullon … joka ei sekään sopinut. Lopulta verkkohakujen ja manuaalin tavaamisen perusteella alkoi valjeta, että tarvitaan “type 200” -patruuna eli vanhakantainen puhkaistava malli, jossa ei ole erillistä suutinta. Lidl niitä ei tietenkään itse myy eikä oikein mikään muukaan tuttu kaasukauppa. Lopulta Hertsikan Tokmanni pelasti päivän ja sopiva tuote löytyi.
“Type 200” ja en edes oikein tiedä mikä. Se tavallinen.
Kompurointien jälkeen pääsin lopulta testaamaan keittimen toimintaa. Patruunan puhkaisu pohjaa kiinni kiertämällä vaati jonkin verran käsivoimia, minkä lisäksi ihan pohjassa kaasua ei tuntunut tulevan suuttimesta ollenkaan. Pohjaa hiukan löysäämällä sekin ongelma korjaantui, ja tuttu kaasuliekki leimahti palamaan. Huonelämpötilassa standardi puoli litraa vettä kiehui minuutissa ja 50 sekunnissa, mikä on hieman Trangiaani parempi tulos – matala lämpötila ja tuuli pitää testata joskus tuonnempana käytännössä. Tämän jälkeen patruunaa ei enää voi poistaa keittimestä, vaan se on käytettävä ensin loppuun. Crivit SMX-CK2-01:n plussat ja miinukset:
+ Halpa hinta + Odottomattoman tehokas + Suuri ja helppo säätönuppi + Pysyy pystyssä tukevanoloisesti + Kattila istuu hyvin kannakkeilla + Kaulus toimii pikku tuulensuojana
– Yleinen muovisuus – Hankalasti saatavat kaasupullot – Suuri koko ja paino kierrettävään polttimeen verrattuna – Patruunaa ei voi irrottaa – Lievä epäilys siitä, vuotaako venttiili kaasua – Patruunan asentamisen hankaluus – Herkkä säätö – Kaulus pysyy pitkään kuumana käytön jälkeen – Sytyttäminen vaikeaa tavallisella sytkällä (paras yritellä kauluksen aukoista)
Kaikkiaan ei siis mikään loisto-ostos. Halvan hinnan vastapainoksi tulee liikaa haittapuolia koosta harvinaisiin kaasupulloihin, joten patruunaan ruuvattava keitin on tässä sarjassa järkevämpi hankinta. Saatan palailla asiaan vielä myöhemmin, kun pöntöstä on käytännön kokemuksia.
Viikonloppuinen lounaskeikka suuntautui jälleen Boozembly-kallioille, joilla en olekaan ikinä käynyt tällaiseen vuodenaikaan. Lehdettömät puut tekivät paikasta ankean ja näkösuojattoman, toisin kuin yleensä tuolla ollessa. Ilmat eivät vielä oikein rohkaise mutkikkaaseen ruuanlaittoon, joten simppelinä retkiruokana palvelivat Ikean Huvudroll-feikkilihapyörykät sekä vekkuli aakkospasta, joka koostuu pikku kirjaimista. Ikea on tässä tuotteistuksessaan mielestäni onnistunut, ja pullaset kelpasivat hyvin jopa jälkikasvulle – firman varsinaiset kasvispullat sen sijaan ovat aika tylsiä ja mauttomia. Keittimiä tarvittiin ruokailun nopeuttamiseksi kaksi, mutta onhan näitä jo. Samalla tuli kokeiltua duossal-kattilan toimivuus ruuvattavan Furno 360 -keittimen kanssa.
Ikea-pullat ja kirjainpasta. Kuvassa myös Ikea-spork ja Ikea-lautasia.
Pieneksi teemaksi nousi lusikka-haarukka eli luha eli spork. Mukana oli vanhoja tuttuja Ikean versioita, jotka ovat ainakin edullisia, kestäviä ja konepestäviä, jos sitten enemmän lusikoita kuin haarukoita. Toisena vaihtoehtona oli muksuille aiemmin hankkimani isohko edullinen linkkuveitsi, jonka kyljistä voi vetää irti kohtuullisen kokoiset aterimet. Uutuutena puolestaan testipenkkiin päätyi juuri tuliaiseksi saamani, niin ikään linkkuveitsimäinen malli (ks. kuva), jonka saa puolitettua tarvittaessa kahdeksi eri aterimeksi. Palvelihan tuo, vaikka olikin raavaalle miehelle pykälän pieni. Verkossa ja retkeilyliikkeissä on tarjolla hulvaton määrä erilaisia sporkkeja, joten jokaiselle löytynee omaan makuun sopiva.
Lusikka-haarukka valmiina tositoimiin.
Odottelen jo hyvin kärsimättömästi ilmojen lämpenemistä, sillä on tämä vaan eri laji kesällä, kun voi istuskella pitkän kaavan kautta ja yritellä kunnianhimoisempia ruokalajeja. Eräänlaisena rajapyykkinä olen pitänyt sitä, ettei reissulla enää tarvitsisi palella, mutta sitä ei ole vielä tänä vuonna saavutettu. Hetken ehti jo näyttää lupaavalta, kun lämpötila käväisi peräti 19 asteessa, vaan sittenpä palattiin pikaisesti tuulisiin nollakeleihin, joten jatketaan odottelua. Kevätkelit ovat tunnetusti hankalat siksikin, että auringossa kävellessä tulee helposti hiki, joka vaihtuu varjossa istuessa pian vilunväreiksi. Talvella hyödylliseksi osoittautunut huopainen patruunapipo näyttää muuten olevan näillä plussakeleillä enemmän haitaksi kuin hyödyksi, sillä se eristää kylmän kaasupatruunan lämpimämmästä ulkoilmasta.
Muuton myötä lähellä sijaitsevat retkeilymaastot valitettavasti heikkenivät: yhdessä suunnassa on Mustikkamaa ja toisessa Arabian rantapuiston pusikoita, mutta Koskelan linnoitusalueelle, Pirunkalliolle, Viikkiin ym. ilmaantui kahden kilometrin lisämatka. Kättärinmäki on sentään suunnilleen yhtä kaukana kuin ennenkin. Tästä läheltä löytyi sentään uusi tuttavuus, Agroksenmäki, joka on periaatteessa hyvin lähellä, vaikka tietä pitkin kiertämällä kävelyä käytännössä tuleekin. Kyseessä on lähinnä puisto, jonka reunamilla on jyrkähköä kalliota ja sen verran suojaa, että kehtaa pystyttää Trangiansa.
Todelliset turmat
Talvella ei oikein veny kovin ihmeellisiin kokkailuihin, joten perjantailounas meni taas ihan kuivamuonalla. Leader Outdoor -pusseja olen kokeillut jo muutamaa erilaista, joten tällä erää testiin meni tarjouksesta löytynyt norskien vastaava Real Turmat -curry. Pussissa on kivikova briketti, joka aukaistessa hajoaa jauheeksi, riisiksi ja muiksi lisukkeiksi. Tuttuun tapaan pussi revitään auki, lisätään kiehuvaa vettä, sekoitetaan, suljetaan pussi ja annetaan tekeytyä 6–8 minuuttia – sekoittaminen kannattaa hoitaa tarkasti, sillä nurkkiin jää helposti kuivia jauhoisia kohtia. Asian Curry oli ihan positiivinen kokemus ja ateriaksi riittävän kokoinen. Näiden pussukoiden suurimmat varjopuolet ovat annoksesta syntyvä roskan määrä ja korkea hinta.
Toinen uutuus oli Tokmannilta hankittu reilun kympin pakki, jossa on kannen ja kattilan lisäksi välissä vielä teräslautanen. Tuotetietojen perusteella kattilaan pitäisi mahtua litra vettä, mikä vaikutti hyvin epätodennäköiseltä ennen kuin varmistin asian mittaamalla. Ei tuolla litraa voi keittää kerralla, mutta seitsemän desiä on ihan realistinen määrä. Sen verran kiikkerästi kattila keittimen päällä istui, että en lähtisi mitään mutkikkaita kokkailuja yrittämään. Jo pelkkä pastakin voisi olla jo hankala, kun taas pussikeitto vielä saattaisi onnistua. Kuvassa näkyvän, hyvin talvella palvelleen Jetpowerin jämät eivät jaksaneet koko urakkaa, joten loput keittelin Primuksen punaisella Power Gasilla, jota en olekaan tähän mennessä koskaan testannut. Nollakelissä ja viimassa tuntui jaksavan hyvin, joten eiköhän tuosta talvikäyttöönkin ole (Primuksen mukaan pitäisi riittää n. -10° asti).
Nyt, kun retkikeittely ei välttämättä tarkoita enää kokonaisen Trangian raahaamista, halusin pikkusetistä vielä hieman itsenäisemmän. Kahvan penkominen Trangiasta mukaan ei ole sinänsä mikään iso homma, mutta yksi kaunis kerta se saattaa unohtua. Ja tokihan pikku käsityöprojektille on aina muutenkin tilausta, oli se sitten hyödyllinen tai ei.
Viritelmä auki
Nurkissa ei ole juuri ylimääräisiä puupöllejä, mikä aiheutti heti haasteita materiaalin suhteen. Mäntyä olisi helppo työstää, mutta höttöinen puulaatu ei välttämättä kestä parin kilon vesikattilallisen tuottamaa vääntöä. Yhtenä parametrina oli se, että työkalupakista löytyi tasan yhdenlaisia pikkusaranoita, jotka olivat melko leveitä. Halusin kahvasta lisäksi kohtuullisen pienen tilanviennin minimoimiseksi. Sopiva kalikka löytyi muksujen lelulaatikosta – materiaaliksi veikkaisin kotimaisuuden ja kovuuden perusteella koivua, jonka veistely on aika vaivalloista, vaikka kestävyys toki on samalla plussa.
Kahva käyttöpaikalla
Höyläpenkistä olisi ollut melkoinen apu työstäessä, vaan kun sellaista ei ole (eikä muutenkaan kunnon puutyökaluja), piti jälleen kerran improvisoida. L-kappaleen ja lukon sain erilleen sahaamalla ja sitten puukolla halkaisemalla, minkä jälkeen oli vuorossa runsaasti vuolupuukolla näverrystä ja hiekkapaperilla hiomista. Saranaa varten löytyi ruuvilaatikosta muutama riittävä ristipääruuvi, ja hienoutena päätin oikein upottaa saranan, mistä seurasi jälleen runsaasti lisävaivaa. Lopuksi vielä lakkaa päälle suojaksi. Lopputulos on hieman nysä: varresta saa kiinni peukalolla ja kahdella muulla sormella, minkä pitäisi juuri ja juuri riittää. Täyttä 1,75 litran vesikattilaa sai käsiteltyä kotioloissa kohtuudella, mutta todellinen toimivuus selviää toki vasta käytännössä.
edit: Yläosan on turha olla noin paksu, joten lohkaisin siitä kohtuullisen siivun pois. Otekin parani hieman sitä myötä. Lisäksi näversin turvafeetsuna lukkoon etusormelle kolon, joka toivottavasti pitää näpit pois kuumasta kattilan kyljestä.
Talvi teki paluun ainakin muutamaksi päiväksi, joten taas tarjoutui tilaisuus testata laitteita ja pöperöitä asteen ankarammissa olosuhteissa, sikäli kun -7° kovin ankara on. Heitin vaihteeksi ihan omatoimisesti nopean lounaskeikan läheiselle Kellomäelle päästäkseni testaamaan uutta pikku retkikeitintä. Näillä keleillä mukaan on hyvä ottaa myös “lohifile” eli XXL:n uudelleenkäytettävä kädenlämmitin. Kuusi euroa pulittamalla niitä saa peräti kaksi, joten hinta on kohdallaan. Kun punaisessa lötkössä pussissa olevaa kolikkoa hieroo, sisältö kiteytyy ja lämpenee. Alkutilaansa kädenlämmitin palautuu keittämällä.
Äläkä sitten kaadu. Talvitestissä myös Jetboilin yleiskaasu.
Päivän mielenkiintoisin kokeilu oli uuden retkikeittimen (360 Furno Stove) testaaminen tositilanteessa. Kyseessä on tyypillinen kaasupatruunan päälle ruuvattava poltin, joka taittuu käytön jälkeen olemattoman pieneksi ja sujahtaa suojarasiaansa. Toki mukana piti kuskata myös kattila kahvoineen ja sytytin. Vaihdoin Trangian kattilan kalliimpaan ja painavampaan duossal-malliin, jossa sisäpinta on terästä, joten vanha alumiinikippo oli vallan joutilas kaikenlaisiin testeihin. Kyllähän tuolla vesi kiehui – kenties en silti mitään kovin kunnianhimoista ryhtyisi yrittelemään. Tehoa on nimellisti paljon, jopa 3500 wattia, vaikka se sitten onkin varsin pistemäistä, eikä pikku tuulisuojasta ole suurelti hyötyä. Trangiaan verrattuna 360 on keikku ja vähemmän monikäyttöinen, mutta toki pieni, kevyt ja nopea laittaa käyttökuntoon.
Pussiruokaa ruokapussista.
Tämäkään lounas ei oikein täytä gourmetin kriteerejä: Scandinavian Outdoorin alennusmyynnistä mukaan tarttui pussiruoka chili sin carne reilulla vitosella. Eipä tämä mitään erityisen halpaa ole, mutta hyvänä puolena annos oli sentään maultaan ihan kohtuullinen ja riittävän suuri. Näin ituhippinä olen jo saanut huomata, että useimmissa retkimuonissa on lihaa, joten on mukava nähdä myös tällaisia vaihtoehtoja. Valmistaminen oli yksinkertaista, sillä pussiin lorotettiin neljä desiä kiehuvaa vettä, sekoitettiin, annettiin asettua 15 minuuttia (laitoin reppuun tuulen- ja pakkasensuojaan) ja sekoitettiin vielä kerran. Mössön voi syödä suoraan pussista, joten lautasta ei tarvitse kuskata mukana, vaan sporkki tai muu vastaava aterin riittää.
Kalliolla mulkkaaminen, sormeensa veistäminen tai itsensä polttaminen Trangiassa ovat ihan realistisia skenaarioita lähimatkailijalle. Toistaiseksi mukana on kulkenut lähinnä yksittäinen laastari, joka ei tilanteen sattuessa paljon lämmitä. Siispä etsintään ensiapulaukku, joita löytyy kiitettävän monenlaisia – vaan miksi niiden pitää olla noin suuria ja paksuja? Repussa ei ole oikein tilaa kanniskella maitopurkin kokoista settiä, vaikka niissä sitten kaikki mahdollinen olisikin. Myös näppärän pieniä laukkuja löytyi, mutta niitä tunnutaan myyvän vain liikelahjoiksi sadan kappaleen erissä. Voisiko taas tehdä itse?
Pussukka auki. Kiinnitys on tarralla, kuten kuvasta näkyy.
Itse kokoamisessa ei välttämättä ole paljon järkeä, kun valmiiden ea-laukkujen sisällöt ovat asiantuntijan valitsemia ja hinta on saatu sarjatuotannolla alas. Tässä projektissa ei kuitenkaan menty järki vaan inspiraatio edellä, joten googlailin erilaisia listoja ja vertailin valmiita ratkaisuja. Lopulta hankin seuraavat, hyvin minimalistiset tarvikkeet:
1 iso laastari, 2 keskikokoista ja 2 pientä
Rulla sideharsoa
2 hakaneulaa kiinnitykseen
Kirurgista teippiä – tämä ei mahtunut minigrip-pussiin ennen teipin lyhentämistä
Särkylääkettä – ibuprofeenia, koska parasetamoli ei sovi alkoholin kanssa
Vaseliinia palovammoihin ja rohtumiin
2 haavapyyhettä
Vaseliini oli vaikeimpia tapauksia, sillä pieninkin taloudesta löytynyt purkki oli liian suuri. Ratkaisuna oli tehdä kotitekoisia “ampulleja” polttamalla ja puristamalla mehupillinpätkän päät yhteen. Kostuvat tarvikkeet sijoitin pieniin minigrip-pusseihin, vaikka mitään uittamista ne tuskin kestävät. Useissa laukuissa on mukana sakset sidetarpeiden leikkelyyn, mutta ne jätin suosiolla pois, sillä repussa mukana on joka tapauksessa aina linkkuveitsi. Laukuksi löytyi reilulla kahdeksalla eurolla Helikon-Texin vain 9 x 9 x 2 cm kokoinen tasku, jossa on asiallisesti päällä heijastava elämän tähti. Sisusten kanssa paksuus nousi kolmeen ja puoleen senttiin. Näin jälkiviisaana olisi kannattanut kenties hankkia hieman isompi pussukka, jottei sisällön kanssa olisi tarvinnut nuukailla ja sovitella ihan näin paljon.
Täydessä valmiudessa.
Hyvänä puolena lopputulos on sitten todella näppärän kokoinen, mahtuu repun lisätaskuun ja painaa UL-retkeilijää (joita en itse tosin edusta) ilahduttavasti vain 49 grammaa. Laukusta tuli sitä myöten vakiovaruste tuleville reissuille – toivottavasti se ei joudu käyttöön turhan usein. Projektina tämä oli opettavainen sekä hyödyllinen, vaikka valmiin setin ostaminen olisikin ollut monessa suhteessa helpompaa ja luultavasti jopa halvempaa.
edit: Jos pientä ja edullista, valmista laukkua etsii, niin vaikkapa tämä vaikuttaisi lupaavalta.
Kyllä. Ostohousut ovat jalassa, joten näitä arvioita tuntuu tulevan. Tässä kohtaa, kun kaikenlaista lähiseuturetkeilyä ja Trangia-keikkaa on takana jo useita kymmeniä, oli pakko lopulta myöntää läppärilaukun heikko soveltuvuus yhtään vaativampaan eräjormailuun. Tilaa on liian vähän, roinaa varten ei ole kiinnikkeitä, rintaremmiä tai lantiovyötä ei ole jne. Siispä Partioaittaa kohti lompakon kanssa tarjousreppuja tutkimaan. Mukaan lähti aika militantti Savotan Kahakka 15 tämäkkään 170 euron hintaan.
Pieni mies …
Eräs tärkeimmistä kriteereistä, hihnojen ja kuminauhojen kiinnitysmahdollisuus, täyttyy mainiosti. Edessä ja pohjassa on kaksi riviä renksuja sekä sivuilla ja olkaimissa vielä lisää. Jo valmiina mukana tulee useita hyödyllisiä kiinteitä koukkupäisiä remmejä, joilla repun saa myös yläkuvan mukaisesti tarvittaessa kuristettua hämmästyttävän pieneksi. Kun kaikki hihnat avaa, suurin tasku venähtää niin isoksi, että sinne mahtuu hyvin 25-kokoinen Trangia pohjalle. Kyljistä aukeaa suuret käärittävät taskut, joiden kanssa kokonaistilavuus on noin 20 litraa. Kaikenlaista muutakin pientä ominaisuutta on mahdutettu mukaan: selkäpehmusteen voi nykäistä pihalle istuinalustaksi, ylhäällä on aukot juomarakkoa – kaipa sellaista pitää joskus kokeilla – varten, materiaali kestää vettä, ja yläosassa on iso tarrakiinnitys “moraalimerkeille” sekä muulle, kenties hyödyllisemmälle tavaralle.
… sinun katson kasvavan.
Vaan entäpä toimivuus tositilanteessa? Kahden lyhyen reissun perusteella vaikuttaa lupaavalta, vaikka muutamia kasvukipuja on jo ehditty kokea. Rintaremmi oli aluksi aivan liian korkealla, joten sitä piti laskea kaksi pykälää ennen kuin se lakkasi kuristamasta. Muutenkin säädöt hakevat vielä paikkaansa ennen kuin kanniskelu on mukavaa. Jossain mainittiin selkäpehmusteen hiostavan kesällä, mutta sen näkee sitten. Lisätaskuja pikkusälälle ja kännykälle saisi olla pari lisää – niitä voi toki ostaa erikseen reippaaseen hintaan. Sivujen isoissa taskuissa ei ole vetoketjua tmv., joten niihin ei voi tässä kohtaa nojata.
Plussapuolella on onneksi niin paljon, ettei tämä turha hankinta ollut. Lisätila mahdollistaa sen, että Trangiaa ei tarvi kanniskella enää kädessä kilometritolkulla eikä kiipeillessä. Laatu vaikuttaa toistaiseksi mainiolta: kangas on jämäkkää ja saumat on tehty kunnolla. Trangian lisäksi käsistä lähti retkijakkara, jonka voi nyt kiinnittää remmeillä repun etupuolelle. Vähemmän heiluu, kun lisää ylös vielä erillisen lisähihnan. Käytännön kokemusta tarpin kuskaamisesta ei vielä ole, vaan tuonnehan sen pitäisi mennä alas kätevästi. Repun oma paino on kilon, mikä ei edusta mitään varsinaista ultra light -varustelua, mutta eniten painoa tuovat joka tapauksessa mukana kuskattava Trangia, jakkara, safkat, juomat ja keittovesi. Savotan reppujen kestävyydellä on hyvä maine, joten eiköhän Kahakasta tule pitkäaikainen matkakumppani.
Primuksen pietsosytkä on palvellut luotettavasti jo vähintään kolmenkymmenen reissun verran, mutta takaraivossa kytee aina lievä pelko siitä, että yhden kerran naksutin jättää vielä tien päälle, eikä keitin syty. Pötkö ei myöskään sovellu spriikeittimen eikä nuotion sytyttämiseen. Varasuunnitelmana kulkee siis repussa aina pikku Minigrip-pussissa raapaisupinta ja kolme sen taakse liimattua tulitikkua. Vaan mitäs sitten tehdään, jos tikut kastuvat tai loppuvat? Tulukset ovat kenties kaikken fyysisin tulentekotapa, joka ei juuri häiriinny kosteudesta eikä vaadi kaasun tankkaamista tai akun lataamista. Niinpä olin jo jonkin aikaa kytistänyt eri vaihtoehtoja, joita riittää useampaan hinta- ja kokoluokkaan.
Sievältä ja kompaktilta ainakin näyttää.
Tulentekotarpeeni ovat helpommasta päästä, sillä kaasu lähtee hanakasti ihan kipinästä, joten aika vaatimatonkin suoriutuminen riittää. Primuksen pikkutulukset näyttivät lupaavilta ja merkki herätti luottamusta, joten 14 euroa lavaan ja kokeilemaan. Eräässä videossa väitettiin, että itse tikku on hyvä ja rauta on huono, mutta kaikkihan on parempi itse todeta eikä luottaa noin vain kokeneiden ammattilaisten näkemyksiin. Hyvin usein rauta ja keppi (“limsiö”) ovat täysin erilliset, kun taas tässä mallissa ne sijaitsevat kätevästi samassa yhdessä kotelossa. Pitkän narun heitin heti ensimmäisenä menemään, kun se oli vain tiellä, eikä tuluksia ole tarkoitus kanniskella muutenkaan kaulassa.
Puikossa näkyy jo kulumaa. Raudassa on sahalaita ja sileä terä, tosin kumpikaan ei juuri vakuuta.
Kepin päällä on aluksi musta suojapäällyste, jota pitää rapsutella pois, että mitään ylipäänsä tapahtuu. Pimeässä huoneessa kipinöitä todistettavasti syntyi useimmilla vedoilla, mutta kovin vähän esimerkiksi netissä nähtyihin videoihin verrattuna. Joidenkin kymmenien kihnutusten jälkeen syttyi lopulta se Trangian kaasukin, mikä oli aika heikko suoritus Primuksen tekeleeltä. Vertailun vuoksi vaihdoin tulusraudaksi hiiliteräksisen halpispuukon hamaran, joka toimi hurjasti paremmin: tuli syttyi melkeinpä joka toisella yrityksellä. Niinpä on pakko todeta, että tämä tuote on aika lailla pilattu käyttämällä tylstyvää pehmeää terästä, jossa ei ehkä ole tarpeeksi hiiltä. Nuotion tai spriin sytyttäminen olisi tuolla terällä melkoinen savotta. Laitan värkin Trangian pussukkaan mukaan pahan päivän varalle, mutta Mettä-gourmetin suositusta eivät nämä tulukset ansaitse.
