.Markku Reunanen.

Vilkaisu vuoteen 2018

January 7th, 2019

Uusi vuosi toi näemmä mukanaan myös uuden, täysin erilaisen WordPressin editorin: katsotaanpa, miten tällä yrittely sujuu. Joka tapauksessa on taas jo lähes perinteisen vuosikatsauksen aika, kun kalenteri näyttää kahtatuhatta ja yhdeksäätoista.

Päällimmäinen fiilis viime vuodesta on kiireessä ja puolivillaisesti tekeminen. Työajan puolittaminen Aallon lehtoraatin ja TY:n tutkijatohtorin pestin välillä osoittautui vielä odotettuakin hankalammaksi, ja kärsijänä on saanut olla etenkin jälkimmäinen. Tutkimustöillä kun on harvoin tulenpalava kiire ja pakko, toisin kuin koulutusohjelman lukuisilla vuosittaisilla prosesseilla (joiden päälle hallinnosta satelee tietysti kaikenlaista muuta tasaiseen tahtiin).

Töitä ja tutkimusta

Opetushommista ei ole paljonkaan kerrottavaa: kurssit pyörivät, hallinto jauhaa, sähköposti laulaa, ja kokouksia ym. kissanristiäisiä olisi enemmän kuin mihin kohtuudella jaksaa osallistua. Monen vuoden odottelun jälkeen Taik siirtyi lopulta uuteen rakennukseensa, joka on vielä hahmottumaton sekä aika epäkäytännöllinen, mutta ollaanpa sentään jälleen saman katon alla. Toisessa päässä sijaitseva kauppakeskus ravintoloineen elävöittää paikkaa ja helpottaa päivittäistä elämää. Suurimpana plussana itselleni on tietysti mainittava metroasema, joka on nopeuttanut työmatkaa ja poistanut yhden vaihdon kokonaan.

Sain viime vuonna kaiken muun sivussa kasaan peräti 15 opintopistettä pedagogisia opintoja, joten jäljellä on enää yksi kurssi, opetusharjoittelu. Sen jälkeen plakkarissa pitäisi olla Aallon 25 nopan laajuinen pedagoginen kokonaisuus, jota enempää ainakaan tuolla ei vaadittane. Kursseista on ollut hyötyä jossain määrin oman opetuksen tukena ja eritoten siksi, että on tullut tavattua paljon muita opettajia. Silti ei käy kiistäminen, että kasvatustiede tuntuu kuivalta aiheelta. Osa puuduttavuudesta selittyy ihan suomen kielen ominaisuuksillakin, kun pedagogiikkaa käsittelevä teksti on suunnilleen tällaista: “Oppijan oppiminen ja opettajan opettajuus opetusmenetelmien oppimisstrategiassa opettaa opiskelijan oppimistyylin oppivelvollisuutta.”

Tutkimusta syntyi vähemmän kuin toivoin, ja hitaiden toimitusprosessien takia paprut, kuten tekstitaide- ja länkkäripeliartikkeli, ilmestynevät vasta ensi vuonna. Tänä vuonna sentään pihalle ehtivät Suomen varhaisia pelikilpailuja käsittelevä pläjäys sekä vaivalla väännetty Replay-kirja-arvio. Graffathonissa tuli pyörähdettyä kertomassa demotyökalujen historiasta.

Retroa ja skenetystä

Aika heikkoa, muttei sentään ihan olematonta tällä saralla. Kuten CSDb:stä näkyy, tein lähinnä satunnaista PETSCII-grafiikkaa kuusneloselle. Uutena aluevaltauksena olin mukana järjestämässä konkarien kanssa PETSCII-levynkansikilpailua, joka liittyi Suomen pelimuseon levynkansinäyttelyyn. Kyhästin yhden kannen kokeeksi itsekin, mutta ehkäpä juuri tämä ei ole se minun omin alueeni. Editorini kehitys on ollut hieman jäissä – edelleen – mutta ahkerat artistit ovat taas vääntäneet sillä monenlaista hienoa vuoden mittaan.

Kaapit ovat sen verran täynnä kaikenlaista (joutilasta) retrotietskaa, ettei niitä voi enää suurelti haalia; parempi olisi pistää nykyisetkin edes satunnaiseen käyttöön. Kuusneloseen keskittyminen on tapahtunut hieman vahingossa, mutta onhan se itsellenikin nostalginen laite, minkä lisäksi harrastajayhteisö on useimpiin muihin verrattuna hyvin aktiivinen.

Skenetykseksi voinee jossain määrin laskea myös tiimin serverin, kamelin, päivityksen, joka ei ollut kenties hauskinta kesälomanviettoa, mutta jonkun sekin piti tehdä. Uusi pönttö tuntuu nyt puksuttavan vakaasti, tilaa on hulppeasti, ja webasivut latautuvat pikavauhtia. Toivon silti, ettei moiseen perkeleelliseen savottaan tarvi taas muutamaan vuoteen ryhtyä.

шахматы

Kuten lukijat ovat varmaan huomanneet, shakki nielaisi ison osan vuoden 2018 harrastustunneista. Palaan aiheeseen pidemmän kaavan kautta myöhemmin, mutta jo tässä vaiheessa on todettava, että oppii sitä vielä aikuisenakin. Vuosi sitten en osannut edes sääntöjä kunnolla ja nyt olen jo räpiköinyt melko urhoollisesti huomattavasti kovempitasoisia pelaajia vastaan ihan oikeissa kisoissa. Perheen varsinainen lahjakkuus on kylläkin poitsu, mutta siitäkin aiheesta lisää tuonnempana.

Säännöt, strategia, taktiikka ym. ovat vuosisataisesta pelistä vain eräitä ulottuvuuksia. Näin aikuisena ja historiaan(kin) suuntautuneena paljon kiinnostavaa on löytynyt myös shakin historiasta, kulttuurista ja tietysti ihastuttavista pelivälineistä eri tyyleineen, käyttötarkoituksineen ja muotoiluratkaisuineen. Näistä asioista ei välttämättä ole tietoa edes aktiivisilla pelaajilla – olen turhaan koittanut kysellä senioreilta esimerkiksi suomalaisten shakkinappien alkuperästä.

Elävää kuvaa

Scifi ja länkkärit dominoivat edelleen vuoden genrevalikoimaa. Mitään suuria uusia Western-helmiä ei tainnut oikeastaan tulla vastaan, mutta Shalako oli ainakin odottamaton kummajainen roolituksensa vuoksi, minkä lisäksi Into the Badlands ilahdutti happolänkkärien ystävää. Uuden koulun tuotoksista Hostiles oli kelpo, jos nyt ei klassikkosarjaa, ja The Ballad of Lefty Brown rosoisessa realismissaan ehdottomasti parhaasta päästä. Kaikenlaista kuraakin tuli sitten katseltua toki ajanvietteeksi. Tuttuun tapaan pyörivät myös länkkärimaratonit, joita oli jälleen kaksi – osallistujamäärä molemmissa harvinaisen korkea, joten traditio saanee jatkua 2019.

Kahta intressiä yhdistellen tulin katselleeksi myös kolmisenkymmentä shakkileffaa. Urakointi ei ollut aivan pelkkää viihdettäkään, vaan näistä on tarkoitus ammentaa johonkin, vielä tuntemattomaan tutkimukseen ainakin taustatietoa. Shakki ei sinänsä ole mikään genre, mutta yllättävän paljon siitäkin on tehty elokuvia, puhumattakaan satunnaisempien esiintymisien määrästä. Harvempi näistäkään on mikään merkkiteos, mutta itselleni kärkikastia edustivat The Dark Horse sekä The Luzhin Defense.