.Markku Reunanen.

MSX-skenetystäkin

PayBack 2015 on ohi ja mukana oli pitkästä aikaa omaakin tuotantoa. Nimimerkkien Dr. Omedaar ja Camellia kanssa tehty yhden osan MSX1-kikkale Suksimme kuuhun kilpaili kasibittikompossa ja sijoittui ilmeisesti toiseksi. Itse efekti on jo muutaman vuoden vanha, mutta ennen tätä sitä ei oltu saatu käytettyä mihinkään (pl. Sharpilla rankasti modifioituna). Youtubesta voi katsella huonon videon tai tästä paremman videon, mutta parhaimmillaan produ on tietysti oikealla koneella ajettuna: suksimme.zip

Add comment February 1st, 2015

Paskimmat länkkärit

Oi voi, kauhea listainnostus vaivaa, mutta tämä on vaan vielä yksinkertaisesti pakko tehdä aiempien vastapainoksi. Genrejen parhaiden elokuvien listaaminen on huomattavan erilaista hommaa kuin huonoimpien, sillä kärkipää on yleensä hahmotettavissa, tunnettu ja kapea. Huonoja sen sijaan riittää (ja paljon). Varmasti vielä paljon näitä kökömpiäkin löytyy, mutta tässä pieni top-lista surkeimmista toistaiseksi näkemistäni tekeleistä. Aakkosjärjestyksessä, koska keskinäistä järjestystä on melko mahdoton arvioida

• Captain Apache (1971) – Leffan mielenkiintoisin piirre on se, että Lee van Cleefillä ei ole viiksiä. Armottoman kaavamainen ja tylsä töttöily, jossa johtoajatus ei löydy edes loppumetreillä.
• Cowboys & Aliens (2011) – Alussa on hieman potentiaalia, mutta loppua kohti typeryys nousee hillittömiin lukemiin. En ymmärrä, miksi Harrison Ford lähti tähän sontaan mukaan.
• High Noon, Part II: The Return of Will Kane (1980) – Halpa ja täysin tarpeeton klassikon maineella rahastuksen yritys.
• Hirttämättömät (1971) – Kotimaista väriä edustaa tämä ilmeisen improvisoitu, loputtoman laahaava ja toisteinen sorakuopalla toikkarointi.
• Lucky Luke (1991 ja 2007) – Molemmat näytellyt Laski-Latet ovat perärepusta, joskin hieman eri syistä. Terence Hillin hölmöily on geneerinen Terence Hill -hölmöily, ja ranskalaiset taas tekivät epähauskan synkän komedian.
• Shoot First… Ask Questions Later (1975) – Ei aina irronnut Corbucciltakaan. Mieleenpainuvin kohta lienee samuraina virnuileva Tomas Milian haistelemassa hevosen pierua.
• Tex and the Lord of the Deep (1985) – Sarjakuvaklassikko olisi ansainnut paremman filmatisoinnin kuin tämä viiden liiran Indiana Jones -klooni.
• The Terror of Tiny Town (1938) – Tämän kuriositeetin näyttelijät ovat kaikki kääpiöitä, millä ei oikeastaan ole mitään väliä, kun käsis on hutaistu ja näyttely kautta linjan heikkoa.

Ymmärrän toki campin päällekin, mutta nämä tekeleet eivät ole hauskoja edes siinä mielessä. Nyt kun parhaat länkkärit lienee pitkälti jo koluttu, niin ainakin tätä listaa on helppo – jos sitten tuskallinen – kasvattaa. Esim. spagettien saralla on epäilemättä vielä löydettävää.

edit: Tähän sakkiin heilahti jatkoksi komeasti myöhemmin nähty turha “jatko-osa” The Return of Josey Wales, jossa ei ollut päätä eikä häntää. Surkeaa kaikki näyttelystä käsikseen ja tekniseen toteutukseen.

Add comment January 26th, 2015

Lisää listaa!

Tällä hetkellä, kun länkkärilaskuri on naksahtanut 270:n päälle, niin yksi lista vielä. Ei sen enempää eikä vähempää kuin kaikkien aikojen parhaat 20 westerniä. Pistän heidät aakkosjärjestykseen, niin ei tarvitse tehdä keskinäistä vertailua. Ilman sen suurempia selittelyjä tai kommentaareja:

• Bad Company (1972) – Robert Benton
• Ballad of Cable Hogue, The (1970) – Sam Peckinpah
• Day of the Outlaw (1959) – André de Toth
• For a Few Dollars More (1965) – Sergio Leone
• Good, the Bad and the Ugly, The (1966) – Sergio Leone
• Great Silence, The (1968) – Sergio Corbucci
• Heaven’s Gate (1980) – Michael Cimino
• High Noon (1952) – Fred Zinnemann
• Magnificent Seven, The (1960) – John Sturges
• Man from Laramie, The (1955) – Anthony Mann
• Man from the Boulevard des Capucines, A (1987) – Alla Surikova
• Man Who Shot Liberty Valance, The (1962) – John Ford
• McCabe & Mrs. Miller (1971) – Robert Altman
• Once upon a Time in the West (1968) – Sergio Leone
• Outlaw Josey Wales, The (1976) – Clint Eastwood
• Rio Bravo (1959) – Howard Hawks
• Searchers, The (1956) – John Ford
• Shooting, The (1966) – Monte Hellman
• Unforgiven (1992) – Clint Eastwood
• Wild Bunch, The (1969) – Sam Peckinpah

No eipä siinä montaa yllätystä tullut. Hyvin samoilla linjoilla on ollut Terokin omassa listassaan, mutta toisaalta: minkäs sille mahtaa, jos klassikot ovat klassikkoja?

Add comment January 24th, 2015

Blade Runner: kierrätyksiä ja korjauksia

Blade Runnerissa on lukuisia bloopereita, joita on listattu IMDb:n sivulla. Bugien metsästäjän kannattaa suunnata vuoden 1992 Director’s Cutin äärelle, sillä 2007 julkaistussa Final Cutissa monia niistä on korjailtu pois (mm. replikanttien määrä Bryantin briiffissä ja Zhoran väärä pää kuolinkohtauksessa). Tässä kaksi esimerkkiä hieman toisenlaisista – täysin tunnettuja nämäkin – bloopereista, sillä näihin liittyy myös kuvamateriaalin kierrätystä elokuvan myöhemmistä kohtauksista. Molemmat n. kohdassa 24:30 Director’s Cutissa.

Royn olkapäällä on puhelinkopissa mystinen käsi Director’s Cutissa ja todennäköisesti myös sitä vanhemmissa versioissa. Paikalla ei ole muita kuin Leon, joka on kuitenkin oven ulkopuolella odottelemassa. Myös valaistus näyttää oudon lämpimältä, alaviistolta ja lepattavalta – kuin kynttilänvalolta – vaikka puhelinkopin katossa on keinovalo. Kynttilöistä valo tuleekin, sillä pätkä on peräisin paljon myöhemmästä kohtauksesta, jossa Roy on Tyrelliä tap(p)aamassa. Kuva on myös käännetty vaakasuunnassa. Kun Roy astuu kopista pihalle, niin naamalla olevat hikipisarat/vesi ovat täysin kadonneet. Final Cutissa korjattiin sekä irtokäsi, valaistus että tausta, kuten yläpuolelta näkyy.

Saman kohtauksen alussa Royn käsi alkaa vanhuuttaan oikutella samaisessa puhelinkopissa. Valaistuksesta näkee jälleen, että ollaan luultavasti jossain hiukan muualla. Vielä Director’s Cutissa on huomattava bugi, sillä kämmenselästä pilkistää naula, jonka Roy asentaa vasta aivan elokuvan lopussa ajaessaan Deckardia takaa J.F. Sebastianin asuintalon yläkerroksissa. Kuten kuvista ilmenee, lähes sama pätkä löytyy lopusta (käsi on myös hämmentävän kuiva huomioiden vetiset olosuhteet). Final Cutissa naulan vilahdus on poistettu ja valaistusta taas digitaalisesti peukaloitu puhelinkoppiin sopivammaksi.

Add comment January 14th, 2015

Länkkäriahmintaa

Vuosi 2014 kului pitkälti lännenelokuvien äärellä: uusia leffoja tuli katseltua hiukan vajaat 170 kappaletta ja siihen päälle vielä kerrattua jokunen aiemmin nähty. Tällaisen ahnehtimisen jäljiltä uskaltanee jo sanoa tuntevansa ainakin useimmat klassikot. Hetkittäin meni kuriositeettien kalasteluksi ja suosikkiohjaajien vähemmän tunnettujen tekeleiden pöyhimiseksi, mutta ei tässä genreen ole vielä ehtinyt kyllästyä. Vuoden aikana pidettiin myös kaksi “kellon ympäri” -länkkärimaratonia, joka osoittautui toimivaksi ja hauskaksi formaatiksi. Kahden ekan maratonin setit olivat seuraavanlaiset:

Kevät 2014

1. Alamo (1960)
2. Ruoska (High Plains Drifter) (1973)
3. Sheriffi (High Noon) (1952)
4. Huuliharppukostaja (Once Upon a Time in the West) (1968)
5. Keoma (1976)
6. Bandidas (2006)
7. Speedy Gonzales – noin 7 veljeksen poika (1970)

Syksy 2014

1. Mies joka ampui Liberty Valancen (The Man Who Shot Liberty Valance) (1962)
2. Missouri palaa (The Missouri Breaks) (1976)
3. Rio Bravo (1959)
4. Valdez – puoliverinen (Chino) (1973)
5. Seitsemän rohkeata miestä (The Magnificent Seven) (1960)
6. Noon Wine (1966)
7. Purgatory (1999)

Ja seuraava on jo suunnitteilla tämän vuoden keväälle. Ideana on ollut näyttää sekä klassikoita että niiden välissä marginaalisempaa, kökömpää tai uudempaa tuotantoa. Uusia mielenkiintoisia löydöksiä vuonna 2014 olivat (perus-Leonet, -Peckinpahit ja -Fordit tuli nähtyä jo 2013):

• 1970-luvun vastakulttuuriset happolänkkärit. Parhaiten mieleen jäivät ainakin Kid Blue (1973), The Missouri Breaks (1976) ja Zachariah (1971).
• A Man from the Boulevard des Capucines (1987). Erikoinen ironinen neukkupätkä, joka kyseenalaistaa lännenkliseitä ja pohtii rivien välissä elokuvataiteen historiaa.
• Day of the Outlaw (1959). Vahvatunnelmainen talvipätkä, joka ei lerpahda hetkeksikään.
• Lawman (1971). Lainvalvonnan problematiikkaa puntaroimassa Robert Ryan ja Burt Lancaster.
• No Name on the Bullet (1959). Pyssysankari saapuu kyläseen ja pistää paikan sekaisin, mutta kuka lopulta onkaan paha?
• Open Range (2003). Ehkäpä lajityypillä on vielä toivoa, kun nykyäänkin tulee edelleen katsottavaa kamista.
• The Big Country (1958). Idän kermaperse saapuu – taas – kovaan länteen, mutta ei olekaan niin nysvä kuin miltä ensin näyttää.
• The Cowboys (1972). Poikien kasvutarina, johon pystyi jopa jossain määrin samaistumaan. Ylläreitäkin tiedossa.
• The Gunfighter (1950). Yllättävän revisionistinen vuosiluvun huomioiden. Eläkkeelle halajavaa pyssysankaria on myöhemmin kloonattu ahkerasti.
• The Proposition (2005). Ilmeinen länkkäri, vaikka sijoittuukin Australiaan. Tästä ei paljon räkäisemmäksi mene.

Uusia länkkäreitä tulee sen verran harvakseltaan, että niitä on ainakin helppo seurata. Tänä vuonna ilmestyneet The Salvation ja The Homesman, viimevuotinen The Lone Ranger sekä parin vuoden takainen Django Unchained kielivät jonkinlaisesta pikku renessanssista – ja Deadwoodia on seurannut moni täälläkin. 60/70-lukujen taitteen kaltaista kultakautta tuskin enää tullaan näkemään, mutta lievää virkoamista on sentään havaittavissa. Omassa tuntemuksessa suurin aukko on 50-lukua edeltävissä jenkkipätkissä, jotka ulottuvat kauas mykkäelokuvan aikaan saakka. Välillä niitäkin tulee hankittua, mutta kaikkiaan oletan, että kyseisestä aikakaudesta saa riittävän kuvan kohtuullisen rajallisellakin katselulla.

Add comment January 2nd, 2015

2014 touhut

Tällekin vuodelle pieni retrospektiivi, jotta muistan edes itse, mitä kaikkea on tullut tehtyä. Viime vuoteen verrattuna näyttäisi siltä, että demo- sekä koodihommat jäivät hieman paitsioon, ja vuosi kului pikemminkin ammatillisissa merkeissä.

Skenekoodaukset

• Olipas hiljaista. Teron ja Yzin kanssa kyhättiin sentään ensimmäinen Spectrum-produ, The Unhanged, jossa huomattavaa on lähinnä pitkään suunniteltu ja hierottu spriterutiini.
• Toinen pikku kontribuutio oli Fit for Autopsy -kokoelma, joka sisältää moderneillakin koneilla jälleen toimivia vanhoja Fit-produja
• Jotain sekalaista räpellystä QL:lle, Panasonicille, Vectrexille ym. marginaalilaitteille, mutta ei mitään varsinaista julkaisua

Kirjoituksia

• Petrin kanssa konesota-artikkelit IEEE Annals of History of Computingiin ja Tekniikan Waiheisiin
• Antin kanssa toimitettu WiderScreenin erikoisnumero Skenet – Scenes, jossa myös oma artikkeli
• Ohjaamastani opinnäytteestä tehty yhteispapru Koreassa pidettyyn laivanrakennuskonffaan (!)
• Skrolli 3/2104:ään Teron kanssa populaaripätkä mätkintäpeleistä
• Lopultakin pihalle saatu, Antin kanssa tehty kirjanluku Springerin Hacking Europe -kirjaan
• Agricolaan kirja-arvostelu Generation 64:stä
• Pelitutkimuksen vuosikirjaan Chesmac-katsaus Manun kanssa
• Suomen Paviljongista duunissa kirjoitettu luku kansallisarkiston Pro Patria 1 -näyttelykirjaan
• Omituisena sivuraiteena Teron kanssa kirjoitettu luku Etnomusikologian vuosikirjaan
• Skrolliin pari pientä pätkää (1, 2)
• Tänä vuonna saattaa vielä niukin naukin ehtiä pihalle töissä kirjoiteltu Journal on Computing and Cultural Heritagen artikkeli

Elektroniikkaa

• Tänä vuonna pääsin huomattavasti paremmin ineen elektroniikan rakenteluun. Suurin projekti oli Panasonicin siirtomokkula Panana.
• Panasonicille syntyi lisäksi 8 kilon lisämuisti
• Kyhäsin myös UNO2IEC:n, joka tosin on jäänyt olemattomalle käytölle
• Amstrad CPC:lle dual-CRTC – nythän toimii demot!

Laitehankintoja

• Kummallisimpana tulokkaana MicroBee (thx Mikolle)
• Jossain määrin nostalginen Sharp MZ-800 QuickDisk-asemalla
• Lopultakin Apple IIc, jota ei tosin ole paljon ollut aikaa räplätä
• Spectrumille monipuolinen ja -mutkainen Interface 1bis
• QL:lle QL-SD-kortinlukija – hyvästi Microdrive-räkä
• Spectrumille Wonder AY -kortti
• MSX:lle V9990 PowerGraph (GFX9000-klooni)
• Muuta hieman tavallisempaa tauhkaa, kuten PPC-Mini, Canon X-07, A600 ja kasa Arduinoja

Vuoden eräs kohokohta oli Manun kanssa uudelleen löydetty vanhin kaupallinen kotimainen tietokonepeli, Chesmac, joka sai näkyvyyttä valtamediassakin. Vammala Party täytti 20 vuotta. Länkkäreitä on tullut katseltua (ja hankittua) aika hulvattoman paljon – tähän mennessä noin 160 kappaletta – mutta kirjoitan niistä sitten luultavasti ihan oman postauksensa. Eipä tämäkään ollut lopulta niin turha vuosi, kuin miltä näin lopussa tuntui 😉

Add comment December 25th, 2014

Pekat nähty

Taisi olla ensimmäinen kerta, kun sain katseltua läpi jonkun ohjaajan koko tuotannon. Kyseessä siis tietysti Sam “Pekkis” Peckinpah, joka oli entuudestaan tuttu lähinnä länkkäriensä vuoksi. Tässä totaalisen subjektiivinen ranking-listani Pekan leffoista (mukana myös tv-leffa Noon Wine):

1. The Wild Bunch (1969) – Yllätyksetön valinta, mutta minkäs teet, kun tämä vaan on paras
2. The Ballad of Cable Hogue (1970) – Harvinaisen humoristinen ja lupsakka länkkäri, joka osoittaa, että Pekka haltsasi farssinkin
3. Straw Dogs (1971) – Junttilan ahdistava tunnelma puskee ruudulta aidosti läpi
4. Cross of Iron (1977) – Raadollista sotaa, pikkiriikkisen arvattava ja ylipitkä lopusta
5. Ride the High Country (1962) – Pekan länkkärien parhaasta päästä tämäkin revisionismeineen
6. Pat Garrett and Billy the Kid (1973) – Pitäisi katsoa jo uudestaan, meni pitkälti ohi
7. Bring Me the Head of Alfredo Garcia (1974) – Meksikonostalgiaa ja happoilua, jees jees
8. The Getaway (1972) – Ei mikään merkkiteos, mutta kelpo rikostarina kuitenkin. Keskivaiheilla toisteinen.
9. Noon Wine (1966) – Lyhyt, mutta mukava pätkä
10. Junior Bonner (1972) – Villi länsi loppuu taas kerran, lähinnä perhedraama
11. Convoy (1978) – Ajellaan rekalla ja ajellaan rekalla, esi-Tarantino
12. Major Dundee (1965) – Tämä jätti kylmäksi, ei edukseen erottuva ratsuväkitötöily
13. The Deadly Companions (1961) – Varhainen tekele, tyyli on vielä hakusessa
14. The Osterman Weekend (1983) – Jää niin kovin sekavaksi
15. The Killer Elite (1975) – Ikävää metailua ja melko mitäänsanomaton juoni, ei sytytä tämäkään

Työn jälki on ollut totisesti hyvin vaihtelevaa. Joskus ongelmana lienee ollut lähtökohtaisesti huono käsis. Vanhimmille pätkille voi antaa monenlaista anteeksi oppivuosien nimissä, mutta jonkinlainen notkahdus tapahtui myös loppua kohti; Pekkiksen parhaat vuodet ajoittuvat selkeästi 1970-luvun alun molemmin puolin. Jonkin verran järjestykseen vaikutti epäilemättä krooninen länkkärifanituksenikin.

Lopuksi haastan Petri S:n ja Tero H:n tekemään vastaavan listan 🙂

3 comments December 21st, 2014

PET-teri Punakuono

Rauhaisaa joulunaikaa kaikille pienen PETSCII-räpellyksen saattelemana!

Add comment December 21st, 2014

Etnomusikologiaa, sano

Ylimääräisenä pikku joululahjana tuli juuri tieto, että Etnomusikologian vuosikirja 2014 on juuri ilmestynyt. Teron kanssa näpytelty luku on nimeltään Jokohaman Jennystä Ladyboyhin: Kaukoidän kuvia suomalaisen populaarimusiikin historiassa 1900-luvun alusta 2000-luvulle. Kuten nimestä voinee päätellä, käsittelemme sitä, miten Itä- ja Kaakkois-Aasiaa on kuvattu kotimaisessa populaarimusiikissa, kuten tangossa, taistolaislauluissa ja vaikkapa rapissa.

Idea syntyi alkujaan täysin sivutuotteena, kun pöyhimme kungfu-, ninja- ja karatepelejä Kungfumestarit kuvaputkella -artikkeliamme varten: ajankuvan rakentamiseksi lisäsimme aikajanalle myös historiallisia tapahtumia ja populaarikulttuurin ilmiöitä kuten musiikkia. Jossain vaiheessa kappaleita alkoi olla niin paljon, että ne rupesivat vaikuttamaan jo itsessään riittävän suurelta kohteelta. Kumpikaan meistä ei ole mikään musiikintutkija, joten alan kirjallisuuden kartoittamiseen meni oma aikansa – toisaalta näyttää siltä, että aineistolähtöinen sisältöanalyysi+teemoittelu on vakaa pohja monenlaisten eri medioiden tutkimukseen.

Add comment December 19th, 2014

Once upon a Time in the West – Opening Scene Map

Here’s a little map I made with Tero H. It’s about the opening scene of Leone’s Classic Once upon a Time in the West. A few hours of sketching and viewing the shots lead to this:

And a high resolution pdf version. Plenty of little details missing here and there, and some distances are probably a bit skewed. However, it’s a good start and helps to place the events in their respective places. We tried to figure out the directions too, but they seem rather impossible to decipher, as the sun jumps multiple times during the scene (check for example what happens when Harmonica talks for the first time). Feel free to use the piccy as you see fit.

Add comment November 30th, 2014