Sählärit asialla eli mokkuloiden ohjelmistotuki

December 27th, 2010

Mokkula, tuo avain langattomalle tiedon valtatielle, löytyy yhä useammasta kotitaloudesta. Vaan miksi niiden kanssa on edelleen samanlainen sählinki? Elämme vuotta 2010, kohta 2011, ja edelleen pitää tapella asetusten, ajurien jne. kanssa. Jo pelkästään “tuettu” Windows on täynnä ongelmia, saatika sitten kun mennään Macin tai Linuxin puolelle, jolloin ollaan tyypillisesti ahkeran googletuksen varassa. Jos vaikkapa hiiret ja muistitikut toimisivat yhtä luotettavasti, niin tulisihan siitä haloo. Ensimmäinen syypää on tietenkin useimmat laitteet valmistava Huawei, jonka tehtaalta turahtaa muovista laadutonta kökköä, mutta jos rauta toimisikin, niin softapuoli olisi edelleen rikki ainakin neljästä syystä:

  1. HID:n tapaisia vahvoja standardeja ei ole. Eri mokkuloihin päätyy täten erilaisia purkkaratkaisuja, ja pienikin muutos aiheuttaa sen, ettei esim. aiemman laitteen ajuri enää toimi.
  2. Valmistajien omat koodinikkarit (lue: sählärit) tekevät ajurit. Oma rauta kenties tunnetaan, mutta kohdekäyttistä ei. Testaaminen voi jäädä vajaaksi, kun pelkkiä Windowsin versioita ja päivityksiä pitäisi tukea lukuisia. Harvinaisempia käyttiksiä ei jakseta resurssien ja osaamisen puuttuessa tukea.
  3. Operaattorien koodinikkarit (lue: sählärit) pilaavat loputkin kehittelemällä omia käyttöliittymiään ja laajennuksiaan. Näin rikotaan yhtenäisyys ja mikä pahempaa: lukitaan ajurit keinotekoisesti tiettyyn operaattoriin, jolloin niistä ei ole mitään iloa väärän firman asiakkaalle, vaikka laite olisikin täsmälleen sama.
  4. Valmistajat pimittävät laitteistonsa dokumentaatiota, joko ymmärtämättömyyttään tai kuvitteellisten liikesalaisuuksien vuoksi, joten kukaan muukaan ei pääse kirjoittamaan ehjää ohjelmistoa.

Filed under: laitteet,linux,mac,softat

5 Comments Add your own

  • 1. Mikgo  |  December 27th, 2010 at 2:17 pm

    Jooh, erehdyin itse ottamaan Soneralta 24 kk sopparin Nokian CS-15-tikulla, jossa mainostettiin tukea kaikille käyttöjärjestelmille. Alusta taisi unohtua se maininta, että tuki on UMPIPASKA kaikille käyttöjärjestelmille. Paitsi, että Soneran 3G-verkko on ihan suolesta, Nokia Internet Modem -ohjelmisto räpsii yhteyttä miten sattuu ja lopetti yksipuolisella päätöksellä toiminnan kokonaan Windows 7 Home Premium -koneessa. Tässä Ultimatessa se vielä toistaiseksi on pelannut, mutta koska verkko ei kata, käytän nykyisin lähes yksinomaan N900:aa modeemina Bluetoothin kautta. Se toimii, koska ajuri on “Standard Modem over Bluetooth Link”.

  • 2. marq  |  December 27th, 2010 at 2:23 pm

    Mäkkipuolelta olisi paljonkin porattavaa luonnollisesti, mutta pistetään tähän nyt jotain positiivistakin: ratkaisu ainakin yhden laitteen ongelmaan. E220:lle löytyi Vodafonen ihan hyvä ajuri, joka oli kuitenkin älyttömyyden puuskassa lukittu pelkkään Elisaan – Saunalahti ei toimi, vaikka on osa Elisaa tätä nykyä! Asennuspaketti laittoi kuitenkin oikeat ajurit paikoilleen, jolloin Vodafonen käyttöliittymän sai ohitettua ja käytettyä laitetta normaalin modeemimenun kautta.

  • 3. yzi  |  December 29th, 2010 at 11:38 pm

    Mulla oli 24kk Soneran OPTION icon 0225 ja se toimi ihan passelisti ainakin Macissa ja Linpus Linuxissa. Windowsissa en kokeillut.

  • 4. marq  |  December 30th, 2010 at 2:29 pm

    E220:n kun päivittää viimeisimpään firmwareen (niitäkin on muutama eri malleille), niin tuntuu toimivan hienosti sekä Linuxissa että Mäkissä. Mäkille pitää kuitenkin tonkia sitä ajuria, eikä 10.4:n ajuri toimi 10.6:ssa. Linuxissa toimii heittämällä, jopa PPC-Linuxissa, mutta laite onkin niin vanha ja yleinen jo, että sitä on ehditty häkätä kunnolla.

  • 5. yzi  |  December 30th, 2010 at 11:29 pm

    Olin myös todella yllättynyt OPTION Iconin helposta toimivuudesta Linpus Linuxissa. Laite ei tarvinnut minkäänlaista ohjelmiston asennusta; tökkäsin vain tikun koneen kylkeen ja muutaman sekunnin kuluttua ruudulle tuli PIN-koodin kysely.

Kommentin kirjoitus

You must be logged in to post a comment.

RSS feed for comments on this post.


Kommenttien virta

Aiheet