.Markku Reunanen.

Opettaja, älä opeta!

July 1st, 2015

Käytyäni tänä keväänä läpi stressaavan hakuprosessin ja noin muutenkin silmiteltyäni akateemista maailmaa lehtorin silmin kymmenen vuotta olen tullut siihen johtopäätökseen, ettei opettajan kannata liiemmin huhkia opetuksen parissa. Toki jokin minimitaso pitää hoitaa, mutta yli jäävä aika kannattaa mieluummin käyttää johonkin muuhun. Seuraavassa joitakin syitä, miksi.

Järjestelmä ei arvosta opetuksen laatua. Korupuheista ja opetusportfolioista huolimatta on masentavan selvää, ettei opetustöistä kerry juuri mitään statusta tekijälle. Määrällistä arviointia voidaan toki tehdä vaikkapa ohjattujen opinnäytteiden ja kursseista kertyneiden opintopisteiden mukaan, mutta kumpikaan ei motivoi kehittämään laatua tai sisältöä.

Opetusansiot kumuloituvat heikosti. Jos opetat saman kurssin yhden kerran tai kymmenen kertaa, niin ihan kiva, mutta portfoliossasi on lopulta vain yksi kurssi. Vertailun vuoksi on melkoinen ero siinä, oletko julkaissut yhden vai kymmenen vertaisarvioitua artikkelia – tai näin taidealalla yksi vs. kymmenen yksityisnäyttelyä. Jos tässä suhteessa haluaa taktikoida, niin kannattaa pyrkiä pitämään mieluummin useita eri kursseja kuin toistaa samaa moneen kertaan.

Opetus- ja tutkimuskokemuksen epäsymmetria. Monella tuntemallani opettajalla on tutkimuksellisia ambitioita, mutta jos aikoo siirtyä opettajasta tutkijaksi, niin silloin vaaditaan julkaisuja ja muita vastaavia ansioita (tieteellisiä luottamustehtäviä, konffaesitelmiä ym.), joita ei lehtorille mitenkään automaattisesti kerry. Sen sijaan tutkimusansiot ovat käypää valuuttaa yliopistojen opetustehtäviin hakiessa.

Summa summarum: opettajan kannattaa turvata selustansa ja käyttää kaikki yli jäävä aikansa tutkimuksen/taiteen vääntämiseen (mikä toki hyödyttää myös opetusta) sekä tutkintojen suorittamiseen. Kolmas mahdollinen statuksen hankkimisen keino on erilaisten luottamustointen kerääminen: lautakuntia, komiteoita, työryhmiä ym. riittää, jos sellaisissa toimimiseen on taipumusta ja mielenkiintoa. Tätä kautta voi päästä etenemään akateemisen maailman kirkkaimpaan kärkeen eli hallintoon – samalla saa kylläkin varautua istumaan loputtomasti erilaisissa palavereissa, mikä ei kaikille sovi.

Filed under: filosofointi,sekalaista,tutkimus